Maakunnallisen paikallismuseopäivän kunniaksi (29.6.) Siilinjärven kunta ja kulttuuritoimi järjestivät paikallishistorioitsija Aira Roivaisen luennoimaan 1800-luvun elämästä. Tarkemmin ottaen Siilinjärven savutupien kansan elämänmenosta pohjautuen tuomiokirjojen sisältöön ja päätöksiin. Tilaisuuteen ja museoon oli vapaa pääsy.
"Esitys käsittelee rikos- ja riita-asioita, joita tuomiokirjoissa tulee esille. Oikeustapaukset avaavat aikaikkunan 1800-luvun kirkkokuriin ja ajan arvomaailmaan. Millainen oli naisen asema 1800-luvun kyläyhteisössä? Kun talolliset saivat polttaa viinaa, niin oliko sitä sitten vapaasti saatavilla? Miten tiet ja sillat hoidettiin, mitä tarkoitti kestikievarilaitos ja paljon muuta arjen asiaa nousee esille asiakirjoissa."
Tapahtumapaikkana toimi tunnelmallinen Pöljän kotiseutumuseo. Päällekkäisvarauksen vuoksi luento oli siirretty 1900-luvun kotiseututalosta (Myllyharjun tupa) museoalueen savutupaan. Mutta eihän tämän parempaa paikkaa savutupien ajan elämänmenosta kertovaan tilaisuuteen olekaan kuin aito 1800-luvun savolainen savutupa!
Viileä savutupa tuntui hyvältä hiostavan ulkoilman rinnalla, tuoksu ja mustuneet seinä- ja kattopinnat toivat upean tunnelman. Leveät lattialankut olivat hioutuneet sileiksi, ja askeleet ja elämä painaneet niihin jälkensä.
Tupa täyttyi kuulijoista, kun Aira alkoi kertoa omasta kiinnostuksestaan ja innostuksestaan paikallishistoriaan. Aira teki elämäntyönsä historianopettajana, jonka tunneista minäkin sain onnekseni lukiovuodet nauttia. Aira on Siilinjärvellä tunnettu ja aktiivnen kulttuurivaikuttaja ja myös kulttuuriympäristön puolestapuhuja.
Naisten asema
Luennon aihepiiri tuntui etukäteen vähän ikävältä (mutta mielenkiintoiselta), vaikka itse asiassa tuomiokirjojen aineisto riita-asioissa osoitti esimerkiksi sen, että naisetkin saivat oikeutta osakseen. Aira aloitti luentonsa käsittelemällä naisten asemaa 1800-luvulla. Tuolloin naisilla ei ollut käytännössä kuin yksi keino turvata tulevaisuutensa: menemällä naimisiin. Tällä saatiin taloudellista turvaa, mutta sekään ei taannut turvallista ja vakaata elämää, etenkään talonpoikaissäätyyn kuuluvissa (saati kuulumattomissa) perheissä.
Yhteisöjen, pitäjien, kaupunkien ja koko Suomen elinkeinoja ja selviytymistä vaaransivat luonnonilmiöiden (muun muassa Suuret nälkävuodet 1866-1868) ja sotien lisäksi kulkutaudit sekä taloudellinen riskinotto. Jos perheen ja suvun tärkein elättäjä (mies) menehtyi sodan, sairauden, onnettomuuden tai väkivallan uhrina, perhe saattoi jäädä todella tiukkaan taloudelliseen ahdinkoon. Halla saattoi viedä viljan, mikä on voinut ajaa jotkut ottamaan erilaista lainaa. Jos lainaa ei saatu maksettua, se on voinut viedä perheeltä talon, eläimet ja kaiken toimeentuloon ja hengissä selviämiseen liittyvän aineellisen omaisuuden.
Säätyyn kuulumattomien naisten täytyi turvata toimeentulonsa piikomalla talonpoikaissäätyjen tiloilla. Tytöt lähetettiin jo nuorina piikomaan, mutta aina ei voinut olla varma, että millainen isäntäperhe tyttöjä odotti. Pahimmillaan he saattoivat joutua raiskauksen uhreiksi. Myös "vahinkoraskauksia" tapahtui. Kevyt hauskanpito toisiinsa ihastuneiden (säätyyn kuuluvien ja/tai kuulumattomien) välillä muuttui raskauden myötä vastuunkantamiseksi, johon molempien osapuolten tuli sitoutua. Salavuoteus eli naimattomien miehen ja naisen välinen sukupuoliyhteys oli sakolla rangaistava teko vuoteen 1926 saakka. Käytännössä sakottamisesta luovuttiin jo 1800-luvun loppupuolella. Ei-toivotut lapset kuitenkin pilasivat naisten maineen ja pahimmillaan myös tulevaisuuden. Abortti oli kiellettyä, ja nainen saattoi saada siitä vuosien vankeusrangaistuksen sen lisäksi, että hänen maineensa oli pilattu. Abortteja kuitenkin tehtiin ja jokaisella kylällä lienee ollut niin sanottuja lapsenpäästäjiä.
Mikäli nainen päätti pitää lapsen, oli isän tunnustettava isyytensä. Mikäli mies kieltäytyi tunnustamasta isyyttään, mentiin asiassa käräjille. Aira sanoi, että näiden tuomiokirjojen lukeminen oli naisnäkökulmaan vedoten oletettua positiivisempaa. Naiset olivat voittaneet jutut lähes poikkeuksetta. Tämä selittyi hänen mukaansa muun muassa asumiskulttuurilla. Kaikki elivät niin tiiviisti yhdessä tässä savutupakulttuurissa, että mitään ei tapahtunut niin, etteikö joku olisi sitä nähnyt tai siitä tiennyt. Näin ollen, mikäli mies kiisti isyytensä ja elatusvelvollisuutensa, oli hänen mahdotonta hiljentää todistajia. Käräjillä joku todistaja saattoi sanoa olleensa samassa tilassa, kun lapsi oli laitettu alulle.
Jännitysnäytelmiä tutkitulla tiedolla
Airan tapa kertoa historiaa on vangitseva. Hän kuvailee ihmisten elämää ja yhteiskuntaa, taustoittaa tilanteiden syitä ja seurauksia siten, että kuulija tuntee ymmärtävänsä historiaa. Se ei ole enää jotain kaukaista ja mennyttä, mikä ei kosketa minua, vaan historiankerronta on taitavimmillaan kuin tarinankerrontaa, joka imaisee juonenkäänteineen mukaansa dekkarin lailla. Aira luo historiasta jännitysnäytelmiä tutkitulla tiedolla.
Tilaisuuden markkinointitekstissä ajaksi oli määritelty puoli tuntia, jonka jälkeen oli aikaa keskustelulle. Aistin jossain vaiheessa, että aikaa on mennyt varmasti enemmän kuin 30 minuuttia ja toivoin hiljaa mielessäni, ettei kukaan katsoisi kelloa. Ei kai savutuvissa ollut kelloja? Ettei kukaan pysäyttäisi tätä hetkeä, kun sain kiinni siitä 1800-luvun elämänmenosta ja tunnelmasta. Istuin pitkällä pirtinpenkillä, jonka reunat ja pinta olivat hioutuneet sileiksi. Kestävätkö nykyiset huonekalut aikaa samalla tavalla? Annammeko niille mahdollisuuden hioutua ja kulua niin, että joku toinen voi miettiä näitä samoja asioita sadan vuoden kuluttua?
Tilaisuus päättyi kuitenkin ajallaan, jonka jälkeen oli rentoutunut olo. Savutuvassa istuessa ukkonen oli aika-ajoin jyrähdellyt taivaalla. Luonto on tällaisessa mökissä todella lähellä. Nyt satoi vettä ja menimme pitämään sadetta navettarakennuksen katon alle, kun olin ensin kiertänyt kaikki piharakennukset. Aira kutsui minua leikkisästi opetuslapsekseen, kun näki minut kuulijoiden joukossa. Kerroin hänelle luennon jälkeen, että luulen saaneeni häneltä opetuslapsen tavoin jotain siitä tavasta kertoa historiasta, miten hän aina puhuu kuulijoilleen (huumoria unohtamatta). Parasta palautetta ovat minullekin olleet ne kerrat, kun joku sanoo, että ymmärtää (taide)historiaa nyt paremmin tai ihan uudella tavalla. Että puhe tai blogiteksti imaisee mukaansa.
Kiitos Siilinjärven kunta ja kulttuuritoimi, ja erityisesti Aira mielenkiintoisesta luennosta!
