perjantai 31. tammikuuta 2014

Nykytaiteen kuvakertomuksia

Tämänpäiväisellä luennolla jatkettiin edellispäivän teemaa kuvakerronnan teoriasta ja käytännöistä. Aihetta avasi taidehistorian tohtorikoulutettava Marja-Liisa Rajaniemi. Tiedot kirkollisen taiteen kuvakerronnasta ja sarjakuvamaisuudesta olivat tuttua huttua ja ajattelin että niinköhän tästä irtoaa mitään mielenkiintoista, mutta irtosihan sieltä. Kun tutusta kirkkotaiteen parista siirryttiin nykytaiteen käsittelyyn aloin innostua.
Benozzo Gozzoli: The Dance of Salome, 1461-62. Kuva täältä. Monta erillistä ja ajallista kertomusta samassa kuvassa. Etualalla Salome tanssii Herodekselle, vasemmalla Johannes Kastaja surmataan ja taustalla Salome tarjoilee Johannes Kastajan pään äidilleen hopeatarjottimella.
Pieter Brueghel the Elder: Children's Games, 1560. Kuva täältä. Monta kertomusta samassa kuvassa, jotka myös tapahtuvat samanaikaisesti.
Rajaniemi muokkasi luennollaan kirjallisuudesta tuttuja termejä kuvataiteen piiriin. Fokalisaatio oli terminä uusi (tai kaipa tämä aikoinaan lukiossa on tullut vastaan), mutta idea oli varsin tuttu. Tarkoittaa siis tarinankerronnassa perspektiivin asettamista. Sisäisessä fokalisaatiossa kertoja on osa tapahtumia (esim. omaelämäkerta) ja ulkoisessa fokalisaatiossa kertoja on sananmukaisesti tarinan ulkopuolella (esim. "Olipa kerran..." -sadut). Samassa tarinassa voi toki olla sekoittuneena molempia. Havainnollistavin esimerkki omasta mielestäni on kiikarit-esimerkki:
Ulkoinen ja sisäinen fokalisaatio. Vasen kuva täältä. Oikea kuva täältä.
Historian saatossa on kyseenalaistettu voiko kuvataiteessa olla samanlaisia kertomuksia kuin kirjallisuudessa, sillä kuvasta puuttuu kertojan läsnäolo, kuva ei ole välttämättä suhteessa mihinkään tekstiin (esim. Raamattu) ja kuva esittää usein vain tietyn erillisen hetken elämästä. Kulttuuriteoreetikko ja kriitikko, Mieke Bal, kirjoittaa voimakkaasti kuvallisten kertomusten puolesta. Hänen mielestään visuaaliset kertomukset eivät ole riippuvaisia kirjallisista teksteistä vaan ne ovat omia kertomuksiaan. Balille yksityiskohdat ovat tulkinnan avaimia ja hän kiinnittääkin tulkinnoissaan paljon huomiota maalausten pienen pieniin yksityiskohtiin, joista lähtee kertomusta rakentamaan.  

Tietenkään kuvakerronta ei ole samanlaista kuin kirjallinen kerronta, mutta kyllä niitä kertomuksia kuvataiteesta löytyy. Balin mukaan kuvataiteen kohdalla kertojaksi muuntautuu katsoja itse osallistumalla teokseen. Kuvataiteeseenkin saatetaan liittää tekstiä joka toimii ikään kuin teoksen puhekuplana tai esimerkiksi videoteoksissa yhdistetään tekstiä, liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Havainnollistavina esimerkkeinä Rajaniemi käytti luennossaan Silja Rantasen ja Eija-Liisa Ahtilan teoksia. Tässä vaiheessa sain ahaa-elämyksen ja aloin kelata mielessäni näkemiäni näyttelyitä taaksepäin ja etsiä erilaisia fokalisaatioita ja kertomuksia. Kovin kauas ei tarvinnut ensimmäisen esimerkin kohdalla palata:
Anna Ruthin Vahinko-näyttely Keski-Suomen museossa. Näyttelyn aluksi istuuduin (osallistuin!) nojatuoliin kuuntelemaan kuinka Ruth kertoi näyttelyn taustoista kuulokkeiden kautta (kertomus!). Viereisellä pöydällä oli satukirja "Lupiini-tädistä", joka paljasti lupiineiden kauniin puolen ennen ristiriitaiseen näyttelykokonaisuuteen tutustumista. Tässä kertomus oli kerroksellista: kertomus jonka Ruth kertoi korviini, toinen jonka itse luin satukirjasta ja kolmas jonka muodostin istumalla nojatuoliin ja olemalla näin osa näyttelyä.
Vasemmalla Silja Rantanen: Pantokrator, 1987. Kuva: Hurmioitunut/Kuopion taidemuseo. Oikealla Kristus Pantokrator ikoni. Kuva täältä.
Kuopion taidemuseon Hypetystä elämästä-näyttelystä muistui mieleeni Silja Rantasen teos, joka on myös vahvasti kerronnallinen. Tai ainakin niille jotka vähäkään tuntevat ikonikuvastoa. Maalauksesta on poistettu ikonille keskeinen Kristus-hahmo, mutta jäljelle jääneet geometriset muodot saavat aivot silti raksuttamaan ja lisäämään teokseen puuttuvan henkilön. Näin katsoja "kirjoittaa" teoksen kertomusta itselleen tehden intertekstuaalisia rinnastuksia.
Timo Kokko: Yritys rakentaa jotain kestävää, 2012.
Taiteilija itse osana teosta.
Jatkoin kerronnallisuuden etsimistä ja muistin Timo Kokon Imagine-näyttelyn, jossa taiteilija oli kirjoittanut jokaisesta teoksesta pienen tarinan. Yllä olevasta teoksesta taiteilija kertoi seuraavaa: 

"Jos kappaleet pudotettaisiin nipussa museon tilaan, 
millainen sommitelma/rakennelma muodostuisi? 
Kestäisikö se maailmani painon? Rakentuisiko siihen tuleva? 
Jos laitan tämän osan tähän, niin miten se vaikuttaa kokonaisuuteen? 
Onko se oma yksittäinen itsenäinen elementti vai pelkästään osa suurta kokonaisuutta? 
Tämänkö tulisi kestää loppuelämän 
tai sille pikemminkin annetaan sellainen oletus, 
ikään kuin maailman painon lujuuslaskelma, elämän lujuuslaskelma. 
Elämänpalikat."

Tässä tapauksessa olisi mielenkiintoista alkaa tutkia kuvan ja sanan suhdetta, mutta jääköön ajatuksen asteelle. Katsoja osallistuu teokseen siis lukemalla tekstin ja katsomalla teosta, miettimällä niiden suhdetta. Kuvallinen kertomus jatkuu tässä tapauksessa vielä havainnolla taiteilijan fyysisestä osallistumisesta omaan teokseen, siis muuhunkin kuin itse luomisprosessiin. Kerronnallisuuteen saa ristiriidan kiinnittämällä huomion taustalla oleviin näyttelyvieraisiin, jotka kenties pohtivat saako teoksiin koskea vaiko ei, vaikka taiteilija itse rikkoo luvallisesti museokieltoa esineisiin koskemisesta. Kerronnallisuutta siis kerrakseen.
Palataksemme ihastuttavaan "uuteen" termiin fokalisointi, yllä olevassa kuvassa sekä taiteilija että allekirjoittanut kameran takana ovat fokalisoituja, eli katsomisen kohteita, ja ulkoisia fokalisoijia, eli tilanteen katsojia omasta näkökulmastaan, mutta sisäisiä fokalisoijia samassa näyttelytilanteessa. Kuulostiko sekavalta? Mutta mielenkiintoista!
Kristiina Korpela: Kootut lankeemukset, vuosi?
Tämä osallistuminen Kristiina Korpelan teokseen tapahtui Kuopion taidemuseon Love-näyttelyssä. Tässä kerronnallisuutta voi etsiä irrallisesta teoksesta ja sen sanomasta, sen sisälle menevästä katsojasta ja tästä syntyneestä kokonaisuudesta tai laajentaa kerronnallisuutta myös seinälle heittäytyvään heijastukseen. Teoksen sisällä katsoja on syntiinlankeemuksen ympäröimänä ja pohtii väkisin suhdettaan tähän kertomukseen.

Fokalisoinnin tunnistaminen kuvataiteesta oli uusi ja innostava näkökulma, 
jota aion varmasti tutkia ja tarkkailla tulevissa näyttelyissä ja teoksissa!

Uskotteko että kuvataiteesta voi löytää kertomuksia 
vai pidättekö kirjallisia kertomuksia merkityksellisempinä?

Tapahtumia kuvataiteesta ja kirjallisuudesta

Tammikuu kääntyy helmikuuksi joten ajattelin vinkata teille helmikuun alun tapahtumista.
Kuva täältä.
Helsingin suunnalla olijat huomio! Visuaalisen taiteen keskus Frame järjestää Frame Espresso I -keskustelusarjan ja ensimmäisessä tilaisuudessa perehdytään kysymykseen Kuratointi - häiriötä vai välitystä? Tällä halutaan koota yhteen erilaisia näkökulmia välittäjän roolista taiteen kentällä. Mitä kaikkea nykytaiteen kuratointi on, mikä on galleristin rooli tai yleisötyön merkitys? Mikä tässä koetaan uhkana, mitä se mahdollistaa – niin taiteilijoiden työn, taideteosten kohtaamisen kuin kansainvälistymisenkin kannalta? 

Teema sai innostuksensa viime viikkojen kiivaasta kuratointia koskeneesta keskustelusta lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Alustajiksi tilaisuuteen on kutsuttu muun muassa taiteilija/kuraattori Jussi Koitela, tutkija/taidepedagogi Kaija Kaitavuori sekä intendentti Anna-Kaisa Rastenberger.
Espresso keskustelutilaisuuksilla halutaan syventyä nykytaiteen kentän ajankohtaisiin kysymyksiin, ilmiöihin ja haasteisiin. Espresson äärelle ovat tervetulleita kaikki halukkaat ja aiheesta kiinnostuneet, tilaisuus ei vaadi ennakkoilmoittautumista ja se on maksuton.

Espressoilemaan pääsee tiistaina 4. helmikuuta klo 10-12 Framen toimistolla osoitteessa Tallberginkatu 1 C 96 (Kaapelitehdas), 4. krs. Helsinki.
______________________________

Kuva täältä.
Jyväskylässä sen sijaan järjestetään Vanhan Kirjallisuuden Ystävien toimesta perinteinen Vanhan Kirjan Talvi tapahtuma pe 7.2. - la 8.2.2014. Luvassa on paitsi kirjamyyjiä myös muun muassa sarjakuvatyöpajaa kouluikäisille, kirjailijahaastatteluja, paneelikeskusteluja ja Vuoden Kirjateko-palkinnon julkistaminen. Tarkempi ohjelma näyttää tältä:

Ohjelma perjantaina 7.2.2014

15.00–17.00 Sarjakuvatyöpaja, Jaana Suorsa. Kouluikäisille.

15.00–15.30 Katja Kontturi: Faktan ja fiktion sekoittuminen Don Rosan Aku Ankka -sarjakuvissa.

15.00 Keski-Suomen Popjazzopisto: Lauluja ja tarinoita.

15.30–16.00 Tero Tähtinen, Virginian hiukset, esseitä havahtumisesta (Savukeidas). Haast. Ville Hytönen.

16.00–17.00 Kimmo Kiljunen, Maailman maat -Liput ja historia (Into). Kimmo Kiljusen matkavisa.

17.00–18.00 Raapale - sadan sanan tarina. Pienoisnovellit esittelyssä. (Osuuskumma)

18.00 Runoa ja kuvataidetta törmäyttävä kierros, Hannele Huovi, Ville Luoma-aho, Katariina Vuorinen. Vetäjänä Minna Joenniemi. Taideteokset Jyväskylän taiteilijaseuran jäsenet.

18.00 Ville Hytönen kertoo elämänsä kirjoista.

18.00 Tauno Piiroinen: Exlibristen symboliikka.

18.30–19.30 Talouspaneeli: Heikki Patomäki, Eurokriisin anatomia (into), Antti Alaja, Taloutta työväelle, markkinaliberalismin myyttejä murtamassa (into).

19.30–20.00 Ville Hytönen, Sotaraamattu (Siltala). Haastattelijana Ville-Juhani Sutinen.

Ohjelma lauantaina 8.2.2014

11.00 Vuoden Kirjateko -palkinto. Vanhan Kirjan Talvi ja Keskisuomalainen palkitsevat vuoden kirjateon.

11.15–12.00 Sotapaneeli, Mikko Porvali, Hyökkäyksen edellä (Atena) ja Pekka Visuri,Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat (Docendo).

12.00–12.30 Magdalena Hai. Haast. J.S. Meresmaa.

12.30–13.00 J.S. Meresmaa. Haast. Magdalena Hai.

12.30 Laura-Kristiina Moilanen ja Minna Mäkinen, Yhteisöllisyyden perintö (SKS).

13.00–15.00 Sarjakuvatyöpaja, Jaana Suorsa. Kouluikäisille.

13.00 Teatterikoneen lastenesitys Päivän lehti.

13.00–13.30 Virpi Hämeen-Anttila, Marionetit (Otava) haast. Eila Tiainen.

13.30–14.00 Riitta Seppälä, Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu (WSOY).

13.30 Rahahuutokauppa. Keski-Suomen numismaatikot.

14.00 Virpi Hämeen-Anttila kertoo elämänsä kirjoista.

14.30 Pauliina Salminen, Miehittäjän morsiamet (Atena).

14.00–16.00 Suomen dekkariseuran 30-vuotisjuhlakiertue.

14.00 Suomen dekkariseuran esittely.

14.15 Leena Korsumäki: Poliisiromaanin menestys Suomessa.

15.00–16.00 Dekkaripaneeli: Marko Kilpi, Kuolematon (Gummerus) Markku Ropponen, Kuhala ja jokimurhat (Tammi) Marja-Sisko Aalto, Murha tuomiokapitulissa (ICASOS), Pasi Lönn, Lunastaja (Tammi).

15.00 Touko Aalto kertoo elämänsä kirjoista.

15.30 Eila Tiainen kertoo elämänsä kirjoista.

16.00–17.00 Steampunk-paneelikeskustelu (Osuuskumma).

Vanhan Kirjan Talvi järjestetään Jyväskylän kaupunginkirjastossa 
osoitteessa Vapaudenkatu 39-41.  
Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy
Lisätietoja tapahtumasta Facebook-sivulta.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Lauantailöytöjä

Tänään rentoillaan koko päivä. Sänky petaamatta, leikkokukat rupsahtaneena ja terälehtensä varistaneena, tiskivuoren kasvaessa ja elokuvia tuijotellessa. Huomenna ryhdistäydytään ja syvennytään kirkkotaiteeseen arkkitehtuurin näkökulmasta. Opiskelukaveri vastaa haasteeseen tekemällä valmiin näköistä alusta alkaen aloittaen otsikosta, johdannosta jne. (kadehdittavan ihailtavaa!) mutta minä kirjoitan kappaleita sinne sun tänne. Yritän huijata itseni ajattelemaan että kirjoittelen vain esseitä, jotka sitten joskus liitetään yhteen sillä G:llä alkavaksi kokonaisuudeksi...
 
Mutta jospa sitä pitkästä aikaa esiteltäisiin kirpparisaalista? Tällä kertaa lähdin matkaan ilman odotuksia, "eihän sitä mitään tarvita, mutta lähdetään katsomaan" -ajatuksella, ja silloinhan sieltä jotain juuri tarttui.
Humppilan lasin tuikkukippo 5 euroa. Tätä olen katsellut useamman kerran samassa kirpparipöydässä ja nyt päätin ottaa sen mukaan. Tämä on samaa sarjaa niiden Pertti Santalahden Kasvimaalla kynttilänjalkojen kanssa.
Sininen "bolero" 9 euroa. Tämä on jonkun itse tekemä ja varmasti retroa. Olkatoppaukset olivat kuluneet ihan haperoiksi ja joutivat roskiin. Jotenkin outo, mutta siksi niin kiva. Tuli sellainen "ritaripaita" fiilis. Oikealla Nanson mekko/tunika 6 euroa. Tuo mieleen Ranskan lipun, jota voi rikkoa asusteilla.
Kukkahuivi 0,50 euroa. Tällaisia materiaaliltaan karheita huiveja olen etsiskellyt, sillä näitä on kiva kietaista pään ympärille silloin kun ei jaksa panostaa hiustenlaittoon. Oranssi tuubihuivi 3 euroa. Oranssi se vain jaksaa miellyttää huomiovärinä. Menee vaikka "kaulakoruna" yksinkertaisen kokonaisuuden mausteena.
Forgotten silver 1 euro, Psyko 2 euroa. Javier Sierran Ehtoollisen salat romaani 4 euroa. Kirjassa pyöritään Leonardon Pyhä ehtoollinen maalauksen ympärillä ja jo takakannen teksti vaikuttaa mielenkiintoiselta. Milloinkahan tämän pariin ehtii syventyä?
Sellaista tällä kertaa. Nyt kutsuu sohva -->

perjantai 24. tammikuuta 2014

Renoir - palkinto

Sain viimein lähetettyä kurssiesseen tutkielmaa tukevasta teoriasta eteenpäin. Palauttaminen viivästyi joulukuulle kasautuneiden kiireiden vuoksi. Aion hyödyntää esseetä myös gradussa mikäli ohjaaja sen hyväksyy. Palkinnoksi tästä venyneestä, mutta valmistuneesta saavutuksesta, ostin leffahyllyyni täydennystä. Renoir oli vaivannut mieltäni jo viime syksystä lähtien kun en ehtinyt käydä sitä Kuopion Kuvakukossa katsomassa eikä se pyynnöistä huolimatta koskaan saapunut Jyväskylän Finnkinoon. Taidekaupungissa ollaan, mutta vähän nihkeästi tänne noita kulttuuri/taide-elokuvia tulee. Näytettiin sentään hetkisen aikaa televisiostakin joulun aikaan tullut Mesenaatti. Sen vuoksi liputankin avarakatseisemman Kuopion Kuvakukon puolesta!
Kuva täältä.
Mutta Renoir. Tämä on taas niitä elokuvia joita katsellessa ei voi kuin ihastella lopputulosta. Visuaaliset yksityiskohdat ovat harkittuja kuten mestaritaiteilijasta kertovassa elokuvassa pitääkin. Valo näyttelee melkein yhtä suurta pääosaa kuin keskushahmotkin, olihan sillä tärkeä osa myös Renoirin maalauksissa. Auringonvalo on kultaista, lämmintä ja sitä on paljon. Kaunisvartaloinen Christa Theret, joka näyttelee Renoirin viimeiseksi jäänyttä mallia Andrée Heuschlingia, ei kuitenkaan täysin vastaa niitä reheviä alkuperäisten maalausten malleja, joita saamme taidemuseoissa ja taidekirjoissa katsella. Pienet elementit kuten siveltimen pudottamat väripisarat vesilasissa, kankaiden runsaat laskokset, auringon säteet punaisissa hiuksissa, sininen väripigmenttijauhe paljaalla iholla ja shakkiruutuinen kivilattia tekevät elokuvasta yhtä kauniin kuin Renoirin maalaukset. Itse maalauksilla on elokuvassa kuitenkin sivurooli, sillä tärkeämpänä välittyy juuri maalaamisen tarve jota naisen pehmeä iho inspiroi.
Kuva täältä.
Cinema Mondo. Kuva täältä.
Vaikka elokuva on kaunista katseltavaa, mukana kulkee miltei koko ajan surullinen pohjavire. Jokainen tahtoo toteuttaa unelmiaan esteistä huolimatta. Renoir tahtoo maalata ja tehdä näin maailmasta kauniimman, hänen poikansa Jean haluaa puolustaa maataan ensimmäisen maailmansodan keskellä ja Andrée haikailee menestystä. Elämät kietoutuvat toisiinsa ja unelmien toteuttaminen tarkoittaa osalla toisen satuttamista. Andrée ja Renoirin nuorin poika Claude ovat välillä jopa huvittavan tulisieluisia.
Kuva täältä.
Tämä menee niihin hyvän mielen elokuviin mm. Tytön ja helmikorvakorun, Beatrix Potterin taiteilijaelämän, Holidayn, Järjen ja tunteiden, Ylpeyden ja ennakkoluulon sekä Pienen suklaapuodin rinnalle.

Oletteko nähneet elokuvan?  

torstai 23. tammikuuta 2014

Kalenterille julkisuutta

Antiikin atleetit -kalenteriprojekti näyttää kiinnostavan kun on päässyt jo 
Projektin etenemistä voi muistella täältä ja täältä.
Nukkuva satyyri. Kuva: Saana Tammisto.
Belvederen Apollo. Kuva: Saana Tammisto.
Täytyy myöntää että kyllä se lopputulos miellyttää silmää edelleen!

tiistai 21. tammikuuta 2014

Taidehistorian vaikuttajia

Taidehistoria on pullollaan kopioita kun nuoremmat ovat vuosisatojen ajan yrittäneet oppia mestareiltaan. Mutta varsinaisista kopioista poiketen myös taidehistorian vaikuttajat ja inspiroijat ovat mielenkiintoinen tutkimusalue. Tänään Taidehistorian näkökulmia tunteiden ja kuvataiteen suhteeseen kurssilla sivuttiin sitä kuinka teoksista on suoraan havaittavissa viitteitä toisiin teoksiin jos oma taidehistoriallinen kuvasto on siinä määrin hallussa että rinnastuksia osaa havaita. Tämän vuoksi olen hieman pettynyt yliopiston uuteen linjaan supistaa kaksi taidehistorian peruskurssia yhdeksi ja karsia näin samalla sitä opeteltavaa kuvastoa. Onneksi ehdin itse käydä ne perinteiset "kuvasulkeiset".
Tässä muutama esimerkki siitä kuinka teoksissa on havaittavissa jotain samaa vaikka ovat itsenäisiä ja erillisiä kokonaisuuksia:
Vasemmalla Herman Obrist: Project for a Monument, 1898-1900. Kuva täältä. Oikealla Vladimir Tatlin: Monument to the Third International, 1919-1920. Kuva täältä.
Vasemmalla Jules Bastien-Lepage: Pauvre Fauvette, 1881. Kuva täältä. Oikealla Akseli Gallen-Kallela: Poika ja varis, 1884. Kuva täältä.

Ylhäällä Francisco de Goya: The Third of May 1808, 1814. Kuva täältä. Alhaalla Edouard Manet: Execution of Emperor Maximilian of Mexico, 1868. Kuva täältä.
Ylinnä Giorgione: Sleeping Venus, 1508-1510. Kuva täältä. Keskellä Tizian: Venus of Urbino, 1538. Kuva täältä. Alhaalla Edouard Manet: Olympia, 1863. Kuva täältä.

Vasemmalla Guido Reni (tai Elisabetta Sirani): Portrait of Beatrice Cenci, n. 1662. Kuva täältä. Oikealla Jan Vermeer: Girl with a Pearl Earring (Head Of Girl In A Turban), n. 1665. Kuva täältä.
Vasemmalla etruskien arkaainen hymy. Kuva: Hurmioitunut. Oikealla Leonardo da Vinci: Mona Lisa, 1503-1505. Kuva täältä.
 Kiinnostuneet voivat käydä lukemassa Annika Waenerbergin 
viimeiseen kuvapariin viittaavan artikkelin  
Mona Lisan hymy ja tunne tulkinnan työkaluna täältä.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Ho dormito come un ghiro

Viikonloppuna vietettiin serkun valmistujaisjuhlia ja muu aika meni mukavasti nuoremman kummipojan kanssa telmiessä. Kävi mielessä että jokohan tätillä alkaa ikä painaa kun viikonlopun ohjelma taisi väsyttää siinä määrin että sunnuntaina kuukahdin jo ilta kahdeksan maissa ja tuli nukuttua onnellisesti sellaiset 11 tuntia... Että kuten italiaksi sanotaan "Ho dormito come un ghiro" (Nukuin kuin pähkinähiiri).
Kuva täältä.
Mutta heräsinpä virkeänä uuteen viikkoon! Tänään vasta tajusin miten ihana tuo graduryhmä on; ei tarvita aina edes sanoja kun katseista ymmärtää toisten mielialan. Ja Facebookissa jaetaan graduttaa-tuntoja. Että voivatkin olla osuvia! Ja hei, tässä vasta aloitellaan projektia...!?! Noh, tänään sain sitten imuroituakin että loppuviikoksi on turha keksiä "tärkeämpää" tekemistä kuin teoriapohjan loppuun saattaminen. Kursseille osallistuminen tosin pätkii pitkäjännitteistä kirjoittamista. Voi olla että Hurmioitunut paljastaa tänä vuonna viha-rakkaus-suhteensa taidehistoriaan tämän projektin myötä...

Viikkoon on kuitenkin tankattu hyvillä yöunilla ja toivotaan että kevään tullen 
tällaisia viikkoja olisi vielä paljon edessä.

Pakkasta, puuteria, kuuraa ja kimalletta

torstai 16. tammikuuta 2014

Arkisia iloja

Vihdoin! Olen odotellut joulukuun 17. päivästä lähtien tilaamaani kirjaa, jolla on melkoisen merkittävä osa gradussani ja tänään se lopulta saapui. Jos joku tässä opiskelijakaupungissa ärsyttää niin se että kaikki kirjat ovat aina lainassa tai varattuja. Nyt puhun siis vain omasta puolestani ja taidehistoriallisesta kirjallisuudesta. Kun yliopiston rakennukset ovat remontin kourissa ja taidehistorian kirjasto on evakossa (saavuttamattomissa), sitä pitää olla melkoisen nopea tai kekseliäs saadakseen tarvittavat kirjat käsiinsä jos aikoo kurssiesseitä kirjoitella. Toisaalta taas kun onnistuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan voi löytää aarteita, kuten yliopiston kirjaston kirjadyykkauspäiviltä, jossa jaetaan ilmaiseksi kirjastopoistoja. Sitten kun tutkimusalana sattuu olemaan niinkin "tylsä" alue kuin kirkkotaide, joka ei muita kiinnosta, saattaa löytää erittäin hyviä opuksia omaan tutkimusalaan liittyen.

Tällä viikolla alkaneet kurssit Tunteiden ja kuvataiteen suhteesta sekä Suomen kuvataiteesta ja taidekokoelmista ovat saaneet taas huokailemaan kuinka voikin oma ala olla niin mielenkiintoinen! Kun soppaan sekoitetaan mausteeksi lemppariluennoitsijoita (mm. Pirinen, Hanka, Koivulahti), keitos on valmis nautittavaksi. Mediassa pyörineet lööpit tulevaisuuden katoavista työpaikoista ja -aloista jätän ihan omaan arvoonsa ja toivon että saan kenkäni jonkun tahon oven väliin ja teen itsestäni merkityksellisen ja työllistämisen arvoisen!
Yllä oleva kuva ei liity juttuun millään lailla, mutta koska tämä sää inspiroi ja saa hyvälle tuulelle tulette varmasti näkemään tätä maisemaa vielä monen monta kertaa. Viikonloppuna olisikin sitten juhlien paikka kun yksi nuoremmista serkuistani valmistuu ammattiin :)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Tulkoon vaan silmitön talvi

Niin se uusi luentokausi starttasi täälläkin. Graduilu jatkuu edelleen mutta sen ohella osallistuin Taidehistorian näkökulmia tunteiden ja kuvataiteen suhteeseen sekä Suomen kuvataide ja taidekokoelmat kursseille. Ensimmäisessä sivutaan sitä esteettistä elämystä, josta kirjoitin edellisessä postauksessa ja jota käsittelen lyhyesti myös gradussani. Toisella kurssilla tutustutaan vierailijaluennoitsijoiden opastamana mm. mesenaatteihin, taiteen keräämiseen, yritysten taidekokoelmiin, taideväärennöksiin ja onpa siellä Hagelstamin huutokaupasta Johanna Lindforskin puhumassa taidekaupan näkymistä ja huutokaupan historiasta. Mielenkiintoista! Minä niin rakastan tätä! 

Tosin juuri tänään keskusteltiin opiskelijakaverin kanssa kuinka joulun alla meinasi tulla itku niiden esseepinojen kirjoittamisen kanssa kun ei vaan pysty. Vaikka aihe olisi miten mielenkiintoinen tahansa, vuorokauden tunnit ja deadlinet eivät olleet riittäviä. Samaa on odotettavissa myös tältä keväältä vaikka yritin tehdä leppoisan lukujärjestyksen. 

Joulunalusaikaa masensi myös sää, joka nyt alkaa näyttää oikeanlaiselta. Olen tietoisesti vältellyt sanaa talvi, kuin mielenosoituksena pakkasukolle, mutta nyt pakkanen ja aurinko antoivat sitä energiaa joka minulla vuodenvaihteessa yleensä on. Tällä jaksaa ryhdistäytyä loman jälkeen uuteen arkeen. 
Pakkasen puremat poskipäät, ripset kuurassa ja reisilihakset kohmeessa pyöräilyn jälkeen ja tämä tyttö vaan hymyilee! Kyllä tätä on odotettukin!  
Tulkoon vaan silmitön talvi,
hyytyköön maa.
Rakkauden riepuun me kietoudutaan.
Silmitön talvi,
järjetön sää.
Meitä ei kylmetä routa ja jää.



Valoisaa viikkoa!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Bloggaajan etiikka ja esteettinen elämys

Susanna Iivanainen: Kuvitelmia vedestä, 2012.
Dominik Wlodarek: Paris - Les Halles II, 2010.
Minulta on kysytty miksi en koskaan kirjoita näyttelyistä mitään negatiivista. Koskaan on harhaanjohtava sana, sillä olen ilmaissut näyttelykokonaisuuksien epäkohtia silloin jos ne ovat minua itseäni häirinneet. Toisaalta olen ilmaissut myös mielenkiinnottomuuteni yksittäisiä teoksia kohtaan. Perimmäinen syy varsinaisten "en tykännyt" näyttelypostausten kirjoittamattomuuteen liittyy blogini nimeen. Hurmioitunut sanana viittaa jo Aristoteleen lanseeraamaan termiin katharsis, fyysisiä reaktioita tuottavaan kokemukseen (sananmukaisesti tunteiden puhdistuminen). Tämän kokemuksen voidaan nykypäivänä ajatella olevan myös esteettinen elämys, joita etsin näyttelykäyntien lomassa. 
Ulla Pohjola: yksityiskohta teoksesta Huntu, 2009.
Timo Kokko: sarjasta Random lines, 2011.
Ilkka Virtanen: Pojasta isäksi, 2009.
Hurmioitunut symboloi siis mielihyvän tunnetta jota tahdon blogini kautta välittää. Totta kai näyttelyiden joukkoon mahtuu sellaisiakin kokemuksia jotka eivät herätä elämyksiä tai ajatuksia, jolloin jätän kirjoittamatta kyseisestä näyttelystä. En pidä itseäni varsinaisena taidekriitikkona, joten minusta olisi epäeettistä kysyä taiteilijoilta lupa heidän teoskuviensa julkaisuun, jos tarkoituksena olisi vain kertoa kuinka epäonnistunut näyttely minun mielestäni oli ollut. Luulenpa ettei kukaan tuolloin antaisi teoskuvia käyttööni. Tässäkin toimii tee kuin toivot itsellesi tehtävän periaate. Jokaisen taiteilijan on kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia asettaessaan teoksiaan julkisesti esille, että makumieltymykset eroavat toisistaan eikä kaikesta voi tai tarvitse pitää. Kun kirjoitan etten pitänyt jostakin teoksesta yritän myös ilmaista syyn sille miksi en pitänyt. Syy voi olla omassa makumieltymyksessäni, siinä etten saa avattua teosta itselleni tai siinä että mielestäni taiteilija ei ole onnistunut luomaan teoksesta onnistunutta kokonaisuutta. Perusteluja tarvitaan joka tapauksessa.
Jukka Huhtala: Sariel the golden, 2011.
Kirsi Pitkänen: Kupla-performanssi, 2011.
Arto Väisänen: Veivareita ja korentoja, 2011.
Anssi Mikael Okkonen: yksityiskohta sarjasta Uusi aika, 2013 (?).
Blogimaailmassa kääntyi kohdallani sivu jo viidenteen vuoteen ja vuosien varrella on tullut tavattua ja oltua yhteydessä kaikenlaisiin taiteilijoihin, harrastajiin ja ammattilaisiin. 99,5 prosenttisesti kohtaamiset ja yhteydenpidot ovat olleet positiivisia ja kannustavia. Joukkoon mahtuu niitä happamiakin marjoja, mutta onneksi vain yksi myrkkymarja. Näissäkin tapauksissa kyse on ollut usein tekijänoikeuksista (ymmärrettävää) tai näkemyseroista. Erityisesti tilanteet ja postausten julkaisematta jättäminen harmittavat silloin jos kyse on juuri siitä yhden teoksen/aiheen/asian kritiikistä, kun näyttely muuten (kokonaisuutena) olisi ansainnut tulla esitellyksi. Mutta jokaisen kantaa ja mielipidettä voi yrittää ymmärtää, vaikkei sitä hyväksyisikään.
Seppo Lagom: 07.01.2011 klo 16.18.
Kirsi Neuvonen: Piparminttupuku, 2013.
Pekka Hiltunen: Ristiretki, 2010.
Toivon kuitenkin että olette kaiken kaikkiaan saaneet nauttia mukavista näyttely- ja museokierroksista, vaikka blogini rajoittuukin voimakkaasti vain kuvataiteeseen. Se on kuitenkin itselleni se osa-alue joka tuottaa mielihyvää ja jonka parissa nautin olostani, joka toivottavasti välittyy myös sinne ruutujen toiselle puolen. :)
Tuija Matela: Luonnosteluvaiheessa, 2011.
Jenni Turunen: sarjasta Etsijät, 2011.
Asta Caplan: Oli aikaa kävelylle (Unohtunut), 2011.
Kiitos taiteen tekijöille ja kiitos teille lukijoille! 
Etsitään hurmioitumisen aiheita myös vuonna 2014!