Trümmelbachfälle

Seuraava kohde oli yllätys, josta emme saaneet tietää etukäteen mitään. Kysyttiin vain: Pelätäänkö hissejä? Mitä sitä hissejä pelkäämään. Automatka kulki läpi korkeiden ja kiemuraisten vuoristoteiden. Maisemat vaihtuivat matalien ja keväänvihreiden laaksojen jälkeen lumisiin vuoristorinteisiin. 

Sveitsin matkahan ajoittui huhtikuun alkuun, joten puissa ei ollut vielä lehtiä. Tämä oli itse asiassa hyvä aika matkustaa, sillä silloin oli jo suhteellisen lämmintä, mutta alastomat puut antoivat tilaa vuoristomaisemille parhaimmillaan. 

Pian oltiin jo niillä korkeuksilla, että kylissä oli vielä lunta maassa. Saavuimme solaan, jossa vuorenrinteet kohosivat pystysuorina ylöspäin. Rinteillä näkyi upeasti jääkauden uurtamaa raidoitusta. Sitä tunsi itsensä hyvin pieneksi siellä solan pohjalla.

Lopulta pysähdyimme Lauterbrunnen laaksossa parkkipaikalle ja jatkoimme matkaa kävellen. Kävelimme kohti vuoren juurta ja näimme hissin. Siellä paljastui, että hissillä oli tarkoitus matkata vuoren sisällä katsomaan Euroopan ainutta vesiputousta Trümmelbachfällea, jota pääsee katselemaan vuoren sisäpuolelta. 

Lasiseinäisellä hissillä matka vuoren sisällä kesti minuutin verran. Samalla siis näki vuoren seinämät. Hissin pysähdyttyä jatkoimme vielä matkaa kävellen vuoren ulkoreunaan rakennettua polkua pitkin. Kuulin valtavaa kohinaa, mutta mitään ei vielä näkynyt. En koe olevani kovin korkean paikan kammoinen, mutta kun polku kiersi vuoren seinämän kulmaukseen, kroppaan hyppäsi pelko (polun pahin kulmaus näkyy yllä olevassa kuvassa). Kulmaus oli täysin avaralla paikalla ilman seinänvierustan suojaa, kun hetki sitten vuori oli muodostanut polulle ikään kuin suojaavan katoksen (katso aiempaa edellinen kuva). Kulmauksessa näkyi alaspäin vain pystysuorat seinämät jonnekin loputtoman syvälle. Portaat laskeutuivat yllättäen alaspäin, kun sitä ennen matka oli suuntautunut ylös (jolloin alaspäin katsomisen saattoi unohtaa). Samalla näin ja kuulin sen valtavalla voimalla syöksyvän vesimassan vuoren sisällä. Siinä vaiheessa tuntui, että juu, tämä taisi minun kohdaltani olla tässä.... 

Vuoren sisällä juoksee kymmenen vesiputousta, jotka saavat alkunsa Eiger- (3970m), Mönch- (4099m) ja Jungfrau-vuorten (4158m) jäätikkövesistä. Vettä syöksyy seinämiä pitkin parhaimmillaan 20 000 litraa sekunnissa, joten voitte kuvitella sen valtavan kohinan mikä tuolla vallitsee. Jokainen liikkuu alueella omalla vastuullaan (matkailun paras myyntilause?). Trümmelbachfälle kuuluu UNECOn maailmanperintölistalle.

Polku kuitenkin leveni pian tasanteeksi ja jatkoi matkaansa vuoren sisään. Sisällä oli pimeää ja märkää, mutta kulkeminen tuntui turvallisemmalta, kun ympärillä oli kiinteää seinää.

Vuoren sisällä perspektiivit tuntuivat häilyvän, sillä vesi oli kaivertanut seinämiin sadoittain erilaisia koloja ja muotoja. Vesi kohisi ja kieppui milloin mihinkin suuntaan. Tuntui kuin olisi katsonut abstraktia maalausta. Valokuviin ei saanut mitenkään tallennettua sitä tunnelmaa ja niitä mittasuhteita.

Sisällä vyöryvä valtava vesimassa valuu lopulta varsin maltillisesti laakson pohjalle, josta se jatkaa matkaansa laakson läpi.

Matkan ehkä mahtavin eläinkohtaaminen (Bernin karhujen lisäksi) tapahtui poislähtiessä, kun päidemme yläpuolella meitä katseli pelkäämättä vuorikauris. Alkujännityksen jälkeen tämä oli upea ja unohtumaton elämys!

Sveitsin luonto on mielestäni parasta mitä maa voi kävijöille tarjota.