tiistai 13. joulukuuta 2022

Foundation for Hospital Art -lahjoitus

Saimme Kuopion yliopistolliseen sairaalaan uuden taidelahjoituksen. Teoskokonaisuuden nimi on Butterfly Happiness. Lahjoituksen yhteyshenkilöinä toimivat Charles River DRS Finland Oy:n toimitusjohtaja Antti Nurmi ja johdon assistentti Katja Savolainen. Teos on sijoitettu Puijon pääsairaalan lastentautien poliklinikalle vievän A1-käytävän varrelle, odotusaulaan 35.

Lahjoituksen taustalla on kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö Foundation for Hospital Art. Järjestö on perustettu 1984 edistämään potilaiden ja vapaaehtoisten osallisuutta luoda värikkäitä ja rauhoittavia teoksia. Valmistuneet teokset lahjoitetaan sairaaloihin, joissa niiden toivotaan tuovan hyvää mieltä.

Vuosikymmenten varrella yli miljoona vapaaehtoista ja potilasta ovat luoneet yli 50 000 maalausta yli 7500:aan sairaalaan 195:ssä maassa. Järjestön kunnianhimoinen tavoite on lahjoittaa ainakin yksi maalaus jokaiseen maailman sairaalaan.

Charles River Discovery Research Services Finland Oy on lääketieteelliseen tutkimukseen ja kehittämiseen keskittynyt osakeyhtiö. Yhtiö on perustettu vuonna 2000. Sen kotipaikka on Kuopio ja pääasiallinen toimiala on terveydenhuollon tuotekehitys.
Kuva: Riikka Myöhänen / KYS.
Teoksen julkistamishetkessä olivat mukana Charles River DRSin yhteyshenkilöt sekä KYSin että Kuopion kaupungin lastentautien poliklinikoiden henkilöstöä.

Minun tehtäväni oli laatia lahjoitukseen liittyvä lahjakirja, ottaa teos vastaan ja asennuttaa se seinälle. Sijoituspaikasta keskustelimme henkilöstön kanssa yhdessä. Kaikista sairaalaan hankittavista taideteoksista laaditaan asianmukaiset sopimukset tai muut asiakirjat, tulee taide kokoelmiin sitten ostettuna, lahjoitettuna tai talletettuna. 

Usein varmasti ajatellaan, että kun jotain lahjoitetaan, se vain annetaan, ja se siitä. Kaikissa taiteeseen liittyvissä tapauksissa mikään teos ei kuitenkaan liiku sairaalassa suuntaan tai toiseen ennen kuin siitä on tehty kirjalliset päätökset. Lahjoitustapauksissa esimerkiksi kirjataan taustatietoja sille, miksi teos lahjoitetaan, kuka sen lahjoittaa ja mikä sen aiempi omistushistoria on kenties ollut. Samalla määritellään teoksille myös niiden rahallinen arvo. Näitä samoja käytäntöjä noudatetaan myös museokentällä.

Samoin esimerkiksi taiteen muuttotapauksissa, kun osasto muuttaa tiloista toisiin, teosten siirrosta ja uudesta sijainnista tehdään merkinnät sähköiseen kokoelmanhallintaohjelmaan, jotta tiedän koko ajan mikä teos on missäkin.

Kiitos lahjoituksesta. Teos ilahduttaa varmasti pieniä ja vähän isompiakin kävijöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti