Odottamaton matka

Kävimme tänään katsomassa Hobitti-elokuvan. Harvoin tulee käytyä elokuvissa; sitä jaksaa usein odottaa että elokuvat tulevat vuokraamoihin tai myyntiin, koska en halua maksaa kymmentä euroa tai yli elokuvalipusta. Jotkin elokuvat on kuitenkin nähtävä isolta kankaalta ja Hobitti oli sellainen.

Martin Freeman esittää nuorta Bilbo Reppulia. Kuva: Mark Pokorny. Kuva täältä.

Jännitin etukäteen näyttelijää, joka suorittaa nuoren Bilbon roolin, mutta valinta on osunut oikeaan. Martin Freeman sekoittaa roolissaan hauskuutta ja rohkeutta. Lähes kolmetuntinen pituus ei haitannut, elokuva ei ole pitkäveteinen. Taistelukohtaukset ovat hienoja ja varsinkin kääpiöiden laulama Misty Mountains Cold oli kaunista kuultavaa.

Moni on ihmetellyt etukäteen kuinka kolmestasadasta sivusta saa tehtyä 3 kolmen tunnin elokuvaa. Peter Jackson on lisäillyt tarinaan hieman mausteita, sillä elokuvaan on ilmestynyt Gandalfin rinnalle Radagast Ruskea, vaikka alkuperäisessä Tolkienin tarinassa Hobitti - eli sinne ja takaisin, ei ole lainkaan mainintaa muista velhoista. Tämä alussa hieman ärsytti, mutta katsotaan kuinka ohjaaja rakentaa tarinan kokonaisuudessaan. Smaugista nähtiin takaumissa muutama vilahdus, mutta jännityksellä odotan myös lohikäärmeen ulkonäköä. Onko pidetty kiinni punahehkuisesta Tolkienin versiosta?

Kuva: Mark Pokorny. Kuva täältä.

Hyvä elokuva ja katsottava ehdottomasti 2D:nä kuten Sormusten herra trilogiakin aikoinaan. En ole edelleenkään lämmennyt 3D elokuville. Kääpiöt ovat ihania ja varsinkin Balinia näyttelevällä Ken Stottilla on ihana aksentti!

Kuva: Courtesy of Warner Bros. Picture. Kuva täältä.

Aiotteko käydä katsomassa uuden Hobitti-elokuvan? Tai jos olette jo käyneet, mitä olette siitä mieltä? Tai ylipäänsä tästä uudesta "Tolkien innostuksesta"?  

Jouluna

Nautittiin muun muassa näiden kuvien tunnelmasta. Kiitos myös ystäville yhteisistä hetkistä.

 

Joulu sydämessä

Nyt kun jouluun on enää pari päivää aikaa, monissa kodeissa jouluvalmistelut ovat kiireisimmillään. Kiirettä ja stressiä, mikä ei auta joulumielen saavuttamisessa. Joulusta on nykyisin tullut materiaalivoittoinen osa maailmaa, vaikka se ei ole sen perimmäinen tarkoitus.

Ystäväni oli lähdössä Intiassa syntyneen poikansa kanssa katsomaan joulukauden avajaisia täällä Suomessa, kun hän sanoi pojalleen, että muun ohjelman ohessa paikalla olisi myös joulupukki. Poika totesi äidilleen, että ”lahjoja saa ilman sitä vanhaa ukkoakin”. Tämä toteamus laittoi ajattelemaan. Niin, joulu tulee väistämättä jokainen vuosi ja sen ei tulisi kulminoitua vanhukseen, joka jakaa lahjoja. Lahjoja on myös toisenlaisia.

Lapsille joulu usein tarkoittaa samaa kuin joululahjat. Muistan tämän ajatuksen omastakin lapsuudestani. Hieman vanhemmiten lahjojen saamisen ilo on kääntynyt lahjojen antamisen iloon. Toiselle ajatuksella annettu lahja ja hyvä mieli tuo hyvän mielen itsellekin, vaikka itse ei saisi yhtään lahjaa. Joulu on siis itselleni hyvää mieltä ja sen jakamista. Mutta saisiko tuota hyvää mieltä levitettyä ilman materiaalisia lahjoja?

Lähetän joka vuosi jouluntoivotukset läheisimmille sukulaisille ja ystäville kotitekoisilla joulukorteilla. Omin käsin askarrellut kortit osoittavat, että niitä tehdessä on annettu ajatus myös kortin saajalle. Välitettyjä ajatuksia ja muistamista, kiitos siitä että saaja on osa lähettäjän elämää.

Itselleni parasta materiaalivapaata joulutunnelmaa ja –mieltä luovat joululaulut. Jouluradio soi heti joulukuun alusta lähtien ja iltaisin sekä sisällä että parvekkeella palaa kynttilä tai tuikku jos toinenkin. Joululaulut ja kynttilät luovat valoa pimeään ja tunnelmaa. Mielenrauhaa.

Joulunalusajan kruunaavat kirkoissa laulettavat Kauneimmat joululaulut. Lauluissa lauletaan suomalaisista perinteistä, iloisista ja rauhallisista joulun vietoista. Joululaulut kokoavat yhteen kaikenlaiset ihmiset, jotka haluavat tulla hakemaan joulutunnelmaa ja laulamaan yhdessä. Joululaulut yhdistävät ja tuovat iloa tavalla, josta materiaalinen maailma on kaukana.

Joulu pitäisikin luoda sydämeen, kuten Vexi Salmi kirjoitti yhdessä nykypäivän rakastetuimmassa joululaulussa. Jouluyön rauha leijuu sisimpään, kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään ja mieli täyttyy kirkkaudella. Eikö rakkaus tätä kappaletta kohtaan kerro myös kaipuusta ja rakkaudesta juuri siinä laulettuja asioita kohtaan? Jos saisin hyvältä haltiattarelta yhden toivomuksen muuttaa joulu stressittömäksi, kiireettömäksi ja tunnelmalliseksi, se kuuluisi näin: ”Mistä on jouluinen tunnelma tehty? Yhteisistä ajatuksista, ilosta ja valosta, jouluisista lauluista. Niistä on jouluinen tunnelma tehty”.

Rauhallista ja tunnelmallista joulua Hurmioituneen lukijoille! <3  

Kasvimaalla

Anoppilassa vierailu tuotti myös yhden käynnin kirpparille, jossa huomioni kiinnittyi näihin kahteen lasiseen kynttilänjalkaan. Mitään merkintöjä tai tarroja näissä ei ollut, vain hinta 2 kpl 24 euroa. Mietin hetken tarvitsenko kynttilänjalkoja, sillä kaikenlaisia tuikku- ja kynttiläalustoja löytyy, mutta olivat niin kauniin ja erikoisen muotoiset että nappasin nämä mukaani.

Mielenkiinto erikoista muotoilua kohtaan ei jättänyt rauhaan, joten googlailemalla lasisia kynttilänjalkoja löysinkin hieman taustaa löydöistäni.

Nämä ovat Pertti Santalahden Humppilan lasille vuonna 1978 suunnittelemat Kasvimaalla-kynttilänjalat, jotka olivat tuotannossa vuosina 1978-1985. Lasitehtaastakaan en ollut aiemmin kuullut, joten selvittelin senkin historiaa.

Humppilan lasitehdas on vuonna 1952 perustettu suomalainen lasitehdas Humppilassa. Sen perustivat Nuutajärven Lasitehtaan palveluksessa olleet Helanderin veljekset, Olavi, Martti ja Jonni. Tuolloin se toimi vanhassa navetassa. Laivanvarustaja Rolf Alander osti yhtiön vuonna 1970 pakkohuutokaupasta. Hän rakennutti uuden tehdasrakennuksen, jossa toiminta alkoi 1971. Wärtsilä osti tehtaan 1986, ja sen omistuksen aikana osasta tuotanto- ja varastotiloista tehtiin ostoskeskusmainen erikoisliikkeitä sisältävä kauppakäytävä. Tehtaan omistaa nykyisin Fiskars Oyj:n tytäryhtiö Iittala Group, jonka tehtaanmyymälä toimii edelleen samassa rakennuksessa.

Kuva täältä.

Kuvia etsimällä löysin lähinnä kaksivärisiä kynttilänjalkoja, joissa jalkaosa on kuin kastettu väriastiaan. Kirkkaan lasin seurana oli usein ruskeaa tai vihreää. Kasvimaalla-sarjaan kuuluu ilmeisesti myös maljakkoja. Jos joku tietää esimerkiksi näistä kirkkaista kynttilänjaloista, Pertti Santalahdesta tai Humppilan lasista enemmän, saa mieluusti jakaa tietämyksensä.  

Muumiot

Tampereen Vapriikissa voi parhaillaan tutustua kuoleman jälkeiseen elämään Muumiot-näyttelyssä. Se on koottu yhdessä Firenzen egyptologisen museon kanssa. Näyttely keskittyy muinaisen Egyptin kuoleman kultin esittelyyn; se perehdyttää muun muassa palsamoinnin ja muumioinnin saloihin.

Näyttelyyn laskeudutaan portaita ja käytävää pitkin alas kuin hautakammioon. Hämärän tilan seinille on koottu näyttelytekstit kuvineen ja varsinaiseen tilaan astuessa aulassa pyörii dokumentti palsamoinnista. Suomeksi dubattu dokumentti kuuluu kaikkialla näyttelytilassa, joten välttämättä ei tarvitse istua "ruudun" ääressä koko aikaa. Näyttelyssä olevat esineet kuten korut, hyötyesineet, amuletit, palsamointivälineet, muumiot ja kuolinnaamiot kuvittavat näyttelyn alussa pyörivää dokumenttia. Se on hyvä informaationlähde näyttelyyn, vaikka aivojen ja muiden elinten poiston kuvailu eri välinein ei aina tuntunut miellyttävältä.

Palsamointivälineitä: veitsi, lasta ja pinsetit.

Mustaksi maalatut seinät toivat mielikuvan pimeästä luolasta, jossa lasivitriineihin asetetut esineet on nostettu valoilla esiin. Vaikka lasipinnat heijastavat välillä ympärillä olevaa tilaa, heijastukset eivät häiritse esineiden katselua mikä on pääasia. Kuvatessa heijastukset toivat jopa kivoja elementtejä kokonaisuuteen.

Kasvikuidusta valmistetut sandaalit, Uusi valtakunta (1550-1070 eaa.). Hämmästyttävää kuinka tällaisetkin ovat säilyneet!

Valkoisten vaatteiden kanssa käytettiin värikkäitä koruja, ja niitä kantoivat sekä miehet että naiset. Kuvassa sinisestä, vihreästä ja oranssista fajanssista valmistettu kaulakoru ja rannekoru sekä kullasta ja sinisestä fajanssista tehty skarabeesormus.

Näyttelyssä on esineitä harkitusti. Vitriinejä ei ole tupattu täyteen vaan muutamalla esimerkkiesineellä on kerrottu ja konkretisoitu Egyptin mytologiaa ja kuolemanjälkeistä elämää. Tosin esineet herättävät sen verran mielenkiintoa että tekisi mieli samantien jatkaa näyttelystä johonkin kulttuurista laajemmin kertovaan näyttelyyn tai museoon.

Osa näyttelyn viehätystä ovat esineissä upeasti säilyneet värit ja hieroglyfit. Tässä kaunisvärinen Penbu-papin steele kalkkikivestä myöhäiskaudelta (656-332 eaa.). Hautasteelen tarkoitus oli varmistaa, että vainaja saisi tarpeeksi lahjoja ja rukouksia mikäli osa hautalahjoista katoaisi tai vainajan omaiset eivät olisi huolehtimassa haudasta.

Kalkkikivinen "Sielun koti" (todennäköisesti) myöhäiskaudelta (656-332 eaa.). Vainajille valmistettiin taloja, joissa he voisivat jatkaa elämäänsä kuoleman jälkeen.

Naisen arkun toinen kansi, kipsattu ja maalattu puu, kolmannelta välikaudelta (21.-22.dynastia, 1070-715 eaa.).

Skarabeekuoriaiset ja Isis-jumalattaren olisin koristeluista tunnistanut ilman tekstejä. Koristeellisesti maalatut kipsikohokuviot jäljittelevät lasikuvioita.

Arkun naamio, kipsattu ja maalattu puu, pronssi, lasitahna ja luu myöhäiskaudelta (656-332 eaa.).

Nimetön ihmisen muotoinen arkku, maalattua puuta, myöhäiskausi (656-332 eaa.).

Näihin kannellisiin astioihin, kanooppiastioihin, säilöttiin muumiointiprosessin aikana ruumiista poistetut sisäelimet. Jokainen ruukku symboloi eri jumaluutta ja jokaiseen säilöttiin eri ruumiinosia.

Tämä lapsen muumio yllätti. En tiennyt että lapsiakin muumioitiin. Muumio ja arkku ovat roomalaiselta kaudelta (I-III vuosisata jaa.). Kuvassa on ristikkäisiin pellavakääreisiin kääritty noin yksivuotiaan lapsen muumio.

Miesmuumion pää myöhäiskaudelta (656-332 eaa.).

Kaksi muumion kättä määrittelemättömältä kaudelta. Oikeanpuoleisessa kädessä huomio kiinnittyi turkoosiin sormukseen. Noita kauniin ja voimakkaan sinisen värisiä fajanssiesineitä on näyttelyssä muutamia. Kuinka väri hohtaakaan!

Tilassa on sopivasti näyttelytekstejä, jotka jaksaa lukea. Paljon tuttua tietoa, mutta paljon myös uusia yksityiskohtia. Tiedon kartuttaminen laittoi janoamaan lisää tietoa. Uskomattomimmalta tuntui esineiden ikä. Suomalaiseen kulttuurin verrattuna Egypti on valovuosien päässä omastamme, jonka ymmärtäminen on käsittämätöntä. Museokävijät olivat kiinnostuneita ja innostuneita. Eräät eivät malttaneet käydä näyttelyä läpi hitaasti ja järjestyksessä vaan päättivät kiertää näyttelyn pikaisesti läpi kokonaisuutena, jonka jälkeen uudella kierroksella keskittyisivät yksityiskohtiin. Ymmärrän tämän näkökulman, sillä välillä esineisiin keskittyminen oli vaikeaa kun ei malttanut odottaa mitä mielenkiintoista kulman takaa vielä löytyisikään.

Kokonaisuus on mielestäni kevyt, mutta informatiivinen ja sopisi mainiosti myös opetuskäyttöön. Näyttely on hyvin rakennettu, mutta ei todennäköisesti tuo paljonkaan uutta tietoa vähänkin enemmän Egyptin kulttuuriin perehtyneelle. Pidän silti raikkaana tuulahduksena esitellä Egyptiä Suomessa.

Muumiot-näyttelyyn voi käydä tutustumassa 31.3.2013 saakka.
Lähteet: Näyttelyn näyttelytekstit.

Tampere 1918

Jos Suomesta pitäisi valita vain yksi historiallinen museonäyttely, se olisi itselleni ehdottomasti Museokeskus Vapriikin Tampere 1918-näyttely. Vapriikki on uskaltanut nostaa esille edelleen useille aran aiheen, Suomen sisällissodan. Sodan tärkeimmän kaupungin, Tampereen, tapahtumat tuodaan näyttelyssä esille monipuolisesti ja eri näkökulmia valottaen.

Tampere 1918 –näyttelyssä on ensimmäistä kertaa esillä todistusvoimainen kokonaisuus keväällä 1918 taistelupaikoilta ja kaupungin kaduilta kerättyä esineistöä. Näyttelyssä on esillä myös laajasti valokuvia, joista osa on ennennäkemätöntä kuvamateriaalia. Näkökulmia tarjoavat molempien osapuolten taistelijat, mutta myös siviilit ja sivustakatsojat. Äänien, kertovan materiaalin ja uuden tekniikan avulla eri kokemukset tuodaan elämyksellisesti esille. Näyttelyn ovella varoitetaan järkyttävästä materiaalista, eikä sitä suositella alle 13-vuotiaille lapsille (näyttelyssä on sulattelemista nimittäin aikuisellekin).

Taustatietoa sisällissodan syttymisestä, siihen johtaneista syistä ja seurauksista näyttelyn nettisivuilta.

Näyttely on rakennettu upeasti ja se todella on elämyksellinen ja tunteisiin vetoava. Siinä joutuu keskelle sodan myllerrystä sotahuutoineen ja tykinlaukauksineen. Näyttelyssä ei syyllistetä ketään vaan esitetään faktoja sekä punaisista että valkoisista sotilaista ja sodan etenemisestä. Valokuvat ovat pysäyttäviä, lohduttomia ja osa todella järkyttäviä, kuten kuollut poika Verkatehtaan edessä. Kuva osoittaa kuinka sodassa kuin sodassa viattomat joutuvat kärsimään.

Näyttelyssä on hienot äänimaisemat. Esimerkiksi tämän tykin kohdalla annetaan ”Ampukaa!” käsky ja ”ammus lentää viheltäen räjäyttäen” kuin alemman kuvan kodin. Äänet on siis suunniteltu hyvin, eikä vain ”sinne päin”. Jokainen äänimaisema tukee näyttelyä ja sodan tarinaa. Videot ja haastattelut herättävät sodan kauhut eläviksi.

Museokävijää järkytetään viimeistään tämän kivääririvistön edessä, sillä tällä paikalla seisoo kuolemaantuomittu. Pian kaiuttimista kuuluu käskyhuuto: ”Huomio! Tähdätkää! Laukaiskaa!” Kiväärit ”ampuvat” ja sydämesi on miltei pysähtyä kauhusta. Maahan on jäänyt verilammikko. Olin käynyt näyttelyssä aiemmin ja osasin kipittää kyseisen kohdan ohi nopeasti, sillä olo kiväärien edessä on erittäin epämiellyttävä.

Näyttelytilan katosta varisee lentolehtisiä, joissa sanotaan ”Tampereen asukkaille ja joukoille! Vastustus on toivoton. Nostakaa valkoinen lippu ja antautukaa. Kylliksi on kansalaisverta vuodatettu. Me emme tapa niin kuin punaiset vankejamme. Lähettäkää edustajanne valkoisen lipun kanssa. Mannerheim.”

Tampereen taistelussa menehtyi noin 2000 ihmistä. Valkoisia kaatui 800 ja punaisia noin 1100. Siviilejä taistelussa kuoli 70. Lisää kuolonuhreja syntyi vankileireillä. Kuvaus leireistä ja niiden oloista oli vaikeaa luettavaa ja hyväksyttävää, kuten moni muukin näyttelyssä kerrottu asia. Sisällissodan aikana menehtyneitä oli ainakin 37 000. Tämä on järkyttävä ja kipeä aika Suomen historiassa jota ei sovi unohtaa. Kiitos Vapriikin, sodasta kerrotaan ketään osoittamatta tai syyttämättä. Tulevienkin sukupolvien on syytä muistaa ja ymmärtää sota, sen seuraukset ja merkitykset.

Tampere 1918 –näyttelyssä sotaa ei pääsee karkuun vaan se valtaa kävijän äänillään, kuvillaan ja teksteillään. Kävijä saa pilkahduksen oikeasta sotatilanteesta. Eräs näyttelyssä ollut nainen sanoi: ”En ole ikinä ollut näin vaikuttavassa näyttelyssä” ja voin allekirjoittaa tuon itsekin. Tunne rinnassa on puristava.

Sota ei ole koskaan inhimillinen, mutta näyttely paljastaa taistelleiden ja kuolleiden inhimilliset kasvot.

Näyttelyn lopussa on kaksi videota, jossa kokemuksiaan kertovat sekä silminnäkijät että esimerkiksi ”punaorvon poika”. Lopussa pyritään palauttamaan kävijä tähän päivään ja valokuvien kautta kerrotaan Tampereella vietetystä sovinnon päivästä (6.4.2008). Siihen kuuluivat historiallinen muistokulkue ja Finlaysonin alueella järjestetty Päivä Tampereella 1918 –tapahtuma. Useissa Tampereen rakennuksissa näkyvät edelleen vuoden 1918 taisteluiden jäljet.

Tämä on näyttely, jonka jokaisen suomalaisen tulisi nähdä. Museologian luennoilla tätä on pidetty myös äärimmäisen hyvänä esimerkkinä nykyaikaisesta ja elämyksellisestä museonäyttelystä.