keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Rintamamiestalo - miltä nyt tuntuu

Paljon on tullut kyselyjä siitä, joko on kotiuduttu ja miltä nyt tuntuu. Ajattelin, että kirjoittelen ensitunnelmia oman kodin omistajana teillekin. Jos tilannetta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epätodellinen. Pitkäaikainen haave toteutui ja nyt se on tässä. Sitä ei meinaa vieläkään ymmärtää todeksi.

Keskeneräisyys on asia mikä tällä hetkellä häiritsee eniten. Muutto tapahtuu pikkuhiljaa, jonka vuoksi suurin osa tavaroista on edelleen kahdessa osoitteessa tämän nykyisen lisäksi. Omakotitalon myötä tuli välittömästi tutuksi myös sen myötä tulevat velvollisuudet. Talvimyrskyt iskivät juuri pahimpaan muuton välivaiheeseen. Aapeli ja sen mukanaan tuomat muut lumisateet tipauttivat viikossa pahimmillaan lähes 50 senttiä lunta. Silloin ei vielä oltu joka päivä kolaamassa, joten viikonloppuna pihassa odotti melkoinen hanki, minkä kolaaminen oli kamalaa. Homma vaati yhden kahvipaussin ja välissä vähän seinänkin maalaamista. Siinä sai heti aluksi melko raskaan koulun lumitöistä. Muistuttelen tässä kuitenkin, että suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani olen asunut omakotitalossa, joten kaikki sen toiminnot ovat tulleet tutuiksi. Ei se kuitenkaan ole sama asia, sillä nyt on itse vastuussa ihan kaikesta.
Ensimmäinen ostos olikin Fiskarsin lumikola. Myöhemmin ostoslistalle päätyi toinenkin, vähän leveämpi Mikko. Vaikka Mikkoa markkinoitiin ammatti- ja kotitalouskäyttöön sopivaksi, se ei leveydestään huolimatta ole yhtä kätevä kuin kilpailijansa. Se on painavampi eikä liu'u lumella yhtä hyvin kuin Fiskars. Tämä kokemus ohjasi ostamaan myös työntö- ja lumilapionkin oransseilla yksityiskohdilla. Talo sijaitsee rinnetontilla, joten lumet saa onneksi työnnettyä helposti alamäkeen, sillä takapihalla on tarpeeksi "tyhjää tilaa".

Muutamille naapureille on jo esittäydytty, ja heidän perusteellaan naapurusto tuntuu mukavalta. Se onkin tärkeää ja luo omalta osaltaan kodikkuutta. Kodikkuutta on luotu hiljalleen myös muokkaamalla talosta omannäköistä. Lattian hiomisesta näittekin kuvia edellisessä postauksessa, mutta sen jälkeen on myös mm. maalattu keittiön migreeniseinät valkoisiksi, siirretty kaapistot paikalleen ja hiottu työtasot. Väriä on tulossa, mutta jotta pystyy suunnittelemaan sävyjä tuli vihreät seinät eliminoida.
Huonekaluista vasta pieni osa on kotiutunut, mikä vaikuttaa suoraan huoneiden käyttötarkoitukseen. Kaikille huoneille on kyllä jo päätetty käyttötarkoitus, mutta koska huoneet eivät ole valmiita, on tavaratkin edelleen ympäri taloa. Ja kaikkea joutuu edelleen etsimään. Kerrosten välillä tulee ravattua todella usein, kun huomaa että sakset ovat alakerrassa, puukko yläkerrassa, vessapaperisäkki alakerrassa, tuhkalapio yläkerrassa, metrimitta alakerrassa, halkokori yläkerrassa jne, jne. Ja itse huomaa aina olevansa siinä "väärässä kerroksessa", kun jotain alkaa etsiä. Mutta tämäkin tasoittuu sitä mukaa, kun huoneet saavat kalustuksensa ja pienemmät asiat löytävät sitä myötä paikkansa.

Mukavinta näillä pakkasilla on ollut lämmittää kahta tulisijaa. Ja riemu siitä, että sen taidon osaa! Muistan kuinka tunnelmallista oli lapsena katsoa mummon valmistaman ruisleivän valmistumista leivinuunissa. Ja se lämpö mikä uunin luukkua avatessa tulvahti tupaan. Tässä kodissa on yläkerrassa pönttöuuni ja alakerrassa puuhella, jossa on myös pieni leivinuuni. Näillä saa näppärästi lisää lämpöä. Minä olen syntynyt tammikuun paukkupakkasilla (-38) ja ääreisverenkiertoni on hyvä, joten vanhan talon viileys ei häiritse. Todennäköisesti kerään ulko-oven viereen kyläilijöille villasukkia lainattavaksi.
Takapihan puutarha on vielä melkoinen arvoitus. Pari omenapuuta ja luumupuu siellä on, joitain marjapensaitakin. Mutta muuten pihan näkee oikeastaan vasta keväällä. Katsotaan mitä kaikkea maasta nousee. En ole varsinainen viherpeukalo, mutta saa nähdä innostunko kevään tullen.

Ps. Mikäli kotijutut kiinnostaa, Polkadots-blogissa on meneillään hieman samanlaisia tunnelmia kuin täälläkin. Tosin vähän isommilla remppajutuilla.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Kotijuttuja

Nyt voin kertoa miksi joulukuu hurahti ohi ilman ainuttakaan blogipostausta. Töiden sivussa kaikki vapaa-aika meni monien asioiden selvittämiseen, papereiden allekirjoittamiseen ja lopulta asioiden hoitamiseen. Joulu ja uusi vuosi menivät vähän ohi. Kaikki tämä johti siihen, että kolmen vuoden etsinnän ja vuoden aktiivisen näyttökiertelyn jälkeen meillä on ihka ensimmäinen oma koti. Tunnelmat tiivistyvät aika hyvin yllä olevaan kuvaan. Rintamamiestalo vuodelta 1952 tuntui rakkaalta jo alusta alkaen, mutta vaatii tietynlaista luonnetta ja asennetta muuttaa vanhaan taloon. Kaikille se ei sovi. On hyväksyttävä, että jokin projekti tulee aina olemaan kesken, ja että yllätyksiä saattaa ilmaantua. Kaikesta huolimatta en haluaisi asua missään muualla. Minulle on aina ollut itsestään selvää, että muuttaisin joskus vanhaan taloon. Tarvitsen ja kaipaan sitä historiaa ja ajan kerroksellisuutta ympärilleni. Rintamamiestalojen tunnelmaan liittyy myös voimakkaasti se, että molemmat mummolani ovat olleet näitä samanlaisia puolitoistakerroksisia kuutioita. Olen viettänyt niissä lapsuuteni parhaita hetkiä.
Tulevaisuudessa on siis paljon uuden opettelua, mutta toivon että saamme tämän vaaleansinisen kuution kanssa monia yhteisiä vuosia. Tämän postauksen myötä lisään sivupalkkiin tunnisteen kotijuttuja, mutta tuskin Hurmioituneesta silti mikään sisustus- ja remonttiblogi tulee. Mutta aiheita todennäköisesti sivutaan tavalla tai toisella. Nyt ne kaikki vuosien saatossa perimäni ja kirppareilta haalimani huonekalut ja esineet pääsevät oikeaan kotiin. Kuten nämä löydöt:
Tähän nojatuoliin ihastuin välittömästi, mutta autottomana olin ongelman edessä: kuinka kuljettaisin sen kirpparilta kotiin? Ei auttanut muu kuin raahata tuoli bussiin. Voihan sitä kanssamatkustajien huomiota kerätä näinkin.... Lasilöytöjen löytö on omalla kohdallani tämä. Tamara Aladinin Carmen-kääntömaljakko (1972-1981), Riihimäen lasi...0,50 euroa!
Vaikka rakastan 1950-60-lukujen muotoilua ja sisustusta, en halua kodistani museota tai mummolaa. Tarkoitus on luoda uutta ja vanhaa yhdistelevä kokonaisuus, joka ei ole vielä täysin hahmottunut. Sekin selkenee ajan kanssa. Kierrätystavarat ovat kuitenkin pääosassa. Kaikki alkoi kuitenkin sillä, että kuluneet ja likaiset mäntylattiat hiottiin ja lakattiin ennen kuin sisään kannettiin huonekaluja. Nyt seinille voi huoletta laittaa kirkkaitakin värejä tai kuoseja, eikä lattia vie kaikkea huomiota. Tuo taustalla oleva vihreä seinä ei tule jäämään...
Osaavammat tekisivät lattian hiomisen ja lakkaamisen itse, mutta päätimme jättää asian ammattilaiselle ja se kannatti. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan vilpitön kiitos upeasta lopputuloksesta! Lattiatöistä vastasi Tapio Pitkänen Oy ja kaikkeen meni puolitoista päivää. Tämä sisälsi hiomisen ja 3 x valkolakkauksen. Itse olimme pohjatöinä tehneet lattalistojen ym. irrottamisen. Halusin puulattian näyttävän edelleen puulattialta, siksi maalausta ei mietitty.
Talossa on jossain vaiheessa pidetty aika räikeistä väreistä. Kirkkaanvihreän seinän lisäksi talossa on myös sininen huone. Verenpunaista(!) seinäpintaakin paljastui lattialistoja irrotellessa, mutta onneksi ne oli maalattu aiemmin piiloon. Peittävien pohjamaalien jälkeen voi alkaa suunnitella millä itse tahtoisi seinät värittää.

Pientä tekemistä tulee siis riittämään, mutta odotan sitä innolla. Nyt tiedätte joulukuun salaisuuden. ;)

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Brüggen aarteet

Hyvää uutta vuotta! Joulukuu vierähti ohi ilman ainuttakaan blogitekstiä. Sen sijaan Taiteentuntijan puolelle syntyi tekstejä Galleria Ars Liberan näyttelyistä. Tahti on ollut kuitenkin töiden ja arjen parissa niin kiireistä, että Hurmioitunut on jäänyt taka-alalle. Ei suinkaan unohtunut, sillä tänne on ollut suorastaan ikävä. Kirjoitettavaakin olisi vaikka kuinka, mutta ennen kuin siirrytään ihan uusiin aiheisiin, haluaisin esitellä teille vielä yhden postauksen verran Brüggeä.
Sint-Janshospitaal on yksi Euroopan vanhimmista sairaaloista. Sitä käytettiin 1100-luvulta 1800-luvulle, kunnes sairaanhoitajina toimivat nunnat siirtyivät toiseen rakennukseen. Rakennuskompleksi muutettiin museoksi 1978, ja nykyään kävijät pääsevät tutustumaan vanhaan lääketieteeseen, yrttitarhaan ja apteekkiin. Aikoinaan luostarina käytetyssä kirkossa toimii nykyisin Hans Memling museo. Hans Memling (n. 1430-1494) syntyi Saksassa, mutta loi merkittävimmän uransa nimenomaan Brüggessä. Memling oli aikansa muotokuvamaalauksen mestareita. Hänen erityispiirteenään on pidetty arvokkaiden koru- ja kangasmateriaalien huolellista kuvaamista.
Hans Memling: Madonna ja lapsi ja Maarten van Nieuwenhove, 1487.
Hans Memling: yksityiskohta maalauksesta Madonna ja lapsi ja Maarten van Nieuwenhove, 1487.
Hans Memling: yksityiskohta maalauksesta Madonna ja lapsi ja Maarten van Nieuwenhove, 1487.
Henri Dobbelaere: Memling Sint-Janshospitaalissa Brüggessä, 1857.
Luostaria ja sairaalaa ylläpitäneet nunnat omistivat myös huomattavan määrän arvotaidetta. He esittelivät kokoelmiaan ensimmäisen kerran 1839. Hans Memling ystävystyi nunnien kanssa ja asui pitkään Sint-Janshospitaalissa. Hän myös kuoli siellä. Tämä ystävyyssuhde kartutti osaltaan luostarin taidekokoelmaa. Siinä missä muualla museoissa on yleensä yksi tai kaksi Memlingin maalausta, Sint-Janshospitaalissa on kuusi merkittävää teosta.
Hans Memling: Pyhän Johanneksen alttaritaulu, 1479.
Hans Memling: yksityiskohta Pyhän Johanneksen alttaritaulusta, 1479.
Pyhän Johanneksen alttaritaulun lisäksi yksi merkittävimmistä luostarin taideaarteista on Memlingin maalaama Pyhän Ursulan reliikkilipas. Memlingin muissa maalauksissa näkyy teoksen tilaaja, mutta Pyhän Ursulan reliikkilippaassa ei ole edes signeerausta, vaan se on tehty alusta alkaen puhtaasti liturgista käyttöä ajatellen.
Brüggen kaupunkikuvan korkein huippu on varattu Neitsyt Marian kirkolle (Onze-Lieve-Vrouwekerk). Kirkko rakentui 1200-1500 vuosisadoilla ja sen huippu kohoaa 115,5 metrin korkeuteen. Sisätilat ovat nykyisin hieman epäsuhtainen yhdistelmä kalkittua valkoista seinäpintaa yhdistettynä välillä runsaisiin barokki- ja välillä rokokooyksityiskohtiin. Kirkkoon on haudattu mm. Burgundin herttua Kaarle Rohkea (1433-1477) tyttärineen.
 Olin iloinen, että valkoisen kalkkimaalin alta on rapsutettu esiin alkuperäisiä seinämaalauksia.
Kirkko on valtavan kokoinen ja täynnä taidetta: maalauksia, veistoksia, sakraaliesineitä ja tekstiilejä. 
Tämä maalaus on aiemmin tulkittu Caravaggion maalaamaksi, mutta oletus on sittemmin kumottu.
Neitsyt Marian kirkon ehdottomasti kuuluisin ja merkittävin teos on Michelangelon Carraran marmorista veistämä Brüggen Madonna (1501-1504). Se on ainut Michelangelon elinaikana Italian ulkopuolelle myyty teos. Sen ostivat rikkaat kangaskauppiaat Giovanni ja Alessandro Moscheroni (Mouscron), jotka toimivat Brüggessä. 
Brüggen Madonna joutui natsien ryöstösaaliin uhriksi kuten aiemmin mainittu Gentin alttaritaulukin. Tämäkin veistos löytyi Monumenttimiesten toimesta Altausseen suolakaivoksesta 1945. Veistos oli kääritty mattoihin ja kuljetettu kaivokseen Punaisen Ristin kuorma-autolla.
Kuva: Wikipedia.
Michelangelon Pietà Rooman Pietarinkirkossa on upea, mutta tämän teoksen äärellä sai olla rauhassa ilman suuria ihmismassoja. Istuin tuolilla ja ihailin kokonaisuutta. Aurinko paistoi ikkunasta ja heitti kivilattiaan kaunista valoa. Taustalla soi musiikki. 
Brügge teki vaikutuksen, mutta vaatisi avautuakseen paljon enemmän aikaa kuin  yhden päivän. Jo pelkkä kaduilla käveleminen vie aikaa, kun tahtoisi jäädä dokumentoimaan kaikkia ihania yksityiskohtia. Tehtävää ei helpota sekään, että joka kulmasta tuntui paljastuvan aina vain herkullisempi suklaapuoti...


Yllä olevassa kuvassa näkyy yksi kaupungin alkuperäisistä rakennusten puisista julkisivuista. Yleensä julkisivut ovat tiilisiä, joten puisten löytäminen on harvinaista. Tämä johtuu siitä, että 1600-luvulta lähtien puiset julkisivut kiellettiin tulipalovaaran vuoksi. Puiset julkisivut purettiin, mutta tiedotetekstistä ei selvinnyt miksi tämä kyseinen rakennus on saanut pitää puisen ulkokuorensa.
Jos Belgian matkalta pitäisi nimetä yksi mieleenpainuneimmista asioista, se kaikki kulminoituisi aika hyvin taiteilija Jan van Eyckiin (1370-1441). Brüggessä hänen kunniakseen on nimetty myös pieni aukio, joka sijaitsee vanhan sataman suulla. 
Hauska yllätys oli kohdata keskiaikaisen kaupungin  ja sen vanhojen rakennusten keskellä nykytaidetta. Vierailumme aikaan kanaalista nimittäin ponnisti valtava valasveistos, Skyscaper. Studio KCA loi veistoksen osaksi Brüggen Triennaalia ja siihen on käytetty 5 tonnia merestä nostettua muovijätettä.
Belgia oli kulttuurintäyteinen matka todelliseen keskiajan aarreaittaan, mutta iloinen yllätys myös modernia arkkitehtuuria ja nykytaidetta, ystävällisiä ihmisiä ja hyvää ruokaa.