Parppeinvaaran Runokylä

Kirkkokierroksen jälkeen suuntasimme Parppeinvaaran Runokylään. Täältäkin avautui komeat maisemat Ilomantsin yli. Vaara on saanut nimensä 1800-luvulla Parppein suvulta. Jaakko Parppei (1792-1885) oli kuuluisa kanteleensoittaja. Parppeinvaaran Runokylää alettiin rakentaa 1960-luvulla karjalaisen rakennustaidon ja runonlaulajien kunniaksi. Runokylän rakennukset on rakennettu vanhaa perinnettä kunnioittaen tai siirretty muualta.

Runonlaulajan pirtti oli ensimmäinen vaaralle pystytetty perinnerakennus ja se valmistui 1964. Pirtin avaamisen myötä Ilomantsissa elvytettiin karjalaisen kansannaisen perinneasun, feresin, käyttö. Edelleen pirtissä voi kuulla kanteleensoittoa ja nähdä feresejä. Meidän vierailullamme kansanmuusikko Liisa Matveinen soitti mm. sekä Valamon että Konevitsan kirkonkellot. Voisin kuunnella kanteensoittoa loputtomiin! Kuten ruotsalainen antropologi Gustaf Rezius kuvaili Jaakko Parppein soittoa: "Se oli lempeää, harrasta, surumielistä musiikkia; meistä se tuntui tulevan kaukaa, epämääräisestä suunnasta: hiljainen sointi ilmasta, humina avaruudesta." (Teksti: Rauno Nieminen - Parppein kantele)

Ilomantsi on ollut vuosisatoja itäisen ja läntisen kulttuurin kohtauspaikka. Yhteydet Venäjän Karjalaan olivat vilkkaat. Ennen 1600-lukua suuri osa paikkakuntalaisista oli ortodokseja. Ortodoksinen kirkko suhtautui suopeammin runonlauluun kuin luterilainen kirkko. Runonlaulutaito siirtyi muistinvaraisena sukupolvelta toiselle. Nimensä mukaisesti runoja laulettiin, ei lausuttu. Runonlaulutyyppeihin kuuluivat kertovat runot, tunnelmarunot, häälaulut sekä loitsut. Runonkerääjät löysivät kansallisuusaatteen innoitamana Ilomantsista rikkaan runoaarteiston. 

Toivo Talven maalaus itkuvirsien esittäjästä, 1935.

Mateli Kuivalattaren syntymäkodin pihapiiristä Koitereen rannalta, Huhuksen Siitarinvaaralta siirretty kaksiosainen aitta. Aitan portailla Mateli lauloi runoja Elias Lönnrotille 1838.

Parppeinvaaralle 1970-luvulla siirretty Mateli Kuivalattaren (Magdaleena Ikonen os. Kuivalainen 1771-1846) aitta esitteli runonlaulajan elämää. Matelia pidetään yhteä merkittävimmistä Kantelettaren karjalaisten runojen laulajista. Mateli Kuivalatar oli harras luterilainen, mutta kansanusko loitsuineen ja parannustaitoineen oli hänelle tärkeää. Krisitilliset ainekset ja kansanusko elivät hänen elämässään rinta rinnan ja sekoittuivat loitsuissa. Niillä pyrittiin parantamaan sairauksia, saamaan metsästysonnea ja nostattamaan lempeä.

Nouse lempi liehumahan,

Kunnia kukostamahan!

Kule kuu, palate päivä,

Pala nuorten miesten mieli!

Syän syttyös tulehen,

Povi polttohon kovahan,

Vatsa valkien väkehen,

Mieli melki heltehesen,

Jott' ei oisi öissä maata,

Eikä päivällä levätä! 

Parppeinvaaralle rakennettiin vuonna 1980 Kaikkien pyhien tsasouna. Sen esikuvana käytettiin sodassa tuhoutunutta Korpiselän Tolvajärven tsasounaa. Tsasounahanke oli ollut ajatuksissa jo 1970-luvulla, mutta sai tuulta alleen vasta, kun Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö ja ortodoksinen seurakunta saivat yhteistyökumppanikseen - hieman yllättäen - Yleisradion. YLE tarvitsi karjalaista rukoushuonetta runonlaulaja Larin Paraskesta (1833-1904) kertovaa dokumenttia varten. Tsasounan rakensivat paikalliset hirsirakentamisen ammattilaiset, mutta monet yksityiskohdat, kuten risti ja ovi, valmistettiin TV 2:n työpajoissa. Ikonit maalasi paikallinen ikonimaalausryhmä.

Ravintola Parppeinpirtti oli hyvä paikka tankata seuraavaa kohdetta varten. Tässä vaiheessa alkoi olla jo sen verran nälkäkin, että ruokatauko oli paikallaan (osa porukasta alkoi hieman ärtyä). Etukäteen 23.50 euron hinta hieman hirvitti, mutta oli täysin jokaisen euron arvoinen! (Eikä tämä ei ole maksettu mainos.) Tänne tullessa kannattaa tosiaan kerryttää sitä nälän tunnetta, sillä nykykarjalainen pitoateria tarjoilee mm. talon perinneleipomossa paistettuja riisipiiroita ja vatruskoita munavoin kera, vihersalaattia, valkosipulista salaatinkastiketta, metsäsienisalaattia, pirtin kaalisalaattia, tomaatti-sipulisalaattia, perinteistä tilli-etikkakurkkua, terriinejä, karjalaista kaalia, kurkkuveneitä, Valamon luostarin hapankaalia, kylmäsavulohta, smetana- ja sherrysillejä, savusärkeä, salaattijuustokuutioita ja porkkana-puolukkahilloa. Olin jo alkupalojen jälkeen ihan täynnä, mutta kaikkea teki mieli maistaa....

Ilomantsi aikoi tosiaan tehdä turisteihinsa hyvän vaikutelman! 

Ja hei, Parppeinvaara kuuluu myös Museokorttikohteisiin!

Karjalainen rukoushuone

Pohjois-Savossa, Pielaveden Taipaleen kylässä peltomaiseman keskellä, kohoaa kauniisti harmaantuva rakennus. Arkkipiispa Leo rakennutti tsasounan eli karjalaisen rukoushuoneen vuonna 2008 kiitollisuudesta vanhempiaan ja kunnioituksesta karjalaisia siirtolaisia kohtaan. Vierailupäivä osui sattumalta tsasounan 8-vuotispäivälle. Hirsinen rakennus kunnioittaa olemassaolollaan myös perinteistä käsityötaitoa.

Kupolin haapapaanut olivat rakennettaessa uudet, mutta muuten katto on Tyrvään Pyhän Olavin kirkon ylijäämää. Eräänlaista ekumeniaa tämäkin.

Kesäkuun helteet olivat juuri vaihtuneet viimaiseen säähän, mutta tunnelma oli lämmin. Vierailin tsasounalla ensimmäisen kerran vuonna 2009, ja sen jälkeen aika on patinoinut vaaleita hirsiä hiljalleen. Siinä missä ortodoksiset kirkot ovat usein täynnä sakraaliesineiden ja kirkkotekstiilien kimallusta, rukoushuoneissa tunnelma on toinen.  

Tsasounat ovat nimensä mukaisesti pienehköjä rukoushuoneita hetkipalveluksia varten. Alun perin rukoushuoneissa ei ollut tarkoitus järjestää liturgioita, mutta näin kuitenkin tapahtuu, mikäli tsasouna on esimerkiksi syrjäkylän ainoa kirkollinen rakennus. 

Samoin kuin kirkot, myös tsasounat pyhitetään pyhien henkilöiden muistolle. Taipaleen tsasouna on pyhitetty pyhälle pappismarttyyri Blasios Sebastialaiselle, pyhille marttyyreille Florokselle ja Laurokselle sekä kaikille Karjalan pyhille.

Tsasounan ulkokuori näyttää jo ikääntyneen, mutta sisällä tuntee edelleen tuoreen puun tuoksun. Katseen vangitsevat heti ovella Harri Stefaniuksen maalaamat ikonit. Ikonien tausta hehkuu punaisena ja pyhien nimet ja tekstit on kirjoitettu karjalaksi, kenties ainoana maailmassa.   

Arkkipiispa Leo on yksi näkyvimmistä karjalan kielen ja kulttuurin puolestapuhujista. Hän toimii myös Karjalan Kielen Seuran puheenjohtajana. Nykyään tavallisessa arkielämässä harva kuulee karjalan kieltä, vaikka kielen säilyttämiseksi on tehty paljon. Kieli on kuitenkin edelleen uhanalainen. Tämän vuoksi oli mukava kuulla Leon lausumana ikonien tekstejä, kuinka sanat heräsivät eloon. Paljon tuttua, mutta myös vierasta. Välillä oli helpompi tunnistaa ikonin pyhä attribuuteista kuin teksteistä.

Ajatus omasta tsasounasta syntyi Leolle hänen ollessaan vasta 6-vuotias. Sota oli ohi, jälleenrakennuskausi käynnissä ja kirkkoja harvakseltaan. Hänen Salmista kotoisin olleet vanhempansa kokivat oman kirkon ja kotipitäjän tsasounan kaipuuta. Leo on sanonut, ettei tsasouna ole vain häntä ja hänen haaveitaan varten, vaan se edustaa kaikkea sitä mitä maaseudulla on vuosikymmenten aikana tapahtunut. Tsasouna symboloi muun muassa pysähtymistä, uutta alkua ja elämänmuutosta.

Romanian lehtikuusesta tehdyn lattian ruuvien kolot on täytetty pienillä puunapeilla.

Hymyilevää tsasounan rakennuttajaa oli lempeä katsella. Tämä ei ole pelkästään kunnianosoitus karjalaiselle kulttuurille vaan esimerkki myös siitä, kuinka haaveita kannattaa tavoitella läpi elämän. Olivatpa ne sitten pieniä tai suuria. Haaveillessani itse taidehistoriasta, luulin tieni katkeavan koepelkoon. En luottanut täysillä siihen, että yliopiston ovet aukeaisivat, vaikka yritystä riitti. Tärkeintä on kuitenkin yrittää tavoitella unelmiaan, vaikka usko välillä horjuisi. Pienin askelin on joka tapauksessa lähempänä haaveita kuin olemalla tekemättä mitään. Pienin askelin näkee myös edistystä, jonka myötä rohkaistuu uskomaan päämäärän toteutumiseen uudelleen. 

Päällimmäisenä vierailusta jäi mieleen luonto ja rauha. Ikoneja oli ilmestynyt seinille enemmän sitten vuoden 2009, ja monessa on kuvattu kasveja tai eläimiä. Hirsisalvosten päätyihin oli kiinnitetty kuin pieniä kasvioita. Niihin on kuvattu kukkia ja kasveja tsasounaa ympäröivästä luonnosta. Harri Stefanius maalaa ikoneja tsasounaan edelleen, joten seinäpinnat värittyvät pyhillä kuvilla pikku hiljaa.

Tsasouna sijaitsee osoitteessa Pielavesi, Säviäntaipale, Karttulantie 645. 

Yhteystiedot löytyvät ovenpielestä mikäli tsasounaan haluaa kurkistaa sisälle.

Tsasounan valmistumista seuraavan dokumentin on ohjannut 

Satu Väätäinen ja se on katsottavissa Yle Areenasta.

Alapitkän tsasouna

...toisin sanoen Pyhän Kolminaisuuden tsasouna Pohjois-Savossa, Lapinlahden kylässä Alapitkällä. Tässä rukoushuoneessa olin vieraillut kerran aiemmin vuosia sitten työporukan kanssa ja tarkoitus oli vierailla myös kesällä 2011 kun olin kesätöissä naapurissa, Suomen Asustusmuseossa, mutta työajat menivät päällekkäin aukioloaikojen kanssa. Nyt otin siis ihan asiakseni käydä tsasounassa sisällä.

Tsasounan vieressä on Veikko Vennamon rintakuva, joka toimi Suomen asutustoiminnan pääorganisoijana vuosina 1944-1959. Muistomerkki kunnioittaa paitsi Vennamon työpanosta Karjalan evakkojen asuttamisessa myös kaikkia muita asutustoiminnan hyväksi työtä tehneitä henkilöitä.

Alapitkän Pyhän Kolminaisuuden tsasouna vihittiin käyttöön 8. kesäkuuta 1952. Se on arkkitehti Kai Englundin suunnittelema ja yksi ensimmäisistä jälleenrakennuskauden rukoushuoneista. Tsasouna rakennettiin talkoilla ja keräysvaroin. Vihreiden kirkkolippujen välissä olevat ikonit ovat piispa Arsenin maalaamat.

Pieni mutta kaunis paikka. Tsasouna on ympärivuotisessa käytössä ja kuulin että sinne on varattu jo häätkin.

Tsasounaan on vapaa pääsy ja se on avoinna yleisölle 6.8. saakka 

keskiviikosta sunnuntaihin klo 10-16. 

Osoite on Alapitkäntie 14, 71910 Alapitkä.

Aurinkoa jälleen

Rankkasateiden ja ukkosten jälkeen aurinko porotti jälleen. Kanat viettivät siestaa varjossa keskipäivän auringolta. Tunnistavat hahmoni jo kaukaa ja kukko kiekuu usein aamutervehdykset. Hirmuinen jutustelu alkaa viimeistään kauranjyviä kantaessani. Omenalohkot katoavat myös nopeasti parempiin nokkiin.

Päärakennukselta puimalaan kävellessä on hyvä bongailla päiväperhosia. Tämän päivän saldoksi tuli nokkosperhonen, kaali- ja metsänokiperhonen sekä jonkin sortin sinisiipi. Muuten museolla oli hiljaista. Tällaisina päivinä ehtii nauttia itsekin ympäröivästä luonnosta.

Kivenheiton päässä museolta on myös Asutustoiminnan muistomerkki ja Pyhän Kolminaisuuden tsasouna, joka vihittiin käyttöön vuonna 1952. Se on yksi ensimmäisistä jälleenrakennuskaudella valmistuneista ortodoksipyhäköistä.

"Yli 400 000 karjalaista menetti viime sodissa 1939-45 kotinsa. Monet olivat evakkomatkalla kaksi kertaa. Heille osoitettiin uudet asuinsijat pitäjittäin. Suomi oli 1940-luvun ainoa maa Euroopassa, joka asutti sodissa evakkoon joutuneet kansalaisensa."