perjantai 30. joulukuuta 2022

Purkutaide x Helka hotel

Jouni ’Psyke’ Väänänen. @psykeone

Tämä ei ole maksettu mainos, sillä maksoin hotellimajoituksen kokonaan itse. Sen sijaan tämä oli yhdistetty synttäri- ja joululahja siskolleni, jonka vein Kansallisteatteriin katsomaan Hamletia. Halusin, että majoituskin olisi jotain vähän erilaista. Elämys. Helkasta on ollut hyviä kokemuksia jo aiemmin ja myönnän, että tässä oli ns. oma lehmä ojassa, sillä en ollut vielä nähnyt hotellin purkutaidevaltausta.

Juha Lahtinen. @art_lahtinen
Sheikki. @kingsheikki
Sheikki. @kingsheikki

Purkutaidevaltauksessa tyhjillään purkua odottavia tai muuten vajaakäytölle jääneitä tiloja annetaan taiteelle: "Purkutaide-projekti havainnollistaa purkua odottavien hukkatilojen potentiaalia järjestämällä niihin taide- ja kulttuuritoimintaa."

Jouni ’Psyke’ Väänänen: Karoliina ja Kallejuhani, 2021, spraymaali. @psykeone
Juha Lahtinen. @art_lahtinen. Oikealla Juha Lahtinen: Can't feel my fingers, 2020, akryyli, spray, öljypastelli MDF-levylle. 
Viivi ’Viv Magia’ Vierinen: Nina, 2020, akryyli. @vivmagia
Jukka Hakanen. @jukkahakanen
Jukka Hakanen. @jukkahakanen

"Helkaa ei olla purkamassa. Koronapandemian johdosta hotellien majoituskapasiteetista oli kuitenkin alkusyksystä 2020 ollut jo puolisen vuotta vapaana merkittävä osa. Toteutettu 'Purkutaidevaltaus' on pandemia-ajan poikkeusoloista lähtöisin oleva sivuhaara konseptiimme. Purkutaide hyödyntää toiminnassaan urbaaneja hukkatiloja ja tähän asti se on säännönmukaisesti tarkoittanut tyhjillään olevia ja purkua odottavia kiinteistöjä.

Helkalaisten lisäksi myös me näimme tässä mielenkiintoisen mahdollisuuden. Puolentoista kuukauden aikana teoksia toteutettiin suoraan hotellin tiloihin kymmenen 'Taiteen kotitalon' tekemiseen osallistuneen taiteilijan voimin. Lopuksi samat taiteilijat ja kaksi lisävahvistukseksi pyydettyä kollegaa toivat paikalle toistasataa taulua käytäville."

Jouni "Osek" Väänänen: Untitled 2, 2021, sekatekniikka. @badseeds_osek
Jarno Sinivaara: Unna II, 2020, akryyli levylle. @jarnosinivaara
Taiteilija: Jarno Sinivaara, 2021. @jarnosinivaara
Joonas Koponen. @koponee
Jukka "Jugix2" Metsäaho. @jugix2_art
Jukka "Jugix2" Metsäaho. @jugix2_art
Viivi ’Viv Magia’ Vierinen. @vivmagia
Viivi ’Viv Magia’ Vierinen. @vivmagia
Jouni ’Psyke’ Väänänen. @psykeone
Tommi "Sellekhans" Mustaniemi. @sellekhans
Jukka Hakanen. @jukkahakanen
"Tribute to Tom of Finland". Joonas Koponen, Jouni Väänänen, Jukka Metsäaho.
"Tribute to Tom of Finland". Joonas Koponen, Jouni Väänänen, Jukka Metsäaho.
Näyttely on tutustuttavissa toistaiseksi ainoastaan hotellivieraille.

Enpä ole tainnut koskaan aiemmin kiertää mitään hotellia näin tarkkaan ympäriinsä. Aamiaistilatkin ovat kauniit. Täältä muuten bongasin aikoinaan Secton seinävalaisimen, jonka jälkeen metsästin sellaisen myös omalle seinälleni.
Taiteen ystävälle erinomainen vierailukohde. Hienoa yhteistyötä Helka & Purkutaide!

torstai 29. joulukuuta 2022

Hans Op de Beeck: Hiljainen paraati

Hans Op de Beeck: Veneilijä, 2020, polyesteri, teräs, puu, MDF-levy, epoksi, lasikuitu, polyamidi, keinotekoinen kipsi, pinnoite, ruoko, lasi, polyuretaani, kumi, bambu.
"Hans Op de Beeckin Hiljainen paraati on veistoksellinen mielenmaisema ja kokonainen puisto, joka sisältää 25 teosta vuosilta 2015–2022 sekä näyttelyä varten luodun äänimaiseman. Taiteilija kutsuu kävijän vaeltamaan arvoituksellisessa, elämän eri vaiheita kuvaavassa puistossa, jossa liike on jähmettynyt paikoilleen. Näyttelyn ikään kuin tuhkaan peittynyt maisema johdattaa hidastamaan tahtia ja kannustaa peilaamaan sisäänpäin — hiljentymään hetkeen."

Näin kuvaillaan Amos Rexin näyttelyä. Hämärään näyttelytilaan astuessa puhe tuntuu muuttuvan kuiskaukseksi, ettei tunnelma rikkoudu. Näkymä on aluksi erikoinen. Kaikkialla on harmaita ja realistisen kokoisia veistoksia, kuin seisoisi "mustavalkoisessa" maailmassa. Veistosten harmaa väri toimii hyvin, sillä valkoisina ne yhdistyisivät mielessä kipsiveistoksiin. Belgialainen taiteilija on käyttänyt teostensa materiaaleina mm. polyesteria, polyamidia, terästä ja puuta.  Valo laskeutuu valkoista pehmeämmin harmaalle pinnalle, jolloin syntyy mielikuva siitä, että hahmot olisivat peittyneet tuhkaan. Joka puolestaan luo näyttelyyn surullisen näkökulman ja muistuman Pompeijin tulivuorenpurkauksen myötä menehtyneistä ihmiskohtaloista ajanlaskumme alussa (vuonna 79).

Op de Beeckin hahmot eivät kuitenkaan näytä kärsiviltä tai kehoonsa käpertyneiltä. Ihmiset ovat pysähtyneet toimiinsa ja arkisiin hetkiin, mutta eivät ota katsekontaktia katsojiin. Äänimaailma tuo kokonaisuuteen meditatiivisen lisän ja luo näyttelystä maagisen kokemuksen.
Hans Op de Beeck: Vanitas XL, 2021, polyesteri, polyuretaani, metalli, polyamidi, pinnoite.
Teosten hyperrealistinen tekniikka hämmästyttää, mutta useat aiheet jäävät itselleni melko pinnallisiksi. Löydän taidehistorialliset viitteet memento mori -aiheisiin (lat. muista kuolevaisuutesi, muista kuolevasi), mutta olisin halunnut tietää mistä taiteilija on saanut inspiraationsa esimerkiksi Veneilijään tai Ratsumieheen. Mitä hän on halunnut teoksilla kertoa? Mitä hän on ajatellut niitä tehdessään? Näyttelyesitteessä useiden teosten kohdalla on vain kuvailtu mitä teoksessa on (joka on mielestäni näyttelykatsojien aliarviointia).
Hans Op de Beeck: Ratsumies, 2020, polyesteri, teräs, polyamidi, messinki, pinnoite.
"The Horseman -teoksen arvoituksellinen ratsastaja tuo mieleen sekä ikiaikaisen yksinäisen matkantekijän, että nykypäivän uutta alkua etsivän siirtolaisen. Ratsastajan matkakumppanina on pieni apina, joka istuu isäntänsä olkapäällä pidellen auringonvarjoa tämän suojana. Hevosen satulaan on kiinnitetty työkaluja sekä kokoelma arkipäiväisiä ja samalla salaperäisiä, matkaajalle selvästi hyvinkin merkityksellisiä esineitä."
Hans Op de Beeck: Ratsumies, yksityiskohta, 2020, polyesteri, teräs, polyamidi, messinki, pinnoite.
Sen sijaan nukkuvia lapsia kuvaavissa teoksissa oli avattu tausta-ajatusta, mikä teki teoksista mielenkiintoisia. "Taiteilijan henkilökohtaiseen kokemukseen pohjaava teos [Sleeping girl] tallentaa hetken, jolloin aikuinen tarkkailee nukkuvaa lastaan. Tuolloin lapsen ruumis on kaikkein haavoittuvimmillaan ja tarvitsee suojelua ja hoitaa, mutta samalla siinä asuva tietoinen mieli on jossain muualla, rinnakkaisessa todellisuudessa." Tuota rinnakkaista todellisuutta kuvattiin hienosti teoksessa Sänkyni lautta, huone meri, ja sitten nauroin hieman synkkyyttä sisälläni.
Hans Op de Beeck: Sänkyni lautta, huone meri, ja sitten nauroin hieman synkkyyttä sisälläni, 2019, polyesteri, polyuretaani, teräs, polyamidi, epoksi, puu, pinnoite.
Hans Op de Beeck kertoo: "Lapsena kuvittelin usein sänkyni olevan lautta, ja pimeä öinen huone ympärilläni oli meri. Nukkumaan mennessä vetäydyin pehmeälle lautalle hätävarusteinani sarjakuvia, hieman makeisia ja taskulamppu lukemista varten."
Hans Op de Beeck: Tanssija, 2019, polyesteri, teräs, pinnoite.
Hans Op de Beeck: Jyrkänne, 2019, teräs, betoni, puu, polyesteri, styrofoam, pinnoite.
Aiheena eniten tunteita herätti Jyrkänne, jonka reunalla 14-vuotiaat tyttö ja poika pitävät toisiaan kädestä. Katsojalle ei näy ympärillä oletettavasti oleva maisema, se täytyy kuvitella. Nuoret näyttävät pieniltä karun kallion kyljessä, mikä jatkuu heidän takanaan. Teos sai toivomaan, että nuoret saisivat olla nuoria ja kokea vapaasti ja turvallisesti niitä tunteita, joita kasvu tuo mukanaan. Harmaa teos johdatti ajatukset sodan runtelemaan maahan, jossa ympäriltä on hävitetty kaikki muu. Tyhjyyden keskellä herkkyys ja aitous nuorten välillä pitää kuitenkin yllä toivoa paremmasta.
Hans Op de Beeck: Jyrkänne, yksityiskohta, 2019, teräs, betoni, puu, polyesteri, styrofoam, pinnoite.
Hans Op de Beeck: Jyrkänne, yksityiskohta, 2019, teräs, betoni, puu, polyesteri, styrofoam, pinnoite.
Hans Op de Beeck: Asutus (sisäversio), 2016, puu, sekatekniikka.
Asutus oli salaperäinen veden päälle rakennettu maailma. Lautarakenteisten talojen ikkunoista tuikki lämmintä valoa ja ulkona roikkuvien valojen kuvajaiset heijastuivat hitaasti väreilevän veden pintaan. Valojen ansiosta teos ei ollut kokonaan harmaa ja veden väreily toi teokseen fyysistä liikettä, mikä puuttui lähes kaikista muista teoksista. Asutus oli ainut teos, jonka tunnelmaan olisin halunnut astua fyysisesti sisälle.
Hans Op de Beeck: Asutus (sisäversio), 2016, puu, sekatekniikka.
"Autiolta näyttävä, monokromaattinen paalujen päälle rakennettu kylä toimii kuvitteellisena kotina pienelle kuvitteelliselle yhteisölle. Hylätystä kylästä löytyvät yksityiskohdat, kuten soutuveneet, vartiotornit, kalastusverkot ja kuolleet puut, kertovat kukin omaa tarinaansa. Taiteilijan tekemä tutkimus Vietnamista ja Filippiineiltä löytyvistä puupaaluille rakennetuista taloista on toiminut inspiraationa tälle hiljaiselle veden päällä sijaitsevalle asumukselle." 

Toinen asia mikä itseäni näyttelyteksteissä (teosten kuvailun lisäksi) haittaa on se, että teokset tulkitaan katsojalle etukäteen. Minulle Asutus ei kertonut hylätystä kylästä, vaan pikemmin halusta palata johonkin aitoon ja alkuperäiseen. Riisua elämästä kaikki ylimääräinen. Jos kylä olisi hylätty, ei ikkunoista pilkottaisi valoa. Puut eivät näyttäytyneet minulle kuolleina, vaan lehtensä pudottaneina. Kuvittelin Asutuksen kuvattuna pimeään syksy-yöhön, jolloin perheet ja muut yhteisön jäsenet ovat siirtyneet viettämään yhdessä aikaa sisätiloihin.

Hiljainen paraati on kokemisen arvoinen puisto, joka saa hiljentymään, hämmästymäänkin. Näyttelyelämys ei ollut niin voimakas kuin se olisi parhaimmillaan voinut olla, ennennäkemättömänä, sillä koen tässä yhtymäkohtia itselleni tuttuun Kim Simonssonin maailmaan.
Hans Op de Beeckin näyttely on esillä Amos Rexissä 26.2.2023 saakka.

Suosittelen hankkimaan lipun etukäteen ainakin viikonloppuvierailulle, sillä muuten joutuu todennäköisesti jonottamaan ulkosalla. Näin kävi minullekin, vaikkei 15 minuuttia onneksi ollut pitkä aika.

Aiheesta muualla:

tiistai 27. joulukuuta 2022

Kansallisteatteri: Hamlet

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Taannoisen Helsingin matkan päätarkoitus oli viedä sisko synttärireissulle Kansallisteatteriin kokemaan William Shakespearen Hamlet (1599-1601). "Olla vai ei? Siitä on nyt kyse." Ohjaaja Samuli Reunasen ja kirjailija-dramaturgi Aina Bergrothin sovittama klassikkonäytelmä heräsi eloon yllättävällä tavalla.

Myönnän, ettei näytelmä kuuluisuudestaan huolimatta ollut juoneltaan minulle etukäteen läpikotaisin tuttu, mutta uudelleentulkinta oli uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Siispä muistutuksena juoni pähkinänkuoressa:

"Näytelmä kertoo Tanskan prinssi Hamletista, joka kohtaa isänsä haamun. Haamu paljastaa nykyisen kuninkaan (Hamletin sedän) käyttäneen myrkkyä päästäkseen valtaistuimelle ja kuningattaren vuoteeseen. Hamlet päättää kostaa isänsä kokeman vääryyden ja paljastaa setänsä juonen. Näytelmän keskeinen teema on isän ja pojan suhde."
  • Hamlet, Tanskan prinssi (Olavi Uusivirta)
  • Claudius, Tanskan kuningas, Hamletin setä, Hamletin äidin uusi aviomies (Timo Tuominen)
  • Gertrude, Tanskan kuningatar, Hamletin äiti (Paula Siimes)
  • Polonius, ylimmäinen kamariherra (Esa-Matti Long)
  • Ofelia, Poloniuksen tytär, Hamletin rakastettu (Fanni Noroila)
  • Laertes, Poloniuksen poika ja Ofelian veli (Aleksi Holkko)
  • Horatio, Hamletin ystävä (Timo Kämäräinen)
  • Hamletin isän haamu (Matti Uusivirta)
Näytelmä alkaa sillä, että Hamlet raahaa yleisön läpi näyttämölle isänsä muoviin käärityn ruumiin. Hän on pöyristynyt siitä, että hänen äitinsä on ottanut uuden aviomiehen vain kuukausi isänsä kuoleman jälkeen. Olavi Uusivirta tulkitsee Hamletin vahvoja tunnetiloja vaikuttavasti ensisekunneista alkaen.
Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Jännitin etukäteen, että olisiko näytelmän kieli Shakespearen aikaista, jolloin juonen seuraaminen koristeltujen lauseiden läpi kenties hankaloittaisi kokonaiskuvan ymmärtämistä. Pelko oli turha. Kieli oli ymmärrettävää ja tuotu sopivalla tavalla tähän päivään. Musiikki oli myös vahvasti osa näytelmää läpi esityksen. Musiikin on säveltänyt Timo Kämäräinen, joka näyttelee muutamilla vuorosanoilla, mutta pääasiassa kitaransa kanssa Hamletin parasta ystävää Horatiota.

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.

Ensinäkemältä olin aluksi hieman pettynyt lavastukseen, joka koostui pääasiassa rakennustelineistä ja niille ripustetuista valkoisista muovikankaista. Kunnes näytelmä pääsi kunnolla vauhtiin ja rujot "metallihäkit" antoivat mainion taustan 2020-luvun tulkinnalle "kaupunki-Hamletista". Puvustus ansaitsee myös erityiskiitokset, sillä näytelmän nuoriso (Hamlet, Laertes, Ofelia, Horatio ja klovnit) on puettu osaksi tätä päivää. Maihareita, toppatakkeja, farkku- ja nahkaliivejä, paksuja vöitä ja kaulapantoja. Vanhempi arvoväki (Gertrude, Claudius, Polonius) muistuttaa perinteisemmästä historiallisesta pukeutumisesta mm. aatelistolle kuuluvine myllynkivikauluksineen, jotka ovat tuttuja myös 1500-1600-luvun maalaustaiteesta.

Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.
Mediassa on hehkutettu Olavi Uusivirran tulkintaa mielensä rikkoneesta ja kostonjanoisesta Hamletista. Eikä suotta. Uusivirran Hamlet on häkellyttävän ja hengästyttävän kokonaisvaltainen tulkinta niin sanallisesti kuin kehollisesti, että katsoja ei voi olla ihmettelemättä kuinka tämä on mahdollista. Jännitin omaa kehoani Hamletin tuskan, vihan ja kaipuun mainingeissa niin, että väliajalla huomasin hartioideni olevan jumissa.
Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.
Näytelmässä rikotaan myös perinteinen näkymätön muuri yleisön ja näyttelijöiden väliltä. Olemme tottuneet katsomaan teatteria ulkopuolisina, mutta Samuli Reunasen ja Aina Bergrothin versioimassa Hamletissa yleisö osallistetaan paikoin mukaan esitykseen. Katsomo otetaan osaksi näytelmää, yleisö vedetään mukaan tarinaan, jolloin kokemus ja koettu esitys on toisella tavalla totta. "Tämä klassikko on totta tässä ja nyt!"
Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.
Raikkain tulkinta lienee kuitenkin Ofelialle kirjoitettu osa, jota näyttelee Fanni Noroila. Kuinka niin pienestä ihmisestä lähtee niin voimakas ääni ja karisma? Usein klassikkoteoksissa naiset on totuttu näkemään päähenkilöä tukevina hahmoina, jotka on jätetty maskuliinisen voiman alle (kuten historiankirjoitus heidät on vuosisatoja kuvannut). Kansallisteatterissa Hamletin rakastettuna Ofelia on tasaveroinen, sanavalmis, vahva ja määrätietoinen. Hamlet ei ota Ofeliaa sänkyynsä, vaan Ofelia kaataa hänet alleen. Pieni, mutta henkilöhahmojen kemioiden osalta merkityksellinen yksityiskohta, joka osoittaa naisen pystyvän halutessaan samaan kuin miehen. Somessa näin kommentin, jossa joku kirjoitti Ofelian olevan "kerrankin elävä eikä vain traagisen kaunis hahmo!" En voisi olla enempää samaa mieltä!
John Everett Millais: Ofelia, 1852, öljy kankaalle. Tate Britain, Lontoo. Kuva: Wikipedia.
Tarina etenee ja Hamlet tulee vahingossa surmanneeksi Ofelian ja Laerteen isän, Poloniuksen. Tämä syöksee Ofelian raiteltaan. Taidehistorioitsijana viehätyin siitä, että näytelmässä oli hyödynnetty myös taidehistorian klassikkoteosta: John Everett Millais'n maalausta jokeen hukkuneesta Ofeliasta. Kaunis tulkinta on kuitenkin kaikkea muuta, mitä Fanni Noroila on itse halunnut Ofeliallaan kertoa. Nuori Voima -julkaisussa Noroila sanoitti tulkintaansa muun muassa näin: 

"Ofelia on kaikkien pienennettyjen, kontrolloitujen, nuketettujen, seksualisoitujen, sortoon kärsimyksellään reagoivien, hysteerisiksi luokiteltujen, ennen kaikkea väärinymmärrettyjen ja yksinkertaistettujen naisten esiäiti. (---) Haluan, että tulkintani Ofeliasta vuonna 2021 tuo juuri tuota näyttelijän tekemää sisäistä työtä näkyväksi. Meidän täytyy päämäärätietoisesti rakentaa tila, jossa kaikki tämä on esillä ja elossa, katseen alla, koettavana, elettävänä, mahdollisena tulla ymmärretyksi kokonaisena. Minä tarvitsen vapaan ja elävän Ofelian."
Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.
Vaikka Hamlet kertoo pääasiassa nuoren prinssin mielenkuohusta ja hänen tarinaansa sitoutuvista sivupoluista, on Kansallisteatteriin tuotu näytelmä, jossa kaikki hahmot ovat rooleissaan vahvoja. Hieman muita enemmän koskettaa kuitenkin tosiasia, että Olavi Uusivirran näyttelemän Hamletin isää - haamua - näyttelee Olavin oma isä, Matti Uusivirta. Vanhempi Uusivirta on kääntänyt muun muassa Shakespearen näytelmiä, ja pääsee nyt katsomaan lähietäisyydeltä poikansa tulkintaa tästä teatterihistorian klassikosta. Isän ja pojan suhde näyttäytyy näyttämöä ja sen tarinaa syvemmältä.
Kuva: Yehia Eweis / Kansallisteatteri.
Olen suhtautunut klassikoiden uudelleentulkintoihin ristiriitaisesti ja hieman varauksella - kaikissa taidemuodoissa. Ei voi olla varma onko lopputulos onnistunut, jos lähdetään liikaa sooloilemaan. Katsojana/kuulijana/kokijana toivon näkeväni jotain odotettua, sillä siksi teoksista on muodostunut klassikoita; on jotain mitä odotetaan ja halutaan nähdä. "Onhan tässä hieman sulattelemista", sanoi eräs vanhempi katsoja esityksen jälkeen. Mutta eikö olekin lopulta niin, että klassikot pysyvät tarinansa vuoksi elossa, mutta siirtyvät eteenpäin juuri uudelleentulkintojensa vuoksi? Että jokainen sukupolvi voisi löytää tulkinnoista jotain mihin samaistua? 

Samuli Reunasen ja Aina Bergrothin sovittama Hamlet oli minulle yksi tähänastisen elämäni huikeimmista teatterielämyksistä. Kannatti ottaa riski ja kokea uudelleentulkinta.

Mikäli sinä mielit nähdä esityksen, pidä kiirettä, sillä esityksiä on jäljellä enää kolme (23.1.; 24.1. ja 27.1.2023) ja näytökset täyttyvät nopeasti.

Jouluna

Sieltähän se joulutunnelma ja rauha lopulta löytyivät; joulukuusen tullessa sisälle. Sen kummallisempia joulusiivouksia en imuroinnin lisäksi tehnyt, joten työkiireestä oli se hyöty, etten ehtinyt stressata joulua. Ruoat, tortut ja puurot tehtiin yhdessä sitä mukaa, kun se tuntui luontevasti ajankuluun sopivan.

Parina viime vuonna olen huomannut, että kuusen koristelu ei ole minulle enää niin tärkeää kuin ennen. Sen voi koristella joku muukin, vaikkei koristeiden "järjestys" olisi sellainen, johon olen itse tottunut. Tosin enkelikoriste tulee edelleen laittaa lähelle latvatähteä. Enemmän merkitystä on sillä, että jouluna syödään karjalanpaistia ja kattaus tulee tehdä Arabian Aamu-lautasilla, kuten mummolassakin aikoinaan. Perinteiden jatkuvuudesta syntyy minun joulutunnelma.
Isoin odotus, mitä joululta (ja lomalta) toivoin oli se, että ehtisin lukea. En muista milloin minulla olisi ollut sellaista aikaa, että olisin ehtinyt rauhoittua kunnolla kirjan lukemiseen. Tämän vuoksi lahjatoivelistalla oli useampia kirjoja.
Myönnän, että en ole ollut tänä vuonna ihan niin kiltti, että olisin ansainnut kaikki toivekirjani. Ehkä joulupukki ajatteli pelata varman päälle, kun ei tiennyt mistä kirjasta pidän eniten? 2/5 kirjaa luettu ja nautin siitä, että pääsin vihdoin tunnelmoimaan kirjojen tarinoihin.

Minulle joulu jatkuu loppiaiseen saakka. Sinne asti aion säilyttää kuusen, kynttilät ja muut jouluvalot. Sinne saakka saan tuskin säilytettyä joulurauhaa, mutta aion nauttia ainakin näiden välipäivien joutilaisuudesta.