Hurmioitunut

sunnuntai 8. syyskuuta 2024

EMMA

Collection Kakkonen. Heini Riitahuhdan, Alma Jantusen ja Jasmin Anoschkinin teoksia.

Näinkin paljon taidetta seuraavalle henkilölle on noloa tunnustaa, että olen vieraillut edellisen kerran Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa 16 vuotta sitten. Olin tuolloin opiskelija ja ajattelin pitää matkakustannukset pieninä (ja majoituskustannukset nollilla) tekemällä museoon tehokkaan päiväretken. Ajoin laina-autolla Kuopiosta Espooseen vain nähdäkseni Claude Monet'n teoksia. Näyttely oli upea ja ostin museokaupasta julkaisun, joka on yksi kirjahyllyni aarteista. Muutamaa vuotta myöhemmin matkustin myös Monet'n puutarhaan Givernyyn.

EMMAsta jäi kyseisen näyttelyn vuoksi hyvä muisto, mutta en tuolloin ehtinyt nähdä valtavasta näyttelykeskuksesta juuri muuta. Matkustaminen oli raskasta, ja ehkä se on jättänyt vääristyneen mielikuvan siitä, että museo olisi jotenkin vaikeasti saavutettavissa. Autottomana en ole tullut tutkineeksi julkisen liikenteen mahdollisuutta.

Tapiolan metroasema. Kim Simonsson: Emma jättää jäljen, 2016. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Kuinka löytää perille

Kunnes nyt viimeisimmällä Helsingin matkalla päätin yhdistää näyttelykierrokseen myös EMMAn. Nettisivuilta löytyy erinomaiset julkisen liikenteen ohjeet Löydä meille-kohdasta. Valitsin metron, jolla matkustin Tapiolan asemalle saakka. Metromatka Kampista Tapiolaan kesti noin 13 minuuttia. Tästä eteenpäin seurasin tarkkaa reittiohjetta asemalaiturilta liukuportaiden kautta kadulle ja museoon saakka. (Kirppistelijöille tiedoksi, että matkan varrelle osuu ainakin yksi kirpputori. Fida, Heikintori.) Seurasin kirjallisia ohjeita, mutta linkin takaa löytyy myös video-opastus. Kävelin Tapiolan metroasemalta EMMAan noin 10 minuuttia (800 metriä).

Collection Kakkonen

Positiivisesti yllättäneen matkustuskokemuksen jälkeen odotin jännityksellä, että miltä museo näyttää. Edellisestä vierailusta ei ollut jäänyt juurikaan yleisiä muistoja Monet'n teosten lisäksi. EMMA sijaitsee näyttelykeskus WeeGeessä, jossa on siis paljon muutakin nähtävää kuin modernia taidetta.

Birger Kaipiaisen teoksia. Collection Kakkonen.

Francesca Mascitti Lindh: Kaksi reliefiä, 1974-76, Kolme reliefiä, 1969-71. Collection Kakkonen.

Katutason näyttelytilat on annettu Collection Kakkosen esittelyyn. Tämä oli muutama vuosi sitten suuri uutinen, kun kauppaneuvos Kyösti Kakkonen, Espoon modernin taiteen museo EMMA ja Espoon kaupunki solmivat yhteistyösopimuksen, jossa Kakkosen keräämä muotoilu- ja taide-esineiden kokoelma tuli esille EMMAan.

"EMMAan talletetut noin 1300 teosta keskittyvät kokoelman ytimeen: suomalaiseen keramiikkaan ja lasiin.

Taiteilijoiden esittely ja seitsemän teemakokonaisuutta kertovat suomalaisesta muotoilusta eri näkökulmista. Esillä on taide-esineitä sekä rajattuja sarjoja. Näyttelyssä voi tutustua taideteollisuuden helmiin, muotoilun klassikoihin ja harvinaisuuksiin sekä muotoilun raja-aitoja ravisteleviin taideteoksiin."

Nanny Still: Meloni, Prisma/Jäävuori, Saturnus. Riihimäen lasi, 1960. Pyörittäen muottiin puhallettu lasi, hiottu. Collection Kakkonen.

Helena Tynell: Polar-sarjan maljakoita. Riihimäen lasi, 1959. Muottiin kiinnipuhallettu lasi, monivärinen värialoitus, hiottu. Collection Kakkonen.

Näyttely on täynnä häkellyttävän kauniita esineitä. Kyösti Kakkosen videohaastattelun lisäksi esineistä ja taiteilijoista on saatavilla runsaasti lisätietoa. En katsonut näyttelytilan kokoa etukäteen sinne astuessani, mutta kun aikaa oli mennyt puolisen tuntia ja mietin päivän aikataulua huomasin, että olin vasta puolivälissä näyttelyn kaikkia esineitä ja yläkerta kokonaan näkemättä.

Markku Salo: Amazonas, 1991/2022, metalliverkkoon puhallettu, valettu ja driivattu lasi. Collection Kakkonen.

Aune Siimes: Maljoja, noin 1954-59, muovaus- ja leikkaustekniikat, biskviiposliini, värjätyt massat. Collection Kakkonen.

Alma Jantunen: Lady Hyacith, 2022, Ruusunnuppu sarjasta Hvitträsk, 2021, Baby sarjasta Hvitträsk, 2021. Vapaasti puhallettu lasi, hyttityö. Collection Kakkonen.

Olin luullut, että Collection Kakkosen kokoelma sisältäisi vain keramiikka- ja lasitaiteen klassikoita ja harvinaisuuksia, mutta ilahduin, sillä esillä oli myös uusien muotoilijoiden ja taiteilijoiden teoksia. Suomalaista muotoilua pidetään funktionalismin vanavedessä edelleen virtaviivaisena ja käytännöllisenä, mutta onneksi se ei ole enää pelkästään sitä. Muun muassa Alma Jantusen ja Jasmin Anoschkinin teokset leikkivät värien lisäksi kaikenlaisilla muodoilla.

Näyttelytilojen koko häkellyttää

Yläkerrassa oli useampia näyttelyitä, joiden tiivistäminen yhteen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Näyttelypinta-alaa on kaikkiaan 6000m2. Sen sijaan keskityn kertomaan näyttelytunnelmasta yleisesti. Ensimmäiseksi minua viehätti avarat tilat ja betonin tuntu. WeeGeen näyttelykeskus sijaitsee Aarno Ruusuvuoren (1925-1992) suunnittelemassa entisessä Weilin & Göösin painotalossa, joka on yksi 1960-luvun betoniarkkitehtuurin merkkiteos Suomessa.

Tilat ovat niin avarat, että kaikilla näyttelyillä ja yksittäisillä teoksilla on ilmaa ympärillään. Täällä ei tule sellaista "norsu posliinikaupassa" -tunnelmaa. Uskon, että lapsiperheilläkin on matala kynnys astua tutkimusmatkalle taidemuseoon, jossa voi huoletta kierrellä ympäriinsä. Toki täällä koskee sama sääntö kuin muuallakin: esineisiin ei saa koskea.

Sen sijaan joidenkin teosten yhteyteen on asetettu erikseen "saa koskea" materiaalipalasia. Osallisuuteen kannustetaan lapsia/lapsenmielisiä erilaisten tehtäväpisteiden myötä:

"Valitse läheltä teos, jonka asento tai liike kiinnostaa sinua. Tee tuo asento tai liike omalla kehollasi. Valitse yksi tai kaksi taideteosta läheltäsi. Mitä niissä tapahtuu? Kerro sitten keksimäsi tarina mukanasi olevalle aikuiselle."

Tekstien merkitys

EMMAssa kiitosta ansaitsevat näyttelytekstit. Huomaan olevani hieman nirso sen suhteen, että kuinka asioita näyttelyteksteissä ilmaistaan, tulkitaan ja muotoillaan. Ymmärrän, että osa kävijöistä toivoo sitä, että heille kerrotaan, mitä teoksessa tulisi nähdä. Itse kuitenkin vastustan sitä, että koko teos tulkitaan ja pureskellaan katsojalle valmiiksi. Taiteen tuleekin haastaa katsojaa.

Pidän siitä, että teoksia tulkitaan taidehistoriallisessa valossa tai taiteilijan omaan elämään peilaten, mutta vierastan sitä, jos katsojalle kerrotaan, että mitä hänen tulisi teoksen ääressä tuntea. Kukaan ei voi tulkita teosta tunteiden kautta toisen puolesta. Mutta tällaisiakin näyttelytekstejä on valitettavasti välillä tullut vastaan. "Värimaailma herättää surua, tunnelma on painostava, vaikutelma on iloinen." Tällaiset tulkinnat ovat aina subjektiivisia, samoin kuin blogitekstini. Yritän kuitenkin parhaani mukaan perustella omat tunnelmani näyttelyissä.

Juhani Linnomaa: Hiljaisuuden kuuntelija, 1955, öljy levylle. Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Esimerkki EMMAn erinomaisesta näyttelytekstistä oli esimerkiksi Juhani Linnomaan teoksen yhteydessä:

"Hiljaisuuden kuuntelija on taiteilijan mukaan yritys löytää rauha rikkonaisen maailman keskellä. Palaneen maan keskellä tyynenä seisova teoksen keskushahmo, pikkulintu ja siamilainen kissa ovat kuin hiljaisia todistajia ympäröivälle sekasorrolle. 'Tuhon jälkeinen aika vaatii hiljaisuutta, kaiken uudelleen arvioimista, sisimmän kuuntelemista, jotta elämä saisi jälleen mahdollisuuden', on taiteilija sanonut. Lapin sota varjosti Juhani Linnovaaran lapsuutta ja teosta on tulkittu myös näiden kokemusten kautta.

Kolmeen osaan sommitellun teoksen lähtökohta on triptyykkimäisissä alttaritauluissa. Moottoripyörämatka vanhan eurooppalaisen taiteen äärelle 1950-luvun alussa oli Linnovaaralle käänteentekevä. 1500-luvun flaamilaisen renessanssin vaikutteet näkyvät esimerkiksi esineiden vertauskuvallisessa käytössä ja arvokkaan hiljaisessa tavassa esittää henkilö. Surrealismiin teoksen liittävät painovoiman lakeja ja selkeitä merkityksiä pakenevat yksityiskohdat kuten kukkakori yksipyöräisen päällä ja irrallisina leijuvat rakennuksen osat."

Tällä tekstillä katsoja kuljetetaan syvemmälle maalaukseen ja sen aiheisiin, mutta jokaiselle jää vapaus tulkita muun muassa värimaailmaa, yksityiskohtia, siveltimenvetoja ja tunnelmia oman tulkinnan voimin. Taidehistorioitsijana nautin yllä olevan kaltaisista näyttelyteksteistä valtavasti, sillä löydän sen avulla oivallukset ja viittaukset flaamilaisen renessanssin klassikkomaalauksiin.

Erika Adamsson: Alexander, 2019, öljy alumiinille Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Mikäli yllä oleva teksti tuntuu vaikealta, saa EMMA pisteet myös selkokielisyyden käyttämisestä. Selkokielisiä näyttelytekstejä oli tuotu joidenkin teosten yhteyteen. Yksinkertaiset lauseet ja lauserakenteet auttavat lukijan kuin lukijan mukaan teoksen sisältöön:

"Taiteilija Erika Adamssonin maalauksessa on lapsi, joka on omissa ajatuksissaan.
Aihe on kuuluisan elokuvahjaajan Ingmar Bergmanin elokuvasta Fanny ja Alexander.
Elokuva kuvaa elämää kuten lapsi sen näkee.
Elokuvassa kerrotaan teatterista, uskonnosta ja perheestä.
Tärkeää elokuvassa on mielikuvituksen voima.
Maalaus on maalattu öljyväreillä alumiiniselle pohjalle.
Alumiinilla maali levittyy helpommin kuin kankaalla.
Taiteilijalla on ollut työvälineinä sivellin, rätti ja oma käsi.
Niillä hän on levittänyt maalin."

Kokeileva konkretismi

Kokeileva konkretismi -näyttelyssä oli esillä perinteisempien teosten rinnalla tilallisia ja havaintoa aktivoivia teoksia.

"Konkretismi on taidesuuntaus, joka hyödyntää ei-esittäviä muotoja, rakenteita ja geometriaa.""

Sandra Sirp: Siirtymiä, 2022, 16 osaa, öljy vanerille. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Konkretismissa väreillä on usein iso merkitys, sillä katse ei löydä niistä mitään esittävää. Minun oli vaikea ymmärtää ja hyväksyä abstraktia taidetta, ennen kuin aloin opiskella taidehistoriaa. Sen myötä aloin ymmärtää, miksi se syntyi (vastareaktiona kaikelle esittävälle). Kun taiteesta riisutaan kaikki esittävä, jää katsojalle vain tunne. Tämän vuoksi aloin vuosien myötä viehättyä enemmän ja enemmän juuri ei-esittävästä taiteesta, jota konkretismikin on. Siinä pakotetaan katsoja heittäytymään irti kaikesta loogisesta ja haastamaan itseään.

Elina Autio: Team Play, 2024, kertopuu, koivuvaneri, akrylaattimaali. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Elina Aution Team Play-teoksessa värit tulevat esiin vasta sivusta katsottuna. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Elina Aution Team Play -teos voidaan sommitella usealla eri tavalla. Kävijöille oli annettu mahdollisuus muotoilla teoksen pienoismallista omanlaisensa versio. Maija Närhisen installaatio näytti kauempaa katsottuna maalatuilta paperi- tai pahviympyröiltä. Lähempi tarkastelu osoitti teoksessa olevan kymmeniä muovirasioita sisäkkäin. Arkista ja oivallisen kekseliästä!

Maija Närhinen: Purkissa, 2023, muoviastiat. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Yksityiskohta Maija Närhisen teoksesta Purkissa. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Martti Aiha: Keltainen, 2004, peili, puu, akryyli, lasi. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Tämä konkretismin leikkisyys jatkui Luovan toiminnan tilassa. Hämärään huoneeseen oli levitelty erilaisia ja erivärisiä pehmeitä geometrisia muotoja. Tilassa sai mahdollisuuden sommitella muodoista oman taideteoksen.

Ja koska ohjeissa annettiin mahdollisuus: "Entä jos sinusta tulisi yksi taideteoksen osanen?", piti sekin kokeilla:

Nämä ovat niitä tiloja ja hetkiä, kun taidetta ei tarvitse ottaa vakavasti. Taidemuseoilla on valitettavasti edelleen joidenkin keskuudessa sellainen olettamus, että siellä pitää pönöttää kädet selän takana ja katsella teoksia turvanauhojen takaa. Teosturvallisuus tulee aina huomioida, mutta monessa museossa on myös näitä tiloja, joissa pääsee leikkimään ja heittäytymään. Niin lapset kuin aikuisetkin. Näin taide ja sen teemat tulevat lähemmäksi katsojia.

Näyttelyripustus

Entisenä museotyöntekijänä minua kiinnostavat erilaiset näyttelyripustukset ja asetelmat. Tilaa on niin paljon, että EMMAssa asioita voi tehdä isosti.

Tapio Wirkkala: Ultima Thule, 1967, vaneri. Valtion taideteostoimikunnan kokoelma / EMMA - Espoon modernin taiteen museo.

Hieno esimerkki tilallisuudesta ja materiaalista on Tapio Wirkkalan valtavankokoinen Ultima Thule -reliefi. Neljä metriä korkea ja yhdeksän metriä leveä teos valmistui Montrealin maailmannäyttelyyn vuonna 1967. Teos on valmistettu lentokonevanerista ja se koostuu 23 erillisestä osasta, jotka on koottu yhteen metallirakenteen varaan.

"Ultima Thule tarkoittaa paikkaa tunnetun maailman rajojen pohjoispuolella. Teoksen lähtökohtana on ollut Lapin Lemmenjokilaakson maisema ja eroosion muovaamat luonnon muodot."

Näyttelytilassa on esillä myös teoksen maailmaa nähneet kuljetuslaatikot. Tässä tuli mielleyhtymä lentokonehallista. Kattoikkunoista siivilöityi upeasti auringonvalo. Perinteisesti on ajateltu, että teokset tulee asettaa ensisijaisesti esille ja pakkausmateriaalit kuuluvat säilytystiloihin, poissa katseilta. Ajan patinoimat puulaatikot tuovat teokseen kuitenkin historian tuntua, vaikka Ultima Thule -teos on niin ajaton, että voisin kuvitella sen olevan esillä nykytaidenäyttelyssäkin.

EMMA on ollut Suomessa yksi edelläkävijöistä säilytystilaratkaisujensa suhteen. Muistan, että tätä heidän Katseluvarastoaan käytettiin esimerkkinä museologian kursseilla. Perinteisesti museoiden säilytystilat ovat pysyneet kävijöiden katseilta piilossa, eikä niiden sijainnista ole ulkopuolisille hiiskuttu.

Monella museolla on - tai on ollut - se tilanne, että säilytystilat käyvät ahtaiksi ja jotain tulisi keksiä. EMMA on ottanut osan toisen kerroksen neliöistä Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan teosten esittelyyn varastomaisesti. Vitriinit, hyllyt, vetoseinät ym. toimivat museon todellisisina säilytyspaikkoina Brykin ja Wirkkalan esineille, mutta samalla kävijät pääsevät kulkemaan tilan läpi. Täällä yhdistyy säilytys ja esillepano.

Tämä on minusta todella hyvä keksintö ja se avaa museotyöntekijöiden arkea syvällisemmin. Usein ajatellaan, että museoissa rakennetaan näyttelyitä, ja kun avajaispäivä on ohi, työ päättyy siihen. Mutta näin ei todellakaan ole. EMMAn katseluvarastossa pääsee näkemään videolta esimerkiksi konservointia. Museotyöhön liittyy opastusten ja muun asiakaspalvelun lisäksi tutkimusta, näyttelykäsikirjoittamista, esineinventointia, valokuvaamista, markkinointia, erilaisia yhteistöitä, näyttelykalenterin suunnittelua, näyttelytekstien tuottamista, esineiden pakaamista ja purkamista, asiantuntijalausuntoja, sopimusten laatimista ja niin edelleen. Siihen päälle henkilöstö- ja talousjohtaminen.

Rut Brykin Enkeli-teoksen konservointia EMMAssa.

Harva kävijä pysähtyy miettimään esimerkiksi sitä, että minkälainen työmäärä menee siihen, että teokset tuodaan säilytystiloista esille. Se on tarkasti käsikirjoitettu kokonaisuus, että mitkä teokset asetetaan vierekkäin, millaisiin ryhmiin tai millaisin välein. Katsojat saavat nauttia valmiista kokonaisuudesta, joka useimmiten näyttää "helpolta". Silloin työ on onnistunut, jos katsoja "ei huomaa" ripustusta. Näyttää kuin teokset olisivat aina olleet niin. Mutta monelle tavalliselle kansalaiselle jopa omalle seinälle sommiteltava taulu- tai valokuvakokonaisuus tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Tämäkin vaatii kokonaisuudenhallintaa. Aina teoksilla ei tarvitse olla samanväriset kehykset, jotta ne voi asettaa rinnakkain.

Tapio Wirkkalan teosten luonnonmuotoja.

Välillä kävijän voi yllättää tavallisesta poikkeavalla ripustuksella. Itselleni kävi näin Sini Pelkin valokuvateoksen äärellä. Tai itse asiassa juurella. Valokuvateos oli asetettu lattialle seinää vasten nojaamaan. Hetkeksi tuli sellainen olo, että onkohan tämä pudonnut, mutta seinässä ei näkynyt mitään, mistä se olisi voinut pudota. Mahtava katsojan hämmentäminen!

Sini Pelkki: Exit, 2021, pigmenttivedos, pohjustettu alumiinille.

Kokoelmat

EMMA on identifioitunut modernin taiteen museoksi. Kuvataiteessa modernin taiteen aikakaudeksi on määritelty usein vuosikymmenet 1850-1970. Tämän vuoksi kysyin EMMAn henkilökunnalta heitä tavatessani, että millainen heidän kokoelmapolitiikkansa on. EMMAn kokoelmat koostuvat useammista kokoelmista, mutta heidän oma nimikkokokoelmansa sisältää lähes 3000 taideteosta, jossa on modernismin ja nykytaiteen teoksia. Uusimmat teoshankinnat keskittyvät ajankohtaisen nykytaiteen eri muotoihin.

EMMA pitää huolta myös Saastamoisen säätiön taidekokoelmasta. Säätiö on EMMAn perustajakumppani ja museon pitkäaikaisimpia yhteistyötahoja.

Leena Nio: Sommitelma: sitruunaneule ja poninhäntä, 2021, öljy kankaalle. Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Kokoelmahankinnoista päättävät tahot tuntevat kokoelmiensa taustat, sillä mielestäni uudet hankinnat, joita näyttelyssä kohtasin, täydentävät hienosti modernin taiteen käsitettä. Ilahduin nähdessäni seinällä esimerkiksi Leena Nion maalauksen. Näin tämän teoksen muistaakseni vuosi sitten Galerie Forsblomilla. Lähikuva neulotusta villapaidasta, jossa on irtoilevia langanjuoksuja, voisi olla miltei abstrakti teos ilman oikean reunan letitettyä hiustupsua. Upea teos!

Hans-Christian Berg: Visual Vortex - Oily Colours - Ornaments VI, 2010, laserleikattu akryylilevy, heijastava kalvo. Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Yksi mieleenpainuneimmista teoksista oli Hans-Christian Bergin Visual Vortex. Tämä kimalteli ympäristöönsä kauniisti ja huijasi katsetta ikään kuin teoksessa olevat yksityiskohdat liikkuisivat. Valo ja teoksen muodot tekevät optisen illuusion.

Yksityiskohta teoksesta Hans-Christian Berg: Visual Vortex - Oily Colours - Ornaments VI, 2010. Saastamoisen säätiön taidekokoelma.

Lopuksi

EMMA oli avara, avoin ja kutsuva. Ilahduttava ja yllättäväkin kokemus, mutta vähän liian iso pala yhdelle päivälle. Tästä syntyi kuitenkin vierailukipinä, ja tarkoitus on kyläillä näyttelykeskus WeeGeessä uudelleen ennen joulua. Ja hei, jotta museokokemukset eivät pääsisi loppumaan, niin aivan WeeGeen vieressä sijaitsee Suomen kello- ja korumuseo Kruunu, jossa en ole vielä itse ehtinyt käymään.

EMMAssa on myös muotoilun ja taiteen ystäville äärimmäisen houkutteleva museokauppa. Voi olla, että seuraavalla kerralla sieltä lähtee mukaan hieman kalliimpi museotuliainen... Onneksi tiloissa on myös lounaskahvila, jossa voi pitää taukoa näyttelykiertelyn lomassa.

Oletteko käyneet EMMAssa? Millaisia muistoja museokeskus on antanut?

torstai 29. elokuuta 2024

Anna hyvän kiertää

Värit ilahduttavat usein. Saija Starr: Saaressa, onnellisena, 2024, öljy kankaalle.

Minut saa lähtökohtaisesti helposti ilahtumaan ja hyvälle tuulelle. Iloa voi aiheuttaa yksityiskohta maisemassa, toisen asu, kohtelias ele, huomaavaisuus tai positiivinen lause. Huumori saa iloiseksi hieman toisella tavalla, mutta sekin kuuluu tähän samaan kategoriaan.

Olen vuosien varrella tietoisesti opetellut pysähtymään iloa tuottavien asioiden äärelle ja sanomaan niistä ääneen. Sitä kautta hyvä olo leviää, vaikka vain hetkeksi. Tässä on listattuna lähiaikojen mieleenpainuneita ilahtumisen hetkiä.

Naiset junassa

Matkalla Helsinkiin olin junavaunussa, jossa hieman edempänä istui vierekkäin kaksi toisilleen tuntematonta naista. Toinen nainen oli eläkeikäinen ja toisella naisella oli sylissään alle vuoden ikäinen vauva. Ymmärrettävästi matka pienen vauvan kanssa voi tuntua pitkältä, kun lapsi kiemurteli äitinsä sylissä. Lapsi ei tahtonut pysyä paikallaan ja käsivarsille nostelu vaikutti väsyttävän lapsen äitiä. Vieressä istunut nainen alkoi jutella vauvalle ja kiinnittää tämän huomion itseensä. Kun he olivat tehneet vauvan kanssa tuttavuutta pienen tovin vanhempi nainen kysyi lapsen äidiltä, että saako hän auttaa ja ottaa lapsen omaan syliinsä. Vauvan äiti suostui tähän ja loppumatkan vauva viihtyi tyytyväisempänä, kun oli syliä, jota vaihtaa ja enemmän mielenkiintoa ympärillä kuin pelkkä oman äidin syli. Vanhempi nainen jäi junasta aiemmin. Kuulin, kun he hyvästelivät toisensa. Nainen ehti jo muutaman askeleen ovelle päin, kun lapsen äiti huikkasi tälle kiitokset, että "matka olisi tuntunut paljon pidemmältä ilman sinua". He hymyilivät ja olemmat tuntuivat ymmärtävän toisiaan. Tuosta välittyi minulle mukava tunnelma.

Lappu siivoojalle

Hotelliyöpymisen viimeisenä aamuna jätin huoneeseen kiitoslapun englanniksi. Teen tätä silloin tällöin hotelleissa. Saatan etsiä jonkin mukavan mielelauseen tai kirjoitan vain, että arvostan hänen tekemäänsä työtä ja toivotan hänelle (kuka ikinä lapun sattuu löytämäänkään) mukavaa työpäivää. Tällaisten lopputuloksista minä en ikinä saa tietää, että mitä lapun löytäjä ajattelee. Mutta minua ilahduttaa jo pelkkä ajatus siitä, että toiselle voi saada hyvän mielen myös anonyymisti. Lisäksi tiedän omasta kokemuksesta, että siivousala ja muut matalapalkkaiset ammatit ovat aivan liian aliarvostettuja, vaikka ne pitävät tämän yhteiskunnan pyörimässä. Kukaan ei voi saada liikaa kiitosta työstään.

Jyrki Lammi

Olen vuosia fanittanut enemmän tai vähemmän salaa FM taidehistorioitsija Jyrki Lammia, joka toimii antiikkiliikkeen yrittäjänä Helsingissä. Hän on erikoistunut talonpoikaisesineiden lisäksi kansantaiteeseen, Afrikan, Aasian, Oseanian jne. esineisiin sekä uskonnolliseen antiikkiin ja muinaisesineisiin. Nämä kategoriat kiehtovat myös minua.

Ensimmäisen kerran "tutustuin" häneen aiemmassa työpaikassani lukemalla Lammin artikkelin ja tutkimuksensa metalli-ikoneihin liittyen. Metalli-ikoneista oli tuolloin äärimmäisen vähän kirjallisuutta suomeksi, joten hänen kirjoituksensa tulivat minulle tutuiksi.

Hieman myöhemmin (2017) Jyrki Lammi kutsuttiin Kuopioon puhumaan seminaariin, jonka teemana oli "Ikonit ja raha". Lammi puhui ammattiinsa nojaten otsikolla "Ikonit kauppatavarana". Kyseistä blogitekstiä on jaettu vuosien varrella tasaisesti erilaisilla Facebookin kauppapaikoilla, joissa ikoneita myydään. Minä tietenkin fanityttönä olin innoissani puheenvuorosta ja siitä, että pääsen tapaamaan Lammin livenä. Yllätys oli suuri, kun esitellessäni itseni, hän kertoi seuraavansa blogiani.

Emme ole Jyrkin kanssa tuon seminaarin jälkeen tavanneet, mutta minulla on ollut vuosia suunnitelmissa, että menisin käymään hänen liikkeessään. Viime Helsingin visiitillä sain vihdoin ja viimein aikaiseksi poiketa Korkeavuorenkadulla. Astuin ovesta sisään ja esittelin itseni. Nyt oli kenties hänen vuoronsa yllättyä vierailustani.

Jyrkin liike sijaitsee lähellä Johanneksenkirkkoa ja Designmuseota, kauniin vanhan rakennuksen kivijalassa. Liike on pienehkö, mutta täynnä kauniisti sommiteltuja ja erikoisia esineitä. Ilahduttavinta vierailussa oli se, että en jännittänyt tapaamista etukäteen ja juttu luisti hyvin. Iän myötä olen huomannut, että tuntemattomillekin ihmisille jutteleminen on helpompaa kuin nuorempana. Sitä osaa suhtautua toiseen inhimillisemmin, ihan tavallisena ihmisenä, titteleistä huolimatta. Pidän Jyrkin maanläheisestä tavasta suhtautua esineisiin, siinä missä omani on edelleen entisen museotyöntekijän tapaan analyyttisen jaotteleva ja pohtiva.

EMMAN henkilökunta

Vierailin pitkästä aikaa Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa. Viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää huikeat 16 vuotta. Nyt vierailusta tuli ajankohtaisempi, kun sain kutsun vierailla museossa. EMMAn kokoelmakoordinaattorina toimiva Lotta otti minuun keväällä yhteyttä, koska hän halusi kuulla nykyisestä työstäni sairaalan ja hyvinvointialueen taideasiantuntijana. Pidimme hänen ja amanuenssi Nannen kanssa Teams-tapaamisen.

Tapiolan metroasema. Kim Simonsson: Emma jättää jäljen, 2016. EMMA - Espoon modernin taiteen museon kokoelma.

Lupasin olla Lottaan yhteydessä, kun seuraavan kerran vierailen Espoossa. Näyttelykeskus WeeGee, jossa EMMAkin sijaitsee, on valtava ja täynnä upeita näyttelyitä, joista kirjoitan vielä myöhemmin erikseen. Ilmoitukseni vierailusta tuli Lotalle melko lyhyellä varoitusajalla, joten en olettanut, että tapaaminen sopisi hänen kalenteriinsa. Tästä huolimatta yllätyin ja ilahduin melkoisesti, sillä minua oli vastaanottamassa melkoinen komitea. Lotta oli saanut mukaansa Nannen lisäksi kokoelmatiimistään vielä Katjan ja Tuomaksen.

EMMAn henkilökunta otti minut lämpimästi vastaan ja antoi aikaansa. Juttelimme pitkän tovin kokoelmista, sen hoidosta ja sisällöstä sekä kokoelman haasteista, joita itsekin kohtaan hyvinvointialueen taidekokoelman kanssa. Oli ihana keskustella pitkästä aikaa oman alan ammattilaisten kanssa ja jakaa hyviä ja vähemmän kivoja työnäkökulmia. Kiitos Lotta, Nanne, Katja ja Tuomas! Tällaisista kohtaamisista saa aina energiaa pitkäksi aikaa.

Asukommentti Ateneumissa

Koen saavani pukeutumisestani kenties tavallista suomalaista enemmän positiivista palautetta. Silti se yllättää ja ilahduttaa joka kerta todella paljon. Olen oppinut jo melko hyvin pois sellaisesta itsensä vähättelystä, kun saan osakseni ulkonäköön liittyviä kivoja kommentteja. Se, että jättää sanomatta, että "tämä nyt on vaan tällainen kirppislöytö" tai jotain sen tapaista, ja vastaa vain lyhyesti ja hymyillen "kiitos", antaa usein myös kommentin jättäneelle mukavamman mielen, kun kiitoksella vastaanotan ja hyväksyn hänen sanansa. Tässä monella lienee vielä opettelemista.

Olin Eero Järnefeltin näyttelyn jälkeen Ateneumin valohallin aulassa matkalla museokauppaan, kun viereeni tuli vanhempi nainen. Hän sanoi, että oli katsellut minua kauempaa kahvilan puolelta jo hetkisen ja päätti, että hänen on pakko tulla sanomaan, kuinka kaunis asuni on ja kuinka kuulema "hehkun ympäristön keskellä". Minulle tuli kommentista kylmät väreet ja oli vaikea olla herkistymättä, kun nainen oli niin vilpittömän ilahtunut asustani. Yllättävää minusta oli se, että kommentti tuli Helsingissä, jossa on niin paljon persoonallisesti pukeutuvia henkilöitä, että en koe siellä erottuvani joukosta samalla tavalla kuin Kuopiossa.

Kun nyt kuitenkin mietitte, että minkälaisesta asusta oli kyse, niin tämä kokonaisuus. Tästä samasta asusta tuli positiivista palautetta tuntemattomalta naiselta Kuopion Tokmannilla, jossa kuva on otettu.

Kiitin naista ja sanoin hänelle, että hänen sanansa tuntuvat todella hyvältä, ja että käsivarsissa kulkee kylmät väreet. Kohtaaminen tuntui olevan yhtä lämminhenkinen ja ilahduttava molemmille osapuolille. Tämä oli hyvä muistutus siitä, kuinka tuntemattomille pitäisi aina muistaa kertoa, jos jokin heissä ilahduttaa.

Napin painaminen

Kuten aluksi mainitsin, innostun ja ilahdun helposti hyvin pienistäkin asioista. Tällä viikolla sain kokea sisäistä riemua ja arjesta irrotettua iloa, kun kuljetimme töissä taideteoksia pienellä kuorma-autolla. Olen ollut tilanteessa useasti, mutta nyt oli ensimmäinen kerta, kun kysyin, että saanko minä painaa napista, että auton takana oleva luukkulava(?) laskeutuu alas. Kuljettajana toiminut mies vähän naureskeli innostukselleni (työskentelemme toistemme kanssa tasaisesti, joten hän kyllä tuntee persoonani), kun osasin eri napeilla ohjata luukun avautumaan ja laskeutumaan.

Kerroin tästä jälkikäteen innoissani kahvihuoneessa työkavereilleni. Yksi naurahtaen kertoi, että tilanteesta tulee mieleen se, kun joissain hotelleissa esimerkiksi on hisseissä ohje, että "mikäli hississä on lapsi, eivät aikuiset saa painaa hissin nappeja". Mikäli kuorma-autossa on mukana Henna, tulee hänelle antaa mahdollisuus painaa nappeja.

Suklaamuna

Tällä viimeisellä tapahtumalla leijailen ilahtuneena viikkoja, kenties pidempään. Olin kertonut työkavereille, että tarvitsen erääseen työhyvinvointiin liittyvään ideaan suklaamunien yllätyskuoria. Että mikäli joku syö suklaamunia vuoden sisällä, kukaan ei heittäisi niitä kuoria pois, vaan toisi minulle.

Työkaveri 1 sitten sanoi, että hän ei pidä suklaamunien suklaiden mausta, eikä siksi syö niitä. Minä sanoin, että Kinder-suklaa on ainut hyvä pääsiäismuna, sillä se maistuu oikeasti suklaalta. Tähän työkaveri 2 sitten jatkoi ja ehdotti vitsaillen, että työkaveri 1 toisi meille muille suklaamunia, että me kyllä voidaan ne syödä, ja kerätä siten minulle niitä yllätysmunien kuoria.

Seuraavana aamuna menin töihin ja löysin työpisteeltäni Kinder-suklaamunan. Reaktio oli spontaani riemunkiljahdus ja kyselin, että kuka yllätyksen on pöydälleni tuonut. Muut paljastivat yllätyksen lähteeksi työkaveri 1:n, joka oli vienyt suklaamunia muidenkin edellisen päivän vitsailussa mukana olleiden työpöydille. Tämä aiheutti lisäriemun purkautumisen, sillä kyseinen henkilö on kyllä huumorintajuinen, mutta vähemmän tilanteisiin heittäytyvä. Tämä ele ei ollut tavanomaista hänelle. Siksi riemun purkautuminen sisälläni voimakkaasti aiheutti miltei pakonomaista tarvetta hyökätä halaamaan häntä ja rutistaa kohde ihan rusinaksi, mutta sain vaivoin pidäteltyä itseäni, sillä mietin, että hän ei varmaan enää koskaan tekisi mitään vastaavaa, jos pelottelisin hänet piloille. Tämä huumorista lähtenyt yllätysele oli sellainen, jonka olisin itsekin voinut keksiessäni toteuttaa. Tämä ele meni omalla riemuasteikollani jopa aiemmin kokemani värikynäyllätyksen ohitse.

Kannustan kiinnittämään huomiota arjen pieniin iloihin ja yksityiskohtiin. Niiden avulla hyvää leviää parhaimmillaan muillekin. Minun tapauksessani ainakin niille, ketkä joutuvat todistamaan näitä riemunkiljahduksen hetkiä. Iloa voi jakaa myös pienillä asioilla, kun nostaa vain asioita esille. Minä esimerkiksi jaoin kaikille työkavereille Arjen reippauspalkinnot. Laittakaa hyvä kiertämään.

maanantai 26. elokuuta 2024

Lainit 2024

Katutaideyhdistys Urbaani ry järjesti lauantaina 24.8.2024 katutaidefestivaalin Kuopion keskustan tuntumassa, Haapaniemen pysäköintitalossa. Järjestyksessään kahdeksannet Lainit järjestettiin nimellä Parkkihallijamit. Urbaanin All Stars -ryhmittymän lisäksi heidän kutsumanaan seiniä oli maalamassa kahdeksan kutsuvierastaiteilijaa:

En ehtinyt itse maalauspäivänä paikalle, mutta kävin jälkikäteen dokumentoimassa parkkihallin seiniä. Minut yllätti se, että vuosina 2016 ja 2017 maalattuja graffiteja oli edelleen seinillä ja siten, että ne ovat pysyneet yllättävän puhtaina.

Keskellä ja oikeassa reunassa ovat vuonna 2016 maalatut graffitit.

Minua pidempään seuranneet tietävät, että graffititaide kiinnostaa ja siihen liittyviä blogitekstejä löytyy eri vuosilta. Ensimmäiset kuvalliset muistot graffiteista tallensin filmikameralle Vuokatin Pipefest-tapahtumissa 2000-luvun alkupuolella. Noilta vuosilta on jäänyt kiinnostus myös rap-musiikkia kohtaan vaikka myönnän, että nykymenosta olen pudonnut jo aikaa sitten. Sen sijaan Palefacen musiikki on kulkenut mukana kaikki nämä vuodet.

Minua jaksaa kerta toisensa jälkeen hämmästyttää, että miten spray-kannusta voi saada väriä siten, että värisuihku tottelee omia tarpeita. Tosin, osa käyttää töissään muun muassa sabluunoita ja osa purkkimaalia. Minusta on hienoa, että suhtautuminen katutaiteeseen on nykyisin jo melko positiivista, sillä usein ammattimaisesti toteutetut graffitit ehkäisevät niitä töhryjenkin syntymistä.