Vatikaanin museoihinkin
tutustuttiin jo opintomatkalla, ja huomasin kiinnittäväni huomiota lähes samoihin taideteoksiin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Jotkin teokset vain vetoavat toisia enemmän. Liput kannattaa
ehdottomasti ostaa etukäteen, jotta välttää loputtoman - useiden tuntien - jonottamisen. Sekin aika mikä jonottamiseen menisi, kannattaa hyödyntää museon sisällä, sillä valtava kokonaisuus on useiden tuntien operaatio, eikä sittenkään ehdi nähdä kaikkea.
Minä hankin meille liput
Rome Museumin kautta. Menimme oppaan johdolla jonojen ohi ja turvatarkastuksen läpi. Opas haki meille liput kassalta ja sen jälkeen jokainen sai kiertää museon haluamallaan tavalla. Opas huomasi, että osaan joten kuten italiaa joten oli kiva, että hän ohjeisti meitä ensin italiaksi ja käänsi kaikki lauseet heti perään englanniksi. Näin sain kuulla italiaa, mutta samalla hän varmisti, että kaikki ryhmän jäsenet ymmärsivät mitä hän kertoi. Kun varaa liput aamupäivään, saa myös hyvän etumatkastartin näyttelytiloihin ennen kuin museo on täynnä turistimassoja.
 |
| Joku saattaa muistaa näitä mustavalkoisia mosaiikkeja myös Ostia Anticasta. |
Meillä ei ollut siis museossa audioguidea tai opasta. Ellei minua lasketa jonkinlaiseksi oppaaksi. Tämä oli jälleen niitä kertoja, jolloin muut matkalaiset odottavat automaattisesti, että taidehistorioitsija tietää kaiken. Näistä kulttuurimatkoista meitä varoiteltiin jo taidehistorian peruskurssilla, että näin tulee käymään. Muut olettavat, että jokainen taidehistorioitsija tietää kaikesta taiteesta kaiken... Mutta eihän se niin ole. Eihän voi olettaa, että lääkärikään tietäisi kaikista sairauksista kaikkea, kun jokainen erikoistuu eri aloille: sisäelimet, sydän- ja verisuonet, ihotaudit jne. Mutta toisaalta, eihän sitä voi tietää mitä toinen tietää, jos ei kysy. Ja toisaalta se tuntuu hienolta, että toinen luottaa minun tietävän. En siis menettänyt malttiani, mutta hieman huvitti.
En osaa kaikkia antiikin mytologian hahmoja ulkoa - en pysty tunnistamaan suurintakaan osaa - saati kertomaan heidän tarinaansa. En osaa kertoa maalauksissa olevista historiatarinoista tai tunnistamaan maalauksissa olevia henkilöitä. Tunnistan taidehistorian klassikkoteoksia, mutta en välttämättä muista kaikkien niiden syntytarinaa. Tunnistan antiikin veistoksista kyllä esimerkiksi
Kybelen ja Artemiksen, tunnistan evankelistat ja jonkin verran muita kristillisen taiteen henkilöitä heidän
attribuuttiensa kautta. Siksi, että ne linkittyvät omaan tutkimusalueeseeni kristilliseen taiteeseen.
Parhaana tietopankkina Roomassa kulki kuitenkin WSOY:n
Kaupunkirjat Rooma, jonka voimaan luotin jo ensimmäisellä matkalla. Taidehistorioitsijan taskuraamattu, jossa on kerrottu jokaisen kohteen tärpit ja tärkeimmät tiedot - ja enemmänkin. Toinen mainio matkaopas on
Kartta + opas Rooma, josta löytyy hyvät kartat alueittain sekä hyviä ruoka-, museo-, ostos-, nähtävyys ja matkustusvinkkejä. Samaan sarjaan luotimme myös
Tukholman matkalla. Harmittaa ihan vietävästi, etten ostanut aikoinaan
Taide & arkkitehtuuri-sarjan Rooma-julkaisua, sillä se olisi ollut tuota kaupunkikirjaakin kattavampi tietolähde. Se loppuunmyyntiin jo ajat sitten.
Netissä ja paikan päällä kaupitellaan yhteislippua Vatikaanin museoihin ja Pietarinkirkkoon. Se tulee tietysti edullisemmaksi, mutta voin luvata, että molemmista kohteista nauttii monta kertaa enemmän, jos niissä on mahdollista vierailla eri päivinä. Vatikaanin museoissa vierähtää helposti neljäkin tuntia, vaikka yrittäisi olla "ahkera". Sen ylitsevuotavan taide- ja kulttuuripläjäyksen jälkeen ei ainakaan itselläni olisi energiaa annettavaksi Pietarinkirkolle - tai toisinpäin. Vatikaanin museoissa jo pelkkä arkkitehtuuri, lattiakoristelut ja seinä/kattomaalaukset ovat häkellyttäviä - saati ne taideteokset. Me olimmekin varanneet molemmille kohteille omat päivänsä. Jotain Vatikaanin museoiden koosta kertoo esimerkiksi se, että matka pääovelta Rafaelin huoneisiin ja Sikstuksen kappeliin kestää kuulema 20-30 minuuttia, jos matkalla ei pysähdy katselemaan taideteoksia...
Museossa pitäisi käydä vielä monen monta kertaa, että paikka antaisi kaikkensa. Tämä pitäisi tutkia ajan kanssa osio kerrallaan, eikä haukata koko palatsikompleksia yhdeltä istumalta. Huomasin kuitenkin jo toisella kerralla viihtyväni täällä enemmän. Turistit eivät häirinneet ja osasin kadottaa heidät mielestäni, jolloin pystyin keskittymään taiteeseen. Kuten
aiemmassa postauksessa mainitsinkin, sama kävi mös Sikstuksen kappelin kanssa. Vaikka kappelissa kaikui
Silenzio! -huudot, sattui kohdallemme myös pieni rukoushetki. Katsoin ylöspäin Aatamin luomista, perisyntiä, profeettoja ja sibylloja ja alttariseinän Viimeistä tuomiota. Herkistyminen oli lähellä, sillä ne värit ovat vain uskomattoman kauniita! Kuvat on napattu
Sikstuksen kappelin virtuaalivideosta, mutta tuokaan ei näytä värejä niin kauniina ja hehkuvina mitä ne oikeasti ovat.
Joten joudun hieman pyörtämään aiemman Vatikaanin museoiden blogitekstiäni siitä, että virtuaalivideosta saa tilasta paremman tunnelman. Ei saa. Ainakaan samanlaista. Tila pitää kokea itse, mutta sekin pitänee kokea useamman kerran, jotta pääsee oikeanlaiseen tunnelmaan. Unohtaa ympärillä olevat ihmiset ja virittäytyy kohtaamaan freskot omassa sisäisessä kuplassa. Minä onnistuin pääsemään siihen kuplaan.
