sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Puusohva

Pikku-Hurmioitunut mintunsinisessä mekossaan näyttää vähän pelokkaalta serkkujen vieressä.
Ystävä kirjoitti Facebook-seinälleen ihanan tarinan vanhasta kirjoituspöydästä. Yli 100-vuotias pöytä oli elämää nähnyt, mutta palvelee edelleen hyvin. Minua ilahduttaa aina, kun huomaan tai kuulen vanhojen huonekalujen jatkavan elämää rakastavissa kodeissa. Ja niitä tarinoita on mahtava kuulla. Ehkä tähän liittyy myös museotädin ylpeyttä vanhojen asioiden säilyttämisestä tuleville sukupolville. 
Tämän inspiroimana halusin jakaa teille oman tarinani puusohvasta. Vanhat kuvat ovat isäni lapsuuskodista, minun mummolastani. Kuvien perusteella en vaikuta kovin iloiselta lapselta, mutta nuo kyseiset kuvat on otettu arjesta poikkeavissa tilanteissa. Kuvien ulkopuolella on vieraita ihmisiä, jotka saivat olon epämukavaksi. Mummola oli kuitenkin tavallisesti jotain minne pääsyä aina odotin. Siellä vierailtiin lähes joka sunnuntai aikuisuuden kynnykselle saakka. Tuvassa oli vaaleansininen puusohva, johon minä ja siskoni aina istuimme. Siinä leikittiin ja siinä laulettiin mummolle mm. Muumien tunnuskappaletta, joululauluja ja Tuiki tuiki tähtöstä

Hauskin muisto liittyy erääseen kyläilyyn ennen kouluikää, kun sisko ja minä jäimme mummolaan yöksi. Lieneekö ollut jopa ensimmäinen yökyläily mummolassa. Minä nukuin ukin vieressä parisängyssä ja  pikkusiskoni mummon kanssa kyseisessä puusohvassa. Puusohva on levitettynä kapeahko parisängyksi, mutta lienee ajanut asiansa aikuisen ja lapsen kohdalla. Yöllä kuului kamala kolahdus ja ryntäsimme ukin kanssa katsomaan mitä tuvassa tapahtui. Mummo ja siskoni olivat pudonneet "sohvan sisään". Mummo oli vetänyt lisäosan liian pitkälle ja se petti. Voi olla, että tilanne ei ollut mummostani kovin huvittava....
Kun mummola sitten vuosia myöhemmin myytiin, ilmaisin välittömästi kiinnostukseni puusohvaa kohtaan. Se oli vuosia väliaikaissäilytyksessä, tosin käytössä silloinkin. Minusta se on paitsi kaunis, siinä on myös mukava istua ja olla. Saati sitten kaikki ne muistot mitä se pitää sisällään. Puusohvaan kuuluu (minun mielikuvissani) oleellisesti myös tuo istuinosan päällä oleva kudottu matto, joka tuo hieman pehmeyttä ja lämpöä. Muistan lapsena silitelleeni istuessa sen pintaa ja hapsuja.

Itse asiassa tässä oman kodin etsinnässäkin kriteerinä oli se, että kyseisen puusohvan oli mahduttava keittiöön. Tämän vuoksi luovuin keittiön nurkassa olevasta säilytyskaapista, jotta sain sohvan keittiöön. Tässä oli mielestäni myös käytännöllinen puoli. Mitä vähemmän kaappeja, sitä vähemmän niihin kertyy ylimääräistä tavaraa. Kaappeja on vieläkin joka tapauksessa kaksi kertaa enemmän kuin Jyväskylän kodissa.

Puusohvassa ei ole valmistajan leimoja tai muitakaan merkintöjä mistä selviäisi lisätietoja. En tiedä sen tarkkaa ikää, mutta muistan sen olleen elämässäni aina. Ja yhteiselo jatkuu edelleen. Olen huomannut, että kylään tulevat ystävät ja sukulaiset valitsevat myös mieluummin pöydän äärestä puusohvan kuin tuolien puolen.

Onko teillä tavallista tärkeämpiä huonekaluja, joita kannatte elämässänne?

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Kajaanin taidemuseo: Kylpijät

Hyödynsin työmatkani Kajaaniin sen verran tehokkaasti, että ehdin piipahtaa dokumentointihommien ohessa myös taidemuseossa. En ollutkaan aiemmin käynyt tuossa entiseen poliisitaloon (arkkitehti Eino Pitkänen, 1936) tehdyssä museossa. Kuukausi sitten avautunut näyttely Kylpijät esittelee kolmen kuvanveistäjän Jasmin Anoschkinin, Emma Helteen ja Tommi Toijan teoksia. Kuraattorina on toiminut Veikko Halmetoja, joka kuratoi myös Kuopioon Galleria Ars Liberan juhlavuoden 2018 näyttelyt.

Kajaanin taidemuseon kokonaisuutta kuvaillaan näin:

"Kolmen kuvanveistäjän ensimmäisessä yhteisnäyttelyssä kosketellaan kehon, puhdistumisen ja nautinnon teemoja. Heille on yhteistä aistilähtöinen kuvien veistäminen, jossa teokset muotoutuvat intuitiivisesti suoran kosketuksen vaikutuksesta. Aistillisten kokemusten salliminen on kepeää, mutta samalla tärkeää. Erilaiset kehot ja niiden teot voivat päätyä myös vallankäytön ja kieltojen kohteiksi, mistä taidemuseon putka synkällä läsnäolollaan muistuttaa. Anoschkinin, Helteen ja Toijan kahlitsemattomat hahmot asettuvat esiin vapauden merkeissä. Veistosten lisäksi esillä on videoteoksia ja piirustuksia."

Museon sisääntulo oli hieman hämmentävä, sillä ensimmäisenä astutaan käytävään, joka oli jo suoraan valjastettu näyttelytilaksi. "Ai tästäkö se jo alkaa?" Museoon pääsee ilmaiseksi, joten lipun ostaminen/Museokortin vilauttaminenkin jäi perinteisestä sisääntulorutiinista pois. Yläkerta toimii näyttelytiloina paremmin kuin alakerta, tosin alakerran entinen putka on ehdottomasti yksi vaikuttavimmista näyttelytiloista joissa olen käynyt.
Emma Helle: Afrodite eaa, 2017, lasitettu kivitavara.
Kylpijä-teemasta tulee ensimmäisenä mieleen Pierre-Auguste Renoirin veden äärellä leikkivät naiset (1887). Alastomuus, seksuaalisuus, puhdistuminen. Kolmikosta Emma Helle onkin hyödyntänyt taidehistorian klassikoita ja mielikuvia omissa töissään näkyvimmin. Vanha turkoosi tuoli toimii hienosti simpukan jalustana ja tuo antiikin tarun hieman lähemmäs suomalaista kansanperinnettä. Sandro Botticellin kuuluisan renessanssimaalauksen (1485) sijaan Helteen Venus ei peittele itseään, vaan nauttii ja heittäytyy.

Helteen töissä on herkullista kritiikkiä perinteisiä naiskuvia kohtaan. Historian läpi -installaatio on samaan aikaan sekä hätkähdyttävä, humoristinen että kantaaottava. Maailman on luonut nainen, joka istuu alastomana Euroopan veistotaidetta -kirjan päällä. Jalkojen välistä vyöryvät hedelmällisyyden ja naisellisuuden symbolit. Länsimainen taidehistoria on kulkenut naiseuden kuvaamisesta toiseen, katsellen naista miesten silmien kautta, pyhimyksestä paholaiseen ja takaisin. Emma Helle ravistelee taidehistoriallista kuvaa naisesta.
Emma Helle: yksityiskohta teoksesta Afrodite eaa.
Vasemmalla Emma Helle: Polydeukes, 2012, tempera punahongalle. Oikealla Jasmin Anoschkin: Ruotsalainen yksisarvinen uimakoulussa, 2017, puuveistos.
Näyttelyssä on esillä kaikilta taiteilijoilta yksi videoteos, joka käsittelee vettä, puhdistautumista, kastautumista. Vesi synnyttää elämää, se on symboli. Taiteilijat kuvaavat alastomat vartalot veden eri "olomuodoissa". Toijan teoksessa kastaudutaan hyiseen veteen, Helteen teoksessa puhdistaudutaan saavissa ja Anoschkinin teoksessa "Yksisarvinen kesyyntyy neitsyen kosketuksesta" ryöppyävän vesiputouksen alla. Emma Helteen kylpemistä kuvaavan videoteoksen eteen oli sijoitettu myös hänen punahonkainen veistoksensa Polydeukes. Oikeasta kuvakulmasta katsottuna näytti siltä kuin Polydeukes peittäisi kasvonsa, ettei näkisi videolla kylpevää naista. Kreikkalaisen mytologian mukaan Polydeukes ja Kastor (Pollux ja Castor) olivat Zeus-jumalan kaksospojat. Kastor oli kuitenkin kuolevainen ja Polydeukes kuolematon. Näyttelyssä Polydeukes on asetettu katselemaan kylpevää naista loputtomiin.
Jasmin Anoschkin: Ruotsalainen yksisarvinen uimakoulussa, 2017, puuveistos.
Jasmin Anoschkinin veistokset keräävät huomiota kirkkailla väreillään. Ne ovat kuin kolmiulotteisia ekspressiivisiä maalauksia. Pidän niiden huumorista ja leikkimielisyydestä. Anoschkinin iloiset veistokset tuovat sopivaa tasapainoa Tommi Toijan rujoille, vähän pelottavillekin hahmoille. Helppoja ja herttaisia eivät ole kuitenkaan kenenkään heidän teoksensa. 
Emma Helle: Kristus ristillä, 2017, tempera omenapuulle.
Kulman takaa paljastuu hämärä huone. Putkaan heijastuu valoa katonrajassa olevasta ikkunasta. Emma Helteen Kristus ristillä on asetettu rautasängyn päähän. Tilassa on vuosikymmenten saatossa varmasti moni saanut tuomionsa tai pelastuksensa. Tilanteesta riippuen. Äärimmäisen mielenkiintoinen ja monitulkintainen tila näyttelyille ja teosten esittämiseen! Toisella seinällä, pöntön reunalla kyyhöttää Tommi Toijan veistos Yksin. Putkan riipaisevan koskettava esillepano sai hiljentymään.
Tommi Toija: Yksin, 2014, maalattu ja lasitettu keramiikka.
Yläkerran näyttelytilassa katseen vangitsevat kolmikon installaatiokokonaisuus Paratiisin lähde. Veistoksia ja eläviä kasveja yhdistelevä installaatio herättää putkakokemuksen jälkeen mielen taas alkuun ja etsinnän riemuun. Teoskokonaisuus on täynnä yksityiskohtia. 

Seinän toisella puolella on Jasmin Anoschkinin piirroksia ja videoteos "kylpevästä yksisarvisesta". Ehdottomasti oma suosikkini näyttelyn videoista. Pidin musiikista ja tunnelmasta. Sopivasti outoutta, viitteitä taidehistoriaan ja visuaalisesti kaunis. Mutta samalla myös ronskisti asennetta kokonaistoteutuksessa.
Yksityiskohta esillepanosta. Tommi Toija: Vaaleanpunainen pää (takana vasemmalla), 2015, Harmaa (2017), lasitettu keramiikka. Taustalla "Ei", 2008, sekatekniikka vanerille.
Tilan toisessa päässä oli komea ripustus Tommi Toijan veistoksia. Muistan kuinka epäilin pitkään Toijan taidetta, kunnes Jyväskylän taidemuseossa olleen näyttelyn jälkeen rakastuin. Tarvitsin kerralla tilallisen Toijaa, jotta ymmärsin. Tuo kyseinen näyttely ja blogiteksti ovat jääneet itselleni voimakkaasti mieleen lähivuosien merkittävimmistä näyttelykokemuksista. 

Ensikokemus Toijan teosten kanssa muistutti Anoschkinin taidetta. Jäin hieman harmittelemaan Jasmin Anoschkinin teosten puhuttelevuutta. Niissä oli kiehtova muotokieli, sopiva ristiriita rujon veistojäljen ja kirkkaiden värisävyjen kesken. Haluaisin kuitenkin nähdä kerralla myös isomman tilallisen Anoschkinin taidetta, jotta pääsisin pintaa syvemmälle.  

Kajaanin taidemuseon Kylpijät oli hyvin koottu teoskokonaisuus, jossa tarinallisuutta oli mukava seurata. Pidin siitä, että osa teoksista oli provosoivia, sillä on helpompi rakentaa "ihan kivaa" kokonaisuutta joka ei puhuttele kuin luoda jotain sellaista, mikä saattaa ärsyttää joitakin kävijöitä. Näyttelykokonaisuus jää varmasti kävijöiden mieleen.

Vierailun jälkeen ihmettelin kuinka en ole aiemmin seurannut Kajaanin kulttuuritarjontaa. Junaillessa tulee helposti lähdettyä Jyväskylän suuntaan, mutta Kuopiosta Kajaaniin on ajallisesti tismalleen sama matka (ja ilman vaihtoja).

Kylpijät on esillä 12.5.2019 saakka.

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Naiseudesta

Uskomatonta. Edellistä postausta on katsottu tähän mennessä yli 33 000 kertaa, mikä on tämän kokoiselle blogille ihan järisyttävä määrä! Teksti on kivunnut kuukaudessa koko blogihistorian luetuimmaksi postaukseksi. Tästä voimme vetää sen johtopäätöksen, että kahvikulttuuri ja savolaisuus kiinnostavat valtakunnallisesti. ;)
Kuva: Instagram/Spice Girls.
Naistenpäivän kunniaksi ajattelin nostaa esille pidempään mielessäni pyörineen aiheen. Tyttöys ja naiseus ovat sellaisia asioita, joita olen aina kantanut ylpeydellä itsessäni. Olen ollut onnellisessa asemassa, että olen saanut kasvaa ympäristössä jossa minuun on uskottu ja luotettu. Tämän juuret ovat tietenkin perheessä ja suvussa, mutta vaikka se pinnalliselta kuulostaisikin, on suuri merkitys ollut myös popmusiikilla. Varhaisteininä maailmani mullisti girl power. Siskon ja serkun kanssa olimme tuolloin vahvasti osa jotakin todella voimakasta ilmiötä, mikä vaikuttaa persoonassani edelleen. Se oli varmasti samanlaista maniaa, mitä aiemmat sukupolvet ovat kokeneet kenties esimerkiksi Beatlesien, Abban, Dingon tai Hanoi Rocksin kohdalla. Musiikin rinnalle vyöryi oheistuotteita julisteista purkkapaketteihin, tikkareista Barbie-nukkeihin, vaatteista värikyniin, tarroista kenkämuotiin. Viiteen eri muottiin luodut naiset antoivat esikuvan useimmille joihin samaistua. 

Spice Girls oli minulle muutakin kuin vain musiikkia. Ilmiön vastustajat kritisoivat kovaan ääneen paitsi musiikkia, väkisin roolitettuja ja kärjistettyjä laulajahahmoja myös ilmiön myötä tulleita muoti-ilmiöitä. Näin jälkikäteen ajateltuna en ehkä ihan tosissani pystynyt samaistumaan kaikkien laulujen todelliseen sisältöön, mutta niissä oli silti asennetta, itsevarmuutta, positiivista röyhkeyttä ja naiseuden ylistystä. Kukaan tuskin pystyy kiistämään kyseisen viisikon maailmanlaajuista vaikutusvoimaa ja naiseuden ja naisten aseman merkityksen nostamista tapetille. Minä sain kasvaa herkimmät vuodet vahvan ajatuksen sisällä, että tytöt ja naiset pystyvät mihin vain. Se oli itsestäänselvää. Se oli ja on edelleen aika voimaannuttava tunne. Se sama aalto on kuljettanut oman ikäpolveni naisia menestykseen. Esimerkiksi Adele ja kotimainen Mirel Wagner ovat myös kertoneet Spice Girlsin ja girl powerin asenteen vaikuttaneen heidän elämäänsä. 
Kuva: Instagram/Meeri Koutaniemi.
Pidän erittäin tärkeänä myös Meeri Koutaniemen esille nostamaa näkökulmaa naiseudesta. Kaikilla ei ole edelleenkään asiat hyvin, emmekä saa ummistaa silmiämme. Rakastan Meerin rohkeutta tehdä asioiden muuttamiseksi vaikuttavaa työtä, mutta jätän sen viitan mielelläni hänelle. On helpompi ylistää naiseutta kuin nähdä maailmanlaajuinen totuus siitä, että asiat eivät ole hyvin. Tiedän valinneeni helpomman tien, mutta toisaalta koen että olen omana itsenäni positiivinen esimerkki vahvasta naisesta. Naisesta, joka tekee töitä ja toteuttaa unelmansa. Jokainen valitkoot polkunsa itse. Girl powerin hengessä me kaikki kuitenkin puhallamme yhteen hiileen. 

Esikuvat ovat tärkeitä, sillä ne rohkaisevat eteenpäin ja luovat toivoa haaveisiin ja tavoitteisiin. Yksi ensimmäisistä esikuvistani ja nykyiseen ammattiini johtavista poluista oli Aira. Historianopettaja, joka räjäytti pakonomaisesti opeteltavat vuosiluvut ja punoi historian täyteen merkityssisältöjä. Historia heräsi eloon. Myöhemmin löysin taidehistorian voimanaisista esikuvikseni mm. Anna Kortelaisen ja Johanna Lindforsin. Tällaisia samanlaisella intohimolla ja rakkaudella taidehistoriaan suhtautuvia naisia oli ihana löytää!

Naiseus on aina ollut minulle voimavara. Kannan ylpeydellä mukanani mm. isoäitieni vahvoja luonteita. Elämässäni on ollut tilanteita, että olen kokenut lievää vähättelyä, mutta se ei ole johtunut niinkään sukupuolestani vaan pikemminkin (nuoresta) iästäni. Tuntuu hassulta edes sanoa, mutta joissain tilanteissa olen toivonut olevani ikäistäni vanhempi. Toisaalta muistan, että ystäväni kommentoi 18-vuotiskuvaani, että "nuorekas 25". Tämä kertonee siitä, että olen aina orientoinut itseni hieman vanhemmaksi mitä oikeasti olenkaan. Ehkä näin kolmekymppisenä tunnen vasta olevani oikean ja sopivan ikäinen. Ja se on aika kiva tunne.
Naiseus ei ole siis koskaan rajoittanut elämääni. Nykyisessä työssäni on tosin tilanteita, joissa sitä pitää välillä miettiä. Ei niinkään museotyössäni, mutta keikkavalokuvaajana ortodoksisen kirkon kentällä. En pääse naisena esimerkiksi jumalanpalveluksissa kuvaamaan ihan mihin tahansa. Tällä saralla kaikki valokuvaajaesikuvani ovat olleet miehiä. Vuosikymmeniä upeita valokuvia ortodoksisesta kulttuurista tallentaneet Petter Martiskainen, Topi Ikäläinen ja Vesa Takala. Ilokseni olen saanut tutustua heihin kaikkiin. Heidän positiiviset kommenttinsa minun ottamistani kuvista ovat olleet rohkaisevia ja osoittaneet, että nainenkin pärjää tällä kentällä.
Itse asiassa minulta on joskus kysytty, että millaista on naisena työskennellä ortodoksisen kirkon [museon] parissa. Ortodoksinen kirkko on patriarkaalinen ja hyvin hierarkinen. Museotyö ei mielestäni eroa radikaalisti muiden museoiden työstä, vaikka kokoelmat ovat osa ortodoksista kulttuuria. Samanlaista se museoarki on meillä kuin vaikkapa taidemuseoissa. Tallennetaan ja dokumentoidaan, luodaan näyttelyitä, välitetään tietoa ja palvellaan asiakkaita. Kirkon kentällä olen kiitollinen siitä, että juuri ne miehet ovat luottaneet ja uskoneet ammattitaitooni, auttaneet kun olen apua tarvinnut ja ohjeistaneet silloin kun olen ohjeistusta tarvinnut. Koen, että olen vahva nainen vahvasti miesvaltaisen kulttuurin keskellä. 
Hierarkia-asiat aluksi jännittivät, mutta ystäväni tiivisti tämän asian hienosti. "Hierarkia antaa raamit ja turvaa sille kuinka toimia, joten asiaa ei tarvitse sen suuremmin edes miettiä." Tämä on hyvin sanottu ja toimii suurimman osan ajasta, mutta sitten tulee välillä niitä hetkiä, kun joutuu esimerkiksi "titteliviidakkoon". Tästäkin huolimatta olen ylpeä siitä, että saan naisena tehdä tätä työtä tietäen, että se miesvaltainen kulttuuri arvostaa ammattitaitoani. Ja kaikkien niiden titteleiden alla on aina inhimillinen ihminen. Näiden hetkien löytäminen ja tallentaminen hierarkian keskeltä on äärimmäisen palkitsevaa:
Kujeilevan kuiskuttelevat kirkkoherrat. Nuo hymyt jotka lähtevät sydämestä. Hymyyn on helppo vastata.
Hyvää kansainvälistä naistenpäivää! ♥