![]() |
| Saan Hurmioituneen Instagram-tilille ajoittain ihanaa palautetta. |
![]() |
| Palliatiivisen poliklinikan odotustila ennen muutosta. |
![]() |
| Palliatiivisen poliklinikan odotustila muutoksen jälkeen. |
![]() |
| Saan Hurmioituneen Instagram-tilille ajoittain ihanaa palautetta. |
![]() |
| Palliatiivisen poliklinikan odotustila ennen muutosta. |
![]() |
| Palliatiivisen poliklinikan odotustila muutoksen jälkeen. |
![]() |
| Anna-Maria Väisänen ja Emma Fält Kuopion kaupunginkirjaston Kohtaamo-tilassa kertomassa Ikääntyneiden hyvinvoinnin tulevaisuudet-hankkeesta. |
![]() |
| Itä-Suomen yliopiston tutkimushanke yhdisti maahanmuuttajataustaiset ja suomalaiset nuoret pohtimaan taidelähtöisten menetelmien avulla mielikuvia toisistaan ja tulevaisuudestaan monikulttuurisessa Savossa. Seinämaalauksia Kuopion yliopistolliseen sairaalaan 2024. |
![]() |
| Maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten nuorten kuvallisia visioita yhteisestä ja monikulttuurisesta Savosta. |
![]() |
| Kuopion kaupunginorkesterin muusikot soittamassa Kaarisairaalan aulassa 2023. |
”Kulttuurin hyödyntäminen muuten on kyllä harmittavan vähäistä, vaikka täällä voitaisiin selvästi lisätä ikääntyneiden hyvinvointia. Tästä ei ainakaan puhuta työyhteisössä.””Olen yksikköni ainoa, joka tätä tekee.””Ohjaaminen on hyvin vähäistä ja kuilu palvelujen ja kulttuuritoimijoiden välillä on edelleen leveä.”
”Taide- ja kulttuuriteemat ovat tosin harmiksemme vähentyneet viime vuosina tarjonnasta kovaa vauhtia.”
![]() |
| Savonia AMK:n tanssinopettajaopiskelijoiden esitys Puijon pääsairaalassa 2023. |
Miksi kulttuurihyvinvointia tulee edistää?
![]() |
| Graffititaiteilija Sellek osallisti psykiatrisessa hoidossa olevia nuoria seinämaalausten avulla 2024. |
”Ruohonjuuritason toiminta: esim. puheeksi ottamisen mallia voisivat ammattilaiset hyödyntää laajemmin.””Kulttuurikirjaukset ja toiveet asiakas- tai potilastietojärjestelmiin.””Kulttuurihyvinvointivastaavan nimeäminen, kiertävä tehtävä, jotta asia ei jää lepäämään vain yhden henkilön harteille.”
![]() |
| Lasten diabetespoliklinikka otti käyttöön Hobispuut, joiden avulla visualisoidaan diabeetikkojen hoitotasapainoa. Lisätietoa aiemmasta blogitekstistä. |
*Tekstin julkaisuun on saatu lupa
![]() |
| Petri Ala-Maunus: History and Utopia of Landscape, yksityiskohta, 2018-2019, öljy kankaalle. |
Minulla on ollut valtava onni, että olen saanut elämäni koulu- ja opintopoluille upeita opettajia. Kirjoitin kiitoksia peruskoulun ja lukion opettajille jo vuonna 2014 otsikolla "Kiitokset sinne minne ne kuuluvat".
Olen aina tiennyt, että haluan olla tekemisissä taiteen kanssa tavalla tai toisella. Matka taidehistorian pariin oli kuitenkin pitkähkö ja vaikea. Tästä matkasta olen puolestani kirjoittanut aiemmin otsikolla "Jos olisin menestynyt paremmin". Kun sitten viimein pääsin opiskelemaan taidehistoriaa, se tuntui unelmien toteutumiselta. Näin jälkikäteen tuntuu hienolta palata noihin vanhoihin blogiteksteihin. Muistan edelleen tuon tunnelman kuin eilisen, kun postilaatikosta putosi paksu kirjekuori sen aiempien vuosien ohuen kirjekuoren sijaan. Miten onnellinen se tyttö silloin olikaan! Muistan, kuinka jännittävää tuon blogitekstin julkaiseminen (2010) oli. Minusta tulisi taidehistorian opiskelija! Minä olin päässyt yliopistoon!
![]() |
| Taidehistorian opinnot alkoivat Wivi Lönnin suunnittelemassa Juomatehdas-nimisessä rakennuksessa syksyllä 2010. |
THE Heikki Hanka
Olin kuullut ensimmäisen kerran taidehistorian professori Heikki Hangan nimen ollessani työssäoppimassa ja kesätöissä museossa vuosina 2007-2008. Silloiset työntekijät puhuivat Heikistä verrattain paljon kirkkotaiteen asiantuntijana. Hänen nimensä tuli esiin myös erilaisissa kristillistä taidetta käsittelevissä julkaisuissa.
![]() |
| Heikki Hanka on kirjoittanut mm. tästä Ilomantsin evankelisluterilaisesta kirkosta seurakuntahistoriikin "Sadan enkelin kirkko". |
Jännitin ensimmäistä taidehistorian luentoa, jossa Heikki oli luennoimassa. Muistan ajatelleeni, että "Tämä on nyt se kuuluisa Heikki, josta kaikki tuntuvat puhuvan". Kului aikaa ensimmäiset opiskeluvuodet, enkä muista, että olisimme varsinaisesti olleet tekemisissä toistemme kanssa kuin vasta vuonna 2013 Keski-Suomen museossa järjestetyn inventointi- ja dokumentointikurssin myötä. Heikki oli yksi kurssin ohjaajista ja osallistui myös dokumentointipäivään, jossa purettiin museossa esillä ollut Valamon luostarin ikoninäyttely ja mitattiin, valokuvattiin ja pakattiin näyttelyn ikonit. Kristillinen taide on näin ollen kulkenut mukanani opinnoissa - ja myöhemmin työelämässä - alusta alkaen.
![]() |
| Inventointi- ja dokumentointikurssi Keski-Suomen museossa 2013. |
"En koskaan unohda johtajaa,
joka antoi minulle mahdollisuuden,
kun minulla ei vielä ollut muuta tarjottavaa
kuin positiivinen asenne ja halu oppia."
-Sananlasku-
Ajattelen, että Heikki "huomasi" minut todennäköisesti tuolloin vuonna 2013. Olin ahkera ja innokas opiskelemaan, mutta en pitänyt itsestäni meteliä. Samana vuonna kävimme Heikin kanssa keskustelun, joka oli jälkeenpäin ajateltuna ensimmäinen mentorointikeskustelu. Jäimme eräänä päivänä Heikin kanssa juttelemaan ja hän kyseli minulta lisätietoja taustaopinnoistani ja töistä. Samassa keskustelussa kävi myös ilmi, että eräs toinen yliopiston työntekijä oli "ilmiantanut" Heikille tämän blogini ja keskustelimme siitä ja sen merkityksestä. Muistan olleeni hämmästynyt, että "Tämä on nyt THE Heikki Hanka, joka tietää tietämättäni minusta jotakin, mitä en tiennyt hänen tietävän." Keskustelu tuntui merkitykselliseltä, sillä olin ponnistellut kolme vuotta sen eteen, että ylipäänsä pääsin opiskelemaan taidehistoriaa. Ja nyt sain tukea sellaiselta henkilöltä, joka tuntui opiskelijan näkökulmasta maineensa ja tietotaitonsa vuoksi yliluonnolliselta henkilöltä.
"Yliopisto ei ole mikään sekatavarakauppa."
-Heikki Hanka-
Toinen varsinainen mentorointikeskustelu käytiin siinä vaiheessa, kun minä sain jonkinlaisen "työelämään valmistautumispaniikin". Ajattelin, etten koskaan tulisi saamaan töitä pelkkää taidehistoriaa ja museologiaa opiskelemalla. Tämän vuoksi yritin haalia itselleni "lisätukea" opinnoista ja hain arkistonhallinnan maisteriohjelmaan. Heikki oli nähnyt hakemukseni ja halusi keskustella kanssani. Hän kysyi perusteluja haulleni: "Miten sinun tulevaisuudennäkymät toteutuvat ohjelman kautta?"
Se oli ensimmäinen kerta, kun pysähdyin miettimään, mitä oikeastaan halusin. Kerroin halustani työllistyä museokentälle. Samalla jouduin hieman nolostellen myöntämään, että en minä oikeasti haluaisi kyseiseen maisteriohjelmaan (mutta koin sen järkevänä). Pelkäsin työllistymiseni puolesta, mutta Heikki sanoi tuolloin, että näkee minussa potentiaalia, eikä epäile hetkeäkään, ettenkö saisi museokentältä töitä. Hän yritti huojentaa pelkoani sanomalla, että "Yliopisto ei ole mikään sekatavarakauppa, josta kerätään kaikkea mahdollista. Osa tarvittavasta ammattitaidosta hankitaan työelämässä ja töiden lomassa."
![]() |
| Kirkkodokumentointia Heikin jalanjäljissä. |
"Opettaja voi avata oven, mutta sisään on astuttava itse."
-Sananlasku-
Heikin tuki ja kannustus tuntui hyvältä myös siksi, että muistan verranneeni itseäni muihin opiskelijoihin. Oma kiinnostus nimenomaan kristilliseen taiteeseen tuntui vähän vanhanaikaiselta, kun monet muut tuntuivat tutkimusaiheineen olevan enemmän ajan hermolla. Mietin, että oliko ollut tyhmää lukita tutkimusalue jo valmiiksi ennen kuin olin edes päässyt opiskelemaan.
Heikki tuntui kuitenkin näkevän minussa ja tulevaisuudessani jotain, mitä en itse vielä nähnyt. Lopulta minulle kävikin onnellisesti, että pääsin suoraan valmistuttuani töihin ja hyödyntämään kaikkea kartuttamaani osaamista ja intoa käytännön työelämässä.
![]() |
| Suomen sairaalatekniikan päivillä puhumassa sairaalataiteen merkityksestä käytännön esimerkein rakennusprojektien yhteydessä. |
"Työpaikka on sellainen millaisen siitä tekee."
-Heikki Hanka-
Vuonna 2020 pääsin nykyiseen työhöni taideasiantuntijaksi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle. Kiinteistöhallinnon insinöörimäinen työympäristö oli humanistille aluksi järkytys ja vähän pelottavakin. Muistan ensimmäisenä työpäivänäni viikkopalaverissa miettineeni, että en edes ymmärrä mitä he puhuvat - en ymmärrä näitä lyhenteitä! Olen kuitenkin oppinut tässä moniammatillisessa työyhteisössä enemmän kuin olisin puhtaassa museoympäristössä koskaan voinut oppia. Heikki oli oikeassa: "Osa tarvittavasta ammattitaidosta hankitaan työelämässä." Näin minä kartutin osaamistani muun muassa suorittamalla töiden ohessa Taideyliopiston järjestämän Julkisen taiteen asiantuntijakoulutuksen.
![]() |
| Lavastettu työmaavaatetus; rakennustyömaalle ei tietenkään mennä korkokengissä vaan turvakengissä. |
Minulla on koko ajan ollut sama uteliaisuus ja intohimo kulttuuriasioita kohtaan kuin ensimmäisenä opiskeluvuonna. Olen tietoisesti halunnut tehdä kulttuurista näkyvää muun muassa blogin ja Instagramin kautta. Olen myös kiitollinen, että kaikki työnantajat ovat vuosien varrella suhtautuneet tähän näkyvyyden levittämiseen positiivisella tavalla. Olen saanut elää "Hurmioituneena" sosiaalisessa mediassa ilahduttavan näkyvästi.
Tämä asenne myös tiivistää sen, minkä Heikki joskus tässä työelämän varrella tokaisi, että "Työpaikka on sellainen millaisen siitä tekee". Koen, että jokainen voi vaikuttaa siihen, millaisen työilmapiirin ympärillemme luomme ja sillä on iso merkitys arjessa jaksamiseen. Se, autetaanko toisiamme ja yritetäänkö haasteidenkin keskellä nähdä jotain hyvää ja keskittyä positiiviseen sen sijaan, että valittaisimme siitä, mikä kaikki on huonosti.
Heikki on nähnyt minun urapolullani myös ne kaikkein vaikeimmat hetket. Ne ovat kasvattaneet resilienssiä, ja jokainen vastoinkäyminen on lopulta osoittanut, että ilolla pääsee pidemmälle kuin asioista valittamalla. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse pystyä yksin. Heikki on aina kuunnellut, kun olen apua tarvinnut, mutta arvostan häntä erityisesti siksi, että hän ei sano mitä minä haluan kuulla, vaan hän sanoo sen, mitä minun täytyy kuulla. Hän ei myöskään koskaan ole päättänyt mitään puolestani, vaan ohjaillut kysymyksiä ja keskustelua siten, että olen joutunut tekemään itse omat ratkaisuni.
Suora ja rehellinen puhe ja palaute on aina ollut minulle tärkeää, koska se vie parhaiten elämässä eteenpäin. Kirjoitin opiskeluaikana erään Heikin kanssa käymäni mentorointikeskustelun jälkeen päiväkirjaani, että "Tällaista ohjausta ja kyseenalaistamista juuri tarvitsin!"
Soitan Heikille nykyisin yleensä silloin, kun tarvitsen henkistä tukea esimerkiksi ammatilliseen ohjaukseen, luottamustehtäviin, sivutöihin tai kristilliseen taiteeseen liittyviin yhteydenottoihin liittyen. En ole missään vaiheessa kysynyt Heikiltä, että voiko - tai ylipäänsä haluaako - hän olla minun mentorini, sen jälkeen kun valmistuin. Minä vain olen ottanut hänet siihen rooliin, eikä hän ole onneksi ravistellut minua pois. Olisihan hän voinut tehdä niinkin; sanoa, että "nyt on pärjättävä omillaan", kun hän "valmisteli minut maailmalle".
Heikki on kiltisti vastannut puheluihini ympäri maailmaa - missä milloinkin sattuu tutkimusreissuillaan kulkemaan. Tämä osoittaa myös sen hienon ominaisuuden, että Heikki on aina auliisti jakanut toisille tietotaitoaan, eikä niin sanotusti "istunut" sen tiedon päällä ja ominut sitä itselleen, päinvastoin. Hänellä on ollut halu ja tarve tehdä kulttuurista näkyvää ja merkityksellistä, kuten minullakin.
Taisin edellisen kerran soittaa Heikille viime syksynä. Tuolloin Heikki kertoi jäävänsä eläkkeelle ja olin tietenkin itselleni ominaiseen tapaan huolissani ensimmäiseksi itsestäni: Saanko minä silti vielä soittaa sinulle, jos minulle tulee jokin paniikkitilanne ja tarvitsen sinun apua?
Heikin huumorintajusta kertoo vastaus, kun hän sanoi, että "Saat soittaa, mutta en tiedä onko minusta enää siinä vaiheessa sinulle mitään hyötyä." -Kyllä sinusta on.
Kiitos Heikki, kun näit minut - ja monet muut - avasit ovia, jaoit ammattitaitoasi ja ohjasit elämässä eteenpäin. Minä olen saanut ylpeästi kantaa Jyväskylän yliopiston ja Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen viittaa harteillani.
![]() |
| Puhumassa taidehistoriasta ja sen opiskelusta, kulttuuribloggaamisesta ja taideasiantuntijan työstä Ingmanedu oppilaitoksessa. Kuva: Svetlana Larina Photography. |
______________
Tämä on tiivistetty kiitospuhe, jonka pidin emeritus professori Heikki Hangan "Elämäni inventoinnit" juhlaseminaarissa. Puheenvuoroni otsikko oli "Ohjaajasta mentoriksi - Heikki Hangan merkitys urapolullani".
Soitin Heikille seminaarin jälkeen kysyäkseni, että saisinko julkaista tekstin myös blogissa. Se, että olen tehnyt omasta työstäni julkista ja näkyvää ei automaattisesti tarkoita sitä, että toiset haluaisivat samanlaista julkisuutta. Tämän vuoksi olen vetänyt myös alusta asti linjan, että työkaverini pysyvät tunnistamattomina ns. ylätason puheessa "kiinteistöhallinnon työkavereina". Nyt halusin pyytää luvan - ja antaa mahdollisuuden myös kieltäytyä - koska kyseessä on koko nimen, ammatin ja organisaation näkyvyys.
Perustelin pyyntöäni Heikille sillä, että haluaisin kiittää häntä julkisesti siitä, kuinka merkityksellisenä pidän hänen mentorointiaan ja sitä, että "Sinä löysit minut". Hän jatkoi samalla selkeäsanaisella ja suorasukaisella olemuksellaan sanoen: "Et sinä ole koskaan hukassa ollutkaan."
Lause oli lyhyt ja ytimekäs, mutta sisältää minulle paljon symbolisisältöä. Hukassa voi olla niin monella eri tavalla, mutta ajatus siitä, että olen hänelle ollut aina näkyvillä ja olemassa, tuntuu turvaverkolta, jonka läpi ei voi pudota. Se tuntuu tärkeältä etenkin näinä aikoina, kun työelämä on täynnä epävarmuutta.
![]() |
| Kuva: Rakennusliike Lapti Oy. |
"Tunnustuksen vuosittain myöntävä palkintoraati koostuu rakennusalan tilaajista, suunnittelijoista, konsulteista, viranomaisista ja urakoitsijoista. KYSin projektin lisäksi ehdokkaiden joukossa tänä vuonna olivat muun muassa K-Citymarket Haapaniemen, Kuopion kaupungin Minna Canthin koulun sekä Niiralan Kulman Kumoni Oy:n urakoimat 'Käkikellotalojen' hankkeet.Valitsijaraati korostaa perusteluissaan hankkeen poikkeuksellista vaativuutta, innovatiivista toteutustapaa ja sen merkitystä sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä. Laaja peruskorjaus toteutettiin allianssimallilla keskellä toimivaa sairaalaa, mikä edellytti tiivistä yhteistyötä, nopeaa reagointia ja häiriöttömän sairaalatoiminnan varmistamista.
Hankkeessa yhdistettiin perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito samaan kokonaisuuteen, tuoden merkittäviä toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä Pohjois-Savon hyvinvointialueelle ja alueen asukkaille."
*Allianssihankkeen osapuolet ovat yhteisesti vastuussa hankkeesta jälkivastuuvaiheen loppuun asti.
![]() |
| Hoitaja-aseman taideteos Pentti Otsamo: Järvellä. |
![]() |
| Potilashuoneen wc-oven taideteos on sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen käsialaa. |
![]() |
| Potilashuoneen wc-oven taideteos on sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen käsialaa. |
![]() |
| Uutis-Jousi 20.11.2025. |
"Sinusta näki, että sinä olet todella huolissasi tulevasta." Näin minulle sanottiin puoli vuotta kestäneen työnohjauksen jälkeen. Vaikka YT-leikkauksesta ilmoittaminen julkisesti blogissa tuntui aluksi häpeälliseltä - koin olevani työntekijänä epäonnistunut - oli sen tekstin kirjoittaminen itse asiassa helpompaa kuin se, millaisia tunteita jouduin käymään läpi siitä eteenpäin.
Olen lykännyt tämän tekstin kirjoittamista useamman kuukauden, koska näiden tunteiden sanoittaminen tuntuu vaikealta. Vuosi sitten käsittelin alkushokin synnyttämiä spontaaneita tunteita, mutta leikatun työajan kanssa työskenteleminen pakotti pohtimaan pintaa syvemmältä sitä, millainen olen ja kuinka aion selvitä tilanteesta.
"Yllätyin, kuinka voimakkaasti aloit taistella työn puolesta." Totta hemmetissä aloin taistella, koska koin, että minua kohtaan oli tehty väärin! Aloin kerätä tilastotietoja, laskelmia ja euroja siitä, mitä minun työnkuvaan taideasiantuntijana oli kuulunut ja mitä se tarkoittaisi, kun työaika leikattaisiin 50%:iin. Sisälläni oli valtava taistelutahto ja todistamisen tarve, että olen hyvä ja tarpeellinen työntekijä.
Minulle kerrottiin työajan leikkaamisesta marraskuussa 2024 ja uusi työaika alkoi helmikuussa 2025. Tuossa välillä ehdin olla joululomalla ja henkisesti aivan rikki. Kun palasin tammikuussa töihin, yritin keskittää kaiken energiani siihen, että en näyttäisi liikaa surullisia tunteita töissä, että olisin työkavereiden kesken se sama reipas ja iloinen Henna kuin aina ennenkin. En halunnut, että mikään muuttuisi, ja ettei kenenkään tarvitsisi olla minusta huolissaan.
![]() |
| Työkavereiden kanssa jätskitreffeillä kahvitauon lomassa. |
Kuinka välttää katkeroituminen?
Elämä on opettanut selviytymään kaikenlaisista haasteista, joten samalla päättäväisyydellä ottauduin aluksi tähänkin. Hoidetaan tämä nyt vain alta pois. Samaan aikaan, kun minä yritin olla ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, jotkin ympärilläni olevat työkaverit ajattelivat ehkä myös samoin. Yritin tarttua ajatukseen, että "työ on vain työtä", ja työkaverini eivät ole syypäitä minun tilanteeseeni.
Mitä pidempään teeskentelin kaiken olevan hyvin, sitä enemmän aloin kasvattaa kateuden tunnetta sisälleni. Leikatulla työajalla työskentelen nykyisin maanantaista keskiviikkoon. Huomasin, että viikkojen ja etenkin keskiviikkopäivien edetessä tunnelma sisälläni muuttui synkemmäksi. Aloin olla kateellinen työkavereilleni siitä, että he saavat tulla seuraavanakin päivänä töihin, mutta minä en. Onneksi tiedostin, että tämä saattaisi pidemmällä aikavälillä muuttua vaaralliseksi tunteeksi työyhteisön hyvinvoinnin kannalta. Niinpä päätin ottaa asian esille eräässä viikkopalaverissa.
Miksi tunteista puhuminen tuntuukin aina niin vaikealta ja jotenkin häpeälliseltä? Kerroin työkavereille, että he tulevat tottumaan siihen, että minä en ole enää paikalla töissä yhtä paljon kuin ennen. Kerroin myös, että he tulevat unohtamaan sen, että minulla on leikattu työaika ja arki kulkee eteenpäin kaikilla omaan (kiireiseen) tahtiinsa. Kerroin kuitenkin myös, että minä tulen muistamaan joka ikinen keskiviikko sen, että minulta on leikattu työaikaa ja sen tiedostaminen sattuu:
En odota teiltä vastausta tai kommentteja, mutta haluan sanoa tämän siksi, että en ala katkeroitua ja purkaa turhautumistani teihin, koska tämä ei ole kenenkään teidän vika; Olen kateellinen teille, että te saatte tulla seuraavana päivänä töihin, mutta joudun käsittelemään tämän tunteen itse.
Huku tai ui
Kerroin viikkopalaverissa työkavereille myös siitä, että tuntuu vaikealta hyväksyä päätös, jonka pituudesta en ole tietoinen. Työaikani on leikattu toistaiseksi. Kerroin, että tämä tuntui minusta samalta kuin se, että minut olisi kuskattu veneellä keskelle avomerta silmät sidottuna ja viskattu mereen. Siinä tilanteessa, kun ei tiedä mihin päin lähteä ja mitä tehdä, on vain kaksi vaihtoehtoa: joko alat uida tai hyväksyt, että tulet hukkumaan. Aloin uida. Nyt tiedostan, että joudun uimaan tilanteen keskellä vielä useamman vuoden, sillä muutosta ainakaan parempaan suuntaan ei ole näköpiirissä.
![]() |
| Ulla Remeksen muistisairautta käsittelevä näyttely keräsi median huomion niin sanomalehdessä, radiossa kuin televisiossakin. Kuva: Ulla Remes. |
Hyväksymisen tunnistaminen
Työnohjauksessa oli tarkoitus keskittyä siihen, kuinka saan työni toimimaan leikatulla työajalla. Samalla ajattelin kerätä aseita oman työni tärkeyden perustelemiseksi. Koin olevani todella haavoitettu. Olen vuosikausia tehnyt töitä sen eteen, että ylipäänsä pääsisin opiskelemaan ja sen jälkeen, että pärjäisin vaikeasti työllistettävällä kulttuurikentällä. Koin, että olen ansainnut kaiken kovalla työllä ja nyt se otettiin minulta pois ilman, että minulle annettiin edes mahdollisuutta perustella mitään. Työaika vain leikattiiin ja minulle tuotiin asia ilmi ilmoitusluontoisesti.
Työnohjaus pakotti katsomaan asioita uudesta näkökulmasta. Sen sijaan, että olisin keskittynyt siihen, kuinka vaikuttaisin toiminnallani organisaation rakenteisiin jouduinkin miettimään sitä, kuinka muuttaisin itseäni uuden tilanteen edessä. Eteeni annettiin kysymyksiä toisensa perään, jossa jouduin pohtimaan sitä, millainen työntekijä olen, miten toimin eri tilanteissa, mitkä ovat vahvuuksiani ja ennen kaikkea heikkouksiani. Jouduin myöntämään ja paljastamaan kipeimmät heikkoudet ja kestämään sen tuomaa häpeän tunnetta toisen ihmisen edessä siinä tilanteessa, kun koin jo valmiiksi olevani ammatillisesti haavoittuvimmassa asemassa leikatun työajan keskellä.
Itkin jokaisessa työnohjaustapaamisessa ja nauroin, että ohjaajalla oli valmiina nenäliinoja. En itkenyt siksi, että olin heikko vaan siksi, että tämä ihminen oli siinä auttamassa minua. Itkin siksi, että ymmärsin olevani tilanteessa, johon en itse voisi vaikuttaa millään tavalla. Itkin siksi, että jouduin myöntämään, etten enää ollutkaan se supertyöntekijä, jollaisen suojakuoren alla olin vuosia elänyt. Itkin siksi, että näytin olevani rikki ja haavoittuva, eikä tämä ihminen särkenyt minua lisää, vaan etsi keinoja kasvattaa minua tilanteessa, jossa oli asetettu tietyt kasvamisen rajat.
Kuinka kasvaa tilanteessa, jossa kasvulle asetetaan tiukat rajat?
![]() |
| Savon Sanomat uutisoi näyttävästi Jali Heikkisen näyttelystä 2.2.2025. |
Rajat on rakkautta
Olin oppinut siihen, että kovalla työllä voi saavuttaa mitä vain ja vain taivas on rajana. En ajatellut, että minulla olisi koskaan mitään rajoja sille, mitä kaikkea elämä voi tuoda eteen. Olin saanut kasvaa ja kehittyä ammatillisesti vapaana. Kunnes minulle kerrottiin, että "sinulla on käytössäsi työaikaa vain 50%".
Tämän asian hyväksyminen vei eniten aikaa. Että minä en voi olettaa tekeväni leikatulla työajalla samoja työtehtäviä kuin aiemmin. Eikä minun pidä niin tehdä, koska jossainhan sen leikkauksen pitää näkyä.
Olen kiitollinen siitä, että olen alusta alkaen saanut muodostaa oman taideasiantuntijan työnkuvani melko vapaamuotoisesti. Niinpä ajattelin, että hoidan tämän leikkaukseen liittyvän työaikajärjestelynkin itse. Jätin pois pienempiä ja yksittäisiä työtehtäviä tai siirsin niitä siten, että jonkin aikaa näytti siltä "kuin mikään ei olisi muuttunut". Noin neljän kuukauden jälkeen huomasin olevani kuormittunut kaikesta siitä "pitäisi tehdä, pitäisi ehtiä" tunnelmasta ja jokaisesta sähköpostista, joka toi kuormaan lisää taakkaa.
Minulla on aina ollut tietynlainen "auktoriteettiongelma", enkä pidä siitä, jos minua kielletään tekemästä jotain, jos pidän itse asiaa tärkeänä ja tunnen kykeneväni sen suorittamaan. Tämän vuoksi halusin järjestellä työnkuvani uudelleen itse. Kunnes huomasin, että sellainen "pienten asioiden siirtely" ei enää auta, ja jouduin myöntämään itselleni ja työkavereille, että en pysty tähän enää. Se, että minun annettiin käydä tämä oppitunti läpi itse, oli opettavaisempi kuin se, että minulle olisi suoraan sanottu, että "tämä ei enää kuulu sinun työtehtäviisi". (Tai saattaa olla, että näin jossain vaiheessa sanottiin, mutta olen sen autuaasti unohtanut/halunnut olla kuulematta....) Edellisessä tapauksessa olisin kuluttanut turhaan energiaa siihen, että yritän taistella päätöstä vastaan. (Ihan samalla tavalla kun aloin aluksi taistella työajan leikkausta vastaan.) Tämä on ollut omalla kohdallani hyvää johtamista, kun minua ei ole väkisin pakotettu muuttumaan, vaan kerrottu faktat siten kuin ne ovat, silloin kun suoralle puheelle on ollut tarvetta.
Tilanteeseen tyytyminen (Todellinen hyväksyminen)
Jouduin siis myöntämään ennen kaikkea itselleni, että tilanne on todellinen ja taistelu on turhaa. En ehdi tehdä kaikkea mitä tahtoisin ja työaikaan on turha odottaa lisätunteja. Minun oli todella vaikea myöntää se, että en pysty suoriutumaan kaikista listalla olevista tehtävistä. Yhden unettoman yön jälkeen tein päätöksen, että luovun yhdestä työni osa-alueesta kokonaan, vaikka koin sen ammatillisesti tärkeäksi. Samalla hyväksyin sen, että syy ei ole minun, vaan nämä ovat nyt ne rajat, joiden kanssa tulee oppia elämään.
Kun olin tehnyt päätöksen ja ilmoittanut sen eteenpäin, kipeästä ja pettyneestä tunnelmasta huolimatta päällimmäisenä tunteena oli helpotus. Nyt se on sanottu. Ei se ammattitaito minusta mihinkään katoa, vaikka tietty osa-alue on laitettu hetkeksi jäihin.
Työnohjaus ja suoran puheen kuunteleminen (ja puheen hyväksyminen) työkavereilta auttoi siihen, että suostuin tyytymään tilanteeseen. Suostuin myös myöntämään itselleni sen, että loppujen lopuksi tässä ei ollut edes kyse minusta. Hyvinvointialueen talous on saatava tasapainoon, eikä se liity mitenkään siihen, kuinka hyvin olen työni hoitanut. Itsestäänselvä asia, mutta jonka todelliseen hyväksymiseen tarvittiin aika monta tuntia keskustelua ja itsensä tutkiskelua.
Vertaistuen merkitys
En edelleenkään pidä tästä vallitsevasta tilanteesta, mutta pystyin kääntämään toimintani vihdoin niihin asioihin, joihin voisin vaikuttaa. Kun oma kolhiintunut ego oli siirretty syrjään ja asetettu rajat uudelle työajalle, aloin keskittyä päivätyön ohella siihen, kuinka tilanteesta selvittäisiin taloudellisesti.
En voi vieläkään uskoa minkä määrän myötätuntoa ja tukea sain kaikkialta. Siihenkin meni aikansa, että opetteli ottamaan hyvän vastaan. Vertaistuki etenkin taidehistorioitsijakollega Johanna Lindforsilta tuntui - ja tuntuu vieläkin - korvaamattoman arvokkaalta. Hän oli kokenut pahimman ammatillisen pelkoni, sillä Lindfors oli irtisanottu unelmatyöstään kokonaan. Minä sain sentään säilyttää edes puolikkaan, joten tiedostin, että olin lopulta onnekas:
"Itse saman asian kokeneena - tosin irtisanottuna - lupaan ja vakuutan, että hyviä asioita tulee tilalle. Sinä kasvat ja opit ja löydät uutta. Ja jossain vaiheessa sanot itsellesi, että juuri näin tämän pitikin mennä. Voimia tähän hetkeen!"
Voi Johanna kun tietäisit, kuinka monta kertaa olen vuoden aikana palannut lukemaan noita lohduttavia lauseitasi. Tiesin, että olet oikeassa, mutta nyt olen oikeasti tuossa hetkessä, että voin vilpittömästi sanoa: näin tämän pitikin mennä.
"Sinä kasvat ja opit"
Vuosien aikana saamani verkostot ja - näin uskallan sanoa - ystävyyssuhteet, ovat mahdollistaneet minulle muun muassa freelance-puhujakeikkoja, joilla olen osittain saanut paikattua taloudellista epävarmuutta. Tiedän, että olen parhaimmillani silloin, kun pystyn kehittämään ja kehittymään yhdessä työssä, mutta se ei ole tällä hetkellä mahdollista.
Tämä vuoden kestänyt tunnemyllerrys on myös vahvistanut omaa ammatillista itsevarmuuttani keikkatöiden muodossa. Vaikka tiedän olevani persoonana välillä vähän lapsellinen ja sinisilmäinen, tiedän oman ammatillisen arvoni. Kieltäydyn sellaisista tehtävistä jos koen, että minua käytetään tavalla tai toisella hyväksi, tai minua kohdellaan muuten asiattomasti. Se 50%:n työaika takaa onneksi kuitenkin jonkinlaisen perustoimeentulon, jonka vuoksi minun ei ole pakko tehdä ihan mitä tahansa.
Tällä hetkellä työskentelen taideasiantuntijan tehtävän ohella kahdessa eri projektityössä. Toisesta saatte kuulla lisää ensi vuoden puolella. Aluksi epävarmalta ja pelottavalta näyttänyt työtilanne on kääntynyt siihen, että tuntuu vihdoin siltä, että olen saanut leikatun siipeni takaisin. Luotto tulevaan on kasvanut, mikä tuntuu etuoikeutetulta, kun katsoo valtakunnallisesti tämän hetken työttömyystilastoja.
Myönnän, että kolmen eri työn kanssa tasapainoilu on henkisesti raskasta. Siitä huolimatta koen olevani enemmän kuin onnekas. Kaikki työtehtävät liittyvät omaan ammattitaitooni ja vahvistavat asiantuntijuuttani. Johanna oli oikeassa: "(---) hyviä asioita tulee tilalle. Sinä kasvat ja opit ja löydät uutta."
![]() |
| Kuva: Virva Suvitie. |
Oppiminen jatkuu
YT-leikkauksen mukanaan tuoma kasvaminen ja oppiminen tuntui aluksi repivän kaikki mielensisäiset haavat auki. Pysäyttävä hetki oli kuitenkin se, kun minulle erään kokouksen jälkeen sanottiin, että "viljakin tarvitsee kasvaakseen sen, että maa revitään joka kevät auki, että siemenet saavat mahdollisuuden kasvaa uudessa ja kuohkeassa mullassa."
Paljon on vielä oppimista, mutta haluan ajatella, että olen nyt se orastava viljapelto, joka kasvattaa ammatillisuuttaan uudella tavalla - rajoja kunnioittaen. Vuosi on ollut raskas, mutta samalla se on vahvistanut omaa resilienssiäni; minua voi taivuttaa, mutta ei katkaista. Paljon on kiinni omasta asenteesta kuinka asioihin suhtautuu ja kuinka asioita käsittelee. En kuitenkaan olisi tässä ilman ympärilläni olevia ihmisiä, joiden kanssa olen saanut asioita käsitellä ja purkaa ajatuksiani palasiksi, jotta pystyin antamaan kaikelle uudelle mahdollisuuden syntyä.
Kiittäen,
Henna.