Unisexiä ja väriteeveetä

Ruokapöytä ja tuolit, 1960-69, muovi, teollinen sarjavalmiste. Museokeskus Vapriikki.

Jyväskylän taidemuseon Yrjö Saarisen Värinäkyjä -näyttelyn jälkeen ehdin vierailemaan vielä Keski-Suomen museossa. Värikäs teema jatkui näyttelyllä Unisexiä ja väriteeveetä - Värien kertomaa 1960-1970-luvuilta. Vaikka olen itse eniten kallellaan kaikkiin 1950-luvun asioihin, 1960- ja 70-luvuilta viehättävät nimenomaan voimakkaat värit ja kuosit.

En ole itse kokenut 1960- ja 70-lukuja, mutta nostalgiaa tuon aikakauden esineistö silti herättää. Näyttelyssä on paljon tuttuja esineitä lapsuudesta ja mummoloista. Löytyypä jotain esineitä edelleen omastakin kodista. 

1960-luku: Värikkään muovin aikakausi

1960-luvulle tullessa säännöstely ja pula-aika olivat Suomessa ohitse. Suuret ikäluokat tulivat työmarkkinoille ja nuoria oli paljon. Hillityn musta-valkoisen värimaailman rinnalle nousivat erilaiset vihreät, oranssi ja punaiset. Ensimmäinen ohjelmallinen väritelevision lähetys nähtiin Suomessa 1969.

Suomalaisilla oli enemmän rahaa käytettävänään ja tuloja käytettiin virkistäytymisen lisäksi populaarikulttuuriin ja muotiin. Kulutusyhteiskunnan  kehittymisen myötä markkinoilla olevien esineiden kirjo laajeni 1960-luvulla nopeasti. Kokeileva vuosikymmen tuotti runsaasti uudenlaista muotokieltä edustavia arkiesineitä koteihin hankittaviksi. Muovin käyttö huonekaluissa ja muissa kodin tarvikkeissa yleistyi, mikä mahdollisti myös esineiden kirkkaat ja voimakkaat värit. Teollisen muotoilun merkitys ja asema vahvistuivat. Uusia tuotetyyppejä, kuten erilaisia talouskoneita, ilmestyi muotoilun pariin.

Eero Aarnio: Pallotuoli, valmistettu 1968-1979. Lahden museot. Taustakuva: Hotelli Laajavuoren aula. Seppo Turpeinen, 1969-72. Keski-Suomen museo. 

Jos minun pitäisi tiivistää 60-luvun muotoilu johonkin, se olisi Eero Aarnion Pallotuoli. Se esiteltiin maailmalle Kölnin messuilla 1966, mutta Aarnio oli suunnitellut tuolin jo vuonna 1963. Pallotuoli oli messujen kuvatuin esine ja samanlainen filmitähti tuoli taitaa olla edelleen. Tuolia myytiin viikossa yli kolmeenkymmeneen maahan. Huomiota herättivät tuolin materiaali, uusi tekotapa sekä värit. Suunnittelun lähtökohtana oli suuren lepotuolin tarve. Siinä tuli olla tarpeeksi syvä istuin ja siihen sopiva selkänoja. Lopulta muoto alkoi muistuttaa palloa.

Eero Aarnio: Pastilli-tuoli, valmistettu 1968-73. Askon museon kokoelma, Lahden museot. Taustakuva: Roswita Heikkilä. Kuva: Kari Rainer Pukkinen, 1973. JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Pulkkisen kokoelma/Museovirasto.

Pallotuolin jälkimainingeissa mainetta keräsi myös Pastilli. Eero Aarnio kehitti idean lasikuidusta valmistettuun Pastilli-tuoliin Pallotuolin maailmanvalloituksen aikana. Tuolin suunnitelma valmistui 1967. Ideana oli "täyttää" Pallotuolin sisätilan tyhjiö. Pastillin koko onkin sama kuin kuin Pallotuolin pehmustettu sisus. Useissa väreissä valmistetun Pastillin pohja on suoraan maata vasten, mikä oli täysin uutta tuolien muotoilussa. Pastilli myös keinuu.

1970-luku: Löhöilyä ja plyysiromantiikkaa

1960-luvun myötä olohuone vakiintui osaksi suomalaista elintapaa. Olohuoneen keskeiseksi kalusteeksi alkoi television yleistymisen myötä muodostua sohvaryhmä. Televisio vaikutti myös sohvien muotoiluun. Puolimakaava asento eli löhöily tuli kotioloissa mahdolliseksi, kun yksilöllisyys ja auktoriteettien kyseenalaistaminen alkoi näkyä myös kehon kielessä. Harvoin tätä tulee pohtineeksi, mutta jos mietitte sirojen ja ryhdikkäiden 1950-luvun sohvien muotoilua, ei niitä ole tehty löhöilyyn vaan istumiseen. Näin yhteiskunnallinen ja kulttuurin muutos näkyvät myös arkiesineissä.

1970-luvulle tultaessa sohvien lisäksi olohuoneen muutkin istuimet alkoivat muuttua matalammiksi ja pehmeämmiksi. Sohvissa alkoi näkyä brittiläisvaikuteinen plyysiromantiikka. Vuonna 1971 markkinoille tullut plyysinen Kensington on yksi Asko Oy:n kautta aikojen myydyimpiä sohvaryhmiä (kyllä, mielikuvat ja muistot tästä plyysikalusteesta elävät vahvoina).

Minulla on edelleen käytössä tismalleen samanlainen oranssi muovivaaka. Ja toimiipa muuten hyvin verrattuna nykyaikaiseen digitaalivaakaan, josta tuntuu aina olevan paristot loppu...

Kuluttamisesta tuli 70-luvulla arkinen itsestäänselvyys. Sisustuslehdet tarjosivat rentoutta, huolettomuutta ja vaurautta. Kuluttajaa ohjattiin materiaalien muotokielen monimuotoisuuteen: painokankaiden, tapettien ja uusien muovimateriaalien värikirjo oli ennennäkemätön. Itse tekeminen nousi myös suosioon. Ihmiset sisustivat kotiaan kuitenkin jokainen oman makunsa mukaan, kuten nykyisinkin. Kuten Me Naiset -lehdessä (13/1971) kirjoitettiin: "Kotihan on niitä harvoja alueita, joilla nykyihminen voi vielä toteuttaa itsenäisyyttään. Ellei hän muuta elämässään pystykään muokkaamaan, kotinsa hän voi kuitenkin järjestää oman makunsa mukaan." 

Arkkitehtuurin mustavalkoinen asketismi

Vasemmalla: Kuhmoisten siunauskappelin Keski-Suomessa on suunnitellut arkkitehti Olli Kuusi, 1966. Kuva: Virpi Myllykoski, 2012, Keski-Suomen museo. Oikealla: Jyväskylän Laajavuoren hotellirakennuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Hartikainen & Kantonen (I-vaihe). Kuva: Ulla Pohjamo, 2012, Keski-Suomen museo. 

Asumalähiöt ostoskeskuksineen olivat 1960-1970-luvun ilmiö. Värien vuosikymmeninä arkkitehtuurissa elettiin niin sanotun mustavalkoisen asketismin aikaa. Käsittelemättömästä betonista oli tullut kaupungistuvan Suomen keskeisin rakennusmateriaali. Lähiöiden lisäksi siitä tehtiin muun muassa 1960-luvun hienoimmat niin sanotut brutalistiset kirkot.

Alavan kirkko, Kuopio. Suunnitellut arkkitehti André Schütz, 1969.

Alavan kirkko, Kuopio. Suunnitellut arkkitehti André Schütz, 1969.

Alavan kirkko, Kuopio. Suunnitellut arkkitehti André Schütz, 1969.

Yksilöllistä muotia

1960-luvulla nuorisokulttuuri alkoi ohjata muotia ja siihen alettiin suhtautua entistä rennommin. Nuoruus ja nuorekkuus nähtiin arvoina, joita tuotiin esiin erilaisella pukeutumisella. Ajatus yhdestä kaikki ikäryhmät yhdistävästä muodista alkoi hävitä. Siirryttiin yksilöllisempään ja persoonallisempaan pukeutumiseen, jossa korostuivat myös värit.

Vuokko Eskolin-Nurmesniemen (Marimekolla 1953-60) suunnittelema Jokapoika-paita on ollut yhtäjakoisesti tuotannossa vuodesta 1956. Siitä tuli unisexiä puolivahingossa. Jokapoika oli nimensä mukaisesti Marimekon ensimmäinen miehille suunnattu vaatekappale. Sitä alettiin kutsua kuitenkin myös "maripaidaksi", jolloin sille luotiin feminiininen puoli. Käytössä siitä muodostui miesten, naisten ja lasten vaate.  

Sodan jälkeinen harmaus alkoi kadota, kun 1950-luvulla perustetun Marimekon painokankaat ja vaatteet toivat värikkyyden jokaisen ulottuville. 1960-1970-lukujen kulttuurisen ilmapiirin tavoitteena oli edistää sukupuolten ja yksilöiden välistä tasa-arvoa. Marimekon unisex-mallisto pyrki tarjoamaan samanlaisia vaatteita lapsille ja aikuisille.

Annika Rimala (Marimekolla 1960-82) suunnitteli Marimekolle mm. kuosit Tasaraita (1968), Petrooli (1963), Hedelmäkori (1964), Raide (1966), Raita (1966) ja Pallo (1971). 

Värikkäistä astioista vaikeuksiin

1960-luvulle tultaessa esimerkiksi Arabian astiatuotannossa koristeet alkoivat muuttua värikkäämmiksi ja suuremmiksi. Myös lasin tuotannossa käytettiin runsaasti värejä ja rönsyileviä muotoja. Astioiden ensisijaiseksi lähtökohdaksi oli suunnittelussa kuitenkin asetettu käytettävyys ja toimivuus - monikäyttöisyys ja pinottavuus.

1970-luvulle siirryttäessä sekä aatteellinen että taloudellinen murros aiheuttivat niin lasi- kuin keramiikkatehtaille vaikeuksia. Öljykriisin myötä myös muovin kulutus laski, kun raaka-aineen hinnat nousivat. Lasien tuotannossa värit katosivat niiden sulatusprosessin kalleuden vuoksi. Muotoilijoiden rönsyileviä ideoita karsittiin valmistuskustannusten vähentämiseksi.

Unisexiä ja väriteeveetä oli mukava nostalgiamatka 1960- ja 1970-luvuille. Värikkäitä esineitä teki mieli katsella ja tutkia, sillä näyttelystä löytyi paljon tuttuja esineitä. Tekstit avasivat ymmärrystä aikakauden kulttuurista ja yhteiskunnallisista muutoksista, ja niiden vaikutuksista muotiin ja muotoiluun, joita ei tullut ajatelleeksi. 

Uskon, että näyttely on mielenkiintoinen myös nuoremmalle sukupolvelle, vaikka heillä ei olisi minkäänlaista kosketuspintaa kyseiseen aikakauteen. Värit, esine- ja tekstiilimuotoilu oli asetettu esille niin houkuttelevasti, että näyttelysalissa oli miellyttävää kierrellä. Aiheina muoti ja muotoilu ovat mielestäni aina ajankohtaisia ja helposti lähestyttäviä. Katselee aihetta ja aikakautta sitten ihastellen, huvittuneesti naureskellen tai kauhistellen, iästä riippumatta näyttely herättää varmasti keskustelua.

Unisexiä ja väriteeveetä - Värien kertomaa 1960-1970-luvuilta -näyttely

on esillä Keski-Suomen museon ylimmässä kerroksessa 9.1.2022 saakka.

Lähde: Keski-Suomen museon näyttelytekstit

Kun taide kohtaa muodin

Naistenvaateketju Lindex on valjastanut kahdeksan nuoren pohjoismaalaisen taiteilijan luomat taideteokset osaksi tämän kevään muotia. Art meets fashion -yhteistyö juhlistaa naiseutta. Lindexin markkinoinnista ja viestinnästä vastaavan Eva Kujansivun mukaan taiteilijoille annettiin vapaat kädet toteuttaa omalla ilmaisullaan ja tekniikallaan Lindexille taideteos, joiden pohjalta vaateketjun suunnittelijat alkoivat hahmotella mallistoa. Lindex myös osti mallistoa varten tehdyt taideteokset ja kauppaa ne Lindexin showroomissa Tukholmassa. Tuotot vaateketju lahjoittaa HERproject-hankkeelle, joka pyrkii parantamaan kansainvälisissä tehdastuotannossa työskentelevien matalapalkkaisten naisten asemaa.

Simon Dahlgren Strååt: Greta. Kuva: Lindex.

Simon Dahlgren Strååt (s. 1984, työskentelee Tukholmassa) on tehnyt kunniaa uimahyppyikoni Greta Johanssonille, jossa öljyvärimaalaus on toiminut inspiraationa bikineille ja huiville.

Kuva: Lindex.

Nina Noreskär: Tell again. Some arrive this far. Kuva: Lindex.

Nina Noreskär (s. 1989, työskentelee Tukholmassa) loi "Tell again. Some arrive this far" teoksen yhdistelemällä useita maalattuja kankaita toisiinsa.  Tämän teoksen pohjalta syntyivät värikäs kimono ja leveä vyötärövyö.

Kuva: Lindex.

Katja Beckman: Pink. Kuva: Lindex.

Katja Beckman toteutti herkän teoksen "Pink", joka toimi inspiraationa pehmeille puseroille.

Tämä pusero on ehditty myydä jo loppuun. Kuva: Lindex.

Nayab Ikram: Body Unlimited. Kuva: Lindex.

Nayab Ikram (s. 1992, työskentelee Turussa) teoksessa "Body Unlimited" on hiuksista otettuun käännettyyn valokuvaan perustuva abstrakti värikuvio, joka oli esikuvana korvakoruille. Teokset heijastavat hänen omaa kulttuuri-identiteettiään hiusten kautta, niin tietoisella kuin tiedostamattomallakin tasolla, vaikutteinaan yhteiskunta ja henkilökohtaiset kokemukset. "Body Unlimited" ilmaisee ajatusta, jossa kaikilla on paikkansa tässä yhteiskunnassa.

Kuva: Lindex.

Polat Ghasemloo:The Rising. Kuva: Lindex.

Polat Ghasemloo (s. 1982, työskentelee Tukholmassa) ylistää keramiikkateoksessaan tanssiduo Marthaa ja Nikiä. Tämä innoitti suunnittelijat luomaan sadetakin ja sateenvarjon. 

Kuva: Lindex.

Kuva: Lindex.

David von Bahrin taiteessa tummansininen väri symboloi universaalia energiaa, vapautta ja ehdotonta rakkautta. Nämä ajatukset loivat Lindexille modernin takin ja repun.  

Kuva: Lindex.

Sara Kallioinen Lundgren: Culo. Kuva: Lindex.

Sara Kallioinen Lundgrenin keramiikkateos "Culo" on ylistys tanssiville muodoille, jonka pohjalta syntyi laukku.Värit symbolovat naiseuden iloa ja onnea.

Kuva: Lindex.

Kuva: Lindex.

Valokuvaaja Lina Jelanski on tallentanut vahvan graafisen otoksen, joka toimi inspiraationa korvakoruille sekä aurinkolaseille ja kotelolle. Jelanski lähestyy aihettaan paneutumalla väreihin ja pintarakenteiden muodostamiin kontrasteihin.

Kuva: Lindex.

Miltäs tällainen muoti näyttää, joka ammentaa inspiraationsa taideteoksista?

Voisitko kuvitella käyttäväsi jotain näistä?

Ihanat pokat

Milavidan vaihtuvana näyttelynä oli Ihanat pokat. Vähän (tai aika paljonkin) harmittaa, etten ehtinyt näkemään edellistä näyttelyä Salvatore Ferragamon kengistä. Mutta noh, aina ei ehdi kaikkialle. Milavidassa pääasia oli nähdä itse rakennus ja perusnäyttely, joten en etukäteen miettinyt Ihanat pokat -näyttelyä.

Mannerheimin lasit. Päämajamuseo, Mikkeli.

SA-kuva.

Näyttely alkaa silmälasien keksimisestä ja tulee tämän päivän silmälasimuotiin. Niin, lasit eivät ole enää pelkkä näön parantamisen väline, vaan yksi muodin laji. Samalla tavalla kuin esimerkiksi huivit, myös silmälasien pokat kertovat kulttuurista ja muodin muutoksista. Näyttelyssä on esillä mitä mielikuvituksellisempia silmälaseja, korumaisia lornjetteja, ohuen ohuita metallisankoja, koristeellisia kissamaisia laseja ja näyttäviä muovikehyksiä. Ihanat pokat nostaa esille myös tunnettuja silmälasipersoonia. Kuka teille tulee ensimmäisenä mieleen silmälaseista? Kyllä, ainakin Kekkonen ja Mikko Alatalo. Muun muassa heidänkin rillinsä ovat päässeet näyttelyyn.

Kuva: Juhani Riekkola, Vapriikin kuva-arkisto. Lasit: Suomen Kansallismuseo.

Silmälasien todellinen keksijä on jäänyt tuntemattomaksi, vaikka yhtenä keksijänä on pidetty italialaista Salvino D'Armatea, 1284. Ensimmäisiä silmälaseja käytettiin kaukonäköisyyden korjaamiseen. Likinäköisyyden korjaavia silmälaseja alettiin valmistaa vasta 1500-luvulla. Varhaisissa silmälaseissa ei ollut sankoja.

17. Kaulakorulornjetti, 1950-1960-luku. 21. Rintakorulornjetti, 1930-luku. 23. Pukukorulornjetti, 1960-luku, Yhdysvallat, strassikoristeista selluloosa-asetaattia, kissansilmämalli.

Silmälasit oliva pitkään poissa muodista, sillä ne yhdistettiin vanhuuteen. Varakkaat ihmiset näyttivät mieluummin sangattomia, kädessä pidettäviä lornjetteja tai monokkeleja. Jos silmälaseja käytettiin, ne olivat mahdollisimman pieniä ja huomaamattomia. 

Silmälast ja kotelo, 1800-luvun puoliväli. Ranskalaisvalmisteiset kehykset, 14-karaatin kultaa, x-silta. Aisojen päät taivutettu silmukoiksi. Kotelo puuta, paperi- ja helmikirjailukoristelu.

Kippurat, korvan taakse kiertyvät jousaisat, ns. ratsastusaisat, olivat 1800-luvun alun loistokeksintö. Ne oli alun perin tarkoitettu vauhdikkaaseen menoon, kuten ratsastukseen, mutta vakiintuivat lopulta yleiseksi aisatyypiksi.

Kissansilmäkehykset olivat pitkään suosiossa ja sama muoti näkyy miellyttävän jälleen. Muoti alkoi Yhdysvalloissa ja Euroopassa 1940-luvulla, mutta rantautui Suomeen myöhemmin. Trendi kesti 1960-luvun alkupuolelle saakka. 1950-luvun muovikehyksissä ei enää jäljitelty luonnonmateriaaleja, kuten luuta ja puuta,  vaan muovi sai näyttää muovilta.

7. Silmälasikehykset, 1970-luvun alku, Wood Look, Ranska. Kehykset ja aisat puuta. 5. Silmälasikehykset, 1965, Fioc, Italia. Puujäljitelmää, selluloosa-asetaattia.

23. Silmälasit, 1970-luvun alkupuoli, Menrad, Saksa, selluloosa-asetaatti. 26. Silmälasikehykset, 1970-luku, Marwitz, Saksa, liukuvärätty spx-muovi. 27. Silmälasit, 1974, Cobra, Itävalta, liukuvärjätty epoksihartsi.

1960-1970-lukujen vaihteessa silmälasien linssiaukot suurenivat. Käyttöön tuli kaksi perusmuotoa: soikio ja suorakaide. Tummat värit jäivät muodista ja tilalle tulivat läpikuultavuus sekä vaaleat värisävyt. Uusi muovi, kevyt ja kestävä optyl, tuli käyttöön 1968, joka mahdollisti valumenetelmällä valmistettavat kehykset. Sisälle ei tarvinnut enää metallista tukirunkoa. 1970-luvun alussa silmälasien peinteiset geometriset muodot ja hillityt värit hylättiin. Anatominen istuvuuskaan ei ollut enää määrittävä tekijä. Ideoita etsittiin uusista lähteistä, eri kulttuuripiireistä ja avaruudesta.

16. Ray Ban Wings. 17. Ray Ban Shooter, malli on laseerattu 1938. Keltaiset linssit ja korkealle viety silta ovat metsästäjien tarpeisiin suunniteltuja ominaisuuksia.

Sävytetyt linssit olivat 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun hitti. Pitkän tummasävyisen ja raskastyylisen kauden jälkeen muovikehyksiin tuli 1980-luvulla vaaleita helmiäissävyjä ja läpikuultavia materiaaleja. 1970-luvulla designerit tulivat mukaan silmälasimuotoiluun ja silmälasimarkkinat vilkastuivat. 1980-luvulla myös suomalainen kehysvalmistus nosti päätään.

16. Silmälasit, 1970-1980-luvun taite, kosmeettiset sävyvärjätyt linssit.15. Silmälasit, 1980-liku, Polaris, Ruotsi, eloksoitu metalli. 21. Silmälasikehykset, 1980-luvun alkupuoli, Menrad, Saksa, selluloosa-asetaatti.

Dora Demmelin Futura-mallisto.

Dora Demmelin suunnittelema Futura-mallisto vuodelta 1974 ei ollut takoitettu arkiseen käyttöön vaan tekemään Silhouette-brändistä tunnettu. Malli löi läpi paremmin kuin oli kuviteltukaan ja se näkyi optikkoliikkeen ikkunoiden lisäksi muotilehdissä ja elokuvissa. Futura-malliston täyttäessä  40 vuotta 2014, siitä lanseerattiin 2010-luvulle päivitety versio.

Jussi 69:n aurinkolasit.

Tamperelainen Matti Hännisen vuonna 2012 perustama Kraa Kraa Eyewear valmistaa puukehyksiä mittatilaustyönä. Silmälasikehykset, malli Niilo, kotimaista koivua.

Vaikka piilolinssien ja laserleikkausten määrä on yleistynyt, toistaiseksi ei näytä todennäköiseltä, että silmälasit jäisivät historiaan. Silmälasien käyttäjiä on enemmän kuin koskaan, noin puolet kaikista yli 15-vuotiaista suomalaista. Silmälaseja myydään Suomessa yli miljoona paria vuodessa. Silmälasit ovat osa muotia ja asustusta enemmän kuin koskaan aiemmin, sillä  yhä usemmalla on käytössään useampi kehyspari erilaisia käyttötilanteita ja asuja varten.

Näyttelyn ehdottomasti hauskin osuus oli päästä itse sovittamaan peilin ääreen erilaisia laseja! Olen käyttänyt silmälaseja vuodesta 2003 lähtien, ja olen ehdottomasti enemmän silmälasi- kuin piilolinssityttöjä.

Lähde: Museo Milavida / Ihanat pokat -näyttelytekstit.

Ihanat pokat -näyttely on esillä Museo Milavidassa 21.5.2017 saakka.