Graces

 *Lippu saatu

Kuva: Matteo Maffesanti.

Valkoiselle näyttämölle astuu mies, jolla on yllään vain mustat sukat ja tiukat shortsit. Katse kiertää vartalossa ja pysähdyn tuijottamaan hänen pohkeitaan. Lavalle astuu toinen mies samanlaisessa asussa, ja vielä kolmaskin. Tunnen hieman punastuvani; onko tällainen tuijottaminen edes sopivaa?

Ja juuri tuosta tunteesta tässä on kysymys. Lavalle astuu lopuksi myös esityksen koreografi ja idean äiti: Silvia Gribaudi (s.1974). Teos on syntynyt yhteistyössä ohjaaja ja visuaalisen teatterin tekijä Matteo Maffesantin kanssa. Gribaudi on sonnustautunut mustien sukkien lisäksi uimapukumaiseen asuun. Ryhmä aloittaa dynaamisen, ikään kuin paikallaan tehtävän juoksuliikkeen, joka jatkuu ja jatkuu. Gribaudi osoittaa ensimmäisenä hengästymisen merkkejä ja pysähtyy. Kohta yksi miehistä pysähtyy, kun toinen ja kolmas mies tuntuvat jaksavan miltei hengästymättä liikkeen parissa. Tällä viitataan kestävyyteen ja voimaan, ripauksella huumoria, mikä kasvaa esityksen edetessä. Tunnen punastuvani uudelleen, kun huomaan kuinka vartaloille alkaa kehittyä hien tuomaa kosteutta. Älä tuijota, älä tuijota.

Antonio Canova: Kolme sulotarta, 1813-1816, marmori. Victoria and Albert Museum & Scottish National Gallery. Kuva: Wikipedia. 

Miesvartaloiden tuijottaminen on kuitenkin tuotu esityksessä tarkoituksella keskiöön. Graces pohjautuu italialaisen kuvanveistäjä Antonio Canovan (1757-1822) Kolme sulotarta (The Three Graces, 1813-1816) veistokseen, johon on kuvattu kolme alastonta naista. Nainen on vuosisatoja ollut taidehistoriassa miehisen ja häpeilemättömän katseen kohde, jonka Gribaudi kääntää esityksessään päälaelleen.

Kuva: Matteo Maffesanti.

"Graces on veistoksellinen pop-teos, joka tutkii kauneusihanteita, kehon vapautta ja ihmisyyttä – virtuoottisesti, leikillisesti ja koskettavasti. (---) Silvia Gribaudi tuo esiin epätäydellisyyden kauneuden, ja hänen taiteensa liikkuu suoraan, empaattisesti ja koomisesti ihmisenä olemisen ytimeen.

Graces-teoksessa Zeuksen kolme tytärtä – Euphrosyne, Aglaea ja Thalia – heräävät henkiin nykypäivän kehoissa, sukupuolen ja kauneusnormien rajoja rikkoen. Näyttämölle rakentuu tila, jossa mies ja nainen kohtaavat ilman rooleja, luonnon rytmissä."

Tanssissa on muiden elementtien joukossa myös balettimaisia ja taistelukohtauksia imitoivia osuuksia, jossa etsitään tulkintoja feminiinisen ja maskuliisen liikkeen välillä. Leikittelevyys ja huumori kukkii kirjaimellisesti, kun tanssijoiden vartaloihin oli kiinnitetty kukkia. Flirttaileva osuus huipentuu miestanssijoiden riisuessa kaiken. Tämä oli kuitenkin tehty hyvän maun rajoissa, jolloin katsojille näytetään vartalon kiertymistä ja lihaksistoa ennemmin kuin sitä kriittistä aluetta. (Ja tämän vuoksi esitystä lienee markkinoitu myös pikkujoulukaudelle....) Kiertyneet vartalon asennot veivät muistikuvat elävänmallin piirustuskursseille.

Kuva: Giovanni Chiarot.

Toisen osion alkaessa Gribaudi tuo tanssijoille kultaiset "uimahousut", jonka jälkeen lattialle ripotellaan vettä ja tanssijat liukuvat lattian pinnalla. Esitykseen sisältyy myös yleisöä osallistava osuus, jossa kysytään "What is grace?" Mio Dio davvero....Certamente.... Tietenkin he puhuvat englantia italialaisella aksentilla, ja huomaan hymyn nousevan kasvoilleni. Gribaudi esittelee "sulottaria" yleisölle ja kysyy, mihin katseemme kiinnittyy: kasvoihin, käsivarsiin, hauiksiin, keskivartaloon, hartialinjaan, vai alemmas....? Kuopiolainen yleisö ei valitettavasti lähde niin lennokkaasti mukaan mitä esiintyjät odottivat. Varovaisen rohkeaa osallistumista kuitenkin.

Silvia Gribaudi asettaa ylpeästi 50-vuotiaan naisen vartalonsa tiukkojen miesvartaloiden joukkoon. Hän nostaa pehmeän vatsansa, heiluvat reitensä ja käsivartensa keskiöön lempeästi (yrittää etsiä itseltään myös heiluvaa kaksoisleukaa; "kyllä se sieltä vielä tulee"), jolloin yleisö ei naura hänelle vaan hänen kanssaan. Sellaisia me kaikki olemme: epävarmoja omien vartaloidemme kanssa siitä, mikä on kaunista ja suloista, kun jokaisen tulisi saada olla juuri sellainen ja sellaisessa vartalossa kuin itse haluaa.

Kuva: Riccardo Panozzo.

Yleisö osallistuu lopulta kommentoimalla kaikkea sitä, mikä on pelkän kauniin ulkokuoren alla tärkeää. Mikä tuo elämään vaurautta ulkonäön sijaan? Rakkaus, ystävyys, ystävällisyys, rauha, raha, koti, turva.

Graces oli kaiken ylistyksensä arvoinen. Esitys on palkittu kansainvälisesti ja esitetty ympäri maailmaa yli 200 kertaa. Se nauratti, punastutti, rohkaisi, oli lempeä ja kaunis niin koreografialtaan, valaistukseltaan kuin sanomaltaankin. Kiitokset Tanssiteatteri Minimin taiteelliselle johtajalle Taneli Törmälle, joka päätti tuoda esityksen Kuopioon nähtyään sen itse aiemmin.