Kaksi matkaa

Kuva: E. Ukkonen.

Joensuun taidemuseossa on esillä Nanna Suden ja Canal Cheong Jagerroosin yhteisnäyttely Blue and Red - Kaksi matkaa. Näyttelyn lähtökohtia  kuvaillaan näin: 

"Suomalainen ja kiinalainen kulttuuri kohtaavat Nanna Suden ja Canal Cheong Jagerroosin yhteisnäyttelyssä. Vuonna 2015 taiteilijat aloittivat Blue and Red -projektin, jonka tavoitteena oli syventää kulttuurienvälistä ymmärrystä. Kaksikko lähti yhteiselle matkalle Kiinan ja Suomen halki. Matka kuljetti heidät läpi kulttuurien, arvojen ja tunnetilojen, ja näitä kokemuksia he hyödynsivät taiteessaan."

Näyttely on ollut esillä ennen Joensuuta mm. Jyväskylän taidemuseossa. Joensuusta näyttely siirtyy Korundiin, Rovaniemen taidemuseoon. Kiinassa Blue and Red -näyttely ehti vierailla mm. Xianin taidemuseossa. 

Nanna Susi on ihastuttanut impressionistisella väripaletillaan ja ekspressiivisellä sivellintyöskentelyllään minua jo useampia vuosia. Canal Cheong Jagerroosin taiteesta en tiennyt etukäteen mitään. Ajatus kulttuurienvälisestä yhteistyöstä on hieno. Taiteilijat saavat tutustua toistensa kulttuureihin ja kenties ammentaa sitä kautta töihinsä jotain uutta. Näyttelyssä on esillä myös kaksi videota: taiteilijoiden yhteismatkasta Kiinassa ja Suomessa.

Nanna Susi: Hurmos, 2019, öljy kankaalle.

Suden teoksiin on helppo heittäytyä. Kaikissa maalauksissa on jokin esittävä elementti, joka vetää katsetta puoleensa. Suurin osa kankaasta on kuitenkin pyhitetty ekspressiiviselle väri-ilottelulle. Hurmos oli minulle italialainen maisema. Etualalla ohuena, mutta vahvana kasvava puu, ja taustalla vilisevä kaupunkimaisema. 

Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Hurmos.

Esittävyydestä huolimatta katseeni hakeutuu Suden teoksissa aina yksityiskohtiin. Väreihin, jotka on levitetty kankaalle paikoin erittäin paksusti, paikoin miltei laveeraten. Värit tekevät maalauksista minulle vetovoimaisia jopa siinä määrin, että huomaan sykkeeni kohoavan ja vatsanpohjassa kipristelevän. Miten joku osaa sekoittaa kaikki sateenkaaren värit ja saada lopputuloksesta puhuttelevan? Värit herättävät tunteita ja olotiloja, joita on vaikea pukea sanoiksi. Tämän vuoksi minulle on tärkeää, että teokset eivät ole liian esittäviä. Tunne on esittävyyttä voimakkaampi, tärkeämpi.

Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Hurmos.

Nanna Susi: Pumpulikukkia, 2019, öljy kankaalle.

Silloin tällöin olen kokenut Suden maalaukset liian makeiksi. Kuopiossa (2016) keijukaiset ylittivät makeuden rajan, vaikka näyttelyssä oli esillä myös rouheampia töitä. Joensuun taidemuseossa oli esillä muutama naiskuva pitkissä mekoissaan, mutta värimaailmalla oli onnistuttu luomaan sopivasti kutkuttava ristiriita.

Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Pumpulikukkia.

Nanna Suden teoksissa on usein käytetty runollisia, jopa romanttisia nimiä. Nämä tarinallistavat teoksia tiettyyn suuntaan. Pidän siitä, että Susi on aina puhunut avoimesti taiteestaan, teemoistaan ja tekemisestään. Verhoamatta niitä mihinkään taidekuplaan. Tätä olen itsekin kirjoituksillani toivonut: saada ja tehdä taiteesta helpommin lähestyttävää muuttamatta siitä kuitenkaan mitään.

Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Pumpulikukkia.

Pumpulikukkia teos oli näyttelyn toinen suosikkini Hurmoksen lisäksi. Vihertävänsiniseen usvaan on kadonnut pöytä, jonka päällä on pulleamahainen ruukku. Työssä voi aistia tuulen, joka puhaltaa pumpulikukat viimeisistä varsistaan lentoon. Pääasia ei ole pöytä tai ruukku, vaikka katse hakeutuu etenkin vahvaviivaiseen ruukkuun. Se seisoo tukevasti paikallaan, kun tuulen virrassa leijuvat pumpulipallot leijuvat eteenpäin.

Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta Pumpulikukkia.

Liike ja tunnelma syntyvät nimenomaan okrankeltaisista pumpulipalloista. Ilman niitä maalaus olisi vain toteamus pöydällä olevasta ruukusta. Nyt maalaus on myös kuvaus ajasta, hetkestä ja sen kulumisesta. Sen ohikiitävyydestä. Kun pumpulipallot leijailevat maahan, hetki on ohi. 

Nanna Susi: From Eternity to Here (vasemmalla), 2017 ja Ribbons (oikealla), 2017. Molemmat: akryyli, hiili, sekatekniikka silkille ja kankaalle.

Kulttuurienvälisestä vuorovaikutuksesta ja uudenlaisesta Nanna Sudesta kertoi silkille ja kankaille toteutettu teossarja. Ote oli edelleen tuttua Nanna Sutta, mutta materiaali toi lopputulokseen kerroksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Silkkihuivien kuviot ja läpikuultavuuden. Nämä teokset kertoivat parhaiten näyttelyn teemasta: kaksi matkaa.

Nanna Susi: yksityiskohta teoksesta From Eternity to Here.

Canal Cheong Jagerroos: Määrittelemätön ekskluusio I, 2019, sekatekniikka kankaalle

Canal Cheong Jagerroosin töissä tunnelma oli Nanna Suden teoksia aggressiivisempi ja kantaaottavampi. Kertoneeko se jotain Suomen ja Kiinan taidemaailmojen ja kulttuurien eroista? Tunnelmaa vahvistivat voimakkaat värien kontrastit, kollaasimaisuus ja teosnimet. Taiteilijalla tuntui olevan vahvasti sanottavaa. Teosnimet kuten Määrittelemätön ekskluusio ja Lineaarinen toivo antoivat vihjeitä töiden sisällöstä, mutta tulkinta jäi arvailujen varaan. Länsimaisen taidehistorian omaksuneena on äärimmäisen vaarallista mennä tulkitsemaan kiinalaista nykytaidetta. Merkeistä en ymmärtänyt mitään, vaikka tekstit olisivat varmasti avanneet portin toiseen tarinalliseen tasoon. 

Näin ollen jouduin olemaan pelkästään teosnimien varassa. Ekskluusiolla tarkoitetaan ulosjoutumista tai syrjäytymistä yhteisöstä, tuotannosta, vallasta tai yhteiskunnan täysivaltaisesta jäsenyydestä. Koin tämän suorana kannanottona. Kiinassa on harjotettu voimakasta sensuuria esimerkiksi mielipiteiden ja taiteen saralla. Kun syrjäytymisestä tehdään määrittelemätöntä, se tarkoittaa mielestäni samaa kuin epämääräinen, rajaamaton ja vapaa. Voiko, tai pikemminkin saako, syrjäytyminen ja syrjäyttäminen olla rajaamatonta ja vapaata?

Canal Cheong Jagerroos: Luontainen todennäköisyys I, 2019, sekatekniikka kankaalle.

Canal Cheong Jagerroosin teoksia oli hankala tulkita, ja vaikka yleistunnelma oli painostava, löytyi joukosta valoakin. Tai näin tämä länsimaalainen taidehistoritoitsija olettaa. Luontainen todennäköisyys piti sisällään okranvärisen sian ja sydämen. Sydämen tulkitsin yleismaailmallisesti positiivisuuden ja rakkauden symboliksi, mutta sian symbolisia merkityksiä jouduin tarkistamaan.

Canal Cheong Jagerroos: yksityiskohta teoksesta Luontainen todennäköisyys I.

Kiinalainen uusivuosi-sivustolla kerrotaan näin:

"Kiinassa sika on olennainen osa kulttuuria, tietenkin horoskoopin kannalta, mutta myös muilla osa-alueilla. Tästä kertoo esimerkiksi ”kotia” tarkoittava merkki 家 jia, jonka ylempi osa tarkoittaa kattoa ja alempi sikaa. Merkki symboloi, ettei koti varsinkaan maatiloilla ollut oikea koti ilman kasvatettavia sikoja. (---) Sika katon alla tuottaa siis onnea ja turvaa.

(---) Sian vuosi on perinteisen kiinalaisen käsityksen mukaan hyväntahdon vuosi. Sen uskotaan suosivan taloudellista, sosiaalista ja intellektuaalista kukoistusta. Sian vuosi liitetään myös ’hyvän elämän’ käsitteeseen: elämän uskotaan olevan runsaskätinen. Ilmapiirissä väreilee hyvinvointia, tyytyväisyyttä, nautiskelevaa otetta asioihin ja ilmiöihin. Myös suvaitsevaisuus kuuluu Sian vuoden tunnuspiirteisiin: avarakatseisuus ja toleranssi kaikkea erilaista kohtaan."

Luontainen todennäköisyys on siis kaikesta huolimatta hyvä elämä, onnellisuus?

Canal Cheong Jagerroos: yksityiskohta teoksesta Luontainen todennäköisyys I.

Canal Cheong Jagerroos: yksityiskohta teoksesta Luontainen todennäköisyys I.

Canal Cheong Jagerroos: yksityiskohta teoksesta Luontainen todennäköisyys I.

Nanna Suden ja Canal Cheong Jagerroosin yhteisnäyttely oli tervetullut kulttuurienvälinen kohtaaminen, mutta huomasin kaipaavani lisätietoa etenkin Jagerroosin taiteesta ja sen lähtökohdista. Joensuun taidemuseossa Suden ja Jagerroosin teokset oli jaettu omiin huoneisiinsa (Jagerroosin töitä on sijoitettuna myös museon kolmanteen kerrokseen). Ilahduin Nanna Suden silkkikankaille ja huiveille maalatuista teoksista, joissa oli viittaus kiinalaiseen kulttuuriin. Olisin kaivannut esimerkiksi tähän saliin kommentiksi Jagerroosin töitä. Ymmärrän, että taiteilijoiden teoksissa tunnelmat ovat miltei päinvastaisia, mutta he ovat käyneet matkaa yhdessä. Mielestäni molempien voimakas ilmaisu olisi kestänyt ripustuksellisesti yhden yhteisen tilan. Tästä huolimatta näyttelykokemus oli onnistunut ja mielenkiintoinen.

Blue and Red - Kaksi matkaa: Nanna Susi & Canal Cheong Jagerroos
on sillä Joensuun taidemuseo Onnissa 27.10.2019 saakka.

Musashi - Miekan tie

*Yhteistyössä Jyväskylän Kesä

Kuva: Wusheng Company.

Jyväskylän Kesässä on mielestäni parasta se, että monipuolinen ohjelma antaa mahdollisuuden kokea jotain mitä ei ole kokenut koskaan aiemmin. Esimerkkeinä tältä kesältä nostettakoon nepalilainen Kanta dAbdAb-yhtye, kuoleman ja rakkauden loitsuja tai klassista musiikkia yhdistettynä stand up-komiikkaan. 

Wusheng Company tarjoili maistiaisia illan esityksestä Kompassilla (Jakob Johansson, Valter Sui, Ville Seivo). Kuva: Ville Munter/Jyväskylän Kesä.

Minun huomioni vangitsi kuitenkin kotimainen(!) Wusheng Company. Miekan tie-nimisen esityksen kerrottiin yhdistelevän mm. itämaista miekkailua, raskasta rockia ja Peking-oopperaa. Vuonna 2011 perustettu Wusheng Company on ensimmäinen Euroopassa toimiva ammattimainen Peking-oopperaryhmä. Miekan tie perustuu 1600-luvulla eläneen Miyamoto Musashin kulttikirjaan The Book of Five Rings (1645). Ryhmän johtaja ja perustaja Antti Silvennoinen on opiskellut Kiinan kansallisessa perinteisen teatterin akatemiassa viisi vuotta. 

Miyamoto Musashi kahden bokken-miekan kanssa. Kuva täältä.

Esitys oli alusta loppuun tiivistunnelmaista estetiikkaa ja oman näkemykseni mukaan myös tanssia. Kiinalaisen ja japanilaisen kulttuurin elementit välittyivät voimakkaasti ja tyylikkäästi, mutta lopussa huomasin asettaneeni itselleni ongelman: Kuinka kertoa esityksestä, kun minulla ei ole kokemusta itäaasialaisista taistelulajeista, Peking-oopperasta tai muista teatterilajeista?

Kuva: Nina Huisman/Jyväskylän Kesä.

Lainaan Helsingin Sanomien Jussi Tossavaista:

"Musashi on kiinnostava ja kiehtova hybridi, josta saa irti mitä hyvänsä, jos on jotain tuntemusta Itä-Aasian estetiikasta. Jo alussa tunnelma on kuin nô-teatterissa, jossa muusikot istuvat lattialla ja nousevat kävelyyn. Näyttämöllä edetessään he tekevät muodolliset kulmakäännökset. Kulttuuriin kuuluvat myös esiintyjien toisilleen esittämät kumarrukset eli kunnianosoitukset. Kaikki ovat tasavertaisia kokonaisuuden osasia.

(---) Kolmen esiintyjän liike yhdistelee kiinalaisen ja japanilaisen näyttämötaiteen eri elementtejä. Kävelytyyli on suoraan nô-teatterista, jossa jalkaa liu’utetaan lattiaa pitkin. Vasta ääripisteessä nostetaan jalkaterä lattiasta. Myös hiljaisimmissa kohtauksissa intensiteetti on puhdasta nô:ta. Kabukista taas muistuttavat akrobaattisemmat tyylitellyt kohtaukset ja julmat poseeraukset, melkein mie-tyyliin.

[Antti] Silvennoinen on luonnollisesti ottanut oman lajinsa Peking-oopperan elementit myös mukaan, kuten korkealle nostetut jalannostot ojennuksineen. Ja onpa siellä pikkuinen laina myös yhden Kiina-oopperan kuuluisimmista kohtauksista eli illuusio keinuvassa veneessä etenemisestä. Rekvisiittana on ainoastaan mela. Se vasta onkin tappava ase."

Kuva: Nina Huisman/Jyväskylän Kesä.

Vaikka sanoja omalle esityskokemukselle oli vaikea hakea, en silti kokenut haukanneeni liian suurta palaa. Kokonaisuus oli nautittava, vaikka markkinointikuvailun perusteella odotin näkeväni enemmän toimintaa (miekkailua) ja nopeutta. Näytelmän aluksi kyllä kerrottiin, että mikäli mestari tahtoo hallita pitkän miekan taidon, strategian Tien, miehen on hallittava sekä maailmaa että itseään. Oleellista ei ole lyödä kovaa ja usein, vaan hyväksyä ensin tappio ja siitä johtuva kuoleman riski. Esityksen aikana kuollaan usein ja noustaan taas taisteluun. Musashin henki tiivistyy Antti Silvennoisen sanoin kovaan työhön, nöyryyteen ja rehellisyyteen. 

Kuva: Nina Huisman/Jyväskylän Kesä.

Esitys oli omasta näkökulmastani performanssi, jossa jokaisella, pienelläkin liikkeellä, ilmeellä ja eleellä oli merkityksensä. Paikoin tunnelma oli jopa meditatiivinen. Live-musiikki oli toi oman lisänsä ja hevimusiikki sopi tyyliltään intensiivisiin kohtauksiin todella hyvin. Taistelukohtauksiin kietoutuneet kuolemanpistot ja kaatumiset olivat näyttäviä. Tästä huolimatta huomasin hämmästeleväni kenties vielä enemmän sitä veden lailla soljuvaa näyttelijöiden liikettä, heidän kipittäessään lavan poikki pienin askelin yläkropan pysyessä liikkumattomana. Näkymä toi mieleen geisha-kulttuurin. Kylmiä väreitä sai aikaan taisteilijoiden kunnianosoitukset kumartamalla: toisilleen ennen ja jälkeen taistelun, miekoilleen, soittajille ja lopuksi yleisölle. 

Kuva: Kari Rosenberg.

Jos edellisiltainen Jyväskylän Kesän esitys sai aikaan ylpeydenaihetta musiikkikentästä, oli tämä erikoisuudessaan jotain todella hämmästyttävää. Suomessa luodaan aivan mieletöntä kulttuuria!  

Osallistuitteko te Jyväskylän Kesään?

Kokoelmarakkautta

Joensuun taidemuseo on hiljalleen vuosien varrella noussut aika korkealle omien suosikkitaidemuseoideni listalla. Tämä johtuu siitä, että kyseisessä museossa on tiivistettynä kaikki omat taidehistorialliset kiinnostuksen kohteeni: antiikki, Kiinan taide, kirkkotaide ja ikonit. Tiedän, että maailman museoissa ne antiikkia koskevat ruukun palaset, veistokset ja niiden osat sivuutetaan museovierailulla nopeasti, sillä kuka niitä kaikkia jaksaa tutkia, kun museossa on mielenkiintoisempiakin kohteita? Kotimaan museoissa antiikin kulttuurin esittely on kuitenkin vähäistä ja minusta on aika hienoa, että pikkuruisessa ja kulttuurihistorialtaan nuoressa Suomessa on muistoja antiikin klassiselta ja hellenistiseltä kaudelta Kreikasta, Etruriasta ja Etelä-Italiasta. Vai voitteko väittää, ettei kulttuuriesineiden vertailu hämmästytä, kun vertaatte alla olevaa roomalaiskopioveistosta siihen tietoon, että Suomessa elettiin samaan aikaan varhaisrautakautta.

Nuorukaisen pää, fragmentti. Roomalainen kopio kreikkalaisesta pronssiveistoksesta, noin 500-luvun loppu - 400-luvun alku eKr., 29cm, ruskeaksi värjättyä marmoria (pronssi-imitaatio).

Jo vuonna 494 eaa. luotiin kreikkalaisen kaupunkisuunnittelun paras esimerkki ruutukaavasta, kun Hippodamos loi Miletoksen asemakaavan. Ideana ruutukaava on vieläkin vanhempi, sillä varhaisimmat ruutukaavalla toteutetut kaupungit suunniteltiin jo 2500 vuotta ennen ajanlaskun alkua esimerkiksi Egyptissä. Varhaisimmat esimerkit roomalaisesta geometrisesta kaupunkisuunnittelusta löytyvät Tiber-joen suulta Ostiasta, jossa pääsin vierailemaan Rooman opintomatkalla. Vertailukohtana muistutettakoon, että Suomessa ruutukaavoitetut kaupungit yleistyivät vasta 1600-luvulla. Siinä välissä on melkoisen monta vuotta kulttuurin etumatkaa.

Lipaston yläpuolella Albert Edelfeltin: Virginie, 1883, Arla Cederbergin kokoelma.

Toisessa kerroksessa pääsee tutustumaan antiikin lisäksi myös kotimaan taiteen historiaan 1850-luvulta 1970-luvulle. Jokainen tila on nimetty ja värikoodattu erikseen. Matka alkaa 1850-1890-lukujen taidetta esittelevästä punaisesta Arla-huoneesta. Nimi tulee kokoelman keräilijästä Arla Cederbergistä. Näyttelyssä on paljon kotimaisia luontokuvauksia ja tietenkin se museon vetonaula: Albert Edelfeltin Virginie.

Wäinö Aaltonen: Runotar, 1926, Onni Okkosen kokoelma.

Näyttelykierros jatkui sinisenharmaaseen Iris-huoneeseen, jossa esitellään kotimaista taidetta 1890-luvulta 1940-luvulle. Tämä huone oli aiemmin suosikkini ja näyttelyn vetonaula on ehdottomasti Wäinö Aaltosen Runotar, jonka kanssa täytyy joka kerta ottaa muutama tanssiaskel. Huoneen nimi on lainattu Iris-keramiikasta, jota valmistettiin Porvoon Iris-tehtailla vuodesta 1897 vuoteen 1902. Tässä näyttelyssä näkyy jo niitä uuden vuosisadan rohkeita siveltimenvetoja ja impressionistiset vivahteet tekivät huoneesta mieluisan.

Ehkä omassa taidemaussa on havaittavissa "uutuudenviehätystä", sillä Resetti-näyttelyn taideteokset vuosilta 1940-1970 kiinnostivat pitkästä aikaa vanhempaa taidetta enemmän. Tämä aikakausi oli pitkään itselleni melko sumuista, mutta Jyväskylän taidemuseon näyttelyn ja siihen tekemieni opastusten ansiosta aloin kiinnostua aikakaudesta enemmän. Näyttely on saanut nimensä kokoelman kerääjästä Olavi Turtiaisesta, joka toimi apteekkialalla.

Seinällä vasemmalla Erik Granfelt: Pöytäasetelma, Olavi Turtiaisen kokoelma; keskellä ylhäällä Erik Granfelt: Vaimon muotokuva, 1952, Carl-Johan af Forselles-kokoelma; keskellä alhaalla Erik Granfelt: Tehtaita, 1955, Onni Okkosen kokoelma; oikealla Per Stenius: Sommitelma, 1957, Olavi Turtiaisen kokoelma; flyygelin päällä Oskari Jauhiainen: Naisen pää, 1947, Olavi Turtiaisen kokoelma.

Näissä kokoelmanäyttelyissä on taideteosten lisäksi se kiva piirre, että jokaisessa huoneessa on aikakauteen sopivia pöytiä ja tuoleja, joihin saa istahtaa katsomaan näyttelyä tai pöydille tuotuja kirjoja. Näin ilmapiiri on sallivampi ja helpommin lähestyttävä kuin kierrellä pelkkiä seinillä olevia "älä koske" teoksia. Tilan kanssa on huomaamattaan enemmän vuorovaikutuksessa.

Kunhan kuvittelin -näyttely, Veikko Jalava: Vedenneito, 1940-luku, Joensuun kaupungin kokoelma.

Toisen kerroksen käytävässä oli Joensuun lyseon 150-vuotisjuhlanäyttely Kunhan kuvittelin. Museorakennus toimi lyseona vuoteen 1974 saakka. Näyttely esittelee taiteilijan uralle lähteneiden Joensuun lyseon oppilaita ja opettajia, mm. Onni Okkonen, Reino Hietanen, Unto Immonen, Tapani Raittila ja Alfred Ketola.

Kunhan kuvittelin -näyttely, Eino Johannes Härkönen: Niina, 1926, Joensuun taidemuseon kokoelma.

Sisälläni elävä taidehistorian salapoliisi kiljui riemusta, kun huomasin Eino Johannes Härkösen maalauksen Niina. Maalaus sinänsä ei aiheuttanut sen suurempaa ihastusta, vaikka kuvassa onkin kuvattuna soma nainen kauniisti laskeutuvassa mekossaan. Mutta kun vertaatte Härkösen maalausta alla olevaan Picasson Olgaan, ei voi olla ajattelematta, että Härkösen on täytynyt nähdä Picasson 8 vuotta aiemmin ensimmäisestä vaimostaan maalaama teos. Asento on miltei samanlainen, hiukset ovat muodin mukaiset, mekko on tumma ja kauniisti laskeutuva, Niinan tyynyssä on pieni viittaus samanlaiseen kasvillisuuteen mitä löytyy Olgan nojatuolista ja molemmilla naisilla vasen jalka on nostettu oikean päälle. Kyseinen Olgan muotokuva oli esillä Ateneumin Picasso-näyttelyssä vuonna 2009. Jos maalaus ei olisi jäänyt näyttelystä mieleeni, tuskin olisin kiinnittänyt Härkösenkään maalaukseen sen suuremmin huomiota.

Vas. Pablo Picasso: Portrait of Olga in the Armchair, 1918, öljyväri kankaalle, 130x88.8 cm, Musée Picasso. Kuva täältä. Oik.  Olga Khokhlova, keväällä 1918, kuvaajaksi attribuoitu Pablo Picasso tai Emile Deletang. Kuva täältä.

Alttarilla Bernardo Daddi: Madonna ja lapsi (Maestà), noin 1290-luku - 1348, italialainen; Liberale da Verona: Lukeva Madonna, noin 1480, italialainen; veistokset: Neitsyt Maria ja Johannes ristiinnaulitsemisryhmästä, noin 1500, elsassilainen; Madonna ja kaksi pyhimystä, noin 1500, italobysanttilainen.

Esittelin aiemmat näyttelytilat kronologisessa järjestyksessä, vaikka kiertelin niitä todellisuudessa sekaisin. Ainut mikä toisen kerroksen näyttelyissä säilyttää aina paikkansa on Madonna-huone. Se kruunaa museokäynnin joka ikinen kerta. Kirkkosalimaisessa tilassa esitellään Onni Okkosen keräämää eurooppalaisen kirkkotaiteen kokoelmaa.

Madonna ja kaksi pyhimystä, noin 1500,temperamaalaus puulle, italobysanttilainen.

Hämärä tila on hiljainen ja alttariseinän vasemmalle puolen on rakennettu lasimaalausikkunoita imitoiva kokonaisuus. Tällä kertaa jätin yksittäisiin veistoksiin tutustumisen väliin ja vain nautin tunnelmasta.

Ylhäällä Oscar Parviaisen: Kapusiinimunkkien hautakammio, 1914, Anna-Lisa ja Arnold Glave kokoelma.

Madonna-huoneen jälkeen oli astuttava valoon ja kiivettävä kolmanteen kerrokseen. Porraskäytävässä on Oscar Parviaisen maalauksia, jonka teoksiin viittasin jo kesällä Ainolassa vieraillessani. Valoisa porraskäytävä antoi kontrastin synkille ja mustanpuhuville teoksille. Kyseinen kapusiinimunkkien hautakammiota kuvaava maalaus oli vaikuttava jo senkin vuoksi, että tuossakin paikassa pääsin ihan oikeasti vierailemaan aiemmin mainitulla Rooman opintomatkalla. Vaikka luurangoin ja kaikkine sen palasineen koristeltu tila oli jännittävä paikka, se ei ollut kokemuksena yhtään niin ahdistava kuin maanalaiset katakombit. Kammiossa ei sentään tullut ahtaan paikan kammoa, sillä tilan toisella seinällä oli ikkunoita ulos.

Kolmannen kerroksen käytävä on varattu Onni Okkosen keräämän kiinalaisen kokoelman esittelyyn. Täällä tulee hieman samanlainen kulttuurihämmennys kuin siellä antiikin taidetta esittelevässä huoneessa, sillä Kiinan kulttuuri on käsittämättömän pitkä, rikas ja monipuolinen. Molemmissa näyttelyissä on maltettu pysyä kohtuudessa, sillä vähemmillä esine-esimerkeillä mielenkiinto jaksaa pysyä yllä. Ei tule sitä ähky-tunnelmaa, kun seinän pituiset vitriinit ovat täynnä esineitä joihin on hankala samastua.

Bodhisattva, Yuan-dynastia (1271-1368), puu: rippeitä maalaus- ja kultauskoristelusta.

Etualalla yksityiskohta Pekka Kauhasen veistoksesta Maalarin puku, 2013; taustalla Rafael Wardin Lepäävä, 2004. Veikko Kasurisen kokoelma.

Kolmannessa kerroksessa sijaitsee myös vaihtuvien näyttelyiden Studio, jossa oli tällä kertaa esillä Veikko Kasurisen Joensuun taidemuseolle lahjoittama kokoelma. Todella näyttävä kattaus mm. Rafael Wardia, Leena Luostarista, Ahti Lavosta ja Sam Vannia.

Etualalla Martti Aiha: Vaassilan taivas, 2006; taustalla Matti Kujasalo: Sommitelma, 1971. Veikko Kasurisen kokoelma.

Vasemmalla: Ristiinnaulittu Kristus Kunnian Kuningas, ikonin on maalannut Harri Stefanius, 1999.

Kun museon toinen kerros kruunataan Madonna-huoneella, kolmannessa kerroksessa näyttelykierroksen päättää aina Berghemin ikonikokoelma. Madonna-huoneen hiljaisuudesta poiketen täällä soi kirkkomusiikki ja ikonit on sijoitettu ympyrämuodostelmaan, jolloin keskelle täytyy tehdä pieni vaellus ikonipolkua pitkin. Pieni tila on otettu haltuun oivaltavasti.

Jumalan ilmestyminen - Herran kaste, ikonin on maalannut Barbara Gosh, Addis Abebassa Etiopiassa, 1997.

Uusrenessanssityyppinen rakennus sopii museoksi ja mikä nostaa mielestäni sen arvoa entisestään (kokoelmien lisäksi) on se, että toisessa kerroksessa on suuri juhlasali, jota voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin. Ystävät kertoivat olleensa kuuntelemassa salissa esimerkiksi oopperamaistiaisia, joten tällainen tila mahdollistaa monipuolisten tapahtumien järjestämisen rakennuksen sisällä.

Etualalla: Jumalanäiti Ennusmerkki, ikonin on maalannut Jyrki Pouta Jyväskylässä, 1997; taustalla Feodorin Jumalanäiti, ikonin on maalannut Kyllikki Suvanto, 1997.

Pieni miinus museolle tulee siitä, ettei teoslapuissa ollut mainittu tekniikkaa ja materiaalia. Tämä tuskin häiritsee niin sanottuja tavallisia museokävijöitä, mutta kyllä minua jäi hieman mietityttämään, että oliko se Aaltosen Runotar-veistos tehty kipsistä ja maalattu kultaiseksi vai mitä materaalia se oli. Tai että onko joku maalaus tehty öljyvärellä vai akryylimaalilla tai onko pohjana kangas, vaneri vai paperi. Toisaalta, tähän saakka alalle koulutettuna pitäisi tunnistaa materiaalit ja tekniikat toisistaan ihan kysymättä mikä usein onnistuukin, mutta olisi silti ollut kiva varmistua.

Pientä kateutta joensuulaisia kohtaan on havaittavissa, sillä mielelläni ottaisin museon haltuun kokonaisuudessaan ja rauhassa siten, että jokaisella vierailukerralla keskittyisi vaikka vain yhden kerroksen näyttelyihin kerrallaan. Näin olen tehnyt Jyväskylän museoissa. Valitettavan harvoin Pohjois-Karjalassa kuitenkin tulee vierailtua, jolloin haluan aina nähdä koko museon, jolloin on vaarassa taideähky. Autottomana asiaa ei auta yhtään uutiset VR:n junaliikenteen lakkauttamisesta/vaikeuttamisesta Joensuuhun. Viehätys pysynee tosin pidempään yllä, kun kohde on vähän vaikeammin tavoitettavissa? ;)

Vapriikin keskiviikkoluennot

Edellisen postauksen kommenttiosiossa harmiteltiin sitä miksi kaikki kiva on aina Helsingissä. Tämä on totta että pääkaupunkiseudulla tapahtuu paljon kaikkea kivaa, josta ei jaksa aina edes pysyä kärryillä. Mutta Vapriikin nettisivuja tutkiessani huomasin että tapahtuuhan sitä kaikkea kivaa muuallakin, kun jaksaa nähdä hieman vaivaa ja etsiä sitä kivaa.

Siinä missä Hagelstam 2nd School järjestää maksullisen kurssikokonaisuuden taiteesta, muotoilusta ja taidebisneksestä, Vapriikki pitää ilmaisia keskiviikkoluentoja syyskuusta marraskuuhun. Luennoilla käsitellään Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet näyttelyn hengessä kiinalaista kulttuuria ja aikakausia eri näkökulmista.

Luvassa seuraavanlainen kattaus:

18. 9. FT Minna Valjakka: Ensimmäisten keisarikuntien haasteet ja saavutukset (Qin ja Han)

25.9. Sinologi Pertti Seppälä: Kiinan varhainen kansanusko ja vainajanpalvonta

2.10. FT Minna Valjakka: Kansainväliset vaikutteet ja kulttuurin kukoistus (Tang ja Song)

9.10. FT Minna Valjakka: Ruohoaroilta Eurooppaan: Mongolien vallassa (Yuan)

16.10. FT Minna Valjakka: Jesuiittoja, eunukkeja ja oppineita - kiinalaisen sivistyksen uusi menestyskausi (Ming)

23.10. FT Minna Valjakka: Kolonisaatio, oopium ja viimeisen dynastian kukistuminen (Qing)

30.10. FT Minna Valjakka: Ruudista leijoihin - kiinalaiset keksinnöt

6.11. Dosentti Lauri Paltemaa: Vallankumous ja Maon Kiina

13.11. Dosentti Lauri Paltemaa: Uudistuskausi ja Kiinan nousu

Mielenkiintoni heräsi varsinkin tuota Pertti Seppälän luentoa kohtaan, hän kun sattuu olemaan maamme johtavia Kiinan asiantuntijoita ja kääntäjiä.

Lisätietoa Vapriikin tapahtumasivulta.

Terrakotta-armeija

Kiittelin viime viikolla hyvästä museopalvelusta loma-aikana ja se kiitos menee Vapriikkiin. Ohjelmassa oli siis käydä tutustumassa Terrakotta-armeija ja Kiinan keisarien aarteet näyttelyyn, jota on mediassakin hehkutettu. Jotain sen menestyksestä kertoo se että ensimmäisen kuukauden aikana kävijöitä on ollut jo 20 000! Vieraat kulttuurit kiinnostavat ja armeija vetää kävijöitä Tampereelle myös naapurimaista, sillä suurin osa esineistä on ensimmäistä kertaa esillä Pohjoismaissa.

Vaikka tiesin näyttelyn menestyksestä en osannut kuvitella että lippukassoille jonottaminen veisi aikaa. Jono mutkitteli aulatilassa, jotta ihmisten ei olisi tarvinnut jonottaa ulkona (tosin sitäkin kuulema tapahtuu). No mitä näyttelyssä on sitten odotettavissa? Näyttelytilan hämärään saapuessa jonotus jatkuu. Tällä kertaa jonotetaan että päästään lukemaan näyttelytekstejä ja katsomaan ensimmäisiä esineitä. Tässä vaiheessa alkoi muistua mieleeni Vatikaanin museoiden kävijäahdistus kun kuljetaan peräkanaa. Ympärillä olevilla lapsilla oli mobiiliopastuslaitteet joiden puhe häiritsi omaa lukemista. Museo suosittelee kuulokkeita ja niin minäkin; antakaa jokaiselle kävijälle mahdollisuus nauttia vierailusta omaan tahtiin ilman että laite höpöttää kaiken jo etukäteen. Alun jonotustilanne menee kuitenkin nopeasti ohi kun jokaiselle kävijälle muodostuu oma rytmi. Toiset lukevat tekstejä pidempään kuin toiset ja toiset kiertävät kaikki esineet ja toiset valikoiden. Äänimaailmoja näyttelyssä ei ole ja tilan hiljaisuus (niitä lasten mobiililaitteita ja puheensorinaa lukuun ottamatta) yllätti.

Bo-kello, pronssia, Kevättä ja syksyä kausi (valettu todennäköisesti välillä 697-677 eaa.), löydetty vuonna 1978.

Vyökoukku, kulta, Kevättä ja syksyä kausi, löydetty vuonna 2002.

Vapriikki esittelee Kiinan Ensimmäisen keisarin, Qin Shihuangdin, molemmat valtakunnat - maanpäällisen ja tuonpuoleisen. Historia- ja taustatietoa Qin-dynastian (221 - 206 eaa.) ajalta Han-dynastiaan (206 eaa. - 220 jaa.) on hallitusti, tekstit jaksaa lukea joka auttaa sukeltamaan syvemmälle aiheeseen. Suurin osa esineistä on lasivitriineissä, mutta teoksia on jätetty myös lasittomille korokkeille, jonka myötä kävijät saadaan ajatuksellisesti lähemmäs aarteita. Jokaisesta esineestä oli onnistuneesti kirjoitettu kontekstitiedot (aikakausi, materiaali, milloin ja mistä löydetty ja minkä museon kokoelmista), mutta olisin kaivannut aikakausien perään vuosilukuja, sillä esimerkiksi Kevättä ja syksyä kausi ei kerro itselleni mitään. Jälkikäteen Wikipedia paljasti ajankohdaksi 770 eaa. - 476 eaa. Tältä aikakaudelta olivat esimerkiksi erilaiset koristeet ja riipukset. Hämärässä esineet nostettiin esille kohdevaloilla, mutta joissain esineissä valo ei museaalisista syistä saa olla voimakas, mikä on täysin ymmärrettävää, mutta tällöin kontekstitietolaput olisi pitänyt sijoittaa aika ajoin paremmin. Hämärässä nurkassa olevaa tekstiä heikkonäköisten voi olla mahdoton lukea.

Ote näyttelyssä pyörineestä valokuvasarjasta.

Ote näyttelyssä pyörineestä valokuvasarjasta.

Historia- ja taustatieto on toki hyvä lukea jos tahtoo ymmärtää miksi ja millaisessa ympäristössä löydöt on tehty. Alkupuolen näyttelyn parasta antia oli kuitenkin valokuvasarja joka pyöri seinällä näyttäen millaisessa ympäristössä terrakotta-armeija kaivaustilanteessa on. Kuvista huomaa myös paljon puhutun kasvojen erilaisuuden; niitä ei ole tehty sarjatuotantona vaan muotoiltu jokaiselle persoonalliset kasvot. Tässä vaiheessa näyttelyä yhtäkään sotilasta ei ole vielä tullut vastaan, joten kiinnostus ensikohtaamiseen kasvaa eikä sotavälineistöön olisi jaksanut keskittyä.

Ote näyttelyssä pyörineestä valokuvasarjasta.

Kulman takana seuraavassa tilassa hohtaa violetinsininen tähtikatto. Siellä ne ovat! Kenraali, vaunun ajaja, polvistunut ja seisova jousimies, perällä vielä joku viideskin. Toiset istuvat penkillä ihaillen, toiset miltei nenä kiinni lasissa. Ovathan ne vaikuttavia. Suurempia kuin olin alun perin ajatellut. Kiinalaisten ajattelee olevan pieniä, mutta sotilaat menisivät pituutensa puolesta eurooppalaisistakin. Mitään syväanalyysia veistoksista ette saa, käykää itse katsomassa ja kokemassa.

Kenraali, poltettu savi, Qin-dynastia, löydetty vuonna 1980.

Polvistunut jousimies, poltettu savi, Qin-dynastia, löydetty vuonna 1980.

Polvistuneella jousimiehellä on vielä maalifragmentteja kehossaan.

Pienoismalli näyttää kuinka terrakottasotilaita valmistettiin. Käytössä oli esimerkiksi makkara- ja levytekniikka. Kaikki yksityiskohdat tehtiin käsin. Työläisiä oli yli 1000 joista monet haudattiin joukkohautoihin.

Näyttely on jaettu kahteen kerrokseen ja alakerrassa pääsee katsomaan eläimiä kuten hevosia ja lintuja. Alakerran vetonaula on ehdottomasti hevosvaunut, vaikkakin on kopio. Hevosten suitset, päitset, länget ja mitä näitä nyt on olivat äärimmäisen yksityiskohtaisia. Suurikokoinen satuloitu hevonen oli myös vaikuttava. Sekin on alun perin koristeltu kultaisin ja hopeisin yksityiskohdin, joista näyttelyssä on mukana muutamia esimerkkejä.

Satuloitu hevonen, Qin-dynastia, löydetty vuonna 1987.

Näyttely oli kattava vaikka esineitä oli hallitusti. Äänimaailmojen puuttuminen oli yllätys ja olisin toivonut johonkin kohtaan kiinalaista musiikkia (vaikka siihen valokuvasarjan esittelyyn). Toisaalta tiedän että äänien hallitseminen tilassa on haastavaa jos ei halua sitä mukaan koko näyttelyyn. Esineitä oli ihastuttavan monipuolisesti veistoksista ja ruukuista koruihin ja aseiden osiin. Koska näyttelyä on markkinoitu niin voimakkaasti juuri terrakotta-armeijalla, näyttelyn alkupuoli tuntui menevän kiirehtien sillä sitä odotti vain niitä sotilaita (jotka olivat upeita). Alakerran esineistöstä jaksoi sotilaiden näkemisen jälkeen nauttia paljon rennommin.

Haarniska, kalkkikivi, Qin-dynastia, löydetty vuonna 1998. Tuonpuoleiseen elämään tarkoitettu haarniska, sillä oikeassa käytössä se olisi ollut liian painava.

Näyttelyn jälkeen piti mennä katsastamaan museokaupan tarjonta. Sinne olivat eksyneet pienoismallit terrakottasotilaista, jotka kyllä houkuttelivat ostamaan ja hypistelemään, mutta jäivät kuitenkin lopulta odottamaan seuraavia ottajia. Oli isompia ja pienempiä sotilaita sekä silkkipäällysteisissä rasioissa sarja pikkuruisia sotilaita hevosineen. Luulen kyseisten veistosten olevan hittituote (itse tilasin näitä joskus sukulaiselle suoraan Kiinasta), jos haluaa palan UNESCON maailmanperintökohdetta kotiinsa. Museo on julkaissut näyttelystä myös laadukkaan näköisen kirjan jos haluaa muistella näyttelyn tunnelmia syvällisemmin. Itse olisin toivonut postikortteja sotilaista tai näyttelystä, mutta kotiin ja mummolle jäi nyt terveiset lähettämättä. Kauppaan oli eksynyt myös monenmoista Kiinaan liittyvää kotiinviemistä.

Näyttely esillä Vapriikissa 1. joulukuuta 2013 saakka. Jään odottamaan mikä tulee olemaan lopullinen kävijämäärä.

Mitä mieltä olette näyttelystä ja oletteko käyneet sitä vielä katsomassa?