Lentoliput hankittu!

Kuva: getyourguide.com.

Keväällä olisi taas tiedossa ulkomaanmatkailua. Hyvään vauhtiinhan tässä ollaan Rooman ja Prahan muodossa päästykin. Tällä kertaa kohteena on Sveitsi. Tarkoituksena on käydä moikkaamassa sukulaisia ja tutustua ainakin Zürichiin ja Berniin. Joten jos teillä on matkavinkkejä kyseisiin kaupunkeihin, jakakaa toki ajatuksianne. Otan ne mielelläni vastaan. Pikaisella vilkaisulla Zürichistä löytyy ainakin Kunsthaus, Fraumünsterin goottilainen kirkko ja Grossmünsterin katedraali. Bernissä kiehtoisi ainakin Einsteinhaus, Kunstmuseum ja Zentrum Paul Klee. 

Kuva: easyreserve.com.

Pääasiassa oleilemme siis Sveitsin saksankielisellä alueella, mutta poikkeamme päiväksi myös ranskankieliselle puolelle. Matkakohteet ovat vielä avoinna, mutta ehtiihän tässä ohjelmistoa vielä suunnitella.

Onko teillä kokemuksia Sveitsistä?

Joulun jälkeen

Joululoma on onnellisesti nautittu ja nyt ollaan jo tiukasti kiinni arjessa. Täytyy kyllä myöntää, että se keskiviikkoaamun herätys oli melkoista taistelua... Joulu oli erilainen, kaupunkijoulu, mutta kenties rennoin ja rauhallisin pitkään aikaan. Tämä oli toinen joulu, kun tein piparitaikinan itse. Ja sitä tuli tehtyä vahingossa niin suuri määrä, että lahjoitin osan siskolle ja vieläkin jäi pakkaseen osa. 

Jouluruokia oli tänä vuonna maltillisesti, mutta olen ylpeä että sain tehtyä ensimmäistä kertaa itse myös karjalanpaistia. Kyllä, se kuuluu jouluperinteisiini. Sitä on syöty pikkutytöstä lähtien mummolassa. Nyt minulla oli käytössäni mummolta peritty valurautapata. Hyvin toimitti virkaansa edelleen. Lopputulos oli tosin vähän suolaton, mutta sen sai korjattua jälkikäteen.

Jouluaattona oli uskomattoman kaunis sää. Pitkästä aikaa näkyi aurinko ja pilvien lomasta pilkisteli sininen taivaskin.

Jouluna tuli poltettua aamusta iltaan kynttilöitä, nukuttua pitkiä yöunia ja vähän päiväuniakin. Loma tuli siis todella tarpeeseen. Joulu kului myös hieman erilaisissa leffatunnelmissa, sillä aatonaattoa  edeltävänä iltana nähty uusin Star Wars The Last Jedi -elokuva täytti sitten muitakin jouluiltoja vanhemmilla Star Wars -elokuvilla. Perinteisempää ohjelmistoa edusti Mauri Kunnaksen iki-ihana Joulupukki ja noitarumpu.

Minulla oli kaksi joululahjatoivetta: yöpaita ja Ellen Thesleffin elämäkerta. Sain molemmat ja ekstrana vielä A.W. Yrjänän Joonaanmäen valaat. Ehdin aloittaa molempia ja vaikuttavat hyviltä. Nyt pitäisi vain löytää aikaa niiden loppuun lukemiseen...

Yllätyslahjana sain ystävältä Istanbulista (tai Konstantinopolista kuten me puhuimme) tuliaisiksi kaulakorun ja Hagia Sofiasta ostetun ikonin. Hän kyllä tuntee minut. ♥

Blogijutuista ja Instagramista päätellen monella muullakin on ollut onnistunut joulu. Ja osa onnellisista taitaa lomailla vielä nämä välipäivätkin. Minä sen sijaan jatkoin mosaiikkitaiteesta kertovan artikkelin kirjoittamista tulevaan Ikonimaalari-julkaisuun. Deadline on vasta tammikuun puolivälissä, mutta vuodenvaihde teettää muitakin tehtäviä kuin pelkkiä kirjoitusjuttuja. Mielenkiintoisten asioiden äärellä kuitenkin.

Vielä olisi huominen arki ennen seuraavaa juhlan odotusta.

Joulurauhaa

Tänä vuonna vietetäänkin poikkeuksellisesti kaupunkijoulua. Ensin ajatus tuntui ihan väärältä: miten sitä nyt nostattaisi perinteisen joulutunnelman? Nyt kuitenkin tuntuu, että rauha on laskeutunut sekä taloon että mieleen. Saa tehdä ihan sellaisen joulun kuin haluaa. Harjoitella omia perinteitä. Kevyet jouluvalmistelut on tehty, kuunnellaan joulumusiikkia kynttilänvalossa, odotetaan jouluohjelmia ja mitä paketista kenties paljastuu.

Rauhallista joulua teille kaikille!

Ikoni & maalari

Arkkipiispa Leo avaa Ikoni & maalari -näyttelyn. Taustalla Helena Saaristo-Parovuoren maalamia ikoneita, 2016.

Valamon luostarissa, Kulttuurikeskuksessa, avautui jo syyskuussa Suomen ikonimaalarit ry:n 40-vuotisjuhlanäyttely. Ikoni & maalari nimeä kantavassa  näyttelyssä kiinnitetään huomio ikonien ohella myös tekijöihin. Perinteisesti suomalaisessa ikonimaalauksessa on totuttu jättämään tekijä taka-alalle, anonyymiksi, sillä ikonit maalataan aina Jumalan kunniaksi. Tällöin ei korosteta tekijää, vaan arvo annetaan maalatulle pyhälle tai tapahtumalle.

Raija Kannisen ja Irene Dahlmanin maalaamat ikonit, 2017.

Ikonimaalauksessa noudatetaan aina kaanonia, kuvaustapojen ja ilmaisun sääntöjä, jonka vuoksi maalarin on tunnettava ja noudatettava traditiota. Jokaisella värillä ja yksityiskohdalla on perusteltu merkityksensä, eikä ikonimaalaus näin ollen ole taidetta perinteisessä mielessä.

Kaanonista huolimatta jokaisella ikonimaalarilla on aina oma persoonallinen kädenjälkensä. Tämä käy ilmi myös Ikoni & maalari -näyttelystä. Yli sadan ikonin kokonaisuus tuo esille nykyikonimaalausta 53:lta eri maalarilta eri puolelta Suomea. Toisaalta ikoneissa näkyy myös suomalaisen ikonimaalauksen kehityskaari 1970-luvulta tähän päivään. Näyttelyn kuraattorina on toiminut Ikonimaalari-lehden pitkäaikainen, nyt jo entinen, päätoimittaja Liisa Heikkilä-Palo. 

Ikonimaalauksesta on tullut ekumeenista toimintaa - se yhdistää yli kirkkorajojen. Suomen ikonimaalarit ry:n puheenjohtaja Antti Narmala kuitenkin muistuttaa, että "Pyhän tai tapahtuman on aina oltava visuaalisesti hallitsevin komponentti ikonissa, eikä se saa koskaan hävitä toisarvoiselle dekoratiivisuudelle. Tässä meillä on tämän hetken suomalaisessa ikonimaalauksessa paljon parantamisen varaa." Dekoratiivisuudella Narmala viittaa painokuvaikonien välittämään, runsaaseen ja koristeltuun, jopa hieman "muoviseen" ikonikuvastoon, joka on siirtynyt Suomeen Sofrinon kirkkotehtaasta. Jälleen palataan siis perusasioiden äärelle - maalarin on tunnettava ortodoksinen ikonikaanon edustipa hän mitä maailmankatsomusta tahansa.

Ikoni & maalari -näyttelystä jokainen löytää varmasti omaan makuun sopivia pyhiä kuvia. Itse pidin lisäksi näyttelyn ripustuksesta - ikonit kulkivat mukavassa rytmissä seinältä toiselle. Taivaansiniset - Neitsyt Marian siniset - tehosteseinät olivat myös hyvä valinta. Taustaväri korosti ikonien yksityiskohtia. 

Helge Hedmanin (2017, 2014), Anu Koivuniemen (2015), Riitta Ali-Rekolan (2013) ja Raili Mäkisen (1990) maalaamia ikoneita.

Ikoni & maalari -näyttely on esillä Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa 28.2.2018 saakka.

Ps. Näyttelyssä ei saa valokuvata, mutta olen saanut luvan näiden yleiskuvien julkaisuun.

Tunnelmiaan näyttelystä kirjoitti myös Maalari maalasi taivaanrantaa-blogi.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sydämelliset onnittelut 100-vuotias kotimaa! 

Lämmin muisto myös kaikille heille, jotka tekivät tämän mahdolliseksi. ♥

Pyhän Gilesin kirkko

Muistellaan Prahan matkaa vielä hetki. Kostel sv. Jiljí eli Pyhän Gilesin kirkko osui matkan varrelle sattumalta. Poikkesimme sisään eteläpuolen goottilaisesta portiikista, mutta sisäpuoli olikin täyttä barokkia. Gilesin kirkko vihittin vanhan romaanisen kirkon paikalle 1371 ja se toimi hussilaisen seurakunnan pyhäkkönä vuoteen 1420. Protestanttien kärsimän tappion jälkeen 1620 keisari Ferdinand II antoi kirkon dominikaaneille, jotka rakensivat kirkon eteläpuolelle luostarin. Kommunismin aikaan luostareiden toiminta kiellettiin, mutta sittemmin kirkko on palautettu takaisin dominikaaneille.

Kirkon holvit on koristellut  freskoilla Wenzel Lorenz Reiner eli tšekkiläisittäin Václav Vavřinec Reiner (1689-1743). Hän oli yksi johtavista barokin ajan tšekkiläistaiteilijoista, joka on myös haudattu kirkkoon. Dominikaaneista kertova katon pääfresko esittää pyhää Dominicusta ja munkkeja puolustamassa paavia pakanoilta.

En ole hirmuinen barokin ystävä. Pidän kyllä koristeellisesta tyylistä kirkoissa, mutta kevyempi gotiikka on enemmän mieleeni. Barokissa ollaan jo niin mahtipontisen ylitsevuotavia siinä kaikessa runsaudessa, krumeluurissa, kultauksessa ja koukeroissa että ähky tulee pienemmässäkin kirkkokokonaisuudessa. 

Pyhän Gilesin kirkko oli hyvä esimerkki Prahan kerroksellisesta kristillisestä historiasta. Siellä täällä seinistä oli rapsutettu esiin aiempia seinämaalauksia. Tuo alempi kerros olisi viehättänyt nykyistä enemmän.

Piä luontois luonais

Hei! Olen unohtanut esitellä teille uusimman taidehankintani. Instagramin puolella minua seuraavat ovatkin sen jo nähneet, mutta nostetaanpa se tännekin. Kyseessä on Kaisa Törmäsen tussityö nimeltään Huoneentaulu. Kohtasin teoksen Suonenjoella Ars Liberan Juuret(on)-kesänäyttelyssä.

Kirjoitin Taiteentuntijan puolella, että teos tuntui aluksi vähän mitäänsanomattomalta. Teoksen edessä oli paperi, jossa oli taustaa teokselle. Taustalähteenä oli käytetty Martti Haavion Kodinhaltijat-teosta. Törmänen kirjoitti:

"Isovanhempieni hirsitalossa oli erikoinen huone, jonne pääsi kurkistamaan vain talon ylisen eli ullakon kautta. Se oli oveton ja ikkunaton haltijahuone. Talo tuhoutui talvisodassa 1939.

Sota koetteli ankarasti Itä-Lappia ja tuhosi lähes kaiken aineellisen perinnön. Sota katkaisi myös henkisen perinnön; ikiaikaiset juuret, tavat ja uskomukset, joihin esivanhemmat olivat elämänymmärryksensä perustaneet. Murros uuden ja vanhan välillä oli selkeä: alkoi vaikenemisen aika.

Ehkä tuo erityinen huone on ollut osa vanhaa kerrostumaa, muinaisuskon jäänne, jossa luonnonilmiöillä ja esineillä on henki. Se on primitiivinen persoonaton voima, jota nimetään haltijaksi.Vanhalle suomenuskolle on tyypillistä, että elollisella ja elottomalla on henki (esim. löylyn henki).

Haltijausko liittyy tiiviisti omistusoikeuteen. Talo-emo on tuttu myös suomensukuisilla kansoilla. Suhde kotohaltijaan on ollut läheinen, sillä haltija oli talon ensimmäinen asukki, tulentekijä.

Kodinhaltijaa on palvottu erityisessä sille pyhitetyssä huoneessa. Se oli tavallinen huone, mutta siellä ei asuttu. Sänky siellä saattoi ola ja sinne vietiin myös ruokaa. Huoneettoman haltijan sanottiin harhailevan rauhattomana, siksi se tarvitsi oman huoneen.
Muinaisuskossa ihminen on osa luontoa, luontokappale. Luterilainen kirkko muutti uskomusmaailmaa ja hävitti järjestelmällisesti alkuperäisväestön uskoa. Osa vanhoista perinteistä sulautui kristillisiin käsityksiin (joulu ja juhannus).
Ikivanhan perinteen mukaan jokaisella terveellä ihmisellä on suojelushaltija, joka seuraa häntä koko elämän ajan. Haltiattoman ihmisen tila oli säälittävä. Haltijan poistuminen tarkoitti vähäverisyyttä eli verevyyden poistumista. Sairastumista selitettiin, että 'haltija karkas hänestä pois'".

Siksi: "Piä luontois luonais, haltijais harteillas" 

Taulun teksti ei avaudu sen tarinaa tuntemattomalle, mikä tekee siitä henkilökohtaisemman.

Toisaalta teksti toimii hyvänä keskustelunavaajana. 

"Ostit sitten taideteoksen, jossa on pelkkä teksti. Eikö tuollaisia saa tavan kaupastakin... Tai sama tehdä itse."

-Niin, mutta tässä on oikeasti sisältöä, toisin kuin niissä Carpe diem-tauluissa. Ja minun sukuni tarinasta ei olisi syntynyt samanlaista. Laittoi tosin pohtimaan sitäkin. Kuinka moni kaupan huoneentaulu tekee saman?

Museum of Alchemy - Speculum Alchemiae

Prahan jännittävän kohde taisi olla Alkemiamuseo, jossa esiteltiin keskiajan tiedettä ja mystiikkaa. Pääsylippu maksaa 200 korunaa (noin 8 euroa) ja sillä saa puolentunnin opastetun kierroksen museossa. Omatoimisesti museoon ei pääsekään tutustumaan, vaan oppaan johdolla tehtävät kierrokset alkavat aina puolentunnin välein.

Alkemialla on pitkät juuret ja sitä tiedetään harjoitetun jo muinaisessa Egyptissä ja Kiinassa. Alkujaan alkemia oli kokeilu- ja tutkimustoimintaa, jonka tarkoituksena oli puhdistaa, jalostaa tai keksiä erilaisia aineita. Tämä toimi pohjana modernille kemialle. Alkemiaan liittyi myös henkinen ja uskonnollinen aspekti, joka ilmeni pyrkimyksenä jalostaa ihmismieltä. Alkemiamuseo keskittyy 1500-luvulle Rudolf II:n (1552-1612) aikaan, joka toimi Böömin kuninkaana 1576-1611. 

Museo sijaitsee yhdessä Prahan vanhimmista rakennuksista. Merkintöjä kyseisellä paikalla olleesta asutuksesta on tehty jo 900-luvulla. Tämä Haštalská-kadulla oleva rakennus sijaitsee lähellä kuuluisaa kaupankäyntireittiä, joka ulottui aina Pohjois-Espanjasta Aasiaan saakka. Kirjallisten lähteiden mukaan tällä paikalla on ollut lääkekasveihin ja -yrtteihin keskittynyt myymälä jo 1400-luvulla, josta alkemistit myivät juomiaan ja eliksiirejään. Rakennuksen sijainti juutalaiskorttelissa oli käytännöllinen myös toisesta syystä: juutalaisuus oli suopeampi taikuutta ja okkultismia kohtaan kuin kristinusko. Olihan rabbi Löwkin tarun mukaan luonut savesta Golemin suojelemaan Prahan synagogaa ja ghettoa.

1500-luvulla Rudolf II perusti rakennukseen alkemialaboratorion, jonne hän kutsui monia kuuluisia alkemisteja.  Rakennuksen alle kaivettiin alkemistien työpajoja ja maanalaiset tunnelit yhdistivät kaupungin kolme tärkeintä kohdetta: Prahan linnan, Vanhankaupungin raatihuoneen ja kasarmit. Museorakennus sisältää mystiikkaa monin tavoin, sillä talo säästyi 1800-luvun lopun juutalaiskorttelien purkamisvimmalta. Kukaan ei kuulema ole osannut sanoa varmaksi, miksi juuri tämä talo säästettiin. Purku päättyi talon vasemmalle puolelle ja jatkui talon oikealta puolelta.

Prahan alkemistien tunnus.

Jännittävin osuus alkaa, kun valoisasta aulatilasta astutaan hämärään takahuoneeseen. Tässä tilassa on säilynyt muutamia alkuperäisiä 1500-luvun huonekaluja, kuten puinen sohva ja tuoli. Katonrajassa olevat symbolimaalaukset ja koristenauhat ovat myös alkuperäisiä ja puhdistettu esiin laastin alta. Neliönmuotoisen huoneen nurkissa on kuvattuna keskiajan neljä alkuainetta: maa, ilma, vesi ja tuli. Vasta 1700- ja 1800-lukujen taitteessa kulta ja muut metallit tunnistettiin alkuaineiksi ja koko käsitystapa muuttui. Tämä on kuulema rakennuksen voimallisin ja energisoivin tila, keskellä huonetta voima on tietysti vahvin.

Alkemia koki vahvan nousun juuri myöhäiskeskiajalla, jolloin länsimaiset alkemistit yrittivät keksiä viisasten kiveä ja elämän eliksiiriä, joiden avulla uskottiin voitavan parantaa kaikki sairaudet, ja jotka voisivat tehdä ihmisestä jopa kuolemattoman.

Vaikka rakennuksen historiasta tiedettiin, sen alapuolella olevat rakenteet pysyivät piilossa vuosisatoja. Vuonna 2002 Praha kärsi vakavista tulvista ja kaupungista jouduttiin evakuoimaan lähes 50 000 asukasta. Historiallisen alueen jälleenrakentamisen yhteydessä löytyivät talon alla olevat tunnelit ja työhuoneet. Sinne astuimme oppaan johdolla salaoven(!) kautta.

Matalissa huoneissa oli uuneja, joista osa "kupli ja porisi" edelleen. Alkemistit puhalsivat itse myös käyttämänsä lasipullot ja muut välineet. Täällä on mahtanut olla melkoinen tunnelma, kun uunit ovat hehkuneet kuumuuttaan ja ilmassa on leijunut ties millaisten sekoitusten liemi. Alkemistit kehittivät monia kemian kehitykselle välttämättömiä välineitä ja keksivät uusia yhdisteitä kuten rikkihapon, typpihapon ja tislatun alkoholin.

Siinä missä aineellinen alkemia oli aineen ominaisuuksien muuttamista, niin henkinen alkemia oli ihmisen muuttamista. Tämä tarkoitti itsensä vapauttamista mm. henkisistä rasitteista, kuten peloista, sisäisistä haavoista, menetyksistä tai itsetuhoisista ajatuksista. 

Ajatteli alkemiasta sitten mitä tahansa, totta on, että kuningas Rudolf II uskoi alkemian voimaan. Hänellä oli ongelmia mielensä (masennusta ja raivokohtauksia), munuaistensa ja äkillisten kipujensa kanssa, ja todennäköisesti hän sairasti myös syfilistä. Kaikki nämä asiat huomioon ottaen oli suoranainen ihme, että hän eli jopa 60-vuotiaaksi. Keski-ikä oli tuolloin 30-35-vuotta. Joten alkemian ikuisen elämän eliksiireistä oli kuninkaalle hyötyä...

Näitä keskiajalla kehiteltyjä eliksiirejä oli myytävänä myös museokaupassa - osa nautittavaksi, osa oli kuulema niin voimallisia, että pelkkä niiden omistaminen auttoi. Osa oli kauniissa pulloissa, osa amulettimaisissa riipuksissa.

Museo avasi ovensa ja portaat maanalaisiin laboratorioihin vuonna 2012 ja rakennus on nyt UNESCOn suojelema kohde. Erittäin jännittävä ja erilainen museo! Jos kaipaa salaperäisyyttä, mystiikkaa ja historiaa, kannattaa suunnata tänne.