maanantai 29. joulukuuta 2014

Kun pakkanen pisteli poskia, oli iloa ja surua

Kävimme viikonloppuna katsomassa VB-valokuvakeskuksen näyttelyn Tsumani - tuhon muisto. Täytyy myöntää, että tunnelma oli surullinen ja kuvat kertoivat paljon. Ei sitä voi koskaan ymmärtää mitä eloonjääneet joutuivat ja joutuvat kestämään. Minusta oli kaunis ajatus ottaa näyttelyn teemaksi juuri muistaminen, muisto, eikä repiä haavoja auki esittelemällä kuolemaa. Kuolema on kyllä kuvissa läsnä vaikkei varsinaisia ruumiita näykään. Viimeisessä huoneessa on kaikesta huolimatta lohdullinen tunnelma, kun vainajille pidettiin "kotiuttamisseremonia" ennen kotimaihin palauttamista. Televisiosta näytetyt tsunami-dokumentit elävöittivät kokemusta paljon ja valoivat uskoa siihen, että seuraavalla kerralla osataan jo varautua moiseen paremmin. Ihminen on loppujen lopuksi pieni hiekanjyvänen luonnonvoimien rinnalla. Elämä on oppimista ja opettelua. Näyttelyssä ei saanut valokuvata, joten tasapainotetaan surullista tunnelma kauniilla pakkaskuvilla Puijolta ja eräältä mökkitieltä. Tällaiselta sen minun talven kuuluu näyttää:
Näitä kuvia ja maisemia odotellessa sitä jaksoi läpi sen pimeimmän ajan 
ja on kiitollinen neljästä vuodenajasta.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Käytettyjä joululahjoja

Vihreän talon Annika on jo monena vuonna liputtanut käytettyjen/kierrätettyjen lahjojen puolesta ja kuulun ehdottomasti samaan ryhmään. Kirpputoreilta ja nettihuutokaupoista löytää aarteita edullisestikin, kun vain jaksaa etsiä. Ihan kaikkea kirppistavaraa en tohdi lahjapakettiin kääriä, sillä tavaran tulee olla ehjä ja siistikuntoinen. Annika jakoi joulun alla vintagevinkkejä jouluksi: Tärppejä teenjuojalle, Heikki Orvolan Miranda sekä Tapio Wirkkala 100v. Nyt kun paketit on jo availtu, uskallan paljastaa mitä itse käärin joulupaperiin. Hintoja en voi paljastaa tarkemmin, mutta mielestäni tein hyviä löytöjä. Lahjojen hinnat liikkuivat 4-40 euron sisällä.
Heikki Orvolan vuonna 1988 suunnittelema Kivi-tuikku.
Olga Osolin Arabialle 1930-luvun lopulla suunnittelemat Myrna-kahvikupit. Nämä olivat tuotannossa vuoteen 2005 saakka. Jonkin verran näitä kirppareilla kiertää, mutta oli melko vaikeaa löytää yksilöitä, joissa kultaus olisi vielä siistissä kunnossa.
Oiva Toikan Nuutajärvelle suunnittelema Pioni-sarjan olutlasi oli tuotannossa 1979-1984. Näitä päätyi pakettiin loppujen lopuksi kaksi.
Hackmanin Savonia-aterimet suunniteltiin 1960-luvulla saksalaisen Adolf Babelin toimesta ja ne näyttävät ajattomilta edelleen.
Kalevala Korun pronssinen Lintunen-rannekoru.
Tony Granholmin Kalevala Korulle suunnittelemat pronssiset Tulen henki-korvakorut meripihkakoristeilla.
Käytettyä, mutta saajat olivat ilmeisen iloisia lahjoistaan. Kotimainen muotoilu on niin kaunista, että näitä tuotannosta poistuneitakin yksilöitä on ilo pelastaa takaisin rakastaviin koteihin.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Joulupyhinä

Joulu. Onpa ollut ihania ja yllättäviäkin kohtaamisia. Lomatunnelma on vienyt mennessään. Aaton pakkaspäivä oli kylmyydessään ihmeellinen. En muistanut miltä poskien kihelmöinti ja varpaiden palelu tuntuu. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni piparkakkutaikinan ja päästiin nuoremman kummipojan kanssa harjoittelemaan leipomista. Vähän meni suuhunkin ja oli "herkullista". Sydänpiparit olivat lemppareita. Koristelusta ei tosin tullut mitään, sillä sokerikuorrute oli "ota se pois", joten täti sitten koristeli muutaman itsekseen. :P Piparit olivat ilmeisen maistuvia paiston jälkeenkin, sillä löysin pojan kiipeämästä pöydälle piparilautasen kimppuun. Pikkusisko yllätti käsityötaidoillaan, kun oli neulonut joulupakettiin harmaan, paksun ja leveän tuubihuivin, jonka joukossa oli kimallelankaa. Olipa lukenut onnistuneesti ajatuksia, kun sellaista olin ajatellut tarvitsevani. Nyt saan kietaistua huivista vaikka hupunkin. Lahjoista, tosin muiden paketteihin päätyneistä, myöhemmin vähän lisää. Vielä olisi muutamia treffejä sukulaisten kesken ennen kuin katse kääntyy uuteen vuoteen.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Sinulle, joka näet tämän

Valkeata joulua

Kahdet lumityöt on tehty ja on sitä lunta tuprutellutkin. Nyt on ulkona kaunis valkoinen vaippa. Toivottavasti myös Etelä-Suomeen saadaan valkoinen joulu. Lähetän täältä Pohjois-Savosta sinne kymmenisen senttiä lunta aatoksi! Takapihan lintulaudalla käy vilske, kun kävin viemässä lisää auringonkukansiemeniä. Täällä on kaupungin hälinästä poiketen mukavaa mm. se, että eläimet eivät stressaa ihmisistä. Linnut ja oravat pystyvät syömään rauhassa, vaikka seisoskelisi muutaman metrin päässä. Tuijotellaan toisiamme. Itse asiassa täällä tulee muutenkin tarkkailtua eläimiä ja lintuja toisella tavalla. Pimeys tosin hämmentää, kun ikkunoista ei paista valosaaste.
Toteutin yhdenlaiseksi joululahjaksi yllätyssiivouksen, joten nyt on se ikävinkin vaihe takana. 
Edessä on mukavuuksia kuten ystäväpäivällinen, joulukirkko, mummolavisiitti, suklaan syöntiä ja jouluohjelmia.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulurauhaa

Joulutunnelma oli etsinnässä edellisessä postauksessa, mutta tämän seuraavan tapahtuman myötä pääsin viimeistään oikeaan joulutunnelmaan. Kävin moikkaamassa entisiä työtovereita Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa ja pääsin samalla osallistumaan ortodoksisen kirkollishallituksen hautausmaakävelyyn. Tämä taisi olla järjestyksessään kolmas tai neljäs hautausmaakävelyni, jolla olen aina saavuttanut oman jouluhenkeni: rauhan ja muistamisen tärkeyden.
Keskustalon työntekijät ovat jo yli kahden vuosikymmenen ajan tehneet perinteisen hautausmaakävelyn kirkollishallituksen entisten työntekijöiden haudoille, jotka sijaitsevat Kuopion isolla hautausmaalla. Noin tunnin mittaisella kierroksella sytytetään kynttilöitä ja lauletaan poisnukkuneiden muistoksi "Ollos iäti muistettu" tai "Olkaa iäti muistetut". Vaikka perinne ei varsinaisesti kosketa itseäni, se palauttaa mieleeni mummoni ja virittää joulutunnelmaan.
Uusille osallistujille kerrottiin lyhyesti muisteltavista henkilöistä, keitä he olivat ja mikä oli heidän tehtävänsä kirkollishallituksen parissa. Suurin osa oli itselleni tuntemattomia, mutta joukossa oli myös nimiä, jotka herättivät enemmän ajatuksia vaikken ole ketään heistä henkilökohtaisesti tuntenutkaan.
Hautausmaakävelyn perinne on lähtenyt todennäköisesti Johannes Muren (1907-1987) haudalta vuonna 1987, jolloin henkilökunta oli käynyt sytyttämässä kynttilän hänen haudalleen ja miettinyt eikö samalla voisi käydä muistelemassa muitakin poisnukkuneita. Johannes Mure ei varsinaisesti kuulunut kirkollishallituksen henkilökuntaan, mutta hän toimi Lahden ortodoksisessa seurakunnassa kanttorina. Itselleni juuri Muren perhe tuntui tärkeältä, koska heidän kotitilalleen Lapinlahdelle on perustettu Suomen Asutusmuseo, jossa sain olla töissä kesällä 2011.
Ylidiakoni Leo Kasanko (1906-1973) oli myös itselleni entuudestaan tuttu, sillä hän vastasi sotien jälkeen jälleenrakennuskirkkojen sisustuksesta. Säädösten mukaan luovutetuilta alueilta pelastettu kirkkokalusto oli käytettävä uusien kirkkojen sisustamiseen. Leo Kasanko oli henkilö, joka vastasi inventoinnista ja esineiden jakelusta seurakuntiin. Näin pelastetut jumalanpalvelusesineet seurasivat siirtolaisia uusille kotiseuduille. Leo Kasanko, yhdessä pastori Aari Surakan kanssa, olivat myös ne keskushenkilöt, joiden ajatuksesta syntyi Suomen ortodoksinen kirkkomuseo.
Kierros päättyi Suomen autonomisen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Hermanin (1878-1961) haudalle. Arkkipiispa Hermanin elämä ja toiminta Suomessa oli aktiivista kirkon hengellisen ja aineellisen elämän rakentamisen kautta. Arkkipiispa arvosti Suomea ja Karjalaa, isänmaallisuutta ja kansallisia perinteitä. Arkkipiispa suunnitteli jäävänsä eläkkeelle vuonna 1955, mutta jäi palvelukseen vielä viideksi vuodeksi, jonka aikana hän hioi itselleen apulaispiispasta, pappismunkki Paavalista, seuraajansa.
Laulu ja suitsukkeen tuoksu eivät valitettavasti välity kuvien kautta, 
mutta kokonaistunnelma oli kaunis.

Rauhallista joulua!