Hattulan Pyhän Ristin kirkko

Pitkä haave toteutui viime viikonloppuna kun pääsin käymään Hattulan keskiaikaisessa kirkossa. Pyhän Ristin kirkko on rakennettu 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa ja on Hämeen vanhin kirkko. Rakennusmateriaaliltaan se eroaa Suomen muista keskiaikaisista kirkoista, sillä Hattulan kirkko on harmaakiven sijaan rakennettu tiilestä. 180 Raamatun kertomusta kuvittavat ja värittävät sisätilat niin laajasti että ihmettelemistä ja ihastelemista riitti (valmistautukaa kuvatulvaan). Ulkoseinien tiiliin kuvattuja kasvoja pääsee kurkistamaan Marin blogista, joka vieraili Hattulassa samana viikonloppuna kuin minäkin.

Pyhä Johannes.

Neitsyt Maria.

Kolmilaivainen hallikirkko edustaa täysgotiikkaa ja asehuoneen osittain harmaakiviset seinät ovat 1500-luvulta. Kaksi pilaririviä jakaa kirkkohuoneen kolmeen laivaan. Sivulaivat ovat keskilaivaa kapeammat, mutta yhtä korkeat mikä on tyypillinen piirre hallikirkoille. Arkadi- ja vyökaaret kannattelevat kirkkosalin kahtatoista ristiholvia.

Triumfikrusifiksi eli ristiinnaulittu Kristus sijaitsee kuorin ja kirkkosalin välisessä vyökaaressa. Krusifiksin on veistänyt Suomen ensimmäinen kuvanveistäjä, Liedon mestari, 1300-luvun alkupuolella.

Hattulan secco-tekniikalla (maalattu kuivalle laastipinnalle) toteutetut  maalaukset (1514-1516) muodostavat useita kuvasarjoja, joissa Raamatun pelastussanoma ja pyhimysten opettavaiset elämänkerrat on esitetty kansalle tavalla, jota lukutaidotonkin saattoi ymmärtää. Maalausten toinen lähtökohta on liturginen. Ne esittävät kuvina kirkkovuoden juhlien aiheet. Eritoten joulu- ja pääsiäispyhien sanoma on kuvattu varsin seikkaperäisesti. Kirkon seinäpinnat on varattu suurelle, nelijaksoiselle kuvasarjalle, joka kertoo Kristuksen pelastustyöstä. Tämä kuvasarja on koko maalauskoristelun varsinainen runko. Pelastustyö on kuvattu koko maailmanhistorian käsittelevänä tapahtumasarjana, joka alkaa Paratiisikeromuksesta - luominen ja syntiinlankeemus olivat pelastustyön lähtökohdat - ja päättyy Viimeiseen tuomioon, jossa pelastustyön lopullinen tarkoitus saavutetaan. Muut, pienemmät kuvajaksot säestävät pääsarjaa: ne kertovat Jeesuksen äidin Neitsyt Marian elämästä, Jeesuksen julkisesta toiminnasta jne.

1700-luvulla Suomessa ryhdyttiin laajentamaan kirkkojen ikkunoita (kuten Hattulassakin) ja peittämään niiden kalkkimaalauksia. Hattulassa peitettiin vain seinien ja pilareiden maalaukset; holvimaalauksiin ei koskettu jonka vuoksi niiden värit ovat säilyneet kirkkaampina. Ennen pitkää historian ja taiteen ystävät ymmärsivät seinämaalausten arvon ja vuonna 1886 maalaukset paljastettiin maisteri Emil Nervanderin johdolla. Silloin ne jätettiin kuitenkin korjaamatta ja entisöinti tapahtui vuosina 1934-1940 konservaattori Oskari Niemen toimesta.

Tuskien Neitsyt.

Tuskien Neitsyt, jossa Marian sydämen lävistää seitsemän miekkaa on kuvattu myös Santo Stefano Rotondossa Roomassa. Kuva liittyy Simeonin ennustukseen, jossa tuskien aiheeksi luettiin ennustuksen lisäksi pakeneminen Egyptiin, Jeesus-lapsen etsiminen Jerusalemista, Jeesuksen ristinkanto, hänen ristiinnaulitsemisensa, ruumiin ottaminen ristiltä sekä hautaaminen.

Viimeinen tuomio ja helvetin kita.

Pyhän Ristin kirkko on tunnettu paitsi maalauskoristeluistaan myös puuveistoksista, joihin kuuluu muun muassa kuuluisa Hattulan Madonna. Osa veistoksista oli vierailun aikaan konservoitavana.

Pyhä Olavi myöhäiskeskiaikaisessa ritarin asussa, valmistettu Lyypekissä noin 1500.

Pyhä Lauri 1400-luvulta.

Pyhä Birgitta 1400-luvulta.

Pyhä Jaakko vanhempi 1400-luvulta.

Hattulan Madonna, Liedon mestarin koulukunnan työ 1300-luvulta. Alkuperäiset värit ovat säilyneet yllättävän hyvin vaikka metallikruunut ovat kadonneet.

Pyhä Yrjänä 1500-luvulta.

Ristinkantoryhmä 1400-luvulta. Takana roomalainen sotilas ristiinnaulitsemisvälineet taskussaan, keskellä Kristus ja edessä Simon Kyreneläinen joka auttaa ristin kantamisessa.

Nils Schillmarkin maalaama alttaritaulu vuodelta 1782 kuvaa Pyhää ehtoollista.

Keskiaikainen puinen kastemalja.

Hattulassa on Suomen vanhin, ja Pohjoismaiden vanhimpiin säilyneisiin kuuluva, saarnastuoli vuodelta 1550. Sen lahjoittivat Tyrvännön Lepaan kartanon omistaja Björn Classon Lejon ja hänen vaimonsa Katharina Jöransdotter Stiernsköld. Vaikka saarnastuolin muoto noudattaa keskiaikaista perinnettä, sen koristelu on renessanssityylinen. Kirkossa on myös toinen, hieman uudempi, vuodelta 1701 peräisin oleva, Kristoforoksen kannattelema saarnastuoli.

Vuoden 1701 saarnastuoli.

Kristus.

Pyhä Kristoforos.

Saarnastuolin jalkana toimiva hahmo ihmetytti mutta tarina selvisi pienellä etsimisellä. Kristoforos esiintyy 1100-luvulta alkaen kristillisessä taiteessa Kristuksen kantajana. Kuvaus liittyy legendaan jonka mukaan Kristoforos tahtoi palvella Kristusta. Matkallaan Kristoforos tapasi pyhän miehen, erakon, joka neuvoi häntä rukoilemaan paljon. Kristoforos ei osannut rukoilla ja erakko antoi hänelle uudeksi tehtäväksi saattaa matkalaisia voimakasvirtaisen joen yli. Eräänä yönä pieni Lapsi pyysi että Kristoforos kantasi hänet joen yli. Kantaessaan Lasta Kristoforos oli hukkua taakkansa alle, mutta molemmat selvisivät lopulta vastarannalle. Kristoforos kysyi: "Kuinka voit olla noin painava? Tuntui kuin olisin kantanut koko maailmaa harteillani." Lapsi vastasi: "Sinä et kantanut maailmaa, vaan Häntä, joka on tehnyt maailman ja kantanut sen synnit." Tämä toi Kristoforokselle nimen Kristuksen kantaja.

Hattulan Pyhän Ristin kirkko on ehdottomasti yksi ikimuistoisimmista kirkoista joissa olen käynyt. Täällä näkyy edelleen voimakkaasti myös Maria, joka luterilaisesta uskosta on kadonnut lähes kokonaan.

Tampereen tuomiokirkko

Vapriikin näyttelyn jälkeen oli ylimääräistä aikaa kulutettavana ja päätimme mennä sadetta pakoon Tampereen tuomiokirkkoon. Lars Sonck (1870-1956) voitti kirkon suunnittelukilpailun vuonna 1899 ja tuomaristo kiitteli Johanneksen kirkon sopimista ympäristöönsä. Luonnonkivistä rakennettu kirkko on Suomen kansallisromantiikan merkittävimpiä edustajia ja yksi arkkitehti Sonckin tärkeimmistä töistä. Johanneksen kirkosta tuli Tuomiokirkko, kun Tampereelle vuonna 1923 saatiin piispanistuin.

Julkisivujen ja sisätilojen ornamentiikan suunnitteli arkkitehti Valter Jung (1879-1946). Tampereen tuomiokirkon maalauksissa ovat olleet mallina tamperelaiset lapset ja aikuiset. Sisätiloissa on jugendin koristeleikkauksia pylväissä, saarnatuolissa ja penkeissä. 

Hugo Simberg maalasi kirkkosalin korkeimmalle kohdalle synnin vertauskuvan, käärmeen jolla on omena suussaan.

12 poikaa (opetuslapsien symbolit) kantavat vertauskuvallista elämän köynnöstä.

Hugo Simberg (1873-1917) ja Magnus Enckell (1870-1925) toteuttivat sisätilojen koristelutyön. Taiteilijat valitsivat teostensa aiheet ja tekniikan itsenäisesti. Rohkeat ja yllättävät ratkaisut kuten käärme kattoholvissa ja alastomat köynnöspojat herättivät laajaa aikalaiskeskustelua. Nykyään Simbergin ja Enckellin maalauksia pidetään suomalaisen symbolismin mestariteoksina.

Malleina Simberg käytti tamperelaispoikia. Jokainen kantaa elämän köynnöstä omalla tavallaan jossa on ruusuja ja okaita.

Hugo Simberg: Kuoleman puutarha, 1906, 180 x 230cm, fresko.

Kuoleman puutarha on paikka, jonne sielut kuoltuaan joutuvat, sanoi Simberg työtovereilleen kirkon maalaustöiden aikana. Näky liittyy vanhaan, viimeistään keskiajalla syntyneeseen traditioon, jossa keskiajan ihminen kuvitteli kuolleiden nukkuvan kukkivassa puutarhassa. Mustiin puetut hahmot rakastavat hoidokkejaan. Puutarha on paikka, jossa kuolema saa toteuttaa hellyyden tunteitaan.

Hugo Simberg: Haavoittunut enkeli, 1906, 127 x 154cm, fresko.

Haavoittunut enkeli syntyi öljyvärimaalauksena jo vuonna 1903, jolloin Simberg toipui vaikeasta sairaudesta. Tuomiokirkossa oleva fresko eroaa Ateneumin kokoelmissa olevasta maalauksesta siten, että kirkon maalauksessa taustalla näkyvät tehtaanpiiput, jotka paikallistavat kuvan Tampereelle.

Magnus Enckell aloitti suurikokoisen (4m x 10m) alttarimaalauksen vuonna 1906. Taiteilija halusi saada maalaukseen valoisan ja avaran tunnelman. Freskossa on kuvattu Ylösnousemus kahtena eri vaiheena; vasemmalla kuolleet nousevat haudoistaan ja oikealla ylösnousseiden kulkue kulkee kohti kirkkautta. Aihe on esitetty ilman tavanomaisia tuomareita ja tuomittuja, siinä ei ole kuvattu taivasta enkeleineen eikä helvettiä kiduttajineen. Taustan maisema ei kuvaa mitään maantieteellistä miljöötä, erinäköiset ihmiset edustavat maapallon kaikkia rotuja eikä valaistus ole minkään vuodenajan valoa. Enckell on luonut aiheesta yleismaailmallisen tapahtuman ja ajattomuuden ilmapiirin - tässä on se juhla, jota köynnöstä kantavat pojat valmistelevat. Ylösnousemus jäi Enckellin ainoaksi freskoksi. Tarinan mukaan Enckell maalasi teokseen myös itsensä äärimmäiseksi vasemmalle ja Simbergin kulkueeseen valkoiseen kaapuun kääriytyneenä. Saarnatuoli on Simbergin koristelema ja siinä on orjantappuroiden lisäksi siipikoristeita, josta tuli yksi kirkon kantavista koristeaiheista.

Laajojen holvivaippojen siivet levittäytyvät koko kirkkosalin suojaksi.

Värilasi-ikkunoissa on Simbergin suunnittelemia aiheita Raamatusta. Kahta pohjoislehterin ikkunaa muodostavat kokonaisuuden, joista on luettavissa kirjainyhdistelmä INRI. Sommitelmien aiheet ovat Johanneksen Ilmestyskirjasta. Vasemmanpuoleinen ikkuna esittää Ilmestyskirjan valkoista ja punaista hevosta. Oikeanpuoleisessa ikkunassa on kaksi ratsastajaa, jotka kilpaa laukaten kiitävät pilvien päällä. Ratsastajat kuvaavat kuolemaa ja nälkää.

Sydänverellään poikasiaan ruokkiva pelikaani symboloi Kristusta ja hänen seurakuntaansa.

Tampereen tuomiokirkko on kokonaisuudessaan komea. Näin sitä jälleen muistaa ettei aina tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan nähdäkseen kauniita kirkkoja, on niitä vaikuttavia kokonaistaideteoksia Suomessakin. Ei hassumpi paikka olla sateensuojassa.

Terrakotta-armeija

Kiittelin viime viikolla hyvästä museopalvelusta loma-aikana ja se kiitos menee Vapriikkiin. Ohjelmassa oli siis käydä tutustumassa Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet näyttelyyn, jota on mediassakin hehkutettu. Jotain sen menestyksestä kertoo se että ensimmäisen kuukauden aikana kävijöitä on ollut jo 20 000! Vieraat kulttuurit kiinnostavat ja armeija vetää kävijöitä Tampereelle myös naapurimaista, sillä suurin osa esineistä on ensimmäistä kertaa esillä Pohjoismaissa.

Vaikka tiesin näyttelyn menestyksestä en osannut kuvitella että lippukassoille jonottaminen veisi aikaa. Jono mutkitteli aulatilassa, jotta ihmisten ei olisi tarvinnut jonottaa ulkona (tosin sitäkin kuulema tapahtuu). No mitä näyttelyssä on sitten odotettavissa? Näyttelytilan hämärään saapuessa jonotus jatkuu. Tällä kertaa jonotetaan että päästään lukemaan näyttelytekstejä ja katsomaan ensimmäisiä esineitä. Tässä vaiheessa alkoi muistua mieleeni Vatikaanin museoiden kävijäahdistus kun kuljetaan peräkanaa. Ympärillä olevilla lapsilla oli mobiiliopastuslaitteet joiden puhe häiritsi omaa lukemista. Museo suosittelee kuulokkeita ja niin minäkin; antakaa jokaiselle kävijälle mahdollisuus nauttia vierailusta omaan tahtiin ilman että laite höpöttää kaiken jo etukäteen. Alun jonotustilanne menee kuitenkin nopeasti ohi kun jokaiselle kävijälle muodostuu oma rytmi. Toiset lukevat tekstejä pidempään kuin toiset ja toiset kiertävät kaikki esineet ja toiset valikoiden. Äänimaailmoja näyttelyssä ei ole ja tilan hiljaisuus (niitä lasten mobiililaitteita ja puheensorinaa lukuun ottamatta) yllätti.

Bo-kello, pronssia, Kevättä ja syksyä kausi (valettu todennäköisesti välillä 697-677 eaa.), löydetty vuonna 1978.

Vyökoukku, kulta, Kevättä ja syksyä kausi, löydetty vuonna 2002.

Vapriikki esittelee Kiinan Ensimmäisen keisarin, Qin Shihuangdin, molemmat valtakunnat - maanpäällisen ja tuonpuoleisen. Historia- ja taustatietoa Qin-dynastian (221 - 206 eaa.) ajalta Han-dynastiaan (206 eaa. - 220 jaa.) on hallitusti, tekstit jaksaa lukea joka auttaa sukeltamaan syvemmälle aiheeseen. Suurin osa esineistä on lasivitriineissä, mutta teoksia on jätetty myös lasittomille korokkeille, jonka myötä kävijät saadaan ajatuksellisesti lähemmäs aarteita. Jokaisesta esineestä oli onnistuneesti kirjoitettu kontekstitiedot (aikakausi, materiaali, milloin ja mistä löydetty ja minkä museon kokoelmista), mutta olisin kaivannut aikakausien perään vuosilukuja, sillä esimerkiksi Kevättä ja syksyä kausi ei kerro itselleni mitään. Jälkikäteen Wikipedia paljasti ajankohdaksi 770 eaa. - 476 eaa. Tältä aikakaudelta olivat esimerkiksi erilaiset koristeet ja riipukset. Hämärässä esineet nostettiin esille kohdevaloilla, mutta joissain esineissä valo ei museaalisista syistä saa olla voimakas, mikä on täysin ymmärrettävää, mutta tällöin kontekstitietolaput olisi pitänyt sijoittaa aika ajoin paremmin. Hämärässä nurkassa olevaa tekstiä heikkonäköisten voi olla mahdoton lukea.

Ote näyttelyssä pyörineestä valokuvasarjasta.

Ote näyttelyssä pyörineestä valokuvasarjasta.

Historia- ja taustatieto on toki hyvä lukea jos tahtoo ymmärtää miksi ja millaisessa ympäristössä löydöt on tehty. Alkupuolen näyttelyn parasta antia oli kuitenkin valokuvasarja joka pyöri seinällä näyttäen millaisessa ympäristössä terrakotta-armeija kaivaustilanteessa on. Kuvista huomaa myös paljon puhutun kasvojen erilaisuuden; niitä ei ole tehty sarjatuotantona vaan muotoiltu jokaiselle persoonalliset kasvot. Tässä vaiheessa näyttelyä yhtäkään sotilasta ei ole vielä tullut vastaan, joten kiinnostus ensikohtaamiseen kasvaa eikä sotavälineistöön olisi jaksanut keskittyä.

Ote näyttelyssä pyörineestä valokuvasarjasta.

Kulman takana seuraavassa tilassa hohtaa violetinsininen tähtikatto. Siellä ne ovat! Kenraali, vaunun ajaja, polvistunut ja seisova jousimies, perällä vielä joku viideskin. Toiset istuvat penkillä ihaillen, toiset miltei nenä kiinni lasissa. Ovathan ne vaikuttavia. Suurempia kuin olin alun perin ajatellut. Kiinalaisten ajattelee olevan pieniä, mutta sotilaat menisivät pituutensa puolesta eurooppalaisistakin. Mitään syväanalyysia veistoksista ette saa, käykää itse katsomassa ja kokemassa.

Kenraali, poltettu savi, Qin-dynastia, löydetty vuonna 1980.

Polvistunut jousimies, poltettu savi, Qin-dynastia, löydetty vuonna 1980.

Polvistuneella jousimiehellä on vielä maalifragmentteja kehossaan.

Pienoismalli näyttää kuinka terrakottasotilaita valmistettiin. Käytössä oli esimerkiksi makkara- ja levytekniikka. Kaikki yksityiskohdat tehtiin käsin. Työläisiä oli yli 1000 joista monet haudattiin joukkohautoihin.

Näyttely on jaettu kahteen kerrokseen ja alakerrassa pääsee katsomaan eläimiä kuten hevosia ja lintuja. Alakerran vetonaula on ehdottomasti hevosvaunut, vaikkakin on kopio. Hevosten suitset, päitset, länget ja mitä näitä nyt on olivat äärimmäisen yksityiskohtaisia. Suurikokoinen satuloitu hevonen oli myös vaikuttava. Sekin on alun perin koristeltu kultaisin ja hopeisin yksityiskohdin, joista näyttelyssä on mukana muutamia esimerkkejä.

Satuloitu hevonen, Qin-dynastia, löydetty vuonna 1987.

Näyttely oli kattava vaikka esineitä oli hallitusti. Äänimaailmojen puuttuminen oli yllätys ja olisin toivonut johonkin kohtaan kiinalaista musiikkia (vaikka siihen valokuvasarjan esittelyyn). Toisaalta tiedän että äänien hallitseminen tilassa on haastavaa jos ei halua sitä mukaan koko näyttelyyn. Esineitä oli ihastuttavan monipuolisesti veistoksista ja ruukuista koruihin ja aseiden osiin. Koska näyttelyä on markkinoitu niin voimakkaasti juuri terrakotta-armeijalla, näyttelyn alkupuoli tuntui menevän kiirehtien sillä sitä odotti vain niitä sotilaita (jotka olivat upeita). Alakerran esineistöstä jaksoi sotilaiden näkemisen jälkeen nauttia paljon rennommin.

Haarniska, kalkkikivi, Qin-dynastia, löydetty vuonna 1998. Tuonpuoleiseen elämään tarkoitettu haarniska, sillä oikeassa käytössä se olisi ollut liian painava.

Näyttelyn jälkeen piti mennä katsastamaan museokaupan tarjonta. Sinne olivat eksyneet pienoismallit terrakottasotilaista, jotka kyllä houkuttelivat ostamaan ja hypistelemään, mutta jäivät kuitenkin lopulta odottamaan seuraavia ottajia. Oli isompia ja pienempiä sotilaita sekä silkkipäällysteisissä rasioissa sarja pikkuruisia sotilaita hevosineen. Luulen kyseisten veistosten olevan hittituote (itse tilasin näitä joskus sukulaiselle suoraan Kiinasta), jos haluaa palan UNESCON maailmanperintökohdetta kotiinsa. Museo on julkaissut näyttelystä myös laadukkaan näköisen kirjan jos haluaa muistella näyttelyn tunnelmia syvällisemmin. Itse olisin toivonut postikortteja sotilaista tai näyttelystä, mutta kotiin ja mummolle jäi nyt terveiset lähettämättä. Kauppaan oli eksynyt myös monenmoista Kiinaan liittyvää kotiinviemistä.

Näyttely esillä Vapriikissa 1. joulukuuta 2013 saakka. Jään odottamaan mikä tulee olemaan lopullinen kävijämäärä.

Mitä mieltä olette näyttelystä ja oletteko käyneet sitä vielä katsomassa?