tiistai 24. marraskuuta 2015

Arjesta poimittua

Kiirettä on, kiirettä on. Mutta hyvällä tavalla. Jonossa odottaa pari näyttelypostausta ja töistäkin olisi kiva höpötellä, kunhan saisi irrotettua niille tapeeksi aikaa. Tässä kuitenkin vähän sekametelisoppaa arjen ympäriltä.
  • Välillä tuntuu, että asiat tapahtuvat sykleissä. Niin kävi ainakin näiden muutamien kuvapyyntöjen kanssa. Ensin otti yhteyttä Aamun Koitto -lehti, joka tahtoi (Jyrki Poudan maalaaman) Kurskin Jumalanäidin ikonikuvan Jyrki Poudan artikkelin yhteyteen. Ei mennyt kovin montaa päivää, kun taiteilija David Muth pyysi ottamaani teoskuvaa omille nettisivuilleen. Viimeisimpänä lähetin yhden kuvan Lappeenrannan Lauritsalan koululle. Onhan se hienoa, jos kuvista on konkreettista hyötyä muillekkin. 
  • Pengoin kirjahyllyistäni ja vanhoista matkalaukuista (kirjapiiloista) esiin sellaisia opuksia, jotka ovat käyneet itselleni tarpeettomiksi tai en vain muuten enää tarvitse niitä. Laitoin hyvän kiertämään ja raahasin kaksi kassillista kirjoja laitoksemme kirjankierrätyspisteeseen. Eivät kovin montaa tuntia ehtineet laatikossa lojua, kun olivat jo menneet. Toivottavasti saivat hyvät kodit. Minun on välillä äärimmäisen vaikea luopua taidekirjallisuudesta, sillä etenkin opiskelujen aiemmassa vaiheessa ajattelin tarvitsevani niitä jossain vaiheessa, ja tarvitsinkin! Nyt, kun tässä ollaan valmistumisen kynnyksellä, päätin rajata kirjallisuutta vähän tiukemmin siihen omaan tutkimusalueeseen. Joitain "ehkä"-kirjoja jouduin vielä säilömään. Mutta jos on esimerkiksi 3 Ilja Repinistä kertovaa teosta, järkevä puoli minussa sanoi, että säästä 1, kierrätä ne 2 muuta.
Entisen oppilaitoksen bussipysäkkimaisemat tulivat tutuiksi.
  • Kävin pitkästä aikaa entisessä oppilaitoksessani, kun esittelin hieman sitä millaista taidehistorian opiskelu on Jyväskylän yliopistossa. Olipa mukavaa nähdä tuttuja opettajia! Omista aloistaan/ammateistaan olivat puhumassa mm. samaan aikaan opiskelleet Minttu Hynninen ja Akseli Muraja. Molemmat ovat ihan huippuja omilla aloillaan: Minttu tekee mm. kuvitustöitä pelimaailmaan Atlantin toiselle puolen ja Akselin kuvia voi bongata mm. erilaisista lehdistä. Fanitan salaa molempia. Oma esiintyminenkin meni ihan mukavasti. Opiskeluun liittyviä kuvia oli kiva etsiä esitystä varten ja samalla tuli muisteltua omaa opiskelutaivalta kokonaisuudessaan. 
Oppikirjaesimerkki siitä, mitä talvella ei kannattaisi tehdä. ;) Ei hätää, kieli tai huulet eivät jääneet kiinni.
  • Kummipojan kanssa vietettiin yhteistä aikaa. Löysin kirpparilta dinosaurusdokumentin, joka piti katsoa kaksi kertaa peräkkäin. Sen jälkeen leikittiin sitten allosauruksia, kompastuttiin (tyynyyn) metsästäessä, taisteltiin brontosaurusten kanssa ja meinattiin pudota (sohvalta) rotkoon. Lopuksi muututtiin vielä luurangoiksi arkeologien löydettäviksi. Kun illalla pikkumiehen suusta kuulee "Minä rakastan sinua", sydän sulaa ja tekisi mieli rutistaa pieni ihminen ihan rusinaksi.
Näistä muistoista se arki rakentuu.

4 kommenttia:

  1. Ihana harmaus (jos näin voi sanoa?) ja kaunis maisema tuossa bussipysäkkikuvassa. Itse olen kaipaillut vanhoja lukion opettajiani. He olivat jo silloin aikoinaan melkein kaikki eläkeiän kynnyksellä, joten ovat kyllä nyt jo tosi vanhoja, jos edes elossa enää. Olisi ollut kiva jutella ja kiittää hyvistä opeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiolii: Kyllä niin voi sanoa. Minustakin kuvan harmaus on kaunis.

      Minulle tarjoutui mahdollisuus näkemään myös lukion opettajia, sillä lupauduin menemään kertomaan taidehistorian opiskelusta myös entiseen lukiooni. Kuten sanoit, entisten opettajien kanssa on kiva jutella ja kiittää siitä mitä on heiltä elämäänsä saanut. Minähän kirjoitin vuosi sitten kiitokseni lukion opettajille. Toivottavasti terveiset menivät perille. :)

      Poista
  2. Kummipoikasi herkisti mieleni.

    Rakkaus olisi hyvä lääke tämän maailman kauhuuksiin.

    Joten lähetän koko sylin täydeltä rakkautta sinulle ja koko maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna: Voi kiitos! ♥ Kyllä nuo pienet ihmiset laittavat asioita tärkeysjärjestykseen. Ja välillä tekee todella hyvää heittäytyä vaikka niihin dinosaurusleikkeihin kaiken sen arkityön ja koneella istumisen jälkeen.
      Paljon lämpimiä ajatuksia ja rakkautta myös Sinulle ja rauhallista joulun odotusta!

      Poista