maanantai 29. lokakuuta 2012

Sukellus kohti ihmistä

Susanna Iivanainen – Pinta ja syvyys, Galleria Carree 10.10.-28.10.2012.

Susanna Iivanainen (s. 1973) on Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2006. Lisäksi hänellä on muun muassa keramiikka-alan artesaanin koulutus Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta (1995). Iivanainen on käsitellyt vesiteemaa töissään lähes koko 2000-luvun ja lähivuosina veden rinnalle ovat tulleet muun muassa lapsikuvaukset. Iivanaisen sukellusharrastus näkyy kuvastossa, välillä valokuvamaisessakin kuvaustavassa. Meri on taiteilijalle metafora mielen liikkeistä ja sen tutkimattomista kerroksista, mutta samalla myös elämän perusedellytys. Alun perin Kuopiosta kotoisin olevan Iivanaisen näyttely on ensimmäinen esiintyminen entisessä kotikaupungissa. Teokset on maalattu usein akryylivärein tai musteen ja tussin yhteistyöllä.

Jo ensimmäinen vilkaisu kokonaisuuteen osoittaa Iivanaisen olevan taitava anatomisessa ihmisen kuvaamisessa. Näyttely pysyttelee nimensä mukaisesti veden tuntumassa. Gallerian ovelta katsoessa vasemmalla seinällä olevat teemat liikkuvat syntymän, lapsuuden, valoisuuden ja unien maisemissa, kun taas oikealla seinällä olevat teokset johdattavat aikuisuuteen, synkkyyteen, sukellusharrastukseen ja tummiin väreihin.

Susanna Iivanainen: Kuvitelmia vedestä, 2012, 92 x 122 cm, akryyli mdf-levylle.

Kuvitelmia vedestä käynnistää näyttelyn vauvan kasvokuvalla, joka on kuin valokuvan negatiivi sukeltaen pinnalta kohti syvyyttä. Negatiivin väriset vauvan kasvot toimivat kuin valokuvan raakile, jossa valoisuus ja värit ovat päinvastaiset kuin valmiissa kuvassa, positiivissa. Vauvakin on valmis vasta synnyttyään maailmaan. Alapuolella uivat, ja varsinkin vasemman silmän peittävä meduusa tuo mieleen munasolun. Pinnan yläpuolelta loistava auringonvalo luo kasvojen ympärille säteilyä, kuin uskonnollisen sädekehän. Taivaallinen valo johdattaa kasvot jonnekin pimeään. Teos muistutti syntymän prosessia, jossa hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohtuun ja alkaa kehittyä lapsivedessä.

Susanna Iivanainen: Kuvitelmia vedestä II, 2010, 92 x 122 cm, akryyli mdf-levylle.

Kuvitelmia vedestä II vajosi ensimmäistä teosta syvemmälle. Meren pohjalla, merivuokkojen seassa makaa nainen katse kohti pintaa, jonka vatsan päällä kiipeilevät ravut. Surrealistinen unikuva on jaettu kahteen osaan Hokusaimaisilla aaltokoristeilla, joilla ratsastaa kaksi tyyliteltyä kultakalaa. Posken vieressä uiva kala on kuin korvakoru. Vedessä ei näy ilmakuplia, nainen on yhtä meren ja sen elävien kanssa. Kokonaisuudesta näkee että Iivanainen tutkii mielellään merenalaista elämää, mutta maalaus jää koristeellisen pintapuoliseksi.

Susanna Iivanainen: Uimaharjoituksia II, 2012, 52 x 72 cm, muste ja tussi paperille.
Susanna Iivanainen: Uimaharjoituksia III, 2012, 72 x 52 cm, muste ja tussi paperille.

Sen sijaan mielenkiintoinen sarja on Uimaharjoituksia I – III. Teokset vievät hetkiin kun ensimmäisen kerran lapsena koskettaa varpailla järven viileää vettä. Uimaharjoituksia II teoksessa kaksi hamehelmaista naista auttaa kahta lasta rantakallioilta veteen. Musteella ja tussilla on luotu lämpöinen kesäpäivä, jossa sinisen veden pinnasta heijastuvat kirkkaat auringonsäteet. Vesi sekä houkuttaa että jännittää lapsia. Uimaharjoituksia III teoksessa lapsi on edennyt jo syvemmälle veteen, lantiotaan myöten. Isän edessä kulkeva, tämän shortsinlahkeesta vasemmalla kädellään kiinni pitäen lapsi tuijottaa kauemmas; kenties syvemmällä vedessä toinen aikuinen houkuttelee lasta eteenpäin. Lapsen katseen kohdetta ei kuitenkaan näy ja vedestä on tehty mustaa ja pelottavaa. Rantakallioiden kirkkaan sininen vesi on vaihtunut uhkaavammaksi mitä syvemmälle lapsi on uskaltautunut. Vaikka lapset kehittyvät vedessä, he joutuvat syntymänsä jälkeen opettelemaan uudelleen suhteen veteen. Se on kiehtova, mutta samalla pelottava elementti jonne aikuiset kieltävät menemästä yksin ja liian syvälle. Viileä vesi salpaa hengityksen kunnes siihen tottuu ja vedestä alkaa nauttia.

Susanna Iivanainen: Pehmeä seinä, 2009, 72 x 52 cm, muste ja tussi paperille.

Gallerian peräseinällä, niin sanotusti aitiopaikalla, on ilmeisesti taiteilijan omakuva Pehmeä seinä. Musteella ja tussilla toteutettu teos on hieman mitäänsanomaton muun kokonaisuuden rinnalla, leikkien vain veden virtaustavalla. Olisin odottanut seinälle ajatuksia herättävää tai vasemman ja oikean seinän teokset yhteen kokoavaa teosta, mutta se ei toteuta kumpaakaan. Oikeassa reunassa profiilista kuvattu naishahmo katsoo sivusilmällä katsojaa, ja katsoja miettii samalla tulisiko kuvan olla pysty- vai vaakasuunnassa. Pehmeä seinä jää näyttelyn muiden teosten joukossa vain materiaalikokeiluksi.

Susanna Iivanainen: Melkein lentäen, 2008, 72 x 103 cm, muste ja tussi paperille.

Oikealle seinälle siirryttäessä aiheet vaihtuvat synkemmiksi, joista Melkein lentäen on hyvä esimerkki. Pinnan alta kuvattu hahmo kelluu vedessä kasvot kohti pohjaa. Vesi on kirkkaan sinistä, mutta henkilön kasvoja ei näy eikä vedessä ole ilmakuplia. Tämä antaa mielikuvan veteen hukuttautuneesta, vaikka teoksen nimi viittaa positiivisempaan mielikuvaan. Oikealla seinällä teoksissa esiintyy lapsen sijaan aikuinen ja teoksista käy konkreettisesti ilmi Iivanaisen sukellusharrastus.

Veden kuvaajana Iivanainen on taitava. Hän on tavoittanut sekä akryylillä että tussilla ja musteella maalatuissa teoksissaan akvarellimaisen keveyden, veden virtaukset ja valon heijastukset. Iivanaisen pinnanalainen maailma tuo aika ajoin mieleen kuvataiteilija Jaana Partasen (s. 1967) Arjen alkemiaa trilogian päätösosan Oikea prinsessa. Partanen on teossarjassaan tukeutunut digitaalisesti työstettyihin valokuva- ja videoteoksiin, joissa äidit ja tyttäret kohtaavat toisensa veden alla. Samanlaista rauhaa ja intiimiyttä löytyy myös Iivanaisen töistä.

Näyttelyn tunteellisimmat kohtaamiset tapahtuvat lapsikuvien ja syntymän äärellä. Teoksissa on monella tasolla päästy pintaa syvemmälle eivätkä sukelluskuvat valitettavasti yllä samaan. Rakkaus harrastukseen näkyy ja veden liikkeiden kuvaus on ihastuttavan monipuolista ja rikasta, mutta muuten oikean seinäryhmän teokset jättävät kylmäksi. Kapeneva näyttelytila tukee teosten kokonaisuutta ja sukellusta syvyyksiin. Jokaisella ihmisellä on jonkinlainen suhde veteen ja Iivanaisen maalauksissa merivesi näyttäytyy usein kirkkaana ja puhtaana, mikä on useimmille suomalaisille, järviveden sameuteen tottuneille, vierasta. Tämä tuokin teoksiin satumaisuutta ja visuaalisuutta, vaikka pimeä vesi ja pinnan alle piiloutuvat asiat ruokkisivat mielikuvitusta enemmän.
_________________
Kritiikki kuuluu osana taide- ja kirjallisuusarvioiden kirjoittamisen kurssiin.  

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Sydän toivoa täynnä

Savon vierailu piti sisällään paljon museoita (niistä myöhemmin), mutta kohokohta oli kuitenkin perheen uusimman tulokkaan ensinäkeminen. Siskonpoika oli varsin kiltin oloinen, tykkää nukkua (tätiinsä tullut ;P ) ja kerrassaan hurmaava pikkuherra <3
Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni
voi istua lumihiutaleille,
liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.

Hannele Huovi

Savossa nautittiin koko reissun ajan aurinkoisesta säästä ja maa näytti tältä:
Tänään junassa istuessa huomasin yllätyksekseni että Pieksämäen jälkeen maassa alkoi olla lunta enemmän ja enemmän, kunnes se kotimatkalla näytti tältä:
LUNTA!  

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Valon pisaroita

Onko muualla yhtä omituinen sää kuin täällä? Aamusta saakka on vaihdellut sateisen harmaan vesi/räntäsateen muodostelmasta kirkkaaseen auringonpaisteeseen.
Ps. Näyttelykritiikki palautettu. Nyt odotellaan ohjaajan kommentteja. Huomenna junailen Kuopijjooon! Mukavaa loppuviikkoa kaikille :)  

maanantai 22. lokakuuta 2012

Syksy 5

Aamulla talojen katoilla oli kuuraa ja iltapäivänen kävely osoitti lammikoiden olevan jäässä. Mäkien juurella kasvit olivat saaneet ylleen valkoisen harson. Tunsin oloni varsin tehokkaaksi, sillä sain kirjoitettua puhtaaksi ryhmätyöesseen ja aloitettua kritiikkikurssin näyttelyarviointia. Arviointeja tulee kirjoittaa kaksi, 3000:n ja 6000:n merkin mittaiset, ohjaajan kommentit huomioiden. Viikonloppuna on tiedossa mukavaa ohjelmaa Savossa, mutta siitä lisää myöhemmin.
Aurinkoinen päivä päättyi kauniiseen auringonlaskuun.
 

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Fazer-mainokset

Oletteko muut kiinnittäneet huomiota Fazerin mainoksiin? Suklaan ystävänä etenkin Geisha-mainokset ovat pitkään olleet hyviä, lyhyitä pakoja arjesta. Kauniita ja tunnelmallisia. Tällaisia katselee varsin mielellään.

Onkos muita mieleenjääneitä mainoksia?  

Syksy 4

Pidän kuivasta, kuulaasta ja aurinkoisesta syksystä, mutta vesisateessa on se hyvä puoli että saa luvan kanssa lampsia kumppreiden kanssa vesilätäköiden läpi. Kohta taitaa täälläkin olla aika, kun aamuisin saa rikkoa jäätä vesilammikoiden pinnalta. Puut ovat jo täysin alastomia. Loppusyksy on ollut luopumisen ja menetyksen aikaa, mutta myös uuden elämän alku. Minusta tuli toistamiseen täti.
 

perjantai 19. lokakuuta 2012

Pain + TK

Terveisiä Lutakosta. Torstai-iltana käytiin testaamassa ensimmäistä kertaa Jyväskylän kuuluisin keikkapaikka, joka on joskus kai listattu jopa Suomen parhaaksi. Vanha leipomorakennus muunnettiin rock-klubiksi ja ensimmäinen keikka Lutakossa esitettiin 15.11.1990. Täytyy myöntää että paikka on varsin mainio keikkapaikka ja se muistutti hieman Kuopiossa olevaa Työnkulmaa paremmilla puitteilla.
Kuva: Mikael Korpela, kuva täältä.

Peter Tägtgren. Kuva täältä.

Syy miksi suuntasimme Lutakkoon oli seuraava: yhteiskeikalla olleet Pain ja Turmion Kätilöt. Pain on ruotsalainen industrial metal-yhtye, johon tutustuin ensimmäisen kerran sen versioidessa Beatlesin kappaletta Eleanor Rigby vuonna 2002 tai 2003. Sen jälkeen ihastuin kappaleeseen Same old song ja sitä rataa meno jatkui. Miehen äänessä oli jotain mistä pidin. Pain on Peter Tägtgrenin projekti, jossa mies hoitaa yksin kaiken laulusta, kitarasta, bassosta, kosketinsoittimista ja rummuista aina levyn tuottamiseen saakka. Keikoille hän tietenkin tarvitsee ympärilleen soittajia, mutta Painin varsinainen jäsen on Tägtgren.

Varasin liput keikalle juuri Painin vuoksi, ja Turmion Kätilöt oli mukava plussa. Miehet on kuitekin nähty sen verran usein, että menon ja meiningin tietää jo etukäteen. Olin äärimmäisen, korostan, äärimmäisen yllättynyt, että Pain soitti ennen Turmion Kätilöitä, sillä olin kuvitellut että tilanne olisi täydellisesti päinvastainen. Jos jätetään soittojärjestys huomioimatta, olin täydellisen pähkinöinä Painin keikasta! En muista milloin viimeksi olisin ollut yhtä fiiliksissä (Veskun keikoilla tietysti aina,mutta meno on toisenlainen). Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta kun näin kokoonpanon livenä ja nautin joka sekunnista. Naureskelin alkusyksystä ystävälleni joka jo Rainbowcrashin keikan puolivälissä harmitteli että keikka loppuu liian lyhyeen. Noh, nyt sorruin itse samaan; olisin toivonut keikan jatkuvan vielä tunnin pidempään.
Kuva: Denis Goria. Kuva täältä.

Arvostan Tägtgrenin monilahjakkuutta suuresti, mutta keikoilla on jo pitkään soittanut bassokitaraa henkilö, joka myös kiinnitti huomioni. Johan Husgafvel on nimittäin entisen Nightwish-solistin Anette Olzonin puoliso. Herra yllätti täysin puhumalla sujuvaa suomea fanien tullessa kyselemään nimikirjoituksia ja yhteiskuvia.

Illan "pääesiintyjinä" toimineita Savon poikia siirryimme katsomaan hieman kauemmas lavan tuntumasta, sillä lavan edessä meno käy usein riehakkaaksi. Tällä kertaa yleisö oli melko "rauhallista". Turmion Kätilöt on tullut nähtyä ainakin sen tusinan kertaa, mutta tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun olin herrojen keikalla Savon ulkopuolella. Moni saattaa kauhistella bändin touhuja kaiken maailman lehtijulkisuuden vuoksi, mutta kokoonpano on osoitus siitä, ettei elämää kannata ottaa liian vakavasti. Lisäksi kappaleiden sanoissa on ripaus totuutta kuten Paha ihminen kappaleessa sanotaan: "Ja niin taas tapahtui, Ihminen itsensä jumalaksi muutti, Teki taivaan päälle maan, Ja tuhosi sen taas uudestaan". Itse pidän erityisesti siitä että jäsenillä on hauskaa keskenään, huumoria ja piikittelyä käytetään runsaasti välispiikeissä (savolaisella aksentilla tietysti) ja yleisön kanssa ollaan kontaktissa. Se kun tuppaa usein unohtumaan sitä mukaa kun bändille mainetta kertyy.

Yleisö pääsi yhteislaulamaan keikalla muun muassa Las Ketschup tyttöjen Ketschup songia ja muita "klassikoita". Lisäksi lavalla nähtiin wc- ja käsipyyhepapereihin kääriytynyt "muumio".

Lisää Jyväskylän keikkatunnelmia Painin kitaristin Michael Bohlinin blogista.  

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Akateemisen taiteen vastustajat

Blogin tilastotietojen perusteella lukijat ovat pitäneet taidehistorian vaikeuksia postauksesta, joten sukelletaan jälleen taidehistoriallisiin termeihin, tällä kertaa kahteen taiteilijaryhmään.
Wilhelm Bendz: Malliluokka Kööpenhaminan akatemiassa, 1826. Kuva täältä.

Akateemisella taiteella tarkoitetaan taideakatemioissa opetettavaa ja harjoitettavaa taidetta. Aiheen nimitykselle antoi Ranskan taideakatemiassa 1600-luvulla luotu yksityiskohtainen normijärjestelmä, joka nojautui antiikin ja tiettyjen renessanssitaiteilijoiden (mm. Rafael, Michelangelo) tarjoamiin esikuviin. Opetuksessa painotettiin piirustusta ja värillä oli toissijainen merkitys. Allegoriset, antiikin mytologiaan ja Raamattuun pohjaavat aiheet olivat pakollisia. Sääntöjen noudattamista valvottiin tarkasti kokein ja kilpailuin. Myöhemmin termi ”akateeminen taide” sai väheksyvän sisällön, tarkoittaen sopeutumista kulloinkin vallitsevaan, tiukkoja ja konservatiivisia sääntöjä noudattavaan taidekäsitykseen (akateeminen klassismi).
Nasareenit
Nasareenit (saks. der Nazarener = nasaretilainen) oli vuonna 1809 Wienissä alkunsa saaneen taiteilijaryhmän nimi, joka edusti saksalaista romantiikkaa. Friedrich Overbeck ja Franz Pforr yhdessä muiden Wienin taideakatemian opiskelijoiden kanssa, perustivat uskonnollis-romanttisen Pyhän Luukkaan veljeskunnan (saks. die Lukas brüder, kts. Pyhän Luukkaan kilta) vastustamaan akateemista taideopetusta. He saivat pilkkanimen nasareenit. Vuonna 1810 ryhmä siirtyi Roomaan, jossa useat ryhmän jäsenet asuivat vanhassa hylätyssä San Isidoron luostarissa (tämän vuoksi ryhmää on kutsuttu myös Isidoron luostariveljiksi). Vuonna 1818 Luukas-veljeskunta hiipui ja monet ryhmän jäsenistä palasivat takaisin Saksaan. Jäljelle jääneet sekä uudet jäsenet jatkoivat työtä Roomassa nasareenit -nimen alla. Ryhmän toiminta jatkui aina 1840-luvulle saakka.
Friedrich Overbeck: Italia ja Germania, 1828, 94 × 104 cm. Kuva täältä.

Nasareenien tarkoituksena oli palata myöhäiskeskiajan ja varhaisrenessanssin taiteen yksinkertaisuuteen. Heidän pyrkimyksenään oli myös menneisyyden hengessä uudistaa uskonnollisia aiheita ja freskomaalausta. Ryhmä koki taiteen moraalisena, ja he arvostivat rehellistä näkemystä enemmän kuin teknistä suorittamista. Taiteessa oli tärkeää heijastaa taiteilijan ja yhteiskunnan yksilöllisyyttä eikä yleismaailmallista aristokraattista makua.
Friedrich Wilhelm von Schadow: Muotokuva nuoresta roomalaisesta naisesta (Angelina Magatti), 1818, 94,1 x 78,8 cm. Kuva täältä.

Nasareenit ihailivat varsinkin Düreriä, Peruginoa ja Rafaelin varhaisimpia töitä. He saivat vaikutteita myös saksalaisesta romanttisesta kirjallisuudesta. Keskeisinä aiheina ryhmällä olivat raamatulliset sekä klassisesta mytologiasta ja kansantarinoista saadut aiheet. Nasareenien suosima maalaustapa oli selkeä ja ääriviivaa korostava. Vaikka ryhmä vastusti akateemista taideopetusta, se oli jättänyt taiteilijoihin jälkensä, sillä ryhmän maalaustyyli johdettiin akateemisesta klassismista.
Peter von Cornelius: Viisas ja typerä neitsyt, 1813, 114 × 153 cm. Kuva täältä.

Nasareeneja voidaan pitää ensimmäisenä tietoisena taideliikkeenä, joka vastusti akateemista taidetta. Ryhmän toiminta herätti freskotekniikan uudelleen eloon, ja vaikutti myöhempään eurooppalaiseen historialliseen ja uskonnolliseen maalaustaiteeseen, kuten esim. prerafaeliittien taiteeseen.
Prerafaeliitit
Prerafaeliitit oli Englannissa 1800-luvun lopulla vaikuttanut taiteilijaryhmä, joka koostui taidemaalareista, runoilijoista ja kriitikoista. Ryhmän perustivat vuonna 1848 John Everett Millais, Dante Gabriel Rossetti ja William Holman Hunt.
John Everett Millais: Kristus vanhempiensa talossa, 1850, 864 x 1,397 cm. Kuva täältä.

Ryhmä vastusti akateemista taidetta ja pyrki puhdistamaan taiteen saattamalla sen Rafaelia edeltäneen ajan ”viattomaan” idealistiseen tilaan. Prerafaeliitit halusivat ”palata luontoon” luopumalla akateemisuudesta, jonka perinteen he katsoivat palautuvan sir Joshua Reynoldsin ja 1600-luvun Bolognan-koulukunnan kautta Rafaelin ensimmäisiin jäljittelijöihin. Vaikutteita tuli myös nasareeneilta. He halusivat tuoda taiteeseen uutta aiheistoa sekä tutkia luonnonaiheita suoraan paikan päällä. Taiteilijoille oli yhteistä symboliset ja runolliset aiheet ja niitä otettiin mm. Raamatusta ja vanhasta kirjallisuudesta (esim. Dante, Shakespeare, Chaucer, Kuningas Arthurin legendat).
Dante Gabriel Rossetti: Ecce Ancilla Domini, 1850, 72 x 42 cm. Kuva täältä.
William Holman Hunt: Heräävä tietoisuus, 1853, 76,2 x 55,9 cm. Kuva täältä.

Prerafaeliittien teoksissa yhdistyi moraalinen sisältö tarkkaan luonnonhavainnointiin. Tyypillisinä piirteinä olivat kirkas väritys, väreilevä valovaikutus ja lukuisat kertovat yksityiskohdat. Ryhmän jäsenet maalasivat littein kirkkain värikentin märälle valkoiselle pohjustukselle, mikä voimisti värien valoisuutta. Tarkat yksityiskohdat he lisäsivät teoksiin jälkikäteen. Tekniikan kehitti William Holman Hunt. Prerafaeliittien taide vaikutti erityisesti myöhempään englantilaiseen maisemamaalaukseen.

Lähteet:
Taiteen pikkujättiläinen, WSOY.
Maailman taiteen historia, Honour & Fleming, Otava.
Taidehistorian aikajana.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Valmis projekti

Aiemmin täällä kunnostetut kehykset saivat nyt myös kuvan sisälleen ja taulu pääsi koristamaan eteisen seinää. Olen leikannut kuvan joskus vanhasta Glorian Antiikista tai Kodin Kuvalehdestä.
 

Muistoja kunnioittaen

♥ 2009 ♥ + ♥ 2011 ♥ + ♥ 2012 ♥  

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Tampereen Taidemessut

Toivottavasti jaksatte kahlata läpi kuvakimaran Tampereen Taidemessuilta, jossa tuli vietettyä ystävän kanssa lauantai-iltapäivä. Paljon oli taidetta jokaiseen makuun, tässä tunnelmia:
Ilkka Virtasen Metsä tulevaisuuden fossiilit -installaatio.
Tampereen taidemuseo oli tuonut paikalle ääni-installaation Sininen uni. Luonnollisen kokoiset ja aidon oloiset miehet lauloivat kaapujen alla kuorossa Sininen uni kappaletta. Hieman pelottava kokemus.
Paula Puikkonen.
Katrin Havia.
Carita Berg.
Miina Äkkijyrkkä.
Katja Tukiainen.
Johanna Havimäen takeista valmistetut eläimet olivat hellyyttäviä. Varsinkin taustalla näkyvä hylje oli surullisen näköinen yksinäisyydessään, että olisi tehnyt mieli napata se mukaan.
Outi Kasurinen-Badji.
Heikki Matinkari.
Pentti Pullinen.
Sixten Ahlsved.
Jukka Rintala.
Sauli Iso-Lähteenmäki.
Teuvo Salminen.
Johanna Oras.
Petri Kiviniemi Kiertoradat 1 ja 2.
Päivään kuului myös Jukka Rintalan työnäytös, joka oli ennemminkin performanssi kuin maalausesitys. Taustalla soiva klassinen musiikki sai muotitaiteilijan liikuttamaan sivellintään juuri sopivasti tahtien mukaan, mikä karisti luovuuden mielikuvaa. Kuin esitys olisi ennalta opeteltu. Tapahtumalla oli kuitenkin hyvä tarkoitus, sillä teos huutokaupattiin seuraavana päivänä Roosa nauha-kampanjan hyväksi. Pidän Rintalan viivankäytöstä, mutta olen sitä mieltä että suutari pysyköön lestissään, tässä tapauksessa muotisuunnittelijana.
Lauantain messupäivän päätti Miina Äkkijyrkän taiteilijahaastattelu. Äkkijyrkkä on tunnetusti persoona isolla P:llä. Hän kertoi inspiraation lähteestään, vasikasta, sillä siinä konkretisoituu elämänilo ja energia, tarmo ja kyky nousta nopeasti syntymän jälkeen jaloilleen ja tutkia ympäristöä. Äkkijyrkän mielestä ihmisellä tulisi olla samanlainen olotila. Hän kertoi myös inspiraatioita satelevan joka puolelta, mutta ne tekevät pitkän prosessin ennen päätymistään ja muuntautumistaan taiteeksi.
Lähitulevaisuudessa Discovery Channel tulee tekemään Suomeen haastattelua Miina Äkkijyrkästä ja samassa ohjelmassa haastatellaan kuulema myös Apulantaa. Marimekon kanssa hän tekee yhteistyötä aina kun kaikkien osapuolten aikataulut sopivat yhteen. Äkkijyrkkä mainitsi myös uusista Reino-tossuista, jotka hän on suunnitellut. Sinivalkoisten juhlatossujen Vilkkuzan-nimi tulee saamen kielestä, joka tarkoittaa "minun valkoista lehmääni". Äkkijyrkällä on myös projektina hyödyntää sodan runtelemia rautaromuja, mutta hän ei halunnut paljastaa vielä missä maassa. Lisäksi lasin ja puun hyödyntäminen omissa töissä kiinnostaisi. Haastattelijan kysyessä aikooko Äkkijyrkkä jäädä koskaan eläkkeelle, hän vastasi: "En, koska pidän sitä kuolokkeena".

Lisää Taidemessutunnelmia täältä.