Miksi kulttuurihyvinvointia tarvitaan?

Anna-Maria Väisänen ja Emma Fält Kuopion kaupunginkirjaston Kohtaamo-tilassa kertomassa Ikääntyneiden hyvinvoinnin tulevaisuudet-hankkeesta.

Siellä seuraajissani on varmasti monen ikäisiä henkilöitä. Toiset ovat pohtineet ikääntymistä, toiset eivät kenties vielä lainkaan ja osa elää parhaillaan vanhuudeksi määriteltyä elämänvaihetta. Itse toivon, että sitten kun lopullinen aika tulee omalle kohdalleni päätökseensä - oli se sitten missä vaiheessa elämää tahansa - saisin ajatella, että "Tämä oli hyvä matka". Sitä ennen toivon voivani nauttia hyvästä aikuisuudesta ja vanhuudesta.

Miksi kulttuurihyvinvointia tarvitaan?

Pohjois-Savo nousi jälleen otsikoihin Suomen sairastavimpana alueena. Tämä käy ilmi THL:n sairastavuusindeksin ja työkyvyttömyysindeksin yhteistuloksista. Sairastavuusindeksiin vaikuttavat muun muassa alkoholisairastavuus ja vakavat mielenterveyden häiriöt. Tilanne on hälyttävä ja surullinen, mutta tässä on mielestäni myös syy, minkä vuoksi Pohjois-Savossa tulee panostaa vahvemmin ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen.

Kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkoittaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Näitä kaikkia osa-alueita yhdistää usein tavalla tai toisella kulttuurihyvinvointi. Termi tarkoittaa taiteen ja kulttuurin myönteisiä vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, elämänlaatuun sekä yhteisöllisyyteen.

Minulla on etuoikeus työssäni Pohjois-Savon hyvinvointialueen taideasiantuntijana nähdä laajasti positiivisia kehityskulkuja Pohjois-Savon terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Surullisista tilastoista huolimatta paljon hyviä asioita tapahtuu. Valitettavasti hyvät uutiset tuntuvat usein hukkuvan klikkiotsikoiden alle ja ikävät uutiset myyvät positiivisia paremmin. Pohjois-Savossa useat toimijat ja organisaatiot ovat kuitenkin sitoutuneet strategioissaan edistämään kokonaisvaltaista hyvinvointia:

Pohjois-Savon hyvinvointialue

• Pohjois-Savon hyvinvointialueen strategiassa se näkyy muun muassa painopisteenä, jossa ennaltaehkäiseviä palveluita vahvistetaan. 
• Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) yksikkö. HYTE-toiminta on kuntien ja hyvinvointialueiden lakisääteistä toimintaa, jolla tuetaan asukkaiden terveyttä, osallisuutta ja toimintakykyä sekä ehkäistään sairauksia.  
• HYTE-yksikön alaisuudessa toimii hyvinvointialueen erilaisista ammattilaisista koostuva Kulttuurihyvinvointityöryhmä. Se on verkostoitunut muun muassa valtakunnallisen Taikusydän- ja Pohjois-Savon kulttuurihyvinvointiverkoston kanssa. Pohjois-Savon hyvinvointialueen Kulttuurihyvinvointityöryhmä on edelleen avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille hyvinvointialueen työntekijöille. Toiminnasta antaa lisätietoa Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Helena Törmi: helena.tormi@pshyvinvointialue.fi
• Hyvinvointia kulttuurista ikäihmisille Pohjois-Savoon -hankkeessa palveluita kohdennetaan yli 60-vuotiaille lisäämään mielen hyvinvointia, osallisuuden kokemusta ja laajentamaan sosiaalista elämänpiiriä. Hankkeen myötä on luotu muun muassa etsivän kulttuurisen vanhustyön malli sekä kulttuurin vapaaehtoistoiminta, jossa tärkeimmässä roolissa ovat kulttuuriluotsit.

Pohjois-Savon liitto

• Pohjois-Savon maakuntasuunnitelmassa (2040) ja ohjelmassa (2026-2029) "Osaavat ja hyvinvoivat ihmiset" on nostettu yhdeksi kaikkia kärkialoja läpileikkaavaksi kehittämistarpeeksi. Osaavat ja hyvinvoivat ihmiset tarkoittavat muun muassa työ- ja toimintakykyä, terveyttä, hyvinvointia, kulttuuria ja urheilua.
• Maakuntasuunnitelmassa määritellään Pohjois-Savon pitkän aikavälin kehittämistavoitteet, strategia niihin pääsemiseksi sekä väestötavoitteet. Kaikkien alueen toimijoiden tulisi olla tietoisia maakuntaohjelman tavoitteista tavalla tai toisella, jotta jokainen toimija voisi omalla toiminnallaan edistää yhteistä hyvää Pohjois-Savoon.
• (Maakuntasuunnitelman sivu 48) "Yliopistollinen sairaala yhdessä vetovoimaisten matkailukohteiden kanssa luo erinomaiset edellytykset terveysmatkailun kehittämiselle."
• (Maakuntasuunnitelman sivu 49) "Matkailun ja luovan talouden merkitys identiteetin, yhteisöllisyyden ja mielen hyvinvoinnin lähteenä on keskeinen Pohjois-Savon maineen sekä veto- ja pitovoiman näkökulmista."
• (Maakuntasuunnitelman sivu 49) "Kehitetään kulttuurihyvinvointia: edistetään kulttuuristen oikeuksien ottamista osaksi sote-palveluita, kulttuurihyvinvointimalleja ja digitaalisten alustojen hyödyntämistä."

Kuopion kaupunki

• Kuopion kaupunki kehittää kulttuuritoimintaa yhteistyössä Kuopion sekä Pohjois-Savon asukkaiden kanssa.
• Kulttuurin edistämisen tiimi.
• Kulttuurinen ryhmätoiminta. 
• Kulttuuria ympäristössä.
• Monikulttuurinen Kuopio.
• Ohjeita kulttuuria tuottaville toimijoille.
• Kulttuurilaitokset.

Valitettavasti monilla on rajalliset resurssit tiukkojen taloudellisten tilanteiden vuoksi. Tästä syystä yhteistyön ylläpitäminen ja vahvistaminen yli organisaatiorajojen on ensiarvoisen tärkeässä asemassa, jotta saamme vaikuttavia tuloksia aikaiseksi - yhdessä. Ajattelen, uskon ja toivon, että kaikilla on yhteisenä tavoitteena edistää kokonaisvaltaisesti hyvinvoivaa ja vetovoimaista Pohjois-Savoa.

Ikääntyneiden hyvinvoinnin tulevaisuudet - "Tulevaisuus on meidän kaikkien asia"

Ikääntyneiden hyvinvoinnin tulevaisuudet -hanke järjesti avoimen Jaettu tulevaisuus 2.0 -työpajan (15.6.2026) Kuopion kaupunginkirjaston Kohtaamo -tilassa. Työpajassa jaettiin ajatuksia merkityksellisestä elämästä, ikääntymisestä ja hyvinvoinnista. Mukana oli yli 60-vuotiaista koostuva tutkimusryhmä, joka pohtii ennakkoluulottomasti sitä millaisessa maailmassa haluamme elää ja kuinka tutkimme tulevaisuutta:

• ”Tulevaisuus on meidän kaikkien asia.”
• ”Itsemääräämisoikeus, vertaistukijärjestelmän kehittäminen. Ihmisten erilaistaminen pitäisi lopettaa.”
• ”Älä hanki uutta. Käytä vanhaa.”
• ”Ei ’tule vaisuus’ vaan tulevaisuus.”
• ”Kun on sen aika – saataisiin hyvää hoitoa.”
• ”Ikäihmisten kokemusten tallentaminen on rikkaus tulevaisuuteen.”

Tutkimusryhmässä hyödynnetään osallistavia menetelmiä ja taiteellista työskentelyä. Ryhmää ja työpajatoimintaa ohjasivat Emma Fält ja Anna-Maria Väisänen. Molemmat ovat esiintyjiä ja monialaisia taiteilijoita. He ovat työskennelleet ikääntyneiden parissa vuodesta 2020 alkaen.

Järjestetty tilaisuus ja tutkimusryhmän työskentely olivat osa Hyvinvointia kulttuurista ikäihmisille -hankekokonaisuutta, jota toteuttavat muun muassa Taide ja kulttuurivirasto yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Kokonaisuudessa on tuotettu tietoa ikääntymisen tulevaisuuksista. Kuopion ryhmän lisäksi työpajoja on toteutettu ikääntyville ja hyvinvoinnin asiantuntijoille ympäri Suomea.

Kohtaamossa työpajaan osallistujat heittäytyivät luovaan leikkiin. Toinen pareista otti siveltimen käteensä ja laittoi silmät kiinni. Toinen kannatteli parin kättä ja maalasi hänen puolestaan, jolloin tilaan luotiin turvallinen luottamuksen, kohtaamisen ja koskettamisen ilmapiiri.

Lisätietoa Ikääntyneiden hyvinvoinnin tulevaisuudet -hankkeesta: emmavilina@gmail.com

Kuvat ovat Kuopiossa järjestetystä Jaettu tulevaisuus 2.0-työpajasta.

Tunteiden maailmanhistoria

Alexander Reichstein: Korjaamatonta korjaamassa, 2023. Sodan ja rauhan keskus Muisti.

Tunteista, tunneälykkyydestä, tunteiden tunnistamisesta, säätelystä ja niiden ilmaisemisesta puhutaan nykyisin aiempaa enemmän kaikkialla. Tämä on tällaiselle tunteelliselle yksilölle hieno juttu, mutta silti yllätyin, kun sain käsiini Richard Firth-Godbeheren kirjoittaman teoksen Tunteiden maailmanhistoria - Kuinka tunteet rakensivat maailman (Bazar, 2022). Hän yhdistää kirjassa psykologiaa, neurotiedettä, filosofiaa, taidehistoriaa ja uskontotiedettä. Firth-Godbehere laittaa pohtimaan, kuinka tunteiden ymmärrys ja kokeminen on muuttunut aikojen saatossa ja kuinka käsityksemme tunteista ovat muovanneet ihmisiä ja maailmaamme.

Kirja osoittaa, että tunteet eivät ole universaaleja, vaan muuttuvat kulttuurista ja ajanjaksosta toiseen. Oli yllättävää ajatella maailmanhistoriaa uudella tavalla, kun tunteiden osoitettiin muokanneen maailmaa samalla tavalla kuin esimerkiksi teknologian ja politiikan. Tunteiden maailmanhistoria näyttää esimerkkien kautta, kuinka muun muassa "Rooman valtakunnan tuho, noitavainot, tieteellinen vallankumous ja maailmansodat voidaan ymmärtää paremmin, kun niitä tarkastellaan oman aikakautensa vallitsevien tunnetilojen näkökulmasta."

Basilica di Santa Maria in Cosmedin, Rooma.

Vastenmielisyys, iljetys ja sen tarttuvuus

Vastenmielisyys ja inho jotakin kohtaan ei ole täysin universaalia, sillä eri ihmiset pitävät eri asioita iljettävänä. Jokainen kulttuuri esimerkiksi syö jotakin ruokaa, mitä muut pitävät ällöttävänä. Firth-Godbeheret nostaa esimerkeiksi Skotlannin haggiksen; lampaan vatsalaukun, joka on täytetty ohran lisäksi mm. maksalla, sydämellä ja keuhkoilla tai Ruotsin hapansilakan. Inho ja vastenmielisyys liittyvät usein siihen, ettei  haluta edes katsoa, koskea, haistaa tai maistaa mitään mikä tekee kuvottavan olon. 

Vastenmielisyyden tunteesta on pelottavan lyhyt matka tarttuvuuden tunteeseen, vaikkei tarttuvuudesta olisi mitään tieteellisiä todisteita. Kun joku tuntuu ällöttävältä ja vastenmieliseltä - tai siitä väkisin luodaan tällainen mielikuva - siitä halutaan pysyä kaukana ja pitää se poissa, jotta se ei tartuta vastenmielisyyttään muihin. Joko arvaatte mihin johdattelen aihetta?

Noitavainot, rotuerottelu, orjuus, juutalaisvainot, kansanmurhat jne. "Me puhdas rotu, te likainen ja saastuttava rotu, josta on päästävä eroon - heitetäänhän pilaantunut ruokakin roskiin." Näin meidän mieltämme on ihmiskunnan historiassa muovailtu, ja muovaillaan edelleen. Tunteiden avulla.

"1500- ja 1600-luvun noitavainot kuuluvat koko historian pahimpiin esimerkkeihin naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Parhaat arviot 1560-1630 tapettujen määrästä liikkuvat suunnilleen viidenkymmenentuhannen tienoilla. (---) Varsin pian noituudesta syytettyjä ihmisiä raahattiin kotoaan, kidutettiin ja poltettiin elävältä. (---) Miten tämä tapahtui? (---) Vastaus, tai ainakin suuri osa siitä, koskee tunnetta. (---) Ensimmäinen on pelko ja toinen on tietyn tyyppinen vastenmielisyys, iljetys. (s.138-139)

"(---) Vaikka useimmat noitaoikeudenkäynnit tapahtuivat protestanttisissa kaupungeissa, iljetyksen käsite kummitteli voimakkaana sekä katolisilla että protestanttisilla alueilla. (---) Tartunta, joka yhdistetään sekä iljetykseen että vastenmielisyyteen, tunnetaan sympaattisena magiana. (---) Ilmiössä on kaksi osaa. Ensin samankaltaisuuden laki: 'Kaltainen tuottaa kaltaista. Toiseksi kontaktin ja tarttumisen laki: 'Asiat, jotka ovat kerran olleet yhteydessä toisiinsa, vaikuttavat edelleen toisiinsa matkan päästä kun fyysinen kontakti on katkaistu.' (---) Ihmisiltä kysyttiin, pukisivatko nämä ylleen villapaidan, jota Hitler on käyttänyt aiemmin. Melkein kaikki vastasivat kieltävästi ja pitivät kiinni vastauksestaan vaikka heille kerrottiin, että villapaita on desinfioitu. (---) Se, että villapaita oli kuulunut niin pahalle miehelle, sai ihmiset tuntemaan, että hänen paha olemuksensa sisältyi jotenkin villapaitaan, että pelkkä langan ja puuvillan kooste pystyi jollakin tavoin infektoimaan kenet tahansa, joka pukeutui siihen. (s.150-152)

"1500- ja 1600-lukujen pelon hallitsemina aikoina ei tarvittu paljoa, että naista, etenkin köyhää ja vanhaa, syytettiin siitä, että hän oli iljettävä noita. Riitti, ettei sopinut hallitsevaan kauneuskäsitykseen, oli vanha, vähemmän varautunut kuin sopivana pidettiin ja katsoi ihmisiä väärin. Viesti naisille, jotka tahtoivat välttää noituussyytökseen yhdistyvät kauhut, oli selvä: pysy nuorena, pysy kauniina, älä ole liian emotionaalinen (ellet ole täynnä pelkoa, inhoa ja hinkua tappaa noitia) ja tee niin kuin käsketään." (s.157-158)

Eikö kuulosta tutulta? Nykyisin naiset tuntuvat kamppailevan ihan samojen asioiden kanssa kuin 1600-luvulla tullakseen hyväksytyiksi, mutta nyt ei puhuta noituudesta, vaan pyritään tasa-arvoon, mikä tuntuu olevan yhtä tiukkaan istunut ongelma yhteiskunnalle kuin noituussyytteistä irti pyristeleminen.

Basilica di Santa Francesca Romana, Rooma.

Perusnesteiden merkitys tunteille

Galenos oli antiikin kreikkalainen lääkäri, lääketieteilijä ja filosofi, jonka ajatukset hallitsivat käytännön lääketiedettä yli vuosituhannen. Galenoksen ajatukset parantamisesta vaikuttivat kaikkiin, kuninkaasta talonpoikaan. Hänen lääketieteelliselle toiminnalleen oli keskeistä pyrkimys terveelliseen ruokavalioon, riittävään uneen ja säännölliseen liikuntaan. Hän myös uskoi Hippokrateen tavoin, että ihmiset muodostuivat neljästä perusnesteestä, joista jokainen vaikutti johonkin mielentilaan ja niiden tuli olla tasapainossa keskenään:

• veri yhdistettiin puheliaisuuteen, aktiivisuuteen ja ulospäinsuuntatuneisuuteen
• musta sappi (melaina chole) on sanan melankolia taustalla ja tiivistää sen vaikutuksen
• liiallinen vihreä sappi tekee koleeriseksi - vihastuvaksi, ärsyyntyväksi ja stressaantuneeksi
• liiallinen lima eli flegma tekee laiskaksi, uupuneeksi, väsyneeksi ja elottomaksi

Galeinoksen mukaan ainoa oikea tapa hoitaa perusnesteitä oli käyttäytyä oikein ja hallita niitä.

Venäläisten läpimurto Karjalan kannaksella. 17.6.1944 radiosta kuunnellaan uutisia suurhyökkäyksen etenemisestä. Kuva: Onni Tossavainen / yksityiskokoelma. Sodan värit-näyttely, 2017, Etelä-Karjalan museo.

Tunneyhteisöt ja (kaunis) pelko 

Pelkotutkijat kuvailevat pelkoa "motivoivaksi tilaksi, jonka aiheuttajina toimivat ärsykkeet saavat aikaan puolustuskäyttäytymistä tai pakenemista." Pelossa on muutakin, sillä opimme niitä kulttuurista, kasvatuksesta ja koulutuksesta. Pelko ei ole aina paha asia. Tieteellisesti tuntemukset, jotka estävät meitä vahingoittumasta ovat olennainen osa evoluutiota.

Pelkoon sisältyy myös tunne pelon hallitsemisesta. Firth-Godbehere kirjoittaa Konstantinopolin piirityksestä 1500-luvulla, jolloin sulttaani Mehmed II kerrotaan ratsastaneen ympäri leiriä puhumassa miehilleen ja komentajilleen. Hän organisoi hyökkäyksiä ja teki itsestään osan suurempaa yhteistöä eikä jäänyt kaukaiseksi hahmoksi telttaan kilometrien päähän. Hänen kerrotaan puhuneen sotilailleen, että "Ellemme olisi päättäneet kestää näitä koettelmuksia, emme olisi sotureiksi kutsumisen arvoisia." (s.132)

Osmaniarmeija muodostui monista yhteisöistä, jotka erottuivat toisistaan joskus etnisyyden joskus uskon perusteella. Eroista huolimatta taistelun aikana vallitsi tunneyhteisö, joka kokosi kaikki yhteen. Tälle tunneyhteisölle oli yhteistä se, että he jakoivat ajatukset, kuten suostumuksen ja kiitollisuuden niitä kohtaan, jotka tekevät oman osansa, tekevät mitä heiltä edellytetään ja pidättäytyvät loukkaamasta ryhmää. Mielestäni tällaisella tunneyhteisöllä voisi kuvailla myös toimivaa työyhteisöä.

Sulttaanina Mehmedin vastuulla oli vahvistaa näitä yhteisöllisiä siteitä. Hänen täytyi osoittaa miehilleen suostumuksensa ja kiitollisuutensa siitä, mitä nämä pian tekisivät, ja hänen täytyi osoittaa, että myös hän pelkäsi. Tällä varmistettiin, että hänen joukkonsa pysyivät tiiviinä, yhteen asiaan keskittyvänä yksikkönä. Sulttaanin tehtävä oli puhutella kaikkia ja auttaa heitä kukoistamaan. Vaikka kirjassa puhutaan tässä yhteydessä sodankäynnistä, näinhän nykyaikainen ja tunnetaitoinen johtajakin menettelisi: myöntäisi myös oman vajavaisuutensa, mutta osoittaisi esimerkillään yhteisen päämäärän saavuttamisen peloista tai vajavaisuudesta huolimatta. Jos osmanijohtaja pystyi tällaisella tunnetaidolla johtamaan armeijansa voittoon jo 1500-luvulla on hieman surkuhupaisaa ajatella, että nykyinen yhteiskunta vähättelee tunteiden merkitystä esimerkiksi työpaikoilla. Onneksi tätäkin aihetta pidetään yhä näkyvämmin esillä tutkimustiedon lisäksi myös mediassa. 

Heinrich Füssli: Hiljaisuus, noin 1799-1801, öljy kankaalle. Kunsthaus, Zürich.

Esteettiset ja moraaliset tunteet

Moraalitunteilla tarkoitetaan niitä tunteita joita ihminen kokee, kun joku tekee jotakin, jota pitää hyvänä tai pahana. Esteettisillä tunteilla viitataan makuun liittyviin tunteisiin, jotka kertovat meille, mikä on kaunista tai hyvän maun mukaista tai inhottavaa tai mautonta.

1700-luvun valistuksen aikakaudella ihmiset eivät jakaneet tunteita kahtia, vaan ajattelivat, että tunteet voivat olla sekä esteettisiä että moraalisia:

"Esimerkiksi Adam Smith kirjoitti 'kaikenlaisesta kauneudesta' tarkoittaen esteettisesti miellyttävän kauneuden lisäksi myös 'käyttäytymisen kauneutta'. Moraalisesti väärän ja esteettisesti epämiellyttävän tunteet olivat valistusajattelijoiden mielestä identtisiä; ne tuottivat samat tuntemukset. Hyvä maku osoitti, että on moraalinen ja terve. Mauttomuus osoitti päinvastaista. Kauneus on hyvä, paha on ruma. Näin neliö ympyröitiin ja asioiden haluamisesta tuli hyveellistä. Oli sallittua himoita, kunhan tunsi oikeita esteettisiä tai moraalisia tunteita. Toisin sanoen aineelliset halut olivat sallittuja niin kauan kun on hyvä maku." (s.175)

12-osainen seremoniallinen haarniska (ō-yoroi), joka on kuulunut feodaaliherralle (daimyō). Lahja osavaltion kansleri Tomomi Iwakuralta ja hänen liittoneuvoston valtuuskunnalta vuonna 1873. Japani, Shinshintō-aikakausi, 1800-luku. Kulttuurihistoriallinen museo, Bern.

Häpeä

Häpeä on vaikea tunne. Pelkoon verrattuna häpeän tunnetta ja sen syntyä, juurisyitä, on vaikeampi määritellä. Pelkoreaktio on usein välitön, kun häpeään kietoutuu monimutkaisempia syitä. Firth-Godbehere käyttää esimerkkinä muinaista Japania.

"700-luvun japanilaiset tunteet perustuivat siihen, miltä jossakin tilanteessa pitäisi tuntua ja miten siinä pitäisi käyttäytyä. Suru vaimon menettämisestä on sopivaa, mutta tabujen rikkominen oman edun saamiseksi ei ole. Se merkitsisi liikettä pois ideaalisesta minuudesta, tunneregiimin [soveliaan tunteen] sääntöjen rikkomisesta. Se aiheuttaisi hajia [häväistystä] tai ainakin sen pitäisi. Samaan aikaan 700-luvun haji tuo mukanaan kuvotuksen elementtejä ja tarpeen puhdistaa häpeä pois. Tarve on niin voimallinen, että sitä harjoitetaan yhä." (s. 208)

Marc Chagall: Sota, 1964-66, öljy kankaalle. Kunsthaus, Zürich.

Hysteerinen mies ja taisteluväsymys - eihän näin pitänyt käydä

Hysteriaa eli hallitsematonta tunteiden purkaantumista, kiihtymystä tai paniikkia on yleisesti pidetty naisten sairautena. Historiallisesti se oli etenkin 1800-luvulla naisille diagnosoitu sairaus, josta on kirjoittanut suomeksi muun muassa Anna Kortelainen (Levoton nainen, Tammi 2003). Sodat ja niiden koettelemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että hysteriaksi kutsuttu sairaus ei ole vain naisten asia. Miehillä tästä mielenterveydellisestä sairaudesta puhuttiin taisteluväsymyksenä.

"Sotilas nimeltä W.D. Esplin kirjoitti ensimmäisen maailmansodan alussa siitä, miten sodasta palattiin kotiin emotionaalisesti liian uupuneena jatkamaan. (---) Ongelma oli, että näistä miehistä oli tullut hysteerisiä, eikä miehille pitänyt käydä niin. Aikakauden hallitsevat teoriat syyttivät kaikkea mahdollista epätasapainoisista perusnesteistä kohtuun, joka saattoi harhailla pitkin kehoa ja aiheuttaa kaaosta sairaudella, joka ajateltiin erheellisesti 'naisten sairaudeksi'. Mutta aina ensimmäisen maailmansodan alusta lähtien etulinjasta oli tuotu takaisin rekkalasteittain sotilaita ja heidän kärsimyksensä olivat varsin johdonmukaisia: paniikki, pahoinvointi, sokeus, hallusinaatiot, stressaavien tilanteiden kokeminen uudelleen ja monia muita vaivoja.

Sekä liittoutuneet (Britannia, Ranska, Venäjä, Italia, Romania, Japani ja Yhdysvallat) että keskusvallat (Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari, Bulgaria ja Osmanien keisarikunta) joutuivat kohtaamaan ilmiön, joka tuli tunnetuksi taisteluväsymyksenä - mielisairautena, jolla on laaja joukko oireita. Vuonna 1918 kirjoitettu kirja taisteluväsymyksestä kuvasi sitä näin:

'muistin menettäminen, unettomuus, kammottavat unet, kivut, tunne-elämän epävakaus, itseluottamuksen ja itsehillinnän väheneminen, tiedottomuuden tai muuntuneen tietoisuuden kohtaukset, jotka tuovat joskus mukanaan kouristuksenomaisia, epileptisiä kohtauksia muistuttavia liikkeitä (---)." (s.242-243)

Edvard Much: Kärsimyksen kukka, 1906-14, puupiirros, Nasjolanmuseet for Kunst, Arkitektur og Design, Oslo.

Taisteluväsymykseksi kutsuttu sairaus muovasi historiaa kenties yhtä paljon kuin sen aiheuttaneen sodan väkivalta. Se sai uuden tieteenalan - psykologian - kasvamaan ja arvioimaan uudelleen sitä mitä mielisairaudet ovat. Taisteluväsymyksen laaja vaikuttavuus synnytti tarpeen ymmärtää tunteita paremmin, sillä molemmat osapuolet halusivat voittaa sodan. Kuten Firth-Godbehere kirjoittaa: "Taisteluväsymys täytyi parantaa, jotta miehet voitaisiin palauttaa takaisin konfliktiin. Se muutti sota-ajan, ja rauhan ajan, ikuisiksi ajoiksi." (s.244)

"Sodan kauhujen uskottiin vähentäneen heidän miehekkyyttään ja kutistaneen heidät naismaisiksi emotionaalisiksi olennoiksi, 'kaheleiksi', koska he erosivat esteettisistä, moraalisista ja intellektuaalisista tunteistaan ja heidän tahtonsa oli murskautunut." (s.256)

Jos jotakin hyvää tästä kaikesta kauheudesta lopulta syntyi niin se, että ymmärrettiin naisten ja miesten kärsivän samasta sairaudesta riippumatta siitä, mikä sen aiheuttaa. Että tunteet ja niiden ilmaisu kuuluu sekä miehille että naisille.

Käthe Kollwitz: Taistelukenttä, sarjasta Talonpoikien sota, 1907, akvatinta, viivasyövytys, kuivaneula, pehmeäpohja. Albertina, Wien. 

Koneiden nousu

Tietokoneet pystyvät tekemään asioita paljon nopeammin kuin ihmiset. Ne voivat kuitenkin tehdä vain sitä mitä käsketään.  Tekoäly voi lukea miljoonia dokumentteja ja oppia asioita nopeasti noista dokumenteista. Firth-Godbehere kuitenkin muistuttaa, että jotta tietokone voisi huijata meidät ajattelemaan, että se on ihminen, sen täytyisi huijata meidät uskomaan, että se pystyy tulkitsemaan ja tuntemaan tunteita.

Kirjailija pohtii aiheellisesti, että pystymmekö koskaan rakentamaan konetta, joka pystyisi tunnistamaan ihmisen tunnekokemuksen koko moninaisuuden silloinkin, kun kahden kulttuurin tunneilmaisujen erot ovat niin suuret, ettei niitä voi edes kääntää?

Tunteiden maailmanhistoria on mielenkiintoinen ja monipuolinen matka kulttuurisidonnaisiin tunteisiin ja niiden tulkintaan. Kirjan luettuani ymmärsin, että tunteilla on tosiaan ollut merkittävämpi rooli maailmanhistorian kulussa kuin osasin aluksi ajatellakaan. Mutta näinhän se tosiaan on: tunteet ja niiden kirjo erottaa meidät muista elollisista - niin hyvässä kuin pahassa. Tärkeintä on ottaa oppia tunteista samalla tavalla kuin meidän tulisi oppia historiasta.

Aimo Tukiainen: Sokea (invalidi), 1943, pronssi. Turun taidemuseo.

"Mielestäni historiaa ei voi olla ilman tunnetta. (---) Historian tutkiminenhan on yritystä tuntea menneisyys, ja miten voimme tehdä sen, ellemme yritä ymmärtää, miltä ihmisistä tuntui?"

-Richard Firth-Godbehere-

Sinua saattaisi kiinnostaa myös aiempi kirjapostaus:

• Hymyn salaisuus - Miten taide auttoi minua löytämään elämänilon?

Mitä jos?

Ave Fenix-tulishow, Late Nights - Valon kaupunki, Jyväskylän kirkkopuisto, 2015.

Aloitetaanko uusi vuosi ajattelemalla rohkeammin? Maailma tuntuu entistä helpommin jakautuvan vastakkaisiin mielipiteisiin lähestulkoon kaikessa, enkä haluaisi tällaisen ajattelutavan olevan meidän tulevaisuus.

Kansallisbaletti kiertueella Jyväskylän Lounaispuistossa 2015.

Uudenlainen tapa ajatella vaatii rohkeutta katsoa "vastakkaiseen leiriin" ja yrittää ymmärtää heitä, etsiä vastauksia siihen, miksi he ajattelevat ja toimivat siten kuin toimivat. Se vaatii samalla rohkeutta tarkastella myös omaa toimintaa ja ajatuksia kriittisesti.

Suomen Kulttuurirahasto järjesti Kuopion Kuvakukossa (11.11.2025) Tiede & Taide -illan Mitä jos? -teemalla. Mitä jos urheilun ja kulttuurin toimijat tekisivät enemmän yhteistyötä? Aihepiiri tuntuu edelleen olevan haastava keskustelunaihe urheilun ja kulttuurin parissa. Miksi? Siitä halusin tehdä selkoa myös itselleni.

Those Guys Lighting: Divine Geometry, 2025, Kuopion Satamatori.

Ylpeästi taiteen, mutta nolostellen urheilun puolella

Koen olevani ensisijaisesti ja ylpeästi taide- ja kulttuurikentän kannattaja (kuvataide, teatterit, tanssi, musiikki, museot). Sen lisäksi joudun vähän nolostellen myöntämään, että olen hurahtanut jääkiekkokulttuuriin parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Kirjoitin taideasiantuntijan näkökulmasta jääkiekkokulttuuriin aiemmin täällä.

Nolostellen, miksi? Siksi, että minäkin olen aiemmin tietämättäni ylläpitänyt sitä vääristynyttä kulttuuri vastaan urheilu näkökulmaa. Minä olen ollut se kulttuurikentän työntekijä, joka on vähän närkästyneenä miettinyt, että millaisia rahoja urheilumaailmassa ja urheilijoilla pyörii samalla, kun taidekentän ammattilaiset elävät niin sanotusti kädestä suuhun, ilman kunnollisia työtiloja ja maksamalla itse kaikesta, näyttelymahdollisuuksista alkaen.

Olin pitänyt itseni tietoisesti kaukana urheilusta, koska sen kaupallisuus ja arvomaailmat tuntuivat vierailta. Kunnes ystäväni vei minut katsomaan jääkiekkoa ja pääsin kuulemaan jääkiekkomaailmasta pintaa syvemmältä heiltä, jotka siitä tietävät. Ajatukseni, ennakkoluuloni ja mielipiteeni urheilusta myös kyseenalaistettiin positiivisella tavalla, jonka myötä maailmankuvani avartui:

• - Minusta on väärin, että yhdestä kiekon kuljettelusta maksetaan pelaajalle kymmeniä ja jopa satoja tuhansia euroja vuodessa.
• Oletko ajatellut, että ammattilaistasolla pelaavan urheilijan aktiiviura kestää vain noin 20 vuotta, jolloin he tekevät elämäntyönsä ja ansaitsevat elantonsa siinä ajassa, kun me muut käydään ja tehdään töitä todennäköisesti yli 40 vuotta?
• - [mielensisäistä mutinaa] No en.... 

Niin. Olin asettanut vastakkain vain pelkän rahan kulttuuri- ja urheilumaailman kesken, enkä ollut pysähtynyt miettimään, että mistä mikäkin asia johtuu. Mieleni muuttui suopeammaksi myös siksi, että keväällä 2025 Suomen mestaruuden voittanut KalPa-hyökkääjä ja kapteeni Tuomas Kiiskinen jäi eläkkeelle 40-vuotiaana. Jälkikäteen hänen haastattelujaan lukeneena ja kuunnelleena lienee suoranainen ihme, että Kiiskinen pystyi kaikkien loukkaantumisten jälkeen pelaamaan niinkin pitkään. Niin, mikä on lopulta se hinta ja rahan todellinen arvo, kun pääset omaan unelma-ammattiisi, mutta riskeeraat siinä samalla oman terveyden.

Tämä ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että urheilumaailmassa liikkuu isoja sponsorirahoja, jotka huutavat lähes kokonaan poissaolollaan taidemaailmassa. Mutta tästäkin aiheesta keskusteltiin Tiede & Taide-illassa.

Rakkaudesta lajiin

Kuopiossa urheilun ja kulttuurin suhteita pohtivat VTT, dosentti Riie Heikkilä, ANTI-festivaalin toiminnanjohtaja Elisa Itkonen, tanssitaiteen tohtori, dosentti Hanna Pohjola, 3D-talon toimitusjohtaja ja entinen SM-tason lentopalloilija Tatu Säisä sekä Kuopion kaupungin liikuntapalvelusuunnittelija, entinen ammattijalkapalloilija Ilja Venäläinen. Tilaisuuden juonsi toimittaja Riku Rantala ja alustuspuheen piti Suomen Kulttuurirahaston kehitysjohtaja Johanna Ruohonen.

Johanna Ruohonen tiivisti puheessaan sen, minkä itsekin olin jo tiedostanut. Urheilun ja kulttuurin ympärillä käytävä keskustelukulttuuri on usein vastakkainasettelua, mutta molempia yhdistävät muun muassa rakkaus omaan lajiin, suurten tunteiden herättäminen, ihmisten liikuttaminen (fyysisesti ja henkisesti), elämysteollisuus, business ja toimeentulon haasteet. 

Kulttuurivihamielisyyden juurisyitä etsimässä

Riie Heikkilä kertoi, että tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka 1980-luvulla alkanut yhteiskunnan eriarvoistuminen johtuu muun muassa lukemattomuudesta. Elinkeinoelämän keskusliitto julkaisi jo vuonna 2019 opetusneuvos Minna Harmasen tekstin: Sujuva lukutaito on kaiken oppimisen perusta - ja vaarassa rapautua. Tästä samasta syystä myös kulttuurivihamielisyys kasvaa. Se näkyy populismin* ja elitismin* kasvuna, puhetavoissa sekä siinä, että kulttuuria ei tulisi kulttuurivihamielisten kannattajien mielestä tukea julkisilla varoilla.

*Populismi: poliittinen ideologia, joka vetoaa "tavalliseen kansaan" vastustamalla poliittista eliittiä ja perustamalla kannatuksensa yksinkertaistetuille, usein tunteita herättäville ratkaisuille, jakaen maailman selkeästi "meihin" (kansaan) ja "heihin" (eliittiin/ulkopuolisiin), ja leimaamalla vastustajia eliitin edustajiksi. Se pyrkii saamaan suosiota kansan keskuudessa "halpamaisilla" väitteillä ja ohittaa monimutkaiset perustelut yksinkertaistamalla asioita.

*Elitismi: valittu joukko ihmisiä, jotka pystyvät vaikuttamaan asioihin asemansa, valtansa, erityisominaisuuksiensa tai saavutustensa ansiosta.

Silvia Gribaudi: Graces.

Onko taidemaku mitattavissa oleva asia? Miten määritellä korkea- ja matalakulttuuri? Onko köyhällä varaa kulttuuriin?

Itselleni oli uutta tietoa se, että kulttuuri- ja taidemakua voidaan mitata niin sanotun legitiimiyskertoimen mukaan. Legitiimiysmittari ei ole yhtenäinen työkalu, vaan se viittaa erilaisiin mittareihin ja menetelmiin, joilla arvioidaan esimerkiksi instituutioiden, päätösten tai vallan hyväksyttävyyttä ja oikeutusta kansalaisten tai muiden sidosryhmien silmissä, usein tekemällä kyselyitä.

Paul Signac: Rotterdam, La Meuse, 1908, öljymaalaus kankaalle. Kunsthaus, Zürich.

Riie Heikkilä kertoi, että taidemakua mitataan legitiimiydellä siten, onko jollain taidesuunnalla tai tyylillä korkea vai matala legitiimiys. Legitiimiyteen vaikuttaa ihmisten koulutustausta: onko kohdehenkilö korkeasti koulutettu vai peruskoulun käynyt. Heikkilä antoi esimerkiksi impressionismin*, jolla on tutkimusten mukaan korkea legitiimiys eli korkeasti koulutetut pitävät taidesuuntaa helpommin lähestyttävämpänä kuin peruskoulun käyneet.

*Impressionismi on 1800-luvun lopun taidesuuntaus, joka pyrki vangitsemaan hetkellisen vaikutelman (impression) valosta, väreistä, liikkeestä ja tunnelmasta sen sijaan, että olisi kuvannut yksityiskohtia tarkasti.

Matala legitiimiys on puolestaan populaarikulttuurilla eli se on kansantajuista ja viihdeteollisuuden tuottamaa sisältöä. Heikkilän mukaan jazz ja sarjakuvat ovat nousseet legitiimiyteen, jolloin niiden ajatellaan olevan "vaikeasti lähestyttäviä ja ymmärrettäviä tavallisille ihmisille".

Arppa, Ohjelmaravintola Maxim, Kuopio, 16.12.2023.

Kulttuurikiinnostukseen ei siis lähtökohtaisesti vaikuta lippujen hinnat, vaan pohjasyy on usein koulutuksessa. Tästä syntyy ajatusmalli, ettei jokin kulttuurin osa-alue muka kuuluisi tai kiinnostaisi tiettyä ihmisryhmää. On toki totta, että köyhä joutuu miettimään tarkemmin kuinka käyttää rahansa, mutta Suomessa on myös paljon keinoja, joilla vähavaraisetkin voivat päästä kulttuurin pariin.  Yksi tällainen on muun muassa Kaikukortti. Lippujen hintoja tärkeämpää olisikin madaltaa kynnyksiä symbolisesti eli osoittaa, että tämä on tarkoitettu kaikille, eikä mitään tarvitse tietää etukäteen.

Yllättävää oli itselleni myös Heikkilän kertoma tutkimustieto, jonka mukaan kulttuurin ja urheilun harrastajat ja kannattajat suhtautuvat lähtökohtaisesti positiivisemmin näihin molempiin kulttuurin osa-alueisiin kuin ne ihmiset, jotka eivät kuluta kumpaakaan kulttuurin muotoa. Urheilun ja kulttuurin harrastajia yhdistää korkeampi legitiimiys, sillä koulutetumpi väki käy museoissa, teattereissa ja urheilutapahtumissa useammin kuin vähemmän koulutettu väki. Mikäli urheilun ja kulttuurin kannattajakunta on lähtökohtaisesti avarakatseista ja hyväksyvää, mistä vastakkainasettelu sitten kulttuuri- ja urheilualojen kesken kumpuaa? 

Anni Laukka: From the series Unglory, 2022, sekatekniikka, löydetyt esineet, kierrätetyt esineet, valo. Galleria Kuva-Tila, Helsinki, Kuvataideakatemia. 

Vastustus syntyy tunteesta, ettei ymmärretä näkemäänsä ja kokemaansa

Elisa Itkonen jatkoi Riie Heikkilän puheenvuoroa sanomalla, että vastustus syntyy usein tunteesta, ettei näkemää tai koettua "ymmärretä". Vähemmän koulutetun ihmisryhmän on näin ollen helpompi heittäytyä naureskelemaan ja vähättelemään kulttuuritapahtumia: "Lapsikin osaisi tehdä tämän, eihän tämä esitä mitään, tekotaiteellista paskaa".

Elisa Itkosen luotsaamalla ANTI-festivaalilla on yhteiskunnallinen ulottuvuus, sillä se tuo vuosittain paikkasidonnaisen nykytaiteen Kuopioon ja levittää sitä ympäri kaupunkia kaupunkilaisten kohdattavaksi. Taiteeseen siis törmää usein sattumalta, jolloin sitä ei välttämättä tarvitse mennä tietoisesti katsomaan ja kokemaan.

L. Puska: Urgent - Residenssi taideteoksille. Kuopion yliopistollinen sairaala, 2024.

Välillä tuntuu, että suomalaiseen perusluonteeseen istuu paremmin negatiivinen suhtautuminen asioihin, kuin ujon varovainen positiivisuus. On helpompi vähätellä kaikkea uutta ja vierasta kuin heittäytyä sen vietäväksi. Tunnistan tämän tietämättömyyden ja siitä syntyvän pelon myös itsessäni. Kun aloin kirjoittaa blogia vuonna 2010 halusin kirjoittaa taiteesta, mutta minua pelotti sanoittaa sitä mitä ajattelen. Opiskelin taidehistoriaa, joten minulle oli kyllä kertynyt keinoja sanoittaa ajatuksiani, mutta silti ajattelin, että entä jos en ymmärrä maalausta, valokuvaa, veistosta tai videota siten kuin taiteilija on halunnut sen esittää? Kuinka noloa kertoa julkisesti mitä ajattelee taiteilijan työstä ja samalla arvostella sitä...

Tämä on mielestäni edelleen iso haaste kulttuurikentän näkyvyydelle ja sen kasvulle. Juuri tällaista puhetta tunteista ja ajatuksista taiteen ja kulttuurin äärellä tarvittaisiin! Ei ole oikeita tai vääriä vastauksia tai ajatuksia kulttuurin äärellä, kun osaa perustella ajatuksensa. Kyky perustella ajatuksensa ja väitteensä auttavat ymmärtämään tätä yhteiskuntaa ja maailmaa muutenkin, joten tämän harjoittelu pitäisi kuulua jokaisen ihmisen perusluonteeseen ja hyviin tapoihin. Siinä missä urheilukulttuurin kannattaminen näkyy ihmisistä ulospäin fanituotteina, ja someen julkaistaan materiaalia urheilijoista ja urheilutilaisuuksista, taide- ja kulttuurikenttä on hiljaisempi ja ulospäin näkymättömämpi. 

Mitä kulttuurikenttä voi oppia urheilukulttuurista? Luottamus on kaiken perusta

Ilja Venäläinen tokaisi keskustelussa hyvin, että Suomeen tarvitaan kulttuurikentälle enemmän samanlaista talkoohenkisyyttä mitä urheilukulttuurissa on alusta alkaen: "Sellaista mokkapalakulttuuria". Myös Elisa Itkonen piti tärkeänä lastenkulttuuriin panostamista, sillä lapsista kasvaa kulttuuri- ja urheilumyönteisiä aikuisia, jos heille annetaan mahdollisuus kokea ja kasvaa noihin maailmoihin jo pieninä. Riie Heikkilä jatkoi, että mikä tahansa harrastaminen tukee yhteisöllisyyttä ja sen kasvua.

Tatu Säisä nosti esille kenties illan tärkeimmän lauseen: Molemminpuolinen [kulttuuri- ja urheilukentän] luottamus on kaiken yhteistyön perusta. Verkostojen merkitys on tärkeää, jotta urheilun ja kulttuurin toimijat tuntevat toisensa, ja on näin ollen helpompi ottaa yhteyttä, jos tietää ne hyvät tyypit. "Hyvillä tyypeillä" tarkoitan sitä, että tietää tai tuntee ihmisiä edes sen verran, että osaa olla oikeisiin henkilöihin yhteydessä. Löytää kentältä sellaiset tyypit, joiden kanssa haluaa tehdä yhteistyötä. Ilja Venäläinen lisäsi, että toimijoiden tulee tuntea olevansa "samalla tasolla". Tämä liittyy muun muassa puhetyyliin ja siihen, että osataanko omasta toimintakuplasta tulla sen verran ulos, että puhutaan yleistajuisesti ja näin toista kunnioittaen.

Itsekin myönnän, että olen ollut ajatuksineni stereotypisesti värittynyt muun muassa siten, että "jääkiekkoilijat on kusipäitä", ja kasvanut kuulemaan huuteluja siitä, kuinka "taiteilijat on taivaanrannan maalareita" tai "ne välttelee oikeiden töiden tekemistä". Jep. Tällaisten ajatusmallien pohjalta on varmasti todella hedelmällistä lähteä tekemään yhtään mitään....

Tatu Säisä on ollut omassa yritystoiminnassaan ihailtavan ennakkoluuloton ja kokeilunhaluinen. Hän kertoi muun muassa Sunsets Kuopio -festivaalitapahtuman järjestämisestä, jonka yhteydessä on myyty firmoille kesä- ja tyhypäivätoimintaa muun muassa joogan ja maalauskurssien muodossa. Yhteistyötä on ollut (tulee olemaan?) myös sirkus- ja valotaiteilijoiden kanssa. He ovat halunneet tietoisesti tukea myös junioriseura- ja kulttuuritoimintaa.

Rahaa pilaa taiteen vapauden? Sponsoritoiminnan mahdollisuudet?

Tatu Säisän puheenvuoron yhteydessä keskusteltiin myös taiteen vapaudesta ja siitä pinttyneestä ajatuksesta, kuinka "raha pilaa taiteen". Tämä on usein myös syy, minkä vuoksi taidekentän on vaikea puhua rahasta. Tai rahan puutteesta kyllä puhutaan, mutta rahaan myös suhtaudutaan ristiriitaisesti. Erilaiset tilaustyöt tai julkisen taiteen projektit ovat taiteilijoille tärkeitä tulonlähteitä, mutta niissä on usein myös se haaste, että tilaaja määrittelee rajat tai toiveet taiteelliselle ilmaisulle. Tällöin taide ei lähtökohtaisesti ole "taidetta taiteen vuoksi", mikä on vapaan taiteen päämäärä.

Timo Kokko: Momentary Appearance -installaatio, 2016. 7 jättiläistä -näyttely, Kuopion taidemuseo.

Olen vuosien varrella istunut kuuntelemassa lukuisia kulttuuri- ja taidekentän tilaisuuksia, joissa olen välillä ollut myös itse puhumassa. Olen sitä mieltä, että taidekentän tulisi rohkaistua puhumaan rahasta ennakkoluulottomammin. Samoja haasteita käsitellään kaikissa kulttuurialan keskustelutilaisuuksissa ja usein tuntuu, että se vika on meissä kulttuurikentän edustajissa itsessämme, ettemme saa vietyä asioita eteenpäin tai muutettua tilannetta. 

Sponsorointi on urheilumaailmassa arkipäivää. Firmojen ja yritysten logoja on painettuina kaikkiin urheiluvarusteisiin. Tämä tuntuu taidekentän edustajista vieraalta: että taideteoksen yhteyteen painettaisiin maksettu mainos? Mutta sponsorointia ei tulisi ajatella liian mustavalkoisesti.

Tatu Säisä sanoi, että urheilussa ja yritystoiminnassa yhteistyökumppanuudet ovat muuttuneet. Yhteistyön tulee olla vastavuoroista. Samasta asiasta puhui myös KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman Kuopion Kulttuurifoorumissa (3.6.2025). Saksmanin mukaan yhteistyökumppanuuksien tulee nykyisin ulottua myös arvoihin: toimijoiden tulee jakaa toistensa arvot. Ja nyt olemme saaneet avattua hedelmällisemmän maaperän myös kulttuuriyhteistöille.

Reijo Kela: Hiljainen kansa, 2025. Kuopion kaupunginteatteri, Amfiteatteri. 

Erinomaisena esimerkkinä urheilutoiminnasta lainattuun sponsoritoimintaan ja vapaaehtoistoimintaan on mielestäni viime kesän Kuopio Tanssii ja soi -festivaalin yhteydessä julkistettu Reijo Kelan performanssi- ja ympäristötaideteos Hiljainen kansa. Ymmärtääkseni Hiljaisen kansan kannattelemat turvepäät saatiin teoskokonaisuuteen sponsoritoiminnan myötä.

Näin ollen taidekentän tulisikin ajatella sponsoritoimintaa uhkakuvien sijaan mahdollisuuksina: etsiä niitä omaan toimintaan ja arvoihin liittyviä toimijoita ja ottaa rohkeasti yhteyttä. Mitään yhteistyötä ei koskaan synny, jos ei edes uskalla kokeilla. Tällaisista kulttuurikentän sponsoroinneista ja yhteistöistä tulisi myös puhua kuuluvammin. Kertoa onnistuneista yhteistyökumppanuuksista.

Onnistuneita yhteistyöavauksia 

Urheilun ja kulttuurin vaikuttajilla on paljon valtaa seuraajiinsa. Tatu Säisä ehdottikin, että nämä eri vaikuttajakenttien toimijat pitäisi törmäyttää keskenään, jolloin he omalla avarakatseisella asenteellaan levittävät urheilu- ja kulttuurimyönteisyyttä omille ja toistensa seuraajille. Jokainen voi ottaa tästä kopin myös ihan arkisessa elämässään: käydä kokemassa jotain sellaista kulttuurimuotoa, mitä ei ole vielä kokeillut ja kertoa siitä kavereilleen. Opetella samalla sanallistamaan näkemäänsä ja kokemaansa, eikä vain tyydytä siihen kuluneeseen vähättelyyn, kun "ei muka ymmärretä". Minäkään en ymmärtänyt aluksi mitään jääkiekosta, mutta kysyvä ei tieltä eksy ja nyt osaan jo vähän enemmän.

Ars Liberan Flow-näyttely Kuopion jäähallissa, 2025.

Itse pidin raikkaana yhteistyönä myös viime kesän KalPa Hockey Oy:n ja Kuopio Tanssii & Soi tapahtuman Tanssia ja taidetta jäähallilla. Kesällä jäähallilla ei ole otteluita, joten sinne vietiin tanssiesityksiä ja taidenäyttely!

Mitä urheilukenttä voi oppia kulttuurimaailmasta?

Tiede & Taide -illan keskustelut ovat resonoineet usein mielessäni. Askelia urheilun ja kulttuurin yhteistyölle tehdään kaikkialla, mutta niistä pitäisi pitää kovempaa ääntä. Tiedottaa asioista ristiin. Nyt kun olen itse alkanut sivusilmällä seurata kulttuurikentän lisäksi jääkiekkokulttuuria, löydän sieltä orastavaa ymmärrystä myös pehmeämpiä kultturiarvoja kohtaan.

Tommy Lindgren luotsaa jääkiekkomaailmasta kertovaa Meidän peli -podcastia, jossa puhutaan jääkiekkokulttuurista ja sen arvoista. Satuin näkemään otteen jaksosta, jossa Sami Kapanen ja Aleksi Elorinne (molemmilla KalPa-tausta) puhuivat herkkyydestä:

Tommy Lindgren: "Lätkässä ei välttämättä kauhean usein puhuta herkkyydestä. Puhutaan ehkä herkistä käsistä, mutta ei välttämättä herkästä mielestä samalla tavalla kuin vaikka taiteiden puolella tai muunlaisessa ilmaisussa. Onko se herkälle ihmiselle sopiva laji tuo jääkiekko?"

Sami Kapanen: "Tietyllä tavalla semmoinen herkempi sielu tai erilainen mieli hyvin helpolla leimataan meillä niin kuin taiteilijaksi, sen sijaan, että me puhuttaisiin vain erilaisista persoonista ja annettaisiin ymmärrystä enemmän. Mitä enemmän tässä tulee itsellekin kokemusta ja ikää, ja on oppinut näkemään itsensä kautta sen, miten erilaisia tunnetiloja voi olla ja niitä pitäisi ymmärtää. Iso asia olisi, että kopissa pystyy olemaan mahdollisimman oma itsensä, koska se, että sä laitat jonkun roolisuorituksen päälle, niin sä et pysty millään tavalla antamaan omaa potentiaalia joukkueenkaan käyttöön, koska aina, kun on jotain päälle liimattua, niin se jättää vajaaksi."

Aleksi Elorinne: "Mun mielestä [jääkiekko] sopii mainiosti herkille ihmisille ihan samalla tavalla, kun kaikille muillekin. Ehkä siitä pitää vain olla tietoinen ja niitä omia rajoja pystyä vetämään. Kyllä mä kannustan kaikkia olemaan hyvin voimakkaasti sitä mitä on."

Terve uteliaisuus toisia kohtaan

Ehkä tärkein oppi tästä kaikesta on yrittää ylläpitää sellaista tervettä uteliaisuutta kaikkea kohtaan. Ettei leimata toisiamme "me ja ne muut" -leireihin, koska siitä ei ole tässä maailmassa koskaan seurannut mitään hyvää. Tämän vuoksi ilahduin myös yllättävästä tiedosta, että entinen jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen tunnetaan leikillisesti myös jonkinlaisena "taidekoutsina". 

Apu-lehti haastatteli Suhosta, jossa otsikkona oli "Rakkauteni ovat taide, nainen ja jääkiekko". Artikkelissa esitellään Alpo Suhosen Forssassa sijaitseva koti: Villafors. Tällaisia hyvänmielen ja raja-aitoja ylittäviä artikkeleita, haastatteluja ja uutisia tarvittaisiin lisää. Ja toisaalta, voimme jakaa tällaista asennetta myös itse ympärillemme.

Kiitos Suomen Kulttuurirahasto mielenkiintoisesta 

ja valtavasti ajatuksia herättäneestä keskusteluillasta!

Vetovoimaa kulttuurihankeideoille

"Mona Lisa Restroom", 2025. Yhteistötaideteos on tuotettu yhteistyössä Johanna Rossin ja Niuvanniemen sairaalan kanssa osana Seinätön taide-hanketta (ESR+). Kuopion taidemuseon kokoelma.

Onko sinulla orastava ajatus kulttuurin ja luovien alojen kentälle kohdistuvasta hankeideasta? Se voi olla pieni tai suuri, lyhyt tai pitkäkestoinen. Tai halu yhdistää kulttuurikentän toimijoita hankemuotoisesti jonkun muun toimialan kesken? Hankerahoituspohjaisilla ideoilla saadaan usein rohkeita toteutuksia, joilla pidetään alue ja alat vetovoimaisina. Hankkeilla vastataan johonkin tarpeeseen ja luodaan uudenlaisia kehittämistoiminnan muotoja.

Ajankohtaisena ja erinomaisena kulttuurikentän hanke-esimerkkinä Kuopiossa on parhaillaan käynnissä oleva KUMMAn ja Savonia-ammattikorkeakoulun Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama Seinätön taide-hanke:

"Hanke pyrkii vahvistamaan muun muassa nuorten ja yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevien osallisuutta, yhteenkuuluvuutta, henkistä kriisinkestävyyttä ja hyvinvointia taiteen avulla.

Seinätön taide – taiteillen osallisuutta inhimilliseen arkeen -nimeä kantavassa hankkeessa tehdään uudenlaista yhteistyötä monenlaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, kuten kuvataidepainotusoppilaiden, TUVA-ryhmien, S2-ryhmän ja Niuvanniemen sairaalan kanssa.

Hankkeessa hyödynnetään monialaisia menetelmiä, taidepedagogiikkaa ja palvelumuotoilua. Hanke luo uudenlaisia osallistavia taidetoiminnan malleja, jotka edistävät tunteiden säätelyä, vuorovaikutustaitoja ja itsemääräämisoikeutta. Lisäksi hankkeessa kehitetään palvelumalli ja valmennuksia, jotka mahdollistavat laajemman kohderyhmän osallistumisen taiteen kautta. Yhdessä teemme taidemuseosta avoimemman ja saavutettavamman tilan, jossa jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi ja arvokkaaksi."

Innostuksesta ideaan ja ideasta toteutukseen

Kuopiossa järjestetään nyt loppuvuodesta 2025 kaksi hankkeisiin kannustavaa luovien alojen tapahtumaa.

Pohjois-Savon liitto järjestää  Pohjois-Savon kulttuurin ja luovien alojen hanketyöpajan torstaina 27.11.2025.

Hanketyöpaja tarjoaa inspiraatiota, käytännön esimerkkejä ja kohtaamisia. Tavoitteena on:

• Aktivoida toimijoita ja luoda uusia yhteistyömahdollisuuksia
• Tukea hankkeiden valmistelua ja rahoituskanavien löytämistä
• Avata maakuntaohjelman linjauksia kulttuurin, matkailun ja luovien alojen kehittämisestä

Kohderyhmänä ovat luovan alan toimijat, kuten kuntien kulttuuri- ja elinvoimatoimijat, tiloista vastaavat, kunnanjohtajat, sivistystoimi, matkailu- ja ravintola-alan toimijat, ympäristörakentamisen edustajat, kiinteistösijoittajat, kulttuuri- ja taidealan järjestöt.

Huom! Tapahtumassa käsitellään kehittämishankkeiden valmistelua – ei apurahojen hakemista.
Tilaisuuteen voi osallistuja vain paikan päällä Kuopiossa.

Ilmoittaudu viimeistään ke 19.11.2025. Ilmoittautumislinkki tapahtumasivulla.

"Ryhmienvälisiä suhteita ja paikallisia kohtaamisia" -tutkimushanke yhdisti kuopiolaiset ja maahanmuuttajataustaiset nuoret seinämaalaustyöpajassa 2024. Itä-Suomen yliopiston tutkimushanke.

Tuottajakeskus Living Lab ja Live FIN ry järjestävät Kuopiossa 3.-4.12.2025 puolestaan käytännönläheisen hankekirjoitustyöpajan osana Tuottajapäiviä.

Marraskuun hanketyöpaja toimii ideoinnin ja valmistelun ensi askeleena ja joulukuun hankekirjoitustyöpaja tarjoaa syventävän jatkotyöskentelyn rahoituksen ja hakemusten kirjoittamisen näkökulmasta. Voit osallistua molempiin tilaisuuksiin tai vain toiseen (molempiin on erillinen ilmoittautuminen).

"Tuottajapäivät tarjoaa tietoa luovan alan ajankohtaisista rahoitushauista ja kehittämishankkeiden valmistelun parhaista käytännöistä sekä kollegiaalista tukea yhteisten haasteiden sanoittamiseksi. Tule kirkastamaan ideasi hankkeeksi ja selvittämään mahdollisia rahoituskanavia sekä etsimään hankekumppaneita!

Tuottajapäivien fasilitaattoreina toimivat Tampereen ammattikorkeakoulun erityisasiantuntija Päivi Puutio sekä Tuottajakeskus Living Lab -hankkeen projektipäällikkö, kulttuurituottaja Susanna Ihanus. Kohderyhmänä ovat taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijat niin yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta. Osallistuaksesi ei tarvitse olla vielä varsinaista hankeideaa tai konseptia valmiina. Ilmoittautumislomakkeella pyydetään ennakkoon mahdollisia teemoja ja kehittämisideoita, jotta työskentely voidaan kohdentaa osallistujien kiinnostuksen ja tarpeiden mukaisesti."

Työskentelyssä painottuvat: 

• Konkreettiset keinot vastata hankehakemusten kysymyksiin
• Sparraus yksilöllisesti luottamuksellisessa ilmapiirissä
• Verkostoituminen elävän musiikin ja kulttuurin kentällä

Tuottajapäivät ja työpaja on suunnattu erityisesti elävän musiikin toimijoille, tapahtumajärjestäjille ja kulttuurintuottajille – painopiste on Itä-Suomessa, mutta tilaisuus on avoin kaikille.

Ilmoittaudu viimeistään 27.11.2025. Ilmoittautumislinkki tapahtumasivulla.

Koivukujabiennaali

Heli Ryhänen: Plan B, 2011, tekonahka, teräs.

Palataan vielä hetkeksi Iisalmen kesäkaduille. Kaupungin läpi kulkee pitkä koivukuja, jonka varrelle rakentuu kahden vuoden välein järjestettävä Koivukujabiennaali. Näyttelyn kuraattoreina toimivat kuvataiteilijat Kaarina Kaikkonen ja Heli Ryhänen.

"Vuosien mittaan Koivukujabiennaalissa on ollut mukana monipuolisesti Suomen kuvanveistäjien kärkinimiä. Suomen Kuvanveistäjäliitto palkitsi vuonna 2022 Koivukujabiennaalin Pro Sculptura -mitalilla ansiokkaasta työstä suomalaisen kuvanveistotaiteen edistämiseksi."

Viime kesänä näyttelyn teemana oli Totta vai satua? 

"Taiteilija ammentaa aina omasta erityisestä todellisuudestaan, rikkaasta mielikuvitusmaailmastaan, jossa yksilön sisäinen kokemus, unelmat ja muistot punoutuvat yhteen. Fantasia sekoittuu luontevasti todellisuuden kokemusmaailmaan, ja näin syntyy jännitteitä, jotka vievät katsojan teosten sisältöihin. Jokaisessa taiteilijassa asuu sisällä luova alkuvoima, joka aistii elämää ja ympäristöään herkillä vaistoilla."

Anna Pekkala: Metal Metal Shark - I Cry Like a Beast, 2023, metallit.

Anna Pekkalan veistos oli lainannut muotokielensä Steven Spielbergin ohjaamasta Tappajahai-elokuvasta (1975). "Metallinen metallihai" oli saanut pintaansa ruostetta ja kaulaansa metalliketjut. Elokuvayhteyden lisäksi jäin miettimään kuinka monella tavalla metallia voi teoksessa käsitellä: materiaalina, tyylinä ja viittauksena musiikkiin. Siinä missä Tappajahai-julisteessa on uhkaava tunnelma, Pekkalan metallinen hai tuntuu sympaattisemmalta. Metalliketju valuu hain oikeasta silmästä kuin kyynelvana sen kaulan ympäri. Onko tässä viittaus haiden uhanalaisuuteen ("Välimeren hait ovat maailman hailajeista eniten vaarassa" WWF) vai symbolinen huutoitku ihmisen sydänsuruihin?

Kuva täältä.

Anna Pekkala: Vasarahai 2, 2023, kierrätysmateriaali.

Samanlainen terävähampainen tunnelma jatkui Pekkalan puisessa Vasarahaissa. Kierrätysmateriaalista valmistettu veistos täytti miltei koko kujan leveyden. Vasarahain silmät olivat leveän pään reunoilla, joiden paikalle oli asetettu peilisuikaleet. 

Anna Pekkala: Vasarahai 2, yksityiskohta.

Tommi Toija: Naulapää, 2023, pronssi.

Rujo ja terävä ilmaisu jatkui niin ikään Tommi Toijan pronssiveistoksessa. Neulapää oli tuttua Toijaa suurine ihmettelevine silmineen. Ihastuin Toijan rujon herkkiin veistoksiin vuoden 2016 Jyväskylän taidemuseon näyttelyssä, josta kirjoitin tuolloin otsikolla Ihot ylösalaisin. Viimeisin hurmioituminen tapahtui Taidehallin Tunteiden arkeologian (2024) äärellä.

Kuva: Imdb.

Yksittäiset Toijan veistokset eivät puhuttele itseäni niin voimakkaasti kuin joukot, joita hän saa luotua yksityisnäyttelyissään. Joukkovoima saa häkeltymään ja vahvemmin tunteiden valtaan. Naulapää tuijotti vierailijoita hypnoottisena kuin akupunktioneuloilla verhoiltuna. Toisaalta elokuvamaailmaan viitaten, joku saattaa löytää tästä muistumia myös Clive Barkerin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan Hellraiseriin (1987).

Naulapään katse ei kuitenkaan ole uhkaava, vaan pikemminkin lamaantunut, pyörryksissä. Hektinen arki voi näyttää myös tuolta: mieltä kuormittavien pyörremyrskyjen ja ruuhkavuosien rentouttamiseen tarvittaneen joskus pää täyteen akupunktioneuloja, jotta kiputilat saa karkotettua.

Kim Simonsson: Keskustelu, 2025, keramiikka, nylonkuitu, epoksi.

Tommi Toijan lisäksi Koivukujabiennaalissa oli myös toinen kuvanveiston huippunimi. Kim Simonsson tunnetaan sammalhahmoistaan, jotka on kuvattu lapsina. Minulla meni jonkin aikaa ennen kuin pääsin sinuiksi Simonssonin veistosten kanssa. Hän on äärimmäisen taitava lajissaan, mutta välillä veistokset tuntuivat itselleni liian söpöiltä. Pintaa syvemmälle pääsin vasta Galerie Forsblomin Silhouettes-näyttelyssä (2022).

Kim Simonsson: Keskustelu, 2025, keramiikka, nylonkuitu, epoksi.

Kasvikasvoinen hahmo keskustelee kämmenselkänsä päällä istuvan pienen lapsihahmon kanssa. Minulle tästä syntyy ajatus vuoropuhelusta omatunnon kanssa. Se pieni ääni, joka meidän kaikkien sisältä löytyy. Huomionarvoista on myös se, että veistoksen jalustassa on lapsenomaisia piirustuksia.  

Kim Simonsson: Keskustelu, yksityiskohta.

Matti Peltokangas: Kunniaa koivuille, 2003, marmori. 

Matti Peltokankaan marmoriveistos oli yksinkertaisuudessaan yllättävä. Kunniaa koivuille keskellä loputtoman pitkältä tuntuvaa koivukujaa ei löydä kenties tämän parempaa näyttelypaikkaa. Pelkistetty muotokieli pysäytti ja rauhoitti sopivasti mielen tarinallisempien veistosten keskellä. Käsi hakeutui väkisin sivelemään veistetyn marmorin hienoa pintaa. Häkellyttää, kuinka fyysistä kiven työstäminen mahtaa olla.

Matti Peltokangas: Kunniaa koivuille, yksityiskohta.

Hanna Marno: Rakas köyryselkä, 2022, puu, sienipigmentti.

Hanna Marnon Rakas köyryselkä puhutteli omaa taidemakuani. Sopivasti kummallinen eikä liian viimeistelty käsittely jätti ajatuksille tilaa syntyä. Puu oli paikoin halkeillut luonnostaan ja valtavan kokoinen pää tuntui raskaalta kapeiden hartioiden jatkeena. Tässä oli alienmaista tunnelmaa.

Takaa veistos näytti kuitenkin siltä kuin sen pää olisi kääritty laskoksilla olevaan kankaaseen. Selkäpuolella oli myös paljon punaista väriä. Tämä ei ollut pelottava, vaan hiljaisessa olemuksessa oli jotain lohdullista, vaikka olion jalat olivat poikki ja kädet tuntuivat hautautuvan maan sisään.

Hanna Marno oli minulle taiteilijana uusi nimi, jonka tekemistä aion seurata myös jatkossa.

Hanna Marno: Rakas köyryselkä, 2022, puu, sienipigmentti.

Heli Ryhänen: Houkutuslintu, 2025, tekonahka, teräs.

Heli Ryhäsen Houkutuslintu oli valtavankokoinen rukoilijasirkka, jolla oli ihmismäiset kasvot. Tässä oli jo jotain puistattavaa, koska tietää hyönteislajin olevan peto ja naaraan syövän koiraan parittelun aikana. Oliko tässä kommentti naisten ottamaan valtaan suhteessa miehiin?

Ryhäsellä on puhuttelevia teoksia. Yksi suosikeistani kuuluu Kuopion taidemuseon KUMMAn kokoelmiin (Varjelus, 2010). Siinä vanha mies on nostanut kätensä suojelevaan asentoon.

Koivukujabiennaali osoitti mikä merkitys taiteella ja kulttuurilla on myös matkailullisesti. Kesän myötä some täyttyi biennaalin kuvatunnelmista ja innosti matkaan minutkin, kun kävijät jakoivat kuvia veistostaiteesta. Iisalmen vierailun yhteydessä pysähdyin lisäksi kirpputorikierrokselle, kävin lounaalla ja tutustuin uudistettuun Olvin Panimomuseoon. Kulttuurileikkausten keskellä olisi hyvä muistaa myös tämä näkökulma: kulttuuri on vetovoimatekijä, joka tuo paikkakunnille euroja myös heijastusvaikutuksina, kun palveluita käytetään myös laajemmin. 

Kiitos Iisalmi hienosta taidebiennaalista!