lauantai 30. huhtikuuta 2011

Opintomatka: Osa 1


Hälsningar från Sverige!

Ruotsin ekskursio oli mitä mahtavin ja kulttuuria on kahmittu pään sisään mahdollisimman paljon. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, ei liian kuuma, eli mitä mainioin reissusää. Tukholmassa kevät oli ehtinyt jo pitkälle, puut vihersivät kirkkaana. Jaan matkakertomuksia hieman päivien, ja myöhemmin mahdollisesti erilaisten teemojen mukaan, jotta yhdestä teksistä ei tulisi mahdottoman pitkä.

Kohteisiin tutustuminen alkoi keskiviikkoaamuna Tukholman Skogskyrkogårdenilla, Metsähautausmaalla. Hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1920 ja sen suunnittelivat arkkitehdit Gunnar Asplund ja Sigurd Lewerentz. Skogskyrkogården kuuluu UNESCON maailmanperintökohteisiin ja se on kokonaisuudessaan uniikki rakennusmuistomerkki ja maisemataideteos. Skogskyrkogården toimi esimerkkinä 1900-luvun hautausmaille luonnon ja arkkitehtuurin yhteistyönä.



John Lundqvist: Resurrection Statue at the Holy Cross, 1930

Gunnar Asplundin suunnittelema Metsäkappeli oli valitettavasti kiinni, mutta rakennus on kaunis jo ulkoakin toscanalaisella portiikillaan, jossa ulkotila muuttuu pikkuhiljaa sisätilaksi.


Metsäkappelilta lähti pitkä polku hautausmaan perälle, jossa portaiden päässä oli Greta Garbon hautakivi.




Skogskyrkogårdenilta matka jatkui pieneen ja äärettömän kauniiseen Mariefredin kaupunkiin, jossa meitä odotti Gripsholmin renessanssilinna. Bo Jonsson Grip rakennutti linnan alueelle alun perin linnakkeen vuoden 1380 tienoilla. Nykyinen linna on nimetty linnakkeen mukaan. Linnake kuului Gripin perheelle aina siihen saakka, kunnes Kustaa Vaasa vuonna 1526 takavarikoi linnakkeen perheeltä itselleen ja puretutti sen rakentaakseen tilalle oman linnansa, Gripsholmin linnan. 1700-luvulla Kustaa III rakennutti linnaan teatteritornin, joka nykyisin on yksi Euroopan parhaiten säilyneitä teattereita kyseiseltä ajanjaksolta.


Valitettavasti linna oli suljettu kävijöiltä, emmekä päässeet katsomaan Ruotsin valtion kansallista muotokuvakokoelmaa, mutta linnassa oli ihastelemista ja tutkimista ulkopuolellakin. Sisäpihalle sisältä kantautui musiikkia ja siellä ilmeisesti oli meneillään teatterin harjoitukset.





Mariefredista suuntasimme Strängnäsin tuomiokirkkoon. Kolmilaivainen, tiilinen kirkkorakennus edustaa arkkitehtuurin goottilaista tyylisuuntaa. Kirkolla on ollut useita rakennusvaiheita, mutta ensimmäiset aloitettiin vuoden 1250 tienoilla. Laajennuksia tehtiin 1300- ja 1400-luvuilla.



Tuomiokirkon upea alttarikaappi on käsityötaidon taidonnäyte ja peräisin Brysselistä 1490-luvulta. Alttarikaappi on lahjoitus arkkipiispa Cordt Roggelta.


Kirkon koskettavin kohtaaminen oli Willem Boyn suunnitteleman Prinsessa Isabella monumentin (1580) luona. Isabella oli Juhana III:n tytär, joka kuoli Gripsholmissa 1566.


maanantai 25. huhtikuuta 2011

Tyrvään Paratiisi ja Passio

 
Kuva täältä.

Jos olette noin tunnin päästä television ääressä, niin kääntäkääpä kanava ykköselle.
Tv1 klo 19.40.

"Ohjelma siitä miten kuuluisat Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalaukset syntyivät. Kaksi hyvin erilaista taiteilijaa, Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala, ja heidän erilaiset tapansa tehdä taidetta kohtaavat."

Kuva täältä.

Ps. Ohjelma katsottavissa myös YleAreenasta.
 

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen

 

Päivä on ollut aurinkoinen. Aamulla oli ihanaa astua siistiin keittiöön ja kohdata kirkkaat värit. Aiemmin en ole kovin välittänyt "räikeistä" väreistä, mutta äidin kysyessä haluanko pöydälleni tämän kelta-oranssin liinan, en voinut kieltäytyä. Sehän on mitä parhain pääsiäisliina! Pääsiäisen kunniaksi saa ollakin iloisia värejä.


Hyvää pääsiäistä!
 

torstai 21. huhtikuuta 2011

Till Sverige!

 
Ensi tiistaina suuntaamme ekskursiolle Ruotsiin. Reissu on taidehistorian, historian ja etnologian opiskelijoiden yhteinen. En olekaan koskaan aiemmin Ruotsissa käynyt, en edes Ruotsinlaivalla (kyllä, kuulun tähän harvinaiseen suomalaiseen vähemmistöön ;P ), joten odotan matkaa innolla. Lauantaina palaamme takaisin Jyväskylään. Ohjelmaan kuuluu muun muassa seuraavat kohteet:

Kuva täältä.

Skogskyrkogården, "Metsähautausmaa"
Gripsholman linna, Mariefred
Sigtuna, vanha kaupunki
Skoklosterin linna
Härkebergan kirkko
Gamla Uppsalan kirkko
Uppsalan yliopisto ja linna
Linnés Hammarby

Perjantaina vietämme oppiaineittain aikamme museoissa.
Taidehistoria: esim. Djurgårdenin museot, Skansen, Skeppsholmenin museot: Moderna museet & Arkitekturmuseet, Nationalmuseet, Tukholman linna
Historia: arkistokäynti Riksarkivetissa
Etnologia: Nordiska museet

Kulttuurinnälkä tulee ainakin tyynnytettyä. Joten ensi viikolla minua ei blogimaailmassa näe eikä kuulu. Pitänee hieman muistella perussanoja ruotsiksi ennen matkaa...
 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Löytöjä ja lahjoituksia

 
Kirpparilta löytyi pitkään hankintalistallani ollut trenssi. 5 euroa. Väristä en ollut heti aivan vakuuttunut, mutta saahan se keväällä/kesällä olla jotain muuta kuin sitä turvallista mustaa.


Laukku 4 euroa. Tällaista, tai tämän tapaista ruskeaa laukkua olin myös etsiskellyt. Kuvassa laukku näyttää mustalta, mutta se on oikeasti tummanruskea.


Lisää laukkuja. Tämän mustavalkean nahkalaukun lahjoitti mummoni; ei kuulema itse osaa sitä käyttää ja on hänelle liian pieni.


Tämän mustan mekon pelastin toisen mummolani vintiltä. Putkilomaiseen mekkoon saa muotoja ja mielenkiintoa vaikka vyöllä ja asusteilla.


Tämä on myös mummolan vintiltä. Näyttää kuvassa hieman yöpaidalta(?), mutta asusteilla tästä saisi kivan kesämekon.


Kävin tervehtimässä entisiä ihania työkavereitani ja sain mukaani tällaisen mustan jakun/takin. Lisäksi sain kolme hametta, jotka ovat vielä silittämättä.


Lahjoitukset eivät loppuneet siihen, vaan sain myös toiselle (ex-)työkaverilleni ylimääräiset taidekirjat mukaani! Vasemmalla näkyvässä sarjassa on todella upeita koko sivun kuvia.


Samaiselta työpaikalta sain pelastaa nämä kirjat. Sisällöstä ei ole tietoa, mutta oli niin kauniisti kuvitetut, käsin piirretyt kannet, etten voinut vastustaa.


Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, pitkään haluamani kumpparit! Oman kokoiset olivat Jyväskylän Anttilasta loppuneet, nämä löytyivät Kuopiosta. Harmi vain että näille olisi ollut käyttöä jo aiemmin, mutta tuleehan niitä vesikelejä vielä. Voi huoletta lampsia vesilammikoiden läpi. Sitä en ole tehnytkään sitten lapsuusaikojen. Tähän asti olen pyrkinyt kiertämään niitä parhaani mukaan.


 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Museologian seminaari

 
Torstaina ja perjantaina vietimme museologian viidettätoista valtakunnallista seminaaria, aiheena museot vuorovaikutuksessa. Järjestäjätahona oli museologian ainejärjestö Diaario ry. Hyviä luentoja oli paljon, osaa olimme tosin käsitelleet tai sivunneet jo museologian kursseillamme, mutta mielenkiintoisimmat aiheet olivat Kaisa Mäki-Petäjällä, Miina Savolaisella ja Lassi Saressalolla.

Kaisa Mäki-Petäjä, FM, tohtorikoulutettava, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, Jyväskylän yliopisto: LÄSNÄOLO KULTTUURIHISTORIALLISESSA NÄYTTELYSSÄ

Kulttuurihistoriallinen museonäyttely, kuten toki muutkin museonäyttelyt, voidaan nähdä kohtaamisen tilana, jossa kävijä asettuu kasvokkain näyttelyn sisällön kanssa. Tämän kohtaamisen kehyksenä voi olla kulttuurin tai aikakauden toiseus, kävijän oma kulttuurihistoria ja sen suhde kävijän identiteettiin, mutta kehyksestä riippumatta onnistuneessa kohtaamisessa on kyse kommunikaatiosta kävijän ja näyttelyn välillä. Mielekäs kommunikaatio puolestaan syntyy dialogista, mutta miten käydä dialogia museonäyttelyn kanssa?
Voidaan myös esittää, että hyvässä dialogissa on läsnä ainakin kaksi osapuolta. Pelkkä paikalla olo ei kuitenkaan riitä, vaan keskustelun osapuolten on käännyttävä toistensa puoleen ja niin sanotusti kallistettava korvansa toisilleen, oltava aidosti läsnä jo ennen kuin varsinainen kommunikaatio voi alkaa. Niinpä museonäyttelynkin on kyettävä synnyttämään kävijässään tunne siitä, että hän on yhteydessä johonkuhun toiseen, että näyttely on hänelle läsnä. Tämän läsnäolon kokemuksen myötä voi syntyä yhteys kävijän ja näyttelyn välille, jolloin todellinen osallistuminen (engagement) voi alkaa
.”

Miina Savolainen, TaM, sosiaalikasvattaja: VOIMAUTTAVAN VALOKUVAN MENETELMÄ. DIALOGINEN KATSE – TAIDE JA OSALLISUUS

Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä terapeuttisesti suuntautunut sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien, kuten perheen ja työyhteisön, voimautumisprosessin aikaansaajana. Menetelmä perustuu empowerment-käsitteen sisältöihin ja sen käyttö edellyttää itsemäärittelyn oikeuden sekä tasavertaisuuden lähtökohtien toteutumista. Valokuva itsessään ei ole terapeuttinen väline, vaan se voi toimia myös vallankäytön ja toisen ihmisen kokemuksen mitätöinnin välineenä. Voimautumisen keskeinen idea on se, ettei toista ihmistä voi voimauttaa. Tämä koskee myös kaikkea auttamistyötä. Menetelmän ammatillinen käyttö edellyttääkin valokuvan arkikäyttöön liittyvän vallankäytön tuntemista ja purkamista, sekä henkilökohtaisen voimauttavan valokuvaprosessin läpikäyntiä. Menetelmää ei saa soveltaa toiseen ennen omaa prosessia ja täydennyskoulutusta. Vaikka menetelmän välineenä on valokuvaus, ei kysymys ole varsinaisesti valokuvaamisesta, vaan näkemisen ja katsomisen tavasta. Voimauttavan valokuvaprosessin avulla opetellaan dialogista, vastavuoroista tapaa kohdata oma läheinen, työtoveri tai asiakas. Menetelmän keinoin opitaan löytämään ja tekemään näkyväksi jokapäiväisessä arkitodellisuudessa piiloon jäävä arvokas, hyvä ja merkityksellinen.

Lassi Saressalo, Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri: KULTTUURIPERINTÖ- JA KOTISEUTUTYÖ MURROKSESSA

Esityksessäni tarkastelen kuntaliitosten aiheuttamia identiteettimuutoksia ja käytännön vaikutuksia. Näkökulmina ovat lakkautettujen kuntien ja uusien kuntakokonaisuuksien asukkaiden identiteetit. Katselen taaksepäin ja mietin, mitä oikeastaan katoaa, mitä menetetään, mitä voidaan korvata uudella ja mikä tulee lopullisesti katoamaan. Millä keinoin voitaisiin lieventää paikallisuuden virallista katoamista ja katoaako itse asiassa paikallisuus sinänsä mihinkään. Mitä työkaluja kulttuurivaikuttajilla ja kulttuurityöntekijöillä on paikallisuuden vaalimiseen. Mitä tulee tuon taakse jätetyn tilalle ja miten voidaan luoda uutta yhteisöllisyyttä. Voiko sitä luoda vai syntyykö se jotenkin. Siis uuden kokonaisuuden sateenvarjoidentiteetti. Muistettakoon, että samassa prosessissa kulkee myös seurakunnallisen organisaation muutosprosessi. Miten se vaikuttaa mm. henkiseen turvallisuuteen pienpaikkakunnilla? Keskustelun teemana – pitääkö yhteisöllisyyttä tukea, pitääkö sanonta ’pieni on kaunista’ paikkansa. Eikö suuri ole kuitenkin vahvempi?
 

torstai 14. huhtikuuta 2011

Tässä ja nyt

 
Museologian seminaarissa tänään viimeisenä kuultu Miina Savolaisen luento Maailman ihanimmasta tytöstä teki vaikutuksen ja kosketti syvältä. Kotiin tultua piti lähteä selvittelemään ajatuksia kävellen. Asiat saivat uusia ulottuvuuksia, ja omat pienet negaatiot jäivät taka-alalle.

Yliopiston kursseilla on saanut venyttää ajatuksiaan ja luovuuttaan äärimmilleen kirjoittamalla, ja joskus oppimispäiväkirjojen kanssa ollaan jo mitä ihmeellisimmissä sfääreissä. Luento palautti tähän hetkeen, tähän päivään ja konkreettisiin asioihin.

(Kuvassa yhdet minun maailmani ihanimmista tytöistä)

Kävellessä hymyilin näille asioille:

- joutsenaura
- kuralammikossa pomppiva tyttö aniliininpunaisissa kumppareissaan
- asfaltti ja hiekkatie
- kolmipyöräisella polkeva lapsi isän juostessa vierellä
- auringon lämpö kasvoilla
- vesilammikossa uiva sorsa
- vihreä nurmi
- sulava lumi ja juokseva vesi

(Viikonloppuna kenties enemmän sekä museologian seminaarista, että Miina Savolaisen voimauttavasta valokuvasta.)
 

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Löytöjä ja postilähetyksiä

 
Ihana perjantai!

Luennon jälkeen polkaisin kirpparille ja sieltä löytyi seuraavaa:

Leffat 1,50e/kpl. Pitelin jo kädessäni Eat/pray/love elokuvaa (jonka haluan leffahyllyyni), mutta lähes 8 euron hinta pisti käteni laittamaan leffan takaisin hyllyyn. En suostu maksamaan kirppareilla leffoista enempää kuin 3 euroa.
Korvikset 0,80 euroa ja valokuvakehykset 1 e/kpl. Valokuvakehyksiä kerrytän kokoelmiini pikkuhiljaa ja aion tehdä seinälleni samantapaisen kuvakollaasin kuin Emilia. Emilialla on ihana blogi, kannattaa käydä kurkkaamassa!


Nämä mukit on ostettu Prismasta ja ovat uutta Hedelmäpuu-sarjaa. Haluan pikkuhiljaa eroon kaappimme eripari mukeista ja kupeista, ja ihastuin näihin. Sopivat muuhun astiastoomme kivasti. 2,20e/kpl.


Liityin opiskelijajäseneksi Museoalan ammattiliittoon, ja posti toi minulle paperinipun lisäksi kännykkäpussukan ja leffalipun.


Perjantain paras yllätys oli kotiin tullessa lattialla odottava uusin Diana-lehti! Lehden teemana on Meissenin posliiniesineet. (Meissenin posliinitehdas oli ensimmäinen eurooppalainen tehdas joka valmisti posliinia). Lisäksi lehti sisältää mm.

- Posliinin designhistoriaa
- Versailles'ta edelsi Vaux-Le-Vicomte
- Kuoleman kuvat
- Hugo Simberg ja kesäparatiisi Niemenlautta
- Maisemamaalauksen luvatussa maassa (Düsseldorfin koulukunta)
- Giotton unohdettu aarre
- Nepalin primitiivinaamiot



Tämä neiti liimautuu lehden kanssa sohvan nurkkaan. Kunhan K kotiutuu, on luvassa pitkästä aikaa tortilla-herkuttelua. Mukavaa alkanutta viikonloppua ja tervetuloa uudet lukijat! :)
 

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Berliinin valtakunnankanslia

 
Käsittelemme kulttuurintutkimus kurssilla Kolmatta valtakuntaa ja sen kulttuuria. Luennoilla käsitellään historiaa, filosofiaa, kuvataiteita, arkkitehtuuria, elokuvaa, kirjallisuutta ja musiikkia. Niin paljon kuin toinen maailmansota ja Hitlerin aikaansaannokset minua suututtavatkin, syntyi arkkitehtuuria käsittelevällä luennolla jotain hyvääkin. Nimittäin Berliinin valtakunnankanslia.

Vuoden 1938 tammikuun loppupuolella Adolf Hitler määräsi hänen suosikkiarkkitehtinsa Albert Speerin rakennuttamaan uuden rakennuksen valtakunnankanslialle, ehdottaen että rakennus voitaisiin rakentaa valmiiksi vuodessa. Hitlerin mielestä vanhempi, Otto von Bismarckin ajoilta peräisin ollut Valtakunnankanslia ei ollut sopiva ja oikeanlainen Saksan valtakunnan pääkansliaksi. Uusi Valtakunnankanslia tuli maksamaan yli 90 miljoonaa valtakunnanmarkkaa. Sen rakennustöiden parissa työskenteli yli 4000 ihmistä.
Toisen maailmansodan Berliinin taistelussa vuonna 1945 uusi Valtakunnankanslia vaurioitui merkittävästi. Sodan jälkeen Valtakunnankanslian rippeet joutuivat neuvostoliittolaisten miehittäjäjoukkojen tuhoamiksi. Osaa rakennuksen marmoriseinistä käytettiin neuvostoliittolaisen sotamuistomerkin rakentamiseen, ja osaa sodassa tuhoutuneen Mohrenstraßen metroaseman uudelleenrakentamiseen. Osaa tästä punertavasta marmorista käytettiin myös Moskovan palatsimaisissa metroasemissa.
” (Wikipedia)

Berliinin valtakunnankansliaa ei enää ole, mutta siitä on säilynyt niin valokuvia kuin kirjallisiakin lähteitä. Kirjallisissa lähteissä kansliaa kuvataan loisteliaaksi palatsiksi, taideteokseksi täynnä upeita materiaaleja pronssista marmoriin ja lasista kristalliin. Valtakunnankanslia sai kävijät haukkomaan henkeään ja ihastumaan. Kuvien perusteella aloin jo ikävöidä rakennusta. Minkä kulttuuri- ja taidehistoriallisen palatsin maailma menettikään!

Toisaalta rakennuksen tuhoamisen ymmärtää; se oli natsi-Saksan ja Hitlerin ilmentymä, josta haluttiin päästä eroon. Kuitenkin, eihän rakennus ole tehnyt kenellekään pahaa vaan ihmiset. Ihmiset ovat ideologiallaan saastuttaneet myös rakennuksen. Olisiko valtakunnankanslia voitu ”puhdistaa” ideologiasta ja säästää nykyihmisille?

On hieman hassua, että suurin osa maailman rakennuksista, joita taidehistoriakin arvostaa korkealle, ovat itsevaltiaiden ja diktaattorien rakennuttamia. Ei Versailles’ta tai Eremitaasia olisi rakennettu nykyisissä mittasuhteissaan demokratian vallitessa. Tuskin kansa olisi tahtonut käyttää varojaan linnojen ja palatsien rakentamiseen, vaan muuhun hyvinvointiin.

Kurkataanpa hieman menneisyyteen ja Berliinin valtakunnankansliaan.

Pohjapiirros:


Pääsisäänkäyntiä koristivat kaksi pronssipatsasta, Wehrmacht (Armeija) ja Partei (Puolue).


Pääsisäänkäynnin ja ensimmäisen hallin jälkeen saavuttiin lasikattoiseen mosaiikkisaliin.


Mosaiikkisalin jälkeen oli pyöreä, kupolikattoinen rotundasali.


Pyöreän salin jälkeen saavutiin pitkään, 145 metriseen marmorigalleriaan, joka oli saanut vaikutteita Versailles’n peilisalista. Tietyin välimatkoin gallerian toiselle seinälle oli asetettu istuin- ja sohvaryhmiä, ylellisiä mattoja sekä kauniisti valaisevia lampetteja. Toisella seinällä oli pitkä rivi suuria, lattiasta kattoon ulottuvia ikkunoita. Iltavalaistuksessa näky on ollut kertoman mukaan häikäisevä.



Keskeltä marmorigalleriaa oli käynti Hitlerin omaan työhuoneeseen, jota vartioi aina kaksi SS-miestä. Huoneessa oli valtavat huonekalut ja kasettikatto.



Varsinainen vieraiden vastaanottosali sijaitsi marmorigallerian perällä. Hitler otti vastaan vieraansa näiden kristallikruunujen alla, kun vieraat ensin olivat kulkeneet ja ihmetelleet miltei koko rakennuksen läpi.


Kaikesta huolimatta, tuo olisi ollut uskomaton kulttuurin, taidehistorian ja arkkitehtuurin luomus. Valitettavasti se on nyt poissa.

Kuvat täältä.
 

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Pelastakaa Kuurojen museo!

 
Katselin sunnuntaiaamuna sivusilmällä viittomakielisiä uutisia, kunnes Kuurojen museon tapaus herätti huomion. Kuurojen museo on lakkautusuhan alla!

"Suomen ainoan Kuurojen museon tulevaisuus on vaakalaudalla ylläpitäjänsä Kuurojen liiton talousvaikeuksien takia.

Kuurojen Liitossa on käynnistetty yt-neuvottelut liiton taloudellisen tilanteen tasapainottamiseksi. Neuvotteluissa haetaan 400 000 euron säästöjä.

Museon kohtalo selviää, kun yt-neuvottelut saadaan päätökseen toukokuun alussa. Vaikka museo päätettäisiin sulkea, esineistöä ei voida hukata. Museotoimintaa koskeva lainsäädäntö velvoittaa museon ylläpitäjää järjestämään esineistölle asialliset säilytystilat.

Lakkautusuhka on nostattanut kansanliikkeen. Internetiin on perustettu adresseja museon säilyttämisen puolesta suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi.
" (Kouvolan Sanomat)

"Kuurojen museon kokoelmat saivat alkunsa Fritz ja Maria Hirnin - aikaansa edellä olleiden valokuvaajamestareiden - tekemästä lahjoituksesta v. 1907. Hirnit olivat Suomen kuurojen isän, Carl Oscar Malmin ensimmäisiä oppilaita, suomalaisen viittomakielen ensimmäisiä käyttäjiä ja tallentajia. Museossa on nähtävillä Malmin ja Hirnien kirjeitä, esineitä ja valokuvia kuten myös heidän jälkeensä eläneitten viittomakielisten lahjoittamia dokumentteja ja taideteoksia.

Kuurojen museo on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä kuurojen ihmisten historiaan keskittyneistä tutkimusyksiköistä. Kansallisena erikoismuseona se saa toimintaansa tukea Opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Kuurojen museo on yhteisön kollektiivinen muisti. Se tutkii ja tulkitsee näyttelyissään mennyttä ja tallentaa myös tämän päivän viittomakielisten elämää tulevia polvia varten. Tehtävä on tärkeä etenkin nyt, kun viittomakielisen yhteisön olemassaolo ja tulevaisuus ovat vaakalaudalla viittomakielisten lasten vähenemisen myötä.

Museon tavoitteena on vahvistaa viittomakielisten kuurojen identiteettiä, lisätä historian ja kulttuurin tuntemusta ja välittää sitä sekä kuuroille että kuuleville. Kuurojen museo on ainoa kuurouteen keskittynyt erikoismuseo, sillä mikään muu taho ei ole ottanut kantaakseen ammatillista vastuuta yhteisön historian kokoamisesta.

Kuurojen Liiton historiallisessa jatkumossa lyhytnäköinen ja kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä säästöjä kerryttävä päätös voi johtaa siihen, että Kuurojen museon kokoelmat hajoavat ja hautautuvat osaksi muita kansallisia arkistojamme. Kuuroihin liittyvä, alati laajentuva historiallinen ja yhteiskunnallinen tutkimus loppuu.
"

Käykää allekirjoittamassa adressi lakkauttamista vastaan osoitteessa: http://www.adressit.com/pelastakaa_kuurojen_museo
 

Unohdetut ikonimestarit


Olin lauantaina Unohdetut ikonimestarit - näyttely Peshekhonovin verstaan ikoneista avajaisissa Keski-Suomen museolla. Näyttelyn avasi arkkipiispa Leo ja sen esitteli taidehistorian professorimme Heikki Hanka. Muutaman sanan ja kiitoksen sanoi myös Keski-Suomen museon intendentti Erkki Fredrikson.

"Maamme ortodoksisissa kirkoissa tapaa usein vanhoja ikoneita, joilla on selkeät ja yhtenäiset tunnuspiirteet: pikkutarkan realistisesti kuvatut raamatunkertomukset tai pyhittäjäisät on sijoitettu metallisuojuksia jäljittelevään kultataustaan. Teosten yhteydessä on perinteisesti viitattu pietarilaiseen koulukuntaan tai valamolaisiin ikoneihin. Maalaustapa viittaakin Valamoon, jossa Peshekhonovin verstaan maalarit työskentelivät vuosien 1849-1876 välisenä aikana vastaten yhdeksän ikonostaasin maalaamisesta seitsemässä kirkossa. Ikonien maalaustyylistä tuli leimaa-antava koko valamolaiselle ikonimaalaukselle. Samat aiheet ja sama tyyli on selvästi tunnistettavissa luostarin myöhemmässäkin ikonimaalaustuotannossa. Toisen maailmansodan yhteydessä Valamosta evakuoidut ikonit muodostavat kansainvälisesti ainutlaatuisen ikonitaiteen kokoelman, samalla kun ne jatkavat alkuperäistä uskonnollista tehtäväänsä kirkkojemme pyhäinkuvina.
Peshekhonovien työpajan perusti Makari Peshekhonov (1780-1852) 1820-luvulla. Hänen kuolemansa jälkeen työpajan johtoon tuli poika Vasili (1816-1888). Työpajan merkityksestä ja asemasta kertoo Vasili Peshekhonovin vuonna 1856 saama virallinen asema keisarihovin ikonimaalarina. Hänen maalaamiaan olivat esimerkiksi Aleksanteri II:n ja Aleksanteri III:n perheenjäsenten nimikkoikonit. Verstaan arvostuksesta kertoo myös se, että Peshekhonovit saivat tehtäväkseen Venäjän ensimmäisen antikvaarisen restaurointitehtävän, Kiovan Pyhän Sofian katedraalin seinä- ja kattomaalausten kunnostuksen. Työpaja maalasi yksistään Pietarissa 17 kirkon ikonostaasit. Muualla valtakunnassa olivat tehtävinä arvostetuimpien katedraalien koristelutyöt. Venäjän ortodoksisen kirkon lähetystyön vanavedessä syntyivät ikonostaasimaalaukset Jerusalemin lähetyskirkkoon sekä Tokion Ylösnousemuskatedraaliin. Viimeksi mainitun kirkon ikonit tuhoutuivat vuoden 1923 maanjäristyksen yhteydessä syntyneessä tulipalossa.
Peshekhonovien ikonimaalaustyyliä pidettiin aikoinaan bysanttilaisena. Se kuului 1840-luvulta lähtien suosiota saavuttaneeseen kansallisromanttiseen liikkeeseen, jossa etsittiin historiallisesti sopivaa tyyliä kuvaamaan Venäjän kansallisia tuntoja. Myöhemmin venäläisyyden juuria etsittiin vanhemmasta perinteestä, kuten novgorodilaisesta, moskovalaisesta tai rostovilaisesta ikonimaalauskoulukunnasta. Peshekhonovien kohtaloksi koitui teosten ikä. Myöhäiset ikonit olivat oudoksi koettu sekoitus länsimaista akteemista maalaustyyliä ja uusbysanttilaista kultakoristelua. Vallankumouksen jälkeen niillä ei ollut Neuvostoliitossa museaalista arvoa, eikä niiden asema uskonnollisina kulttiesineinä edistänyt niiden säilymistä. Venäläisen ikonimaalauksen viimeinen 'koulukunta' on hävinnyt Venäjältä lähes olemattomiin. Valamon luostarista Suomeen evakuoidut ikonit ovat siten poikkeuksellisen merkittävä taide- ja kulttuurihistoriallinen kokonaisuus. Keski-Suomen museon näyttely on ensimmäinen kerta kun unohdetut ikonimaalarit pääsevät päivänvaloon tässä laajuudessa. Näyttely perustuu filosofian tohtori Zhanna Belikin Jyväskylän yliopistossa vuonna 2008 tehtyyn taidehistorian väitöskirjaan. Venäjällä Peshekhonovin verstaan ikonimaalaus on nykyään yhä kasvavan kiinnostuksen kohteena. Verstaan tuotanto Suomen ortodoksisissa kirkoissa, luostareissa ja museoissa on siten aivan erityisessä asemassa. Työpajan säilyneestä noin sadasta ikonista sijaitsee Suomessa kaksi kolmasosaa. Venäläisen ikonitradition loppuhuipennus on silmiemme edessä, mutta tietoisuus tästä kulttuuriperinnöstä on vasta heräämässä unohduksesta."

Teksti: taidehistorian professori Heikki Hanka

Sanomattakin selvää: ikonit ovat upeita, kauniita, taidokkaita. Oli hienoa nähdä tuollainen taidekokonaisuus kerralla. Kultainen tausta tuo ikoneille aivan oman tyylinsä.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Väittelyilta

 
Entinen pääministeri Matti Vanhanen ja toimittaja Taneli Heikka kyselivät,
"Onko Suomi maailman paras maa?"


--> Aihe oli liian ympäripyöreä tai laaja, eikä väittelijöiden kannat tulleet tarpeeksi selviksi. Vanhanen ei uskaltanut esittää kärkeviä mielipiteitä.

SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ja kansanedustajaehdokas Sinuhe
Wallinheimo (kok.) ottavat yhteen otsikolla "Mitä puoluetta tulee
äänestää, SDP:tä vai kokoomusta?"



--> Asetelma oli epätasainen ja epäreilu. Ensimmäistä kertaa vaaleissa olevalla Wallinheimolla ei ollut tarpeeksi taustatietoa ja pohjaa vastustaakseen Jungnerin osuvia ja kärkeviä iskuja. Jungner oli kyllä todella hyvä perusteluineen. Wallinheimo lähinnä pyöritteli samoja aiheita, eikä ottanut kantaa.

Tanssija Esko "Hunks-Esko" Eerikäinen ja toimittaja Petja Savoila
väittelevät aiheesta "Tekeekö seurustelu ihmisestä laiskan?"


--> Illan ehdottomasti viihdyttävin väittelyosuus. Keskisuomalaisen toimittaja Savoila oli tehnyt taustatyönsä ja puolusti laiskuutta parisuhteessa. Eerikäinen taas puhui parisuhteen aktiivisuuden puolesta (hieman parodisesti ottaen huomioon hänen oman suhteensa tilanteen).

Kommentaattorina toimi EVA:n johtaja Matti Apunen. Ilta oli viihdyttävä, vaikkei voi sanoa "väittelyä" tapahtuneen kaikissa osioissa. Hauska ilta savolaistyttöjen kesken.