joten sen innoittamana päätin jakaa omaa kiitollisuuttani eteenpäin.
Ystävä- ja tuttavapiirissä on melko paljon opettajia, joilta kuulee yhtä sun toista kouluelämästä. Lähinnä kauhistelen kuulemaani nykymenosta, jonka myötä arvostan kyseistä ammattia entistä enemmän. Opettajuuteen kuuluu muutoksia, sopeutumista, tilannetajua, paljon ihmissuhdetaitoja ja kärsivällisyyttä, kekseliäisyyttä, joustavuutta, inspiroimista, luonteenlujuutta, empatiaa jne. jne. Ominaisuudet pätevät toki moneen muuhunkin ammattiin, mutta kun kyseessä on lasten- ja nuorten ohjaaminen oikeille poluille (ja siellä pitäminen), voi opettajan ammattia mielestäni pitää yhtenä haastavimmista.
Omalla koulutielläni on ollut lähes poikkeuksetta ihania opettajia. Olen jälkikäteen miettinyt kuinka kiitollinen olen hyvistä opettajistani, sillä pienetkin asiat ovat jättäneet lähtemättömän muistijäljen. Muistan mm. yläaste- ja lukioaikoinani miettineeni kuinka pidin jostakin opettajasta, hänen persoonastaan ja tavastaan opettaa. Koskaan noita ajatuksia ei tullut mieleenkään sanoa ääneen sitä kun ajatteli, että vaikuttaisi muiden oppilaiden silmissä mielistelijältä. Mutta nyt kun noista ajoista on tarpeeksi aikaa, haluan muistaa koulutieni ohjaajia. Opettajat antavat itsestään paljon, mutta tuntuvat silti jäävän vaille ansaitsemaansa huomiota, joten haluan omalta osaltani välittää kiitokset sinne minne ne kuuluvat.
Seppo, 1.-2.luokka:
Uskallan väittää, ettei kotipaikkakunnallani ole/ollut yhtä mahtavaa ala-asteen opettajaa. Suvussamme tämä on tullut todistettua moneen otteeseen, sillä itseni lisäksi Sepon opetuksessa ovat olleet pikkusiskoni, yksi nuoremmista serkuistani ja viimeisimpänä toinen kummipojistani. Lempeä, mutta samaan aikaan jämäkkä persoona. Erityisesti muistoihin ovat jääneet tunnit, joilla Seppo luki meille Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytärtä. Taisimme katsoa kirjan lukemisen jälkeen tarinan myös elokuvana. Se oli ensimmäinen kosketukseni varsinaisten lastensatujen ulkopuolelle ja tarina vei mukanaan. Luokka pysyi hiljaisena ja jaksoi kuunnella. Muistan myös kuinka saimme palkinnoksi esimerkiksi hyvästä käytöksestämme vähän pidempiä välitunteja, jolloin Seppo ilmoitti "huutasevansa" meidät sisälle, kun aika tuli täyteen. Sain siis hyvät eväät koulutielle.
Aune, kuvaamataito, 7.luokka:
Yläasteelle siirryttäessä tavallinen piirtely ja askartelu vaihtuivat mm. perspektiiviopin ja kolmiulotteisuuden harjoitteluun. Aune on jakanut mielipiteitä ja herättänyt voimakkaita tunteita useammassa sukupolvessa, mutta jos keskityn vain omaan oppimiseeni, niin opit kyllä menivät perille. Muistan etenkin perspektiiviharjoituksen, jossa jokainen sai harjoitella yhden pakopisteen perspektiiviä piirtämällä haluamansa maiseman. Harjoitukset tuli piirtää viivotinta apuna käyttäen ja lopputulos piti käydä näyttämässä opettajalle, jotta hän tarkisti oliko tehtävässä onnistunut. Hän mittaili piirustuksia omalla viivottimellaan ja mikäli viivat eivät menneet oikein, hän passitti oppilaan takaisin pulpetin ääreen. Rentous ja hauskuus näiltä tunneilta olivat poissa, mutta minulle sopi tarkkojen sääntöjen noudattaminen. Millintarkka tekeminen tuotti tulosta ja muistan ikuisesti kuinka sain opettajalta positiivista palautetta omasta työstäni. Varsinaiset kehut olivat nimittäin melko harvassa. Mutta sen jälkeen ei ole tarvinnut perspektiiviasioita kovin paljon opetella. Ja nuo Aunen kiitokset saivat itse asiassa ensimmäisen kerran miettimään arkkitehdin ammattia. Hän jäi eläkkeelle kyseisen vuoden jälkeen.
Kirsti, maantieto/biologia, 7.-9.luokka:
Kirsti oli myös yksi vanhemman sukupolven opettajista, mutta hänessä ei ollut mitään pelättävää. Muistan Kirstin tarinankertojana ja hänen opetuksessaan oli aika ajoin jopa draamallisia piirteitä. Meidän ei tarvinnut kerätä kasvikansiota, mutta teimme luontoretkiä lähiympäristöön ja pidin niistä. Erotan edelleen toisistaan kynsisammalen, rahkasammalen ja kerrossammalen, tosin sekoitan vieläkin hieskoivun ja rauduskoivun keskenään. Kirstin tunneilla oli paljon tekemällä oppimista. Pidin myös siitä, että mikäli jaksoi kuvittaa vihkoaan aiheeseen liittyvillä kuvilla, siitä sai lisäpisteitä.
Seija, äidinkieli, 7.-9.luokka:
Seijan tunneilla opeteltiin mm. esseekirjoittamisen perusteita ja löysin itsestäni kirjoittajan. Asioiden käsittely kirjallisessa muodossa tuntui omalta jutulta ja kannustava palaute loi lisäinspiraatiota. Näillä tunneilla harjoiteltiin myös väittelytilanteita, jotka opettivat perustelemaan omia kantoja monipuolisesti. Näissä kilpailuhenkisyys kyllä heräsi ja muistan, että ryhmät yrittivät kaikin keinoin kumota vastapuolen väitteet välillä melko epäoleellisillakin kommenteilla. Mutta hauskaa oli. Hauskaa oli myös tehdä ryhmätyönä tarinallinen radiokuunnelma. Muistan kuinka se käsikirjoitettiin eräänlaiseksi perhetarinaksi, jossa esitin teini-ikäistä tyttöä. Olimme valmistelleet kuunnelman siten, että teimme itse kaikki ääniefektitkin realistisen tunnelman aikaansaamiseksi, kenken kopinasta puhelimen pirinään. Ysiluokalla jokainen sai kirjoittaa itselleen kirjeen tulevaisuuteen, jonka sai sitten muutamia vuosia myöhemmin. Äidinkieli näyttäytyi monipuolisena ja mielenkiintoisena alueena niiden ala-asteen sijamuotojen opettelujen sijaan.
Anne, englanti, 7.-9.luokka:
Anne oli
mielestäni melko neutraali englanninopettaja, mutta hän teki minusta
ympäristötietoisemman näyttämällä jollain lomanalustunnilla Michael
Jacksonin videon
Earth Song. Ensimmäistä kertaa oikeasti kuuntelin mitä laulussa sanottiin. Pienet asiat voivat tehdä paljon.
Minna, liikunta/tukioppilastoiminta, 7.-9.luokka:
Suurin osa oppilaista jakautui kahtia eri liikuntamuotojen suhteen: joko tykättiin telinevoimistelusta tai pallopeleistä ja talvella joko hiihtämisestä tai luistelusta. Olin pallopelien ja hiihtämisen kannalla, enkä kokenut koululiikuntaa ärsyttävänä asiana. Opin Minnalta myös vislaamisen taidon, sillä jollain tunnilla hänellä ei ollut pilliä ja hän teki ryhmävaihtoja vislaamalla. Tuostakin taidosta on ollut sittemmin hyötyä. Muistan kuinka
Rooman opintomatkalla yritimme käsin huitoa tien toisella puolen olevalle ryhmäläisellemme missä olimme. Liikenteen melu oli kova eikä hän huomannut meitä ennen kuin kuuli vislaukseni.
Minna oli myös toinen tukioppilastoiminnan ohjaajista. Muistan, että ehkä ensimmäisellä tukioppilaskoulutuksen tunnilla katsoimme
Anna hyvän kiertää (Pay It Forward) -elokuvan ja jokainen osallistuja oli melko hiljainen loppupäivän ajan. Elokuvassa Haley Joel Osmentin näyttelemä poika joutuu kärsimään puolustaessaan koulukiusattua poikaa. Tukioppilastoiminta teki minusta itsevarmemman ja rohkeamman, ulospäinsuuntautuneemman.
Helena, äidinkieli:
Yläasteella syntynyt rakkaus äidinkieleen jatkui lukiossa kuva- ja tekstianalyysien ja artikkelien sekä esseekirjoittamisen myötä. Positiivinen ja rakentava palaute oli tärkeää oman kehittymisen kannalta. Muistan kuinka äidinkielen kirjassa oli kuva-analyysitehtävä, jossa piti kirjoittaa Caspar David Friedrichin maalauksesta
Vaeltaja sumujen yllä. Pääsin ensimmäistä kertaa sukeltamaan taideteoksessa pintaa syvemmälle, ja tietämättäni tuolloin syttyi rakkaus taidehistoriaan vaikken tiennyt, että sellaista voisi edes opiskella. Helenan opit puheen kirjoittamisesta pelastivat minut muutamaa vuotta myöhemmin suuremmalta paniikilta, kun sain viikon varoitusajalla kuulla, että minut oli valittu pitämään silloisessa koulussani valmistuvan opiskelijan puhetta.
Aki, matematiikka:
Saahan tämän jo sanoa ääneen? Lukion komein opettaja. Mutta se mistä olen Akille kiitollinen, on hänen kärsivällisyytensä. Lukioon mennessä minulla oli vielä yläasteen kuviksentunneilla syntynyt ajatus arkkitehdin ammatista, jonka vuoksi suostuin ilmoittautumaan ensimmäisenä vuonna pitkän matematiikan kursseille, vaikka vihasin kyseistä ainetta. (Ehkä hälytyskellojen olisi ajatellut soivan jo tuossa vaiheessa...) Noh, niiden kahden pitkän matematiikan kurssin jälkeen hylkäsin arkkitehdin ammatin ja vaihdoin Akin kursseille lyhyeen matematiikkaan kun tajusin, että en ymmärrä yhtikäs mitään laskuista, joissa ei lasketa jotain konkreettista. Äksät, yyt, potenssit ja muut numerot vain vilisivät mielessä. Akille suuri kiitos siitä, että hän jaksoi selittää kärsivällisesti ja havainnollistavasti vaikeatkin kaavat ja tarkisti, että asiat olivat todella menneet perille. Hänen ansiostaan jaksoin kuitenkin yrittää matematiikan parissa inhosta huolimatta.
Mutta Akin kurssilla koin myös "matemaattisen urani" ainoan huippuhetken. Muistan kuinka edellisellä tunnilla oli ollut kuvaamataitoa ja olin ottanut sieltä mukaani pienen ämpärillisen ylimääräistä savea. Saviämpäri oli pulpetilla, kun Aki palautti geometrian kokeita takaisin. Hän naureskeli ja sanoi jotain ämpäristä, kun minä puolestani sanoin, etten tiedä haluanko kyseistä koepaperia takaisin. Aki sanoi, että "tämän sinä kyllä haluat takaisin", ja kun katsoin paperin yläreunaan, siellä komeili punaisella kynällä 9-. En muista koskaan sitä ennen, tai sen jälkeen, saaneeni matematiikan varsinaisesta kokeesta niin hyvää tulosta. Mutta tämäkin osoitti sen, että geometrian kurssi oli ainoa, joka tuntui ymmärrettävältä, koska siinä oli jotain visuaalista. Kulmien asteiden selvittäminen oli ajoittain mukavaa ja ymmärsin mitä sini, kosiini, tangentti, hypotenuusa ja viereiset ja vastaiset kateetit olivat. Pienellä muistin virkistämisellä osaisin käyttää kaavoja kenties edelleen.
Anni, kuvaamataito:
Kun arkkitehdin ammatti oli karissut matematiikan kurssien myötä, piti keksiä toinen suunta elämälle. Olin aina tiennyt, että tulen olemaan tekemisissä taiteen kanssa tavalla tai toisella. Annin kuvaamataidon tunnit nostivat esille opettajuuden. Lempeän, ohjaavan ja kannustavan otteen myötä kuviksenopettajan ammatti alkoi kiehtoa ja tavoittelin sitä lukion jälkeen kolmesti. Annin tunneilla opettelin muuten ensimmäisen kerran taidehistorian klassikkoteoksia ja muistan saaneeni kuvatestissä kaikki oikein. Tässäkään vaiheessa en tiennyt, että taidehistoriaa voisi opiskella yksittäisenä aineena.
Tiina, psykologia:
Psykologia oli jossain vaiheessa lukio-opintoja vahvana jatko-opiskelualueena, sillä Tiinan kursseilla opin löytämään itsestäni ja ympäristöstä erilaisia kerroksia. Esimerkiksi lapsen kehityskaari, neuropsykologia, oppiminen ja muisti avasivat samanlaisen syväluotaavan maailman, minkä kuva- ja tekstianalyysit olivat tehneet äidinkielentunneilla. Tällä kertaa oppiminen ei keskittynyt kuitenkaan mihinkään ulkoiseen vaan omaan itseen. Psykologian tunnit opettivat katsomaan omaa ajatusmaailmaa uudella tavalla ja perustelemaan niitä.
Erilaisten harjoitustehtävien kautta huomasin esimerkiksi kuinka eläviä mieli ja muisti ovat. Muistan kuinka eräällä tunnilla tuli tehdä muutaman minuutin mielikuvaharjoittelu silmät kiinni. Kädet asetettiin samalle tasolle suoriksi pulpetin yläpuolelle. Tiina sanoi, että toiseen käteen tuli kuvitella raskas vesiämpäri ja toinen käsi oli kevyt ilman mitään painoa. Raskaan ja kevyen kuvitteluhetken jälkeen jokainen avasi silmänsä ja huomasimme, kuinka se "vesiämpärikäsi" oli laskeutunut toista kättä alemmas. Toinen oli muistiharjoitus. Meidän tuli muistaa ehkä 20 erilaista asiaa, jotka Tiina luetteli ja kirjoittaa ne paperille sen jälkeen, kun hän oli luetellut ne kaikki. En millään voinut etukäteen uskoa, että muistaisin kaikki, jos niitä ei saanut kirjoittaa samalla kun sanoja lueteltiin. Muistikeinona käytettiin jokaisen omaa koulutietä. Tiina luetteli yhden asian kerrallaan ja sana tuli "ripustaa" johonkin oman koulumatkan varrelle. Kun tuli muistiinpalautushetki olin aivan yllättynyt siitä, että muistin jokaisen koulutielleni ripustetusta asiasta!
Psykologian tunnit vahvistivat minäkuvaa, auttoivat keskustelutilanteissa ja löysin uudenlaisen tason myös kirjoittamisen suhteen.
Aira, historia/yhteiskuntaoppi:
Aira sai minut rakastumaan historiaan, sillä opetus oli innostavaa ja monimuotoista. Tämä näkyi myös koenumeroissa ja ystäväni onkin aika ajoin naureskellut, kuinka ala-asteen "nelosen historian oppilaasta" kuoriutui "kiitettävä historiaintoilija". Ala-asteella en osannut kuitenkaan vielä käsitellä historiaa, enkä mielestäni saanut tarpeeksti ohjausta suurten kokonaisuuksien käsittelyyn. Tuolloin ajattelin, että historia on vain vuosilukujen pänttäystä, mutta Airan myötä ymmärsin, että vuosiluvut eivät ole se pääasia, vaan kontekstin hahmottaminen. Vuosiluvut voi aina nopeasti tarkistaa, mutta historiallisten tapahtumien synty, eteneminen ja vaikutus antaa pohjan myös nykyisyyden ymmärtämiselle. Luulen, että tässä oppimistavan muutoksessa oli osansa myös psykologian kursseilla; osasin käyttää muistiani ja mieltäni uudella tavalla. Yksi ahaa-elämyksen hetkistä oli, kun pystyin hahmottamaan ja muistamaan toisen maailmansodan kehityksen ja kuljettamaan siinä rinnalla Suomen tapahtumia. Aiemmin kaikki sotahistoria oli vilissyt mielessä samoin kuin matematiikan numerot ja yhtälöt.
Monimuotoinen historianopetus sisälsi mm. elokuvia (esim. Amistad), museovierailun ja monipuolisia kurssitehtäviä. Kurssitehtävistä voimakkaimmin on jäänyt mieleeni oman sukupuun kokoaminen, jossa sai todella sijoittaa itsensä osaksi historian jatkumoa. Vaikka suurin osa juuristani onkin perisavolaisia, yksi haara ulottuu Karjalan Salmiin ainakin 1800-luvun ensimmäisistä vuosikymmenistä lähtien. Airan kurssien myötä aloin arvostaa historiaa uudella tavalla kun ymmärsin, että se ei ole vain jotain mennyttä, vaan jotain mitä minäkin kannan koko ajan mukanani.
Toinen vaikuttava historian kurssin muisto liittyy paikalliseen sairaalamuseoon. En enää muista mihin kurssiin vierailu oli linkitetty, mutta tämä oli ensimmäinen muistini ja ymmärrykseni kattava museovierailu ja oppaana ollut nainen teki kertomuksillaan museon eläväksi. Kyseinen kerta on edelleen yksi museovierailuhistoriani huippuhetkistä, vaikka tarinat olivat järkyttäviä.
Olen Airalle erityisen kiitollinen, että hän näytti kuinka suurta intohimoa omaa alaa kohtaan voi osoittaa. Historia ei ole Airalle vain työ vaan
elämäntapa, jota hän välittää eteenpäin. Kun sai kurssien ajan paistatella sen innostuksen loisteen valossa, siitä tarttui jotain myös omaan elämääni. Oli siis olemassa mahdollisuus, että työn ja harrastuksen voisi yhdistää. Polku ei löytynyt heti, mutta nyt tiedän olevani tuolla samalla tiellä. Opiskelu ja harrastukset kietoutuivat elämäntavaksi.
Paljon eväitä elämään tulee kotoa, mutta koulumaailman vaikutusta ei tule unohtaa, joten kiitos etenkin yllä mainituille opettajille. Sain kaikilta kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta, joten laitoin
hyvän kiertämään takaisin. Nyt kun katson listaa jälkikäteen huomaan, että jokainen heistä on ollut (tietämättäänkin) auttamassa minua löytämään nykyisen tieni.
"Opettajat avaavat oven, mutta sisään on mentävä itse."
- kiinalainen sananlasku -
Haastan jokaisen lukijan nimeämään ainakin yhden opettajan, jolle on kiitollinen!