Dipoli

Vierailin Espoossa ja kävin tutustumassa Reima ja Raili Pietilän (ent. Paatelainen) suunnittelemaan Dipoli-rakennukseen. Se oli heidän ensimmäinen yhteinen suunnittelutyönsä. Päämateriaaleja ovat puhtaaksivalettu betoni, kupari- ja puuverhoukset ja luonnonkivilohkareet. Dipoli rakennettiin Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntataloksi (1966), mutta nykyisin se on kaikille avoin Aalto-yliopiston päärakennus. Peruskorjaus valmistui kesällä 2017.

Wikipedia tiesi kertoa rakennuksen alkuvaiheista: "Teknillisen korkeakoulun muuttaessa 1960-luvun alussa Helsingistä Espooseen uudesta ylioppilastalosta järjestettiin suunnittelukilpailu. Hankalan kallioisen sijainnin ja tehtävänannossa vaaditun suuren muunneltavuuden vuoksi yksikään ehdotuksista ei täyttänyt kilpailulautakunnan kaikkia vaatimuksia eikä kilpailulle julistettu voittajaa. Pietilä ja Paatelainen jakoivat toisen palkinnon Osmo Lapon kanssa ja heitä pyydettiin kehittämään ehdotuksiaan. Lopulta rakennuksen suunnittelu annettiin Pietilälle ja Paatelaiselle. Rakennustyöt aloitettiin tammikuussa 1965 ja Dipoli otettiin käyttöön syksyllä 1966."

Kristo Vesikansa kirjoittaa rakennuksen esitelyssä, että "Pietilät pyrkivät häivyttämään suuren rakennuksen ympäröivään luontoon käyttämällä abstrahoituja luonnonmuotoja, suuria ikkunaseiniä, luonnonmateriaaleja ja vihreänruskeaa väritystä. Jokainen julkisivulohko on jäsennöity eri tavoin, ja ulkoseinät polveilevat voimakkaasti sekä pysty- että vaakasuunnassa."

"Dipolin vapaamuotoista, luontoon sulautuvaa arkkitehtuuria sekä ihasteltiin että kritisoitiin sen valmistuessa. Norjalainen kriitikko Christian Norberg-Schulz katsoi sen edustavan paikalliset arvot huomioivaa arkkitehtuuria yleispätevän modernismin sijaan. Juhani Pallasmaa taas katsoi Arkkitehdissä 1967 julkaistussa arviossaan, ettei rakennuksen suunnittelussa ollut noudatettu vastuullisia periaatteita. Reima Pietilä itse totesi Dipolin olevan 'hyvän maun vastainen' ja että se 'puolustaa oikeutta olla erilainen ja silti arkkitehtuuria'. Pietilän mielestä Dipolin tehtävänä olikin herättää keskustelua."

"Remontissa palautettiin monia tiloja alkuperäiseen asuunsa: suljettuja porraskäytäviä ja peitettyjä kattoikkunoita avattiin sekä turhia väliseiniä kaadettiin. 1980-luvulla asennettu kiiltävä graniittilattia hiottiin mattapintaiseksi paremmin kokonaisuuteen soveltuvaksi. Osa valmistumisen jälkeen maalatuista betoniseinistä palautettiin alkuperäiseen asuunsa. Samalla myös rakennuksen ilmastointi ja lämmitysjärjestelmä uusittiin, joten rakennuksen lämmöntarpeesta noin 50 prosenttia katetaan nyt maalämmöllä."

Rakennuksen eteläisen sisäänkäynnin edessä on Reijo Perkon ja työryhmän vuonna 1968 toteuttama akustis-kineettinen Käpy-veistos, joka avautuu ja sulkeutuu.

Peruskorjauksen kustannuksesta noin prosentti on käytetty yliopiston taidehankintoihin taiteen prosenttiperiaatteen mukaisesti. Dipolin taidekokoelman konsepti kulkee nimellä Radical Nature. Yksi vaikuttavimmista teoksista on Renata Jakowleffin lasista ryijyä muistuttava teos Blue.

Muita teoksia pääsette vilkaisemaan alla olevasta videosta:

Taidetta ja rakentamista

Savilahti.

Nykyisessä työssäni huomaan kiinnittäväni entistä enemmän huomiota rakentamiseen ja rakennustyömaihin. Mitä en olisi koskaan uskonut. Sitä ne rakennuttamis- ja kiinteistöalan työkaverit ovat aiheuttaneet. En väitä ymmärtäväni rakentamisesta mitään, mutta se kiinnostaa vähän aiempaa enemmän. Siltä ei voi välttyä kaupungillakaan, sillä Kuopion kaupunki rakentaa isosti esimerkiksi KYSin vieressä Savilahdessa. 

Savilahti.

Tähän liittyen itselleni tuli yllätyksenä, että työni sivujuonteena olen ollut mukana kommentoimassa Savilahteen tulevaa maisemapylvästä. Maisemapylväällä tarkoitetaan sähkön kantaverkon tai muun sähköverkon voimajohtopylvästä, jolla halutaan luoda maisemallinen merkitys. Suomen ensimmäiset maisemapylväät valmistuivat Turkuun 1995 ja ne suunnitteli Antti Nurmesniemi (1927-2003). Kyllä, se sama mies, joka on on suunnitellut myös Pehtoori-pannun.

Bratislav Tošković: Viäntö. 

Savilahteen nousee arkkitehti Bratislav Toškovićin (Parviainen Arkkitehdit Oy) suunnittelema maisemapylväs. Kierteistä DNA-nauhaa muistuttava pylväs kuvaa lääketieteellisellä viitteellään hyvin alueen toimijoita. "Viäntö" tulee sijaitsemaan Savilahdentien ja Valtatie 5:n välisellä alueella Niuvantien kohdalla. Maisemapylvään nimi Viäntö viittaa pylvään vääntyvään muotokieleen, jonka mukaisesti nimessä heijastuu savolainen ”twist”. Toškovićin aiempia töitä on mm. Länsisalmen sähköasema Vantaalla, joka voitti World Architecture Festival -palkinnon Amsterdamissa 2018.

KYS Uusi Sydän.

KYSin tontilla rakentuu puolestaan vauhdilla Uusi Sydän. Kalenteriin oli varattu hyvissä ajoin kesäkuulle työmaakierros, mutta ennen sitä minulle piti hankkia oikeanlaiset varusteet. Työkaverini katseli silloista asuani ja ilmoitti ystävällisesti, mutta napakasti, että "Henna, sinne [työmaalle] ei sitten voi lähteä ilman housuja." Tilanne nauratti, mutta piti paikkansa. Minä olen ehdottomasti mekko- enkä housutyyppi. Lupasin laittaa pitkät housut jalkaan kierrokselle, mutta mm. kypärä, turvakengät ja huomiotakki käytäisiin ostamassa. (Rakennustyömailla työskennelleeltä enoltani olisin kuulema saanut lainata housuja. Noilla olisi kieltämättä saavuttanut työmaalla enemmän "katu-uskottavuutta" kuin takin alta pilkottavalla kukkamekolla.... :D )

Minullakin on nyt oma neonkeltainen tiimitakki! Kuva: M. Ruutiainen.

Kävimme samaisen työkaverin kanssa ostamassa minulle tarvittavat varusteet, joka oli huomauttanut housuttomuudesta. Hän ohjeisti myyjää mitä tarvitaan ja minä vain sovittelin. Kiitin tuuriani, että myyjä sattui olemaan nainen (miehen kanssa seuraavat tilanteet olisivat olleet enemmän noloja). Enhän minä osannut "solmia" edes turvakenkien nauhoja, kun eihän niissä mitään nauhoja ollut... Sellainen pyöritettävä ja painettava nappi, jolla kiristetään kengät. Puolustukseksi sanottakoon, että olen käyttänyt turvakenkiä edellisen kerran 2003-2006, ja silloin niissä vielä oli ihan tavalliset solmittavat nauhat.

Takin kohdalla myyjä sitten kysyi, että "Mitenkäs usein sinä liikut siellä työmaalla?" Ihan asiallinen ja ymmärrettävä kysymys, mutta minua alkoi naurattaa ääneen. Minulla oli silloinkin päälläni mekko, paljaat sääret, isot korvikset ja päässä rusetti.  "-Näytänkö minä siltä, että liikun työmailla usein?" Myyjä pidätteli itsekin nauruaan, hymyili minulle vastaan ja sanoi, että takin materiaalia ajatteli sen mukaan ehdottaa. Tietenkin ymmärsin, että kysymys kuului hänen työnkuvaansa, mutta jos minä liikkuisin työmailla enemmän kuin kerran puolessa vuodessa(?), osaisin kyllä pukeutua tilanteeseen nähden "asiallisemmin". Eli housuihin. Ja olla olematta "helisevä korvakoruteline".

KYS Uusi Sydän.

KYS Uusi Sydän.

Huumori on ollut asia, josta olen yksikössäni nauttinut. Etenkin nyt, kun olen oppinut hieman enemmän muiden luonteista ja persoonista. Eivätkä muutkaan tunnu enää arastelevan huumoriaan samalla tavoin kanssani kuin alussa. Osaan nauraa itselleni, mutta pitää samalla puoleni, jos huumori menee sietokykyni ulkopuolelle. Toivottavasti tällainen mutkattomuus on pysyvä tunne. 

KYS Uusi Sydän.

Ja palatakseni siihen työmaakierrokseen: syy kierrokselle oli se, että Uusi Sydän rakennushankkeeseen sisällytetään taidehankintoja. Kävimme tutustumassa tiloihin, jotta taiteen sijaintipaikat hahmottuvat paremmin. Taiteesta varsinaisesti lisää sitten, kun on konkreettisesti jotain näytettävää. Ulkopinnalle on itse asiassa jo kiinnitetty Samuli Naamangan kehittämää ja suunnittelemaa graafista betonia. "Älyn humaani valo" -teos tulee sekä rakennuksen ylä- että alareunaan. 

Samuli Naamanka: Älyn humaani valo, graafinen betoni. KYS Uusi Sydän.

Il Duomo di Firenze

...tai virallisemmin Cattedrale di Santa Maria del Fiore on mielestäni kaupungin tärkein symboli. Duomon punatiilinen, Filippo Brunelleschin suunnittelema valtava kupoli (1436) pilkistää kaupunkikuvassa kaikkialla.

Firenzen Duomo on yksi kristikunnan suurimmista kirkoista mm. Rooman Pietarinkirkon, Lontoon St. Paulin katedraalin ja Milanon Duomon ohella. Sitä alettiin rakentaa jo 1200-luvun lopulla pienemmän Pyhälle Reparatalle pyhitetyn kirkon paikalle. Duomon ensimmäisenä arkkitehtinä toimi Arnolfo di Cambio (n. 1250-1302). Valmistuva kirkko pyhitettiin Neitsyt Marialle ja nimessä Santa Maria del Fiore viitataan samalla kaupungin aiempaan (keskiaikaiseen) nimeen Fiorenza. Kilpailevissa naapurikaupungeissa, kuten Sienassa ja Pisassa, oli jo aiemmin aloitettu valtavien katedraalien rakennustyöt. Firenzessäkin oli samaan aikaan rakenteilla mm. Santa Crocen ja Santa Maria Novellan suuret luostarikirkot. Kaupunki halusi kuitenkin rakentaa vielä mahtavamman kirkon osoittamaan Firenzen 1300-luvun alussa saavuttamaa merkitystä, rikkautta ja huomattavaa valta-asemaa. Rakennustyöt pysähtyivät kuitenkin jo 1300-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Arnolfo di Cambion kuoltua. Tuolloin vain yksi julkisivun kerros ja muutamia sivulaivojen seinien tuista oli valmiina.

Eri rakennusvaiheiden yhteydessä alkuperäisiä suunnitelmia muutettiin useaan otteeseen eri arkkitehtien (Francesco Talentin, Giotton ja Giovanni di Lapo Ghinin) johdosta. Rakennuksen valmistumista varten nimetty komitea päätyi lopulta  (1368) yksimielisyyteen mallista, johon töitä jatkettaessa oli sitouduttava. Halkaisijaltaan 45-metrisen ja lähes sadan metrin kokoisen jättimäisen kupolin rakentamiseen liittyviin teknisiin ongelmiin ei kuitenkaan keksitty ratkaisua moneen vuosikymmeneen.  Ongelman ratkaisemiseksi järjestettiin kilpailu, jonka voitti suunnitelmineen Filippo Brunelleschi. Hänen suunnitelmassaan luovuttiin maahan tuettujen rakennustelineiden käytöstä ja pyrittiin etenemään ylöspäin kahden erivahvuisen kerroksen avulla. Kerrokset yhdistettiin toisiinsa poikittaistukien avulla. Nämä kannattelivat kupolin myötä kerros kerrokselta kohoavaa rakennustelinettä. Brunelleschi käytti koko rakennelman tasapainon säilyttämiseksi useita rakennusteknisiä ratkaisuja. Kupoli kohoaa Firenzen ylle niin mahtavana, että Leon Battista Alberti kirjoitti ihastuksissaan vuonna 1434, että kupoli sulkee sisäänsä kaikki Toscanan kansat.

Kaikkiaan Duomoa on rakennettu useiden vuosisatojen ajan. Kirkon nykyinen julkisivu on peräisin 1800-luvulta. Aiempi, Arnolfo di Cambion suunnittelema julkisivu oli jäänyt keskeneräiseksi ja purettu jo vuonna 1588. Julkisivuun tuolloin kuuluneet veistokset ovat nykyisin esillä tuomiokirkon vieressä sijaitsevassa museossa. Vasta vuonna 1871 oli päästy yksimielisyyteen uuden, uusgotiikkaa edustavan  julkisivun rakentamisesta arkkitehti Emilio de Fabrisin suunnitelman mukaan.

Duomon pitkittäislaivan pohjoispuolella sijaitseva Porta della Mandorla on saanut nimensä Nanni di Bancon yli neljä metriä korkean päätyreliefin mukaan, jossa enkelit kantavat mantelinmuotoisen sädekehän ympäröimää Neitsyt Mariaa taivaaseen (1414-1421). Neitsyt Marian taivaaseenastumisen aiheeseen yhdistetään tässä tarina, jossa hän lahjoittaa vyönsä epäilevälle Tuomaalle:

Roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko tuntevat Tuomas-perinteen, joka liittyy opetukseen Jumalansynnyttäjän eli Neitsyt Marian kuolonuneen nukkumisesta. Apokryfikertomuksen mukaan Jumalansynnyttäjä sai ilmoituksen kolme päivää ennen kuolonuneen nukkumistaan, ja hän halusi nähdä kaikki Poikansa opetuslapset. Kaikki Tuomasta lukuun ottamatta saapuivat paikalle. Kuolinpäivänä Kristus näyttäytyi äidilleen enkelijoukkojen ympäröimänä ja vei hänen sielunsa taivaallisiin korkeuksiin (ortodoksinen kirkko tuntee tapahtuman, Uspenie, kirkkovuoden viimeisenä suurena juhlana). Kun apostoli Tuomas saapui paikalle parin päivän kuluttua, hauta avattiin ja havaittiin tyhjäksi. Tuomas sai kuitenkin todistaa Jumalansynnyttäjän (roomalaiskatolisen perinteen mukaista) ruumiillista ottamista taivaaseen, ja Maria lahjoitti hänelle vielä viittansa vyön. Tuomas rientää kertomaan kokemuksestaan muille apostoleille, mutta nämä eivät uskokaan häntä, ennen kuin näkevät Jumalansynnyttäjän lahjoittaman pyhäinjäännöksen.
(Lähde: Tampereen seurakunnat ja Ortodoksi.net)

Tämä Nanni di Bancon teos vaikutti varhaisrenessanssin firenzeläisen reliefitaiteen kehitykseen.

Kirkkoon ei ole sisäänpääsymaksua, mutta mikäli haluat nähdä museon tai kirkon alla olevan kryptan, kiivetä kupoliin tai campanilen torniin, pääsyliput on hyvä hankkia etukäteen. Jonottamatta kirkkoon ei pääse. Vierailupäivän aikaan jono kiersi puoliksi koko valtavan kirkon ympäri ja jonottamiseen kului aikaa pari tuntia. Odotukseen kannattaa siis varata vettä ja kenties myös eväitä.

Duomo on sisältä kolmilaivainen basilika ja pohjakaava on latinalaisen ristin muotoinen. Aiemmin kirkko on ollut runsaammin koristeltu, mutta vuosisatojen kuluessa suuri osa koristelusta on poistettu tai siirretty tuomiokirkon museoon. Tämän vuoksi kirkon sisätilat vaikuttavat melko riisutuilta esimerkiksi Roomassa nähtyihin kirkkoihin verrattuna.

Kupoli oli alun perin tarkoitettu koristeltavaksi mosaiikein, mutta niiden sijasta kupolia koristaa Giorgio Vasarin suunnittelema Viimeistä tuomiota esittävä fresko. Se aloitettiin 1572, ja Vasarin kuoltua (1574) työn saattoi loppuun Federico Zuccari apulaisineen 1579.

Domenico di Michelino: Dante ja Jumalainen näytelmä, 1465, fresko.

Firenzessä syntynyt Dante Alighieri (1265-1321) karkotettiin kotikaupungistaan 1302. Hän vietti lopun elämänsä maanpaossa palaamatta koskaan kotiin. Myöhemmin, kun Firenzessä jälleen vaalittiin kuuluisan kirjailijan muistoa, tuettiin hänen teostensa tutkimista ja järjestettiin teosten julkisia luentatilaisuuksia, Domenico di Michelino sai tehtäväkseen Dantea esittävän freskon maalaamisen. Kaupunki tilasi freskon kirjailijan syntymän 200-vuotispäiväksi. Kunnianosoitus ei jäänyt viimeiseksi, sillä Firenzessä on vuosisatojen aikana muistettu Dantea useaan otteeseen.

Domenicon maalauksessa Dante on kuvattu laakeriseppeleessä kruunattuna, päässään kuuluisa punainen kirjailijamyssy. Vasemmassa kädessään hän kannattelee pääteostaan Divina Commedia - Jumalainen näytelmä. Oikealla kädellään hän viittaa taustalla kuvattuihin tapahtumiin. Vasemmalla demonit johdattavat kirottujen joukkoa Helvettiin. Sen vieressä kohoavan vuoren huipulla kuvataan Paratiisia, jossa näkyvät Aatamin ja Eevan hahmot.  Oikeaan reunaan on kuvattu 1400-luvun näkymä Firenzestä, joka poikkesi paljon Danten ajoista. Dante on itse ulkopuolinen, hänet on kuvattu seisomassa kaupungin muurien ulkopuolelle.

Sisäänkäynnin seinämällä sijaitseva Paolo Uccellon maalaama kello (1443) on mielenkiintoinen esimerkki kirkkorakennuksen välineistöstä.  1400-luvun tapaan kellossa oli vain yksi, tähdenmuotoinen viisari, ja kellotauluun oli merkitty vuorokauden kaikki 24 tuntia. Viisari liikkui vastapäivään, ja nykyisestä poiketen numero 24 oli kellotaulussa alimpana. Kellotaulun reunoille Uccello maalasi freskotekniikalla neljän, nykyisin tunnistamattoman pyhimyksen muotokuvat.

Duomon edustalla sijaitsee vuonna 1128 valmistunut kahdeksankulmioinen kastekirkko, Battistero San Giovanni. Vielä 1800-luvun loppupuolelle saakka kaikki firenzeläiset kastettiin kyseisessä kirkossa. Battistero on tunnettu erityisesti kolmesta Andrea Pisanon ja Lorenzo Ghibertin suunnittelemasta pronssisesta pariovesta.

Duomon näkeminen omin silmin ja läheltä oli minulle yksi Firenzen matkan kohokohdista. Olin ihastellut rakennusta aiemmin jo muun muassa Medicit, Firenzen valtiaat tv-sarjassa. Sisätilat eivät kuitenkaan sykähdyttäneet, mutta siihen olinkin jo etukäteen varautunut. Ulkopuolelta rakennus oli kuitenkin niin upea ja kaunis kuin kuvittelinkin. Duomo on minulle Firenzen kaunein symboli, ja sen kupolin pilkistäminen kaupungin kujien päässä ja rakennusten yläpuolella sai aina hyvälle mielelle. 

Galleria degli Uffizi

Jacopo Carrucci (Pontormo): Cosimo I:n muotokuva, 1519-20, öljyväri puulle.

Galleria degli Uffizi on arkkitehti ja taidemaalari Giorgio Vasarin (1511-1574) Cosimo I:n (1519-1587) toimeksiannosta suunnittelema hallinto- ja virastotalo, johon rakennuksen nimikin vittaa (ufficio). Siitä tuli Cosimo I:n pojan, Francesco de' Medicin (1541-1587) aikana yksi maailman ensimmäisistä taidegallerioista, kun Medici-suvun taideaarteita alettiin esitellä vieraille 1581. (Varsinaiset museolaitokset ja avoimet kokoelmat syntyivät vasta 1700-luvulla, kun esim. Louvre avattiin yleisölle 1793) Rakennuksen sijainti oli Vasarille haasteellinen, sillä Arnojoen ranta aiheutti kantavuusongelmia ja rakennukselle varattu rajallinen tila pakotti tekemään kompromisseja. Vasari suunnitteli U:n muotoiseen pohjakaavaan perustuvan pitkänmallisen kokonaisuuden, jonka sisäpiha muistuttaa katua.

 Sisäpihan pylväsrivit ovat täynnä renessanssitaiteilijoiden patsaita:

Liput Uffiziin kannattaa ehdottomasti varata etukäteen, kuten muihinkin Firenzen (ja Italian isoimpien kaupunkien) museoihin. Jonottamista on kaikkialla siitä huolimatta, mutta jonottamiseen käytetty aika on huomattavasti lyhyempi. Ensin odotettiin että ennakkolipun saa käydä vaihtamassa varsinaiseen lippuun, ja sen jälkeen jonotettiin ennakkolippujonossa turvatarkastukseen. Uffizin sisäpiha on täynnä erilaisia jonoja (liputtomat, lipulliset, ryhmävaraukset), mutta vihreisiin Firenze-liiveihin pukeutuneet oppaat onneksi auttavat ja ohjeistavat oikeaan jonoon ja oikealle ovelle. Kun lopulta pääsee museoon sisälle, siitä alkaa taidehistorioitsijan askeleet paratiisiin. Seinät ovat täynnä vuosisatojen taidehistoriaa. Kuten Louvressa, täälläkin mieli tulee yrittää pitää kevyenä. On turha yrittää nähdä kaikkea, kun siihen ei yksi vuorokausi riitä. Siitä huolimatta välillä oli todella hankala edetä, kun silmät tarttuivat taidekirjallisuudessa nähtyihin klassikoihin.... Joten nyt katsotaan kuinka monta taidehistorian klassikkoa mahtuu yhteen blogipostaukseen ilman, että saatte taideähkyn:

Filippo Lippi: Madonna ja lapsi kahden enkelin kanssa, 1460-5, tempera puulle.

Sandro Botticelli: Kevät, n. 1478, tempera puulle.

En odottanut mitään tiettyä taideteosta sen suuremmin, mutta esimerkiksi Botticellin sali yllätti. Olen aina taidekirjoissa pitänyt enemmän Keväästä kuin Venuksen syntymästä, mutta teosten äärellä tilanne kääntyikin päälaelleen. Keväässä kiinnitin huomiota keskellä olevaan punaiseen kankaaseen kietoutuneeseen jumalattareen, kun tavallisesti kirjoissa olin kiinnittänyt katseeni oikean reunan kukkamekossa kuvattuun Chloris/Flora-jumalattareen. Tämä kahden jumalattaren voimakas katsekontakti kohti katsojaa sai aikaan ristiriidan - kumpaa katsella? Tapahtumia tuntui olevan liikaa, joka rikkoi katselukokemuksen. 

Sandro Botticelli: Venuksen syntymä, n 1485, tempera kankaalle.

Venuksen syntymää pidin etukäteen niin nähtynä, että ajattelin sen olevan kerralla vilkaistu. Se kuitenkin vangitsi värimaailmallaan ja rauhallisuudellaan Kevättä enemmän. Tässä kaikkien hahmojen keskipiste on Venus, jolloin katsojakin vangitaan katselemaan häntä. Maalauksen on tilannut todennäköisesti Francesco de' Medici Castellossa sijaitsevaa huvilaa varten. 

Maalauksen nimi on hieman harhaanjohtava, sillä se ei esitä varsinaisesti Venuksen syntymää vaan rakkauden jumalattaren saapumista Kytheran saarelle. Tätä hetkeä runoilija Angelo Poliziano (1454-1494) oli kuvaillut runossaan. Tuulen jumalat Zephyr ja Aura puhaltavat Venuksen rantaan, jossa kevään jumalatar on valmis pukemaan hänet kukilla koristeltuun viittaan. Maalauksen sommittelussa on viitteitä kristilliseen taiteeseen, kuten Kristuksen kasteeseen. Kuva-aihe perustuu humanismin ja uusplatonismin ajatusmalliin, jonka päämäärä oli pyrkiä sovintoon kristillisen ja mytologisen aineiston välillä. Esimerkiksi 1400-luvulla vaikuttaneen filosofin Marsilio Ficinon mukaan antiikin mytologia ja kristinusko olivat kotoisin samasta jumalyhteydestä, joten oli mahdollista kääntyä yhtä hyvin taivaallisen Venuksen kuin Neitsyt Mariankin puoleen. Uusplatonistit myös olettivat ulkoisen kauneuden voivan heijastaa sisäisen maailman kauneutta ja hyveitä.

Sandro Botticelli: Madonna ja lapsi (Madonna della loggia), n.1467, tempera kankaalle.

Vielä Venuksen syntymää enemmän kiehtoivat hieman vähemmän tunnetut Botticellin teokset. Madonna ja lapsi oli todella herttainen ja lempeä kuvaus, että se erottui aiempien vuosisatojen kuvauksista todella voimakkaasti. Salin ehdottomin katseenvangitsija oli kuitenkin itselleni Neitsyt Marian ilmestys, jossa Gabrielilla on voimakas kontakti Mariaan ja vaatteiden draperiat on kuvattu herkullisen runsaina. Rakastan myös käsiä, jotka tuovat mieleen Michelangelon Sikstuksen kappelissa olevan Aatamin luomisen (1500-luvun alku). Tässä Botticellin maalauksessa käsien kontakti on kuitenkin intensiivisempi.

Sandro Botticelli: Neitsyt Marian ilmestys, n. 1489-90, tempera puulle.

Sandro Botticelli: Neitsyt Marian ilmestys, yksityiskohta,  n. 1489-90, tempera puulle.

Sandro Botticelli: Neitsyt Marian ilmestys, yksityiskohta, n. 1489-90, tempera puulle.

Andrea del Verrocchio & Leonardo da Vinci: Kristuksen kaste, n. 1475, tempera ja öljyväri puulle.

Kristuksen kastetta kuvaava maalaus on Andrea del Verrocchion ja tämän oppilaan Leonardo da Vincin yhteistyön tulos. Leonardon maalaamaksi on tulkittu taustamaisema ja vasemman reunan enkeleistä etummainen. Tämän enkelin kasvot poikkeavat muodoltaan Kristuksen ja Johannes Kastajan voimakkaammista piirteistä.  Giorgio Vasari kirjoitti kuuluisassa Taiteilijaelämäkertoja -teoksessaan (Vite de' più eccellenti architetti, pittori, et scultori Italiani, 1550 - laajennettu painos 1568) kuinka vielä lapsenomaisen Leonardon ylivertainen lahjakkuus teki niin suuren vaikutuksen Verrocchioon, että tämä lopetti maalaamisen kokonaan. Ensisijaisesti kuvanveistäjänä tunnetulta Verrocchiolta tiedetäänkin nykyisin melko vähän hänen tekemiään maalauksia. Kristuksen kasteen maalaamiseen uskotaan osallistuneen myös kolmannen tekijän, todennäköisesti Lorenzo di Credin. 

Andrea del Verrocchio & Leonardo da Vinci: Kristuksen kaste, yksityiskohta, n. 1475, tempera ja öljyväri puulle.

Leonardo da Vinci: Kuninkaiden kumarrus, 1481-2, öljyväri puulle.

San Donato a Scopeton munkit tilasivat Leonardolta Kuninkaiden kumarrusta esittävän maalauksen. Se jäi kuitenkin kesken taiteilijan  siirtyessä Firenzestä Milanoon 1482. Kuvan etualalla näkyy varhainen esimerkki pyramidimaisesta keskussommitelmasta, jonka ympärille on kerääntynyt muita ryhmiä. Leonardon lähdettyä Milanoon munkit tilasivat samasta aiheesta alttaritaulun Filippo Lippiltä 1496.

Leonardo da Vinci: Neitsyt Marian ilmestys, 1473-75, öljy ja tempera puulle.

Neitsyt Marian ilmestystä esittävää maalausta pidetään Leonardon maalaamana, ja se sijaitsi aikoinaan San Bartolomeon luostarissa Monteolivetossa lähellä Firenzeä. Leonardon uskotaan maalanneen teoksen mestarinsa Verrocchion työpajassa, mutta jotkin tutkijat ovat kyseenalaistaneet olisiko vasta 20-vuotiaalle maalarille annettu tällainen teos maalattavaksi yksin. Leonardo oli liittynyt Firenzen taidemaalarien killan jäseneksi vasta vuotta aiemmin 1472.

Michelangelo Buonarroti: Pyhä perhe, n. 1504, tempera puulle.

Agnolo Doni tilasi Michelangelolta Pyhää perhettä kuvaavan teoksen, joka on ainoa Michelangelolta säilynyt taulu. Siinä on myös edelleen alkuperäiset kehykset. Maalauksen hahmoissa näkyy taiteilijalle tyypillinen veistoksellinen vartaloihanne.

Tizian: Urbinon Venus, 1538, ölyväri kankaalle.

Artemisia Gentileschi: Judit ja Holofernes, 1620-1, ölymaalaus kankaalle.

Sandro Botticellin Neitsyt Marian ilmestyksen lisäksi vaikuttavimmat teokset olivat Artemisia Gentileschin Judit ja Holofernes sekä Caravaggion Medusan pää. Gentileschin suurikokoinen maalaus esittää Juditia katkaisemassa Holoferneen kaulaa. Vanhan testamentin apokryfikirjoissa kerrotaan,  kuinka juutalainen leski Judit pelastaa kansansa, jonka vihollisarmeija yritti tuhota päällikkönsä Holoferneen johdolla. Rukoiltuaan Judit lähti neuvottelemaan Holoferneen kanssa, mutta samalla hän houkutteli tämän juomaan niin paljon viiniä, että tämä menetti tajuntansa, jolloin Judit onnistui katkaisemaan tämän kaulan. 

Caravaggio on tehnyt aiheesta myös kuuluisan maalauksen, mutta Gentileschin teoksessa Juditilla on paljon voimakkaampi ja päättäväisempi ote. Teoksen uskotaan viestivän Gentileschin omasta historiasta. Vielä 1600-luvullakaan naisia ei hyväksytty taideyhteisöihin, mutta Artemisia Gentileschi (1593-n.1651-53) oli ensimmäinen nainen, joka hyväksyttin Firenzen taideakatemian viralliseksi jäseneksi. 

Gentileschi tuli aikanaan tunnetuksi skandaalista, jonka myötä häntä pidetään ensimmäisenä feministinä. Hänet raiskattiin nuorena, mutta Gentileschi oli tarpeeksi rohkea viedäkseen asian oikeuteen. Oikeudenkäynti kesti kaikkiaan 7 kuukautta (1612). Syytettynä oli taiteilija Agostino Tassi (1578-1644), joka tunnetaan nykyisin paremmin rikoksestaan kuin taiteestaan. Gentileschiä kidutettiin oikeudenkäynnin aikana (mm. peukaloruuveilla), jotta varmistettiin että hän todella puhui totta. Tässä kohtaa voi pohtia naisen asemaa ja sitä, miksei Tassia kohdeltu samalla tavoin, vaikka häntä oli jo aiemmin syytetty mm. vaimonsa ja molempien kälyjensä raiskaamisesta.... Näiden tapahtumien jälkeen ei ihmetytä kuinka Gentileschi on saanut Juditin hahmoon niin paljon voimaa ja vihaa, että Holoferneellä ei ole mitään mahdollisuutta Juditin miekan alla. Sain maalauksen äärellä puistatuksia.  

Caravaggio: Medusan pää, n. 1595, ölyväri nahalla päällystetylle puukilvelle.

Caravaggio maalasi kuperalle kilvelle Medusan pään, joka oli tarkoitettu kardinaali Francesco del Montelle. Medusa oli kreikkalaisessa tarustossa hirviömäinen naispuolinen gorgo, joka pystyi katseellaan muuttamaan ihmisen kiveksi. 

"Roomalaisen Ovidiuksen Muodonmuutoksia -runoteoksessa esiintyvän tarinaversion mukaan Medusa oli alun perin kaunis neito. Kun merenjumala Poseidon raiskasi hänet Pallas Athenen temppelissä, Pallas Athene vihastui. Koska Poseidonin olivat vietelleet Medusan kultaiset hiukset, Pallas Athene muutti ne rangaistukseksi käärmeiksi.

Polydektes, Serifoksen kuningas, lähetti Perseuksen noutamaan Medusan päätä häälahjaksi Hippodameialle. Perseus sai Pallas Athenelta kiiltävän kilven, jonka avulla tämä voisi katsoa Medusaa kivettymättä itse, Hermes antoi puolestaan sirpin ja nymfit varustivat hänet siivekkäillä sandaaleilla, laukulla ja Haadeen näkymättömäksi tekevällä kypärällä. Perseus löysi gorgot unessa Tartessoksesta, ja kilpensä peilipinnasta katsoen hän leikkasi Medusalta pään irti." (Wikipedia) 

Caravaggion maalauksessa pää on jo irrotettu ruumiista, mutta katse näyttää yhä elävältä.

Caravaggio: Medusan pää, n. 1595, ölyväri nahalla päällystetylle puukilvelle.

Kamera täyttyi myös ammatilliseen tarkoitukseen kuvatuista toscanalaisen ja sienalaisen koulukunnan kristillisestä taiteesta (Duccio, Cimabue, Giotto ja kaikki nimettömät taiteilijat). Niistä on aika ajoin hyötyä omassa työssä. 

Luca di Tomme: Neitsyt Marian ilmestys, yksityiskohta, 1370-80, tempera puulle.

Uffizin taidekokoelmat ovat aivan uskomattomat. Välillä oli tunne, että olenko minä oikeasti täällä...Vielä ei kuitenkaan hätistelty täydellistä hurmioitumista, se tunne antoi odottaa itseään.