Olohuone ennen ja jälkeen

Nurkassa näkyy vielä seinien väri ennen maalausta.

Olen päästänyt teidät kurkistamaan aiemmin keittiön ja eteisen muutoksiin. Tällä kertaa näette hieman olohuoneessa tapahtunutta muutosta. Kuten keittiössäkin, täälläkin oli käytetty seinissä suttuista maalaustekniikkaa. Väri ei ollut niin päällekäyvä kuin se keittiön migreenivihreä, mutta maalausjälki teki seinistä likaisen näköiset. Seinät maalattiin siis ensimmäiseksi valkoisiksi, jonka jälkeen alkoi vasta suunnitelmat seinien tulevasta sävystä.

Muistutettakoon vielä, että ennen varsinaista muuttoa teetetty lattioiden hionta ja valkolakkaus raikasti huoneiden ilmettä melkoisesti. Harvat ehtivät nähdä tätä tummunutta mäntylattiaa, mutta tämä oli ehdottomasti paras rahan sijoitus. Lopputulos ilahduttaa joka päivä. Ilman hiontaa ruskea lattia olisi vienyt huomiota tapetilta.

Alun perin eteisen Vildtuta-tapetti oli suunnitteilla olohuoneeseen ja tämä art nouveau/jugend-henkinen tapetti oli menossa eteiseen. Tapetit vaihtuivat kuitenkin päinvastoin ja lopputulos on mielestäni erittäin onnistunut. Tähän Boråstapeterin Siri-tapettiin sattui sointumaan myös erinomaisesti Häklin vihreä liinavaatekaappi ja mummolasta peritty räsymatto. 

En halunnut jättää muita seiniä täysin valkoisiksi ja jonkin aikaa meni arpoessa, että millä sävyllä muut seinät maalattaisiin. Vihreä, beige, vanha roosa? Vihreä oli pitkään vahvoilla, mutta päädyin lopulta kuitenkin neutraaliin beigeen, sillä seinille on tulossa vielä paljon tauluja enkä halunnut huoneesta liian ahtaan näköistä. Lopulta seiniin valikoitui Teknoksen sävykartasta T1669. Kermanvärinen sävy on lämmin ja luonteikkaampi kuin pelkkä valkoinen.

Kaapin päällä Timo Kokon veistos.

Vasemmalla T1669, oikealla valkoinen. Sävyero valkoiseen ei ole kovin voimakas, mutta tuo lämpöä.

Nurkassa ollut keinonahkainen nojatuoli siirtyi yläkertaan, ja tilalle vaihtui mummolasta peritty Parolan Rottingin Lumikenkä. Näitä on kaksi ja ne ovat toimittaneet vuosikymmenten aikana virkaansa olohuoneessa, parvekkeella ja eteisessä. Tilasin Parolan Rottingilta pehmusteet ja istumismukavuus parani, kun ei tarvitse enää kaikenmaailman vilttejä ja tyynyjä. En ole varsinaisesti koskaan ollut rottinkikalusteiden suurin ystävä, mutta tämä Lumikenkä on aina miellyttänyt muotoilullaan silmääni. Te, ketkä olette näissä joskus istuneet tiedätte, että ne ovat äärimmäisen mukavia istua.  

Nyt kun kodin käytetyimmät huoneet alkavat olla sellaiset kuin kodilta toivon, alkaa talo tuntua jo oikeasti kodilta.

Kotijuttuja

Nyt voin kertoa miksi joulukuu hurahti ohi ilman ainuttakaan blogipostausta. Töiden sivussa kaikki vapaa-aika meni monien asioiden selvittämiseen, papereiden allekirjoittamiseen ja lopulta asioiden hoitamiseen. Joulu ja uusi vuosi menivät vähän ohi. Kaikki tämä johti siihen, että kolmen vuoden etsinnän ja vuoden aktiivisen näyttökiertelyn jälkeen meillä on ihka ensimmäinen oma koti. Tunnelmat tiivistyvät aika hyvin yllä olevaan kuvaan. Rintamamiestalo vuodelta 1952 tuntui rakkaalta jo alusta alkaen, mutta vaatii tietynlaista luonnetta ja asennetta muuttaa vanhaan taloon. Kaikille se ei sovi. On hyväksyttävä, että jokin projekti tulee aina olemaan kesken, ja että yllätyksiä saattaa ilmaantua. Kaikesta huolimatta en haluaisi asua missään muualla. Minulle on aina ollut itsestään selvää, että muuttaisin joskus vanhaan taloon. Tarvitsen ja kaipaan sitä historiaa ja ajan kerroksellisuutta ympärilleni. Rintamamiestalojen tunnelmaan liittyy myös voimakkaasti se, että molemmat mummolani ovat olleet näitä samanlaisia puolitoistakerroksisia kuutioita. Olen viettänyt niissä lapsuuteni parhaita hetkiä.

Tulevaisuudessa on siis paljon uuden opettelua, mutta toivon että saamme tämän vaaleansinisen kuution kanssa monia yhteisiä vuosia. Tämän postauksen myötä lisään sivupalkkiin tunnisteen kotijuttuja, mutta tuskin Hurmioituneesta silti mikään sisustus- ja remonttiblogi tulee. Mutta aiheita todennäköisesti sivutaan tavalla tai toisella. Nyt ne kaikki vuosien saatossa perimäni ja kirppareilta haalimani huonekalut ja esineet pääsevät oikeaan kotiin. Kuten nämä löydöt:

Tähän nojatuoliin ihastuin välittömästi, mutta autottomana olin ongelman edessä: kuinka kuljettaisin sen kirpparilta kotiin? Ei auttanut muu kuin raahata tuoli bussiin. Voihan sitä kanssamatkustajien huomiota kerätä näinkin.... Lasilöytöjen löytö on omalla kohdallani tämä. Tamara Aladinin Carmen-kääntömaljakko (1972-1981), Riihimäen lasi...0,50 euroa!

Vaikka rakastan 1950-60-lukujen muotoilua ja sisustusta, en halua kodistani museota tai mummolaa. Tarkoitus on luoda uutta ja vanhaa yhdistelevä kokonaisuus, joka ei ole vielä täysin hahmottunut. Sekin selkenee ajan kanssa. Kierrätystavarat ovat kuitenkin pääosassa. Kaikki alkoi kuitenkin sillä, että kuluneet ja likaiset mäntylattiat hiottiin ja lakattiin ennen kuin sisään kannettiin huonekaluja. Nyt seinille voi huoletta laittaa kirkkaitakin värejä tai kuoseja, eikä lattia vie kaikkea huomiota. Tuo taustalla oleva vihreä seinä ei tule jäämään...

Osaavammat tekisivät lattian hiomisen ja lakkaamisen itse, mutta päätimme jättää asian ammattilaiselle ja se kannatti. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan vilpitön kiitos upeasta lopputuloksesta! Lattiatöistä vastasi Tapio Pitkänen Oy ja kaikkeen meni puolitoista päivää. Tämä sisälsi hiomisen ja 3 x valkolakkauksen. Itse olimme pohjatöinä tehneet lattalistojen ym. irrottamisen. Halusin puulattian näyttävän edelleen puulattialta, siksi maalausta ei mietitty.

Talossa on jossain vaiheessa pidetty aika räikeistä väreistä. Kirkkaanvihreän seinän lisäksi talossa on myös sininen huone. Verenpunaista(!) seinäpintaakin paljastui lattialistoja irrotellessa, mutta onneksi ne oli maalattu aiemmin piiloon. Peittävien pohjamaalien jälkeen voi alkaa suunnitella millä itse tahtoisi seinät värittää.

Pientä tekemistä tulee siis riittämään, mutta odotan sitä innolla. Nyt tiedätte joulukuun salaisuuden. ;)