Pikku-Hurmioitunut mintunsinisessä mekossaan näyttää vähän pelokkaalta serkkujen vieressä. |
Ystävä kirjoitti Facebook-seinälleen ihanan tarinan vanhasta kirjoituspöydästä. Yli 100-vuotias pöytä oli elämää nähnyt, mutta palvelee edelleen hyvin. Minua ilahduttaa aina, kun huomaan tai kuulen vanhojen huonekalujen jatkavan elämää rakastavissa kodeissa. Ja niitä tarinoita on mahtava kuulla. Ehkä tähän liittyy myös museotädin ylpeyttä vanhojen asioiden säilyttämisestä tuleville sukupolville.
Tämän inspiroimana halusin jakaa teille oman tarinani puusohvasta. Vanhat kuvat ovat isäni lapsuuskodista, minun mummolastani. Kuvien perusteella en vaikuta kovin iloiselta lapselta, mutta nuo kyseiset kuvat on otettu arjesta poikkeavissa tilanteissa. Kuvien ulkopuolella on vieraita ihmisiä, jotka saivat olon epämukavaksi. Mummola oli kuitenkin tavallisesti jotain minne pääsyä aina odotin. Siellä vierailtiin lähes joka sunnuntai aikuisuuden kynnykselle saakka. Tuvassa oli vaaleansininen puusohva, johon minä ja siskoni aina istuimme. Siinä leikittiin ja siinä laulettiin mummolle mm. Muumien tunnuskappaletta, joululauluja ja Tuiki tuiki tähtöstä.
Hauskin muisto liittyy erääseen kyläilyyn ennen kouluikää, kun sisko ja minä jäimme mummolaan yöksi. Lieneekö ollut jopa ensimmäinen yökyläily mummolassa. Minä nukuin ukin vieressä parisängyssä ja pikkusiskoni mummon kanssa kyseisessä puusohvassa. Puusohva on levitettynä kapeahko parisängyksi, mutta lienee ajanut asiansa aikuisen ja lapsen kohdalla. Yöllä kuului kamala kolahdus ja ryntäsimme ukin kanssa katsomaan mitä tuvassa tapahtui. Mummo ja siskoni olivat pudonneet "sohvan sisään". Mummo oli vetänyt lisäosan liian pitkälle ja se petti. Voi olla, että tilanne ei ollut mummostani kovin huvittava....
Kun mummola sitten vuosia myöhemmin myytiin, ilmaisin välittömästi kiinnostukseni puusohvaa kohtaan. Se oli vuosia väliaikaissäilytyksessä, tosin käytössä silloinkin. Minusta se on paitsi kaunis, siinä on myös mukava istua ja olla. Saati sitten kaikki ne muistot mitä se pitää sisällään. Puusohvaan kuuluu (minun mielikuvissani) oleellisesti myös tuo istuinosan päällä oleva kudottu matto, joka tuo hieman pehmeyttä ja lämpöä. Muistan lapsena silitelleeni istuessa sen pintaa ja hapsuja.
Itse asiassa tässä oman kodin etsinnässäkin kriteerinä oli se, että kyseisen puusohvan oli mahduttava keittiöön. Tämän vuoksi luovuin keittiön nurkassa olevasta säilytyskaapista, jotta sain sohvan keittiöön. Tässä oli mielestäni myös käytännöllinen puoli. Mitä vähemmän kaappeja, sitä vähemmän niihin kertyy ylimääräistä tavaraa. Kaappeja on vieläkin joka tapauksessa kaksi kertaa enemmän kuin Jyväskylän kodissa.
Itse asiassa tässä oman kodin etsinnässäkin kriteerinä oli se, että kyseisen puusohvan oli mahduttava keittiöön. Tämän vuoksi luovuin keittiön nurkassa olevasta säilytyskaapista, jotta sain sohvan keittiöön. Tässä oli mielestäni myös käytännöllinen puoli. Mitä vähemmän kaappeja, sitä vähemmän niihin kertyy ylimääräistä tavaraa. Kaappeja on vieläkin joka tapauksessa kaksi kertaa enemmän kuin Jyväskylän kodissa.
Puusohvassa ei ole valmistajan leimoja tai muitakaan merkintöjä mistä selviäisi lisätietoja. En tiedä sen tarkkaa ikää, mutta muistan sen olleen elämässäni aina. Ja yhteiselo jatkuu edelleen. Olen huomannut, että kylään tulevat ystävät ja sukulaiset valitsevat myös mieluummin pöydän äärestä puusohvan kuin tuolien puolen.
Onko teillä tavallista tärkeämpiä huonekaluja, joita kannatte elämässänne?