Unisexiä ja väriteeveetä

Ruokapöytä ja tuolit, 1960-69, muovi, teollinen sarjavalmiste. Museokeskus Vapriikki.

Jyväskylän taidemuseon Yrjö Saarisen Värinäkyjä -näyttelyn jälkeen ehdin vierailemaan vielä Keski-Suomen museossa. Värikäs teema jatkui näyttelyllä Unisexiä ja väriteeveetä - Värien kertomaa 1960-1970-luvuilta. Vaikka olen itse eniten kallellaan kaikkiin 1950-luvun asioihin, 1960- ja 70-luvuilta viehättävät nimenomaan voimakkaat värit ja kuosit.

En ole itse kokenut 1960- ja 70-lukuja, mutta nostalgiaa tuon aikakauden esineistö silti herättää. Näyttelyssä on paljon tuttuja esineitä lapsuudesta ja mummoloista. Löytyypä jotain esineitä edelleen omastakin kodista. 

1960-luku: Värikkään muovin aikakausi

1960-luvulle tullessa säännöstely ja pula-aika olivat Suomessa ohitse. Suuret ikäluokat tulivat työmarkkinoille ja nuoria oli paljon. Hillityn musta-valkoisen värimaailman rinnalle nousivat erilaiset vihreät, oranssi ja punaiset. Ensimmäinen ohjelmallinen väritelevision lähetys nähtiin Suomessa 1969.

Suomalaisilla oli enemmän rahaa käytettävänään ja tuloja käytettiin virkistäytymisen lisäksi populaarikulttuuriin ja muotiin. Kulutusyhteiskunnan  kehittymisen myötä markkinoilla olevien esineiden kirjo laajeni 1960-luvulla nopeasti. Kokeileva vuosikymmen tuotti runsaasti uudenlaista muotokieltä edustavia arkiesineitä koteihin hankittaviksi. Muovin käyttö huonekaluissa ja muissa kodin tarvikkeissa yleistyi, mikä mahdollisti myös esineiden kirkkaat ja voimakkaat värit. Teollisen muotoilun merkitys ja asema vahvistuivat. Uusia tuotetyyppejä, kuten erilaisia talouskoneita, ilmestyi muotoilun pariin.

Eero Aarnio: Pallotuoli, valmistettu 1968-1979. Lahden museot. Taustakuva: Hotelli Laajavuoren aula. Seppo Turpeinen, 1969-72. Keski-Suomen museo. 

Jos minun pitäisi tiivistää 60-luvun muotoilu johonkin, se olisi Eero Aarnion Pallotuoli. Se esiteltiin maailmalle Kölnin messuilla 1966, mutta Aarnio oli suunnitellut tuolin jo vuonna 1963. Pallotuoli oli messujen kuvatuin esine ja samanlainen filmitähti tuoli taitaa olla edelleen. Tuolia myytiin viikossa yli kolmeenkymmeneen maahan. Huomiota herättivät tuolin materiaali, uusi tekotapa sekä värit. Suunnittelun lähtökohtana oli suuren lepotuolin tarve. Siinä tuli olla tarpeeksi syvä istuin ja siihen sopiva selkänoja. Lopulta muoto alkoi muistuttaa palloa.

Eero Aarnio: Pastilli-tuoli, valmistettu 1968-73. Askon museon kokoelma, Lahden museot. Taustakuva: Roswita Heikkilä. Kuva: Kari Rainer Pukkinen, 1973. JOKA Journalistinen kuva-arkisto, Kari Pulkkisen kokoelma/Museovirasto.

Pallotuolin jälkimainingeissa mainetta keräsi myös Pastilli. Eero Aarnio kehitti idean lasikuidusta valmistettuun Pastilli-tuoliin Pallotuolin maailmanvalloituksen aikana. Tuolin suunnitelma valmistui 1967. Ideana oli "täyttää" Pallotuolin sisätilan tyhjiö. Pastillin koko onkin sama kuin kuin Pallotuolin pehmustettu sisus. Useissa väreissä valmistetun Pastillin pohja on suoraan maata vasten, mikä oli täysin uutta tuolien muotoilussa. Pastilli myös keinuu.

1970-luku: Löhöilyä ja plyysiromantiikkaa

1960-luvun myötä olohuone vakiintui osaksi suomalaista elintapaa. Olohuoneen keskeiseksi kalusteeksi alkoi television yleistymisen myötä muodostua sohvaryhmä. Televisio vaikutti myös sohvien muotoiluun. Puolimakaava asento eli löhöily tuli kotioloissa mahdolliseksi, kun yksilöllisyys ja auktoriteettien kyseenalaistaminen alkoi näkyä myös kehon kielessä. Harvoin tätä tulee pohtineeksi, mutta jos mietitte sirojen ja ryhdikkäiden 1950-luvun sohvien muotoilua, ei niitä ole tehty löhöilyyn vaan istumiseen. Näin yhteiskunnallinen ja kulttuurin muutos näkyvät myös arkiesineissä.

1970-luvulle tultaessa sohvien lisäksi olohuoneen muutkin istuimet alkoivat muuttua matalammiksi ja pehmeämmiksi. Sohvissa alkoi näkyä brittiläisvaikuteinen plyysiromantiikka. Vuonna 1971 markkinoille tullut plyysinen Kensington on yksi Asko Oy:n kautta aikojen myydyimpiä sohvaryhmiä (kyllä, mielikuvat ja muistot tästä plyysikalusteesta elävät vahvoina).

Minulla on edelleen käytössä tismalleen samanlainen oranssi muovivaaka. Ja toimiipa muuten hyvin verrattuna nykyaikaiseen digitaalivaakaan, josta tuntuu aina olevan paristot loppu...

Kuluttamisesta tuli 70-luvulla arkinen itsestäänselvyys. Sisustuslehdet tarjosivat rentoutta, huolettomuutta ja vaurautta. Kuluttajaa ohjattiin materiaalien muotokielen monimuotoisuuteen: painokankaiden, tapettien ja uusien muovimateriaalien värikirjo oli ennennäkemätön. Itse tekeminen nousi myös suosioon. Ihmiset sisustivat kotiaan kuitenkin jokainen oman makunsa mukaan, kuten nykyisinkin. Kuten Me Naiset -lehdessä (13/1971) kirjoitettiin: "Kotihan on niitä harvoja alueita, joilla nykyihminen voi vielä toteuttaa itsenäisyyttään. Ellei hän muuta elämässään pystykään muokkaamaan, kotinsa hän voi kuitenkin järjestää oman makunsa mukaan." 

Arkkitehtuurin mustavalkoinen asketismi

Vasemmalla: Kuhmoisten siunauskappelin Keski-Suomessa on suunnitellut arkkitehti Olli Kuusi, 1966. Kuva: Virpi Myllykoski, 2012, Keski-Suomen museo. Oikealla: Jyväskylän Laajavuoren hotellirakennuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Hartikainen & Kantonen (I-vaihe). Kuva: Ulla Pohjamo, 2012, Keski-Suomen museo. 

Asumalähiöt ostoskeskuksineen olivat 1960-1970-luvun ilmiö. Värien vuosikymmeninä arkkitehtuurissa elettiin niin sanotun mustavalkoisen asketismin aikaa. Käsittelemättömästä betonista oli tullut kaupungistuvan Suomen keskeisin rakennusmateriaali. Lähiöiden lisäksi siitä tehtiin muun muassa 1960-luvun hienoimmat niin sanotut brutalistiset kirkot.

Alavan kirkko, Kuopio. Suunnitellut arkkitehti André Schütz, 1969.

Alavan kirkko, Kuopio. Suunnitellut arkkitehti André Schütz, 1969.

Alavan kirkko, Kuopio. Suunnitellut arkkitehti André Schütz, 1969.

Yksilöllistä muotia

1960-luvulla nuorisokulttuuri alkoi ohjata muotia ja siihen alettiin suhtautua entistä rennommin. Nuoruus ja nuorekkuus nähtiin arvoina, joita tuotiin esiin erilaisella pukeutumisella. Ajatus yhdestä kaikki ikäryhmät yhdistävästä muodista alkoi hävitä. Siirryttiin yksilöllisempään ja persoonallisempaan pukeutumiseen, jossa korostuivat myös värit.

Vuokko Eskolin-Nurmesniemen (Marimekolla 1953-60) suunnittelema Jokapoika-paita on ollut yhtäjakoisesti tuotannossa vuodesta 1956. Siitä tuli unisexiä puolivahingossa. Jokapoika oli nimensä mukaisesti Marimekon ensimmäinen miehille suunnattu vaatekappale. Sitä alettiin kutsua kuitenkin myös "maripaidaksi", jolloin sille luotiin feminiininen puoli. Käytössä siitä muodostui miesten, naisten ja lasten vaate.  

Sodan jälkeinen harmaus alkoi kadota, kun 1950-luvulla perustetun Marimekon painokankaat ja vaatteet toivat värikkyyden jokaisen ulottuville. 1960-1970-lukujen kulttuurisen ilmapiirin tavoitteena oli edistää sukupuolten ja yksilöiden välistä tasa-arvoa. Marimekon unisex-mallisto pyrki tarjoamaan samanlaisia vaatteita lapsille ja aikuisille.

Annika Rimala (Marimekolla 1960-82) suunnitteli Marimekolle mm. kuosit Tasaraita (1968), Petrooli (1963), Hedelmäkori (1964), Raide (1966), Raita (1966) ja Pallo (1971). 

Värikkäistä astioista vaikeuksiin

1960-luvulle tultaessa esimerkiksi Arabian astiatuotannossa koristeet alkoivat muuttua värikkäämmiksi ja suuremmiksi. Myös lasin tuotannossa käytettiin runsaasti värejä ja rönsyileviä muotoja. Astioiden ensisijaiseksi lähtökohdaksi oli suunnittelussa kuitenkin asetettu käytettävyys ja toimivuus - monikäyttöisyys ja pinottavuus.

1970-luvulle siirryttäessä sekä aatteellinen että taloudellinen murros aiheuttivat niin lasi- kuin keramiikkatehtaille vaikeuksia. Öljykriisin myötä myös muovin kulutus laski, kun raaka-aineen hinnat nousivat. Lasien tuotannossa värit katosivat niiden sulatusprosessin kalleuden vuoksi. Muotoilijoiden rönsyileviä ideoita karsittiin valmistuskustannusten vähentämiseksi.

Unisexiä ja väriteeveetä oli mukava nostalgiamatka 1960- ja 1970-luvuille. Värikkäitä esineitä teki mieli katsella ja tutkia, sillä näyttelystä löytyi paljon tuttuja esineitä. Tekstit avasivat ymmärrystä aikakauden kulttuurista ja yhteiskunnallisista muutoksista, ja niiden vaikutuksista muotiin ja muotoiluun, joita ei tullut ajatelleeksi. 

Uskon, että näyttely on mielenkiintoinen myös nuoremmalle sukupolvelle, vaikka heillä ei olisi minkäänlaista kosketuspintaa kyseiseen aikakauteen. Värit, esine- ja tekstiilimuotoilu oli asetettu esille niin houkuttelevasti, että näyttelysalissa oli miellyttävää kierrellä. Aiheina muoti ja muotoilu ovat mielestäni aina ajankohtaisia ja helposti lähestyttäviä. Katselee aihetta ja aikakautta sitten ihastellen, huvittuneesti naureskellen tai kauhistellen, iästä riippumatta näyttely herättää varmasti keskustelua.

Unisexiä ja väriteeveetä - Värien kertomaa 1960-1970-luvuilta -näyttely

on esillä Keski-Suomen museon ylimmässä kerroksessa 9.1.2022 saakka.

Lähde: Keski-Suomen museon näyttelytekstit