ITE-Aulis-kotimuseo

Kaksi vuotta sitten kihelmöin riemua, sillä Suonenjoen Kellarikalleriassa (2022) oli esillä Aulis Jalkasen tekemää taidetta. Taiteen määrä, monipuolisuus, kekseliäisyys ja tekninen taituruus olivat huikeita. En ollut tuota aiemmin miehestä kuullutkaan.

Aulis Jalkanen (1935-2023) oli itseoppinut taiteilija, joka löydettiin valtakunnallisesti Maaseudun sivistysliiton tekemässä ITE-taiteilijoiden kartoituksessa 2021-2022. ITE tulee sanoista itse tehty elämä.

Suonenjoen Herralanmäellä lähes koko ikänsä asunut Aulis teki taidetta läpi elämänsä. Ensimmäiset öljyvärinsä hän sai naapuristaan, Ylämäen talon pojilta 1950-luvulla.  Viimeiset vuodet Aulis vietti Suonenjoen palvelutalossa ja alkoi olla huolissaan siitä, mitä hänen kotitalolleen ja kaikelle taiteelle tulisi tapahtumaan. Tähän huoleen vastasi muun muassa paikallisten perustama ITE-Aulis ry, joka alkoi luetteloida Auliksen kotitilalla olevaa taidetta.  He avasivat Auliksen talon kotimuseona kesällä 2023. Onneksi Aulis ehti itse vielä eläessään nähdä tämän suojelutyön tapahtuvan ja pääsi osallistumaan kotimuseonsa avajaisiin.

"Museon slogan 'Tavallinen talo ihmeitä täynnä' kuvaa hyvin kotimuseota.

-Myös Aulis itse oli tavallinen, mutta täynnä ihmeitä. Tunsimme hänet [Suonenjoen] taideseuran jäsenenä vuosikymmeniä, mutta koskaan hän ei tuonut esille itseään tai osaamistaan, vaan oli pikemminkin hyvin huomaamaton. Siksi tämä kaikki oli meille valtavan suuri hämmästys, kertoo ITE-Aulis ry:n aktiivi Anja Jääskeläinen." (Helena Nyman, Paikallislehti Sisä-Savo 25.7.2024) 

Vierailin Auliksen kotimuseossa nyt ensimmäistä kertaa. Pihapiiriin kuuluu asuinrakennuksen lisäksi ulkorakennuksia ja kahden hehtaarin peltoalue.

Lapsuus

Kellarikallerian näyttelyssä kävi ilmi Auliksen taidokkuus ja palo taiteen tekemiseen monissa muodoissaan. Kotimuseossa pääsin syventymään Auliksen henkilökohtaiseen elämään tarkemmin oppaiden kertomana.

Auliksen lapsuuskuva.

Varhaislapsuus Herralanmäellä vaikutti olevan onnellista aikaa. Aulis oli vanhempiensa Inkerin ja Yrjön ainut lapsi. Suru kohtasi perhettä varhain Yrjön kaaduttua jatkosodassa 3. helmikuuta 1942. Aulis oli tuolloin 7-vuotias. Inkeri jäi ylläpitämään pientilaa. Aulis joutui nopeasti kasvamaan maanviljelijäksi ja metsänhoitajaksi.

Yrjö Jalkanen.

Taide

Kotiaskareiden ohella Auliksen harrastuksiin kuului piirtäminen. Inkeri-äiti oli kannustava Auliksen taiteelliselle lahjakkuudelle, mutta kuten Aulis itse sanoi:

"Ei ollut mitään suunnitelmaa taideopinnoista ammattina. Kyllä se oli siellä kotona se työmaa. Ja metässä minä aloin tehä, minkä pystyin, koottiin polttopuut ja vähitellen myyntipuutakin aloin tehä ja ajaa tien varteen hevosella. Sitten aika pian tuli metsänhoitoyhdistys ja metsän leimaaminen"

Kuvataide kulki kuitenkin koko ajan arjessa mukana. Kun aikaa jäi, Aulis hakeutui kansalaisopiston ja paikallisen taideseuran kursseille. 22-vuotiaana hän opiskeli työnteon lomassa piirtämisen ABC-opinnot kirjekurssina.

Työnteon lomassa syntyivät myös erilaiset kuvalliset päiväkirjat, joihin Aulis tallensi päivien tapahtumia. Päivän kuva -vihkoja syntyi miltei 40 kappaletta vuosina 1957-1966.

Aulis syntyi perheeseen, jossa muistoille annettiin arvoa. Tämä muistojen vaaliminen, kerääminen ja siirtäminen tarttui myös Aulikseen. Järjestelmällisyys, kierrättäminen ja kerääminen näkyy kotimuseossa, jossa taiteen tekemiseen on hyödynnetty kaikkea maitotölkeistä tulitikkuaskien kansiin. Pihavajassa näkyy kuinka puu- ja kivimateriaalia on käytetty pienintä oksaa ja kivenmurua myöten. Kaikki on lajiteltu siististi eri laatikoihin, purkkeihin ja hyllyihin. Kerääminen ja asioiden listaaminen oli Aulikselle oma taiteenlajinsa.

Taiteen ilmaisun pohja oli realistinen. Auliksen taidetta on kuitenkin vaikea lokeroida, sillä tyylisuuntia, aiheita ja tekotapoja oli paljon. On arvioitu, että hänen kuvallinen tuotanto kattaa ainakin 5000 nimikettä. Myös erilaisia materiaaliin liittyviä kokeiluja on runsaasti: 

"Teosten lähtökohta on realismissa. Jotkut teoksista ovat ekspressionistisia, jotkut impressionistisia ja modernin ilmaisun puolelta löytyy kubismia, futurismia ja surrealismia. Myös abstrakti ilmaisu kiehtoi Aulista, olipa kysymys sitten maalamisesta tai veistämisestä."

Metsä

Metsä oli Aulikselle työpaikka, mutta samalla myös loputon luovuuden ja elpymisen lähde. Metsä toimi havaintoympäristönä ja materiaalipankkina. Kivet, käävät, puut ja käppyrät muuttuivat Auliksen käsittelyssä osaksi veistoksia ja muita taideteoksia. Hän rakasti lintuja ja tutki luontoon liittyviä ilmiöitä lukemalla luontolehtiä ja tekemällä itse havaitoja muun muassa piirtämällä, maalaamalla ja veistämällä luontoon liittyviä aiheita. Myös Lapin luonto kiehtoi häntä.

"Auliksen metsään liittyi monesti myös mytologiaa. Hänen metsässään voi törmätä koivunaiseen, itkevään karhuun tai tiikerimäiseen karhuun. Pajunkissat ovat useissa teoksissa puun kaltaisia. Runoissa Aulis kuvailee, miten metsän neidot opastivat metsässä ja johdattivat parhaille materiaaliapajille."

Toive omasta perheestä ei toteutunut 

Auliksen elämä näytti menneen kaikin puolin hyvin (oli työ, toimeentulo, oma koti), mutta hän ei koskaan saanut toteutettua suurinta haavettaan. Hän ei onnistunut nuoruudessaan löytämään puolisoa, eikä saanut omaa perhettä ja lapsia. Tämä surullinen pohjavire näkyy hänen taiteessaan.

"Kun ei ole perhettä, ei ole mitään,
vaikka vähän rojua omistaisikin.
Lentää vaan tuulessa
länteen, itään,
tuntuu kuin roska vain
olisin."

Ote Aulis Jalkasen runosta 1/2000

Nainen esiintyy Auliksen taiteessa kuvallisen tuotannon lisäksi kaipauksena runoissa ja päiväkirjoissa. Tämän vuoksi ei ole ihme, että taiteeseen tuli jossain kohdin myös alastomia naisia ja rakastelevia pareja. Veistoksissa Aulis näyttää kaivertaneen naisen esiin puusta.

"Joka puun sisällä
jonkinlainen
piillä voi suloinen
enkelinainen.
Ei ihan helppo ole ottaa
sieltä
saa vuolla monta lastua
tieltä.
Muutaman niistä esille
kaivoin,
lastupuvun päältä riisuin
vain."

Ote Aulis Jalkasen runosta Enkeli, tammikuu 2000.

Inkeri-äiti asui elämänsä Auliksen kanssa Herralanmäellä. Alkuperäisen tuvan ja kamarin lisäksi talossa on myös myöhemmin rakennettu toinen kamari, joka tehtiin Auliksen naisystävälle:

"Aulis löysi lopulta kuusikymppisenä rinnalleen naisystävän Eilan, jonka kanssa he ehtivät elää 13 vuotta", kertoo ITE-Aulis yhdistyksen aktiivi Pekka Korhonen. (Sami Karppinen, Metsälehti 20.6.2024)

Ansaittu arvostus

Auliksen "löytymisestä" ja hänen taiteensa arvostuksesta on kiittäminen muun muassa suonenjokelaista kuvataiteilija Mari Arvista ja muita aktiiveja:

"(---) Hänen [Auliksen] lahjansa tunnettiin paikkakunnalla, mutta teosten määrä ja moninaisuus paljastui kokonaisuudessaan vasta vuonna 2022, kun Maaseudun sivistysliitto kartoitti alueen ITE-taiteilijoita.

'Mieleeni tuli heti Aulis, jonka töitä olin aiemmin nähnyt. Ilmoitimme Auliksen mukaan ja hänen töistään järjestettiin Suonenjoen taideseuran toimesta näyttely, josta tuli menestys', kertoo kuvataiteilija Mari Arvinen." (Sami Karppinen, Metsälehti 20.6.2024)

Aulis Jalkanen Kellarikallerian näyttelyssään 2022. Vasemmalla kuvataiteilija Mari Arvinen.

Tuntuu lohdulliselta, että vaatimaton, mutta käsistään  ja luovuudeltaan taitava mies sai ansaitsemaansa arvostusta viimeisillä hetkillään. Tämä antaa toivoa, ettei koskaan ole liian myöhäistä saavuttaa jotain, vaikkei se olisikaan se haaveista suurin. Jokainen meistä kuitenkin toivoo tulevansa huomatuksi ja rakastetuksi. Siihen tarvitaan ympärille ihmisiä, jotka huomaavat ja kuuntelevat, antavat arvostusta.

ITE-Aulis-kotimuseo on viehättävä ympäristö vierailuun ja yksityiskohtien tutkailuun. Kiitos Aulis, että loit oman maailmasi, johon voimme nyt tutustua. Museo on jo suljettu tältä kesältä. Ryhmävierailuun voi varata aikoja elokuun loppuun 2024 saakka. 

Tekstilainat: mainittujen sanomalehtien lisäksi ITE-Aulis-kotimuseon verkkosivut.

Herman Grönbärj osa 2

Herman Grönbärjin itselleen ja perheelleen suunnittelema ateljeehuvila, Sunnanlid (1902-1903), valmistui Lohjalle. Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Osa teistä muistaa kirpparilta löytämäni luonnoskansion, joka paljastui kuuluneen taiteilija Herman Grönbärjille (1875-1958). En tiennyt ostohetkellä taiteilijasta vielä mitään (jokin sisäinen tunne kuitenkin sanoi, että kansio tulisi ostaa mukaan), mutta hän ja hänen elämänsä on alkanut kiehtoa entistä enemmän.

Taidehistorioitsijana olin tietenkin kiinnostunut siitä, kuinka lohjalaisen taiteilijan luonnokset olivat päätyneet Kuopioon. Jätin yhteydenottopyynnön kirpputorin välityksellä myyjälle kolmesti, mutta hän ei koskaan vastannut tai ottanut yhteyttä. Joten olen luopunut toivosta, että saisin selville lisätietoja kansion matkasta Lohjalta Kuopioon.

Sen sijaan kansio itsessään on täynnä vihjeitä, jotka odottavat ratkaisua. Asiat tuntuvat paljastuvan vähitellen, tämä seuraava tosin vähän kuin itsestään. Aiempaan postaukseen kommentoi lukija, joka vinkkasi televisiosarjasta, joka on kuvattu Grönbärjin taiteilijakodissa Sunnanlidissä 1980-luvun lopussa. Kyseessä on Ismo Sajakorven käsikirjoittama ja ohjaama Painajainen (1988), jonka pääosaa esittää Eero Melasniemi. Se on katsottavissa YouTubesta. Kiitos vinkistä Mika!

Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Sarja ei ehkä ole suomalaisen televisiohistorian klassikoita, mutta minulle merkityksellistä siinä oli se, että pääsin näkemään rakennuksen sisälle. Sunnanlid nimittäin tuhoutui tulipalossa kokonaan vuonna 2006, joten paikasta ei ole valitettavasti enää mahdollista saada apua. Ylen tekemän uutisen (15.10.2006) mukaan, palossa tuhoutui lähes sata Grönbärjin omaa teosta, mutta myös Louis Sparren suunnittelemia huonekaluja sekä Albert Edelfeltin tuotantoa.

Luonnoskansiossa minua kiehtoi ensimmäisellä selailukerralla etenkin hiilipiirros, joka oli kiinnitetty pahvipohjalle. Pahvin reunoille oli tehty numerointi, joka viittasi siihen, että luonnoksen mukaan olisi tehty suurennos varsinaiseen työhön. Tämä on kansiossa ainut teos, joka viittasi konreettisesti siihen, että luonnoksen lisäksi olisi olemassa myös lopullinen maalaus. Kansiossa on useampia luonnoksia, jotka saattavat olla pelkkiä harjoitelmia.

Sydän jätti yhden lyönnin välistä, kun sarjassa Eero Melasniemi kulkee ympäri rakennusta. Yläkertaan vievän portaikon seinällä nimittäin on maalaus, joka on suurennettu tämän kansiossa olevan luonnoksen pohjalta:

Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Kuvakaappaus televisiosarjasta Painajainen 1/4.

Teoksen aihe on hieman outo, enkä ole ehtinyt selvittää sen sisältöä vielä tarkemmin. Herman Grönbärjin taiteeseen (kuten valtaosaan saman aikakauden taiteilijoista) vaikuttivat 1800-1900-luvun vaihteen aatteelliset ja hengelliset virtaukset, kuten tolstoilaisuus, ruusuristiläisyys, vapaamuurarius, teosofia, antroposofia, okkultismi ja spiritismi.

Näiden samojen aiheiden äärellä olen Hilma af Klintin (1862-1944) kanssa, sillä luen parhaillaan Pirkko Kotirinnan kirjoittamaa taiteilijaelämäkertaa hänestä. Hilma ja Herman tuskin tunsivat toisiaan ainakaan henkilökohtaisesti, vaikka olivatkin aikalaisia keskenään. Heillä oli kuitenkin yhteinen tuttava: teosofian uranuurtaja Pekka Ervast (1875-1934). Hilma af Klint on lukenut Ervastin kirjoja ja kirjoituksia, kenties käynyt kuuntelemassakin häntä Ervastin vieraillessa Ruotsissa. Herman Grönbärj puolestaan järjesti Helsingin asunnossaan teosofiaa käsitteleviä keskusteluja, joissa oli mukana muun muassa Pekka Ervast.

Tämä historian tapahtumien ja henkilöiden kietoutuminen toisiinsa on äärimmäisen mielenkiintoista!

Jatkan Grönbärjin luonnoskansion vihjeiden ja tarinoiden selvittämistä hiljalleen, kun on aikaa. 

Heiskan taiteilijakoti

Kesäisten Ainolan, Erkkolan ja Halosenniemen jälkeen muistin, että onhan meillä Jyväskylässäkin taiteilijakoti! Taidemaalari Jonas Heiska (1873-1937) rakensi ateljeekotinsa yhdessä Pekka Halosen veljen, Antti Halosen kanssa vuonna 1912. Pari vuotta aiemmin 1910 Antti oli rakentanut Jyväskylään rautatieaseman läheisyyteen Harmoonitehtaan, jossa toimii nykyisin ravintola Harmooni.

Jonas Heiskan muotokuva.

Heiska asutti kotiateljeetaan Kramsunkadulla aluksi poikamiehenä ja kodin sisustus oli hyvin yksinkertainen. Hän oli valmistunut Helsingin yliopiston piirustussalista piirustuksen opettajaksi vuonna 1903 ja sitä ennen Heiska oli opiskelut muun muassa Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Jonas Heiska tunnettiin kansallisromanttisista aiheistaan, kansanelämän kuvauksista sekä keskisuomalaisista maisemistaan. Aina 1910-luvulta lähtien ateljeetalo toimi jyväskyläläisen kulttuurielämän keskuksena, kun siellä järjestettiin paitsi näyttelyitä myös Keski-Suomen Taideseuran kokouksia. Viulua ja huilua soittanut Heiska kuului Jyväskylän amatööriorkesteriin, joten kodissa vieraili taitelijoiden lisäksi myös musiikkiväkeä.

Ateljee/olohuone. Jonas Heiska luopui ateljeen kattoikkunasta kylmien säiden vuoksi. Tilalle hän asetti Jänkämaisema-maalauksensa.

Vuonna 1920 Jonas Heiska solmi avioliiton tuttavaperheen vanhimman tyttären Impi Rauha Maria Aron eli Maikin kanssa. Maikki Heiska (1881-1961) oli 15 vuotta miestään nuorempi pianonsoitonopettaja. Pariskunnalle syntyi ainoa lapsi Vappu vuonna 1921. Perheen perustaminen muokkasi paitsi ateljeekodin sisustusta myös tilaratkaisuja. Perhe tarvitsi enemmän tilaa, joten ateljeekotia laajennettiin vuonna 1926, jolloin alakertaan valmistui olohuone ja yläkertaan vanhempien makuuhuone. Vanhempien taiteellisista taustoista johtuen ei ollut ihme, että myös tytär Vappu suuntautui kuvataiteen ja musiikin pariin.

63-vuotias Jonas Heiska kuoli vuonna 1937, jolloin Maikki jäi 15-vuotiaan Vapun yksinhuoltajaksi. Koti oli turhan suuri kahdelle, joten Maikki sai opetustyönsä ohella lisätuloja vuokraamalla huoneita opiskelijoille. Vappu lähti opiskelemaan Helsinkiin kuvaamataidonopettajaksi 1940-luvulla. Maikki Heiska jatkoi opetustyötään lähes kuolemaansa saakka, elokuuhun 1961. Vappu palasi asumaan lapsuudenkotiinsa äitinsä kanssa vuonna 1954, saadessaan kuvaamataidon lehtorin paikan Vaajakosken yhteiskoulusta.

Vappu irtisanoutui vakinaisesta kuvaamataidonlehtorin virasta vuonna 1972 ja jättäytyi vapaaksi taiteilijaksi. Hän vietti paljon aikaa ulkomailla, etenkin Italiassa, mutta Kramsunkadun ateljeekoti pysyi tukikohtana jonne palata ulkomaanreissujen jälkeen. Vappu Heiska teki äitinsä kuoleman jälkeen taloon vain välttämättömiä muutoksia, kuten peseytymistilat lämminvesivaraajineen ja viemäröinteineen. Jonas Heiska oli käyttänyt korkeaa työtilaa ateljeenaan, mutta Vappu muokkasi ateljeesta oman valoisan olohuoneensa.

Ateljee/olohuone.

Vappu Heiska (1921-1993) testamenttasi ateljeekodin irtaimistoineen Jyväskylän kaupungille vuonna 1993. Vuodesta 1998 lähtien Heiskan taiteilijakoti on ollut avoinna yleisölle ja se kuuluu naapurissa sijaitsevan Keski-Suomen museon erilliskohteisiin.

Vappu Heiska.

Muistan käyneeni Heiskan taiteilijakodissa ensimmäisen kerran 2010-2011, jolloin vierailu liittyi johonkin museologian kurssiin. Olin totaalisen hämmästynyt, että Jyväskylässä keskellä tavallisen oloista asuinaluetta onkin museoitu taiteilijakoti! Olin kuvitellut Visavuoren ja Hvitträskin tapaan, että ateljeekodit sjaitsevat hieman syrjässä, "erämaassa". 

Ateljeessa oleva kaappikello on seissyt omassa nurkassaan talon valmistumisesta (1912) lähtien.

Heiskan taiteilijakotiin on mielestäni helpompi samastua kuin esimerkiksi Halosenniemeen tai Visavuoreen (niin upeita kuin ne ovatkin), sillä täällä on pienissä yksityskohdissa läsnä myös 1900-luvun loppupuolen esineitä, tekstiilejä ja huonekaluja. Vähän kuin astuisi hieman erilaiseen mummolaan.

Ateljeen jugendkoristeinen takka toimi lämmön lähteenä. Barokkityylisellä tuolilla on Maikki Heiskan tekemä ryijytyyny. Lattialla ja parven reunuksessa on Vappu Heiskan teoksia.

Yläkerran makuuhuone.

Yläkertaan rakennettu huone toimi aluksi vanhempien makuuhuoneena, mutta myöhemmin myös vuokratilana. Maikki Heiskan kerrotaan olleen tiukka vuokraemäntä kellonaikojen ja vierailijoiden suhteen.

Yksityiskohdissa näkyy myös Vappu Heiskan rakkaus Italiaan ja matkusteluun.

Entinen olohuone/sali.

Laajennuksen yhteydessä taloon saatiin alakertaan oikea olohuone, jota kutsuttiin saliksi. Jonas Heiskan työskennellessä korkean ja valoisan ateljeetilan puolella, Maikki Heiska antoi yksityisiä pianotunteja salin puolella. Myöhemmin tytär Vappu muutti salin työhuoneekseen. Museoimisen ja esineiden inventoinnin yhteydessä Vappu Heiskan teokset ovat saaneet jäädä siihen, mihin hän oli ne itse asettanut.

Jonas Heiska maalasi salin takkaan keskisuomalaisen maiseman. Nykyisin takka kätkee sisäänsä sähkövastukset.

Vappu Heiskan työvälineitä.

Historiakuvia Heiskan taiteilijakodin elämän varrelta voi käydä katsomassa Keski-Suomen museon avoimesta museosta. Museoimisen yhteydessä oli toivottu, että taiteilijakoti palautettaisiin Jonas Heiskan aikaiseen asuun. Minusta on hienoa, että nykyinen Keski-Suomen museon museonjohtaja Heli-Maija Voutilainen 90-luvun puolivälissä esineitä inventoidessaan oli sitä mieltä, ettei yhtään kerrostumaa talon vaiheista saisi poistaa. Nyt kokonaisuus on pysynyt aitona kahden sukupolven taiteilijakotina.

Talon rapattuun päätyyn on muotoiltu Jonas Heiskan maanviljelijäalkuperään viittaava reliefimäinen teos Kyntäjä ja hevonen.

Pihan varastorakennus ja maasauna.

Talo sijaitsee rinnetontilla, jossa oli vielä Jonas ja Maikki Heiskan aikaan kasvimaa ja suuri puutarha. Vappu Heiska ei kuitenkaan ollut kiinnostunut puutarhanhoidosta ja antoi pihan villiintyä. Puut ja kasvit saivat kasvaa tontille vapaasti, joita hän käytti teostensa malleina.

Heiskan taiteilijakotiin pääsee tutustumaan oppaan johdolla perjantaisin ympäri vuoden.

Lähto tapahtuu Keski-Suomen museon aulasta tasatunnein klo 13 ja 14 

ja lipun hinta on 6 euroa. 

Mukaan mahtuu kerrallaan enintään 10 henkilöä ja ryhmille museo on avoinna tilauksesta.