Elokuu on kesä(loma)kuukausi

Muutama päivä siihen meni, että uskoi oikeasti olevansa lomalla. Ja työkavereitakaan ei ole tarvinnut täysin hylätä, osan kanssa viestitellään lomatunnelmia silloin tällöin. Ensimmäisenä varsinaisena lomapäivänä aiheutin hämmennystä eräässä autotarvikeliikkeessä, kun työkaveri oli sattumalta samassa liikkeessä.

Hän: Henna....? Terve! Mitäs sinä...? [Hän jätti kenties sanomatta sanan täällä].

Minä: Terve. Minä jäin nyt lomalle ja tulin ostamaan ruohonleikkuriin öljyä. Ajattelin hoitaa kaikki huoltohommat näin loman aluksi pois päiväjärjestyksestä.

Hymyilin itsekseni, sillä hän oli aidosti hämmästynyt minut nähdessään, mutta ilahtunut. En tiedä johtuiko hämmennys paikasta missä kohtasimme vai siitä, että minulla oli poikkeuksellisesti päällä harmaa Star Wars T-paita ja harmaa tulppaanihame.

Toisen kerran tuli "työpaikkafiilis" bussissa, kun jonkun puhelin alkoi soida samanlaisella soittoäänellä kuin erään työkaverin puhelin. Se on hassua, kuinka  jotkin äänet liittää vahvasti johonkin tiettyyn henkilöön.

Jotkut virheellisesti väittävät heinäkuun vaihduttua elokuuksi syksyn jo alkaneen. Elokuu on kesäkuukausi! Minä olen viettänyt pääasiassa kaikki aikuisiän kesälomani omasta tahdostani aina elokuussa, sillä silloin suomalainen turistikausi on rauhallisempi, sää on edelleen lämmin, mutta illat alkavat jo pimentyä. Ja myönnän, että tuntuu kivalta, että oma loma on vasta edessä, kun suurin osa muista palaa takaisin töihin.

Lomaan on kuulunut tähän mennessä kahdet sukukokoontumiset ja yhdet rippijuhlat. Kesälomareissu tuli tehtyä Raaseporin suunnalle, mutta siitä myöhemmin lisää. Sen haluaisin tietää, että mihin tästä maasta ovat kadonneet kaikki perinteiset paikkakuntapostikortit?! Ymmärrän, että postikorttien lähettäminen ei ole nykyisin kovin trendikästä, mutta kyllä nyt joka pitäjässä pitäisi olla sellainen perinteinen paikkakuntamainoskortti, jossa on päänähtävyydet (värikuvina kiitos). Tällaisten löytäminen osoittautui melko mahdottomaksi.

Olen myös ehtinyt tapetoida ja kaakeloida seiniä sekä asentaa puulattiat - nukketaloon. Kylpyhuone ja kirjastohuone alkavat olla hyvällä mallilla. Näistäkin kuulette myöhemmin lisää. Juttuja olisi tulossa blogiin jonoksi asti.

Sugar Sweet Candy Cane, 1983.

Instagramin puolella esittelin jokin aika sitten yhtä Tori-löytöä, joka oli yksi lapsuusaikani merkittävimmistä leluista: Sugar Sweet Candy Cane, My Little pony vuodelta 1983. Meillä ei ollut vara ostella aitoja My little ponyja, mutta tämä meillä kuitenkin oli. Tosin lapsena siltä pureskeltiin tuo sarvi ja harja kammattiin pilalle. Muistan parhaiten sen miltä poni tuoksui. Kun avasin lähetyslaatikon, meinasi tulla itku. Haistoin, ja tuoksuponi heitti välittömästi lapsuusmuistoihin. Tuoksu ei ole enää niin voimakas kuin ennen, mutta sen verran tuoksuu, että tunnereaktio oli vahva.

Noh, Instagramissa eräs ulkomaalainen ponikeräilijä kommentoi, että hänellä keräilyvimma alkoi juuri samalla tavalla: yhdestä ponista. Ja uskallanko paljastaa....? En voinut vastustaa kiusausta (ostin, kun sain halvalla), ja nyt yhdestä ponista on tullut neljä ponia.

Sugar Sweet Candy Cane 1983, Rasberry Jam 1987, Sundance 1984, Starflower 1985.

Aiheeseen liittyen, jos ette vielä ole törmänneet taiteilija Mari Kasurisen tuunaamiin My little ponyihin, niin käykääpä katsomassa. Hänen ponejaan myydään myös maailmalle. Hän on todella taitava, mutta minua viehättävät silti enemmän nämä alkuperäiset 80-lukulaiset.

Kesälomaan kuuluu mielestäni se, että ennakkoon suunnittelematta voi inspiraation iskiessä tehdä mitä vain. Kuten esimerkiksi aamupuhteena kahvin jälkeen mennä madaltamaan lapsuuskodin pihan pihlajaa, koska "eihän siinä nyt kauan mene". Ei siinä mitään pihavaatteita ehtinyt etsiä. Lapset ja työkalut mukaan ja hommiin. Huomautettakoon, että en minä tavallisesti mekko päällä (kotona) sentään pihahommia tee. Ja ei, se ei ole kylpytakki vaikka saattaa kauempaa siltä näyttääkin, vaan Vuokon vintage-mekko, jonka sain aikoinaan entiseltä työkaverilta. Minun mekkomaailmassani rento kotimekko.

Lomailu jatkuu ja seuraavissa postauksissa on tulossa mm. näyttely- ja reissutunnelmia.

"Kukoistan itseni, en toisten tähden"

Löysin kedon kukkasen, ihailin sen kauneutta, sen täydellisyyttä ja huudahdin: "Mutta tämä kaikkihan, tässä ja tuhansissa tämän kaltaisissa kukissa, loistaa vain kuihtuakseen kenenkään ihailematta." Mutta kukka vastasi: "Sinä mieletön! Luuletko minun kukkivan, jotta minut nähtäisiin? Kukoistan itseni, en toisten tähden, kukoistan, koska se minua miellyttää: siinä, että olen olemassa, on iloni ja riemuni."

- Schopenhauer -

Pari vuotta sitten kirjoitin naiseudesta vähän laajemmasta näkökulmasta, mutta nyt ajattelin kulminoida aiheen naistenpäivän kunniaksi yhteen ihmiseen.

Mummo kertoi tarinoita evakkomatkasta, härkävaunusta, äitinsä kuolemasta, menetetystä kodista, uudesta kodista, uudesta elämästä, huonosta kohtelusta, fyysisestä väkivallasta, sisukkuudesta, hyväsydämisyydestä ja elämänilosta. Nuorelle tytölle tarinat tuntuivat uskomattomilta. Miten niin paljon surua kokenut nainen säilytti hymynsä ja elämänilonsa? Ei katkeroitunut? Katsomalla eteenpäin. Varmistamalla, ettei niin kävisi toiste. Hän oli kulkenut tien, jota ei toivonut muiden joutuvan kulkemaan.

Mummo kasvatti minulle sellaiset juuret, että niiden varaan oli hyvä lähteä rakentamaan naiseutta. Sitä tietoa, että naiset pystyvät mihin vain, selviytyvät mistä vain. Minä pystyisin mihin vain, se olisi itsestäni kiinni. 

Naistenpäivänä helposti ajatellaan, että se on taas yksi kaupallinen juhlapäivä muiden joukossa. Ja unohdetaan miettiä, miksi se on alun perin syntynyt:

"Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran 19. maaliskuuta 1911, jolloin Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä järjestettyihin kokoontumisiin osallistui yli miljoona naista ja miestä. He vaativat naisille äänioikeutta, työoikeutta, oikeutta ammattikoulutukseen ja työsyrjinnän lopettamista. Ensimmäisen maailmansodan aikaan naistenpäivä liittyi rauhanliikkeeseen. Sen seurauksena päivän vietto levisi vuonna 1913 myös Venäjän keisarikuntaan. Muualla Euroopassa naiset protestoivat myös sotaa vastaan."

Naistenpäivää vietetään siksi, että kaikki naiset ympäri maailmaa saisivat samanlaiset juuret jo syntymästään lähtien kuin minä. 

• Olen kokenut olevani rakastettu ja toivottu.
• Minuun on uskottu ja luotettu.
• Olen saanut käydä peruskoulun ja kohtalaisista arvosanoista huolimatta päässyt lukion kautta yliopistoon.
• Olen saanut valita ammattini.
• Saan äänestää.
• Saan valita uskontoni, uskonnottomuuteni, puoluekantani ja arvoni. Kukaan ei sanele niitä minulle ulkoapäin.
• Tienaan itse rahani ja päätän niistä itse.
• Saan kulkea vapaasti ja puhua vapaasti.
• Saan ilmaista pukeutumisellani persoonaani.
• En ole kokenut fyysistä väkivaltaa tai sukupuoleen kohdistuvaa vähättelyä.
• Uskallan olla eri mieltä ja saan sanoa sen ääneen.
• Minulle nainen ja mies ovat tasa-arvoisia. Älykkyys ja osaaminen eivät ole kiinni sukupuolesta.
• Ei ole olemassa naisten ja miesten töitä. On olemassa tilanteita, joissa voi tehdä valintoja, mutta kaikista tehtävistä suoriutuvat molemmat, kun siihen annetaan mahdollisuus.

Minun tehtäväni on osoittaa, että jokainen tyttö ja nainen tarvitsee vahvat juuret, jotta voivat uskoa samaan ja saavuttaa saman. Että jokainen nainen "kukoistaa itsensä, ei toisten tähden" ja iloitsee siitä, että on olemassa. 

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää!

Juuria etsimässä

Olen aina pitänyt itseäni perisavolaisena, vaikka isäni äiti oli kotoisin Salmista, Karjalasta ja äitini äiti on lähtöisin Hankasalmelta, Keski-Suomesta. Teimme pikaisen kesäretken tuonne mummoni syntypitäjään. Vierailimme haudoilla ja mummon rippikirkossa. 

Hankasalmen kirkon (kuten niin monen muunkin) suunnitteli Josef Stenbäck (1854-1929) ja se valmistui 1892. Kyseessä on Keski-Suomen suurin puukirkko ja Stenbäckin ensimmäinen kirkko. Päätytornillinen pitkäkirkko edustaa tyyliltään uusgotiikkaa. 

Hankasalmelaiset olivat aloittaneet rukoushuoneen rakentamisen jo ennen rukoshuonekunnan muodostamista. Pitäjään nousi rukoushuone vuonna 1798. Rukoushuone vihittiin kirkoksi maaliskuussa 1805, kun Hankasalmi oli saanut kappeliseurakunnan aseman 1802. Kirkko oli rakenteeltaan suoranurkkainen ristikirkko, jossa mainitaan olleen jonkinlainen torni. Seurakunta itsenäistyi 1860.

Pienoismallitulkinta aiemmasta Hankasalmen kirkosta.

Vanhaa kirkkoa korjattiin jo 1800-luvun alkupuolella. Kirkonrakentajasukuun kuulunut Erik Leppänen (vrt. Petäjäveden vanha kirkko) rakensi 1830-luvulla kirkon perustuksesta alkaen uudelleen, kun se oli käynyt seurakuntalaisille pieneksi. Kirkko valmistui 1838, mutta katto ja sortumaisillaan oleva torni tarvitsivat jälleen korjausta 1840-luvulla. Kirkon sisustus oli ilmeisesti maalaamatonta puuta, jonne käsityöläismaalari Carl Fredrik Blom koristeli kuorin, alttarin, lukkarinpenkin ja saarnastuolin. Blomin käsialaa olivat myös 1840-luvulla maalatut alttaritaulu ja Mooseksen ja Martti Lutherin muotokuvat. Saman tekijän samanlaiset Mooses ja Luther löytyvät myös Petäjäveden vanhasta kirkosta.

Vanhan kirkon alttaritaulu C.F. Blom: Ristiinnaulittu ja Mooses ja Luther, 1840-luku.

Hilja Bergman-Karolan alttaritaulu Getsemane (1927) oli Hankasalmen kirkon alttaritauluna vuosina 1927-1955.

Nykyistäkin kirkkoa on remontoitu vuosisadan varrella. Viimeisin täydellinen remontti toteutettiin vuosina 1993-1995. Saneerauksen myötä mm. alttarin rakenne muuttui, kuoriin tuli uusia kalusteita, kirkkosali pieneni kolmen penkkirivin verran pääoven puolelta ja sakastin huonejärjestys uusiutui.

Valvokaa ja rukoilkaa!

Kirkon ja hautausmaakierroksen jälkeen ajoimme vielä Hankamäelle katsomaan maisemia. Maaseutumatkailua parhaimmillaan:

Sieltä se kirkko kohoaa.

Tällaisista retkistä se hyvä kesä(loma) muodostuu. Ja näitä retkiä on tulossa vielä lisää.

Omakuvia

Kummipoikani on löytänyt saksilla leikkaamisen ilon. Ette kuulkaa usko millasta silppua se pienimies saa aikaiseksi.... Hän leikkaa myös perhosia sellaisella perhoskuvioleikkurilla, jotka sitten leikataan vielä pienemmiksi silppukasoiksi. Haavereita ei ole saksien kanssa  vielä onneksi sattunut. Ostin hänelle uudet siniset Mikki Hiiri-kuvioiset lastensakset, hän ei vaan vielä tiedä sitä.

Aiemmin blogissa on esitelty 1,8-vuotiaan pojan maalausharjoituksia. Tällä kertaa 3,8-vuotiaalla oli käytössään paperia ja kuulakärkikynä. Syntyi omakuvia:

Kummipojan omakuva.

Minä: Mikä siinä on?

Kummipoika: Minä!

Minä: Onpa hieno. Missäs sinun silmät on?

Kummipoika: Tässä. [piirtää silmät] Noin.

[käännän uuden lehden ja poika alkaa piirtää]

Hennan muotokuva. Onpa muuten hienot hiukset! Tuollaiset toispuoleisethan ne on.

Minä: Mitäs siitä tulee?

Kummipoika: Sinä!

[keskittynyt hiljaisuus]

Kummipoika: Tässä on sinun silmät. Sinulla on pienet silmät. [pipertää kynällä pikkuruiset silmät ja kanimaisen X-suun] Minulla on ISOT silmät.

Minä: Niin, minulla on pienet silmät... :D 

Käsillä tekeminen jatkukoon!

Kevätongella

Ainakin meille Pohjois-Savossa kasvaneille muksuille Maaningan Korkeakoski on erittäin tuttu paikka. Siinä kivenheiton päässä koskesta, Pielaveden puolella, on toinen suosittu lapsiperheiden ajanviettopaikka Löytynlohi. Täällä tuli lapsena ongittua lohia useana kesänä, mutta teini-iän jälkeen en ole paikassa vieraillut. Päätimme siirtää perinnettä eteenpäin ja kävimme onkiretkellä kummipojan kanssa. 

Kolme ja puolivuotias pikkumies olisi heti tarttunut siihen pisimpään ja "terävimpään" onkeen, mutta sain toppuuteltua pojalle kevyimmän version. Kaikki olisi pitänyt tehdä tietenkin itse, pitkän ongen, sangon ja haavin kantaminen. Lammen rannalle päästyä opeteltiin pitämään onkea veden pinnalla ja kroppa kuivalla maalla. Yllättävän pitkään poika jaksoi ongen varressa seisoa, vaikka innostus lopulta lopahti ja onki vaihtui haaviin ja rantavedessä kyykkimiseen. (Yritettiin myös opetella olemaan säikyttämättä kaloja pois.) Niinhän siinä kävi, että kummitäti joutui (pääsi?) lopulta ongen/virvelin varteen. Odotuksen ja pienen avustuksen jälkeen lammesta nousi 1,9 kiloinen kirjolohi. 

Kala vietiin savustettavaksi eikä poikaa meinannut saada savustuspisteen tiskiltä mihinkään. Mikä tuo [vaaka] on? Mitä sinä teet? [kysymys osoitettiin savustajalle] Minulla on tämmöinen lippis! Minulla on sininen [musta] lippis! Me saatiin iso kala! Missä se meidän kala on? Milloin se kala tulee? Saanko sitten syyä kalan? Ja monen monta muuta kysymystä myöhemmin sain pojan vedettyä hetkeksi syömään eväitä ennen kalan valmistumista.

Päivä oli ilmeisen onnistunut, vaikka etukäteen jännitin, että mitenhän muksu suhtautuu siihen, että elävä kala kopautetaan pulikalla kuoliaaksi. Poika ei ollut lopulta moksiskaan ja kala näytti maistuvan. Etukäteen kyllä kysyi, että onko siinä lihassa verta. Ja ruokapöydässä ihmeteltiin mikä on kalanruoto ja miksi sitä ei saa syödä. Illalla oli ihana kuulla "Minulla oli kiva päivä" ja "Minä tykkään sinusta", kun kysyin, että mitenkä päivä oli mennyt. Niin sitä vain opittiin paljon uutta ravinnosta ja sen hankkimisesta.

Mahtava kokemus pienille ja isommillekin kalastajille. Pienten kanssa tosin joutuu hankkimaan tavallista enemmän silmäpareja, että muksujen tarkkailu ja itse kalan nappaaminen onnistuvat. ;)

Juhlan tuntua

Nauratti miltei ääneen, kun eräänä iltana työpäivän jälkeen ajattelin, että onpa ihana kevät ja kuvailin ensimmäisiä puiden silmuja:

Kunnes sitten seuraavana aamuna avasin verhot ja taivaalta satoi nenäliinan kokoisia rättejä. Bussipysäkille kävellessä maisema oli muuttunut tällaiseksi:

Niinpä niin, ei pitäisi koskaan luottaa siihen ensimmäiseen kevättunnelmaan, vaikka se tuntuisi kuinka hyvältä. Lumi- ja räntäsateet eivät ole kuitenkaan onnistuneet pilaamaan hyvin alkanutta tunnelmaa, sillä kahtena viikonloppuna ollaan vietetty sekä valmistujaisia että ristiäisiä.

K ja minä valmistuimme molemmat jo viime joulun alla, vaikka valmistumispaperit tulivat tammikuun puolella. Molemmat saimme onneksemme myös töitä miltei heti valmistumisemme jälkeen, joten työkiireet siirsivät varsinaisia valmistumisjuhlia kevääseen. Sää oli valittuna päivänä upea ja itse asiassa vähän liiankin aurinkoinen, sillä onnistuin sytyttämään pienoisen nurmikkopalon juhlahumun keskellä. Onneksi hommasta selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja juhlat saattoivat jatkua rauhallisemmissa merkeissä. ;)

Seuraavana viikonloppuna juhlittiin sitten pientä ihmistä, kun siskonpoika sai kasteessa nimen. Tätiylpeys sen kun kasvaa. :) Saa nähdä millainen pikkumies hänestä kehittyy, sillä isoveljensä on jo 3-vuotiaana melkoinen sähikäinen. Hyvät unenlahjat pikkuinen on saanut, sillä koko toimitus meni autuaasti unten mailla.

Tervetuloa perheeseen!

Tuulettumassa

En muista mainitsinko tästä jo joskus aiemmin, mutta ostin jokin aika sitten kummipojalle kirpparilta BBC:n dokumentin Allosauruksista (Ison Alin tarina). Ajattelin, että onpahan ainakin opettavainen ja luonnollisen näköiset liskot jännittäviä. Ilahduttihan se kovasti, että poika oli ihan innoissaan "kallosaurus jukumentista". Näin pidemmän ajan sisällä olen kuitenkin miettinyt (omalta kannaltani), että liekköhän oli sittenkään hyvä ostos. Lapset kun kerran tuntuvat ihastuvan johonkin kirjaan, elokuvaan, leluun tms. niin maailmassa ei ole mitään muuta. (Tosin minullekin on sanottu, että elämäni on yhtä taidehistoriaa, joten voin kyllä jotenkin samastua tunteeseen....) Yhden mummolaviikonlopun aikana dokumenttia katsellaan useampaan kertaan, että poika osaa jo tarinan (ja liskot) ulkoa. Hyvä puoli tässä on se, että dokkari kestää onneksi vain puolisen tuntia, joten pituus ei ole mahdoton. 

Kirpeistä pakkaspäivistä huolimatta päätettiin sitten siskon kanssa lähteä tuulettamaan muksua (Rölli)metsään. Rölli on minusta mukavan turvallinen ja hauska fanittamisen kohde, joka tuo muistumia myös omasta lapsuudesta. Jaksot ovat sellaisia, että niitä jaksaa katsoa aikuisenakin.  

Nämä olivat Röllin puita. Ja mielenkiintoinen kiipeilykohde.

Ja myös ilmeisen opettavaisia, sillä ihmettelin eräänä päivänä, että mistä muksu tietää pienen, teräksisen maitotonkan, joka sattui olemaan pöydällä. Röllissä kuulema Tiina-tonttu oli nostellut sillä vettä järvestä (oman muistini mukaan kyseessä taisi olla vielä avanto). Poika esitti sitten miten sitä vettä nostettiin. 

Posket punotti jo kaikilla melkoisesti, mutta kasattiin vielä mummolan takapihalle lumesta piilopaikkamuuri ja leikittiin piilosta.

Lumessa pelmuamisen jälkeen päästiinkin sitten suoraan lämpimään saunaan. Joten pakkanenkin on vain asenne- (ja pukeutumis)kysymys!

Arjesta poimittua

Kiirettä on, kiirettä on. Mutta hyvällä tavalla. Jonossa odottaa pari näyttelypostausta ja töistäkin olisi kiva höpötellä, kunhan saisi irrotettua niille tapeeksi aikaa. Tässä kuitenkin vähän sekametelisoppaa arjen ympäriltä.

• Välillä tuntuu, että asiat tapahtuvat sykleissä. Niin kävi ainakin näiden muutamien kuvapyyntöjen kanssa. Ensin otti yhteyttä Aamun Koitto -lehti, joka tahtoi (Jyrki Poudan maalaaman) Kurskin Jumalanäidin ikonikuvan Jyrki Poudan artikkelin yhteyteen. Ei mennyt kovin montaa päivää, kun taiteilija David Muth pyysi ottamaani teoskuvaa omille nettisivuilleen. Viimeisimpänä lähetin yhden kuvan Lappeenrannan Lauritsalan koululle. Onhan se hienoa, jos kuvista on konkreettista hyötyä muillekkin. 

• Pengoin kirjahyllyistäni ja vanhoista matkalaukuista (kirjapiiloista) esiin sellaisia opuksia, jotka ovat käyneet itselleni tarpeettomiksi tai en vain muuten enää tarvitse niitä. Laitoin hyvän kiertämään ja raahasin kaksi kassillista kirjoja laitoksemme kirjankierrätyspisteeseen. Eivät kovin montaa tuntia ehtineet laatikossa lojua, kun olivat jo menneet. Toivottavasti saivat hyvät kodit. Minun on välillä äärimmäisen vaikea luopua taidekirjallisuudesta, sillä etenkin opiskelujen aiemmassa vaiheessa ajattelin tarvitsevani niitä jossain vaiheessa, ja tarvitsinkin! Nyt, kun tässä ollaan valmistumisen kynnyksellä, päätin rajata kirjallisuutta vähän tiukemmin siihen omaan tutkimusalueeseen. Joitain "ehkä"-kirjoja jouduin vielä säilömään. Mutta jos on esimerkiksi 3 Ilja Repinistä kertovaa teosta, järkevä puoli minussa sanoi, että säästä 1, kierrätä ne 2 muuta.

Entisen oppilaitoksen bussipysäkkimaisemat tulivat tutuiksi.

• Kävin pitkästä aikaa entisessä oppilaitoksessani, kun esittelin hieman sitä millaista taidehistorian opiskelu on Jyväskylän yliopistossa. Olipa mukavaa nähdä tuttuja opettajia! Omista aloistaan/ammateistaan olivat puhumassa mm. samaan aikaan opiskelleet Minttu Hynninen ja Akseli Muraja. Molemmat ovat ihan huippuja omilla aloillaan: Minttu tekee mm. kuvitustöitä pelimaailmaan Atlantin toiselle puolen ja Akselin kuvia voi bongata mm. erilaisista lehdistä. Fanitan salaa molempia. Oma esiintyminenkin meni ihan mukavasti. Opiskeluun liittyviä kuvia oli kiva etsiä esitystä varten ja samalla tuli muisteltua omaa opiskelutaivalta kokonaisuudessaan. 

Oppikirjaesimerkki siitä, mitä talvella ei kannattaisi tehdä. ;) Ei hätää, kieli tai huulet eivät jääneet kiinni.

• Kummipojan kanssa vietettiin yhteistä aikaa. Löysin kirpparilta dinosaurusdokumentin, joka piti katsoa kaksi kertaa peräkkäin. Sen jälkeen leikittiin sitten allosauruksia, kompastuttiin (tyynyyn) metsästäessä, taisteltiin brontosaurusten kanssa ja meinattiin pudota (sohvalta) rotkoon. Lopuksi muututtiin vielä luurangoiksi arkeologien löydettäviksi. Kun illalla pikkumiehen suusta kuulee "Minä rakastan sinua", sydän sulaa ja tekisi mieli rutistaa pieni ihminen ihan rusinaksi.

Näistä muistoista se arki rakentuu.

Kesäjuhlissa

Niin se vain heinäkuu heilahti elokuuksi. Vietin viikon ajan täydellistä tietokonehiljasuutta, joka alkoi tahattomasti sillä, että mökkipaikassa ei vain ollut nettiyhteyttä. Ajattelin sitten samalla sipaista kokonaisen viikon ilman some-yhteyksiä, kun hyvin oli sujunut siihenkin saakka. Ja tekipä kyllä hyvää! Kaikki ovat kaikkien kanssa paljon enemmän läsnä. Tästä johtuen olen autuaan tietämätön mitä te muut blogimaailman ystävät olette viikon aikana puuhanneet, mutta selailen päivityksiänne läpi verkalleen.

Tässä tuli yllättäen autoiltua pienimuotoinen Suomi-kierros, kun hypättiin kesäjuhlien jälkimainingeissa mökkeilemään Etelä-Karjalaan. Mikä ihaninta, ei tarvinnut itse ajaa vaan sai nauttia kesäisistä maisemista. Ja aurinkoa saatiin koko viikoksi! Retkikohteet kulkivat: Jyväskylä - Siilinjärvi - Nilsiä - Taipalsaari - Imatra - Lappeenranta -(pysähdys Hollolassa ja Hauhossa)- Valkeakoski - Hämeenlinna - Aulanko - Iittala - Jyväskylä. Matkan varrelta ajattelin poimia teille kohokohtia ja muutaman kirpparivinkin kaupan päälle. 

Aloitetaan purkaminen niistä kesäjuhlista, joiden vuoksi sinne Pohjois-Savoon aluksi suunnattiin. Koska kyseessä ei ollut oman suvun tapaaminen, minusta oli hauska tunnelmoida "ulkopuolisena" toisenlaisia kesäjuhlia. Jokainen suku tekee omannäköisensä tapaamisen, vaikkei varsinaisesti mitään ihmeellistä tehtäisikään. Tähän päivään mausteensa antoi sveitsiläinen vivahde.

Aurinkoa toivottiin, ja olihan sitä, mutta silloin tällöin ryhmä kasaantui autokatokseen pitämään sadetta. Onnistui se grillaaminen sielläkin, vaikkei varsinainen kesäjuhlasää ollutkaan. Toiset lauloivat, kitara soi ja pelattiin erilaisia pelejä. Tästäkin huolimatta nuoremmat vieraat tuntuivat aika ajoin tylsistyvän. Se netti- ja älypuhelinsukupolvi. ;)

Kaikista oli varmasti mukava nähdä toisiaan, mutta tärkeintä yhteen kokoontuminen taisi olla vanhalle isäntäparille. Emäntä sai hääräillä ja tarjoilla tapansa mukaan, nyt vain kerralla isommalle joukolle. Mansikkakakkua pitää olla kaikissa kesäjuhlissa ja sitä sai täälläkin.

Huomasin, että tällaisissa (lähi)sukutapaamisissa oppii yllättävän paljon myös yksittäisistä henkilöistä. Jäin miettimään millaiselta itse näytän oman sukuni keskellä.

Mutta kuinkas teidän elokuu on lähtenyt käyntiin?