maanantai 30. huhtikuuta 2018

Berner Münster

Lintuperspektiiviin pääsee kiipeämällä Sveitsin korkeimpaan kellotorniin, Berner Münsteriin. Katedraali on pyhitetty pyhälle Vincentille ja sen rakentaminen aloitettiin 1421. Arkkitehtina toimi alkuvaiheessa Matthäus Ensinger (1390-1463). Rakennushanke saatiin lopullisesti päätökseen 1893, jolloin 100 metrinen torni valmistui. Katedraali itsessään on Sveitsin suurin kirkkorakennus. Järjestyksessään se on kolmas tällä paikalla sijaiseva kirkko.
Goottilaisen katedraalin näyttävin ilmestys on sen keskimmäinen portiikki, ja etenkin tympanon, joka on täynnä maalattuja veistoksia. Ne ovat kopioita, sillä alkuperäiset ovat turvassa ympäristötekijöiltä Bernin historiallisessa museossa.
Tympanonin vasemmassa reunassa paratiisin portti, keskellä arkkienkeli Mikael miekka kädessään ja oikealla helvetti. Vasemmassa alareunassa siunatut ja oikeassa alareunassa pahuus.
Keskellä Justitia oikeuden miekka kädessään ja vaaka vasemmalla puolellaan.
Typerät neitsyet.
Gargoili eli vedensyöksijä kuristaa merenneitoa.
Pääsy torniin ja näköalatasanteelle maksaa 5 frangia eli hieman päälle 4 euroa. Kipuaminen kannattaa, mikäli ei pelkää korkeita paikkoja, sillä kapea kiviportaikko muuttuu puolivälissä ikkunalliseksi maisemaportaikoksi, mutta ilman laseja. 
Rakastan goottilaisia kirkkoja. Niissä on runsaasti koristeluja, mutta yleisilme on kuitenkin kevyempi kuin barokkikirkoissa.
Zytgloggen korjaus kestää kesäkuuhun 2018 saakka.
Maisemat huipulta ovat upeat. Näköalatasanteen pääsee kiertämään kokonaan ympäri, jolloin avautuu tuhansien punatiilikattojen meri. Horisontissa kohoaa vuoristo, joka uhkaa kadota pilvien taakse. Mielenkiintoinen yksityiskohta tornista on se, että siellä asuivat ns. torninpitäjät vuoteen 2007 saakka.
Etualan linnamainen rakennus on Bernin historiallinen museo.
Kirkon sisätiloissa ei saa valokuvata, mikä tuntui olevan käytäntö myös Zürichin kuuluisimmissa kirkoissa. Tornista laskeutuessa näki parista ikkunasta kuitenkin jo sisälle kirkkoon, jolloin sain napattua muutaman kuvan. Tämä on mielestäni Bernin ehdottomin nähtävyys. 
Kirkon edessä olevalla Münsterplatzilla sijaitsee suihkulähde, jonka pylvään päässä seisoo Mooses-veistos. Kymmentä käskyä kannatteleva veistos (1791) osoittaa toista käskyä, joka kieltää toisten jumalten palvonnan, mikä oli yksi tärkeimmistä reformaation ohjenuorista. Huvittavaa veistoksessa on myös se, kuinka ovelasti siinä on yhdistetty sädekehä ja sarvet. Sarvet on siis muotoiltu sädemäisiksi. Tämä perustuu sekaannukseen, jossa sattui heprean käännösvirhe. Hieronymuksen kääntäessä 300-luvulla Vulgataa eli latinankielistä raamatunkäännöstä, hän luki virheellisesti sanan kirkkaus/loisto tilalle sarvet. Konsonanttikirjoituksessa heprean kielen sanat qaran (loisti) ja qeren (sarvet) ovat lähellä toisiaan. Tässä Münsterplatzin veistoksessa on kekseliäästi yhdistetty molemmat, huolimatta valmistusmisajankohtaan nähden siitä kumpi käännös oli oikein. Toisessa Mookseksen kirjassa sanotaan: "Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa." (2. Moos 34:29)
Matka jatkuu!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Einsteinhaus

Bernissä ei voi olla törmäämättä Albert Einsteiniin (1879 Ulm, Saksan keisarikunta - 1955 Princeton, Yhdysvallat). Hän näkyy mm. julisteissa, museoissa, pronssiveistoksissa ja turistikaupoissa. Einstein asui, opiskeli ja työskenteli Sveitsissä useita vuosia 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. 
Kramgasse No. 49 sijaitseva Einsteinhaus on kahden kerroksen asunto, joka oli Albert Einsteinin, hänen puolisonsa Mileva Marićin ja heidän poikansa Hans Einsteinin vuokrahuoneisto vuosina 1903-1905. Kapean käytävän katto on maalattu Linnunradan näköiseksi. Portaat johtavat toiseen kerrokseen, jossa on lipunmyynti ja olohuone. 
Museo oli paljon pienempi kuin odotin ja pienoinen pettymys, sillä varsinaisesti esillä ei ole juurikaan mitään Einsteinin alkuperäisestä kodista. Olohuone on sisustettu aikakaudelle tyypillisillä huonekaluilla ja seinillä on valokuvia Einsteinin lapsuudesta ja perhe-elämästä.  
Näyttelytekstit valottavat saksan lisäksi onneksi myös englanniksi Einsteinin elämää keskittyen luonnollisesti Bernissä ja Sveitsissä vietettyihin vuosiin. Ainut sisustettu näytteytila oli siis toisen kerroksen olohuone. Kolmannessa kerroksessa oli lähinnä vain näyttelytekstejä ja mainoksenomaisesti museokaupassa myytäviä tuotteita (kuten mukeja ja lippiksiä).
Einstein kirjoittautui lokakuussa 1896 Zürichin Teknillisen korkeakoulun osastolle VI, jossa koulutettiin matematiikan ja luonnontieteiden opettajia. Samalla osastolla opiskeli 23 oppilasta, joista yksi oli hänen tuleva vaimonsa Mileva Marić. Hyvistä opettajista huolimatta Einstein laiminlöi opiskelujaan eikä käynyt erityisen aktiivisesti luennoilla, koska kuvitteli, ettei fyysikko tarvitse matematiikasta kuin perustiedot. Einstein valmistautui kesälomalla yhdessä tyttöystävänsä Mileva Marićin kanssa pian koittaviin vuoden 1900 diplomitöihin. Einstein käsitteli työssään lämmön johtumista. Myöhemmin hän työskenteli opettajana, niin yksityisenä kuin kouluissakin. Einstein toimi Bernin patenttitoimistossa 3. luokan asiantuntijana, ja hänen työnkuvaansa kuului elektromagneettisille laitteille tehtyjen patenttihakemusten arviointi.
Työpaikan varmistuminen Bernissä olisi suuri helpotus rahavaikeuksissa olevalle Einsteinille ja hänen tulevalle puolisolleen Mileva Marićille, sillä Marić odotti heidän esikoistaan. Einsteinin asuessa Bernissä ja pitäessä väliaikaisesti yksityiskoulua vuokran kattamiseksi Marić synnytti tyttölapsen äitinsä ja isänsä luona Novi Sadissa. Einstein ymmärsi tuolloin, ettei lapsen saaminen niin nuorena ja varsinkin avioitumattomana ollut sopivaa. Tilanne oli vaikea Einsteinin vanhemmille, jotka olivat hyvin vihoissaan sekä poikansa vaimolle että tämän perheelle. Aika patenttivirastossa oli Einsteinille erityisen surullinen, sillä hänen isänsä kuoli. Hän oli kuitenkin saanut isältään luvan avioitua Mileva Marićin kanssa.
Bernin patenttiviraston työvuosina Einstein sai valmiiksi neljä suurta työtä. Kaikki valmistuivat samana vuonna 1905. Töihin kuuluivat suppea suhteellisuusteoria, valosähköinen ilmiö, Brownin liike sekä massan ja energian verrannollisuus (E=mc²), joka kuitenkin usein liitetään suppeaan suhteellisuusteoriaan. Kaikki työt saivat muiden fyysikoiden huomion. Työ patenttivirastossa ei ehkä ollut Einsteinille kovin haastavaa, mutta sen ansiosta hänelle jäi aikaa uusimpien fysiikanteorioiden lukemiselle ja omalle itsenäiselle ajattelulle. Tämän uskotaan olleen merkittävä asia hänen vuonna 1905 julkaisemiensa teorioiden kehittymisen kannalta. 
30. huhtikuuta 1905 Einstein sai valmiiksi väitöskirjansa Zürichin teknillisellä yliopistolla. Hänellä oli jo mainetta tunnettujen fyysikkojen keskuudessa, ja ihmeteltiinkin, miksi hän yhä työskenteli patenttivirastossa. Einstein otti vastaan 15. lokakuuta 1909 työn Zürichin yliopiston professorina ja sai kunniatohtorin arvon jo ennen tehtävään astumista. Mukaansa hän otti vaimonsa ja lapsensa, Hans Albertin.
Kaikella kunnioituksella Einsteinin elämäntyötä kohtaan, minä olin itse asiassa kiinnostuneempi hänen vaimostaan Milevasta. Nainen, joka aloitti lääketieteen parissa, mutta siirtyi teknilliseen korkeakouluun, jossa oli vuosikurssinsa ainut naisopiskelija. Hänen arvosanansa fysiikassa olivat erinomaiset, mutta menetetyn ajan ja raskauden vuoksi hän ei läpäissyt yliopiston loppukoetta edes toisella yrittämällä. Tammikuussa vuonna 1902 hän synnytti Lieserl-tyttären ja meni naimisiin Einsteinin kanssa 6. tammikuuta 1903. Einstein ja Marić erosivat virallisesti 1919 elettyään sitä ennen viisi vuotta erossa.
Einsteinien perhe-elämässä ihmetytti myös lasten kohtalo. Ensimmäinen lapsi, Lieserl-tytär (1902-1903), jätettiin ilmeisesti Milevan vanhempien luo, jossa hän kävi synnyttämässä. Lapsi oli todennäköisesti tarkoitus antaa adoptioon, sillä Albert ja Mileva eivät olleet tuolloin vielä naimisissa. Einstein ei ehtinyt koskaan nähdä tytärtään. Tiedot Lieserlistä paljastuivat ensimmäisen kerran vasta vuonna 1986, jota ennen ensimmäiseksi lapseksi oli merkitty Hans Albert (1904-1973).  Kolmas lapsi Eduard syntyi vuonna 1910 Zürichissä.
Perhe-elämä pyyhki Milevan haaveet omasta tieteellisestä urasta, vaikka siihen olisi ollut hyvät lähtökohdat. Hän joutui seuraamaan vierestä miehensä menestystä. Joidenkin lähteiden mukaan Milevan uskotaan myös auttaneen Einsteinia teorioidensa matemaattisessa puolessa.
Vaikka Einsteinhaus oli näyttelyllisesti pettymys, sieltä sai silti melko tiiviissä paketissa yleistiedot sekä Einsteinin historiasta ja urasta myös Milevan elämästä. Huoneistoa (museota) ylläpidetään ilmeisesti yhdistysvetoisesti ja sponsori/lahjoitusvaroin, joten ymmärrän, että lopputulos ei ole verrattavissa ammatillisesti hoidettuihin museoihin. Mahtavaa kuitenkin, että kävijämäärät ovat olleet kasvussa lähes joka vuosi vuodesta 2005 alkaen (2005: 27 068 kävijää, 2016: 57 250 kävijää). Ja kävijämäärät ovat vaikuttavia kyseisen paikan kokoon ja sisältöön nähden.

Seuraavassa postauksessa katsellaan Berniä lintuperspektiivistä.

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Kodikas Bern

Sveitsin pääkaupunki sijaitsee kauniilla paikalla Aare-joen kainalossa. Kaupungin perusti 1191 herttua Berthold V, joka perimätiedon mukaan nimesi kaupungin ensimmäisen metsästysretkellä kaatamansa eläimen mukaan. Karhu (Bär --> Bärn) näkyy edelleen paitsi kaupungin vaakunassa myös joen rannalla asustelevissa ruskeakarhuissa. Pääkaupungin aseman Bern saavutti vuonna 1848. Syvempiä tunnelmia ja ajatuksia sveitsiläisyydestä voi lukaista Jaakon Karhun Kainalossa-blogitekstistä.
Tuli tuhosi kaupungin puutalot 1405, jonka jälkeen keskusta rakennettiin uudelleen kivestä. Tämä kivitalojen aikakausi näkyy katukuvassa edelleen, jonka vuoksi Bernin historiallinen keskusta valittiin UNESCON maailmanperintölistalle vuonna 1983. 
Ihastuin Berniin ensinäkemältä. Pääkaupunkitittelistä huolimatta 126 000 asukkaan Bern on kodikas ja lämminhenkinen. Ihmismassat eivät vyöryneet päälle, kaikki on kävelymatkan etäisyydellä, Aare-joki ympäröi keskiaikaisen keskustan ja kaduille on ripoteltu tasaisin välimatkoin värikkäitä suihkulähteitä. 
Suihkulähteiden lisäksi kaupungissa on valtava määrä katettuja jalkakäytäviä. Rakennusten reunamilla kulkee useamman kilometrin verran kivikaarisia ostoskatuja, joiden pikkuputiikit ja kahvilat levittäytyvät parhaimmillaan kaduille saakka.
Turkoosina kimaltavan Aare-joen ympäristö on niin kaunista, että kovin montaa metriä ei malttanut kävellä ennen kuin piti jälleen pysähtyä valokuvaamaan maisemia. Kalliin shoppailun sijaan suosittelenkin (museoiden lisäksi) kävelyretkiä ympäri kaupunkia. 


 Seuraavaksi tutustutaan kenties kaupungin kuuluisimpaan asukkaaseen.