maanantai 30. lokakuuta 2017

Pieni yllättäjä

WAMin Jacob Hashimoton näyttelyn jälkeen oli vielä sen verran aikaa kulutettavana ennen junan lähtöä, että piti keksiä jokin kohde lennosta. Google Maps paljasti miltei vieressä olevan Biologisen museon. En etukäteen ollut hirmuisen innoissani, mutta "samahan siellä on käydä Museokorttia vinguttamassa".   
Turun biologinen museo 1908-1910. TMK valokuva-arkisto.
Rakennus oli hauskan ja erilaisen näköinen. Sisällä paljastui, että dioraamojen lisäksi näyttelyssä esiteltiin Biologisen museon 110-vuotista historiaa. Museon historia sai alkunsa, kun Alfred ja Hélène Jacobsson lahjoittivat 50 000 markkaa Turun kaupungille Biologisen museon perustamista varten. Esikuva museolle syntyi Tukholman biologisesta museosta, joka avattiin 1893. Jacobssonit olivat olleet Tukholmassa häämatkalla ja ihastuneet mm. museon dioraamoihin. Turun biologisen museon suunnitteli Alexander Nyström (1869-1926). Rakennuksen tyyli yhdistelee puujugendia sekä kansallisromantiikkaa. 
Museon avatessa ovensa heinäkuussa 1907, vajaassa kahdessa kuukaudessa sitä kävi katsomassa yli 4000 kävijää. Turun biologista museota "ei suunniteltu tulonlähteeksi kaupungille, vaan iloksi ja opiksi  ihmisille." Sellainen se vaikuttaisi olevan edelleen. Oman vierailuni aikaan näyttelyssä kierteli isoäiti lastenlastensa kanssa, ja he näyttivät nauttivan näkemästään.  

Ja itse asiassa minäkin nautin näkemästäni ennakkoluulojani rikkoen. Dioraamat olivat elävän ja aidon näköisiä ja eläimet hyvin täytettyjä. Eläimiä enemmän innostuin kuitenkin hyönteis- ja perhosvitriineistä. Taisin ensimmäistä kertaa nähdä morfoperhosia. Mikä sininen hehku niissä siivissä on! Ja aika upeilta näyttivät myös vihreinä kimaltavat kovakuoriaisten kuoret.
Vaikka en tavallisesti ole mikään hyönteisten ystävä, näissä isoissa oli samaan aikaan jotain pelottavaa ja kiehtovaa. Kiehtovaa ja kaunista, kun eivät vipellä elävinä samassa huoneessa.... 
Turun biologinen museo on pieni ja herttainen, pääasiassa lapsiperheille suunnattu nähtävyys, mutta kyllä siellä on nähtävää isommillekin. Minua kiehtoi hyönteisten lisäksi varsinaisen rakennuksen arkkitehtuuri.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Jacob Hashimoto

Museokentällä on lähivuosina ollut mukavasti ilmiöitä. Sellaisia, jotka ovat vetäneet kävijöitä niistäkin kansalaisista, jotka eivät tavallisesti kuvittele olevansa museoihmisiä lainkaan. Ilmiöitä, jotka ovat vetäneet museoihin ennätysyleisöjä. Helsingin taidemuseo HAM kahmi kävijämassoja kiinalaisella Ai Weiweillä sekä japanilaisella Yayoi Kusamalla. (Minä tutustuin edellisen näyttelyyn jo ennakkoon Tukholmassa.) Tämän vuoden vetonaulaksi tiesin nousevan yhdysvaltalaisen Jacob Hashimoton (s. 1973) näyttelyn Wäinö Aaltosen museossa. Se oli myös pääsyy, jonka vuoksi minäkin halusin Turkuun.
Jacob Hashimoto: Gas Giant, 2017, paperi, bambu, akryyli.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Hashimoto tunnetaan etenkin leijamaisista, pienistä bambua ja japaninpaperia yhdistelevistä tilataideteoksistaan. Tekniikka heijastelee japanilaista tunnelmaa, mutta taiteilija on kertonut esikuvakseen mm. amerikkalaisen Agnes Martinin (1912-2004) taiteen. Martinin vaaleiden abstraktioiden lisäksi Hashimotoa kiehtoo vanhojen Nintendo-pelien pikselimäinen grafiikka. Tämäkin oli havaittaissa: yhdestä suunnasta kokonaiset värialueet ja muodot rikkoutuivat pikseleiksi katsantokulmaa muuttamalla:
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Täytyy myöntää, että vaikka kuinka yritin, löysin harvasta teoksesta sen syvällisempää merkitystä. Ja jotenkin olin niin lumoutunut siitä tilojen kokonaistunnelmasta, että ajatukseni eivät malttaneet edes pysyä sisällön analysoimisessa. Eikä sitä aina tarvitsekaan puida näyttelyitä auki. Niin lapset kuin aikuisetkin tuntuivat olevan yhtä innoissaan Hashimoton taiteesta. Gas Giant otti koko tilan haltuun ja kerrostui pilvimäisiksi verhoiksi siten, että alimmat osat hipoivat miltei lattiaa. Ja yksittäiset leijat heiluivat aika ajoin ilmavirran mukana.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Jacob Hashimoto nimeää teoksensa runollisen arvoituksellisesti, jolloin niistä ei ole suoraan luettavissa taiteilijan ajatuksia. Teoksissa on usein viittauksia avaruuteen, tähtikuvioihin ja science fictioniin. Hashimoto on kuitenkin kertonut, että ilmastonmuutos ja sen näkyminen maisemassa on yksi teosten kantava teema.  
Jacob Hashimoto: Satunnainen kauttakulkuni (My Chance Passage), 2017, paperi, bambu, akryyli, puu ja polyesteri.
Vaikka suurikokoiset tilataideteokset olivat vaikuttavimpia, pienemmissä seinälle ripustettavissa teoksissa pääsi paremmin kiinni kokonaisuuteen ja yksityiskohtiin. Satunnaisessa kauttakulussa oli esitetty kuin keltainen polku, joka kulki vasemmalta oikealle tehden pienen mutkan. Polku näytti suoraan edestäpäin katsottuna yhtenäiseltä. Astuessa hieman sivuun, leijamaisista elementeistä koottu teos kuitenkin jakautui, ja keltainen polku haarautui useampaan osaan. Satunnainen kauttakulku ei enää ollutkaan yhtenäinen, vaan katkonainen.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta teoksesta Satunnainen kauttakulkuni (My Chance Passage), 2017
Jacob Hashimoto: Kuiskaukset ja viserrykset korkealla yllä (The Whisperings and Twitterings High Above), 2011, paperi, bambu, akryyli,puu ja polyesteri.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta teoksesta Kuiskaukset ja viserrykset korkealla yllä (The Whisperings and Twitterings High Above), 2011.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta teoksesta Kuiskaukset ja viserrykset korkealla yllä (The Whisperings and Twitterings High Above), 2011.
Jacob Hashimoto: Ilmassa tuoksui kumous ja rajat, kaikki kimaltaa kirkasta, alkulähteetöntä valoa (The Air Smelled of Subversion and Boundaries, All Glitter with Bright, Sourceless Light), 2011, paperi, bambu, akryyli, puu ja polyesteri.
Ilmassa tuoksui kumous ja rajat, kaikki kimaltaa kirkasta, alkulähteetöntä valoa -teoksen nimi tuntui jo liioittelulta. En saanut teoksen nimenstä kiinni. Minulle teos näyttäytyi siltä, kuin tasaisen järjestelmälliset keltaiset ja vaaleanpunaiset raidat rikkoisi oikean reunan musta "savupilvi", joka levitessään pirstoutui sadoiksi värikkäiksi ympyröiksi. Ja noita ympyröitä olisi jaksanut tutkia loputtomiin.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta teoksesta Ilmassa tuoksui kumous ja rajat, kaikki kimaltaa kirkasta, alkulähteetöntä valoa (The Air Smelled of Subversion and Boundaries, All Glitter with Bright, Sourceless Light), 2011
Mielenkiintoisia olivat myös Hashimoton tekemät nimettömät piirustukset, joissa oli jonkinlaisia laskelmia ja värikokeiluja teosten pyöreistä leijoista:
Jacob Hashimoto: yksityiskohta piirustussarjasta Nimetön/Untitled, 2013-2017.
Jacob Hashimoto:Ei niinkään löytöjä vaan muistoja (Not So Much Discoveries as Memories), 2016, mixografia-painokuva käsintehdylle paperille sekä digitaalinen värivedos ja nuppineuloja.
Ei niinkään löytöjä vaan muistoja -teoksessa leijamaiset kuusikulmiot pyörivät kuin rattaat. Teoksessa oli liikkeen tuntu, vaikka se oli vangittu kehysten sisälle. Taustalla oleva ruskea paperi näytti kuin vanhalta, kuluneelta seinältä. Se ei siis ole löytö tapettien takaa, vaan pikemminkin muisto jostakin?
Jacob Hashimoto: Armada, 2012.
Yritin parhaani mukaan välttää etukäteen sosiaalisessa mediassa leviäviä kuvia näyttelystä (ei onnistunut kovin hyvin). Olisin halunnut säilyttää jotakin yllätyksenä itselleni, mutta ns. huipputeoksista vyöryi tasaisin väliajoin sekä valokuvia että liikkuvaa kuvaa. Joten yllätykset jäivät haaveeksi. Näyttely oli siitä huolimatta vaikuttava.


Rauhalliseen tahtiin aalloilla kelluva Armada toi muistumia Espanjan sotalaivastosta, jolloin harmittoman näköisten purjelaivojen tunnelma muuttui.
Jacob Hashimoto: Armada, 2012.
Jacob Hashimoto: Never Comes Tomorow, 2017.
Näyttelyn onnistunein teos oli mielestäni museon arkkitehtuuriin täydellisesti sulava valtavankokoinen Never Comes Tomorrow. Teos rakentui WAMissa suuremmaksi kuin koskaan aiemmin.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Never Comes Tomorrow, 2017.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Never Comes Tomorrow, 2017.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Never Comes Tomorrow, 2017.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Never Comes Tomorrow, 2017.
Minua viehättävät teokset, jotka muuntautuvat ja muuttuvat tilan mukaan. Sama teos ei olekaan aina samanlainen. Toisaalta siinä piilee myös se vaara, että jokaisessa tilassa lopputulos ei toimi yhtä hyvin. Ripustuksella on väliä, oli kyseessä sitten kaksiulotteinen taulu tai moniulotteinen tilataide. WAMin näyttely oli ripustettu taidolla. Kaikista teoksista huolimatta suosikikseni nousi Gas Giant, jonka alla vaeltelin, ja jota pysähdyin katsomaan monesta kulmasta niska vinossa. Ihana elämys.
Jacob Hashimoto: Gas Giant, 2017, paperi, bambu, akryyli.
Jacob Hashimoto: yksityiskohta installaatiosta Gas Giant.
Työpajassa niin lapset kuin aikuisetkin saivat purkaa ihastustaan värittämättä hashimotomaisia leijoja.

Jacob Hashimoton Giants and Uncertain Atmospheres -näyttely päättyi 24.9.2017.

Näyttelystä kirjoittivat mm.

torstai 19. lokakuuta 2017

Luostarinmäki

Taannoisella Turun reissulla oli viimeisiä hetkiä poiketa tutustumaan Luostarinmäen käsityöläismuseoon ennen kuin talvikausi sulkisi sen ovet. Tämä 1700-1800-lukujen asumiskulttuurista kertova puutaloalue oli vierailulistalla jo edellisellä Turun visiitillä, mutta kaikkea ei ehdi kerralla. Onni onnettomuudessa, että alue selvisi yhtenäisenä puutaloalueena vuoden 1827 Turun palosta. Pitkään vähävaraisten omavaraisena asuinalueena tunnettu Luostarinmäki muuttui tulipaloista ja purku-uhasta selvittyään arvokkaaksi kulttuurikortteliksi, joka avasi ovensa kesäkuussa 1940.
Alueen koko yllätti suuruudellaan ja positiivista oli sekin, että useimpiin rakennuksiin ja asuntoihin pääsi kurkistamaan sisälle. Pieniä jännitysmomentteja aiheutti se, ettei koskaan tiennyt onko hämärässä huoneessa joku (opas) vai ei. Kajauttaako joku tervehdyksen siten, että säikähtää (kuten kirjapainotalossa :D ) vai tutkitaanko tiloja omin päin.
Vaikka suurin osa tiloista oli hiljaisia, ne tuntuivat kuitenkin eläviltä. Oli kukkia ikkunalaudoilla ja perennoja pihamailla sekä esillä erilaisia käsitöitä, valmiita ja keskeneräisiä.
Tihkusade ehti kastella päällysvaatteita siirtyessä rakennuksista toisiin. Tämä kuitenkin antoi rauhan kierrellä alueella ilman ruuhkaa. Luostarinmäki(kin) on niitä paikkoja, jossa ei välttämättä tarvitse lukea näyttelytekstejä jos menneestä asumis- ja käsityökulttuurista on yhtään perillä, sillä tunnelmat välittyvät yksittäsistä tiloista ja kokonaisuuksista. Ja täällä niitä kauniita yksityiskohtia riittää tutkittaviksi.

Hassuinta oli huomata kuinka paljon tilojen tunnelma muuttui, kun astui sähköttömästä asunnosta sähkölliseen. Sähköllinen asunto oli heti samaistuttavampi, lähempänä omaakin historiaa. Samalla tuli tietoiseksi siitä tavaramäärästä mikä nykyasuntoja valloittaa. Sitä kun oikeasti tulisi toimeen paljon vähemmällä.

Turku vain kasvatti viehätystään. Ilman museoita (ja nykyistä Museokorttia) sitä tulisi todennäköisesti kierreltyä kotimaassa paljon vähemmän. Kyllä ne omalla kohdallani ovat asia, jotka saavat liikkumaan ympäri Suomea. Toinen liikuttava asia on luonto.


Seuraavassa sitten tunnelmia siitä kaupungin tämänkertaisesta vetonaulasta.