sunnuntai 20. elokuuta 2017

Rukapirtti - Rajakenraalin maja

Ennen kuin siirrytään kokonaan Parppeinvaaralta eteenpäin, haluan esitellä teille erikseen vielä Rajakenraali Erkki Raappanan (1893-1962) majan. Myönnettäköön jälleen, että tuo sotahistoria ei ole vahvinta aluettani, enkä etukäteen tiennyt Erkki Raappanasta mitään. (Blogikollega Kaponieeri saattaisi saada tästä vierailusta vielä enemmän irti.) Rukajärvi sentään oli tuttu, sillä rakennuksessa esitellään Raappanan toimintaa Rukajärven rintamalla. Maja onkin aiemmin tunnettu Rukapirttinä, kunnes se Raappanan kuoltua nimettiin hänen muistoaan kunniottaen Rajakenraalin majaksi.
Rukapirtti oli kenraali  Erkki Raappanan sodanaikainen komento-ja majoituspaikka. Google tietää kertoa, että Raappana "tunnetaan parhaiten Korpikenraalina, upseerina, joka johti 14. divisioonan hyökkäystä Rukajärvelle vuonna 1941. Hän toi Suomelle myös viimeisen suuren torjuntavoiton Ilomantsissa vuoden 1944 elokuussa, jolloin hänen joukkonsa saarrostivat ja tuhosivat korpitaisteluissa kaksi puna-armeijan divisioonaa." 
(Täytyi muuten tarkistaa tuo sana saarrostaa, mutta näyttää olevan ihan oikeaoppinen sotilaallinen termi, kun tarkoituksena on hyökätä ja saartaa vihollinen.)
Suomen armeijan radiokalustoa sotavuosina 1939-1945.
Rukapirtti rakennettiin alun perin Rukajärven rintamalle Novinkajärven rannalle Tiiksan kylään. Se oli 50-vuotispäivälahja divisioonalta komentajalleen, ja majassa on edelleen nähtävillä sen alkuperäisiä kalusteita. Suunnittelutyöstä vastasi divisioonassa palvellut kajaanilainen arkkitehti Eino Pitkänen. Taistelut Suomen ja Neuvostoliiton välillä loppuivat 4.9.1944. Aselepoehtojen mukaan 14. Divisioonan tuli vetäytyä Rukajärveltä Kanta-Suomeen. Tämän myötä myös Rukapirtti jouduttiin kuljettamaan pois lähestyvien neuvostojoukkojen alta. Rukapirtti rakennettiin uudelleen Suomujärven rannalle Lieksaan, jossa se toimi Suomu-Seuran metsästysmajana. Patvinsuon kansallispuiston perustamisen vuoksi Rukapirtti piti jälleen siirtää, ja näin ollen maja pystytettiin Parppeinvaaralle vuonna 1984. 
Rukapirtin alkuperäinen kalusto tehtiin vienankarjalaisesta hongasta. Sodan jälkeen Rukapirtin istuimet päätyivät Kontiorannan varuskuntaan, josta ne luovutettiin 27.5.1961 takaisin majalle. Luovutustilaisuudessa Lieksan Suomujärvellä oli läsnä myös kenraalimajuri Erkki Raappana.
Sotahistoria sekä Raappanan elämä heräävät kyllä eloon videoiden ja tekstien avulla, vaikka ne eivät etukäteen tuttuja olisikaan. Jäin vain miettimään, että olivatko tällaiset "hirsihuvilat" yleisiäkin rintamalla? Raappana oli ilmeisen pidetty kenraali, hänen ansioitaan pidetään kiistattomina ja nimen yhteydessä on käytetty jopa sanaa legendaarinen. Valitettavasti kenraalin ylle asettui kuitenkin asekätkentäsyytösten myötä synkkä varjo. Vaikka korkein oikeus totesi Raappanan syyllistyneen ainoastaan varomattomuudesta tehtyyn virkavirheeseen, sotilasura oli tullut tuon ajankohdan poliittisissa asetelmissa käytännössä päätökseen. Raappana vapautettiin 'yleisen edun' nimissä palveluksesta 5.5.1949 lukien. Erkki ja hänen vaimonsa Sylvia Raappana viettivät viimeiset yhteiset vuotensa Liperissä Lohiniemen tilallaan, jonne he muuttivat syksyllä 1949.
Saksalainen XXXVI Vuoristoarmeijakunta lahjoitti metsäpeuran sarvet Raappanalle. Saksalainen sotilasyhtmä taisteli Suomen Lapissa jatkosodan aikana. Barokkityylinen komentajantuoli on puolestaan Rukajärven suunnan joukkojen lahja kenraalimajurille 50-vuotispäivänä 1943. 
Rukapirtti oli vaikuttava paikka ja sai hämmästelemään kadonnutta käsityötaitoa. Sotien myötä tehtiin upeita puhdetöitä, mutta en tiennyt että suomalaisten sotilaiden käsistä syntyi myös jotain tällaista. Mikäli Raappanan tarina kiinnostaa enemmän, Joensuun maakunta-arkisto on tehnyt hänestä verkkonäyttelyn
Rajakenraalin maja on avoinna Parppeinvaaran Runokylässä
 kesäkaudella toukokuun alusta syyskuun loppuun.

Parppeinvaaran Runokylä

Kirkkokierroksen jälkeen suuntasimme Parppeinvaaran Runokylään. Täältäkin avautui komeat maisemat Ilomantsin yli. Vaara on saanut nimensä 1800-luvulla Parppein suvulta. Jaakko Parppei (1792-1885) oli kuuluisa kanteleensoittaja. Parppeinvaaran Runokylää alettiin rakentaa 1960-luvulla karjalaisen rakennustaidon ja runonlaulajien kunniaksi. Runokylän rakennukset on rakennettu vanhaa perinnettä kunnioittaen tai siirretty muualta.
Runonlaulajan pirtti oli ensimmäinen vaaralle pystytetty perinnerakennus ja se valmistui 1964. Pirtin avaamisen myötä Ilomantsissa elvytettiin karjalaisen kansannaisen perinneasun, feresin, käyttö. Edelleen pirtissä voi kuulla kanteleensoittoa ja nähdä feresejä. Meidän vierailullamme kansanmuusikko Liisa Matveinen soitti mm. sekä Valamon että Konevitsan kirkonkellot. Voisin kuunnella kanteensoittoa loputtomiin! Kuten ruotsalainen antropologi Gustaf Rezius kuvaili Jaakko Parppein soittoa: "Se oli lempeää, harrasta, surumielistä musiikkia; meistä se tuntui tulevan kaukaa, epämääräisestä suunnasta: hiljainen sointi ilmasta, humina avaruudesta." (Teksti: Rauno Nieminen - Parppein kantele)
Ilomantsi on ollut vuosisatoja itäisen ja läntisen kulttuurin kohtauspaikka. Yhteydet Venäjän Karjalaan olivat vilkkaat. Ennen 1600-lukua suuri osa paikkakuntalaisista oli ortodokseja. Ortodoksinen kirkko suhtautui suopeammin runonlauluun kuin luterilainen kirkko. Runonlaulutaito siirtyi muistinvaraisena sukupolvelta toiselle. Nimensä mukaisesti runoja laulettiin, ei lausuttu. Runonlaulutyyppeihin kuuluivat kertovat runot, tunnelmarunot, häälaulut sekä loitsut. Runonkerääjät löysivät kansallisuusaatteen innoitamana Ilomantsista rikkaan runoaarteiston. 
Toivo Talven maalaus itkuvirsien esittäjästä, 1935.
Mateli Kuivalattaren syntymäkodin pihapiiristä Koitereen rannalta, Huhuksen Siitarinvaaralta siirretty kaksiosainen aitta. Aitan portailla Mateli lauloi runoja Elias Lönnrotille 1838.
Parppeinvaaralle 1970-luvulla siirretty Mateli Kuivalattaren (Magdaleena Ikonen os. Kuivalainen 1771-1846) aitta esitteli runonlaulajan elämää. Matelia pidetään yhteä merkittävimmistä Kantelettaren karjalaisten runojen laulajista. Mateli Kuivalatar oli harras luterilainen, mutta kansanusko loitsuineen ja parannustaitoineen oli hänelle tärkeää. Krisitilliset ainekset ja kansanusko elivät hänen elämässään rinta rinnan ja sekoittuivat loitsuissa. Niillä pyrittiin parantamaan sairauksia, saamaan metsästysonnea ja nostattamaan lempeä.

Nouse lempi liehumahan,
Kunnia kukostamahan!
Kule kuu, palate päivä,
Pala nuorten miesten mieli!
Syän syttyös tulehen,
Povi polttohon kovahan,
Vatsa valkien väkehen,
Mieli melki heltehesen,
Jott' ei oisi öissä maata,
Eikä päivällä levätä! 
Parppeinvaaralle rakennettiin vuonna 1980 Kaikkien pyhien tsasouna. Sen esikuvana käytettiin sodassa tuhoutunutta Korpiselän Tolvajärven tsasounaa. Tsasounahanke oli ollut ajatuksissa jo 1970-luvulla, mutta sai tuulta alleen vasta, kun Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö ja ortodoksinen seurakunta saivat yhteistyökumppanikseen - hieman yllättäen - Yleisradion. YLE tarvitsi karjalaista rukoushuonetta runonlaulaja Larin Paraskesta (1833-1904) kertovaa dokumenttia varten. Tsasounan rakensivat paikalliset hirsirakentamisen ammattilaiset, mutta monet yksityiskohdat, kuten risti ja ovi, valmistettiin TV 2:n työpajoissa. Ikonit maalasi paikallinen ikonimaalausryhmä.
Ravintola Parppeinpirtti oli hyvä paikka tankata seuraavaa kohdetta varten. Tässä vaiheessa alkoi olla jo sen verran nälkäkin, että ruokatauko oli paikallaan (osa porukasta alkoi hieman ärtyä). Etukäteen 23.50 euron hinta hieman hirvitti, mutta oli täysin jokaisen euron arvoinen! (Eikä tämä ei ole maksettu mainos.) Tänne tullessa kannattaa tosiaan kerryttää sitä nälän tunnetta, sillä nykykarjalainen pitoateria tarjoilee mm. talon perinneleipomossa paistettuja riisipiiroita ja vatruskoita munavoin kera, vihersalaattia, valkosipulista salaatinkastiketta, metsäsienisalaattia, pirtin kaalisalaattia, tomaatti-sipulisalaattia, perinteistä tilli-etikkakurkkua, terriinejä, karjalaista kaalia, kurkkuveneitä, Valamon luostarin hapankaalia, kylmäsavulohta, smetana- ja sherrysillejä, savusärkeä, salaattijuustokuutioita ja porkkana-puolukkahilloa. Olin jo alkupalojen jälkeen ihan täynnä, mutta kaikkea teki mieli maistaa....
Ilomantsi aikoi tosiaan tehdä turisteihinsa hyvän vaikutelman! 
Ja hei, Parppeinvaara kuuluu myös Museokorttikohteisiin!

lauantai 19. elokuuta 2017

Elian kirkko ja Kokonniemen kalmisto

Sadan enkelin kirkosta siirryimme Pyhän profeetta Elian kirkkoon. Täällä olin etukäteen "vähän salaa" töiden puolesta viime marraskuussa vieraillutkin, vaikka sovittiin että mennään Ilomantsiin yhdessä. Mutta kuten Sissolan vierailun yhteydessä sanoinkin, ei se talvella tehty vierailu ollut ollenkaan sama asia.
Ilomantsin pitäjä eli pogosta sai veronkanto-oikeuden todennäköisesti jo 1300-luvulla. Ensimmäinen maininta pyhän Elian seurakunnasta on Vatjan viidenneksen verokirjassa vuodelta 1500. Pieni profeetta Elian, tai karjalaisittain Iljan, ortodoksinen kirkko sijaitsi aikoinaan luterilaisen kirkon vieressä Pappilanvaaralla. Ilomantsi on yli 500-vuotisen historiansa ajan elänyt idän ja lännen kulttuurin välissä. Nykyään Ilomantsi on Suomen ortodoksisin kunta, sillä asukkaista yli 17 % kuuluu ortodoksiseen kirkkoon. Täällä karjalainen mielenmaisema yhdistyy itäsavolaiseen luonteenlaatuun.
Asukasluvultaan (5214 henkeä) kunta on pieni, mutta Ilomantsissa kohoaa Suomen suurin ortodoksinen puukirkko. Viisikupolinen kirkko on pietarilaisen arkkitehti S.V. Sadovnikovin suunnittelema ja se vihittiin käyttöönsä 1892. Järjestyksessään kirkko on paikkakunnan kuudes ortodoksinen kirkko. Edellinen Elian kirkko purettiin huonokuntoisena vuonna 1917.
Elian kirkossa ei saanut valokuvata sisällä, mutta koska dokumentoin kirkkoa talvella RIISAn kokoelmiin, sain kirkkoherra Ioannis Lampropoulokselta luvan julkaista kuvat myös blogin puolella. Ikonostaasi on valmistettu Pietarissa. 
Rukouksellisesti kirkon merkittävin ikoni sijaitsee kirkkosalin vasemmassa reunassa. Sinitaustainen Tihvinän Jumalanäidin ikoni on maalattu 1756 ja se on peräisin rajan taakse jääneestä Melaselän tsasounasta.  Sen kerrotaan olevan rukoushuoneen ainut pelastunut ikoni. Viime sotien jälkeen ikonien arvoa ei ymmärretty, ja perimätiedon mukaan kyseistä ikonia oli käytetty "ennen löytymistään" eräässä talossa jopa tiskipöydän kantena! Kyseisen ikonin kopiota kuljetetaan edelleen vuosittain veneristisaatossa Ilomantsista Melaselkään.
Pitkospuita pitkin Kokonniemeen.
Kyselin etukäteen vinkkejä Ilomantsin matkailuun ja kaikkia kohteita ei yhden päivän aikana ehditty kiertää. Jotta päivä ei olisi mennyt suorittamiseksi poimittiin vain muutama kohde. Elian kirkon vieressä sijaitsee Kokonniemen kalmisto, jossa myös poikkesimme. Myös Jalkaisin-blogi on vieraillut kalmistossa kesällä 2012, ja mainitsi sen olevan "kaunein hautuumaa, jolla olen käynyt".
Seuraava teksti on lainattu Kokonniemen kalmiston esittelytekstistä:

"Karjalaiset perustivat kalmistonsa vesiväylien varsille, niemiin tai saariin. Kokonniemi on tyypillinen karjalainen luonnonvarainen ortodoksinen kalmisto. Se perustttiin 1790-luvulla ja se toimi kauan seurakunnan päähautausmaana. 
Edesmenneiden puolesta rukoileminen ja haudoilla käynti kuuluvat karjalaiseen kristilliseen perinteeseen. Kokonniemessäkin käydään yhä muistelemassa edesmenneitä. Paikka on pyhä. Kävijältä odotetaan kunnioitusta ja arvostusta ikiaikaisia arvoja kohtaan. Kaikenlainen häiriön aiheuttaminen alueella on kielletty.
Ortodoksisen kristillisen ajattelun mukaan kaikki maallinen katoaa, myös haudat. Vain sielut jatkavat elämäänsä iankaikkisuudessa. Metsän kätkössä on vanhoja säilyneitä kivimuistomerkkejä. Kokonniemeä ei kuitenkaan määrittele moderni tiukka hautageometria. 
Tunnetuimpia Kokonniemeen haudattuja vainajia ovat runonlaulaja Simana Sissonen (k. 1848) ja opettaja Johannes Karhapää (k. 1918). Simanan hirsinen hautamuistomerkki eli grobu on sisäänkäynnin jälkeen heti oikealla.
Alue on muinaismuistolain perusteella suojeltua aluetta. Voit kävellä kalmistossa vapaasti. Toivomme kuitenkin, että käytät jo valmiiksi tallattuja metsäpolkuja. Nykyinen Kokonniemi on pitkälti muurahaisten valtakuntaa. Kaikki elävä on arvokasta."

"Useimmilla hautuumailla rahisee hiekka jaloissasi,
Kokonniemen poluilla tuskin kuulet
askeltesi ääntä,
lehdet, neulaset, sammalet,
kunnioittavat nukkuvien rauhaa."
- Leo Mäkelä -
Simana Sissosen (1786-1848) grobu.
Muurahaiset olivat todellakin vallanneet Kokonniemen. Jalkojansa sai liikutella vilkkaasti, jotta pienet työläiset eivät olisi kipitelleet kengille. Täällä luonto ja rauha olivat läsnä. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun vierailin hautausmaalla jossa haudat eivät seisoneet suorissa riveissä. Ajoittain näytti jopa siltä kuin ne olisivat kurkistelleet kuusten takaa....
Niin kaunis on hiljaisuus.
Taisin vähän mielessäni riemuita, että pääsin tutustumaan Ilomantsiin kesäasussaan. Ja siitä, että paikkakunnalle on tarve tulla toistekin. Nimikin on jo täynnä iloa. Tosin ystäväni selvitti automatkalla, että paikkakunnan nimi olisi peräisin munkki Ilja Mantsisesta, joka olisi tullut Laatokalta Mantsinsaaresta perustamaan Ilomantsiin Iljalle pyhitettyä kirkkoa. Saamen pohjalta lähtevän selityksen on esittänyt Ante Aikio, jonka mukaan Ilomantsi perustuu kokonaan saameen ja merkitsee ’ylimmäinen’ (lausutaan suurin piirtein "ilomaantse"). Selitys on äänteellisesti perusteltu ja merkitykseltään luonteva: Ilomantsinjärvi on omalla reitillään vesistön ylin järvi. Nimi on siis alkuaan vesistönimi ja vasta toissijaisesti kylän ja pitäjän nimi (lähde: Alpo Räisäinen - Pielisen Karjalan saamelaisperäisiä paikannimiä).

Onko ruudun toisella puolen Ilomantsin kävijöitä?

Sadan enkelin kirkko

Varsinainen yhteinen tutustuminen Ilomantsiin ystävien kanssa alkoi evankelisluterilaisesta kirkosta, joka sijaitsee kauniilla paikalla Pappilanvaaralla. Laelta näkee Ilomantsinjärvelle. Kirkko on luterilaisittain erikoinen ja sitä kutsutaankin värikkäästä koristelustaan johtuen kuvakirkoksi. Vuonna 1796 Henrik Johan Mechelinin johdolla rakennettu kirkko on järjestyksessään viides, joten Ilomantsin seurakunnan pitkää historiaa voi ymmärtää jo sitä kautta.  
Ilomantsin kirkon koristelusta vastasi Samuel Elmgren 1830-1832. Ajatus luterilaisittain poikkeuksellisen runsaasta koristelusta on Heikki Hangan tutkimuksen mukaan saatu todennäköisesti läheisen ortodoksisen kirkon runsaasta maalauskoristelusta ja ikoneista. Samuel Elmgren maalasi kirkkoon puolensataa enkelihahmoa sekä lukuisia Raamatun kertomuksia ja henkilöitä. Hangan mukaan kirkon koristelutyyli on ainutlaatuinen. Elmgren maalasi kuvakoristelut pääosin liimaväreillä, mutta paranteli yksityiskohtia öljyvärein. Maalaustyyli edustaa kansanomaista uusklassismia ja lähimmät vastineet koristelutyylille löytyvät Ruotsista.
Kirkossa ei tarvitse jäädä miettimään mitä henkilöt ja tapahtumat esittävät, sillä jokaisen yhteydessä on teksti selittämässä aihetta. Näin kuvat toimivat opetuskuvina nykyisillekin kävijöille, mikäli esimerkiksi evankelistojen henkilöllisyyden paljastavat attribuutit ovat päässeet unohtumaan (Johannes - kotka, Matteus - enkeli, Markus - leijona, Luukas - härkä).
1840-luvulla kirkkoa korjattiin ja uudistettiin mm. lehtereitä, kuoria ja eteisiä. Tällöin myös osa alkuperäisestä Elmgrenin koristelusta jäi uuden maalipinnan alle. Korjaukset jatkuivat 1900-luvun alussa. Viipurilainen arkkitehti Juhani Viiste pyrki säilyttämään Elmgrenin maalaukset sisätilojen kunnostuksen yhteydessä. Näiden vanhojen maalausten kunnostajaksi valittiin viipurilainen taiteilija Lauri Välke. Hän maalasi kirkkoon myös lisää enkeleitä. Apuna toimi enolainen taidemaalari Eino Härkönen. Viimeisin suuri korjaus tehtin vuosina 1993-1994, jolloin puhdistettiin ja entisöitiin vanhoja maalaksia. 
Kirkko oli tosiaan värikäs ja koristeellinen muihin näkemiini luterilaisiin kirkkoihin verrattuna. 
Hyvä alku Ilomantsin turistivierailulle.