sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Muratti

 
Ihastelin mummolassa viikko sitten porstuassa ollutta murattia. Mummo oli seuraavana päivänä tehnyt minulle samanlaisen! Ihana mummo, kyllä, mutta en ole kovin hyvä hoitamaan muita kasveja kuin kaktuksia. Ne kun antavat anteeksi elämän kiireet ja selviävät näin vähemmällä kastelulla. Muratista tulee minulle ensimmäisenä mieleen Batman sarjakuvien Poison Ivy. Jos joku viherpeukalo on kuulolla, niin hyviä muratin kasvatus- ja hoitovinkkejä otetaan vastaan :) Kaunishan tämä uusi tulokas on kuin mikä, kun vain onnistuisin pitämään sen hengissä. Pidän köynnöskasveista. Ja jos joku tietää tarkemman nimen tälle uudelle tulokkaalle kuin muratti (onko niitä jotain alalajeja?) niin ilolla otan tiedon vastaan. :)


 

Entwine

 
Pitkästä aikaa kävimme siskon kanssa Henkassa kuuntelemassa musiikkia. Pidän paikan tunnelmasta ja ihmisistä. Entwine on nähty ja kuultu monen monta kertaa, mutta Mika Tauriaisen lavakarisma puree edelleen.






 

lauantai 29. toukokuuta 2010

Lahjoitus

 
Sain töistä lahjoituksena kaksi vanhaa ja harmaata matkalaukkua. "Meillä olis täällä sinulle kaksi tämmöistä matkalaukkua jos kiinnostaa?" Ja kyllähän minua kiinnosti! Matkalaukkuvanhukset pääsevät mummolasta pelastetun yksilön kavereiksi. On minulla sitten mukava työpaikka ;)



Nämä saavat todennäköisesti toimia sisustuslehtien sijoituspaikkana tai mahdollisesti kevennän hieman kirjahyllyä ja piilotan niihin vähemmän käytettyjä taidekirjojani. Avopuolison kommentti "Taas vaihteeksi matkalaukkuja..." hieman hymyilytti, mutta sain perusteltua näiden tärkeän tarkoituksen taloudessamme ;)
 

torstai 27. toukokuuta 2010

Suurkirppis

 
Viime viikon sunnuntaina Kuopion torilla oli perinteinen Suurkirppis. Suurimmaksi osaksi oli kaikkea lapsiperheille leluista vaatteisiin, mutta useilla pöydillä oli myös kaikkea kivaa vähän vanhemmillekin.

Itse löysin pienen pitsiliinan olohuoneen tyynyn koristeeksi, mummon pitsiliinojen sekaan.


Olkkarin pöydälle löytyi pellavainen liina, jonkinlaisella köynnöslehtikuvioinnilla.


Kirjahamsterina löysin vielä hyllyyni Akseli Gallen-Kallelan elämäkerran Minä palaan jalanjäljilleni, Taschenin minitaidekirjan Egon Schielestä sekä Eero Aution ihanuuden Karjalan kalliopiirrokset. Viimeksi mainittua olen mieluillut jo jonkin aikaa.




Tuntuu uskomattomalta että esi-isämme ovat kaivertaneet kallioon merkkejä itsestään ja elämäntavoistaan jo tuhansia vuosia sitten. Kalliopiirrokset ja -maalaukset ovat kiehtoneet minua jo vuosia. Jokin niissä vain on niin taianomaista. Kalliomaalauksista kiinnostuneille suosittelen Timo Miettisen kirjaa Pyhät kuvat kalliossa. Kokonaisuus on kaunis ja hyvin kirjoitettu. Suomen luonto ja kalliot näyttävät kuvissa parhaat puolensa ja mahtavuutensa.
 

tiistai 25. toukokuuta 2010

Runous

 


Ole sinä,
minun olematon lapsuuteni,
pehmeä hyvä,
kevyt,
kesäyö,
joka peittää,
minut suurilla,
äänettömillä siivillään

- Jaan Kaplinski -










Pengoin kuva-arkistojani ja löysin kuvan grafiikanvedoksestani. Taidan penkoa hieman lisää ja katsoa, josko löytäisin lisää teoksiani tänne myöhemmin liitettäväksi :)
 

perjantai 21. toukokuuta 2010

Väisälänmäki, Lapinlahti

Jälleen pientä maakuntamatkailua kauniissa maisemissa :) Vai voitteko väittää muuta näistä kuvista?

"Väisälänmäki on yksi Suomen 27:sta kansallismaisemasta. Kansallismaisemat kuvastavat kulttuurimme lähtökohtia sekä edustavimpia luonnonpiirteitä, perinteisiä maankäyttötapoja ja niiden vaikutusta maisemaan.
Väisälänmäki edustaa Pohjois-Savon järviseudun mäkiasutusta tyypillisimmillään. Kylä on puoliavointa, kumpuilevaa viljely- ja karjatalousmaisemaa, jossa kaskeamisen jäljet ovat yhä näkyvissä. Rakennukset sijaitsevat mäen laella kulkevan kylätien varrella.
Monet Suomen kansallista kulttuuria viime vuosisasadan vaihteessa luoneet taiteilijat ovat ammentaneet innoitustaan Väisälänmäen jylhistä maisemista. Eero Järnefelt oleskeli Väisälänmäellä kesän 1893 maalaten mm. teoksen 'Raatajat Rahanalaiset' (Kaski)."








torstai 13. toukokuuta 2010

Pink Glove Dance

 
Sairaalan työntekijät tekivät videon lisätäkseen rintasyövän tietoisuutta. Video saa hymyilemään ja hyvälle tuulelle! Kaikki vielä hyvän asian puolesta!


 

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Hiusmallina

 
Tänään oli pikkusiskon näytön paikka. Hänellä oli parturikampaaja koulutuksessaan näyttötehtävänä tehdä juhlaparille kampaukset. Minulta leikattiin hieman hiuksia, laitettiin raitoja, värjättiin tyvikasvu ja tehtiin kiharapilveä. Epäilin saako näin lyhyeen tukkaan minkäännäköistä kampausta aikaiseksi, mutta hyvin tyttö onnistui. Olin äärimmäisen tyytyväinen lopputulokseen, kyllä tämmöisellä kampauksella kehtaisi juhliin astua. Vai mitä? :) Ilmeisesti opettajakin oli tyytyväinen, kun antoi siskon työstä täydet pisteet.


Seuraavaksi pitäisi leikata sitten oikea kesätukka, ainakin niskasta hyvin lyhyt. Saa nähdä mitä sisko keksii...
 

Huutokauppa

 
Töissä oli henkilökunnan kesken huudettavana vanhoja huonekaluja, kuten pöytiä ja tuoleja. Sain huudettua itselleni pitkään haluamani tassutuolit. Nyt kun tuli mahdollisuus saada ne, en voinut sitä ohittaa. Tuoleista oli tiukka kamppailu, mutta sain viimeisen huudon. Viimeisten huutojen kohdalla alkoi jo hieman jännittää, sillä loppusumma oli 5 e alle hinnan, jonka olisin ollut valmis maksamaan. Mutta nytpä nämä upeudet ovat minun! :)



 

lauantai 8. toukokuuta 2010

1,5 h musiikkia korville

 
Harvinaista, keskiaikaista musiikkia esittävä Laatokan Valamon laulajat konsertoivat Kuopion Tuomiokirkossa.


"Znamennie-musiikkia lauletaan 1600- ja 1700-lukujen nuottikäsikirjoitusten mukaan. Käsikirjoitukset on tehty neumein, joita vain harva Suomessa kykenee tulkitsemaan. Vanhan kirkkomusiikin melodiat poikkeavat totutusta. Siinä ei ole duuria eikä mollia eikä toistoja melodiakulussa. Vanhaa kirkkomusiikkia käytetään edelleen muun muassa Kreikassa, Serbiassa, Georgiassa ja Bulgariassa."

Huh mitä laulua! Aloittaessaan ensimmäsen kappaleet äänet alkoivat soida niin voimakkaasti ja kumeasti, että luulin ensin ulkona alkavan ukkostaa. Kylmät väreet juoksivat selkäpiitä pitkin. Vaikkei sanoista ymmärtänyt kuin satunnaisia kohtia sieltä täältä, antoi se ehkä vielä voimakkaamman tunteen, koska keskittyi vain itse musiikkiin, ääniin, niiden laajuuteen ja monipuolisuuteen. Kirkkomusiikin jälkeen kuoro esitti myös kansanlauluja kuten Kaksitoista ryöväriä, Volgan lautturit ja hauskan Iltakellot.

Kirkossa äänet pääsivät todella oikeuksiinsa! Yleisö oli vaikuttunut, osa jopa liikuttunut nyyhkytyksestä ja nenän niistämisestä päätellen. Ilta oli vaikuttava ja lopuksi "ruusutetttin" laulajat ja taputettin heidät encore-esitykseen. Mukaan tarttui kuoron levy Montrealin konsertista, jossa oli samoja kappaleita kuin tänä iltana kuultuna.


Konsertin päätyttyä alkoi sataa ja istuin bussipysäkillä kuunnellen sadepisaroita.
 

perjantai 7. toukokuuta 2010

Hykertelevää hyväntuulisuutta

 
Perjantai. Tänään oli viimeinen työpäivä ennen lukulomalle jäämistä. Ensi viikolla jatkuu arkkitehtuurin ja taidehistorian opiskelu, jota olen kyllä tehnyt koko kevään, mutta nyt intensiivisemmin. Mieli olisi ollut haikea, mutta onneksi tiedän että pääsen takaisin töihin heti pääsykokeiden jälkeen kesäkuussa. Järjestelin työpisteeni siistiin kuntoon, tein valmiiksi rästissä olleet tehtävät ja valmistelin paikkoja paluuta varten. Päivä meni nopeasti, kuten yleensä kaikki päivät. Tiedä häntä oliko koko talolla ylimääräinen annos kevättä rinnassa, vai mistä moinen hykertelevä hyväntuulisuus johtui, mutta iloitsin taas mielessäni saadessani olla osa tuota työyhteisöä. Kahvitunneilla kuului soljuva puheensorina ja iltapäivällä jo naurunremakka.

Lounaan jälkeen työkaverini (tai kaipa he ovat minulle jo työystäviä) piirittivät minut huoneeseen ja ojensivat pirteän paketin kiitokseksi tähänastisesta. En osannut odottaa mitään ”läksiäislahjaa”, sillä olin orientoitunut siihen, että takaisinhan minä vielä tulen. Mutta miten herkullisen kaunis paketti! Kirkkaassa pussissa oli oranssi pullo, jossa oli energisoivaa kasvosuihketta. Virkistää väsynyttä ihoa. Oiva tuote rankan lukupäivän lomassa. ;) Pussissa oli myös raikkaan mandariinin tuoksuinen huulivoide/kiille. Kokonaisuus oli suljettu rusetilla, jossa oli lisänä kaunis, pieni, paperinen ruusu. Tämä kera lämpimien halausten ja hymyjen; mitä sitä voi muuta tyttö enää toivoakaan! :) Työpäivän jälkeen sain vielä pyöräillä kotiin kirkkaassa auringonpaisteessa.

Kirjapinot ja monisteet odottavat lukijaansa, mutta pidän huolen myös riittävästä rentoutumisesta.

Ps. Luulen että tämänkin kuukauden mittaisen lukuloman aikana, alan kaivata töihin viimeistään sillä kolmannella viikolla… Nauttikaa keväästä! niin minäkin aion tehdä.