Rudolf Koivu: Satumainen kuvittaja

Juhla niityllä, Ester Ahokaisen runon kuvitus, akvarelli, Joulupukki-lehti 1937. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Rakastan vanhoja satuja ja niiden kuvitusten tunnelmaa. Kirjahyllyssäni on muun muassa Elsa Beskowia, Martta Wendeliniä, John Baueria, Anni Swania, Astrid Lindgreniä, F.H. Burnettia sekä Charles Kingsleyä. Tämän vuoksi olin todella innoissani, että pääsin mukaan Valamon luostarin näyttelyprojektiin, jossa valmisteltiin maaliskuussa 2026 avautunutta näyttelyä Rudolf Koivu - Satumainen kuvittaja.

Näyttelyn ovat kuratoineet Liisa Heikkilä-Palo ja Päivi Ahdeoja-Määttä. Kokonaisuus on tuotettu yhteistyössä Amerin Kulttuurisäätiön ja Tuusulan museon kanssa. Esillä on runsaasti Rudolf Koivun alkuperäisiä kuvitusoriginaaleja. Kuvitusten yhteyteen on tuotu myös otteita eri saduista, kuten Kesäkeiju ja kuningas Kuuranen sekä Kultalintu. Näyttely on tarkoitettu koko perheelle ja uskon värikylläisten ja kauniisti piirrettyjen teosten viehättävän kaikkia katsojia iästä riippumatta. Kulttuurikeskuksen kirjastossa oleva vitriininäyttely esittelee puolestaan Koivun monipuolista julkaisutuotantoa: satujen, oppikirjojen, sarjakuvien ja lehtien kuvitukset, postikortit ja -merkit sekä kalenterit.

Rudolf Koivu (1890-1946) ehti lyhyen elämänsä aikana tehdä vaikuttavan uran, joka on jättänyt jälkensä suomalaiseen satujen mielenmaisemaan. Hän oli yksi ensimmäisistä ammattikuvittajista Suomessa, joka keskittyi nimenomaan satuihin. Etenkin yhteistyö satukirjailija Raul Roineen (1907-1960) kanssa nosti kaksikon kotimaisen satukentän kärkinimiksi. Erilaisia julkaisuja markkinoitiin ennakkoon Rudolf Koivun nimellä jo hänen eläessään.

Valkoiset häät I, akvarelli, tuntematon kuvitus. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Tarina joulutähdestä, kuvitus Rudolf Koivun satuun, vesiväri, Joulupukki-lehti 1934. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Koivun aloittaessa muun muassa satujen, legendojen ja oppikirjojen kuvittamisen 1910-luvulla, hän oli taidekentällä harvinainen poikkeus. Suomessa ei vielä ymmärretty satukuvitusten arvoa, vaikka satukirjallisuus eli samaan aikaan Euroopassa voimakasta nousukautta. Suomeen kuvitukset lainattiin usein ulkomailta.

Laiskan pojan seikkailut, kuvitus Rudolf Koivun satuun, akvarelli 1916. Joulupukki-lehti 1917. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Paimensauva, Ester Ahokaisen runon kuvitus, akvarelli, Joulupukki-lehti 1944. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Koivun kuvitukset olivat aluksi tussipiirustuksia, mikä oli painoteknisesti helppoa ja kustannustehokasta. Hän sai kehittää omaa osaamistaan yhdessä painotekniikan kehittymisen kanssa, jolloin kuviin mahdollistui runsaammat värikuvitukset. 1920-luvulla Koivun kuvitukset olivat vielä väreiltään läpikuultavia, kun seuraavina vuosikymmeninä pinnat muuttuivat peittäviksi lisääntyvän guassin käytön myötä. 1930-luvulla syntyi se kuvitusmaailma, josta Koivun kuvitukset parhaiten tunnetaan.

Tarina Rantalan Ansun joulupukista, tuntematon kuvitus, vesiväri 1930-luku. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Näyttelyssä on esimerkkejä Koivun kuvituksista eri vuosikymmeniltä. Hän teki originaalit yleensä huomattavasti painokuvia suuremmiksi. Satujen ilmestyessä ensiksi lehdessä ja myöhemmin painetussa satukirjakokonaisuudessa, Koivu teki molempiin erilliset kuvitukset. Hän onnistui tiivistämään satujen tunnelman parhaimmillaan yhteen kuvaan. Koivu kykeni näkemään asioita lapsen silmin, mutta siten, että aikuinen saattaa löytää kuvista myös syvällisempiä kerronnan tasoja.

Taikapeili, kuvitus Larin-Kyöstin neljänäytöksiseen satunäytelmään, tussi 1916. Yksityiskokoelma.

Taikapeili, kuvitus Larin-Kyöstin neljänäytöksiseen satunäytelmään, tussi 1916. Yksityiskokoelma.

Näyttelyssä on esillä yksityiskokoelmasta lainaan saatuja Koivun kuvituksia Larin-Kyöstin neljänäytöksiseen satunäytelmään Taikapeili (1916). Kuvituksissa näkyy voimakkaasti esimerkiksi englantilaisen kuvittajan Aubrey Beardsleyn (1872-1898) vaikutukset. Koivu oli kiinnostunut saduista, taidehistoriasta ja aikansa tapahtumista. Hänen taidekoulutuksensa, laaja lukeneisuutensa, vahvat piirtäjänlahjat ja maalauksellinen tyyli antoivat Koivun kuvituksille sen omaleimaisen tyylin, josta hänet parhaiten tunnetaan. Erikoisuutena näyttelyssä on esillä myös kenties ensimmäistä kertaa värikuvana julkaistu toisinto Rudolf Koivun Suomen merimieskirkkoon Lontooseen maalaamasta taulusta Itämään tietäjien kumarrus (1914).

Vihreä lohikäärme, kuvitukset Raul Roineen satuun, vesiväri, Joulupukki-lehti 1937. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Vihreä lohikäärme, kuvitukset Raul Roineen satuun, vesiväri, Joulupukki-lehti 1937. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Elämään mieltynyt Dirai Radsha, kuvitus Raul Roineen satuun, vesiväri, Joulupukki-lehti 1938. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Rudolf Koivun tiedetään olleen sydämellinen, mutta vaatimattomuuden viittaan vetäytynyt taiteilija, joka auttoi aina ystäviään, mutta oli myös itse usein taloudellisissa vaikeuksissa. Raul Roineen lisäksi sydänystäviin kuului pohjoiskarjalalainen opiskelutoveri Einö Härkönen, jolle hän uskoutui kirjeissään muun muassa ilonaiheistaan, ikävästään ja arjen kuulumisistaan. Koivun merkityksellisin taloudellinen tuki syntyi ystävyydestä liikemies ja mesenaatti August Thitzin kanssa, joka auttoi häntä paitsi ateljeehuoneen myös kuvituspalkkioiden saamiseksi.

Puro ja pilvi, kuvitus Raul Roineen satuun, vesiväri, Joulupukki-lehti 1942. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Puro ja pilvi, kuvitus Raul Roineen satuun, vesiväri, Joulupukki-lehti 1942. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Minulla oli ilo perehtyä Rudolf Koivun henkilökohtaiseen elämään toimittaessani näyttelyn yhteydessä julkaistua kirjasta Rudolf Koivu - Satumainen kuvittaja (Valamo Kustannus, 2026). Näyttelyjulkaisua voi ostaa näyttelyn yhteydestä sekä Valamon Tuohus-myymälästä, mutta myös verkosta. 80-sivuinen julkaisu esittelee Koivun elämää lapsuudesta kuolemaan saakka sekä kuvitusuran ja taiteilijuuden eri vaiheita. Minulle uutta tietoa oli esimerkiksi Päivi Ahdeoja-Määtän tekemät tutkimukset englantilaisen taiteen vaikutuksista Rudolf Koivun itämaisiin aiheisiin. Tästä on kirjasessa jännittäviä esimerkkejä, kuinka Edmund Dulacin (1882-1953) ja René Bullin (1872-1942) kuvitusten yhtäläisyyksiä näkyy Koivun kuvamaailmassa.

Kirjasessa kulkevat mukana valokuvien lisäksi myös Koivun kirjeidenvaihdon myötä saatu taiteilijan henkilökohtainen ääni. Rudolf Koivu pohti lähettämässään kirjeessä elokuussa 1912 kuvataiteilijan ja kuvittajan työn arvostusta:

"Hiukan olen harrastanut myöskin rahatöitä, niin paljon kun on ollut saatavissa. Viime talvena kokonaan, kuten tiedät, tein vallan rahaa. Kopioin ja piirustelin kuvia kaikenmaailman joululehtiin, ensi jouluksi ne ilmestyvät. Sinun mielestäsi se piirustaminen kai on ala-arvoista ja halventavaa työtä, mutta minä ajattelen toisin siinä asiassa. Onhan se omaperäistä työtä, rahaa siitä myöskin saa, ja ainahan ne kuvat ovat mainetta lisäämässä, kun muistaa nimensä präntätä kuvan kulmaan."

Rudolf Koivu: Rakkauden puu, kuvitus Joulupukki-lehteen 1934. Kuva: Amerin Kulttuurisäätiö.

Näyttelyjulkaisusta löytyy kokonaisuudessaan myös Salli Sarjaksen Joulupukki-lehteen (1934) kirjoittama satu Rakkaudenpuu, jonka upea teossuurennos on esillä näyttelyssä. Tarinassa epäitsekäs toiminta ja toisten ihmisten huomioiminen muuttavat karun maiseman ihanaksi puutarhaksi.

Poika onkii, kuvitus K. Merikosken Kaupunkikansakoulun laskentokirjaan, akvarelli, 1930-luku. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Mansikankukka, kuvitus Helli Tynelän satuun, akvarelli, Joulupukki-lehti 1944. Amerin Kulttuurisäätiö/Tuusulan museo.

Rudolf Koivu - Satumainen kuvittaja on esillä Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa 15.1.2027 saakka. Koivun kuvitusoriginaalit vaihdetaan uusiin syksyllä 2026, joten vuoden aikana kannattaa vierailla näyttelyssä vaikka kahdesti.

Taivaallista Valoa 2.0

Petri Ala-Maunus ja Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael Dawn of a New Era-maalauksen äärellä.

Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa esillä oleva Taivaallista Valoa: Petri Ala-Maunus & enkelit ikoneissa -näyttely on päivittynyt uusilla maalauksilla. Kirjoitin avautuneesta näyttelystä vuosi sitten muun muassa näin:

"Valamon luostarin näyttely asettaa Ala-Maunuksen maalaukset aivan uudenlaiseen kontekstiin. Hänen maalaustensa rinnalle on tuotu enkeliaiheisia ikoneita, joka täydentää näyttelyn nimeä - Taivaallista Valoa. Ala-Maunuksen maalauksissa valolla on suuri merkitys. Näyttelyyn on kuratoitu lohdullinen kokonaisuus, jossa valo valaisee teoksissa pääasiasssa kaiken näkyvän. Hänen tuotannossaan on vaihtoehtoisesti myös hyvin dramaattisia valoilmiöitä, myrskyjä ja synkkiä, lähes mustiakin pilviä.

(---) Ala-Maunuksen maalauksissa valo tuntuu itse asiassa ajattomalta, sillä teokset eivät paljasta tarkkaa vuorokauden aikaa. Onko vuorokautta olemassakaan? Maalauksissa on häilyvä horisontti, mutta ei suoraa auringonpaistetta. Pilvet piilottelevat valonlähdettä ja rikkovat valon pehmeäksi ja tasaiseksi. Tummasävyisissä maalauksissa näyttää siltä kuin valo syntyisi synkimmän metsänkin keskeltä kuin sisäisenä hehkuna."

Petri Ala-Maunus: yksityiskohta teoksesta Free Waters, 2023.

Vuoden 2025 loppuun saakka esillä oleva uudistettu näyttelykokonaisuus esittelee muun muassa Ala-Maunuksen tilaustöitä. Maisemamaalausten joukossa on säveltäjä- ja tuottajavirtuoosi Kalervo "Kassu" Halosen omalle Free Waters-sinfonialleen tilaama isokokoinen maalaus.

Petri Ala-Maunus: Mind Control Experiments, 2025, öljy kankaalle, 100 x 100cm.

Petri Ala-Maunus on maalannut myös levynkansitaidetta. Näyttelyssä on esillä jyväskyläläisen Diamond Jam -rockyhtyeen tilaama levynkansitaideteos Mind Control Experiments ("Mielenhallintakokeet").

Petri Ala-Maunus: Taivaallista valoa 17, 2025, öljy puulle.

Nykytaide kohtaa ikonitaiteen

Valamon luostari on uudenlainen ympäristö Ala-Maunuksen maalauksille, jotka ammentavat innoituksensa esimerkiksi 1800-luvun saksalaisesta ja pohjoisamerikkalaisesta maisemamaalauksen perinteestä. Tuolloin luontoa haluttiin ilmaista sekä pikkutarkan realistisesti että romanttisesti. Valon ja sen ilmiöiden kuvaaminen oli keskeistä, mikä näkyy vahvasti myös Petri Ala-Maunuksen maalauksissa.

Petri Ala-Maunus: Taivaallista valoa 3, 2024, öljy puulle. Pyhä arkkienkeli Gabriel, 1800-luku, Riisa - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

Hänen taidettaan on totuttu näkemään gallerioissa ja museonäyttelyissä. Valamossa esillä olevassa Taivaallista Valoa -näyttelyssä Petri Ala-Maunuksen maalaukset avaavat katsojalle uudenlaisia näkökulmia, kun teokset rinnastetaan vanhoihin sekä uudempiin enkeliaiheisiin ikoneihin.

"Maalauksissani en kuvaa ihmisiä - maisemistani puuttuu ihminen ja sen jäljet. On helpottavaa katsoa maisemaa vailla ihmisen taakkaa”, sanoo Ala-Maunus. Luonto on pääosassa; se on suuri ja voimakas. Häntä kiinnostaa ikonimaalaus, ikonien kuvasto, ja etenkin niissä kuvatut maisemat. 'Aikaisempien maalausteni ohella Valamossa on esillä myös aivan uusia maalauksiani, joita olen toteuttanut uusille ikonipohjille'."

Petri Ala-Maunus: yksityiskohta teoksesta Dawn of a New Era, 2023.

Enkelit ikoneissa

Suomalaisille tunnetuin enkeliaihe lienee monista kodeista löytyvä kuva valkoisiin puetusta suojelusenkelistä, joka varjelee kahta vaarallisen näköistä siltaa ylittävää lasta. Vaikka Raamatussa olevat kuvaukset enkeleistä ovat niukkasanaisia, on heidän merkityksensä ja tehtävänsä inspiroineet taiteilijoita kautta aikojen.

Raija Kanninen: Pyhä Suojelusenkeli, 2024.

Enkeleiden merkitystä ikonitaiteessa avaa Taivaallista Valoa -näyttelyn lisäksi syvällisemmin Valamon luostarin kirjastossa esillä oleva Enkelihetkiä -näyttely. Siinä erilaiset enkeliluokat ja hierarkiat heräävät eloon ikoneiden, taideteosten, tekstien ja kirjallisuuden kautta. Näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikoina vuoden 2025 loppuun saakka.

Pisankamunia

Osallistuin vuosi sitten ensimmäistä kertaa pisankakurssille. Kyseessä on ikivanha slaavilainen pääsiäismunien koristelutekniikka, joka on suosittu esimerkiksi Ukrainassa, Puolassa ja Serbiassa. Nimi tulee slaavilaisten kielten kirjoittaa-verbistä, sillä kuviot piirretään ohuilla terillä pikkutarkasti.

Tämä oli ensimmäinen pisankamuna, jossa harjoittelin geometrisia kuvioita. Vaikka olin piirtänyt luonnosviivat etukäteen, meni tämän valmistumiseen kaikkiaan 3 tuntia. Tässä viimeisestä vaiheesta puuttuu vielä vahan poistaminen.

Voitte käydä lukemassa tarkemmin tekniikasta aiemman vuoden blogitekstistä. Tekniikka on hidasta sekä tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Edellisvuodesta viisastuneena piirsin pisankakuvioita kuorten pintaan jo etukäteen, ettei kurssilla menisi turhaa aikaa luonnosteluun. Näin pääsin nopeammin vahapiirtämiseen. Tällä kurssilla halusin keskittyä nimenomaan varsinaseen pisanka-tekniikkaan, kun edellisvuonna valmistin enemmän koristeluja nuppineulatekniikalla.

Osallistuin tänäkin vuonna Valamon opiston kurssille, jossa pisankatekniikkaa sai harjoitella neljän päivän ajan. Tiedän, että eri puolella Suomea on myös lyhytkursseja, mutta itse pidän siitä, että saan uppoutua tekniikan maailmaan rauhassa pidemmäksi aikaa.

Ja jos mietit, että täytyykö Valamon opistossa opiskellakseen olla ortodoksi, niin ei tarvitse. Riittää, että on kiinnostunut kurssisisällöistä, ne ovat kaikille avoimia. Jos teitä kiinnostaa ei-ortodoksin ajatukset ortodoksisista etikettiasioista, niin voitte käydä lukemassa ajatuksia aiemmasta blogitekstistäni. Kirjoitin siellä muun muassa titteleihin, pukeutumiseen ja pääsiäiseen liittyvistä asioista.

Se, mitä olen ortodokseilta oppinut, on pääsiäisen juhliminen. Useimmille pääsiäinen tarkoittaa nykyisin vain pidennettyä viikonloppuvapaata. Minä olen oppinut valmistautumaan pääsiäiseen, iloitsemaan pääsiäisestä ja ymmärtämään pääsiäisen kestävän aina 40 päivää, eli helatorstaihin saakka. Kaiken tämän myötä keväästä on tullut lempivuodenaikani, koska siihen sisältyy pääsiäisiloa, mutta myös keväisen luonnon herääminen talviunilta. 

Millaisia lopputuloksia pisankakurssi sitten tuotti? No tällaisia:

Olen erittäin tyytyväinen lopputuloksiin, sillä huomasin kehittyneeni edellisvuodesta. Tällä kertaa halusin keskittyä nimenomaan viivoihin ja niiden tarkkuuteen. Ensimmäisellä kerralla yritin saada kaikki onnistumaan kerralla: viivapiirros, niiden siisteys ja suoruus, paljon värejä ja paljon kuvioita. Voin kertoa, että yritin haukata ihan liian ison palan. Nyt olin jo etukäteen päättänyt, että keskittymällä viivoihin ja jättämättä värit vähemmälle, hallitsen kokonaisuuden paremmin.

Mielestäni sain todella kauniita munia myös noista kaksivärisistä versioista, kun viivapiirros on kuitenkin tarpeeksi koristeellinen. Pisankamunissa on paljon symboliikkaa, mutta itse olen viehättynyt lainaamaan kuvioita käspaikkakuvioista. Käspaikka on karjalaiseen perinteeseen kuuluva pitkä, molemmista päistään etupistokirjonnalla kuvioitu tekstiili, jota käytetään ortodoksisessa perinteessä esimerkiksi ikonin päällä. Kuvioissa käytetään muun muassa erilaisia lintuja, kasveja ja elämänpuita.

Pääsiäisjuhlan ollessa käynnissä, toivotan kirkkovuoden Suurinta Juhlaa viettäville ystävilleni: Kristus nousi kuolleista! Toisille toivotan hyvää pääsiäistä! Ja muille aurinkoista ja valoisaa kevättä! Kaikki varmasti iloitsemme luonnon heräämisestä ja kesän odotuksesta.

Taivaallista Valoa

Petri Ala-Maunus: Daybreak, 2024, öljy kankaalle.

Taiteilija Petri Ala-Maunus näyttelyn avajaisissa 9.5.2024. Taustalla yksityiskohta maalauksesta Dawn of a New Era, 2023.

Hykertelin mielessäni tästä näyttelystä jo kauan aikaa sitten kun kuulin, että Petri Ala-Maunuksen (s. 1970) maalauksia on tulossa esille Valamon luostarin Kulttuurikeskukseen. Ajattelin, että onpa huikeaa, ja että se on nähtävä. Taivaallista Valoa - Petri Ala-Maunus & Enkelit ikoneissa -näyttelyn ovat kuratoineet onnistuneesti Liisa Heikkilä-Palo ja Antti Narmala. Kokonaisuus on raikas ja puhutteleva. Tällaisessa yhteydessä Ala-Maunuksen taidetta ei ole aiemmin nähty.  Hurmioiduin taiteilijan valtavan kokoisista maalauksista Jyväskylän taidemuseossa 2022. Kirjoitin näyttelystä tuolloin otsikolla Mies, joka muutti maiseman.

Petri Ala-Maunus: yksityiskohta teoksesta Dawn of a New Era, 2023.

Petri Ala-Maunus tunnetaan nimenomaan maisemamaalauksistaan. Niitä on kutsuttu dystooppisiksi, maisemiksi ihmisten jälkeen. Ala-Maunuksen maisemissa ei ole koskaan ihmisiä. Niissä ei ole myöskään mitään ihmisen valmistamaa, mitään viitteitä ihmisten olemassaoloon. Luonto on suuri, vahva ja voimakas. Metsänpeitto runsas, koskien kuohu valtava. Maisema ihmisten jälkeen, kun luonto on vallannut takaisin kaiken, minkä ihminen on siltä ottanut ja tuhonnut.

Petri Ala-Maunus: yksityiskohta teoksesta Enchanted Forest, 2022, öljy kankaalle. 

Kirjoitin Jyväskylässä nähdystä näyttelystä näin, ja voin samaistua tähän edelleen: 

"Luonnon runsaus, loputtomat yksityiskohdat ja kiehtovat värit saavat katseen hamuamaan lisää ja lisää. Se, ettei kaikkea näe kerralla pitää mielenkiintoa yllä, mutta samalla katse väsyy yksityiskohtien etsimiseen ja talttuu vain nauttimaan teosten katselusta. Teosten analysointi väistyy (vaikka tietoisuus taiteilijan teknisestä lahjakkuudesta on kiistämätön), ja pelkkä katsominen riittää. Se tuntuu vapauttavalta. Olen tulkitsijana täysin tyhjä maalausten edessä, mutta kehon valtaa äärimmäinen hyvänolon tunne. Tunne ylittää järjen."

Petri Ala-Maunus: yksityiskohta teoksesta Dawn of a New Era, 2023.

Sisäistä hehkua ja varjotonta valoa

Valamon luostarin näyttely asettaa Ala-Maunuksen maalaukset kuitenkin aivan uudenlaiseen kontekstiin. Hänen maalaustensa rinnalle on tuotu enkeliaiheisia ikoneita, joka täydentää näyttelyn nimeä - Taivaallista Valoa. Ala-Maunuksen maalauksissa valolla on suuri merkitys. Näyttelyyn on kuratoitu lohdullinen kokonaisuus, jossa valo valaisee teoksissa pääasiasssa kaiken näkyvän. Hänen tuotannossaan on vaihtoehtoisesti myös hyvin dramaattisia valoilmiöitä, myrskyjä ja synkkiä, lähes mustiakin pilviä.

Ala-Maunus tuntee taidehistorian maisemakuvastoa hyvin ja osaa hyödyntää valoa omissa töissään. Se on hehkuvaa, hämyistä, pehmeää ja dramaattista. Taiteilija on itse kertonut vaikuttuneensa muun muassa Werner Holmbergin (1830-1860) ja 1800-luvun puolivälin düsseldorfilaisen koulukunnan romanttis-realistisesta taiteesta. Näiden lisäksi vaikutteita on havaittavissa myös saman aikakauden pohjoisamerikkalaisesta Hudson River-koulukunnasta.  

Ala-Maunuksen maalauksissa valo tuntuu itse asiassa ajattomalta, sillä teokset eivät paljasta tarkkaa vuorokauden aikaa. Onko vuorokautta olemassakaan? Maalauksissa on häilyvä horisontti, mutta ei suoraa auringonpaistetta. Pilvet piilottelevat valonlähdettä ja rikkovat valon pehmeäksi ja tasaiseksi. Tummasävyisissä maalauksissa näyttää siltä kuin valo syntyisi synkimmän metsänkin keskeltä kuin sisäisenä hehkuna.

Venäläinen ikonimaalari ja taidehistorioitsija Leonid Ouspensky (1902-1987) kirjoitti Ikoni ja sen sanoma (1979) teoksessa ikonien varjottomasta valosta:

"Jumalallinen valo leviää ikonissa kaikkialle. Ei ole mitään valolähdettä valaisemassa joltakin määrätyltä suunnalta. Esineistä ei lankea varjoa, sillä Jumalan valtakunnassa ei ole varjoja. Kaikki on valoa täynnä. Ikonimaalaajien ammattikielessä ikonin tausta on nimeltään 'valo'."

Petri Ala-Maunus: yksityiskohta teoksesta Dawn of a New Era, 2023.

Enkelit

Ala-Maunuksen teosten yhteydessä olevat enkeliaiheiset ikonit ovat Valamon luostarin omien kokoelmien lisäksi myös Riisan ja Katri ja Harri Willamon kokoelmista. Näiden lisäksi esillä on suomalaisten nykyikonimaalareiden enkeli-ikoneita.

Petri Ala-Maunus: Scarred Sky, 2024. Jumalansynnyttäjä ilmestyy pyhittäjä Serafim Sarovilaiselle, 1900-luku, Valamon luostarin kokoelma. Petri Ala-Maunus: Taivaallista valoa 5, 2024. Pyhä Kolminaisuus ilmestyy pyhittäjä Aleksanteri Syväriläiselle, 1800-luku, Valamon luostarin kokoelma. Pyhä Kolminaisuus ilmestyy pyhittäjä Aleksanteri Syväriläiselle, 1900-luku, Valamon luostarin kokoelma. Pyhän arkkienkeli Mikaelin voitto, 2023, maalannut munkki Gabriel. Jumalanäiti Kaikkien murheellisten ilo, 1800-luku, Katri ja Harri Willamon säätiön kokoelma. Jaakobin paini, 2023, maalannut Katarina Koskivaara-Ilmonen.

Angelologia eli enkelioppi sisältää Kirkon ja sen teologien opetuksen enkeleistä. Alkukirkon aikaan teologit olivat kiinnostuneita ensisijaisesti enkeleiden asemasta liturgiassa ja hengellisessä elämässä, keskiajalla oltiin filosofisempia ja kiinostuttiin enkeleiden olemuksesta. Uskonpuhdistus 1500-luvulla hillitsi ja rajoitti enkelioppia, vaikka ns. "puhdasoppisuuden" aikana enkeleistä kirjoitettiin paljon. Varsinkin protestanttisissa kirkoissa enkelit ovat olleet syrjässä, eräänlaisina  maailmankuvallisina jäänteinä tai teologisina apukäsitteinä. Katolisessa kirkossa oppi suojelusenkelistä koki 1600-luvulla elpymisen. Sen sijaan ortodoksisessa liturgiassa ja ikonitaiteessa enkeleillä on aina ollut merkittävä asema.

Pyhä arkkienkeli Mikael ja joukko pyhiä, 1800-luku, Riisa - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo.

Ikoneissa enkelit kuvataan siivekkäinä henkiolentoina, Jumalan sanansaattajina. Enkelit jaetaan hierarkiaan, jossa korkeimpana eli lähimpänä Jumalaa ovat kuusisiipiset serafit. Tämän jälkeen hierarkiassa ovat (ylhäältä alaspäin) 2. kerubit, 3. valtaistuimet, 4. herruudet, 5. vallat, 6. voimat, 7. hallitukset, 8. arkkienkelit ja 9. enkelit.  Raamatussa luomakunnan kerrotaan koostuvan kahdesta osasta: näkyvästä ja näkymättömästä. Näyttelyn maisemat ja enkelit tuntuvat yhdessä kuvastavan hyvin tätä tulkintaa.

Raamatussa sana enkeli esiintyy noin 300 kertaa, joista Uudessa testamentissa yli 200 kertaa. Nämä Jumalan sanansaattajat esiintyvät Raamatussa myös kiertoilmauksina, kuten sanoina henki, valo, tuli, tuuli, valkopukuinen mies ja Jumalan pojat. Vanhan testamentin Apokryfisiin kirjoihin (Raamatun kanonin ulkopuolelle jätetyt kirjoitukset) kuuluvassa Riemuvuosien kirjassa (The Book of Jubilees) enkeleistä kirjoitetaan muun muassa näin:

"Sillä ensimmäisenä päivänä Hän loi taivaat, jotka ovat yläpuolella, ja maan ja vedet ja kaikki henget, jotka palvelevat Hänen edessään. Paikalla olevat enkelit, pyhityksen enkelit, ja tuulten henkien enkelit, ja pilvien henkien enkelit, ja pimeyden, ja lumen, ja hallan ja jään, ja äänten enkelit ja ukkosen ja salamat, ja kylmyyden ja kuumuuden henkien enkelit, ja talven ja kevään ja syksyn ja kesän ja kaikkien Hänen luotujensa henkien, jotka ovat taivaissa ja maan päällä (---). (Riemuvuosien kirja, luku 2)

Jumalanäiti paratiisissa (Jumalansynnyttäjän kuolonuni), 2024, maalannut Tuula Ahonen. Kolme pyhää nuorukaista tulisessa pätsissä, 2024, maalannut munkki Gabriel.

Jumalanäiti paratiisissa (Jumalansynnyttäjän kuolonuni), 2024, maalannut Tuula Ahonen. 

Jumalanäiti Kaikkien murheellisten ilo, 1800-luku, Katri ja Harri Willamon säätiön kokoelma. Jaakobin paini, 2023, maalannut Katarina Koskivaara-Ilmonen.

Ikonipohjille maalattuja maisemia

Petri Ala-Maunuksen maalauksista puuttuu ihminen ja hän kertoo, että "On helpottavaa katsoa maisemaa, vailla ihmisen taakkaa". Hän on kuitenkin kiinnostunut ikoneista, ikonimaalauksesta, ikonien kuvastosta ja etenkin niissä kuvatuista maisemista. Tämän myötä hän on luonut näyttelyyn täysin uusia teoksia, maisemamaalauksia, jotka on maalattu tyhjille ikonipohjille.

Petri Ala-Maunus: Taivaallista valoa 3, 2024, öljy puulle. Pyhä arkkienkeli Gabriel, 1800-luku, Riisa - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo. 

Petri Ala-Maunus: Taivaallista valoa 4, 2024, öljy puulle.

Petri Ala-Maunus: Taivaallista valoa 12, 2024, öljy ja akryyli puulle.

Hän on pitäytynyt omassa lajissaan maisemamaalarina, mutta tarkkasilmäinen löytää viitteitä ikoneihin muustakin kuin pelkästä ikonilaudan muodosta. Teoksessa Taivaallista valoa 12 ikonipohjalle tehdyn maalauksen reunoille on sommiteltu kultaiset kehykset, jotka muistuttavat ikonia kehystävää ja suojaavaa basmaa. Kehystys on tehty mielestäni onnistuneesti, sillä kullanväristen reunojen alta näkyy vielä tunnistettavasti ikonilaudan keskellä oleva syvennys, joka viittaa ikonimaalaukseen.

Pyhittäjä Sergei Radonezilainen, 2023, maalannut Venla N. Rahkonen. Petri Ala-Maunus: Taivaallista valoa 6, 2024, öljy puulle.

Nykytaiteilijana Ala-Maunus on täysin vapaa tulkitsemaan maisemiaan myös ikonilaudoille maalattuina juuri niin kuin haluaa. Silti huomasin pienen ärtymyksen piston sydänalassa, kun huomasin yhden ikonipohjan olevan ylösalaisin. Teoksessa Taivaallista valoa 6 liekinmuotoinen ikonipohja oli käännetty ylösalaisin, kun ikonina pohjan tulisi aina olla liekin terävä kärki ylöspäin. Ja juuri siksi teos on loistava! Mieli saa askarreltavaksi ikoninkanonin ja taidemaalauksen välisiä rajapintoja.

Sisäisesti nähty kauneus

Petri Ala-Maunus on maalannut maisemia taidokkaasti jo yli 20 vuotta. Hän on kertonut nauttivansa niiden maalaamisesta, mutta näin ei ole aina ollut. Hänen mukaansa alku ei ollut yhtä intohimoinen kuin nykyisin. Ala-Maunuksen mukaan maisemamaalaus tuntui hänestä aluksi tylsimmältä mahdolliselta maalaustaiteen lajilta. Lopulta hän päätti, että alkaa maalata sellaisia maisemia, joista hän pystyisi itse nauttimaan. Aiheen käsittelyyn liittyi siis täydellisyyden tavoittelu ja aito maalaamisen riemu.

Kati Kivinen on kirjoittanut Petri Ala-Maunuksen maalausten syntyprosessista näyttelyjulkaisussa La-La Land (2021) seuraavasti:

"Maalatessaan Ala-Maunus kokoaa suurelle kankaalle kollaasin lukuisista erilaisista maiseman aihelmista, puista, kivistä, puroista, vesiputouksista, pilvimuodostelmista, auringonsäteistä ja pinnanmuodoista. Apuvälineenään taiteilija käyttää tulostettujen A4-arkkien viuhkaa, joka pitää sisällään kymmeniä erilaisia kuva-aiheita, joita hän tunnollisesti jäljentää uudenlaisena yhdistelmänä maalauspohjalle."

Ikonimaalaus on kaikkea muuta kuin vapaata tulkintaa. Siinä vältetään omaa sepittelyä ja maalaaminen perustuu alkukuviin Raamattua ja ohjekirjojen neuvoja noudattaen. Ikonissa kauneus on jumalankaltaisuuden tavoittelemista. Ikonin kauneus ei siis ole esineessä itsessään, vaan siinä, kuinka se ilmentää jumalallista kauneutta. Tässä ikonimaalarilla on suuri rooli maalata ikoni niin, että se kuvastaa tätä kauneutta, mutta maalaria itseään korostamatta. Ikonin maalaaminen ei ole jäljentämistä, vaan kuvatun aiheen toisintamista jokaisen maalarin omia vahvuuksia hyödyntäen. Näin ollen ikonimaalaus ei koskaan tee maalarista täysin persoonatonta. 

Kristillisen taiteen symboliikka perustuu siihen, että symbolein ja vertauskuvin yritetään kuvata aistein havaitsematonta ja näkymätöntä: pyhyyttä ja jumalallista. Symbolit ja vertauskuvat auttavat ilmaisemaan näkymättömästä jotain, mikä halutaan tehdä toisille tiettäväksi ja näkyväksi.

Profetioitu Kristus (Kristus voimassaan), 2020, maalannut Tuula Ahonen. Enkelien kokous (Pyhät arkkienkelit), 1800-luku, Riisa - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo. Petri Ala-Maunus: Taivaallista valoa 8, 2024, öljy puulle.

Petri Ala-Maunus ei käytä symboleita tai vertauskuvia, eivätkä ne ole missään merkityksessä ikoneita, mutta monet ovat kertoneet kokevansa hänen maalaustensa äärellä jotain selittämätöntä. Tämän vuoksi pystyn liittämään Leonid Ouspenskyn sanat ikonin sanomasta myös Ala-Maunuksen Valamon luostarissa nähtyihin maisemamaalauksiin:

"Ikonissa ei mikään kuvasta syntisen maailmamme sekavuutta, vaan kaikki ilmentää sitä jumalallista järjestystä, rauhaa, joka ei ole maallisen logiikan tai moraalin säädeltävissä (---). Se on luomakunnan järjestystä. Siksi ikonissa näkemämme ei muistuta sitä, mitä jokapäiväisessä elämässä näemme."

Petri Ala-Maunus rakentaa sisäisesti nähtyjä kauniita maisemia.

 

Ajattomuuden maisemia

Ihmisten ja heidän tekojensa poissaolo sekä vaikeus tulkita maalausten ajallisuutta saa väkisin näkemään Ala-Maunuksen teoksissa ajattomuutta. Näyttelyssä kierrellessä maisemat alkavat ikonien rinnalla kertoa dystopian sijaan ajasta ennen ihmistä. Ehkä nämä viittaavatkin taivaalliseen maisemaan, johonkin ihmisen vielä tavoittamattomaan? Tämän ajatuskulun myötä myös ylösalaisin käännetty ikonipohjakin alkoi maisemana (Taivaallista valoa 6) puhutella toisenlaista tarinaa. 

Liekinmuotoisen ikonipohjan tulisi ikonina osoittaa terävä kärki ylöspäin. Maalaustaiteen myötä se kuitenkin tuntui kääntyvän kuvana päinvastoin. Nyt kärjellään seisovasta maisemasta kasvoi jonkinlainen liekin sytyttämä ikuisuuden ja ajattomuuden taivasmaisema, jota ihminen ei ole vielä pilannut, ja joka on tarkoitettu enkeleille. 

Petri Ala-Maunus: Taivaallista valoa 6, 2024, öljy puulle.

Margaret Barker on kirjoittanut oivaltavasti ajan ja ikuisuuden käsitteistä teoksessa Enkelit taivaan (2004):

"Aika ei ollut [Raamatun luomiskertomuksessa] lineaarista tai syklistä, vaan se oli juurtunut ikuisuuden verhottuun läsnäoloon. Ajattomuuden tilassa tietoa ei 'saada', koska tämä edellyttäisi aikaa, eikä tieto myöskään muutu. Nykyajan kosmologit ovat alkaneet löytää tieteellisestä ajan käsitteestä uusia ulottuvuuksia, jotka muistuttavat hämmästyttävästi enkelien käsityksiä. Ajasta riippumaton tietäminen siis tarkoittaa, että tiedetään kaikki tapahtumat kaikilta ajoilta."

Petri Ala-Maunus: Grand Tour 2, 2021, öljy ja akryyli kankaalle.

Taivaallista Valoa -näyttelyssä minua puhutteli muun muassa pienikokoinen Grand Tour 2, jossa oikealla oleva maisema syntyy vasemman reunan puhtaanvalkeasta pohjasta - tyhjästä - mustan materian kautta. Vertauskuvallisesti äärimmäisen hieno kuvaus maailman - minkä tahansa maailman - synnystä. Länsimaalaisen kuvanlukusuunnan (vasemmalta oikealle) mukaan kysymyksessä on nimenomaan syntyminen. Itäisen lukusuunnan (oikealta vasemmalle) myötä maalaus saattaisi luoda mielikuvan maailman tuhoutumisesta ja katoamisesta. 

Kuvan julkaisuun on saatu lupa. Petri Ala-Maunus: Dawn of a New Era, 2021, öljymaalaus kankaalle.

Näyttelyn ehdottomasti vaikuttavin teos oli yli 5-metrinen Dawn of a New Era. Maalaus ja yllä oleva kuva tiivistävät mielestäni hienosti kaiken aiemman kerroksellisen pohdintani muun muassa taivaallisesta valosta, sisäisestä hehkusta, pyhyydestä, aistein havaitsemattoman kuvaamisesta ja enkeleistä.

Ortodoksisessa kirkossa luostarielämää kutsutaan myös enkelielämäksi. Luostarissa munkit elävät kuuliaisuuden ja rakkauden viitoittamaa tietä yhteydessä Jumalaan. Näin he siis toimivat ikään kuin enkelit, Jumalalle antautuen. Kirkkoisä Augustinuksen (354-430) mukaan munkkien hengellinen elämä sisälsi viittauksia enkeleihin; he ovat ikään kuin valittu joukko maan päällä samaan tapaan kuin enkelit ovat taivaassa.

Kuin sattuman kautta yllä olevaan kuvaan syntyi vertauskuvallisesti myös ikoneista tuttu käännetty perspektiivi. Maalaustaiteessa, kuten Petri Ala-Maunuksen teoksessakin Dawn of a New Era, perinteinen syvyyssuunnan pakopiste on maiseman horisontissa. Ikonimaalauksessa käytetään käänteistä perspektiiviä, jossa pakopiste on ikonin edessä, katsojassa itsessään. Tämän vuoksi ikoneissa olevat maisemalliset ja tilalliset elementit saattavat näyttää ensikatsojasta aluksi "vääristyneiltä". Yllä olevassa kuvassa maalauksen ääressä seisova munkki kääntää vertauskuvallisesti pakopisteen maisemamaalauksen horisontista maalauksen eteen, katsojan puolelle. 

Kirjoitin aiemmin, kuinka "Ikonissa kauneus on jumalankaltaisuuden tavoittelemista. Ikonin kauneus ei siis ole esineessä itsessään, vaan siinä, kuinka se ilmentää jumalallista kauneutta." Tähän lauseeseen viitaten rohkenen sanoa, että yllä oleva valokuva on monessa mielessä kaunis otos.

Taivaallista Valoa - Petri Ala-Maunus & Enkelit ikoneissa

on esillä Valamon luostarin Kulttuurikeskuksessa vuoden 2025 loppuun saakka.