Kulttuurista hurmioitunut

Elle Sofe Company. Kuopio tanssii & soi, 2025.

Miten tehdä kulttuurista näkyvämpää? Tätä olen halunnut tehdä blogini ja someni kautta alusta alkaen. Nyt sen merkitys tuntuu kuitenkin olevan tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Hallituksen leikkausuutiset ovat arkipäivää ja niiden vaikutukset kulttuuriin ja luovien alojen toimiin ovat musertavia. Edelleenkään ei ymmärretä - tai haluta nähdä - tutkittua faktaa siitä, mitä kulttuuri meille yksilötasolla ja yhteiskunnassa tuo; ja tuottaa, koska se on päivän sana. Tuottaminen, kun samaan hengenvetoon puhutaan koko ajan myös säästämisestä.

Leikattava luksustuote vai kasvava ja tuottava toimiala?

Näen edelleen punaista, kun joku muistuttaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran meemi-pankin räjäyttäneen lausunnon: "Kulttuuri on sellainen luksuspalvelu, johon tällä hetkellä valitettavasti Suomessa menee liikaa rahaa." (Yle 22.3.2023) Tätä "luksuspalvelua" onkin sitten kitketty määrätietoisesti ja kovalla kädellä.

En ole taloustieteilijä, joten välillä minun on vaikea ymmärtää, kuinka samassa yhteydessä puhutaan tuottamisesta, säästämisestä ja talouden kasvusta. Minä ymmärrän kyllä tutkimustietoa, kun asiat selitetään ja perustellaan. Satuin esimerkiksi näkemään Kauppalehden kansilehden (11.8.2025), missä "Parhaat alat erottuvat" -otsikon yläpuolella oli kuvattu esittävät taiteet yleislääkäripalveluiden, perintäpalveluiden ja lakiasiaintoimintojen jälkeen. "Kauppalehden laaja selvitys kertoo, että keskellä taantumaakin Suomessa riittää kymmenittäin vahvasti kasvavia ja hienosti kannattavia toimialoja."

Kauppalehti 11.8.2025. 

"Yllätystuloksena voi pitää esittävien taiteiden, taiteellisen luomisen ja esittäviä taiteita palvelevan toiminnan vahva kasvu ja kannattavuus. Esittävissä taiteissa sijoitetun pääoman tuotto oli lähes 25 prosenttia: artistiyhtiöt agentteineen menestyvät." (Kauppalehden analyytikon Ari Rajalan tekemä kasvu- ja kannattavuusvertailu 2024)

Kirsi Pitkäsen "Suurpeto" performanssi Kuopion torilla 2013. Kyltissä lukee: "Taiteella ja kulttuurilla ei sinänsä ole mitään itseisarvoa. Sanan kulttuuri ovat vain monopolisoineet tahot, joilla ei ole mitään muuta elämänsisältöä."

Kulttuuri - Mikä hirveä menoerä!

Kirjailija Jyri Paretskoi sanoitti Savon Sanomien kolumnissaan (5.10.2025) täydellisesti oman totaalisen turhautumiseni yhteiskunnassa vallalla olevaan ilmapiiriin kulttuuria kohtaan. Lainaan tähän koko artikkelin, sillä se on kokonaisuudessaan niin tärkeä, ettei siitä voi irrottaa mitään [lihavoinnit ja alleviivaukset ovat omia huomioitani]:

"Ei mene päivääkään, etteikö jossain törmäisi purnaamiseen taiteen ja kulttuurin turhuudesta. Ja mikä hirveä menoerä se onkaan! Veronmaksajien selkänahasta revitään ja rahoitetaan mokomien taidehippien yltäkylläinen elämä. Menisivät oikeisiin töihin tai tekisivät niin hyvää taidetta, että sillä eläisi!

Tavallaan on ymmärrettävää, että joillekin ihmisille taide ja kulttuuri ovat sanoja vailla syvällisempää ymmärrystä niiden merkityksestä. Mutta 200 harvan ja valitun viisaan (joilla on käytössään kaikki tieto virkamiesten, avustajien ja erityisavustajien ansiosta), luulisi tietävän paremmin. Eivät tiedä.

Kansanedustajien, erityisesti hallituspuolueiden, olettaisi tekevän päätöksensä ennemminkin tiedon kuin mielikuvien varassa. Eivät tee.

Kulttuurialaan kohdistuvat 'säästöt' perustellaan sillä, että tottahan kaikkien on osallistuttava säästötalkoisiin. Tosiasiassa valtion taloutta tervehdyttäisi huomattavasti enemmän, jos kulttuuriin satsattaisiin enemmän. 'Miten niin?' arvelen jonkun nyt miettivän.

Vuonna 2022 valtio tuki kulttuurialaa 1,3 miljardilla eurolla. Se on toki iso summa, mutta huomionarvoista on se, että kulttuurialalta kerättiin pelkästään tuloveroa 3,4 miljardia euroa alan tuotoksen ollessa jopa yli 15 miljardia euroa.

Kulttuurin kyseessä ollessa on myös syytä muistaa, että erilaiset kerrannaisvaikutukset ovat isoja. Kulttuurin kuluttaja käyttää usein myös majoitus- ja ravitsemuspalveluita, kuljetuksia ja muita oheispalveluita. Kulttuuriala siis toisin sanoen tuottaa huomattavasti enemmän kuin siihen 'tuhlataan' valtion tukina ja avustuksina.

Euroopan parlamentaarisen tutkimuspalvelun tutkimuksen mukaan jokainen kulttuuriin sijoitettu euro voi tuottaa jopa 11 euroa bruttokansantuotteessa. Jostain syystä vallalla on silti harmillisen yleinen väärinkäsitys, että kulttuuri olisi vain menoerä, josta kannattaa säästää mahdollisimman paljon. Nähtävästi kulttuurialan leikkauksista päättävät tarvitsisivat enemmän matemaattista osaamista.

Vuonna 2025 valtio rahoittaa kulttuuria noin 550 miljoonalla eurolla. Kuntien järjestämän kulttuurin rahoituksesta (470 miljoona euroa) suurin osa tulee kuntien omista verotuloista.

Leikkauksia on siis tehty ja tehdään varmasti vielä lisääkin. Kysymys kuuluukin, kannattaako? Ei kannata.

Sivistysvaltioissa valtio tukee taiteen ja kulttuurin elinvoimaisuutta ja kehittymistä juuri siksi, että niiden merkitys on niin suuri. Jos kulttuuria ei olisi, mitä jäisi jäljelle? Ei kovin paljon.

Suomessa on tehty eurooppalaisesta valtavirrasta poikkeavia päätöksiä. Esimerkiksi Tanskassa elokuvasäätiön tuki on kolminkertainen Suomeen verrattuna. Suomessa kirjojen alv:n nosto 14 prosenttiin tekee Suomesta EU.n eniten kirjoja verottavan maan. Vertailun vuoksi: Tanska poistaa lukutaidon edistämisen hengessä kirjojen alv:n kokonaan.

Se siitä lukutaidon kehittämisestä.

Kaikkeen päätöksentekoon toivoisi järkeä ja tutkittuun tietoon perustuvia valintoja. Politiikassa niin vain ei taida tapahtua. Kaipa on helpompaa hutkia summamutikassa, mielikuvien varassa ja äänestäjille flirtttaillen."

Kiuruveden maalaiskaupunginteatterin toteuttama Onnen maa-näytelmä 2023. 

"Savonmuan piätön historia"-revyy. Varkauden Teatteri 2023.

Kulttuuri on itsestäänselvyys, jota humanistit ylläpitävät?

Kirjoitin keväällä 2024 kulttuurin merkityksestä otsikolla Talous ja humanismi. Teksti tuntuu valitettavasti edelleen tuoreelta ja ajankohtaiselta:

"(---) Nimimerkki Christiina perusteli kulttuurista leikkaamista kirjoittamalla eräälle keskustelupalstalle näin: "Teatterien ja museoiden ylläpito ei kuulu valtion ydintehtäviin, toisin kuin vaikka poliisin palvelut, koulutuksen ja terveydenhuollon järjestäminen."

Nimimerkki Christiina ei tullut ajatelleeksi, että millainen valtio Suomi oikeastaan on, ja miksi se on. Miksi me olemme suomalaisia?

(---) Korjaanpa Christiinan kommenttia lainaamalla osia Helsingin yliopiston, yliopistonlehtori Pasi Saukkosen laatimasta valtio-opin verkkomateriaalista (2005): 

'Tämä verkko-oppikirja antaa perustiedot Suomen poliittisen järjestelmän historiasta, rakenteesta, instituutioista, ideologioista ja toiminnasta sekä Suomesta osana Euroopan unionia. Se on valmistettu erityisesti Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen lähiopetuksen tukimateriaaliksi.'

Christiina väitti, että 'Teatterien ja museoiden ylläpito ei kuulu valtion ydintehtäviin, toisin kuin vaikka poliisin palvelut, koulutuksen ja terveydenhuollon järjestäminen.' Pasi Saukkonen on listannut verkkosivuille valtion tehtävät seuraavasti:

1. Perinteiset valtion tehtävät (yleinen hallinto, maanpuolustus, yleinen järjestys ja turvallisuus).
2. Hyvinvointivaltiotehtävät (opetus ja kulttuuri, sosiaaliturva, terveydenhuolto, asunto- ja yhdyskuntapolitiikka).
3. Liikenne (tiet, satamat, lentokentät, tietoliikenne).
4. Valtion taloudelliset tehtävät (maa- ja metsätalous, teollisuuden edistäminen ja muut taloudelliset tehtävät).
5. Muut tehtävät (valtion velka, eläkemenot, avustukset köyhille kunnille ym.).

Joten, jos kohtaatte joskus Christiinoita kommentteineen, niin voitte kertoa, että kulttuuri kuuluu Suomen valtion tehtäviin yhtä tasa-arvoisesti kuin sosiaaliturva, koulutus ja terveydenhuolto [joista kaikista on tämän hallituskauden myötä leikattu järkyttäviä määriä]. Ja mikäli katsomme tätä listausta on selvää, että Suomi säilyttää hyvinvointivaltioyhteiskunnan aseman vain panostamalla ja arvostamalla kulttuuriaan."

Presidentti Urho Kekkosen synnyinkoti, Lepikon torppa, Pielavesi.

Kirjailija Juhani Ahon museo, Iisalmi.

Mitä meidän on tehtävä?

Kuopiossa järjestetty Itä-Suomen kulttuurifoorumi (24.9.2025) pureutui muun muassa kulttuurin merkityksen esille nostamiseen.

Tilaisuudessa puhuivat muun muassa:

• Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät ry: "Yrittäjyys ja luovuus - kasvun uusi kaksoisvoima Itä-Suomessa"
• Johtaja Kaisa Rönkkö, Taiteen edistämiskeskus: "Luovien alojen ja kulttuurin merkitys Itä-Suomessa"

Tutkimustietoon perustuvaa faktatietoa kulttuurin merkityksestä ja luovien alojen vaikutuksesta talouskasvuun on olemassa, kun sen merkitys ja vaikutus vain halutaan nähdä. Eniten itseäni liikautti taiteilija-valmentaja, seniorikonsultti Katriina Haikalan (Miltton Oy) puheenvuoro otsikolla "Taiteilijan työn moninaiset mahdollisuudet". Hän puhui taiteilijanäkökulmasta, mutta painotti meidän kaikkien kulttuurialan ammattilaisten omaa merkitystämme muutoksen mahdollistamiseksi.

Haikala korosti, että meidän täytyy käyttää omaa ääntämme voimakkaasti itse, eikä odottaa sitä, että joku toinen tekee sen puolestamme. Tämä on äärimmäisen kuluttavaa (tiedän ja tunnen tämän henkilökohtiasesti myös oman työni osalta), mutta niin on vain tehtävä. Se, että kulttuurikenttä tekee tätä yhtenä rintamana auttaa vähän, mutta se, että levitämme sanomaamme myös omien verkostojemme avulla etenkin kulttuurikentän ulkopuolelle, auttaa vielä enemmän. Se, että kulttuurin merkityksestä puhutaan myös kulttuurikuplan ulkopuolelle, auttaa pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä muuttamaan "kulttuuri on luksustuote" -vääristymiä.

Olimme Anu Vehviläisen kanssa puhumassa omista näkökulmistamme kulttuurin merkityksestä "Kulttuuriympäristö hyvinvoinnin lähteenä" -tapahtumassa lokakuussa 2024. Kuva: Aira Roivainen. 

Tätä samaa ajatusta kulttuurialan vaikuttamistyöstä Itä-Suomessa (ja koko Suomessa) jatkoi omassa puheenvuorossaan vaikuttamisen asiantuntija, eduskunnan  entinen puhemies Anu Vehviläinen. Hän muistutti, että seuraavat eduskuntavaalit järjestetään vuonna 2027. Kyseinen vuosi tulee lopulta nopeasti ja "kulttuurikasvatus" puolueita kohtaan tulisi aloittaa jo nyt, eikä vasta sitten, kun valinnat on tehty. Vaikuttamistyö vie aikaa, mutta mitä paremmin pohjatyöt tekee, sitä parempi on myös lopputulos.

Suomen Asutusmuseo, Lapinlahti. Asutusmuseo kertoo toisen maailmansodan vuoksi kotinsa menettäneiden evakkojen ja asutustiloilla uuden elämän alkuun saattaneiden sukupolvien historiaa.

Konkreettisia toimenpiteitä yksilötasolla?

Valitettavasti kulttuurin näkyvyys mediassakin on pientä. Se näyttää olevan sitä myös sosiaalisessa mediassa. Kulttuurivaikuttaja Jenni Rotonen (Pupulandia-blogi, podcast-juontaja) toi esille Instagram-julkaisussaan huolestuttavan ilmiön:

"Olen huomannut jännän ilmiön: jostain syystä kulttuuriin, kirjallisuuteen, elokuviin ja taiteisiin liittyvien postausten tykkäysmäärät ja näkyvyys jäävät lähes poikkeuksetta keskivertoa heikommiksi. Se ei ihan käy järkeen, koska näitä teemoja toivotaan ja saan niistä paljon kiitosta. Mutta jos tykkäys- ja reaktiosaldo jää pieneksi, algoritmi tulkitsee, ettei sisältö kiinnosta eikä nosta sitä enää esiin.

Syitä olla tykkäämättä ja regoimatta voi olla monia - ja se on ihan ok. (---) Ajassa, jossa kulttuurin ja taiteiden arvostus tuntuu olevan heikoissa kantimissa ihan valtionhallinnonkin tasolla, tuntuu entistäkin tärkeämmältä puhua elokuvista, kirjoista, teatterista, taiteesta, musiikista ja muista kultturiteemoista. Tuntuu tärkeältä käydä kulttuurikeskusteluja ja tarjota vinkkejä, suosituksia ja inspiraatiota, jotta ihmiset löytäisivät näiden tapahtumien ja elämysten äärelle ja kuluttaisivat kulttuuripalveluita. Lyhytnäköinen leikkauspolitiikka ajaa kulttuurialaa ahtaalle ja on aidosti uhka suomalaisen kulttuurikentän tulevasuudelle."

Jennin julkaisua oli kommentoinut muun muassa juontaja, toimittaja, kirjailija Laura Friman:

"Mietin just tätä samaa tänään kun olin viikon toisessa teatterienskarissa ja mietin et ois niin kiva vinkkailla ja kirjoittaa pidemminkin kulttuurikokemuksista mutta kun niistä tykkää aina systemaattisesti joku viisi ihmistä siinä missä naaman kuvasta ja typerästä mietelauseesta 5000 ihmistä. Tai jotain. Niin tuntuu turhalta & turhauttavalta!"

Ymmärrän Laura Frimanin ajatuksen etenkin, jos julkaisujen sisällöistä pitäisi saada tuloja tykkäysten tai muun näkyvyyden myötä. Mutta olen äärimmäisen huolissani, jos ME KULTTUURIKENTÄN AMMATTILAISET ITSE EMME YLLÄPIDÄ KULTTUURIPUHETTA JA TUO SEN MERKITYSTÄ ESILLE SOMESSA SIKSI, ETTÄ NE EIVÄT KERÄÄ TARPEEKSI TYKKÄKSIÄ. Kuten Jenni Rotonen mainitsi, mikäli kulttuurikenttä ja kulttuurisisältö hiljenee, sen näkyvyys ja merkitys katoaa sosiaalisen median algoritmeista. En halua, että näin tapahtuu.

Siispä rohkaisen Jenni Rotosen tavoin kaikkia, joita taide ja kulttuuri vähääkään kiinnostaa, tekemään pieniä tekoja kulttuurin tukemiseksi:

• käytä kulttuuripalveluita
• puhu taiteesta ja kulttuurista omassa elämänpiirissäsi
• anna kulttuurisisällöille sometykkäyksiä, kommentteja, tallennuksia ja/tai jakoja, jotta myös algoritmit koulutetaan ymmärtämään kulttuurin merkitys
• näkyvyys on kullanarvoista taidenäyttelyille, pienille paikallisille elokuvafestivaaleille, konserteille, teatteriesityksille jne.
• näkyvyys auttaa uusia ihmisiä löytämään kulttuurielämysten pariin

Alma Jantunen: Kurpitsaportti, 2023, yksityiskohta, yhdistelmätekniikka. Metallityö: Jari Kulmanen. KUMMA: Maaginen-näyttely 2025.

Pidetään yhdessä ääntä kulttuurisisältöjen puolesta!

Terveisin,

kulttuurista Hurmioitunut, vuodesta 2010 alkaen.

Ajatuksia Kuopion kulttuurikentästä

Koen olevani kulttuuripositiivinen persoona ja pyrin omalla toiminnallani edistämään kulttuurin merkitystä. Tähän liittyy myös blogin kirjoittaminen. Ostan silloin tällöin kuvataidetta, olen työskennellyt museokentällä, käyn konserteissa, teatterissa, taidenäyttelyissä ja seuraan kulttuuria valtakunnallisesti. Olen kiitollinen, että saan työskennellä hyvinvointialueella taideasiantuntijana, sen myötä minut on nimetty myös HVA:n edustajana Pohjois-Savon liiton alaisuudessa toimivaan Kulttuurin ja luovien alojen työryhmään. Yksityishenkilönä liityin kutsuttuna myös Suomen Kulttuurirahaston kannatusyhdistykseen.

Kaikesta tästä huolimatta jaan Kuopion Kulttuurifoorumeissa useamman kerran esiin nousseen kommentin siitä, että Kuopio identifioituu urheilu- ja (lääke)tiedekaupunkina, eikä niinkään kulttuurikaupunkina. Meillä on esimerkiksi Kuopio Tanssii ja Soi, ANTI-festivaali ja Vilimit, mutta meillä olisi mahdollisuuksia paljon muuhunkin, koko Pohjois-Savossa.

Yhteistyöllä uutta voimaa

Kulttuurifoorumissa ammattitaiteilijoiden osalta kuului myös tyytymättömyyttä ja väsymystä arvostuksen puutteeseen. Taide- ja kulttuurikentän toimijoiden odotetaan tekevän asioita innovatiivisesti, intohimoisesti ja paikoin ilmaiseksi. Väitän jokaisen ymmärtävän, että kulttuurikentällä on iso merkitys sille, minkä vuoksi kaupungit ovat vetovoimaisia. Museot, teatterit ja orkesterit vetävät puoleensa paitsi kaupunkilaisia myös turisteja. Taiteilijat tuottavat esimerkiksi paljon erilaisia tapahtumia ja heidän toivoisi myös tulevan toimeen tekemällään työllä. Kohtuuhintaisia työtiloja on usein vaikea löytää ja näyttelytilamahdollisuudet ovat rajalliset.

Koen, että arvostuksen lisäämiseen tulee tehdä rohkeasti yhteistyötä uudenlaisilla tavoilla. Yhteistyöt mahdollistavat parhaimmillaan töitä ja tuloja myös taiteilijoille. Kuopion taidemuseo paikkasi kaupunkia pitkään vaivannutta näyttelytilan puutetta perustamalla tiloihinsa taidegallerian ja taidelainaamon yhteistyössä paikallisen taiteilijaseuran kanssa. Tämä edesauttaa taiteilijoiden näkyvyyttä ja teosten myyntiä.

Kuopion taidemuseo on osannut ja uskaltanut katsoa toimintaansa uudella tavalla. Heillä käynnistyi Seinätön taide -hanke yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Ely-keskus rahoittaa vuoden 2027 alkupuolelle kestävää hanketta noin 400 000 eurolla Euroopan sosiaalirahastosta.

"Hanke pyrkii vahvistamaan muun muassa nuorten ja yhteiskunnassa heikommassa asemassa olevien osallisuutta, yhteenkuuluvuutta, henkistä kriisinkestävyyttä ja hyvinvointia taiteen avulla. Seinätön taide – taiteillen osallisuutta inhimilliseen arkeen -nimeä kantavassa hankkeessa tehdään uudenlaista yhteistyötä monenlaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, kuten kuvataidepainotusoppilaiden, TUVA-ryhmien, S2-ryhmän ja Niuvanniemen sairaalan kanssa."

Uudenlaiset yhteistyöt ja ideat mahdollistavat myös parempia rahoituskanavia, näkyvyyttä ja tuloksia, kun yhdistetään voimavaroja ja ammattitaitoa myös kulttuurikuplan ulkopuolelta. Myös hyvinvointialueella on hankehakuja käynnissä kulttuurinäkökulmiin liittyen.

Kulttuuria ja urheilua ei pitäisi nähdä toistensa vastakohtina

Kulttuurifoorumissa näyttelijä ja monessa mukana oleva kulttuuriaktiivi Virpi Rautsiala piti erinomaisen puheenvuoron herättelemällä foorumin osallistujia: "Käsi ylös, jos joku tuntee kaikki tässä tilassa olevat henkilöt?" Yhtään kättä ei noussut. Rautsiala huomautti, että vaikka kulttuurikentällä on vahva yhteenkuuluvuuden tunne, ovat kulttuurikentän toimijat siitä huolimatta kuplautuneet. Hän kannusti tulemaan pois omalta mukavuusalueelta ja tutustumaan paitsi muihin kulttuuritoimijoihin myös esimerkiksi yrityksiin.

Virpi Rautsiala kysyi Kuopion kaupungin tapahtumatuotantovastaava Kari-Pekka Seppäseltä, että mitä kaupungissa pitäisi tehdä toisin? Seppänen on työskennellyt aiemmin Etelä-Suomessa muun muassa isojen urheilutapahtumien yhteydessä. Hänen mukaansa kulttuuri näkyy Etelä-Suomessa myös urheilutapahtumien rinnalla, eivätkä ne ole erillisiä tai toistensa kilpailijoita. Kuopiossa paitsi kaupungin myös kulttuuritoimijoiden tulisi tehdä yhteistyötä isojen tapahtumien yhteydessä, koska se auttaisi markkinoinnissa, myös kävijöiden vetovoimaisuudessa.

Tunnistan kuplautumisen omassakin toiminnassani. Silloin kun työskentelin vielä museokentällä, olin tyytyväinen siihen, että olin omassa kulttuurikuplassani. Ehkä jopa hieman ylpeä siitä. Pidin itseäni aivan yhtä kulttuurimyönteisenä ja -valveutuneena kuin nytkin, mutta en edes halunnut nähdä kulttuurikuplan ulkopuolelle. Ajattelin oman ammatillisuuteni ja asiantuntijuuteni olevan korkealla tasolla ja riittävän. Näin ei kuitenkaan ole ja se paljastui minulle nykyisen työni myötä.

Nyt kun toimin taideasiantuntijana Pohjois-Savon hyvinvointialueella, ja työkavereitani ovat kiinteistöhallinnon asiantuntijat, olen kulttuuritoimijana vähemmistön edustaja. Joudun perustelemaan kulttuuriin liittyviä asioita aivan toisella tavalla kuin kulttuurikentän sisällä. Eikä tämä ole pelkästään huono asia, vaikka aluksi ajattelin niin. Minut on pakotettu pois mukavuusalueeltani ja kulttuurikuplasta. Nykyisessä työssäni en pärjäisi muun muassa ilman rakennus-, kiinteistö-, sähkö- ja projekti-insinöörejä. Jos julkista taidetta sisällytetään rakennushankkeeseen, ei yksikään taidealan asiantuntija selviäsi siitä ilman moniammatillista yhteistyötä. Tämä on ollut itselleni yksi parhaimmista oivalluksista.

Kuka ottaa vastuuta kulttuurista?

On myös totta, että taide on arvovalintakysymys. Mikäli esimerkiksi rakennushankkeiden budjetteihin ja hankesuunnitelmiin ei sisällytetä taidetta, ei siellä ole paikkaa myöskään taiteilijoille. Kulttuuriasioiden edistäminen vaatii kulttuurialan ammattilaisia erilaisten rakenteiden sisälle. Se, että minä toimin Pohjois-Savon hyvinvointialueella, tekee minusta välittäjäyhdyshenkilön kulttuurikentän ja hyvinvointialueen välillä. Tiedän kuinka organisaation rakenteet toimivat. Ulkopuolelta on todella vaikea tuoda mitään rakenteiden sisälle, jos ei tiedä toimintatapoja ja yhteyshenkilöitä.

Olen käyttänyt useammassa yhteydessä esimerkkinä sitä, kuinka minulle on saatettu sanoa "Miksei tuolle sairaalan seinälle voisi laittaa taidetta?" Henkilö, joka ei työskentele sairaalassa, tai vaikka työskentelisikin, ei välttämättä tiedä tai ole kiinnittänyt huomiota tilan toiminnallisuuteen. Tietty seinä saattaa näyttää pitkältä ja tyhjältä (taiteelle oivalliselta seinältä) klo 8-12 välillä, mutta klo 12-15 välillä sen edessä saattaa olla pyykkirullakko tai jokin muu, mikä estää seinän käyttämisen taideteoksen sijoituspaikkana.

Tämä on vain yksi pieni esimerkki, mutta sama toistuu kaikkialla. Asioiden tuominen ulkopuolelta väkisin johonkin järjestelmään tai rakenteisiin ei onnistu, vaan se vaatii yhteistyötä. Kuopiossa on tällä hetkellä se ongelma, ettei täällä ole enää kulttuurijohtajaa kuten aiemmin. Taiteilijat ja muut kulttuurikentän toimijat eivät välttämättä tiedä kehen olla yhteydessä. Kuka on kaupungissa se henkilö, joka edistää kulttuuriasioita ja toimii yhteyshenkilönä siten, että asioita voitaisiin viedä päättäjille asti? Kaupungissa on kuitenkin Kulttuurin edistämisen tiimi, joka onneksi auttaa eteenpäin.

Hyvinvointialueella minä yritän edistää kulttuuriin liittyviä asioita parhaani mukaan muun työni ohessa. On kuitenkin sanottava, että isossa organisaatiossa asiat etenevät hitaasti ja se on vain hyväksyttävä. Esimerkkinä kerrottakoon, että minulla meni noin vuosi saada kasaan henkilöstön sisältä kulttuurihyvinvointityöryhmä, sillä ymmärrettävästi tämä on aihealue, joka ei kuulu sote-toiminnan ydinalueeseen. Koin kuitenkin nopeutta tärkeämmäksi sen, että työryhmässä olisi oikeasti aiheesta kiinnostuneita kuin tehtävään määrättyjä henkilöitä. Kiinnostus aiheeseen antaa hedelmällisen kasvupohjan onnistumisille.

Hyvinvointialueen kulttuurihyvinvointityöryhmän ensimmäisenä tehtävänä on laatia kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Sen avulla määritellään muun muassa se, että kuinka kulttuuriasioita hyvinvointalueella edistetään. Hyvinvointialueella on yhdyspintatoimintoja kaikkien Pohjois-Savon kuntien ja kaupunkien kanssa. Suunnitelmassa on huomioitava yhdyspinnat, jotta yhteistyö saadaan tulevaisuudessa sujumaan sekä yksittäisten taiteilijoiden, yhdistysten että muiden toimijoiden kanssa. Jotta kaikki tiedämme kuinka toimia.

Kulttuurihyvinvointisuunnitelma on valmistuessaan tarkoitus viedä aluehallitukselle asti, jotta suunnitelmaan sitoudutaan myös päättäjien tasolla. Tällaisilla toimilla kulttuuriasioita saadaan juurrutettua myös rakenteisiin sekä kaupungeissa että hyvinvointialueilla. Mutta nämä askelet vievät aikaa.

Kulttuurin näkyväksi tekeminen

Uudenlaisten yhteistöiden ja rakenteisiin vietävän kulttuurimyönteisyyden edistäminen on hidasta, mutta ei mahdotonta. Uskon vanhaan viisauteen - hitaasti hyvä tulee - mutta samalla koen äärimmäisen tärkeäksi sen, että eri toiminnoista tiedotetaan ja pidetään ääntä. Tehdään asiat näkyviksi.

Kulttuurista kirjottamisen merkitys on vähentynyt kaikenlaisissa medioissa. Ja vaikka olenkin sitä mieltä, ettei kulttuuria ja urheilua pitäisi asettaa vastakkain, niin jokainen voi pohtia esimerkiksi sitä, kuinka isoilla otsikoilla, kuvilla ja merkkimäärällä lehdissä ja mediassa kirjoitetaan urheilijoista, urheilutapahtumista ja -tuloksista. Kulttuurisivut ovat kulttuuritoimittajien myötä vähentyneet mikä on johtanut siihen, ettei ole tarpeeksi henkilöitä ja asiantuntijoita, jotka nostaisivat esille kulttuurikentän toimijoita, tapahtumia ja ilmiöitä.

Oma kulttuurikirjoittaminen blogissa on alkuvuosista hidastunut, mutta pidän sitä edelleen tärkeänä. Kirjoitan tätä pääsääntöisesti edelleen itseäni varten, mikä ei ole luonut ulkopuolisia paineita. Silti huomaan, että kirjoituksillani on merkitystä. Juttuja on jaettu esimerkiksi koulujen ja yliopistojen kurssien opetusmateriaaleissa. Yksi aktiivisimmista kannustajistani ja hyvää selkäni takana puhuvista henkilöistä on ollut kuvataiteilija Timo Kokko. Hän on ollut isossa roolissa myös siinä, että aloin aikoinaan hinnoitella omaa ammattitaitoani. Vaikka olen ollut kiitollisessa asemassa siinä, että olen saanut elantoni kulttuurialalla kuukasipalkalla, Kokko on valanut minuun uskoa ja rohkeutta esimerkiksi juuri blogijuttujen asiantuntijuuteen liittyen.

En ole media-alan ja viestinnän asiantuntija, joten en osaa sanoa kuinka valtakunnallisesti voitaisiin ratkaista se, että kulttuurista kirjoitettaisiin enemmän. Että se saisi enemmän näkyvyyttä ja sitä kautta merkityksellisyyttä. Yksittäiset hype-ilmiöt - viimeisimpänä esimerkiksi Taidehalli ja Tommi Toijan työhuone - ovat hyvää ja tärkeää näkyvyyttä, mutta ei kaiken tarvitsisi olla hypeä, että se saa näkyvyyttä. Elämä ei muutenkaan ole pelkkää korkealentoa, vaikka hyvänolon dopamiinihakuisuus tuntuu olevan entistä pakkomielteisempää. Nopeita, näkyviä ja mahdollisimman paljon tunteita tuottavia elämyksiä. 

Kulttuurikirjoittamisen ja -näkyvyyden pitäisi olla tasaista ja jatkuvaa. Se pitäisi nähdä osana arkikulttuuria siinä missä puoli yhdeksän tai paikallisuutiset. Kulttuuri ei ole luksuspalvelu, vaikka meille yritetään niin väittää. Kulttuuri ei myöskään ole mitään puuhastelua, joka toimii pelkkien vapaaehtoisten varassa, vaan muun muassa ihmisyyden ytimen ja muistin ylläpitämistä.

Mustion linna

Fiskarsin lisäksi Raaseporin toinen päänähtävyys oli Mustion linna. Mustioon perustettiin rautaruukki jo vuonna 1561. Rautatehdas lopetti toimintansa 1901. Taidehistorioitsijalle Mustion linna (kartano) päärakennuksineen ja ympäröivine puutarhoineen on kokonaistaideteos. Kartanon rakennukset ovat valmistuneet vuosina 1783-1792.

Nykyisen päärakennuksen rakennutti ruukinpatruuna Magnus Linder II (1751-1801) ja se on Suomen suurin ei-kirkollinen puurakennus. Arkkitehtuuriltaan kartano edustaa rokokoon ja uusklassismin siirtymäkautta. Sisustus on puolestaan kokonaan kustavilaistyylinen.

Hjalmar Linder. Kuva: Wikipedia.

Mustion linnan kukoistuskausi ajoittuu Hjalmar Linderin (1862-1921) aikaan 1900-luvun alkuun. Hjalmar oli menestynyt liikemies, seurapiireissä viihtyvä kosmopoliitti ja taidemesenaatti. Hän hankki Suomeen yhden ensimmäisistä autoista, Mercedes Simplexin, jota oli kuuleman mukaan tavoitellut myös Belgian kuningas, mutta Linder tarjosi enemmän ja toi auton Mustioon. 1910-luvulla hänellä oli jo useita autoja mm. Rolls-Royce Silver Ghost.

Antiikin raunioita kuvaavat maisematapetit 1700-luvulta on maalattu kankaalle.

Työnantajana Hjalmar oli edistyksellinen, sillä hän otti käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän ja maksoi palkkaa myös sairauslomien ajalta jo ennen kuin laki sitä vaati. Työntekijöiden välittämisestä kertoi myös se, että Linder perusti eläkerahaston pitkäaikaisille työntekijöilleen ja heidän perheilleen.

Vihreässä salongissa on Rörstrandin kaakeliuuni.

Valitettavasti työntekijöiden aseman puolustaminen ajoi hänet lopulta vaikeuksiin. Hjalmar Linder kritisoi avoimesti Suomen sisällissodan vankileirien ala-arvoisia oloja, minkä vuoksi hän joutui lähtemään maanpakoon 1918. Hän oli kirjoittanut Hufvudstadsbladetiin artikkelin 25.5.1918 otsikolla Jo riittää verilöyly! (Nog med blodbad!). Kirjelmässä sanottiin muun muassa:

"Hirmuteot jatkuvat maassamme, Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Uhrit on usein valittu sattumanvaraisesti, ja heidät on teloitettu paikoissa, jotka eivät mitenkään liity sodanaikaisiin väkivaltaisuuksiin. Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori."

Linder myös pyysi maan sivistyneistöä näkemään pidemmälle tulevaisuuteen ja estämään sukupolvien mittaisen vihan syntymisen. Kirjoituksen jälkeen Linder leimattiin maanpetturiksi ja hän sai useita tappouhkauksia. Hän joutui myymään omaisuutensa Suomessa ja muuttamaan maanpakoon Ruotsiin. Ruotsissa hän joutui vaikeuksiin, kun häneltä alettiin ulosmitata maksamattomia veroja.

Vuonna 1919 Linder lahjoitti varat taidehistorian professuurin(!) perustamista varten Helsingin yliopistolle ja seuraavana vuonna suuren taidekokoelmansa Nationalmuseetille Tukholmassa ja Suomen taideyhdistykselle Ateneumin taidemuseoon. Lahjoitus sisälsi muun muassa Suomen ainoan Rembrandtin maalauksen ”Lukeva munkki” (nykyisin Sinebrychoffin taidemuseossa) sekä brittitaiteilijoiden Joshua Reynoldsin ja Henry Raeburnin muotokuvamaalaukset. Yllä olevasta vanhasta valokuvasta käy ilmi, että myös yksi Albert Edelfeltin rakastetuimmista teoksista, Kuningatar Blanka, on sijainnut aikoinaan Mustiossa (nykyisin Ateneumin taidemuseossa).

Louis Sparren maalaus Mustion kartanon edustalta Diana-patsaalle päin, 1910.

"Kuninkaan huone". Mustion linnassa on vieraillut kuningas Kustaa III sekä tsaarit Aleksanteri I ja Aleksanteri II. 

Viimeiset vuotensa Hjalmar Linder eli Ranskassa. Kartano myytiin 1941, kunnes Magnus Linder III (1929-2016) hankki lapsuuskotinsa Mustion linnan uudelleen Linder-suvun omistukseen 1985. Kartano oli ehtinyt rapistua pahoin vuosikymmenten aikana. Magnus sai hankittua joitain suvun irtaimistosta ja maalauksista takaisin, ja kartanoa alettiin kunnostaa museoksi yhteistyössä Museoviraston kanssa. Sisustus haluttiin pitää kustavilaistyylisenä. Iso osa irtaimistosta on hankittu jälkikäteen, eivätkä ne ole Mustion linnan alkuperäiskalustoa. Sisustuksella joka tapauksessa kunnioitetaan kartanon alkuperäistä historiaa.

Roiskemaalatut tapetit trofee-tyyppisine sommitelmineen kuvaavat erilaisia ammatteja ja liittyvät Mustion ruukin historiaan. Tapetit löydettiin restauroinnin yhteydessä suojapahvien takaa.

Juhlasalin oikeanpuoleinen ovi on silmää hämäävä trompe l'oiel-maalaus.

Keltaisessa salissa on edelleen toimiva, käsinmaalattu Mariebergin kaakeliuuni.

Nykyisin säätiöityä Mustion linnaa hoitaa Magnus Linder IV:n poika Filip Linder puolisonsa Christinen kanssa. Tuntuu hienolta, että Mustion linnan historia jatkuu edelleen ja siitä pidetään hyvää huolta. 

Constantin Linderin 1. puoliso, kreivitär Marie Linder (o.s. Musin-Puškin). Marie Linder oli Hjalmar Linderin äiti. Hän kirjoitti 1867 ensimmäisen Suomessa julkaistun feministisen romaanin "Aikamme nainen".  

Albert Edelfeltin pastellimaalaus vuodelta 1903 Constantin Linderin puolisona vuosina 1896-1899 olleesta Sophie Mannerheimista(?).

Victor Westerholmin maalaus Mustionjoelta 1917.

Alkuperäinen kartanon edustalla seissyt Diana-veistos on siirretty kartanon sisälle.

Victor Westerholmin maalaus Mustion linnasta 8.3.1917.

Alfred William Finchin maalaus Mustion linnasta vuodelta 1906.

Päärakennuksen ympärille levittäytyy kaunis englantilaistyyppinen maisemapuutarha. Isojen nurmialueiden, polkujen, patsaiden, huvimajojen, näkötornin ja veden päällä kulkevan lummepolun lisäksi itse pidin eniten valtavista vanhoista jalopuista. Puutarhassa on muun muassa jalavia, siperianlehtikuusia, korkkipuita, poppeleita, lehmuksia, tammia, jalopähkinäpuita ja saarnia.

Mustion linnan puistoon on vapaa pääsy ja sinne voi tutustua omatoimisesti. Kartanoon pääsee tutustumaan sisältä vain opastetuilla kierroksilla. Minä olin varannut paikkani opastukselle jo etukäteen. Erityiskiitos mahtavalle oppaalle, joka sai kartanon monipuolisen historian heräämään eloon mielenkiintoisella tavalla. Näin entisenä museoammattilaisena arvostan hyvin järjestettyjä opastuksia.

Raaseporin turistikierroksella (Fiskarsin ruukki, Raaseporin linna, Billnäsin ruukki, Tammisaari) Mustion linna toimi hyvänä tukikohtana, sillä täällä voi myös majoittua. Ajattelin ottaa vierailusta kaiken irti ja varasin majoituksen "valkoisesta palatsista". Edelfeltiksi nimetty sivurakennus on nimetty suunnittelijansa, arkkitehti Carl Albert Edelfeltin (1818-1869) mukaan. Majoitukseen kuului erinomainen aamiainen tunnelmallisessa Linnankrouvissa.

Kulttuurintäyteinen Raaseporin matka huipentui Mustion kauniissa maisemissa.

Lähteet:

Tarja Lehtola: Mustion linnan mahtimies. Kauppalehti 23.8.2017.

Katarina Boijer: Mustion linnan traaginen ja säihkyvä historia. Kotiliesi 12.5.2018.

Katja Weiland-Särmälä: Mustion linnan kustavilainen henki. Antiikki & Design 29.7.2018.

Jukka Heinonen: Marie Linder syleili kaikkia, juhli paheksuntaa herättäen – ja kirjoitti 1860-luvulla ensimmäisen Suomessa julkaistun feministisen romaanin. Seura 17.1.2021.

Teija Alanko: Mustion linnan kartanopuutarha on yksi Suomen huikeimmista. Meillä kotona 13.7.2020.

Visit Raseborg: Mustion linna.