Millaisia onnen ja
ilon asioita elämästäsi löytyy tai mitä siitä ehkä puuttuu? Saatko voimaa
toisista ihmisistä vai koetko ihmissuhteet kuluttavina? Tärkeitä hyvinvoinnille
ovat myös oma terveys ja mielenrauha. Ihminen voi ohjata elämänsä kulkua
valinnoillaan. On kuitenkin paljon tilanteita ja asioita, joihin ei voi
vaikuttaa eikä valmiita vastauksia ole. Jokaisen on käytävä itse läpi vastaan tulevat
tilanteet ja rakennettava elämäänsä saatujen rakennuspalikoiden avulla.
Näyttelytilaan saapuessa sisälläni kiljahti innostuksesta
pieni tyttö. Värit olivat kirkkaita ja niitä oli paljon. Jo ensivilkaisulla
teokset ja tekniikat olivat monipuolisia. Näyttely käynnistyi
Hannu Lukinin ja
Antti Röngän maalauksilla. Röngän teokset olivat sitä tuttua esineiden
korostamista, joihin suhtaudun ristiriitaisesti. Tällä kertaa
Liesi ja
Pesukone symboloivat tuttua ja turvallista arkea. Onko tässä hyvän
elämän perusta? Vai viekö arkiaskareet aikaa siltä elämältä jota toivoisi
elävänsä? Hannu Lukinin
Oh, vangitsi
ihmettelevällä katseellaan. Minulle katse ei ollut pelokas vaan hämmästynyt,
yllätetty ja yllättynyt. Mikä on saanut silmät suuriksi ja suun loksahtamaan auki?
Taide parhaimmillaan yltää tuohon hetkeen ja tunteeseen. Taustan sininen
rauhoitti ja siveltimenvetoja oli koukuttavaa katsella.
Varsinaisen näyttelytilan puolella kohosivat
Jouni Airaksisen muoville piirretyt
Vapaus,
Veljeys ja
Tasapaino. Niiden vieressä
niin ikään Airaksisen toteuttama
Arkeologia
teos, jossa ihmisaivojen muotoiset ”kivet” lepäsivät lapioiden juurella. Tämä
toi mielikuvan aivottomuudesta, siitä kuinka järki välillä pitäisi kaivaa
perusasioiden ääreltä. Huolestuttavaa ajatella että nyky-yhteiskunnassa järki
tulisi kaivaa ja löytää, jotta sitä voisi käyttää. Toisaalta tämä tuntuu
fiksultakin ajatukselta, ajatella asioita uudelleen. Luulenpa että moni on
elämänsä aikana joutunut ravistelemaan itseään liiasta informaatiosta ja
turhista ajatuksista. Silloin se elämän punainen lanka niin sanotusti on
arkeologisten kaivausten takana. Muoville piirretyt lihaskimput viittaavat
roomalaiseen sananlaskuun, jossa terve sielu on terveessä ruumiissa.
|
Yksityiskohta Mari Arvisen maalauskollaasista Tilkkutäkki, 2008, akryyli levylle. |
Miehisen voiman vastapainona on
Mari Arvisen värikäs
Tilkkutäkki, jossa pieniin neliöihin on
maalattu 120 kohtausta elämästä. Teoksen edessä saa vierähtämään aikaa, kun
yrittää selvittää leikkisästi kuvattujen kohtausten merkitystä. Ihmisiä,
eläimiä, luontoa, huutoa, naurua, hiljaisuutta, keskustelua, rakkautta,
läheisyyttä, yksinäisyyttä, suudelmia, halauksia, iloa, surua ja tanssia.
Tilkkutäkki näyttää kuinka rikas elämä
onkaan iloineen ja suruineen.
|
Harri Larjosto: Punos, 1989, valokuva kankaalle. |
Viereisellä seinällä on
Harri Larjoston voimakkaan punainen
Punos vuodelta 1989. Kankaalle siirretty
valokuva tuo välittömästi mieleen hollantilaisen
M.C. Escherin, joka tuli
tunnetuksi jatkuvuutta ja mahdottomuutta kuvaavista kuvista ja muodoista.
Larjoston teoksessa on samanlaista kietoutuneisuutta ja jatkuvuutta kuin
Escherin teoksissa. Ihmiset ja elämät kietoutuvat yhteen vaikuttaen toinen
toisiinsa. Yhden ihmisen onnelliseen elämään vaikuttavat läheisen ihmisen
elämän onnettomuus, suru tai huolet samoin kuin ilo ja onnikin. Näin jokaisen
elämää keinuttaa myös ympärillä olevat ihmiset.
|
Silja Rantanen: Pantokrator, 1987, öljy kankaalle. |
Näyttely hipaisee uskon asioita näkyvästi vain Silja Rantasen
Pantokrator teoksella. Öljymaalaukset
voi toisaalta ohittaa vain abstrakteina teoksina, mutta ikoneita nähneet ja
niitä maalanneet osaavat yhdistää ainakin oikeanpuoleisen teoksen keskelle
puuttuvan hahmon.
|
Tarja Malinen: Yhdessä, 2011-12, keramiikka, puu |
|
Yksityiskohta Tarja Malisen veistossarjasta Yhdessä. |
Rantasen diptyykin edessä on
Tarja Malisen Yhdessä veistossarja. Jonossa meditoivat
lapset on asetettu
Nanna Hännisen videoteoksen eteen. Jonon viimeisen pojan
ilme on niin keskittynyt ja raukea, että tuohon mielentilaan olisi ihanaa
heittäytyä. Olisin toivonut Hännisen teoksen
Meditation Practises II, Trying to be better me, olevan
korkeammalla korokkeella, jotta teoksessa meditoivat kasvot olisivat olleet
katsojan katseen korkeudella. Nyt teos keskustelee hyvin Malisen veistosjonon
kanssa, mutta unohtaa katsojan. Videoteoksessa naisen kasvot heiluvat ja
häilyvät, joka luo mielikuvan mielen harhailusta. Naisella on koko teoksen ajan
silmät kiinni, kunnes lopussa hän tuntee saavuttaneensa haluamansa mielentilan
ja lopputuloksen ja avaa silmänsä. Tämä silmien avaaminen ja katsojan katseen
kohtaaminen olisi toiminut paremmin kasvojen ollessa samalla korkeudella.
|
Risto Vilhunen: Leonardot, 1993, öljyväri lastulevylle. Taustalla Risto Vilhusen Kosmos 360-sarja, 1972, akryyli kovalevylle. |
Yksi nurkka on varattu liikennemerkkien lailla huomiota
herättäville
Risto Vilhusen teoksille. Piirissä tanssivat
Leonardot teos kuvaa Leonardo da Vincin piirtämää
Vitruviuksen miestä. Vilhunen on luonut piirroksesta kolmiulotteiset lastulevyhahmot, jossa
mistä tahansa suunnasta miehiä katseltaessa, ne ovat kohtisuoraan katsojaa
päin.
Vitruviuksen mies kuvaa ihmisruumiin ihanteellisia mittasuhteita. Näyttelyn
teemaan yhdistettynä teos saa aikaan puistatuksia. Riippuuko onnellinen elämä
ihanteellisesta ruumiista? Ilmeisesti, sillä varsinkin moni julkisuuden henkilö
on valmis muuttamaan oman ruumiinsa mittasuhteita kauneusleikkauksilla, jotka
sitten heijastuvat myös tavallisten ihmisten elämään. Se että Vitruvius loi
antiikin aikaan ihanteellisen miehen mittasuhteet, on media luonut nykyaikana
ihanteellisen naisen mittasuhteet ja mennyt vielä pikkutarkemmaksi määrittämällä
kauniin, sileän (nuoren!) ja virheettömän ihon ”onnellisen elämän” mittapuuksi.
|
Tuula Tiitinen: Perille etsiessään, 1986, hiili kankaalle. |
Mitä peremmälle näyttelytilaan jatkaa sitä
mustavalkoisemmaksi värimaailma muuttuu. Käytävän päässä odottaa
Tuula Tiitisen
Perille etsiessään hiilityö. Portaat
pimeydestä kohti valoa.
Riitta Rönkön Tunnelissa
hiili-, pastelli- ja guassiteos sivuaa samaa ”pimeydestä valoon” aihetta.
Teoksessa ihmishahmo seisoo valoon päin, mutta kuitenkin tunnelmassa on
aistittavissa odotusta ja epäröintiä. Onko viimeinen askel pimeydestä valoon
kuitenkaan helppo? Pimeyteen on saattanut piiloutua kun valossa on taas
kaikkien nähtävillä, esillä.
|
Heikki Nieminen: Käpertynyt, 1974, lujitemuovi |
Tämä tila ihastutti herkkyydellään. Lattialla makaa
käpertyneenä luonnollisen kokoinen
Heikki Niemisen Käpertynyt veistos. Se oli taas niitä teoksia joita olisi tehnyt
mieli koskettaa. Laskea käsi pään tai olkapään päälle ja lohduttaa, ”
ei mitään hätää”. Veistosta kiersivät
seinillä
Kaisa Törmäsen lehtiteokset
Kielon
jäähyväiset, Luopuminen ja
Maatuminen
ja kevään ehto. Pihlajan lehdet valuivat alaspäin kuin sadepisarat, hauraat
haavan lehdet kohosivat kevyesti ylöspäin kuin ilmapallot ja kielon lehdet
olivat ihanasti sekaisin. Tämä tila kuulema muuntautuu pääsiäisen aikaan hieman toisennäköiseksi.
|
Yksityiskohta Kaisa Törmäsen teoksesta Luopuminen, 2001 |
|
Yksityiskohta Kaisa Törmäsen teoksesta Maatuminen ja kevään ehto, 2001 |
Jan-Erik Anderssonin ja
Shawn Deckerin The Paradise on videoteos, johon ihastuin jo
Sähköä ilmassa näyttelyssä vuonna 2009.
Siinä ovat lähikuvassa vanhan naisen kädet,
jotka punoivat kasvin lehdestä pientä purjevenettä. Vene lipuu tyynellä
järvellä heijastaen peilikuvansa järven pintaan. Seuraavaksi kuva siirtyy
”paratiisisaareen”, jossa aallot huuhtoivat rantahiekkaa. Äänimaailma on
rauhoittava; merta, aaltoja ja tuulen huminaa. Aurinkoa vasten on kuvattu kasvin
lehtiä, jotka rinnastetaan hiekassa näkyviin renkaanjälkiin. Kokonaisuus on
lumoava. Teoksessa on yhdistetty suomalainen järvimaisema ja paratiisimainen saari,
mutta ne eivät riitele keskenään, vaikka ympäristöt ovatkin erilaiset. Suurimman
vaikutuksen teoksessa tekevät juuri vanhan naisen ryppyiset ja elämää nähneet
kädet sekä rauhoittava äänimaailma. Teoksen jälkeen aloin miettiä, mikä todella
on paratiisi, mitä se kenellekin merkitsee ja rakennammeko me itse itsellemme
paratiisin niin tahtoessamme.
Näiden lisäksi näyttelyssä pääsee nauttimaan muun muassa
Hugo Simbergin kuolemaa käsittelevistä grafiikanvedoksista, Kuutti Lavosen Andy
Warholille omistetuista serigrafioista sekä Marina ja Ulay Abramovićin kävelyperformanssin
(kuvallisesta ja karttamaisesta) dokumentista Kiinan muurilla. Performanssissa
taiteilijapari kulki toisiaan kohti (toinen idästä, toinen lännestä) pitkin
koko Kiinan muurin. Dokumentointi teoksesta, jonka päätyttyä pari erosi, kertoo
rakastamisen vaikeudesta ja elämän arvaamattomuudesta.
Hypetystä elämästä
on mielestäni kokonaisuudessaan onnistunein ja mielenkiintoisin Kuopion
taidemuseossa näkemäni näyttely sitten vuoden 2009, jolloin museon täyttivät Kyläjuhlat – Vanhan eurooppalaisen taiteen
arkea ja pyhää sekä edellä mainittu Sähköä
ilmassa. Ajankohtaisuus ja hyvän ja onnellisen elämän pohtiminen (ja
kyseenalaistaminen) taiteen kautta koskettaa ja puhuttaa. Henkilökohtaisesti pidin paljon myös seinille liimatuista mietelauseista, jotka avasivat samalla myös teoksia.
Näyttelyyn liittyviä kevään oheisohjelmia voi kurkistaa
täältä.
Näyttely esillä 25. toukokuuta 2013 saakka.