sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Sini Majuri: Etiäinen

Sini Majuri: Flow-sarja, Nuutajärvi ja Riihimäki 2021. Suupuhallettu, vapaasti muotoiltu lasi. Puhaltanut Markus Aremo, Kari Alakoski, Marja Hepo-aho. Palkittu hopeisella A'Design Awardilla 2021.

Olen seurannut lasitaiteilija Sini Majurin (s.1983) uraa muutaman vuoden. Hän on erikoistunut suupuhallettuun, studiotyönä valmistettuun lasiin. En ollut koskaan erityisemmin kiinnostunut lasista taiteena, vaikka ihailenkin Oiva Toikan, Tapio Wirkkalan ja Nanny Stillin (käyttö)lasin muotokieltä. Sini Majurin lasitaide sai ihastumaan lasiin materiaalina uudella tavalla. En ollut ennen Majurin töitä nähnytkään, että lasin sisälle voi piirtää tarinoita!

Sini Majuri toi kansainvälisesti menestyneitä lasiteoksiaan esille kotikaupunkinsa Kellarikalleriaan. Savon Sanomien haastattelussa Majuri kertoi: " -Jotenkin tuntuu, että työni ovat nyt kotona, Helsingissä ja Suonenjoella asuva Majuri luonnehtii. -Kellarikalleriassa olen saanut ensimmäisen kosketukseni taiteeseen lapsena. Tämä on minulle hyvin merkityksellinen paikka."

Sini Majuri: Miesvieraita, Riihimäki 2021. Suupuhallettu, vapaasti muotoiltu lasi. Graal-tekniikka. Puhaltanut Kari Alakoski, Marja Hepo-aho.

Majuri pyysi Paikallislehti Sisä-Savon ja sosiaalisen median välityksellä vastaajilta tarinoita kyläilyperinteisiin ja uskomuksiin liittyen. Näistä aineksista syntyi nyt nähtävä näyttely Etiäinen. Teokset on suupuhallettu Riihimäellä, Nuutajärvellä ja Suomenlinnassa.

" -Etiäinen on aavistus, tunne, että jotain tapahtuu tai ihmisen edellä kävelevä etiäinen, eräänlainen fyysisen ihmisen jatke, Majuri kuvailee. (---) -Savolainen kyläilyperinne on hyvin rikas, ja sain kymmeniä vastauksia pohjaksi työskentelyyni ja näyttelyyni. (---) Ikäihmisten kertomuksissa nousivat esille ruokailuvälineisiin liittyvät kyläilyperinneuskomukset, kahvitteluun liittyvä kursailu, juhlakupit, arkikupit ja paremman väen kupit, joista kahvia tarjotaan. -Mitä tapahtuu, jos hopealusikka putoaa lattialle? Haarukan putoaminen lattialle tarkoittaa naisvieraita ja veitsen tippuminen miesvieraita, Sini Majuri mainitsee."
Sini Majuri: Tupa, Riihimäki 2021. Suupuhallettu, vapaasti muotoiltu lasi. Graal-tekniikka. Puhaltanut Kari Alakoski, Marja Hepo-aho.
Lasin sisälle piirretyt tarinat syntyvät Ruotsissa kehitetyllä Graal-tekniikalla: "Graal-tekniikassa ideana on vangita kuvitus monen lasikerroksen sisään puhaltamalla esine useita kertoja. Lasin sisällä kuva ei koskaan haalistu tai muutu vaan se pysyy samanlaisena jopa tuhansien vuosien jälkeen," Majuri kertoi Ylen haastattelussa 2016. 

Graal-tekniikkaa käyttää myös lasitaiteilija Ella Varvio, joka kuvaili Aamupostin haastattelussa (2018) tekniikan haasteita: "Ensin tehdään pieni aihio, joka kaiverretaan tai kuvitetaan piirtämällä tai maalaamalla. Sen jälkeen aihio puhalletaan uudestaan, jolloin esine ja siinä oleva kuva laajenevat kuin ilmapallo. (---) Tekniikka on todella haastava. Kuva voi venyä ja valua. Kuumuuden on oltava juuri oikea. "

Sini Majuri kirjoittaa viehätyksestään lasiin: "Lasi on yksi avainteknologioista, joista nykymaailma on muotoutunut. Se mahdollistaa näkemisen mikroskooppisen lähelle sekä avaruuden kaukaisuuteen. Lasi on eläväinen materiaali, jonka muovaaminen on taikuutta. Kuuma lasi käyttäytyy kuin hehkuva laava tai juokseva hunaja. Se on pidettävä jatkuvassa liikkeessä, jotta se ei karkaa puhalluspillin päästä lattialle. Sitä muotoillaan vuosisatoja vanhoilla tekniikoilla ja hengityksen avulla. Kun lasi on kesytetty haluttuun muotoon on sillä potentiaali säilyä ikuisesti tai särkyä hetkessä."

Näyttelyssä arvo on annettu myös vahvalle yhteistyölle. Teosluettelossa jokaisen esineen kohdalla mainitaan kuka sen on puhaltanut: "Lasiteosten taustalla on laaja yhteistyö. Kellarikallerian näyttelyn esineet on puhallettu kolmessa suomalaisessa lasihytissä. Riihimäen Mafka&Alakoskessa työskentelvät puhaltajamestari Kari Alakoski ja Marja Hepo-aho ovat toimineet vuosien ajan Majurin luottotiiminä. Heillä on erityinen ja maailman mittakaavassa harvinainen ammattitaito erityisesti massiiviveistosten toteuttamiseen. Nuutajärven legendaarisessa lasikylässä on puhallettu kaksi näyttelyn esinettä Markus Aremon avulla. Lisäksi Majuri työskentelee Suomenlinnan Lasistudio Hytti ry:n tiloissa." 
Sini Majuri: Etiäinen, Suomenlinna 2021. Suupuhallettu, vapaasti muotoiltu lasi. Graal-tekniikka. Puhaltanut Sini Majuri.
Graal-tekniikka vaikuttaa huikealta ja lopputulos näyttää hämmästyttävältä. Teokset ovat joka suunnalta katsottuna erilaiset ja valolla on valtava merkitys. Katse löytää joka kulmalta lisää yksityiskohtia.  Kuviin ei saa vangittua teosten koko tarinaa. 
Sini Majuri: Cell 1, Riihimäki 2021. Graal-tekniikka, värilasi, neodyymi. Puhaltanut Kari Alakoski, Marja Hepo-aho.
Tutustuin näyttelyn taustoihin etukäteen, mutta silti olisin toivonut, että näyttelyssä olisi avattu enemmän niitä etiäisiä, jotka teoksiin ovat vaikuttaneet. Teosten nimet viittaavat tarinoihin, mutta esimerkiksi Cell-teokset avautuivat syvällisemmin, kun Majuri kertoi Savon Sanomien haastattelussa, kuinka koronapandemian aikakausi korostui ihmisten kyläilytarinoissa:
"-Henkilö pohti, voisiko kotona pidettävissä hääjuhlissa puhallettavat saippuakuplat kuljettaa mukanaan koronavirusta. Lehdissä oli mallinnettu hengityspilviä, jotka etenevät  kaupan hyllyjen välissä. Jostakin todella viattomasta ja kauniista on tullut vaarallista, ja aika on ollut monelle perheelle rankkaa. Halusin käsitellä ja tulkita, mutta myös tallentaa tätä aikakautta, mutta en kuitenkaan alleviivata."
Sini Majuri: Kahvi, Suomenlinna 2021. Suupuhallettu, vapaasti muotoiltu lasi. Graal-tekniikka. Puhaltanut Sini Majuri.

Sini Majuri: Gem, Blue, Riihimäki 2019. Vapaasti muotoiltu lasi. Puhaltanut Kari Alakoski, Marja Hepo-aho. Sini Majuri: Flow, Abyss. Uniikkiväri, Riihimäki 2021. Palkittu hopeisella A'Design Awardilla 2021. Suupuhallettu, vapaasti muotoiltu lasi. Puhaltanut Kari Alakoski, Marja Hepo-aho. 

Graal-tekniikan lisäksi vapaasti muotoillut, suupuhalletut teokset olivat upeita. Värit hehkuivat teoksissa kuin jalokivet. Ihastuksen teoksiin oli havainnut näemmä moni muukin, sillä omat lemppariteokseni oli jo myyty. 

Sini Majuri: Flow, Abyss, yksityiskohta. Uniikkiväri, Riihimäki 2021. Palkittu hopeisella A'Design Awardilla 2021. Suupuhallettu, vapaasti muotoiltu lasi. Puhaltanut Kari Alakoski, Marja Hepo-aho. 

Jos Sini Majurin nimi on teille vielä tuntematon, niin laittakaapa muistiin. Lasitaiteilijan ura on lähtenyt kansainvälisesti huikeaan vauhtiin eikä hidastumista ole havaittavissa. Majuri palkittiin keväällä 2021 neljällä muotoilupalkinnolla A'Design Awardissa Italiassa. Etiäinen -näyttely jatkaa Suonenjoen jälkeen elokuussa Sipooseen, syyskuussa Venetsian lasiviikoille ja keväällä 2022 Taidemuseo Eemiliin Lapinlahdelle.
Sini Majuri: Bumpy-sarja, Suomenlinna 2021. Suupuhallettu, vapaasti muotoiltu lasi. Puhaltanut Sini Majuri. Palkittu hopeisella A'Design Awardilla 2021.  

Lasitaide on ollut itselleni aiemmin vaikeasti lähestyttävä alue, mutta Sini Majurin teosten myötä mielenkiinto lasia kohtaan on kasvanut. Enkä kyseenalaista enää hetkeäkään, etteikö lasitaide olisi taidetta. Majurin myötä olen huomannut kiinnittäväni huomiota myös muihin suomalaisiin lasitaiteilijoihin. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta minusta tuntuu, että lasitaide on edelleen marginaalissa, vaikka Suomessa on huikeita (nuoria) lasitaiteilijoita. Medioihin kaivattaisiin vain enemmän näkyvyyttä, kuten taiteelle ja kulttuurille muutenkin. 

Näyttely sai aikaan valtavan hyvänolon ryöpyn ja halun nähdä lisää. Jos lasitaide ja -tekniikka kiinnostavat, suosittelen seuraamaan Sini Majuria (@sini_majuri) ja Mafka&Alakoskea (@mafkaalakoski) Instagramissa. Siellä on mm. upeita videoita lasinpuhalluksesta.

Sini Majurin Etiäinen on esillä Suonenjoen Kellarikalleriassa 24.6.2021 saakka.

Sini Majuri: Orinnoro (Vihreä, Kulta, Musta), Riihimäki 2021. Suupuhallettu lasi. Puhaltanut Kari Alakoski, Marja Hepo-aho.
Lähteet:

"Sini Majuri - Etiäinen 2.-24.6.2021", Kellarikalleria, Suonenjoki, näyttelytiedote
"Palkittu Sini Majuri toi veistoksensa kotiin", Savon Sanomat 2.6.2021
"Suomalaistaiteilijan maine kiirii maailmalla - uniikit lasiveistokset yhdistelevät perinteistä lasinpuhallusta ja sarjakuvaa", Yle 3.9.2016  
"Lasimuseossa pääsee näkemään Ankkalinnan pimeän puolen sekä harvinaista Graal-tekniikkaa", Aamuposti 12.9.2018

keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Arvosanat eivät kerro siitä kuka oikeasti olet

Kesäloma lähestyy ja kevään uutiset täyttyivät jälleen valmistuvista opiskelijoista ja heidän menestyksestään. Olen ollut iloinen, että tänä keväänä ääni on annettu uutisissa myös niille, jotka tavallisesti jäävät varjoon. Media hehkuttaa "11 laudaturin ylioppilaita", kun suurin osa opiskelijoista on keskivertoja, tai jopa heikompia. Minunkin ympärilläni oli onnistujia, mutta en tuntunut itse onnistuvan, vaikka kuinka yritin. Sosiaalinen paine tuntui valtavalta. Meidän tarinoita tarvitaan enemmän. Myös me, jotka emme loistaneet ylioppilaskirjoituksissa, olemme tarinamme ansainneet.

Kirjoitin tästä aiheesta omasta näkökulmastani jo 6 vuotta sitten. En edelleenkään kovin mielelläni muistele ylioppilaskevättäni, ja tämän kirjoittaminen tuntuu epämiellyttävältä. Ja siksi tärkeältä. Hieman surullisen kiitollisena muistelen myös yhtä saamistani lahjoista: kummitätini oli valmistanut minulle ylioppilaslahjaksi itse maalaamansa maljakon, mutta hän ei voinut kirjoittaa maljakon pohjaan valmistumispäivää, koska en suoraan sanoen tiennyt läpäisenkö kirjoitukset. Maljakko meni lasituspolttoon sen verran ajoissa, ettei varmistusta valmistumisestani voinut odotella. Niinpä maljakon pohjassa on vain vuosiluku.

Koen edelleen(?!) jonkinasteista häpeää siitä, että ylioppilaskirjoitukset menivät penkin alle. Kirjoitin aiemmin: 

"Tuntui, etteivät kirjoitusten tuomat arvosanat kertoneet yhtään siitä, mitä tunsin todellisuudessa osaavani. (---) Olen koko elämäni kärsinyt jonkinmoisesta koetilannepelosta. En ole koskaan inhonnut opiskelua, päinvastoin, mutta koetilanteet ovat aina tuottaneet vaikeuksia. Yläasteella muistan kauhistelleeni valtakunnallisia kokeita jo viikkoja etukäteen. Lukiossa koeviikot hieman helpottivat koepelkoa, kun yhdessä viikossa piti tehdä useampia kokeita. Ne muuttuivat rutiininomaisiksi tavaksi arkea vaikka tiesin, että mitä lähemmäs varsinaiset kirjoitukset tulisivat sitä enemmän ne ahdistivat. Tämän vuoksi kolmas lukuvuosi ei ole kovin kirkkaana muistissani.

Koetilanteisiin on ladattu ulkopuolelta ja oman pääni sisällä niin paljon odotuksia, että kun minut lopulta istutetaan tilanteeseen, jossa tietyssä ajassa pitäisi näyttää osaamisensa, menen lukkoon. Osaamisen näyttäminen (mahdollisuus) muuttuu selviytymistaisteluksi, jotta tilanteesta pääsisi pois. Paperilla huutava kysymyslause on kuin isku, jota vastaan taistella sen sijaan, että se olisi portti, jonka läpi kulkea kohti edessä häämöttävää vastausta.

Kirjoitusten jälkeen hain opiskelemaan kuviksenopettajaksi. En päässyt. Ympärillä olevien ystävien siirtyessä opiskelemaan yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin, tunsin jääneeni 'yksin lillumaan' tyhjän päälle. Olo oli pettynyt ja epäonnistunut. Ensimmäistä kertaa putosin sen sosiaalisen elämän mukanaan kuljettamasta kelkasta ja 'jäin yksin'. Missään vaiheessa aikeena ei ollut kuitenkaan luovuttaa."

Läpäisin kaikesta huolimatta kirjoitukset ja valkolakki tuli. En kuitenkaan ole sen jälkeen kovin usein lakkia päähäni pistänyt, sillä niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, häpeä muistuttaa edelleen olemassaolostaan. Tuntuu kuin en olisi sitä valkolakkia ansainnut. Siellä se on vaatekaapissa erittäin puhtaana alkuperäisessä laatikossaan. Kunpa se lukioikäinen Henna tietäisi, mitä kaikkea hyvää olisi vielä edessä, vaikka polku kaiken saavuttamiseen on ollut mutkainen.   

Ja siitä mutkaisesta polusta olen tänään eniten kiitollinen. Lukiossa vielä ajattelin, etten ole ehkä tarpeeksi fiksu yliopistoon. Kun sitten kolmannella kerralla ovet Jyväskylän yliopistoon avautuivat, huomasin löytäneeni kutsumukseni. Huomasin pärjääväni kursseilla ja saavani hyviä arvosanoja, kun intohimo tekemiseen ja oppimiseen oli loputon.

Polku on tuonut elämääni niin monta tärkeää ihmistä ja opettajaa, että ilman heitä en olisi tässä. Matkalla saavutetut ystävyys- ja luottamussuhteet ovat valaneet uskoa siihen, että minusta on tähän. He ovat nähneet minussa jotain jo silloin, kun en ole sitä itse vielä huomannut. Muiden antama luottamus on kasvattanut omaa itsevarmuutta ja sitä kautta ammattitaitoa. 

Olen lähtenyt lähes poikkeuksetta mukaan aina, kun minua on kysytty puhumaan opinto- ja ammattipolustani tai "blogiurasta". Viimeksi tänään puhuin entisen kouluni opiskelijoille taideasiantuntijan tehtävästäni ja KYSin näyttelytoiminnasta. Haluan osoittaa, että määrätietoisuudella ja halulla oppia pääsee pitkälle riippumatta siitä, mitä numeroita todistukseesi on painettu. Parasta palautetta on se, kun minulle sanotaan, että puheestani välittyy innostus ja intohimo. Silloin olen onnistunut tehtävässäni. Sillä noita tunteita minä olen aina tuntenut ammatissani.  

Lainaan sanojani vuodelta 2015:

"Tämä on omistettu kaikille teille, jotka ette kulje suorinta reittiä elämässänne. Välillä teitä arvostellaan tahtomattanne numeroin, mutta se ei kerro teidän todellisesta osaamisesta tai teistä ihmisenä. Osaamista on monenlaista. Uskokaa itseenne. Se on tärkein oppi, jonka voitte mukananne kantaa."

Onnea kaikille valmistuville ja lukuvuotensa päättäville!

lauantai 29. toukokuuta 2021

Kevään tallennusta

Uskomatonta miten nopeasti kevät etenee. Toukokuu tuntuu hurahtaneen ihan ohi. Olen huomannut, että elän edelleen jollain tasolla huhtikuussa, sillä olen töissä joutunut korjaamaan useampaan asiakirjaan huhtikuun toukokuuksi päivämääriä kirjoittaessani. Ja ensi viikolla ollaan jo kesäkuussa...! Sen verran olen ehtinyt kuitenkin kevättä katsomaan, että pihan kukat olen dokumentoinut. Ja perunat on istutettu maahan ja amppelimansikat nostettu talven jäljiltä maasta takaisin amppeleihin.
Kevät on mennyt töitä tehdessä, josta olisi paljon kerrottavaa, mutta kaikki ajallaan. Minulla ei ole täysi 100% työaika, mikä mahdollistaa kaikenlaista muuta kivaa varsinaisen työn ohessa. Välillä huomaan tosin lupautuvani sellaisiinkin juttuihin, jotka vähän kauhistuttavat, mutta toisaalta, olen samaa mieltä Samuli Putron kanssa, että minäkin olen parhaimmillani pienessä altavastaajan asemassa. Espoon virtuaalinen lukiovierailu oli kuitenkin turvallisesti mukavuusalueella. Pidin luennon syventävällä uskontokurssilla ortodoksisen kirkkotaiteen  symboliikasta. Jännitin etukäteen, että miten sitä pystyy puhumaan yli tunnin putkeen, mutta aiheen pysytellessä perustasolla, juttua tuli luonnostaan. Oli ihana kuulla, että opiskelijat olivat sanoneet, kuinka mukavaa on kuunnella innostunutta puhujaa. Tämän takia rakastan tehdä näitä juttuja! Jos saan välitettyä kulttuurin intohimoa eteenpäin, tunnen onnistuneeni. 
Kevään valo ja vihreän sävyt ovat innostaneet hankkimaan kesäkukkia, mutta vanhan kansan mukaan kukat pitäisi istuttaa ulos vasta kesäkuun toisella viikolla. Ja onhan tässä ensimmäisten lämpimien kevätjaksojen jälkeen ollut viileää. Tuulen kera jopa kylmää. Niinpä olen nostellut kukkia ja taimia ulkoa sisälle ja takaisin.
Perennat, puut ja pensaat ovat sen sijaan helppoja. Ne  ovat tottuneet vuodenaikoihin ja jokainen kukka kukkii ajallaan. Pientä rikkaruohojen kitkemistä ja talven jälkeisten korsien katkomista olen perennapenkissä tehnyt, muuten penkki hoitaa aika hyvin itse itseään. Rikkaruohot jäävät kasvien alle. Ensimmäinen kesä meni tutustuessa pihan kasveihin, toinen kesä odottaessa, että milloin mikäkin taas nousee. Tänä keväänä huomasin, että uskallan kitkeä perennapenkistä myös voimakkaasti leviäviä lajikkeita. Näin tilaa jää kaikille penkin kukille.
Viime syksynä sain enon vaimolta lisää perennoja, joiden myötä perustin alapihalle uuden kukkapenkin. Ainakin osa näyttää selvinneen talven yli hienosti. Siitäkin huolimatta, että kummipojan kanssa tehty pulkkamäki kulki penkin yli. En tullut ajatelleeksi pulkkamäkeä penkkiä perustaessani. Sijoitin paikan niin, että se näkyy hyvin keittiön ikkunasta. Mutta paikka on paras myös rinnetontin pulkkamäelle. Kukkapenkki tarkoittaa tässä tapauksessa maisemointikankaan päälle kasattua multakekoa, johon ripottelin saadut kukat. Kunhan kesä paljastaa miten kukat ovat selvinneet ja mitä kasveja siellä nyt olikaan, voin alkaa suunnitella penkin reunustamista. Ja esitellä saatuja kasveja, kunhan suostuvat kukkimaan.
Luumut ja luumuhillo ovat olleet niin suosittuja ystävä- ja tuttavapiirissä, että päätin säästää vanhemman puun viereen nouseen pienemmän puuntaimen. Tänä  keväänä siinäkin näkyi ensimmäistä kertaa kukkia. Tämä toivottavasti takaa tulevaisuudessa isomman luumusadon ja herkkujen jakamista muillekin.

Hedelmäpuiden kukkiminen on parasta keväässä.

perjantai 21. toukokuuta 2021

Viidakkogalleria

Vasemmalla odotusaula ennen (Kuva: Mari Arvinen). Oikealla Viidakkogalleria tammikuussa 2021. Esillä Siilinjärven Pöljän koulun oppilaiden teoksia.

Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenkirurgian poliklinkalla on Viidakkogalleria -niminen näyttelyseinä, joka avattiin helmikuussa 2018. Viidakkogalleriaan pääsee esille lasten tekemä taide. Vaihtuvat teokset tuovat iloa sekä pienille potilaille että henkilökunnalle. 

Viidakkogallerian seinäreliefit valmistuvat. Kuvat: Mari Arvinen.

Kuopion Särkiniemen koulun 4A-luokan teoksia.

Lasten taiteella on merkityksellinen rooli sairaalassa siinä missä muullakin taiteella. Pörrö Sahlberg on kirjoittanut Helsingin lastensairaalasta ja taiteen merkityksestä sairaalaympäristössä mm. näin: 

"Oman aikansa sitä Candy Crushilla pärjää odottelusta, mutta sen jälkeen ympäristöllä on merkitystä.
(---) Tietenkään  lapset eivät pidä sairaalassa olemisesta, eivätkä siellä varsinaisesti viihdy. Sairaaloihin liittyy aina kipua, huonovointisuutta ja loputonta tylsää odottelua. Mutta oli siellä paljon sellaistakin, josta lapsi jopa intoili. (---) Niiden hyvien juttujen sarjaan kuului, ainakin meillä ja monen käytävillä tavatun perheen kohdalla, myös taide, jota lastenklinikalla on runsain mitoin ja jokaiseen lähtöön. Osa siitäkin on varsin omituista. En itsekään kaikkea pystynyt ihan selittämään tai ymmärtämään vaikka varsin aktiivinen museoissaluuhaja olenkin. Se omituinen näytti vetävän etenkin aivan pienempiä lapsia luoksensa kyselemään ja puhumaan jostain muustakin, kuin murtuneesta raajasta tai verikokeen vastenmielisyydestä. Lastenklinikka on se harvinainen paikka, missä olen nähnyt taiteen oikeasti toimivan myös hyvänä harhautuskeinona."

Kuopion Särkiniemen koulun 4A-luokan teoksia.

Siilinjärven Pöljän koulun oppilaiden teoksia.

Odotusaulan lisäksi viidakkoteema jatkuu vastaanottohuoneissa. Viidakkogallerian ja vastaanottohuoneiden teokset on toteuttanut kuvataiteilija Mari Arvinen. Teokset liittyvät Lastenkirurgian poliklinikan peruskorjaushankkeeseen, ja ajatus viidakkoteemasta tuli henkilökunnalta. He toivoivat, että vastaanottohuoneiden maalaukset olisivat Henri Roussean (1844-1910) naivistista maalaustyyliä mukailevia.

Mari Arvinen halusi teoksista runsaat, jotta niissä olisi paljon katsottavaa, johon lapsi voi operaation aikana uppoutua. Henkilökunta sai esittää toiveita myös yksityiskohtiin, kuten eläimiin liittyen. Lopputuloksena ovat värikylläiset maalaukset, joista voi löytää mm. norsuja, seeproja, tukaaneja, apinoita ja papukaijoja. Seinän sininen maali korostaa maalausten sävyt syvemmiksi kuin jos tilalla olisi pelkkä valkoinen tausta.
"Kaikkihan me rakastamme eläimiä ja eläimet ovat ihania, joten ehkä ne voi myös lohduttaa ja olla turvana siinä vieressä", Arvinen kertoo. Henkilökunta on herättänyt Arvisen maalaukset eräällä tavalla eloon, sillä maalausten alle on kerätty teoksissa näkyviä muovieläimiä, joihin lapset voivat tarttua. Pitää eläimiä turvana. Tämä on mielestäni ihana ajatus.

Viidakkogallerian avajaisia vietettiin alkuvuodesta 2018. Näyttelytoiminnan avasivat Kuopion Haapaniemen koulun oppilaat, jotka juhlistivat tilaisuutta yhdessä Mari Arvisen kanssa:

Tämä kaikki oli itselleni uutta ennen nykyistä työtäni. En tiennyt sairaaloiden taidemaailmasta juurikaan, jonka vuoksi olen ollut iloinen KYSin suhteesta taiteeseen. Sillä on merkitystä. Olen pyrkinyt koronan vuoksi välttämään turhaa liikkumista osastoilla, joten en ole päässyt itsekään näkemään kaikkia taidekokoelmaan kuuluvia teoksia. Tulen yllättymään varmasti vielä usein. Käydessäni vaihtamassa uusimmat lasten teokset Viidakkogalleriaan, oli ihana nähdä ne henkilökunnan riemastuneet hymyt ja kuulla ilahtuneet kommentit. Tuli konkreettinen hetki, kun ymmärsin työni syvemmän merkityksen.

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Kevätpuuhaa

Olin jo vähän huolissani, että pihan ensimmäiset kevätkukat olivat kadonneet jonnekin, kun niitä ei näkynyt. Muiden kuvissa krookukset ja scillat kukkivat samoilla leveysasteilla jo viikkoja sitten. Mutta sieltä ne kevättähdet onneksi ilmestyivät! Näitä on vain pieni alue alapihalla ja olen miettinyt, että voisiko näiden määrää lisätä, mutta en tiedä miten se onnistuisi.

Pihakierros paljasti, että rusakot ovat käyneet nakertamassa omena- ja luumupuun sekä marja-aroniapensaan oksia.  Mansikantaimet ovat onneksi selvinneet talven yli. Omenapuiden leikkaus onnistui tänä vuonna hyvin, kun naapurin mies lainasi pitkävartista oksasahaa. Muoto alkaa olla kaunis ja sateenvarjomainen. Yllättävän kauan leikkaamiseen saa lopulta kulumaan aikaa. Kolme päivää kurkottelin yläilmoihin teleskooppileikkurilla, joka tuntui hartioissa. Samalla huomasin polttaneeni kasvoni auringossa. 

Harmittaa, että taisin tappaa verenpisaran vaihtamalla sille vääränlaista multaa. Eikä toinen mullanvaihto näytä pelastaneen tilannetta. Kahden talven yli se selvisi. Tomaatin- ja paprikantaimet kasvavat siemenistä hyvin, samoin köynnöskrassi, tuoksuherne, kiinanasteri ja matala auringonkukka. Sitruunamelissa ja laventeli eivät näytä elonmerkkejä. 

Kevään paras sijoitus on ollut uusi polkupyörä. Aiempi oli vaihteeton, ja lopulta myös jarruton pyörä, jonka kanssa kipeytyi pidemmällä matkalla polvet. Toimi talviajossa toisaalta ihan hyvin (kun jarrutkin vielä toimivat), kun ei tarvinnut huolehtia vaihteiden jäätymisestä. Nykyinen on 21-vaihteinen hybridi, vaikken ajatellut niin monta vaihdetta tarvitsevani. Koeajon jälkeen en muita enää ajatellutkaan (vaikka se mintunvihreä kaupunkipyörä koreineen olisi ollut nätti). 

Työkavereissani on muitakin pyöräilijöitä ja heidän ansiostaan löysin uuden työmatkareitin. Minulla on yleensä tapana jumahtaa samoihin reitteihin, vaikka muitakin olisi tarjolla. En vain ikinä muista etsiä vaihtoehtoreittejä etukäteen, ja aamun kiireessä on näppärämpi luottaa tuttuun reittiin. Tämän inspiroimana olen laajentanut myös lenkkipolkuvaihtoehtojani. Pidän siitä, että Kuopiossa pääsee kaikkialla veden äärelle.

Kuva: @wellu_t

Kevät on tuonut ystäväpiiriin myös uusimman karvavauvan. Toivon, että kevään ja kesän myötä koronatilanne helpottaisi, että voisi tavata ystäviä turvallisesti ja useammin. Tehdä enemmän asioita yhdessä. Haaveissa olisi kokea myös Repin Ateneumissa.