Psykedeeliset rusakot

Parasta mitä Suomen kaupunkikuvassa on viime vuosina tapahtunut, on kasvanut katutaiteen määrä. Olen kirjoitellut myös Taiteentuntijan puolelle useampaan otteeseen erilaisista graffititapahtumista, mutta tämä viimeisin Kuopioon syntynyt seinämaalaus ilmestyi mielestäni hieman hiljaisuudessa. Siellä ne eräänä päivänä maalasivat kerrostalon seinää, Jukka Peltosaari ja Laura Lehtinen. Työstä vastasi Katutaideyhdistys Urbaani ry. Suokadun ja Puijonkadun kulmaukseen syntyi "pari psykedeelistä rusakkoa" ja paikallista luontoa.

Upeart on aikaansaanut ympäri Suomea uskomattoman upeita seinämaalauksia. Riemuvoitto jatkuu tänäkin vuonna:
"UPEA-taidefestivaali saa jatkoa tänä vuonna, kun UPEA18 ottaa paikkansa jälleen Suomen suurimpana julkisen tilan taidetapahtumana. Kolmantena vuotenaan UPEA aikuistuu, kun ohjelmistoon tulee muitakin taidemuotoja isojen muraalien rinnalle. Installaatiot, valoteokset, viherteokset, digitaalinen taide ja jopa esittävä taide ovat ehdolla UPEA18-taidefestivaalin ohjelmistoon."

UPEA17. Millo: Keep me. Vapaudenkatu 65, Jyväskylä.

Omaperäisestä tyylistään tunnettu italialaistaiteilija Millo maalasi massiivisen taideteoksen seitsemänkerroksisen asuintalon seinään Jyväskylän keskustassa. Näyttävä muraali ‘Keep me’ kuvastaa kauniilla tavalla yhteisten muistojen ja kokemusten säilyttämisen tärkeyttä.

UPEA17. Millo: Keep me. Vapaudenkatu 65, Jyväskylä.

UPEA17. Telmo Miel: Cozy like a cold forest. Malmikatu 29, Joensuu.

Hollantilainen taiteilijakaksikko TELMO MIEL (Telmo Pieperin ja Miel Krutzmann) maalasi muraalin poikkeuksellisesti uudisrakennuksen päätyseinään Joensuun keskustassa. Teos kantaa nimeä ‘Cozy like a cold forest’ ja se edustaa kaksikolle ominaista, kerroksellisuuteen ja raikkaisiin väreihin perustuvaa tyyliä.

UPEA17. Telmo Miel: Cozy like a cold forest. Malmikatu 29, Joensuu.

Aiheeseen liittyen olen ylpeä entisestä opiskelukaveristani, joka on jatkanut uraansa tutkimuksen tiellä. Hän on inspiroitunut nimenomaan katutaiteesta. Hän on tutkinut esimerkiksi Tampereen graffiteja ja kaupunkisuunnittelua ja niiden suhdetta toisiinsa. Mikäli kiinnostuit, klikkaappa itsesi tänne.

Katsotaan mitä kaikkea katutaide tänä vuonna kaupungeille antaa.

Trümmelbachfälle

Seuraava kohde oli yllätys, josta emme saaneet tietää etukäteen mitään. Kysyttiin vain: Pelätäänkö hissejä? Mitä sitä hissejä pelkäämään. Automatka kulki läpi korkeiden ja kiemuraisten vuoristoteiden. Maisemat vaihtuivat matalien ja keväänvihreiden laaksojen jälkeen lumisiin vuoristorinteisiin. 

Sveitsin matkahan ajoittui huhtikuun alkuun, joten puissa ei ollut vielä lehtiä. Tämä oli itse asiassa hyvä aika matkustaa, sillä silloin oli jo suhteellisen lämmintä, mutta alastomat puut antoivat tilaa vuoristomaisemille parhaimmillaan. 

Pian oltiin jo niillä korkeuksilla, että kylissä oli vielä lunta maassa. Saavuimme solaan, jossa vuorenrinteet kohosivat pystysuorina ylöspäin. Rinteillä näkyi upeasti jääkauden uurtamaa raidoitusta. Sitä tunsi itsensä hyvin pieneksi siellä solan pohjalla.

Lopulta pysähdyimme Lauterbrunnen laaksossa parkkipaikalle ja jatkoimme matkaa kävellen. Kävelimme kohti vuoren juurta ja näimme hissin. Siellä paljastui, että hissillä oli tarkoitus matkata vuoren sisällä katsomaan Euroopan ainutta vesiputousta Trümmelbachfällea, jota pääsee katselemaan vuoren sisäpuolelta. 

Lasiseinäisellä hissillä matka vuoren sisällä kesti minuutin verran. Samalla siis näki vuoren seinämät. Hissin pysähdyttyä jatkoimme vielä matkaa kävellen vuoren ulkoreunaan rakennettua polkua pitkin. Kuulin valtavaa kohinaa, mutta mitään ei vielä näkynyt. En koe olevani kovin korkean paikan kammoinen, mutta kun polku kiersi vuoren seinämän kulmaukseen, kroppaan hyppäsi pelko (polun pahin kulmaus näkyy yllä olevassa kuvassa). Kulmaus oli täysin avaralla paikalla ilman seinänvierustan suojaa, kun hetki sitten vuori oli muodostanut polulle ikään kuin suojaavan katoksen (katso aiempaa edellinen kuva). Kulmauksessa näkyi alaspäin vain pystysuorat seinämät jonnekin loputtoman syvälle. Portaat laskeutuivat yllättäen alaspäin, kun sitä ennen matka oli suuntautunut ylös (jolloin alaspäin katsomisen saattoi unohtaa). Samalla näin ja kuulin sen valtavalla voimalla syöksyvän vesimassan vuoren sisällä. Siinä vaiheessa tuntui, että juu, tämä taisi minun kohdaltani olla tässä.... 

Vuoren sisällä juoksee kymmenen vesiputousta, jotka saavat alkunsa Eiger- (3970m), Mönch- (4099m) ja Jungfrau-vuorten (4158m) jäätikkövesistä. Vettä syöksyy seinämiä pitkin parhaimmillaan 20 000 litraa sekunnissa, joten voitte kuvitella sen valtavan kohinan mikä tuolla vallitsee. Jokainen liikkuu alueella omalla vastuullaan (matkailun paras myyntilause?). Trümmelbachfälle kuuluu UNECOn maailmanperintölistalle.

Polku kuitenkin leveni pian tasanteeksi ja jatkoi matkaansa vuoren sisään. Sisällä oli pimeää ja märkää, mutta kulkeminen tuntui turvallisemmalta, kun ympärillä oli kiinteää seinää.

Vuoren sisällä perspektiivit tuntuivat häilyvän, sillä vesi oli kaivertanut seinämiin sadoittain erilaisia koloja ja muotoja. Vesi kohisi ja kieppui milloin mihinkin suuntaan. Tuntui kuin olisi katsonut abstraktia maalausta. Valokuviin ei saanut mitenkään tallennettua sitä tunnelmaa ja niitä mittasuhteita.

Sisällä vyöryvä valtava vesimassa valuu lopulta varsin maltillisesti laakson pohjalle, josta se jatkaa matkaansa laakson läpi.

Matkan ehkä mahtavin eläinkohtaaminen (Bernin karhujen lisäksi) tapahtui poislähtiessä, kun päidemme yläpuolella meitä katseli pelkäämättä vuorikauris. Alkujännityksen jälkeen tämä oli upea ja unohtumaton elämys!

Sveitsin luonto on mielestäni parasta mitä maa voi kävijöille tarjota.

Vermeer - yksinäisyydestä ikoniksi

Johannes Vermeer: Tyttö ja helmikorvakoru (Het meisje met de parel), n. 1665, öljy kankaalle. Mauritshuis.
Kuva: Wikipedia.

Nykyisin ehdin olla television ääressä melko harvoin, joten hyvätkin ohjelmat saattavat livahtaa ohitse. Onneksi on tallennusmahdollisuus ja sain napattua talteen Yle Teemalta tulleen dokumentin hollantilaisesta Johannes Vermeeristä. Suomeksi puhuttu Vermeer - yksinäisyydestä ikoniksi (alkup. Vermeer Beyond Time, 2017) oli uskomattoman kaunis, visuaalinen ja taiteilijan näköinen dokumentti. Mukaan oltiin saatu sopivassa suhteessa taiteilijan elämää, historiaa, taidetta ja teosten läpivalaisuja. Vermeerin elämästä ei todellisuudessa tiedetä juurikaan, joten pidin tavasta, että dokumentissa ei oltu käsikirjoitettu oletettua elämää vaan annettiin sija itse taiteelle.

Johannes Vermeer: Maalaustaiteen allegoria, 1666-68, öljy kankaalle. Kunsthistorisches Museum, Wien. Kuva: Wikipedia.

Dokumentista kirjoitetaan mm. näin:

"Maalari Johannes Vermeerin (1632–1675) hiljainen, pidättyväinen maailma on avoin tulkinnoille, joihin haltioitunut ranskalaisdokumentti antaa pohjan kuin plakaatti taidemuseon seinällä. 

Perustiedot hollantilaismaalarista opetetaan vermeeriläisittäin: miellyttävästi, rauhallisesti ja tutkiskellen. Dramatisoiduilla kohtauksilla näytetään kultakauden Hollanti ja annetaan selitys, miksi porvarikukoistus nosti pienen maan taidetta. 

Maalari asui naisten, sukulaisten ja palvelijoiden, taloudessa ja keskittyi tallentamaan samankaltaisia näkyjä. Arkisuuden mestarin tylsä elämä kiehtoo, koska siitä tiedetään vähän ja se päättyi nopeaan kuolemaan. 

Isä–poika -työpari Guillaume ja Jean-Pierre Cottetin elokuva havainnollistaa röntgenkuvilla ja maalausvertailuilla, miten huolella sommitellut teokset rakentuivat ja mitä esineitä Vermeer karsi kurkistuksen vaikutelman voimistamiseksi." 

Vermeer - yksinäisyydestä ikoniksi on katsottavissa Yle Areenassa vielä 2,5 kuukautta.

Gruyères

Gruyèresin keskiaikainen kaupunki sijaitsee Sveitsin länsipuolella ranskankielisessä Fribourgin kantonissa. Sveitsin matkaohjelmaa suunnittellessa tämä oli reissun määrittävin tekijä: jos kerran Sveitsiin asti ollaan menossa, niin onhan se paikka mahdutettava ohjelmistoon tavalla tai toisella. Bernistä tekisi julkisilla kulkuvälineillä vaikka päivämatkan Gruyèresiin (todellisuudessa julkisilla matkan toteuttaminen olisi ollut haastavaa). Loppujen lopuksi ihana isäntäparimme lähti mukaan ja pääsimme kohteeseen autokyydillä. Samalla saimme ihastella maisemia.

Gruyèresin keskiaikainen kylä sijaitsee 82 metrisen kukkulan huipulla muurien sisäpuolella. Kylää halkoo vain yksi mukulakivikatu jota reunustavat ravintolat, myymälät ja majoituspaikat, joten autot on jätettävä kukkulan juurella olevalle parkkipaikalle. Pienellä kylällä on takanaan 800 vuotta paikallishistoriaa ja se on erittäin suosittu turistikohde.

Toisia vetää puoleensa Gruyère-juusto, mutta meidät sai liikkeelle H.R. Gigerin (1949-2014) elämäntyölle omistettu museo. Mikäli nimi ei sano äkkiseltään mitään, niin kerrottakoon, että kyseinen mies oli avainroolissa Alien-elokuvien synnyssä. Giger loi hirviön ja Ridley Scottin ohjaama elokuva voitti erikoistehosteistaan Oscar-palkinnon 1979.   

H.R.Giger Alien-veistoksen kanssa. Kuva täältä.

Museo sijaitsee entisessä Saint Germainin linnassa. Gigerin näyttely oli esillä viereisessä Gruyèresin linnassa 1990, jolloin taiteilija vaikuttui kylästä ja sen historiasta.  Gigerille tarjoutui mahdollisuus ostaa osa Saint Germainin linnasta 1998 ja hän ajatteli, että rakennus ympäristönä olisi täydellinen paikka esitellä hänen "lapsiaan" ja taidettaan. Museonjohtajana toimii taiteilijan leski Carmen Maria Scheifele Giger. Gigerin elämäntyölle omistettuja museoita on muuallakin, mutta täällä sijaitsee laajin kokoelma tärkeimpiä töitä, luonnoksia ja piirroksia aina 1960-luvulta 2000-luvulle.

Kävin katsomassa H.R. Gigerin näyttelyn myös Tampereen taidemuseossa 2010. Kuva: HR Giger Museum.

Museossa ei saa valokuvata, joten en voi valitettavasti esitellä teille sisällä olevaa tunnelmaa. Yleisilme on kuitenkin pimeä ja elokuvamainen, kuten asiaan kuuluu. Lattiat on kauttaaltaan verhottu mustalla kumimatolla, johon on painettu Gigerin logoja. Ihmiskeho yhdistyy taiteessa koneisiin ja painajaisuniin. Esillä on mm. veistoksia, huonekaluja, maalauksia, piirroksia jne. Vitriinissä oleva luonnollisen kokoinen seisova Alien-veistos on vaikuttava kokemus, kuten elokuvaa varten tehdyt luonnokset ja muistiinpanot. Giger käytti taiteessaan paljon seksuaalista anatomiaa ja paikoin kuvasto on sellaista, että kuvotus on lähempänä totuutta kuin ihastus. Yksi huone on verhottu K-18 merkinnällä, mutta itse en veisi alle 12-vuotiaita lapsia kyseisen museon muihinkaan tiloihin. Meidän aikaan siellä kierteli vanhempiensa kanssa myös lapsikävijöitä mitä suuresti ihmettelin.

H.R. Giger loi Debbe Harryn debyyttialbumi KooKoon kannen 1981.

Gigerin taide rajautuu itselläni hyvin voimakkaasti kahtia. Jotkin työt ovat äärimmäisen kiehtovia ja kauniita, koneromantiikka ja naiskehon yhdistäminen toimivat, mutta osa menee roimasti oman taidemakuni ulkopuolelle. Giger ehti tehdä paljon myös levynkansitaidetta mm. Celtic Frostille, Danzigille ja Debbie Harrylle. Vuosia sitten kirpparilta sattui löytymään Gigerin Debbie Harrylle kuvittama LP.

H.R. Giger: Finding of the Golden Fleece, 1990, akryylimaali paperille. Teos Gruyèresin linnan näyttelyssä.

Museon ylimmässä kerroksessa esitellään Gigerin itsensä keräämää taidekokoelmaa, joka jatkaa samanlaista linjaa kuin hänen oma taiteensa: alieneita, painajaisia, koneromantiikaa ja kauhua. Yleisilme on kuitenkin paljon kevyempi kuin taiteilijalla itsellään. Parvekkeen kautta pääsee myös vaihtuvien näyttelyiden tilaan, jossa esitellään eri nykytaiteilijoiden taidetta.

Matkamme jatkui Giger-museosta kivenheiton päässä olevaan keskiaikaiseen Gruyèresin linnaan. Se rakennettiin vuosina 1270-82. Linnassa asuivat Gruyèresin kreivit 1500-luvun puoliväliin saakka, kunnes kreivi Michel ajautui konkurssiin 1554. Hänen luotonantajansa Fribourgin ja Bernin kantoneista jakoivat kreivikunnan. Erinäisten vaiheiden jälkeen linna ostettiin takaisin Fribourgin kantonille 1938, jolloin se muutettiin museoksi.

Burgundilainen viitta, osa Morat'n taistelun ryöstösaalista 1476. Viitassa on Artois'n vaakunat sekä vanha Burgundin vaakuna.

Yksi linnan nähtävyyksistä ovat kolme 1400-luvulta peräisin olevaa viittaa, jotka ovat kuuluneet Kultaisen taljan ritarikunnalle. Kultainen talja oli Burgundin herttuan, Filip III:n (lisänimeltään Hyvä), perustama espanjalainen ja itävaltalainen ritarikunta. Hänen tarkoituksenaan oli luoda yhtenäinen valtiokokonaisuus Ranskan ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan väliin.

Linnassa oli esillä myös muumioitunut käsi. Tällä oli takanaan monenmoista legendaa. Kuuluisimman legendan mukaan Gruyèresin urhoolliset miehet olisivat tuoneet käden Pyhältä maalta ensimmäisen ristiretkensä mukana 1099. Tuolloin kättä pidettiin todennäköisesti reliikkinä. Muut legendat väittävät käden kuuluneen mm. sotilaalle, joka suojeli kaupunkia, toisten mielestä käsi on niin siro ja kaunis, että sen on täytynyt kuulua naiselle. 

Kädestä teetettiin kuitenkin tieteellinen tutkimus ja vuonna 2003 arkeologian professori Bruno Kaufmann osoitti, että käsi on kuulunut egyptiläiselle muumiolle. Käsi on kiedottu ja käsitelty perinteisellä menetelmällä, jota on käytetty 300 jaa. saakka. Käden mittasuhteet ja muumiointitapa viittaavat siihen, että se on kuulunut aikuiselle, korkea-arvoiselle miehelle. Bovyn suku osti Gruyèresin linnan 1849, jolloin heillä oli linnassa myös oma yksityismuseonsa - kuriositeettikabinetti. Niihin kerättiin harvinaisuuksia ja erikoisuuksia, joten on oletettavaa, että muumioitunut käsi on saapunut linnaan kyseistä kokoelmaa varten.

Voutien huone.

Vuodesta 1555 vuoteen 1798 linnassa asui 50 voutia. Yllä olevaa huonetta käytettiin todennäköisesti opiskeluun. Lehtimäiset seinäkoristeet on maalannut 1685-86 mestari Cuen vouti Jean-Jaques-Joseph d'Altille ja tämän vaimolle Marie-Elisabeth de Diesbachille. Vasemmalla ikkunasyvennyksen yläreunassa näkyy 1500-luvun "graffiti".

Corot'n huone.

Vuonna 1852 Daniel Bovy pyysi taiteilijaystäviään koristelemaan 1700-luvulla valmistuneen huoneen paneeliseinät. Huone on nimetty ranskalaisen taiteilijan Camille Corot'n mukaan, joka maalasi tänne neljä medaljonkimaisemaa. Allegoriset naiset maalasi Henri Baron.

Barokkihuone.

Barokkihuoneen metsäaiheiset kuvakudokset ovat Flanderista 1600-luvulta.

Ritarihuone.

Ritarihuoneen seinämaalaukset on toteuttanut Henri Baron ja Barthelémy Menn yhteistyökumppaneineen vuosina 1852-62. Maalaukset perustuvat silloisen linnanomistajan Daniel Bovyn  luonnoksiin. Huomiotaherättävin maalaus löytyi ikkunaseinältä. Se esittää kuinka Gruyèresin naiset puolustavat kaupunkiaan neuvokkaasti vuonna 1100: vuohien sarvet on sytytetty tuleen.

Tännekin sai vierähtämään aikaa. Huoneita oli uskomaton määrä, tämän lisäksi kappeli ja ranskalainen maisemapuutarha. Puhumattakaan siitä kukkulalta avautuvasta vuoristomaisemasta. Kyllä Sveitsi on kaunis!