Tennessee Williams: Lasinen eläintarha

*kaupallinen yhteistyö

Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo.

Varkauden Teatteri juhlistaa tänä vuonna 110-vuotista historiaansa. Se on yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti toimineista taidelaitoksista. Teatterin ja Varkauden historia nivoutuivat toisiinsa jo vuonna 1898, kun nuorisoseuran piirissä syntynyt teatteriharrastus johti työnväenyhdistyksen teatteritoimintaan.

Juhlavuosi käynnistettiin Tennessee Williamsin klassikkoteoksella Lasinen eläintarha, jota pidetään yhtenä amerikkalaisen näytelmäkirjallisuuden merkittävimmistä teoksista. Näytelmän on ohjannut Tuomo Aitta.

Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo.

Tarinassa eletään 1930-luvun lama-aikaa Missourin St. Louisissa. Wingfieldin perheen isä on lähtenyt omille teilleen ja tästä perheen päästä muistuttaa enää kodin seinällä oleva komea muotokuva. Perheen äiti Amanda (Katariina Lohiniva) elää ajatuksissaan vielä lama-aikaa edeltävissä loiston ja nuoruutensa vuosissa, kun hän sai olla osa koreaa seurapiirielämää ja ympärillä parveili kosijoita. Elämä kuitenkin pakotti hänet yksinhuoltajaksi, joka kaikista taloudellisista vaikeuksista huolimatta toivoo lapsilleen samanlaista elintasoa mitä hänellä itsellään oli. Kaikki vanhemmathan toivovat lapsilleen vain pelkkää hyvää. Keinot tämän saavuttamiseksi näyttäytyvät Amandan lapsille usein sietämättömänä käytöksenä.

Amandan poika Tom (Pietari Pentikäinen) on töissä kenkätehtaan varastossa, mutta kirjoittaa salaa runoja ja haaveilee kirjailijan urasta. Taloudellinen ahdinko kuitenkin pakottaa Tomin olemaan varastotöissä, jotta hän täyttää isänsä jättämän aukon perheen elättäjänä. Kirjoittaminen työn ohessa ei ota onnistuakseen etenkään, kun äiti ei tunnu antavan lapsilleen kotona lainkaan omaa rauhaa. Tom on turhautunut työn, unelmien ja perheen välisistä ristiriidoista. Ainoa pakokeno arjesta on livahtaa öisin elokuviin, etsimään seikkailuja joihin heittäytyä, että saisi tyydytettyä edes hetken sisäistä luovaa paloa.

Laura Wingfield (Saara Saastamoinen) on Tomin sisko, joka kärsii ontumisesta ja vamman mukanaan tuomasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Laura on eristänyt itsensä ulkomaailmasta peläten muiden käytöstä ja ajatuksiaan itseään kohtaan. Amanda yrittää saada tyttärensä konekirjoituskouluun, jotta Laura saisi koulutuksen kautta paremman tulevaisuuden. Liikuntavamma on aiheuttanut Lauralle kuitenkin lapsuusajan traumoja, joita hän työntää mielestään pakenemalla ulkomaailmaa huolehtimalla tarkasti keräämästään lasieläinten kokoelmasta. Lasisesta eläintarhasta, kuten hänen äitinsä kokoelmaa kutsuu. Erityisen merkittävä on lasinen yksisarvinen. Hevonen, joka erottuu kaikista muista lasihevosista sarvensa vuoksi.

Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo.

Perhe on pakotettuna vertauskuvalliseen häkkiin, joka kulminoituu Lauran lievään liikuntavammaan. Amandan, Tomin ja Lauran yksilölliset toiveet ja haaveet tulevaisuudesta ovat lukittuina pieneen asuntoon, josta on vain yksi ulospääsy. Lauralle tulisi löytää aviomies, joka vapauttaisi perheen häkistä.

Alkuperäinen näytelmä on vuodelta 1944, mutta aiheet ovat edelleen ajankohtaisia: pettymykset parisuhteessa, rakkaus, toivo paremmasta huomisesta, taloudellisten pakotteiden rasitteet, unelmien tavoittelu, velvollisuudentunto, vanhemman rakkaus ja toiveet lapsiaan kohtaan, sisarusrakkaus, itsetunto ja rohkeus sekä tunne siitä, että joku uskoo sinuun silloin, kun et itse osaa tai ymmärrä uskoa.

Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo.

Näytelmän kirkkain tähti on mielestäni Tomia näyttelevä Pietari Pentikäinen, joka kamppailee tylsän työn, unelmien ja vastuun ristipaineessa. Pentikäinen liukuu hämmästyttävästi tunnelmasta toiseen: väsymyksen, turhautumisen, sarkasmin, vihan, surun, pelon ja toivottomuuden välillä huumoria unohtamatta. Pentikäisen näyttelemä Tom on ajaton ja voisi olla sellaisenaan nuori aikuinen tästä ajasta.

Näytelmän toinen voimahahmo on ansiokkaasti Amandaa näyttelevä Katariina Lohiniva, jolle on annettu sellainen määrä vuorosanoja tykitettäväksi, että hiljaisempaa hirvittää. Amanda on tunnistettava, hieman karikatyyrimäinen äitihahmo, jolla on vahva tahto käsikirjoittaa perheensä elämää toivomallaan tavalla. Amanda on hahmo, joka sitoo näytelmän omaan aikaansa, sillä hänen muistoissaan eletään vielä ”amerikkalaista unelmaa”.

Lasinen eläintarha ei olisi sama ilman Saara Saastamoisen näyttelemää Lauraa. Hiljainen, ujo ja pidättyväinen tyttö, joka on osittain itse sulkenut itsensä toivottomaan tilanteeseen. Lauran avaa kuorestaan näytelmän loppupuolella Ville-Veikko Valtasen esittämä Jim, jonka parantavien sanojen haluaa olevan totta. Kaikki kaipaavat pohjimmiltaan samoja asioita, ja kaiken taustalla on rakkaus sen kaikissa ilmenemismuodoissa.

Kuva: Sampo Luukkainen / Kuwaamo.

Lavastus on lämminhenkinen ja sopivan runsas (olisin voinut poimia monta yksityiskohtaa omaankin kotiin). 1930-luvun ajankuva näkyy sisustuksen lisäksi hienosti myös puvustuksessa. Näyttämön asuntoa ja sen yksityiskohtia hyödynnetään tarinan edetessä monipuolisesti, jolloin lavastus ei ole vain tausta vaan yksi näytelmän tekijöistä. Kaikella on paikkansa ja tehtävänsä.

Lasista eläintarhaa esitetään Varkauden Teatterissa 13.5.2023 saakka.

Käsikirjoitus: Tennessee Williams
Suomennos: Juha Siltanen
Ohjaus: Tuomo Aitta
Lavastus: Jani Jeulonen
Puvustus: Sari Kirjavainen ja Taina Peltomäki
Tarpeisto: Mirja Ryytty
Valot: Marko Etelärinne
Äänet: Jussi Heiskanen
Kampausten ja maskien suunnittelu: Miia Immonen

Nuorgamista Hankoon Kävely

Kuopiolainen valokuvaaja Niko Puumalainen käveli Nuorgamista Hankoon kesällä 2022. Idea kävelyyn syntyi unettomana yönä 2019. Kävely on ollut Puumalaiselle aina tärkeässä roolissa; hän oppi kuuleman mukaan kävelemään jo 8 kuukauden iässä, ja kävelee nykyisin arjessa paljon sekä kaupungin kaduilla että luonnossa.

Puumalainen tahtoi kävellä Suomen halki, sen pohjoisimmasta pisteestä eteläisimpään. Hänelle syntyi pian ajatus myös siitä, että samalla voisi kerätä varoja myös jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle:

”Kohteeksi valitsin Sairaalaklovnit. Arvostan heidän tekemäänsä työtä sairaalamaailmassa. Monen lapsen sairaalakäynti ei olekaan ollut niin ikävä, kun sairaalaklovnit ovat olleet mukana päivässä. Uskoisin myös, että sairaanhoitajat ja lääkärit sekä muu henkilökunta arvostavat Sairaalaklovnien työtä. Kävelyn aikana sain viestejä perheiltä, miten he ovat kiitollisia siitä, että Sairaalaklovnit ovat olleet heidän lasten sairaalakäynneillä mukana”, Puumalainen kertoo.

Kävelykampanjalla tuettiin valtakunnallista sairaalaklovnityötä, jota tehdään kaikissa Suomen yliopistollisissa sairaaloissa. Sairaalaklovnitoimintaa tukemalla taataan satojen lasten ja lapsiperheiden ilo keskellä sairaala-arkea.

Nuorgamista Hankoon Kävely -valokuvanäyttely on esillä KYSin pääsairaalan ja Kaarisairaalan yhdistävällä G1-käytävällä. Näyttelyyn on koottu Niko Puumalaisen matkaltaan ottamia valokuvia, joita tarinallistavat hänen itsensä kirjoittamat tekstit. Näyttelyn valokuvat on ryhmitelty maakunnittain, jolloin katsoja pääsee näkemään kuvista myös maisemallisen muutoksen: Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi ja Uusimaa. Puumalainen kertoi kävelyn olleen ”itsenäistä puurtamista”, mutta kuvat ja tekstit osoittavat, kuinka iso merkitys myös tuntemattomien ihmisten kohtaamisella ja auttamishalulla on ollut.

Lappi

Niko Puumalainen aloitti matkansa Nuorgamista 28.6.2022. ”Alkupäivät Lapissa olivat helteisiä. Aurinko porotti taivaalta ja Utsjoella lämpötila näytti 36 astetta. Pienet purot ja varjopaikat viilensivät. Satunnainen tuulenvire piti mäkärät loitolla. Lapissa välimatkat olivat pitkiä eikä muihin ihmisiin juuri matkalla törmännyt, muuta kun isompien kylien kohdalla. (---) Alkupäivien hellejakson aikana pikkuvarpaisiin tuli rakot. Tein siinä virheen, kun otin rakkolaastarin liian aikaisin pois ja iho lähti kokonaan irti varpaasta. Sitä saikin hoitaa sitten pitkän aikaa matkan varrella. (---) Myös se yllätti matkan aikana, että kävelyäni varten ostamat kengät kävivät liian pieniksi, vaikka olivat numeroa isommat mitä normaalisti käytän. Jalkaterät turpoaa ja rakkolaastarit sekä teippaukset vie tilaa kengissä. Ostin Saariselän Partioaitasta uuden kenkäparin, nyt kaksi numeroa isommat mitä normaalisti käytän. Vielä Rovaniemellä ostin toisen kenkäparin ja niitä molempia käytin sitten loppumatkan.”

Pohjois-Pohjanmaa

”Halusin reittini kulkevan rannikkoa myöten, meri ja rannikko jostain syystä ovat aina kiehtoneet minua. (---) Ihmisten kanssa kohtaamisia alkoi tulla enemmän vastaan tällä rannikko-osuudella. Myös tieto kävelystä leviää Instagramissa nuorgamista_hankoon_kavely -tilin myötä, ja ihmiset seurasivat missä menen päivittäin ja mitä matkalla tapahtuu. (---) Media myös alkoi enemmän kiinnostua tästä kävelystä ja haastatteluja tuli annettua eri lehtiin ja Radio Kalevalle sekä YLE Savolle Kuopiossa kävelyn loputtua. Myös Lapissa tuli annettua haastattelu ensimmäisen kerran. Sen huomasi, kun jokin media nosti kävelyn esille, että samassa yhteydessä myös lahjoitusten määriin tuli aina lisäystä. Kävely sujui jouhevasti; pisin kävelypätkä oli 52 km ja keskimäärin sellaisen 35 km päivässä.”

Keski-Pohjanmaa

”Matkalla kohti Kokkolaa oli kiva kohtaaminen, kun Vilho, 4-vuotias poika on perheensä kanssa seurannut matkaani somessa. Vilho halusi tuoda lahjoituksen sairaalaklovneille kirjekuoressa. Hänen perheensä toi myös eväitä reittini varrelle. Se oli kyllä liikuttava ele, yksi niistä monista hienoista kohtaamisista matkan varrella.”

Pohjanmaa

”Vaasan eteläpuolella matka vei hienon Söderfjärden kraaterin läpi. 6 km halkaisijaltaan oleva kraateri on täynnä eri viljelyksiä. (--) Matka kulki rannikkoa myöten pienempiä teitä kulkien. Isoja teitä pyrin välttelemään vilkkaan liikenteen, ja toisaalta sen takia, että ne ovat paljon tylsempiä pätkiä kävellä mitä pienemmät tiet ovat. Pohjanmaa on kyllä Suomen vilja-aitta. Oli hienoa kulkea kauniissa maalaismaisemissa.”

Satakunta

”Päivät toistuivat aina saman kaavan mukaan. Heräsin teltassa. Ensimmäinen homma oli aina huoltaa jalat kävelykuntoon. Lähinnä vasemman jalan jalkaterä ja varpaat eri asteisina rakkoina vaativat huoltoa. Tukeva aamiainen, päivän reitin tutkiminen ja matkaan. (---) Merikarvialla pysähdyin torille ja siellä olikin isompi toritapahtuma menossa. Se oli mielenkiintoista huomata, että minua luultiin usein ulkomaalaiseksi, kun ison rinkan kanssa liikuin. (---) Torilla juttelin monen ihmisen kanssa, sain mukaani hunajasalvaa rakkoihin ja kohta paikalle järjestyi lehden toimittaja kyselemään, että mikä mies ja millä asialla. Merikarvialta suuntasin kohti Yyteriä. Tällä etapilla tuli taas apua eräältä someseuraajalta, kun hän tarjoutui auttamaan niin, että kuljetti rinkkani Yyterin rannalle sovittuun paikkaan. Taas hieno esimerkki miten ihmiset pyyteettömästi auttavat hyvää hyvyyttään. (---) Raumalle saavuin 16.8. (---) Tässä vaiheessa kävelyä on takana 1371 km.”

Varsinais-Suomi

”Raumalta suuntasin kohti Pyhärantaa. Tämä reitti oli mielenkiintoinen, sillä se vei pitkän matkaa pienen metsätien ja peltoteiden poikki. Metsät muistuttivat paljon Puijon metsiä joiltain osin. (---) Tällä metsätiellä muuten tuli erikoinen tilanne vastaan, kun eräs ulkomaalainen pyöräilijä oli joutunut koiran puraisemaksi. Desinfioin hänen haavat ja hän jatkoi siitä matkaansa kohti majoituspaikkaansa. Minulla kun oli koko matkan hyvät ensiaputarvikkeet mukana, niin hyvin pystyi jeesaamaan. Käveleminen ei enää sattunut samalla tavalla kuin aiemmin. Rakot olivat jo paranemisvaiheessa ja oli vähemmän teipattavaa. (---) Turussa pidin yhden lepopäivän ja siellä myös tapasin TYKSissä Sairaalaklovnit: Ruuben von King sekä V.A. Hinko. (---) Oli mukava tavata sairaalaklovnit ja konkreettisesti tavata he, joille varoja olen tässä kävelyn aikana kerännyt. Loppumatkalle sain paljon virtaa, hyvää mieltä ja tsemppiä. Suuntasin Kuninkaantietä kohti Perniötä ja Uudenmaan rajaa.”

Uusimaa

”Mietin Lapissa, että mahtaako tulla haikea mieli sitten, kun kävely alkaa olla loppusuoralla. Ehkä vähän olikin, mutta ei niin paljon mitä olin ennakkoon ajatellut. Päällimmäisenä oli kiitollisuuden tunne siitä, että lähdin tälle reissulle. Niin paljon hienoja kohtaamisia ihmisten kanssa. Apua sain niin monin tavoin koko Suomen läpi kulkeneen matkan aikana, että vieläkin sitä lämmöllä muistelee, ja muistaa koko loppuelämän ajan. Ei voi kuin ihmetellä, miten niin monet ihmiset elivät mukana tätä taivallusta somen kautta. Laittoivat viestiä ja kertoivat, että tämä minun reissu on inspiroinut heitäkin tekemään asioita konkreettisesti, eikä jättää niitä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. (---) Hankoon kävelin kirkkaassa auringonpaisteessa. (---) Viimeinen päivä oli lyhyt siirtymä Hankoon ja siellä olevalle Leijona-patsaalle. Sinne oli järjestetty kiva vastaanotto Sairaalaklovnien ja myös Hangon matkailun puolesta. Sieltä jatkoin vielä loppumatkan itse päämäärään eli Suomen eteläisimpään pisteeseen. Siellä tuli vain istuttua ja katselin merimaisemaa hetken aikaa itsekseni. Olin kiitollinen. Kävely oli tullut nyt päätökseen [26.8.2022]. ”

Niko Puumalaisen kävely kesti 60 päivää. Matkan pituus oli yhteensä 1777 kilometriä ja askeleita kertyi kaikkiaan 2 417 144. Puumalainen sai apua matkallaan monin eri tavoin: yksi tarjosi esimerkiksi pyykinpesumahdollisuuden, toinen yösijan, kolmas toi eväitä ja neljäs tarjoutui kuljettamaan rinkkaa autollaan seuraavalle paikkakunnalle.

Puumalainen on valittu Suomen Kameraseurojen liiton Vuoden nuoreksi valokuvaajaksi 2015 sekä Kuopion Kameraseuran Vuoden valokuvaajaksi 2015. Tämän lisäksi hänellä on useampia kunniamainintoja eri näyttelyistä sekä Suomesta että ulkomailta. ”Elämässä ei kuviteltavat asiat ja ilmiöt lopu koskaan kesken, vaan aina on asioita, joita voi kuvata. Ihmiset yleisesti ovat suurin mielenkiinnon kohde valokuvauksessa”, Puumalainen kertoo.

Nuorgamista Hankoon Kävely on esillä Kuopion yliopistollisen sairaalan

G1-käytävägalleriassa 31.3.2023 saakka.

Herman Grönbärj osa 2

Herman Grönbärjin itselleen ja perheelleen suunnittelema ateljeehuvila, Sunnanlid (1902-1903), valmistui Lohjalle. Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Osa teistä muistaa kirpparilta löytämäni luonnoskansion, joka paljastui kuuluneen taiteilija Herman Grönbärjille (1875-1958). En tiennyt ostohetkellä taiteilijasta vielä mitään (jokin sisäinen tunne kuitenkin sanoi, että kansio tulisi ostaa mukaan), mutta hän ja hänen elämänsä on alkanut kiehtoa entistä enemmän.

Taidehistorioitsijana olin tietenkin kiinnostunut siitä, kuinka lohjalaisen taiteilijan luonnokset olivat päätyneet Kuopioon. Jätin yhteydenottopyynnön kirpputorin välityksellä myyjälle kolmesti, mutta hän ei koskaan vastannut tai ottanut yhteyttä. Joten olen luopunut toivosta, että saisin selville lisätietoja kansion matkasta Lohjalta Kuopioon.

Sen sijaan kansio itsessään on täynnä vihjeitä, jotka odottavat ratkaisua. Asiat tuntuvat paljastuvan vähitellen, tämä seuraava tosin vähän kuin itsestään. Aiempaan postaukseen kommentoi lukija, joka vinkkasi televisiosarjasta, joka on kuvattu Grönbärjin taiteilijakodissa Sunnanlidissä 1980-luvun lopussa. Kyseessä on Ismo Sajakorven käsikirjoittama ja ohjaama Painajainen (1988), jonka pääosaa esittää Eero Melasniemi. Se on katsottavissa YouTubesta. Kiitos vinkistä Mika!

Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Sarja ei ehkä ole suomalaisen televisiohistorian klassikoita, mutta minulle merkityksellistä siinä oli se, että pääsin näkemään rakennuksen sisälle. Sunnanlid nimittäin tuhoutui tulipalossa kokonaan vuonna 2006, joten paikasta ei ole valitettavasti enää mahdollista saada apua. Ylen tekemän uutisen (15.10.2006) mukaan, palossa tuhoutui lähes sata Grönbärjin omaa teosta, mutta myös Louis Sparren suunnittelemia huonekaluja sekä Albert Edelfeltin tuotantoa.

Luonnoskansiossa minua kiehtoi ensimmäisellä selailukerralla etenkin hiilipiirros, joka oli kiinnitetty pahvipohjalle. Pahvin reunoille oli tehty numerointi, joka viittasi siihen, että luonnoksen mukaan olisi tehty suurennos varsinaiseen työhön. Tämä on kansiossa ainut teos, joka viittasi konreettisesti siihen, että luonnoksen lisäksi olisi olemassa myös lopullinen maalaus. Kansiossa on useampia luonnoksia, jotka saattavat olla pelkkiä harjoitelmia.

Sydän jätti yhden lyönnin välistä, kun sarjassa Eero Melasniemi kulkee ympäri rakennusta. Yläkertaan vievän portaikon seinällä nimittäin on maalaus, joka on suurennettu tämän kansiossa olevan luonnoksen pohjalta:

Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Teoksen aihe on hieman outo, enkä ole ehtinyt selvittää sen sisältöä vielä tarkemmin. Herman Grönbärjin taiteeseen (kuten valtaosaan saman aikakauden taiteilijoista) vaikuttivat 1800-1900-luvun vaihteen aatteelliset ja hengelliset virtaukset, kuten tolstoilaisuus, ruusuristiläisyys, vapaamuurarius, teosofia, antroposofia, okkultismi ja spiritismi.

Näiden samojen aiheiden äärellä olen Hilma af Klintin (1862-1944) kanssa, sillä luen parhaillaan Pirkko Kotirinnan kirjoittamaa taiteilijaelämäkertaa hänestä. Hilma ja Herman tuskin tunsivat toisiaan ainakaan henkilökohtaisesti, vaikka olivatkin aikalaisia keskenään. Heillä oli kuitenkin yhteinen tuttava: teosofian uranuurtaja Pekka Ervast (1875-1934). Hilma af Klint on lukenut Ervastin kirjoja ja kirjoituksia, kenties käynyt kuuntelemassakin häntä Ervastin vieraillessa Ruotsissa. Herman Grönbärj puolestaan järjesti Helsingin asunnossaan teosofiaa käsitteleviä keskusteluja, joissa oli mukana muun muassa Pekka Ervast.

Tämä historian tapahtumien ja henkilöiden kietoutuminen toisiinsa on äärimmäisen mielenkiintoista!

Jatkan Grönbärjin luonnoskansion vihjeiden ja tarinoiden selvittämistä hiljalleen, kun on aikaa. 

"Liian hieno eteiseen"

Emmi Tavela: Vain lumous puuttuu, 2021, pastelli paperille.

Ostin viime kesänä Emmi Tavelan pastellityön Vain lumous puuttuu. Tuntui vaikealta miettiä tähän oikeanlaisia kehyksiä. Olisi ollut hauska idea hyödyntää toisinnossa aluperäisen Mona Lisan tyylisiä kehyksiä, mutta mielestäni lopputulos olisi mennyt liian tunkkaiseksi. Yhtä komeat kehykset olisivat vieneet huomion herkkäsävyiseltä työltä.

Leonardo da Vinci: Mona Lisa (La Gioconda), 1507, öljymaalaus puulle. Musée du Louvre, Pariisi. Kuva täältä. 

Arvostan kehystäjien ammattitaitoa, sillä minulle ehdotettiin, että varsinaisen teoksen ja aukkopahvin väliin käytettäisiin ohutta koristelistaa. Ajatus oli kekseliäs, ja toi mielestäni juuri oikeanlaisen vivahteen alkuperäisistä krumeluurikehyksistä, mutta olematta kuitenkaan liikaa.

Kotona lähes kaikilla seinäpinnoilla on tauluja, mutta sillä on väliä, että mikä teos sopii mihinkin. Tällä tarkoitan itse sitä, että seinän ja tapetin väri vaikuttavat siihen, mihin teos väreiltään sopii. Minulla ei ole koskaan ollut ajatusta siitä, että tiettyä taulua ei voisi laittaa johonkin huoneen tai tilan tarkoituksen vuoksi. (Poikkeuksena ikonit; minulla on esimerkiksi vessassa taulu, mutta ikonia en sinne koskaan sijoittaisi.)

Emmin teos herätti kuitenkin lähipiirissä kahdelta henkilöltä yllättäen hieman vastustusta. Ei aiheensa vuoksi vaan siksi, että sijoitin sen eteiseen. "Ei sitä voi laittaa eteiseen" ja "Liian hieno eteiseen" olivat perusteluja. Eteisessä se nyt kuitenkin on. Minusta kermankellertävä seinän väri nostaa esille ja tukee teoksessa olevia värisävyjä.

Jäin miettimään etenkin tuota ajatusta liian hieno eteiseen. Miksei eteisessä voisi olla taidetta? Eikö koti saa näyttää asujiltaan jo ovelta alkaen? Onko olemassa jotain kotietikettiä, että "hienoa taidetta" pitäisi olla vain "salin puolella"? Samaisella seinällä oli aiemmin Lentävä kalakukko -elokuvajuliste, mikä sopi tuohon mielestäni myös hyvin (ja toivotti tulijat hauskasti tervetulleeksi savolaiseen kotiin), mutta Emmin työlle tämä oli mielestäni paras paikka. Leffajuliste siirtyi toisaalle.

Minusta itsestäkin on kiva tulla kotiin, kun eteisessäkin on jotain katsottavaa.

Synttärityttö

Tammikuun tyttö astui tänään "uuteen aikaan", sillä synttäripäivän lisäksi siirryin töihin mennessäni Pohjois-Savon hyvinvointialueen työntekijäksi. En tiedä mitä kaikkea uudistus tuo kenties tullessaan, mutta katsotaan päivä kerrallaan.

En tehnyt uuden vuoden lupauksia tänäkään vuonna, vaikka useamman vuoden ajan muistan aina vuoden alussa toivoneeni, että osaisin ajatella vähän enemmän itseäni ja omia rajoja. Opettelua tarvitaan edelleen, mutta se on välillä vaikeaa, kun olisi niin paljon kaikkea kivaa missä haluaisin olla mukana - ja nähdä ja kokea. Nyt ajattelin itseäni ja hain kauppahallista synttärikukat. Liian harvoin tulee ostettua itselleen kukkia, vaikka mielelläni ostan niitä muille. Annoin floristille vapaat kädet ja lopputulos on kaunis.

Haluaisin toivoa, että alkanut vuosi tuo mukanaan rauhallisemman ja tasapainoisemman maailmantilanteen, mutta valitettavasti se ei ole omissa käsissäni. Se mihin voin vaikuttaa, on oma käyttäytymiseni ja se kuinka kohtelen muita. Uskon sen heijastuvan myös muihin, sillä ei minulla muuten olisi niin sydämellisiä ihmisiä ympärilläni.

Seija Ulkuniemi: Sarjasta Vessaviisautta Valsalta I, 2017, yksityiskohta.

Hymyillen vuoteen 2023!