Paljon on tullut kyselyjä siitä, joko on kotiuduttu ja miltä nyt tuntuu. Ajattelin, että kirjoittelen ensitunnelmia oman kodin omistajana teillekin. Jos tilannetta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epätodellinen. Pitkäaikainen haave toteutui ja nyt se on tässä. Sitä ei meinaa vieläkään ymmärtää todeksi.
Keskeneräisyys on asia mikä tällä hetkellä häiritsee eniten. Muutto tapahtuu pikkuhiljaa, jonka vuoksi suurin osa tavaroista on edelleen kahdessa osoitteessa tämän nykyisen lisäksi. Omakotitalon myötä tuli välittömästi tutuksi myös sen myötä tulevat velvollisuudet. Talvimyrskyt iskivät juuri pahimpaan muuton välivaiheeseen. Aapeli ja sen mukanaan tuomat muut lumisateet tipauttivat viikossa pahimmillaan lähes 50 senttiä lunta. Silloin ei vielä oltu joka päivä kolaamassa, joten viikonloppuna pihassa odotti melkoinen hanki, minkä kolaaminen oli kamalaa. Homma vaati yhden kahvipaussin ja välissä vähän seinänkin maalaamista. Siinä sai heti aluksi melko raskaan koulun lumitöistä. Muistuttelen tässä kuitenkin, että suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani olen asunut omakotitalossa, joten kaikki sen toiminnot ovat tulleet tutuiksi. Ei se kuitenkaan ole sama asia, sillä nyt on itse vastuussa ihan kaikesta.
Ensimmäinen ostos olikin Fiskarsin lumikola. Myöhemmin ostoslistalle päätyi toinenkin, vähän leveämpi Mikko. Vaikka Mikkoa markkinoitiin ammatti- ja kotitalouskäyttöön sopivaksi, se ei leveydestään huolimatta ole yhtä kätevä kuin kilpailijansa. Se on painavampi eikä liu'u lumella yhtä hyvin kuin Fiskars. Tämä kokemus ohjasi ostamaan myös työntö- ja lumilapionkin oransseilla yksityiskohdilla. Talo sijaitsee rinnetontilla, joten lumet saa onneksi työnnettyä helposti alamäkeen, sillä takapihalla on tarpeeksi "tyhjää tilaa".
Muutamille naapureille on jo esittäydytty, ja heidän perusteellaan naapurusto tuntuu mukavalta. Se onkin tärkeää ja luo omalta osaltaan kodikkuutta. Kodikkuutta on luotu hiljalleen myös muokkaamalla talosta omannäköistä. Lattian hiomisesta näittekin kuvia edellisessä postauksessa, mutta sen jälkeen on myös mm. maalattu keittiön migreeniseinät valkoisiksi, siirretty kaapistot paikalleen ja hiottu työtasot. Väriä on tulossa, mutta jotta pystyy suunnittelemaan sävyjä tuli vihreät seinät eliminoida.
Huonekaluista vasta pieni osa on kotiutunut, mikä vaikuttaa suoraan huoneiden käyttötarkoitukseen. Kaikille huoneille on kyllä jo päätetty käyttötarkoitus, mutta koska huoneet eivät ole valmiita, on tavaratkin edelleen ympäri taloa. Ja kaikkea joutuu edelleen etsimään. Kerrosten välillä tulee ravattua todella usein, kun huomaa että sakset ovat alakerrassa, puukko yläkerrassa, vessapaperisäkki alakerrassa, tuhkalapio yläkerrassa, metrimitta alakerrassa, halkokori yläkerrassa jne, jne. Ja itse huomaa aina olevansa siinä "väärässä kerroksessa", kun jotain alkaa etsiä. Mutta tämäkin tasoittuu sitä mukaa, kun huoneet saavat kalustuksensa ja pienemmät asiat löytävät sitä myötä paikkansa.
Mukavinta näillä pakkasilla on ollut lämmittää kahta tulisijaa. Ja riemu siitä, että sen taidon osaa! Muistan kuinka tunnelmallista oli lapsena katsoa mummon valmistaman ruisleivän valmistumista leivinuunissa. Ja se lämpö mikä uunin luukkua avatessa tulvahti tupaan. Tässä kodissa on yläkerrassa pönttöuuni ja alakerrassa puuhella, jossa on myös pieni leivinuuni. Näillä saa näppärästi lisää lämpöä. Minä olen syntynyt tammikuun paukkupakkasilla (-38) ja ääreisverenkiertoni on hyvä, joten vanhan talon viileys ei häiritse. Todennäköisesti kerään ulko-oven viereen kyläilijöille villasukkia lainattavaksi.
Takapihan puutarha on vielä melkoinen arvoitus. Pari omenapuuta ja luumupuu siellä on, joitain marjapensaitakin. Mutta muuten pihan näkee oikeastaan vasta keväällä. Katsotaan mitä kaikkea maasta nousee. En ole varsinainen viherpeukalo, mutta saa nähdä innostunko kevään tullen.
Ps. Mikäli kotijutut kiinnostaa, Polkadots-blogissa on meneillään hieman samanlaisia tunnelmia kuin täälläkin. Tosin vähän isommilla remppajutuilla.
