Yasushi Koyama: Herra Otso

Galleria Ars Liberassa on parhaillaan esillä japanilaissyntyisen taiteilijan Yasushi Koyaman veistoksia. Näyttelyn nimi Herra Otso kertoo taiteilijan suhteesta luontoon:

Yasushi Koyama: Karhunpentu (2 tassua ylhäällä), 2021, koivupuu, talomaali, öljyvärimaali.

"Ajattelen metsää tilana, jossa ihminen kohtaa äitiluonnon. Me ihmiset olemme osa luontoa ja osa maapalloa. Olemme kohdanneet ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofit. Ajattelen uudelleen ihmisen ja luonnon suhdetta käyttämällä metaforaa karhusta, Herra Otsosta, metsän jumalana kansanperinteen ja antropologian näkökulmasta. Näyttelyssäni haluan ilmaista karhun metsäantropologiaa Suomessa ja Japanissa.

(---) Muinaisina aikoina karhua palvottiin metsän jumalana, niin Suomessa kuin Japanissakin. Japanilaisen alkuperäiskansan, ainujen karhufestivaali oli rituaaliseremonia ja festivaali, jossa karhun sielu sekä metsän henget lähetettiin tästä maailmasta toiseen maailmaan. Ihminen on uskonut, että karhuissa on jotain pyhää. He ovat puhuneet karhun kautta metsän näkymättömälle elämälle. Karhumaailma, jonka luon puusta käsin talttaa käyttäen, on mielestäni rituaalinen seremonia metsän kunnioittamiseksi," Koyama kertoo.

Yasushi Koyama: Kävelevä karhu, 2021, graniitti.

Yasushi Koyama: Kävelevä karhu, 2021, graniitti.

Näyttelyssä on taltalla veistettyjen karhujen lisäksi yksi keraaminen ja kaksi kivestä veistettyä karhua. Karhujen muotokieli, ilmeet ja eleet ovat lempeitä, leikkisiä ja söpöjä. Taiteilija käyttääkin toiminimeä SÖPÖ. "Taiteessani yhdistyvät suomalainen söpöys ja japanilainen kawaii, joka tarkoittaa myös söpöyttä. Söpöyksissä on kuitenkin eroa. Kun Suomessa söpöys helposti yhdistetään lapsiin, Japanissa söpöys lävistää koko yhteiskunnan vaatteista kulttuuriin ja viihteestä ruokaan", Koyama kuvailee Savon Sanomien haastattelussa.

Yasushi Koyama: Tassua heiluttava karhu, 2021, marmori.

Yasushi Koyama: Ruskeakarhu kolmilehti-T-paidassa, 2022, keramiikka, villa, origamipaperi.

Yasushi Koyama aloitti taideopinnot Imatralla, Saimaan ammattikorkeakoulussa 2007. Hän valmistui kuvataiteilijaksi 2010 ja tunsi jo opintojen aikana vetoa hellyttävään ilmaisuun: "Vaikka opiskelin hyvinkin realistista kuvanveistoa, niin se ei koskaan tuntunut omalta tyyliltäni. Hyvin pian ymmärsin, että haluan tehdä taidetta, jossa on söpöyttä ja iloa. Nyt ajattelen, että se on taiteeni tehtävä: jakaa onnellisuutta."

Näyttelyn suurin teos Karhun kalaonni (155cm) on valmistunut Kuopiossa, Suvisaaren venetehtaalla, jossa hän työskenteli Kuopion Muotoiluakatemian taiteilijaresidenssissä. Veistos on haapapuuta ja veistetty yhdestä puusta käsin käyttäen japanilaista pyöreää talttaa. 

Karhun kalaonni on saanut inspiraationsa Kuopion torilla Kauppahallin edessä seisovasta Heikki Konttisen veistämästä Veljmies-patsaasta (1959), kalakukosta, muikkuravintola Samposta ja ainujen karhuveistoksista. Veistos myös jää Kuopioon, sillä taiteilija on lahjoittanut karhun Kuopion yliopistolliselle sairaalalle.

Yasushi Koyama: Karhun kalaonni, 2022, haapapuu, talomaali, öljyvärimaali. Kuva: Sinikka Koyama.

Yasushi Koyama otti minuun yhteyttä noin vuosi sitten. Hänen näyttelyaikansa Galleria Ars Liberassa oli varmistunut ja näyttelyn teemakin oli jo tiedossa. Koyama tiedusteli, olisiko Kuopion yliopistollinen sairaala kiinnostunut ottamaan hänen suunnittelemansa ja valmistamansa veistoksen lahjoituksena vastaan.

Minähän en vielä tuolloin tiennyt, että millaisesta veistoksesta tulisi olemaan kysymys. Koyama kertoi veistävänsä teoksen toukokuussa 2022. Olin kuitenkin seurannut Koyamaa ja hänen taidettaan jo muutaman vuoden ajan. Tiesin hänen nimensä ja millaista taidetta hän teki. Olin tottunut näkemään häneltä pieniä keraamisia veistoksia, mutta en tiennyt hänen tekevän myös isoja teoksia. Ei tarvinnut kuitenkaan kahta kertaa kysyä kiinnostusta. Olin ehdotuksesta innoissani ja täysin varma, että sairaalassa liikkuvat henkilöt tulisivat pitämään teoksesta, olisi se millainen tahansa.

Ja eihän tästä lempeästi hymyilevästä ja kalasaalistaan halaavasta karhusta voi olla pitämättä?

Yasushi Koyaman Herra Otso -näyttely on esillä Galleria Ars Liberassa 19.6.2022 saakka.

Karhun kalaonnesta kuulette lisää, kunhan se näyttelyn jälkeen löytää paikkansa KYSiltä.

Lähde:
Iikka Taavitsainen: "Taltalla veistetty mutta silti kaikkea muuta kuin karski karhu", Savon Sanomat 28.5.2022.

Katsushika Hokusai: Kanagawan suuri aalto

Minua on aina kiehtonut Japanin kulttuuri ja taide, vaikka en ymmärrä kulttuurista juurikaan. En pysty "lukemaan" sen taidetta samalla tavalla kuin länsimaista taidetta. Tämän vuoksi se on jäänyt itselleni vieraaksi, vaikka sen kauneus viehättää. Tämä on myös syy miksi jumiuduin katsomaan Yle Teemalta Japanin taiteen historia -sarjaa. Ensimmäisessä osassa käsiteltiin japanilaisten suhdetta luontoon. Taidehistorioitsija James Fox kertoi mukaansatempaavasti mm. 1400-luvun abstraktinomaisista ja harmaasävyisistä mustemaalauksista, vuosisatoja eläneistä bonsaipuista, jotka on nostettu museoon veistoksiksi, hiekkapuutarhasta, neljästä vuodenajasta ja pyhästä vuoresta.

Katsushika Hokusai: Kanagawan suuri aalto, n. 1830, sarjasta 36 Fujivuorelle, väripuupiirros. Kuva: Wikipedia.

Olin pitkästä aikaa tv:n äärellä lumoutunut! Nämä BBC:n taidedokkarit ovat parhautta! ♥ Mielen räjäytti Foxin esittelemä Katsushika Hokusain (1760-1849) maalaama Kanagawan suuri aalto. Tämä on yksi maailmantaiteen merkkiteoksista ja hieman puhkikulunut jos minulta kysytään, vaikkakin vaikuttava teos.  

Mutta James Fox oli oikeassa kertoessaan, että harva katsoja tuskin pysähtyy tutkimaan teosta sen tarkemmin. Katseen kyllä vangitsee suuri aalto, mutta kuinka moni on huomannut veneissä istuvat siniasuiset miehet, joita on teoksessa peräti 22? Kalastajat ovat Foxin mukaan palaamassa pitkältä merimatkalta. Miehet ovat joutuneet vaikeuksiin; he pitävät kiinni veneen laidoista aaltojen heitellessä veneitä.

Katsushika Hokusai: yksityiskohta teoksesta Kanagawan suuri aalto.

Foxin tulkinnan mukaan kalastajat selviävät aallokosta hurjasta aallosta huolimatta, sillä taustalla heitä suojelee "aalloksi naamioitunut" pyhä Fuji-vuori. En ollut koskaan kiinnittänyt huomiota vuoreen! Toinen itsestäänselvä, mutta havahduttava huomio oli se, että me länsimaissa "luemme"  ja katsomme teosta vasemmalta oikealle. Liikumme ikään kuin suuren aallon mukana vasemmalta oikealle. Mutta japanilaiset lukevat teosta kulttuurinsa mukaan oikealta vasemmalle. Kuvattu tilanne näyttäytyy teoksessa aivan toisenlaisena. Veneissä olevat miehet taistelevat suurta aaltoa vastaan, jolloin kuva näyttäytyy pelottavana. Jokainen teoksen yksityiskohta tukee draaman tuntua: vaahtopäät ovat kuin sormia, jotka kurkottavat tarttumaan uhreihinsa.

Katsushika Hokusai: yksityiskohta teoksesta Kanagawan suuri aalto.

Taide osaa yllättää, vaikka kuinka luulisi "tuntevansa" teokset. Tämä oli myös osoitus siitä, että pitää tuntea kulttuuria, jotta voi tehdä kuvasta visuaalisia havaintoja ja tulkintoja. Kiehtova sarja! Ja visuaalisesti äärimmäisen kaunis jakso.

Todellisuuden ja kuvitelman rajamailla

Yuichiro Sato: Aikainen kevät, 2019, pigmentti, muste, akryyli paperille, puupaneelilla.

Jyväskylän taidemuseossa on esillä japanilaisen Yuichiro Saton (s. 1979) näyttely Metsä - Todellisuuden ja kuvitelman rajamailla. Blogia seuranneet muistavat, että ihastuin ensimmäisen kerran Saton häkellyttävän pikkutarkkoihin piirustuksiin puista Keski-Suomen museon ryhmänäyttelyssä 2016. Sen jälkeen olen kiertänyt hänen näyttelyitään Galleria Beckerissä ja Taidemaalariliiton TM-Galleriassa. 

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Aikainen kevät, 2019.

Aiempiin näyttelyihin verrattuna piirustukset ovat saaneet hieman enemmän maalauksellisuutta. Käkkyräoksaiset puut ovat edelleen valokuvantarkkoja, mutta taustoissa on havaittavissa akvarellimaisuutta. Teosten yhteydessä kerrotaan tekniikka, mutta en ole saanut teoksia tuijottamalla selville kuinka ihmeessä lopputulos syntyy. Saton työskentelystä olisi mielenkiintoista nähdä jokin dokumenttihetki. Kaikissa piirustuksissa on salaperäistä utuisuutta ikään kuin teoksia katsoisi ohuen harsoverhon läpi. Piirustustaidon lisäksi Sato on mestarillinen valon käsittelyssä. 

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Seisoja, 2019, pigmentti, akryyli paperille, puupaneelilla.

Uusimmissa piirustuksissa mustavalkoisuuden rinnalle on tullut rohkeammin värejä. Esimerkiksi Seisoja -teoksen yläreuna hehkuu sinisenä. Saton töissä hehkuu valo, mutta niissä on usein myös pigmentin  tuomaa kimallusta. Seisoja -teos muistutti Firenzessä nähdystä Fra Angelicon Neitsyt Marian ilmestys -freskosta, jossa Gabrielin siivessä käytetty punainen väri kimalsi taianomaisesti. Yuichiro Saton Seisoja näytti kuin kurottelevan kohti kimaltavaa tähtitaivasta.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Seisoja, 2019, pigmentti, akryyli paperille, puupaneelilla.

Yuichiro Sato: Metsä, 2019, grafiitti, aito kulta paperille, puupaneelilla.

Tähän saakka Sato on tuonut näyttelyihin teoksia, joissa suuret ja usein yksinäiset puut ovat pääosassa. Jyväskylän taidemuseon näyttelyssä koin täydellisen yllätyksen, kun seinämän takana oli kokonainen metsä! Yllä olevasta kuvasta näette teoksen kokoluokan...  Yuichiro Sato kertoi TM-gallerian näyttelyn yhteydessä, että jokainen piirretty viiva vie hänet lähemmäksi luontoa. Tämän teoksen ääressä tuntui, että Sato on päässyt osaksi luontoa ja antaa siihen mahdollisuuden myös katsojalle. 

Yuichiro Sato: Metsä, 2019, grafiitti, aito kulta paperille, puupaneelilla.

Teos oli niin häkellyttävän aito ja rauhallinen, että palasin sen ääreen useamman kerran. Aiempien Saton teosten kohdalla olen tutkinut valokuvantarkkojen piirustusten yksityiskohtia kuin etsiäkseni todisteita siitä, että ne ovat todellä käsin tehtyjä. Metsä -teoksen kohdalla minun ei enää tarvinnut etsiä. Useamman näyttelyn nähtyäni tiedän Yuichiro Saton taidokkuuden ja vain tuijotin teoksen tunnelmaa. Pehmeää varvikkoa, paljaita kuusenrunkoja, sammaleenpeittämiä kiviä, ohuita pihlajantaimia ja aurinkoa, joka heittää keskelle teosta valopolun kuin kutsuakseen katsojan astumaan lähemmäs.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Metsä, 2019, grafiitti, aito kulta paperille, puupaneelilla.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Metsä, 2019, grafiitti, aito kulta paperille, puupaneelilla.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Metsä, 2019, grafiitti, aito kulta paperille, puupaneelilla.

Olen sivunnut jokaisessa Saton näyttelystä kirjoittamassani blogitekstissä pyhyyttä ja mystiikkaa. Ne ovat läsnä myös tässä Jyväskylän taidemuseon näyttelyssä. Yuichiro Sato kertoo:

"On kulunut kolme vuotta siitä, kun tulin Suomeen. Tämän maan valosta, vesistä ja metsistä kutoutuvat maisemat lumosivat minut, ja lumoavat vieläkin aina uudestaan. Japanissa ollessani ohjasin ajatukseni luonnon mahtiin, ja koetin kuvata sen pohjatonta voimaa abstraktein kuvin. Etsin uutta ilmaisua käyttämällä muun muassa metallia, tekstiiliä ja hapettimia perinteisten japanilaisten maalausvälineiden ohessa. Mutta kohtaaminen Suomen luonnon kanssa antoi aivan uutta inspiraatiota, ja muutti minua. Tuntematon maa näytti minulle, että kun tuttua ympäristöä katsoo tarkoin, avautuu lukemattomia pienoismaailmoja. Koivun rungossa piilevä elinvoima ja vuodenaikojen kierron jättämät jäljet olivat uskomattoman kauniita, ja täytyin pohjattomasta tarmosta. Uppouduin piirtämään puita ja niitä syleileviä maisemia, sellaisena kuin ne ovat, sellaisena kuin ne tunsin.

Kun tapaan japanilaisia tuttavia pitkästä aikaa, he kyselevät kaikenlaista. Useimmiten kysellään Suomesta ja Suomessa piirtämistäni kuvista. Mutta toisinaan tulee vastaan ihmisiä, jotka puolivitsillä kyselevät, onko menninkäisiä tai ihka oikeita muumeja näkynyt. Vastaan kieltävästi, ei ole näkynyt, mutta sanon perään, että ehkä en vain ole katsellut riittävän tarkoin. Suomen arjessa minusta tuntuu nimittäin usein, että haltioita ja henkiä saattaisi hyvin olla ihan nurkan takana. Ikkunan tuolla puolen avautuvan taivaan väri, metsän pohjalle tunkeutuva yksinäinen valonsäde, märän sammaleen ja saniaisten jadenvihreä: yllätyn ja haltioidun aina vain uudelleen. Kun hämmästys on laantunut, täytyn hiljaa kiitollisuuden tunteella siitä, että tuo upea maisema on nyt tässä, ja siitä, että saan asua täällä.

Usvan tuolla puolen, järven yllä kelluva kullanhohtoiseksi värjäytyvä metsä – toivon voivani yhä jatkaa eteenpäin piirtäen noita tämän maan maisemia, jotka tuntuvat huojuvan todellisuuden ja kuvitelman rajamailla.

Tämä näyttely pyrkii ilmaisemaan puuvanhuksen edessä seistessä tuntemaani pyhyyden tunnetta, luonnon herättämää pelkoa ja kunnioitusta, sekä kiitollisuutta luonnon kanssa harmoniassa olevaa elämää kohtaan."

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Metsä, 2019, grafiitti, aito kulta paperille, puupaneelilla.

Kiitos Yuichiro Sato. Sinä saat katsojan tuntemaan tuota samaa pyhyyttä ja kiitollisuutta näitä maisemia, luontoa ja puita kohtaan. Kiitos, että muistutat meitä ympärillämme olevasta kauneudesta ja elintärkeästä ympäristöstä.

Metsä - Todellisuuden ja kuvitelman rajamailla -näyttely
Jyväskylän taidemuseossa 8.9.2019 saakka.
Yuichiro Sato, Taiteilijatapaaminen pe 23.8. klo 16.30-17.30.

Pyhiä puita

Muistatteko Galleria Beckerin näyttelyn, josta kirjoitin otsikolla "Puut jossa jumalat asuvat"? Näyttely teki niin suuren vaikutuksen, että päätin tehdä päiväreissun Helsinkiin katsomaan japanilaisen Yuichiro Saton näyttelyä myös Taidemaalariliiton TM-galleriassa. Näyttely ehti valitettavasti päättyä jo kesäkuun lopussa, mutta tässä hieman muistumia kokonaisuudesta.

Näyttelyssä oli samanlainen lumoava tunnelma kuin Beckerissä. Suurikokoiset koivumaisemat saivat hiljentymään. Vaikka ulkona puut olivat vihreitä ja täynnä lehtiä, valkoisen gallerian seinillä olevat lehdettömät puunrungot muodostivat kokonaisuudesta kuin valoisan kappelin. Kirjoitin edellisellä kerralla muun muassa näin: 

"Tuntui jotenkin etuoikeutetulta katsella noita pikkutarkkoja tutkielmia vanhoista koivuista ja ajatella samalla, että nuo puut kuuluvat minun maisemaani. Kuinka toisesta kulttuurista tullut henkilö voi vangita luonnon hengen niin kauniisti, että jokainen koivu tuntui olevan kuin oma persoonansa."

Sato kertoo, että jokainen piirretty viiva vie hänet lähemmäs luontoa. Piirretyt viivat näyttävät itse asiassa niin aidoilta, että lyijykynällä, pigmentillä ja grafiittijauheella toteutetut työt näyttävät kauempaa valokuvilta. Tekniikan taidokkuus pakottaa tutkimaan yksityiskohtia lähempää, jolloin katsojankin on uskottava, että käsin nämä valtavankokoiset teokset on todella luotu.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Koivumaisema, 2018, lyijykynä, mineraalipigmentti paperille, 300x780 cm.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Koivumaisema, 2018, lyijykynä, mineraalipigmentti paperille, 300x780 cm.

Koivu on kaikille suomalaisille tuttu puu, joka pitää sisällään paljon symboliikkaa ja uskomuksia. Koivun on ajateltu symboloivan valoa, puhtautta ja parantamista. Maaäidin uskottiin kuuntelevan pyyntöjä erityisesti silloin, kun toiveet lausuttiin koivujen katveessa. Hämeenlinnan kaupungin emerituspuutarhuri Pekka Uotinen kommentoi koivun merkitystä suomalaisille näin:

"Koivu on monipuolinen anniltaan. Se antaa ensin mahlan, sitten vispilät, saunavastat ja juhannuskoivut. Päreistä tehtiin kattoja ja sitten tuohesta tehtiin jalkineita, tuohivirsuja. Ensimmäinen juoma-astia lippo on koivusta sekin."

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Koivumaisema, 2018, lyijykynä, mineraalipigmentti paperille, 300x780 cm.

Puut ovat suomalaisessa maisemassa niin tuttuja, että pidän niitä itsestäänselvyytenä. Yuichiro Sato nosti näyttelyllään puut arjen yläpuolelle ja teki niistä mystisiä pyhiä puita. Mustavalkoisuus on kiehtovaa ja pienemmissä töissä utuisuus vain lisää salaisuuden tunnetta. Ikivihreät männynkäkkyrät tuovat mielikuvan pysyvyydestä, voimasta ja sitkeydestä.

Yuichiro Sato: Usva, 2018, lyijykynä, mineraalipigmentti, japanilainen sumi-muste paperille, 60x42cm.

Yuichiro Sato: Last Snows, 2018, lyijykynä, mineraalipigmentti paperille, 57x70 cm.

Käsi ylös kenelle muulle tulee yllä olevasta teoksesta mieleen jouluklassikko Lumiukko? Uskomatonta mikä rauha näissä teoksissa vallitsee.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Last Snows.

Yuichiro Sato saapui Suomeen 2016 ja työskentelee edelleen Laukaan Järvilinnan taiteilijaresidenssissä. Näyttely sai toivomaan, että taiteilija inspiroituisi suomalaisista metsistä vielä pitkään, sillä kotimainen taidekenttä tarvitsee tällaista kulttuurista vuorovaikutusta.

Puut jossa jumalat asuvat

Yuichiro Sato: Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Vierailin pitkästä aikaa Galleria Beckerissä, jossa on parhaillaan esillä japanilaisen Yuichiro Saton suurikokoisia piirustuksia. Tutustuin ensimmäisen kerran Saton taiteeseen viime syksynä Keski-Suomen museon Jyväskylän taiteilijaseuran näyttelyssä. Ihastuin japanilaiseen käsityötaitoon myös Temppelin tekijät-näyttelyssä, ja Yuichiro Sato jatkaa samaa linjaa piirustustaitonsa ansiosta. Hän on saanut perinteisen japanilaisen taidekoulutuksen, mutta teki kotimaassaan vain abstrakteja maalauksia.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Sato saapui Suomeen maaliskuussa 2016 työskennelläkseen Järvilinnan taiteilijaresidenssissä, ja rakastui suomalaiseen maisemaan - puihin. Galleria Beckerin näyttely on taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa. Tilan täyttävät suurikokoiset piirustukset koivuista ja ikivanhoista kelohongista ovat kunnianosoitus suomalaiselle luonnolle. Teokset tulevat lähelle ja saavat installaatiomaisia piirteitä katsojan astuessa kuin osaksi maisemaa. "En olisi osannut kuvitellakaan joskus piirtäväni esittäviä, yksityiskohtaisia teoksia. Kun saavuin tänne, aiemmilla tekniikoilla en kyennyt ilmaisemaan sitä, mitä ajattelin. Eräänä päivänä seisoin rannalla, katselin koivua, joka oli kuin minä itse pysähtyneenä vieraaseen maahan. Yhtäkkiä minulle valkeni tarkasti tuleva työ, sen koko, väri, kompositio. Piirtäminen lähti siitä", Sato kertoi Keskisuomalaisen haastattelussa.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Ensikohtaaminen Koivumaiseman kanssa oli häkellyttävä - myös herkistävä. Tuntui jotenkin etuoikeutetulta katsella noita pikkutarkkoja tutkielmia vanhoista koivuista, ja ajatella samalla, että nuo puut kuuluvat minun maisemaani. Kuinka toisesta kulttuurista tullut henkilö voi vangita luonnon hengen niin kauniisti, että jokainen koivu tuntui olevan kuin oma persoonansa. Japanissa puihin liitetäänkin henkisyyttä ja pyhyyttä. Joitain vanhoja puita kutsutaan nimellä shinboku - puu, jossa jumala asuu. Yuichiro Sato kertoo myös itse kokevansa aika ajoin yhteyttä puihin. Hän pitää puita myös symboleina, sillä Saton mukaan koivut seisovat yhtä hiljaisina ja vahvoina kuin suomalaiset.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille.

Yuichiro Sato: Talvimaisema (lumella), 2017, lyijykynä, grafiittijauhe paperille.

Teosten äärellä tuli hyvä olo. Sellainen, että "ei tässä tarvitse alkaa sen suuremmin mitään tulkintaa etsimään, kun teos vaikuttaa mieleen jo muutenkin." Valtava koko oli suuri osatekijä. Pienemmätkin piirrokset olivat upeita, mutta niistä ei välittynyt sitä voimakasta kehollista tunnetta samalla tavalla kuin usean metrin korkuisista ja levyisistä töistä. Suurten teosten kehyksettömyys oli myös etu. Katse ei pysähtynyt kehykseen, vaan puumaisemat jatkuivat ikään kuin loputtomiin - kuten oikea luonto.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoskokonaisuudesta Koivumaisema, 2016, lyijykynä, grafiittijauhe ja japanilainen sumi-muste paperille. Oviaukosta näkyy teos Kelo, 2017, grafiittijauhe paperille.

Yuichiro Sato: yksityiskohta teoksesta Kelo, 2017, grafiittijauhe paperille.

Nautin näyttelyn hiljaisesta ja pysähtyneestä tunnelmasta ihan äärettömästi. Yritin valokuvata teoksia tätä blogijuttua varten, mutta huomasin hieman ärtyväni, sillä en saanut mielestäni yhteenkään kuvaan tallennettua sitä kokonaistunnelmaa minkä näyttelyssä saavutin. Kiersin huoneet useaan otteeseen, sillä jokainen teos oli tutkimusmatka. Seisoin piirroksen äärellä, astuin lähemmäs ihastelemaan loputtomia pikkutarkkoja yksityiskohtia. Astuin kauemmas, takaisin maisemaan ja taas takaisin yksityiskohtiin. Samalla häkellyin maisemallisuudesta, kauneudesta ja taiteilijan taidokkuudesta. Yuichiro Saton näyttelyssä lähestyin samantapaista hurmioitumista kuin Timo Kokon teoksen äärellä, mutta nimenomaan kauneuden kautta. Ehdin kuitenkin "nielaista silmäkulmiin nousseet helmet takaisin." Näitä kokemuksia etsiessä sitä jaksaa ja haluaa kiertää näyttelystä toiseen. Vuodesta toiseen.

Yuichiro Saton Japanise painting -näyttely on esillä Galleria Beckerissä

 vielä muutaman päivän, 17.5.2017 saakka.

Lähde: Keskisuomalainen 4.3.2017

Yayoi Kusama Yle Teemalla

Yle Teema näyttää tänään maanantaina 26.9. Yayoi Kusaman henkilökuvan Täplätaiteilija (Yayoi Kusama: The Polka Dot Princess, 2012). Joten jos haluat tutustua tähän Moderna Museetissa näkemääni taiteilijaan vähän tarkemmin, olkaahan tv-ruutujen ääressä klo 21.

Kuva täältä.

"Kusaman suuri retrospektiivi Lontoon Tate Modern -museossa vuonna 2012 oli museon ensimmäinen yhden aasialaistaiteilijan suurnäyttely. Kusaman suunnittelemiin kuoseihin perustuvia muotivaatteita ja asusteita myydään huippubrändien liikkeissä eri puolilla maailmaa.

Itsekin pilkkukuosiin pukeutuva Kusama vetää valokuvaajat puoleensa näyttäytyessään julkisuudessa, mutta 87-vuotiaan taiteilijan koti on vuosikymmenten ajan ollut rauhallinen psykiatrinen sairaala. Mielenterveyden ongelmista kauan kärsinyt taiteilija on pystynyt keskittymään työhönsä. Dokumentti tarjoaa harvinaisen kurkistuksen Kusaman elämään ja työskentelyyn."

Ohjelma on nähtävissä Areenassa 30 päivää.

Yayoi Kusama

Minulle vaikuttavimmaksi Tukholman kokemukseksi taisi nousta Yayoi Kusaman In Infinity -näyttely Moderna Museetissa. Olin nähnyt näyttelystä joitain kuvia etukäteen, mutta Kusamasta en tiennyt mitään. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, en ollut aivan vakuuttunut saisiko pelkistä pilkuista vetoavaa näyttelyä aikaiseksi. Näyttely pilkuista ja palloista? Ei kuulosta välttämättä ihan sellaiselta, jota oikein odottamalla odottaisin näkeväni...

Yayoi Kusama: Dots Obsession, 2016, installaatio.

Moderna Museet kuitenkin tasapainotti näyttelyillään aiempia historiapainotteisia museokierroksia, kuten Aquariakin. Ja kun nyt kaupungissa oltiin, halusin joka tapauksessa nähdä Kusaman, kun siitä oli mediassa niin kohistu. Japanilainen Yayoi Kusama (s.1929) syntyi Matsumotossa, mutta asui vuosina 1958-1972 Yhdysvalloissa. Kusama tutustui nuorena taidekirjojen kautta Georgia O'Keeffen (1887-1986) taiteeseen ja uskaltautui kirjoittamaan tälle kirjeen. O'Keeffe rohkaisi häntä muuttamaan unelmiensa perässä New Yorkiin. Kusama päätyi keskelle 1960-luvun sykkivää taidekenttää. Hän esitti poliittisia performansseja ja orgioita, joissa maalasi alastomien osallistujien vartaloihin pilkkuja. New Yorkissa hän loi myös monet uransa tärkeimmistä teoksista. In Infinity on retrospektiivinen katsaus Kusaman vuosikymmeniin.

Normaalisti en kaipaa taiteilijan taustatietoja teosten tulkintaan, mutta tässä tapauksessa oli hyödyllistä lukea näyttelyesitteestä, että pakkomielle mm. pilkkuihin, palloihin ja kurpitsoihin kumpuaa Yayoi Kusaman hallusinaatioista. Hänellä on ollut hallusinaatioita lapsesta saakka, jotka saavat Kusaman tuntemaan olonsa siltä kuin hän palaisi äärettömyyteen (In Infinity), ikuiseen aikaan ja rajattomaan tilaan. Näissä hallusinaatiomaailmoissaan Kusama elää pilkkujen keskellä. Tämä asetti oman näkökulman oikeaan perspektiiviin. Nämä eivät ole vain pilkkuja, vaan Kusamalle täyttä totta.

Yayoi Kusama: Mirror Room (Pumpkin), 1991, installaatio.

Taiteilija on luonut uskomattoman vaikuttavia installaatioita pilkkuja ja palloja hyödyntäen. Näin Kusama avaa kokemansa maailmat myös katsojalle. Keltainen peilihuone oli vangitseva (jonkun mielestä myös pyörryttävä). Tila oli tapetoitu lattiasta kattoon pilkuilla ja huoneen keskelle oli asetettu suuri peilikuutio. Kuutio heijasti ja kertasi kaiken ympärillä näkyvän siten, että perspektiivit ja muodot katosivat ja vääristyivät.

Yayoi Kusama: Mirror Room (Pumpkin), 1991, installaatio.

Peilikuution takana on muutama peiliaskelma, joiden avulla pääsi kurkistamaan kuution sisään. Pilkkujen sijaan sisällä peileistä heijastuivat tuhannet ja taas tuhannet kurpitsat!  Uskomaton tunnelma! En ole koskaan aiemmin kokenut taiteen äärellä tällaista maailmaa. Olin riemuissani! Aloin tykätä pilkuista....

Yayoi Kusama: Mirror Room (Pumpkin), 1991, installaatio.

Yayoi Kusama: Traveling Life, 1964; Untitled 1962-63; High Chair, 1963; Suitcase, 1963; sekatekniikka.

Vaikka Kusaman taiteessa on kulkenut samat elementit vuosikymmenestä toiseen, hän on muokannut niitä aina uudelleen ja uudelleen, raikkaiksi ja ennennäkemättömiksi teoksiksi. 1960-luku näyttäytyi jälleen niin utopistisena aikakautena, että olisi ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kokemassa se taidemaailma itse. Yhdessä näyttelytilassa makaronein peitetylle tasolle oli nostettu valkoisia esineitä, joista kasvoi ja joita lävistivät kankaiset fallokset. Tämä kertoo ajasta, jolloin Kusaman ensimmäisessä peilihuone-installaatiossa falloksen lävistämät esineet jatkuivat äärettömyyteen. Taiteilija on aina ollut avoin hänen jännittyneestä suhteestaan seksuaalisuuteen. Kusama on sanonut: "People often assume that I must be mad about sex, because I make so many such objects, but that's a complete misunderstanding. It's quite the opposite - I make the objects because they horrify me."

Yayoi Kusama: yksityiskohta teoksesta Traveling Life, 1964, sekatekniikka.

Yayoi Kusama: Hymn of Life, 2015, installaatio.

Yksi viimeisimmistä teoksista on Hymn of Life installaatio, joka pohjautuu peilihuoneiden teemaan, joita hän on työstänyt vuodesta 1965 lähtien. Paksun verhon takaa astuttiin pimeään tilaan, kunnes tultiin peilihuoneen ovelle. Lattiassa kulki kapea polku, jonka molemmin puolin oli matalat vesialtaat. Vesi ja seiniä sekä kattoa peittävät peilipinnat toistivat pyöreitä paperilyhtyjä loputtomasti. Hiljalleen paperilyhdyt vaihtoivat väriä. Tämä oli silkkaa rakkautta ensikokemalla! ♥ Tunnelma ei ollut pörryttävä, ei ahdistava eikä pelottava, vaan kertakaikkisen kaunis! Tämän jälkeen tuli sellainen lapsenomainen uudestaan, uudestaan! Ja pitihän se kokea uudelleen. Ympäröivät rajat hämärtyivät ja kaikki tuntui kelluvan. Mielenrauhaa.

Yayoi Kusama: Hymn of Life, 2015, installaatio.

Yayoi Kusama: Narcissus Garden, 1966/2016, installaatio.

Narkissoksen puutarhan idea oli yksinkertainen. Huone täynnä ruostumattomasta teräksestä valmistettuja peilipalloja. Tässä oivaltavin elementti oli teoksen nimi ja se miten ihmiset kohtasivat teoksen. Jokainen, itseni mukaan lukien, alkoi välittömästi peilata ja kuvata itseään pallon pinnalta. Narkissoksen tarun kuuluisin kohtaus on se, missä kaunis nuorukainen rakastuu lammen pinnalta heijastuvaan kuvajaiseensa. Narkissos ei suostu lähtemään kuvajaisensa ääreltä vaan kuihtuu lopulta kuoliaaksi.

Yayoi Kusama: Narcissus Garden, 1966/2016, installaatio.

Narkissoksen puutarha oli ensimmäistä kertaa esillä Venetsian Biennaalissa 1966. Installaation pystyttämisen jälkeen Kusama alkoi myydä kävijöille peilipalloja kahden dollarin kappalehintaan. Keskellä installaatiota oli kyltti, jossa luki: "Sinun narsismisi myynnissä". Laittoi ajattelemaan nykypäivän selfie-kulttuuria...

Yayoi Kusama: Narcissus Garden, 1966/2016, installaatio.

Yayoi Kusama oli hämmentävän erilainen, mutta voimakas kokemus. Ihmetyttää vieläkin kuinka vaikuttavan kokonaisuuden pilkuista ja palloista voi saada. Näyttely päättyi Moderna Museetissa viime sunnuntaina, mutta mikäli teitä jäi kutkuttelemaan Kusaman hallusinaatiot, näyttely saapuu lokakuussa Suomeen, HAMiin! Etenkin tämä on niitä näyttelyitä, joita ei voi sanoa nähneensä ennen kuin sen on kokenut itse.