Ystäväni Reidar Särestöniemi

Rautalammin museossa Pohjois-Savossa on esillä runoilija Yrjö Kaijärven (1896-1971) ja taiteilija Reidar Särestöniemen (1925-1981) ystävyydestä ja rakkaudesta kertova näyttely.  

Yrjö Kaijärvi (vuoteen 1936 Törnqvist) syntyi Rautalammilla, minkä vuoksi näyttelyn sijainti on ymmärrettävä. Pienellä pitäjällä varttui nuorukainen, josta tuli myöhemmin palkittu runoilija, kirjailija ja kääntäjä. Tämän lisäksi Kaijärvi julkaisi mm. tietokirjallisuutta, sanoituksia, radiotekstejä ja lehtiartikkeleita. Hänet palkittiin Valtion kirjallisuuspalkinnolla 1937 ja Pro Finlandia-mitalilla 1967. Kaijärvi matkusteli paljon, mutta kesät hän vietti usein Rautalammilla.

Yrjön maalaus Kaijärven puutarhasta vuodelta 1916.

Yrjö Kaijärven runoteoksia. Lasista heijastuvat Reidar Särestöniemen kasvot dokumentissa Korpitaiteilijan kotona, 1963 (Ylen Elävä arkisto).

Kaijärven ja Särestöniemen suhde alkoi vuonna 1967 ja kesti Yrjön kuolemaan saakka 1971. Taiteilijat tapasivat toisiaan harvakseltaan, mutta pitivät yhteyttä muun muassa kirjeenvaihdon kautta. Aluksi Yrjö suojeli Reidaria ja kirjoitti kirjekuoren osoitetiedot kirjoituskoneella, ettei käsialaa voinut tunnistaa. Sen jälkeen hän matkusti viereiselle paikkakunnalle Suonenjoelle postittaakseen kirjeen. Miehet tapasivat toisiaan Särestössä tai Helsingissä tilanteen mukaan vuodesta 1968 alkaen. Yrjö kutsui Reidaria käymään Rautalammilla hänen tärkeissä maisemissaan:
"Etkö todellakaan voi tulla tänne? Elää muutama päivä Koskeloveden honkapirtissä? Lämmittää sauna ja kylpeä. Uida lahdenpoukamassa. Olla pitkin ja poikin. Iltaisin takkavalkea. Hiljaisuus. Luonto. Kaksi ihmistä."
Reidar oli kuitenkin kiireinen eikä koskaan saapunut savolaiseen kylään Koskeloveden rannoille. Näyttelytekstissä sanottiin: "Tämän näyttelyn myötä toivotamme hänet tervetulleeksi paikkakunnalle aikana, jolloin homoseksuaalisuus ei ole enää sairaus eikä rikos." ♥

Reidar Särestöniemi: Takatalvi, 1979, öljy ja tempera. Kittilän kunta. Reidar Särestöniemen museosäätiö.

"Rautalampilaista runoilijaa Yrjö Kaijärveä ja kuvataiteilija Reidar Särestöniemeä yhdisti moni asia. Kumpikin taiteilija rakasti luontoa ja kotiseutuaan. Kumpikin osasi ilmaista itseään niin kuvataiteellisesti kuin sanallisestikin, ja luova työ oli heille intohimo. Kumpikin oli luonteeltaan avoin erilaisuutta ja eri kulttuureita kohtaan. Sekä Särestöniemi että Kaijärvi saivat sukunimensä kotitilojensa mukaan, jotka olivat vanhoja maanviljelystiloja. Kummankin seksuaalinen suuntautuneisuus oli vuoteen 1971 rikos ja sairaus vuoteen 1981 saakka. Miesten välinen rakkaus oli kiellettyä, ja se aiheutti kummallekin häpeää ja tunteen, ettei ollut hyväksytty. Taiteilijat kuitenkin pystyivät keskenään ilmaisemaan tunteitaan." (Lainaus näyttelytekstistä.)

Reidar Särestöniemi: Sininen jaara, 1950-luku, öljy kankaalle. Reidar Särestöniemen museosäätiö.

"Yrjö Kaijärvi kuoli helmikuussa 1971. Reidar oli Etelämantereen purjehduksella, kun hän kuuli Kaijärven kuolemasta. Kuukautta aiemmin homoseksuaalisuus oli poistunut Suomen rikoslaista. Reidar maalasi surustaan ihmishahmoisen teoksen Maan päällä ja taivaassa. Kaksiosaisessa teoksessa Reidar koskettaa hellästi Yrjöä maan päällä ja taivaassa heillä on yhteiset siivet. Teos oli julkinen rakkaudentunnustus Yrjölle. (---) Reidar hukutti murheensa 1970-luvulla yhä enemmän alkoholiin ja lääkkeisiin. Alma-äiti kuoli vuonna 1973 ja Matti-isä vuonna 1974. Särestöniemessä paloi Honkapirtti uuden vuoden aattona 1977. (---) Reidarin viimeiseksi näyttelyksi jäi Japanin näyttely 1980. 56-vuotias Reidar Särestöniemi kuoli 27.5.1980. Kuukausi hänen kuolemansa jälkeen homoseksuaalisuus ei enää ollut virallisessa tautiluokituksessa. Särestöniemen museo avattiin yleisölle 1985." (Lainaus näyttelytekstistä.)

Reidar Särestöniemi: Maisema, öljy kankaalle. Reidar Särestöniemen museosäätiö.

Rautalammin museossa oleva näyttely on pieni. Kahteen tilaan on kuitenkin luotu vaikuttavilla näyttelyteksteillä ja Reidarin maalauksilla sekä Yrjön henkilökohtaisilla tavaroilla koskettava ja lämminhenkinen tunnelma. Mielestäni on äärimmäisen hienoa, että näyttely on juuri Rautalammilla. Kunnassa, jossa asuu 3195 ihmistä. Toivon lämpimästi, että näyttely vetää kävijöitä kauempaakin, sillä aihe on tärkeä ja Reidarin teokset monikerroksellisuudessaan hämmästyttäviä. 

Haikeuden ja surun jälkeen näyttelytunnelmat tiivistyivät näin:

"Välillä täyttää olemukseni

yksi ihminen

välillä räjäyttää minut

koko maailma.

Yksi ihminen - 

ja tässä yhdessä

maailma rakkaudessa."

- Yrjö Kaijärvi runoteoksessa Anna minun vaeltaa, 1966 - 

Särestöniemen teokset on lainattu Reidar Särestöniemen museosäätiöltä ja Kittilän kunnasta. Kaijärven aineiston on lainannut Yrjö Kaijärven perikunta.

Ystäväni Reidar Särestöniemi on esillä Rautalammin museossa 30.9.2019 saakka.

Ps. Kannattaa lukaista myös Noora Vaaralan Helsingin Sanomiin kirjoittama artikkeli näyttelystä.

Yhteiset pyhämme

Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa on uudistetun Luostarimuseon lisäksi esillä Yhteiset pyhämme jakamattoman kirkon ajalta -näyttely. Kyseessä on siis ennen vuotta 1054 pyhäksi julistettuja miehiä ja naisia, jolloin kristillisen kirkon itäinen ja läntinen osa olivat vielä yhdessä. Itäinen ja läntinen kirkko olivat tosin erilaisia jo ennen keskiaikaa. Lännessä kirkon virallinen kieli oli latina ja idässä kreikka. Myös teologian painopiste oli erilainen. Lännessä keskeisiä käsitteitä olivat synti, rangaistus, palkinto ja omakohtainen pelastus. Idässä pohdittiin kolminaisuuteen ja Kristuksen olemukseen liittyviä kysymyksiä. Sakramenteissa oli myös eroja. Idässä mirhavoitelun sakramentti suoritettiin kasteen yhteydessä, kun lännessä se kehittyi myöhemmällä iällä toimitettavaksi konfirmaatioksi.

Davidovskij Roman: Pyhä Olavi, Norjan kuningas.

Davidovskij Roman: Pyhä Olavi, Norjan kuningas, yksityiskohta.

Tuolloin kunnioitettavat pyhät olivat kuitenkin yhteisiä sekä idässä että lännessä. Valamon luostarin näyttely palauttaa tietoisuuteemme yli sata pyhää kristillisen kirkon eri alueilta. Esimerkiksi yllä näkyvä Pyhä Olavi on varmasti tuttu kaikille Suomen keskiaikaisissa kirkoissa kiertäneille. Pyhä Olavi löytyy veistoksena esimerkiksi Hattulan Pyhän Ristin kirkosta. Lännen pyhien vanhoja ikoneja ei ole juurikaan säilynyt, joten nykyisten ikonimaalareiden on täytynyt kehittää uusi ikonografia niiden esittämiseen. Kuvaustavoissa on kuitenkin otettu huomioon kanon eli opillinen ohjeistus.  

Kuzmina-Gogajeva Irina: Pyhä marttyyri Agnes Roomalainen.

Kuzmina-Gogajeva Irina: Pyhä marttyyri Agnes Roomalainen, yksityiskohta.

Davydov Filipp: Pyhä Patrik Irlantilainen.

Näyttelyssä oli todella paljon itselleni täysin tuntemattomia pyhiä. Mutta riemuitsin aina kun tunnistin tuttuja: Pyhä Patrik Irlantilainen, Pyhä marttyyri Agnes Roomalainen. Pyhiä Vitusta tai Bavoa en olisi tunnistanut ilman Prahan ja Gentin matkoja. Pyhän Vituksen katedraali, ja etenkin Pyhän Bavon katedraali oli aivan uskomaton kokemus. Ja täällä ne pyhät nyt olivat, Valamon luostarissa Heinävedellä.

Tokareva-Hrunova Antonida: Pyhät marttyyrit Vitus, Modestus ja Crescentia.

Tokareva-Hrunova Antonida: Pyhät marttyyrit Vitus, Modestus ja Crescentia, yksityiskohta.

Tokareva-Hrunova Antonida: Pyhät marttyyrit Vitus, Modestus ja Crescentia, yksityiskohta.

Tokareva-Hrunova Antonida: Pyhät marttyyrit Vitus, Modestus ja Crescentia, yksityiskohta.

Stratanovich Natalia: Jumalansynnyttäjä, pyhä Bavo Gentiläinen ja pyhä Gertrud Nivellesläinen.

Yhteiset pyhämme jakamattoman kirkon ajalta -näyttelyajatus syntyi Artos Fellowshipin puheenjohtajalta Sergei Chapninilta. Hän oli Moskovassa esittelemässä paikalliselle roomalaiskatoliselle piispalle ikoninäyttelyä, jolloin Chapnin sai ajatuksen ehdottaa näyttelyä myös jakamattoman kirkon pyhistä. Katolinen piispa innostui ajatuksesta. Tämän jälkeen Sergei Chapnin esitti eri maissa (mm. Espanja, Iso-Britannia, Israel, Puola, Italia, Kreikka, Serbia, Suomi) asuville ikonimaalareille ajatuksensa yhteisistä pyhistä. Maalattavat pyhät kerrottiin ikonimaalareille vuonna 2016, ja ikonit olivat valmiina 2017. Prosessi kulki eteenpäin ja ikonimaalarit lainasivat maalaamansa ikonit Artos Fellowshipille useamman vuoden ajaksi näyttelytoimintaa varten. Ennen Suomeen ja Valamoon saapumistaan näyttely oli esillä Minskissä Valko-Venäjällä. Valamosta näyttely siirtyy Venäjälle Siperiaan ja sieltä Itävaltaan. 

Ivannikov Dionisij: Pyhä marttyyri Colomanus.

Negrasov Sergei: Pyhä Clemens - Rooman paavi, Pyhä Gregorios Dialogos - Rooman paavi, Pyhä marttyri Sixtus II - Rooman paavi.

Veshtshev Pavel: Pyhä Colman, Lindisfarnen piispa.

Näyttelyssä on mahdollisuus tutustua paitsi yli sataan eri pyhään, myös eri tekniikoilla valmistettuihin pyhien kuviin. Perinteisen temperan rinnalle on tuotu mm. mosaiikkia, keramiikkaa, reliefiä, miniatyyria. Itse huomasin etsiväni pyhien rinnalta eläimiä.

Aleksei Epifanzev: Pyhä Remalcus, Maastrichtin piispa.

Nazvin Timofei: Pyhä Corbinianus.

Karepov Ivan: Pyhä Hubertus, Liegen piispa.

Näyttely oli itselleni ammatillisesti opettava kokonaisuus, mutta pidin myös sen taiteellisesta ilmeestä. Näyttelyn kuraattorina on toiminut Sergei Chapnin ja visuaalisesta ilmeestä ovat vastanneet Liisa Heikkilä-Palo ja Ulla Saarinen.

Bodjko Andrei, diakoni: Pyhä Donnan - Eiggin marttyyri, Pyhä marttyyrikuningas Edwin.

Ivan Polverari: Pyhä marttyyri Evrosia Jacalainen.

Vangitseva katse. Ivan Polverari: Pyhä marttyyri Evrosia Jacalainen, yksityiskohta.

Yhteiset pyhämme jakamattoma kirkon ajalta 

on esillä Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa 31.1.2020 saakka.

Lähde: Sanomalehti Karjala, Terttu-Elina Kalaja, 9.5.2019.