sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Momentary Appearance

Helsingin lomamatkaan sisältyi tällä kertaa vain yksi ainut taidekokemus. Timo Kokko oli luonut jälleen uuden version Momentary Appearance - Katharsis installaatiostaan. Rakastuin sen ensimmäiseen versioon Kuopion taidemuseossa 2016 niin paljon, että se sai minut itkemään. Tällä kertaa installaatio oli rakennettu MUU galleriaan Kaapelitehtaalle. Koska ensimmäinen kokemus installaatiosta oli jättänyt niin voimakkaan tunnereaktion, pelkäsin etukäteen tämän uuden version kohtaamista. Rikkoisiko se tunnelman? Kuinka ottaa teos vastaan itsenäisenä kokonaisuutena ja vertaamatta sitä aiempaan?

Olin nähnyt etukäteen kuvia ja videoita installaation yksityiskohdista. Ensimmäiseksi tuli tunne, että tämä on väärin; tuli tunne suojella omaa alkuperäistä tunnelmaa. Mutta en silti halunnut jättää teosta väliin. Halusin testata muuttuisiko minussa jokin uuden version äärellä, sillä vuodet ovat opettaneet, ettei yksikään teos ole samanlainen kuvien tai videoiden välityksellä kuin itse koettuna.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Tiesin siis etukäteen kuvien ja aiemman installaation perusteella hieman mitä odottaa. Retkueemme toinen osapuoli ei tiennyt tulevasta näyttelystä yhtikäs mitään. Kerroin vain taiteilijan nimen, mutta muuten hän oli tyhjä taulu. Halusin antaa hänelle samanlaisen yllätyshetken kuin itse koin ensimmäisen Momentary Appearancen äärellä. Kaapelin kaupan vieressä oli hämärä galleriatila, pimeä itse asiassa. Ainut valo tuli käytävästä ja hieman verhottujen ikkunoiden pilkistävistä raoista. Seinän vieressä hehkui korkea lasikupu, johon alkoi kohota vettä kun astui lähemmäs. Sen sisälle muodostui pian pyörremyrsky. Tila oli edelleen pimeä ja näin hänen katsovan ympärilleen ihmeissään. Tiesin hänen ajattelevan: "Tässäkö tämä nyt oli? Nurkassa nököttävä lasikupu? Tänne asti piti tulla pimeän ja keskeneräisen rakennustilan takia...." En sanonut vielä mitään. Hän tuijotti lasikupua hetken, näytti unohtavan kaiken muun tilassa olevan, kääntyi kannoillaan ja meni viereiseen kauppaan odottamaan. Minua hymyilytti ja samalla olin ilkikurisen tyytyväinen. Hänellä ei ollut aavistustakaan tulevasta. Kävin hakemassa hänet takaisin ja sanoin, että hän menisi muovilla vuoratun rakennelman alle. Katse oli varsin epäileväinen ja monen "Miksi?" -kysymyksen jälkeen hän suostui astumaan katoksen alle, vaikken itse suostunut paljastamaan mitä tapahtuisi.   
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Liiketunnistin tarttui liikkeeseen ja samalla kattoon alkoi ropista hehkuvan neonvihreää vettä. Fluoresoiva ja UV-valossa hehkuva vesi valui katoksen toiseen päähän muodostaen samalla matkallaan pieniä pisaroita, puroja ja aaltoja. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Nopeasti taskusta ilmestyi puhelin, joka tallensi liikettä, väriä ja ääntä.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Hän oli innoissaan ja vaikuttunut. Ei nyt sentään niin kuin minä Kuopiossa, mutta paljon tavallista näyttelykäyntiä enemmän. Muovikatoksen takana valoa saivat myös aiemmin pimeydessä olleet kasvit.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Niin kauan kun kävijä seisoisi neonvihreää vettä valuvan katoksen alla, niin kauan myös koeputkiin ja -pulloihin sullotut kasvien versot saisivat valoa. Ne eivät kasvaisi ilman sitä.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Katoksessa valuva vihreä vesi assosioituu mielessä myrkkyyn. Vaikka näkymä on lumoava ja kiehtova, tulee väkisin mielikuva ihmisen vaikutuksesta luontoon. Tuntuu kuin Kokko olisi luonut tulevaisuuden näkymän, jossa luonto on tuhottu ja sitä pidetään keinotekoisesti elossa. Keinolla millä hyvänsä. Positiivista oli se, että kasvit näyttivät hyvinvoivilta. Siemenestä tunkeutui verso kohti valoa. Ehkä kaikkea ei kuitenkaan ole menetetty?
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Timo Kokon taiteessa ovat usein keskiössä ihminen, aika, hetki ja hetkellisyys. Hän tutkii kuinka ne vaikuttavat toisiinsa. Ensimmäisessä Momentary Appearancessa avasin katharsiksen merkitystä näin: 
"Katharsis (kreik. puhdistuminen) on äkkinäinen tunnetila tai kliimaksi, joka johtaa elämänhalun uudistumiseen, palautumiseen tai voimistumiseen. Antiikin Kreikassa katharsis yhdistettiin tragediarunoudessa negatiivisten(?) tunteiden (kuten pelon) puhdistumiseen tragedian avulla. Katharsikseen liittyy siis nautinto, joka ansaitaan ikävien tunteiden kautta saavutettavalla hyvänolon tunteella."

Aihe on mielestäni erittäin haastava. Kuinka luoda toiselle (tuntemattomalle!) ihmiselle kokemus, joka sisältää samanaikaisesti sekä negatiivisia että positiivisia tunteita? Ihme kyllä Kokko on tuntunut löytävän tähän reseptin Katharsis-sarjallaan. Myönnän, että tämä MUU gallerian versio ei tehnyt minuun samanlaista vaikutusta kuin Kuopion taidemuseossa näkemäni versio. Mutta toisaalta tiesin mitä odottaa. Näyttely oli monella tasolla hyvä ja onnistunut, mutta olin vain itsepintaisesti päättänyt pysyä uskollisena alkuperäiselle. Sen sijaan hän, joka koki MUU galleriassa Momentary Appearancen ensimmäistä kertaa vaikuttui täysin. Tunneskaala alkoi pettymyksestä (Tässäkö tämä nyt oli?), mutta vaihtui nopeasti ihastumiseen (Ai tällainenko tämä oikeasti onkin!), kun teoksen kanssa pääsi kontaktiin. Tunteiden välimaastossa tutkittiin kokonaisuuden yksityiskohtia ja niiden vaikutusta toisiinsa, sekä kävijöiden vaikutusta teokseen.
Timo Kokko: Momentary Appearace - Katharsis, installaatio, yksityiskohta, 2018.
Minulle näyttelyn parasta antia oli seurata toisen reaktioita näyttelyn aikana. Olin kenties vähän omahyväisen iloinenkin siitä, että toin meidät katsomaan näyttelyä. Keskustelimme näiden kahden Momentary Appearance -installaatioiden muodoista ja eroista. Hän sanoi, että Kuopiossa ollut versio olisi todennäköisesti ollut hänelle liian laimea. Ja MUU gallerian versio oli minulle liian räikeä. Nyt molemmille sattui juuri omanlainen ja vaikuttava Momentary Appearance. Ja se oli näyttelyn paras anti.

Timo Kokon Momentary Appearance - Katharsis päättyi 9.9.2018. 

MUU gallerian sivuilta voi lukea Juhani Räisäsen tulkinnan näyttelystä.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Suomenlinna

Mennyt kesäloma oli tarkoitus ottaa mahdollisimman rennosti ja pääosa lomasta kuluikin mukavasti kotona. Yksi pieni retki oli tiedossa, sillä en ollut koskaan käynyt Suomenlinnassa ja se on ollut vierailulistalla useamman vuoden. Yön yli retki Helsinkiin piti siis sisällään pääasiassa maisemien katselua, joista linnoitus oli yksi. Sää näytti epävakaalta, mutta yhtään sadepisaraa ei tullut. Tummien pilvien takia taivas antoi mahtavan taustan ja tunnelman sekä kuville että varsinaiselle maisemien katselulle.
Turisteja oli elokuun puolivälissä maltillisesti, joten kuviin sai yllättävänkin aution tunnelman. Kuivan kesän jättämät jäljet näkyivät täälläkin, sillä nurmikot olivat paikoin aivan ruskeita. Museokortilla pääsi kätevästi Suomenlinna-museoon, mutta olin liian malttamaton keskittyäkseni linnoituksen historiaan. Sen sijaan kävelin ja kuvasin mieluummin polkuja ja kujia. Valimon kahvila oli hyvä löytö. Poikkeaminen pääreitiltä antoi rauhallisen kahvihetken, jossa saattoi samalla kirjoittaa muutaman postikortin sukulaisille ja työkavereille. Postikorttien lähettäminen on kivaa. Teen sitä mielelläni ihan keskellä arkeakin. Aina ei tarvitse tehdä ulkomaanreissuja tai muuta ihmeellistä lähettääkseen kortteja ja ilahduttaakseen vastaanottajaa. Täällä muuten bongasin myös Apocalyptican Eicca Toppisen Kirsi-vaimoineen. Hekin olivat ilmeisesti huomanneet rauhallisen Valimon tunnelman.
Arkkitehtuurin yhteensulautuminen.
En muista milloin viimeksi olisin lomaillut näin, että ei olisi aikatauluja eikä muita velvollisuuksia. Että saattoi vain kävellä ympäriinsä ja ihastella. Sillä onhan tuo UNESCOn maailmanperintölistalle kuuluva kokonaisuus upea. Sisämaan asukkina on jotenkin vaikea kuvitella sitä meren läheisyyttä ja sen tuomaa ominaisuutta arkeen. 
Suomenlinnan kirkkoa odotin jännityksellä, sillä meillä on RIISAn kokoelmissa siellä ortodoksisella aikakaudella sijainneita ikonostaasin maalauksia. Jotenkin se kaikki valkeus ja tyhjyys järkyttivät, vaikka tiesinkin mitä odottaa. Sisälle astuessa oli alkamassa englanninkielinen hartaushetki, joten jätin kuvat ottamatta. 

Askeleiden saapuessa kohti rantaa maisema sai hengen miltei salpautumaan. Taivaan ja meren horisontti oli sulautunut yhteen, ja sateen ja selkeän taivaanrannan raja tekivät kontrastin keskenään. Eikä siinä vielä kaikki. Upea purjelaiva päätti lipua esiin juuri oikealla hetkellä.
Raskaan kesäisen työrupeaman jälkeen tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin. Aivojen nollausta kauniissa maisemissa. Minusta ei kyllä todennäköisesti koskaan saisi merenranta-asujaa, mutta onneksi näistä kohteista voi nauttia myös väliaikaisesti.
Borta bra men hemma bäst ♥

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Turtles

Toiset kerää hyllyynsä Muumi-mukeja, meillä kerätään Turtles-mukeja. Nämä ovat alkuperäisiä 90-luvun Mirage Studiosin mukeja. Sama firma on valmistanut myös tänään kirpparilta löytyneen Donatello-figuurin (3 €). Mukien kohdalla ei puhuta (Luojan kiitos!) samanlaisista summista kuin Muumien kohdalla, mutta näitä on suhteellisen haastava metsästää. Ebay on osoittautunut parhaaksi metsästyspaikaksi. Vinkiksi muille Turtles-faneille.

Millaisia keräilykohteita siellä?