Näyttely on täynnä valoja ja varjoja, voimakkaita kontrasteja, teräviä kulmia, risteäviä linjoja ja geometrisia muotoja. Ihminen on konkreettisesti näkyvillä vain muutamassa kuvassa. Kuvat eivät ole järjestyksessä, siihen viittaa nimikin, epälineaarinen päiväkirja.
Sami Kulju: "13.10.2012", pigmenttimustevedos. Sami Kulju: "22.2.2012", pigmenttimustevedos.Itse pidin eniten pienemmistä yksityiskohdista (laivan kylki, talon katto taivasta kohti, avonainen ovi, portaikossa leikkivät varjot) kuin laajemmista katunäkymistä. Olisin kuitenkin kaivannut enemmän sisäkuvia, sillä nyt sarjassa niitä oli vain kaksi, joista toisessa rajaus on tehty avonaista ulko-ovea kohti. Ulkonäkymillä päiväkirja ei avaudu niin henkilökohtaiseksi kuin esimerkiksi oman kodin kuvakulmilla, mutta uteliaisuus ja halu nähdä lisää herää juuri tuon yhden sisäkuvan vuoksi. Pöydän kulma, vieressä tuoli jolle on pinottu sanomalehtiä ja taustalla kukallinen verho, joka tekee kokonaisuudesta yllätyksellisen, jopa epätodellisen. Mieli alkaa rakentaa kuvaan asukasta ja tilannetta.
Lasipinnoilta heijastuu vastakkaisten seinien teokset sekoittaen yhteen kuvaan useampia tarinoita. Näin päivät punoutuvat toisiinsa. Teosten tunnelma on lämmin, sillä valonlähteenä kuvissa on usein aurinko tai katuvalot. Ihmisten vähäisyys ja iltakuvat luovat rauhallisen ja hiljaisen tunnelman. Nämä, lämpö ja hiljaisuus, olivatkin viimeiset tunnelmat näyttelystä lähtiessä. Millaiselta oma kuvallinen päiväkirjani näyttäisi?
Epälineaarinen päiväkirja esillä Galleria Ratamossa 3. maaliskuuta 2013 saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti