lauantai 31. lokakuuta 2015

16 § Sivistykselliset oikeudet

Tiedetään, Suomella ei mene tällä hetkellä hyvin. Kaikesta tulisi säästää ja kaiken tulisi olla kuitenkin tuottavaa tai tuotteistettavissa. Olen yrittänyt siirtää ajatuksia iloisempiin aiheisiin ja jättää politiikan blogin ulkopuolelle, mutta nyt on nostettava kissa pöydälle. Otso Kantokorpi kirjoitti blogissaan hyvän vastineen Sanni Grahn-Laaksosen avoimelle kirjeelle, jossa hän uhkaa yliopistojen vapautta.
Teija Luukkanen-Hirvikoski: Yritysten taidekokoelmat Suomessa (väitös). Kuva: Antti Seppälä/Yle.
Kantokorpi kirjoittaa: 
"On itse asiassa pöyristyttävää, että juuri opetus- ja kulttuuriministeri uhkaa yliopistojen vapautta ja kiristää niitä tulevalla harkinnanvaraisella rahoituksella, jonka ehdoksi hän asettaa epämääräisesti tekoja ja muutoksia ja niille taustaksi vaatimuksen elinkeinoelämäyhteyksistä ja tutkimustulosten paremmasta hyödyntämisestä ja kaupallistamisesta."

Ja jatkaa:
"Grahn-Laasonen toteaa kirjeensä alussa: Suomi on ollut historiassaan monia kertoja vaikeiden tilanteiden edessä. Kun on ollut vaikeaa, on selviytymiskeinoksi aina valittu osaamisen vahvistaminen ja kansan sivistystason nostaminen. On irvokasta, että Sipilän hallituksen koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuvien leikkauksien myötä korostetaan osaamisen ja sivistystason merkitystä selviytymisessä. Mukana on porkkanoitakin, kuten lupaus strategisen rahoituksen lisäämisestä. Siihen sisältyy kuitenkin peitelty uhkaus: Strategista rahoitusta on jaossa suhteessa tekoihin ja muutokseen. Grahn-Laasosen kirjeen voikin nähdä tuleviin rahoituspäätöksiin liittyvänä kiristyskirjeenä. Yliopistojen valtiolta saamasta perusrahoituksesta strategiaperusteisen rahoituksen osuus on kymmenisen prosenttia eli 160 miljoonaa euroa, ja sitä ollaan siis lisäämässä. Hieman näkökulmaa vaihtamalla asiaa voi tarkastella myös siten, että poliittisen ohjauksen valtaa tutkimuksessa halutaan lisätä. Talouselämän Juha-Matti Mäntylä tiivisti heti tiistaina: Tuore yliopistolaki antoi yliopistoille vapauden luoda oma strategiansa, mutta jatkossa niiden hengissä selviytymisen edellytys on kuitenkin se, että tuo strategia miellyttää hallitusta.”
Lauri Ockenström: Talismaaneja, tulenliekkejä ja taivaallisen heijasteita: Marsilio Ficinon kuvamagian taustat ja hermeettinen perinne (väitös). Kuva: TAHITI.
Kantokorpi myöntää, ettei hänellä ole juridista koulutusta, mutta muistuttelee samalla perustuslain 16 pykälästä ja erityisesti sen viimeisestä virkkeestä: "Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu." 

"En voi välttyä siltä tunteelta, että Sipilän hallitus ja sen harjoittama markkinafundamentalismi uhkaavat eri suunnilta sivistyksellisiä oikeuksiamme. Markkinoiden arvot, kilpailun korostaminen ja tehostamisvaatimukset tunkeutuvat niille alueille, joita on perinteisesti totuttu arvioimaan toisenlaisilla mittatikuilla. Myös Grahn-Laasonen on mukana tässä prosessissa: hänen mukaansa tarvitaan vahvempia elinkeinoelämäyhteyksiä ja tutkimustulosten parempaa hyödyntämistä ja kaupallistamista. Maalaisjärkeni käskee minun toteamaan tämän toiminnan – ja muun muassa Grahn-Laasosen kirjeen osana sitä – olevan selvästikin perustuslain vastaista. Poliittisesti ohjaillun rahoituksen lisääminen ja sen valjastaminen markkinoiden palvelukseen ei voi missään mielessä olla 'vapauden turvaamista'."
Kai Ylinen: Pispalan feimi - Turvaton maisematahra vai kulttuuriympäristö? (gradu) Kuva: Juha Kokkala/Yle.
Taannoisessa Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen laitoskokouksessa nousi esille mm. tämä yliopistojen tiukentuva talous. Humanistiset alat tuntuvat olevan vielä herkemmin liipasimella, meillä kun ei tehdä samalla tavalla kovien tieteiden talouselämää mullistavia tutkimuksia, kuten esimerkiksi lääketieteessä. Tässä on kuitenkin myös se ongelma, että humanististen tieteiden tutkimuksia arvotetaan kovien tieteiden kriteerein. Siitä näkökulmasta meikäläisten tutkimukset ovat usein ns. "pilipalitutkimuksia", käytettiin jopa ilmaisua, että pahimmassa tapauksessa ne eivät ole tutkimuksia lainkaan.
Antti Vallius: Kuvien maaseutu - Maaseutumaisemakuvaston luomat mielikuvat suomalaisesta maaseutukulttuurista (väitös). Kuva: Liisa Lohtander/Itä-Hämeen museo Hartolassa.
Otetaanpa ihan käytännön esimerkki. Se, että minä tutkin gradussani 2000-luvulla rakennettujen luterilaisten kirkkojen alttaritaideteosten taiteilijavalintoja ja niihin liittyviä syitä, ei auta suomalaista talouselämää millään tavalla. Yliopiston rahoituksellisesta näkökulmasta (ja poliitikon silmin) minun tutkimustuloksillani ei ole tuon taivaallista merkitystä. Haittaako tämä minua? Kyllä. Vaihtaisinko pääainettani tai tutkimusaluettani? En. On tässä kuitenkin se positiivinen puoli, että kaikki valmistuneet maisterin tutkielmat tuovat rahaa laitokselle, oli aihe mikä hyvänsä.
 
Totta kai sitä toivoisi olevansa hyödyllinen ja tuovansa omalla työpanoksellaan rahaa omalle yliopistolleen, kun on nähnyt vaivaa tutkimuksen eteen. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että minä tulen tuskin koskaan tekemään sellaista tutkimusta, joka olisi jollain lailla taloudellisesti kannattavaa tai hyödynnettävissä. Tai mistä sitä tietää...
Saana Tammisto: "/ ettei mitäin Coilta / homelta ja catzomattomudest turmellais" - Kirkollisen esineistön inventointi Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa (gradu). Kuva: Henna Hietainen.
Minulla on kuitenkin perustusoikeudellinen vapaus tehdä juuri sellaista tutkimusta kuin minusta itsestäni tuntuu. Minulla ei ole tarvetta muuttaa maailmaa, vaan vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Sen vuoksi kirjoitan myös tätä blogia. Ihmiset, jotka eivät käy museoissa, saavat kuitenkin mielikuvan siitä mitä museokentällä tapahtuu tai millaista taidetta nykypäivänä tehdään. Museoissa käyvät henkilöt voivat blogitekstissä vaihtaa ajatuksiaan ja kommentoida näkemäänsä.  Kenties jokin teksti, kuva, taiteilija tai museo jää jollekin mieleen, jolloin olen jo päässyt tavoitteeseeni.

Tutkimuksellisen vapauden myötä omalla laitoksellani on käynnissä mm. seuraavanlaisia tutkimushankkeita:
RECENART tutki kiinalaisen veistoksen pigmenttejä ja ajoitti teoksen Tang-dynastian aikakaudelle. Kuva täältä.
Näiden lisäksi se median valokeilassa eniten näkynein hanke on Tekesin rahoittama RECENART (Research Centre for Art). RECENART tutkii taidetta tieteellisin metodein. Monitieteellisessä tutkimustiimissä on tutkijoita taidehistoriasta, luonnontieteistä ja tietotekniikasta. Tutkimustiimi hyödyntää Jyväskylän yliopistossa olevaa teknologiaa vastaten taiteen ajoitus-, aitous- ja alkuperäkysymyksiin.

Sanokoon hallitus ja poliitikot mitä hyvänsä, olen ylpeä omasta yliopistostani, etenkin omasta laitoksestani, sen tutkijoista ja omasta työpanoksestani. Vaikka tutkimuksilla ei saataisi taloutta välittömään nousuun, jokaisella tutkimuksella on merkitystä! Se tuo uutta tietoa, kumoaa tai vahvistaa entistä ja kritisoi terveellä tavalla, jotta asioita voitaisiin muuttaa, ymmärtää tai kehittää. Linkitän loppuun vielä aiemman tekstini Esko Valtaojan jäähyväisluennosta ja siitä, kuinka akateemisesti koulutetut pystyvät muuttamaan maailmaa, pieninkin askelin. Vaikka Suomen taloudella menee huonosti, olen Otso Kantokorven kanssa samaa mieltä siitä, että kaikkea ei tulisi (väkisin) valjastaa markkinoiden palvelukseen.

Kuvituksena taidehistoriallisia tutkimuksia Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselta.

perjantai 30. lokakuuta 2015

Ihmemaassa

Viikko sitten vietin siskon kanssa iltapäivän Kuopion kaupunginteatterissa. Edellisestä teatterikäynnistä on aikaa ainakin vuosi, ellei enemmän, ja tämä taitaa olla itse asiassa blogihistorian ensimmäinen teatteripostaus.  
Kuopion kaupunginteatteri on tuonut näyttämölle Olli-Matti Oinosen sovituksen L. Frank Baumin lastensadusta Ihmemaa Oz (The Wonderful Wizard of Oz, 1900). Minulle tutumpi on kuitenkin vuonna 1939 tehty samanniminen elokuva (The Wizard of Oz), jossa Dorothya esittää Judy Garland ja jokainen osannee ainakin kertosäkeen ikonisesta kappaleesta Over the Rainbow. Ihmemaa Oz on vuosikausia ollut yksi ihanimmista hyvänmielen elokuvistani. Yksi pysäyttävimmistä efekteistä nuorempana oli se, että mustavalkoisuus vaihtui värien ilotulitukseen maiskisten maassa. Lempparihahmoni elokuvassa on Bert Lahrin esittämä pelkurimainen Leijona.  
Kun ensimmäisen kerran kuulin, että Ihmemaa Oz tulee Kuopioon, olin innoissani. Katsoin kesällä elokuvan uudelleen ja sen jälkeen aloin pelätä, että mitä jos teatteriesitys ei ylläkkään sille tasolle mitä toivoisin, kun elokuvaversio on niin huikea. Ja entä ne musiikit? Eihän ne toimi suomenkielisinä.
Sali hämärtyi ja teatterin lavalle juoksi Dorothy (Katri-Maria Peltola). Alusta saakka oli selvää, ettei näytelmässä yritetty suoraan kopioida ikonista elokuvaa. Dorothy asuu setänsä ja tätinsä sijaan sairaan isänsä luona ja keltaista tiilitietä ajetaan vanhalla autolla eikä tanssahdellen. Runko on tietenkin sama: ensin poimitaan mukaan Variksenpelätin (Antti Launonen), joka tahtoo aivot, sitten ruostunut Peltinen mies (Pekka Kekäläinen), joka tahtoo sydämen ja lopuksi pelkurimainen Leijona (Ilkka Pentti), joka tahtoo rohkeutta. Lähdetään täyttämään toiveet suuren ja mahtavan Oz-velhon luo. Matkalla sattuu ja tapahtuu, kun Länsi-noita yrittää estää kumppanusten pääsyn Smaragdimaahan.
Näyttelijäntyöt olivat hyviä, mutta Antti Launosen Variksenpelätin jättää muut varjoonsa. Jos elokuvaversiossa Bert Lahr on heittäytynyt Leijonan rooliinsa täydellisesti, näytelmässä Antti Launonen on päälaelta varpaanpäihin saakka eläytynyt velttoon heinämieheen, joka luulee tarvitsevansa itselleen aivot. Petri Tiainen ansaitsee hatunnoston laulujen sävellyksestä, sillä näytelmässä ei ole suomennettu alkuperäisiä kappaleita vaan tehty tunnelmaan ja tähän esitykseen sopivat kokonaisuudet. Huikein elementti on tietenkin se visuaalisuus. Lavastuksesta on vastannut Marjatta Kuivasto ja puvustuksen ja maskeerauksen suunnittelusta Mirkka Nyrhinen. Yhdessä he ovat luoneet sen maailman, joka sai Ihmemaan heräämään eloon. Väriä, kimallusta, heiluvia helmoja, erikoisia muotoja, pelottavia liskoja, iloisia maiskiksia, lelumaan kansalaisia. 
Launosen lisäksi Tapani Korhonen on valloittava, hassunhöpsö Oz-maan velho. Meidän näytöksessämme velhon parta putosi tahtomatta, mutta Korhonen improvisoi sattumuksen hienosti osaksi hetkeä, jolloin suuri ja mahtava velho oli jo paljastunut ihan tavalliseksi ihmiseksi: "Tässä roolikin jo karisee." Näytelmässä on mukana myös Savonia ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijoita, joiden sulavat liikkeet ovat omiaan esimerkiksi unikkopellon kukkien liikkeisiin.
Pelko siitä, että näytelmä olisi jäänyt elokuvan varjoon oli turha, sillä se oli sopivalla tavalla tulkittu uudelleen ja raikkaasti. Ja tarinan opetushan on ajaton: "Ihmemaa Oz korostaa ystävyyden ja yhdessäolon merkitystä. Samalla se kehottaa meitä kaikkia uskomaan itseemme. Älkäämme antako huonon itsetunnon heikentää meitä, sillä me olemme sankareita kaikki omassa elämässämme jos vaan niin haluamme."  
Kuva: Ari Ijäs/Kuopion kaupunginteatteri.
Elokuvan lopussa on suomenkielinen versio Over the Rainbowsta, Sateenkaaren tuolla puolen, mutta se toimi. Turha lähteä kilpailemaan Garlandin version kanssa. Näin tarinallisuus säilyi alusta loppuun myös lapsikatsojille. Tämä muistutti taas siitä, miksi teatterissa pitäisi käydä useammin.

Ihmemaa Oz Kuopion kaupunginteatterissa 1.12.2015 saakka.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Opiskelijasta työntekijäksi

Kiirettä pitää ja blogi on ollut parisen viikkoa hunningolla ja huonolla hoidolla. Tässäpä syy. Jo viime keväänä pohditutti muun muassa lyhyen ajan sisällä elämääni vaikuttaneet suunnanmuutokset. Päätin valmistua tämän vuoden loppuun mennessä ja suljin samalla (melkoisesti epäröiden) yhden oven nenäni edestä. Luotin kuitenkin siihen, että oven sulkeutuessa joskus avautuisi toinen ovi, jossakin. Kovin kauas ei lopulta tarvinnut liikkua, sillä minulle tarjoutui mahdollisuus tutkimusavustajan hommaan omassa yliopistossa ja omalla laitoksella. Näin opiskelija-titteli vaihtui vähän lennossa työntekijäksi, ja kun muut viettelivät syyslomaa, minä aloitin työt. 
Gradu ei ole valmis, joten opiskelija-titteliä en ole ihan vielä kokonaan hylännyt. Mutta tämä on aiheuttanut sitä kiirettä, kun olen kirjoittanut gradun nyt sille mallille, että loppusuora alkaa häämöttää. Kokopäivätyön ohessa graduilu alkaisi olla jo melko työlästä. Ennen ensimmäistä työpäivää oli kaikenlaista hässäkkää verokortin ja muiden paperi- ja käytännön asioiden kanssa. Virallisena työpäivänä jännitin vietävästi ensimmäisiä aamukahveja ja henkilökunnalle esittäytymistä. Ihan naurettavaa, kun ne ihmiset olivat jo entuudestaan tuttuja! Mutta niin se oman aseman muutos vain sai perhosia vatsaan. Sitä kun on nyt hetken aikaa työntekijä niiden ammattilaisten joukossa, joita olet katsonut vähän ylöspäin koko opiskelu-urasi ajan.
Kuittasin avaimet käyttööni, valloitin J. Vilkunan työhuoneen ja uin informaatiotulvassa. Käytännön asioiden keskellä yritin hahmottaa kuvaa myös varsinaisesta tehtävästäni tutkimusavustajana. Tämä alkoi mikrofilmien dokumentoinnila Jyväskylän maakunta-arkistossa. Olin saanut mukaani paperinipun, jossa oli pitkä lista materiaalista, jonka ääreen minun pitäisi päästä. Olin käynyt maakunta-arkistossa tasan yhden kerran aiemmin (tutustumiskäynnillä) ja kyseisestä visiitistä oli aikaa kenties 4 vuotta. Astuin arkistolaitoksen ovesta sisään, mutta ongelmia ilmeni jo siinä vaiheessa, kun en ymmärtänyt mvtop-lyhennystä. Vuosia valokuvien keskellä työskennelleenä ja toimineena minulle "mv" on tarkoittanut kyseiseen päivään saakka mustavalkoista (valokuvaa). Piti siis soitella tarkennuspuhelu kunnes selvisi, että lyhennys tarkoitti museoviraston topografista arkistoa.
Kaikki informaatio ei siis mahtunut yhdellä kertaa muistiin, vaikka tuosta museoviraston arkistosta olikin hetkeä aiemmin puhuttu. Seuraavana päivänä arkistovierailu meni jo rutiinilla ja ehdin työskennellä kokoelmahallintaohjelmankin parissa.
Kuvistakin varmaan jo saa vinkkejä, että kirkkojen kanssa sitä ollaan tekemisissä. Omalla alueella siis hyvin vahvasti. Varsinaisena tehtävänä on inventoida kirkkoesineistöä ja kentällekin päästään jossain vaiheessa. Viime päivät on viety materiaalia kokoelmanhallintaohjelmaan ja etsitty taustatietoja. Nyt kun siitä alkujännityksestäkin on päästy yli, yksi parhaimmista jutuista on ehdottomasti se, että talo on täynnä oman alansa ammattilaisia. Mikäli homma pysähtyy omaan tietämättömyyteeni, sen kun lampsii vain koputtelemaan naapuriovelle tai kerrosta ylemmäs. Yksi osaa auttaa konkreettisen inventoinnin kanssa, toinen ohjeistaa sähköisten arkistoaineistojen äärelle, kolmas tunnistaa epämääräiset esineet ja avaa kulttuurihistoriallista kontekstia ja neljäs auttaa esimerkiksi latinankielisten tekstien kanssa. Ei taida olla olemassa sellaista kysymystä, johon en saisi joltakin kollegalta vastausta tai ohjeistusta kyseiseen projektiin liittyen. Aika huikea fiilis.
Joulukuun loppuun saakka mennään siis enemmän tai vähemmän jännittävissä tunnelmissa Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella. En tiedä vielä onko tämä vain alkuinnostusta vai jatkuva tunne, mutta vitsit että on kivaa!

Ps. Yritän etsiä tasapainoa päivätyöläisen ja bloggaajan kesken.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Värien luomaa liikettä

Blogissa on ollut hiljaista, mikä on johtunut kiireestä blogin ulkopuolella. Tästä lisää myöhemmin.
Tällä viikolla sattui kuitenkin olemaan myös pieni väliaika ennen joogatuntia, jonka käytin hyödykseni vierailemalla Galleria Beckerissä Pertti Karjalaisen Jäljet -näyttelyssä. Karjalainen kertoo maalauksissaan käsittelevänsä värin, muodon, rakennetun pinnan ja tilan suhdetta. Hän on tehnyt kansainvälistä yhteistyötä Venäjällä vuodesta 2003 lähtien. Länsi-Siperiassa (esim. Taimyrin niemimaalla) vietetty aika sekä muun muassa Pietarin residenssityöskentely yhdistettynä suomalaiseen luotoon ovat inspiroineet Karjalaista ja tuottaneet kankaille voimakkaita värejä sekoitettuna geometrisiin ja abstrakteihin muotoihin. Karjalainen oli entuudestaan tuttu Luihin ja ytimiin -näyttelystä, joka yhdisteli suomalaisten ja taimyrilaisten taiteilijoiden teoksia. Tuolloin hänellä oli esillä muun muassa valokuvia. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun tutustuin taiteilijan maalaustuotantoon. Teosnimet antavat sytykkeen kuvien tulkintaan.
Pertti Karjalainen: Suomen luontoa I-III, 2015, akryylimaalaus kankaalle.
Olin etukäteen nähnyt muutamasta teoksesta lehtikuvia, jotka houkuttelivat tutustumaan värikylläiseen näyttelyyn. Teokset ovat vuosilta 2013-2015 ja Karjalainen kertoo saaneensa inspiraationsa Jenisei-joen varrelta ja sen ympäristöstä:
"Huomioni kiinnittyi ihmisen ja koiran jättämiin jälkiin, jotka loppuivat yhtäkkiä saviseen rantahiekkaan. Vesi oli osittain huuhdellut jäljet vedenrajan siirtyessä kauemmaksi paikasta, jossa vaeltaja koirineen oli astunut veneeseen. Tästä hetkestä Siperiassa näyttelyni 'Jäljet' on saanut nimensä. Näyttelyn teokset ovat tämän matkan jälkeen syntyneitä akryylimaalauksia".
Pertti Karjalainen: Suomen luontoa II, 2015, akryylimaalaus kankaalle.
Eteistilassa on pari pientä maalausta, mutta varsinaiset katseenvangitsijat olivat ensimmäisen näyttelysalin seinällä. Suurikokoiset Suomen luontoa kuvaavat teokset olivat voimakkaista väreistään huolimatta rauhoittavia. Ihan kuin näiden perusvärien joukkoon olisi puristettu myös neljä peruselementtiä. Keltaisesta tuli mieleen maa, Suomen pellot ja syksy. 
Yksityiskohta teokesta Suomen luontoa II.
Pertti Karjalainen: Suomen luontoa III, 2015, akryylimaalaus kankaalle.
Punainen muistutti tulesta ja jostain alkuvoimaisesta. Pyöreät pallot toivat mieleen myös kuunpimennyksen ja keskellä oleva yksityiskohta näytti siltä, kuin hiilikerroksen alta olisi rapsuteltu näkyviin puhdasta punaista.
Yksityiskohta teoksesta Suomen luontoa III.
Pertti Karjalainen: Suomen luontoa I, 2015, akryylimaalaus kankaalle.
Sininen näytti tiivistäneen ilman ja veden. Yläreunassa pehmeää hattarapilveä ja alareunassa puhdasta vettä. Keskellä kenties muutama tähdenlento.
Yksityikohta teoksesta Suomen luontoa I.
Oli hauska huomata, että vaikka teokset olivat sivellintyöskentelyltään hyvin erilaisia, triptyykkiasetelmassa teokset tuntuivat täydentävän toisiaan. Keltaisessa teoksessa oli käytetty kerroksellisen ohutta ja läpikuultavaa tekniikkaa, punainen oli täynnä kontrastia ja sininen oli täytetty utuisen pehmeillä siveltimenvedoilla, muutamaa puhdasta värikenttää lukuun ottamatta. Kokonaisuus oli vaikuttava, sillä teosten koko sai aikaan sen, että värikentät ympäröivät katsehavainnon. Lähelle astuessa ja silmiä siirtelemällä sitä liikkui vain värin tuomasta tunnelmasta toiseen. 
Ikkunoiden välissä Pertti Karjalaisen: Vaikea päivä, 2014 ja oikealla Unelma talosta, 2015, akryylimaalaukset kankaalle.
Väriryöpyn jälkeen pienemmät teokset tuntuivat valjuilta. Muotokielessä ja pienissä yksityiskohdissa oli selvästi havaittavissa vaikutteita esimerkiksi alkuperäiskansoista. Pieni koko sai kuitenkin aikaan sen, että värit eivät saaneet tarpeeksi tilaa hengittää tai vaikuttaa. 
Pertti Karjalainen: Aamu, 2014, akryylimaalaus kankaalle.
Aamu teos oli yksi esimerkki siitä, kuinka 30x30 cm kangaspohja oli liian pieni aiheeseensa nähden. Abstraktit teokset, joissa pääosa annetaan väreille, tarvitsevat mielestäni suuret kankaat. Nyt teos antoi pilkahduksen järven tai meren takaa nousevasta aamuauringosta. Tuntui kuitenkin siltä kuin teos olisi ollut kasaan puristettu auringon siemen, joka odotti räjähtämistään. Pienissä teoksissa Karjalaisen sivellintyöskentely jäi mielestäni puolitiehen, ja värit huusivat enemmän tilaa laajentuakseen täyteen vaikuttavuuteensa. Olisin tarvinnut keltaista isolle kankaalle! Tämän vuoksi pienten teosten yhdistäminen diptyykeiksi tai triptyykeiksi tuntui ajoittain ajatusten paikkaamiselta: pienen teoksen ahtautta laajenettiin viereisellä teoksella. Isommat maalaukset sanoivat sanottavansa ja ottivat paikkansa seinällä tukevammin.
Pertti Karjalainen: Idän kaupunki II, 2014, akryylimaalaus kankaalle.
Karjalaisen teoksissa on havaittavissa muistumia venäläisestä avantgardesta, jonka kehitykseen vaikuttivat esimerkiksi Wassily Kandinskyn teoriat väreistä ja muodoista. Tutkimusten mukaan vauvoille ja lapsille syntyy väriaistimus jo aiemmin kuin esimerkiksi käsitys esineiden hahmottamisesta. Värit vaikuttavat siis ihmisiin hyvin varhain sekä fyysisesti että psyykkisesti. Kandinskyn mukaan fyysisessä hetkessä värit "ärsyttävät" katsetta ja vetävät sitä puoleensa. Psyykkinen vaikutus syntyy pidemmän katselun tuloksena, kun värit synnyttävät tunnelmia, mielikuvia ja aistimuksia. Kandinsky kirjoitti lämpimien värisävyjen viestivän ruumiillisuudesta ja kylmien henkisyydestä. Näiden värien väliset suhteet luovat teoksiin myös liikettä. Samanlaisia reaktioita ja liikettä oli havaittavissa Karjalaisen teosten äärellä. Värit kyllä ärsyttivät katsetta ja vetivät puoleensa, mutta pienet kangaskoot eivät antaneet tarpeeksi tilaa tunnelmien tulkitsemiseen.

Värien luoma liike syntyy myös siitä, että etekin lämpimillä värisävyillä on tarve levittäytyä ympärilleen. Karjalaisen suuremmissa teoksissa liike värien, sävyjen ja muotojen kesken toimi saumattomasti ja mielenkiintoa luotiin monipuolisella sivellintyöskentelyllä.
Pertti Karjalainen: Kylä Ob-joella (vas.), 2014; Kaupunki aamulla (oik.), 2014, akryylimaalaukset kankaalle.
Kokonaisuudessaan pidin abstrakteja muotoja enemmän teoksista, joissa oli hyödynnetty geometrisuutta. Perusmuotoiset ympyrät ja kolmiot toivat järjestystä ja ryhtiä teosten väri-ilotteluihin ja rytmittivät katsomiskokemusta. Vaikka maalausten suuret kokoerot aiheuttivat ristiriitaisia tunteita olin iloinen siitä, että esimerkiksi luontokokemuksia kuvataan vielä tällaisessa muodossa. Huoneiden nurkkiin ripustetut teokset olivat hauska oivallus ja avasivat tilaa ihan uudella tavalla. Idea, jonka saatan kopioida joskus jopa omaankin kotiin. Yleensä ajattelen nurkkien sulkevan tilaa ja pysäyttävän liikettä, mutta avoimen kirjan lailla nurkissa olleet teokset käänsivät ajatuksen päinvastaiseksi. Tämän näyttelyn myötä Karjalainen taitaa mennä sinne seurataan-listalleni.

Pertti Karjalaisen Jäljet-näyttely Galleria Beckerissä 28. lokakuuta 2015 saakka.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Tuhkasta nousi Feeniks

Valon kaupungin ehdottomin huipentuma oli helsinkiläisen esittävän taiteen ryhmän Maria Baric Companyn Ave Fenix esitys. Tulinukketeatteria ja tulisirkusesitystä yhdistellyt näytös perustui myyttiin Feeniks-linnusta, joka nousee tuhkasta uuteen elämään ja auttaa niitä, jotka tarvitsevat sen apua eniten. Yleisöllä oli mahdollisuus kirjoittaa surunsa ja murheensa lapuille, jotka poltettiin esityksen aikana tuhkaksi Feeniks-linnun rautasydämessä. Tämä symboloi toivoa ja uuden alkua. 
Feeniks-lintu ennen sammumistaan.
Esitys on saanut muun muassa Kuuban esittävän taiteen keskuksen Don Quijote -kulttuuripalkinnon ja se keräsi Kuuban Matanzanissa järjestetyn Kansainvälisen katutaidefestivaalin yleisöennätyksen kaikkina esityspäivinä. Minä kävin katsomassa Ave Fenixin Kirkkopuistossa molempina esityspäivinä eikä sen teho kadonnut mihinkään. Perjantain klo 22 esitys oli katsojan kannalta onnistuneempi, sillä silloin näki paremmin, kun yleisöä oli vähemmän kuin lauantai-illan klo 20.30 esityksessä.
Feeniks-linnun muna.
Lintu syntyi uudelleen ja syöksyi lentoon.
Esityksen loputtua tulet hiljalleen sammuivat.
Alla olevan trailerin myötä tekin pääsette hieman tunnelmaan:


Harvoin pääsee ilmaiseksi näkemään mitään tällaista....
Oliko joku teistä paikalla tai oletteko muualla nähneet Maria Baric Companyn esityksiä?

Valon kaupunki

Valon kaupunki täytti jälleen pimenevän kaupungin kadut ihmisistä. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2003 alkaen ja tarkoituksena on tuoda esille pysyviä valaistuskohteita, niin uusia kuin jo olemassa olevia, joita on Jyväskylässä jo lähes 100 kappaletta. Tämän lisäksi Valon kaupunkiin luodaan väliaikaisia (valo)taideteoksia. Tapahtuma on syksyisin minulle se rajapyykki, jolla hyväksyn sen tosiasian, että pimeää on ja vielä pimeämpää on tulossa. Miksei sitä juhlistaisi näyttävästi? Late Nights -tapahtumassa sivuttiin valoa, mutta nyt saatte kuvakimaran varsinaisen valotapahtuman kohteista.
Jyväskylän ammattiopiston 1. vuoden artesaaniopiskelijat olivat luoneet Tourujoen varrelle Fantasialintu-ympäristötaideteosia.
Pupuhuhdassa kaksi kerrostaloa olivat osa kuvataiteilijoiden Anne Salmelan ja Anna Turusen Valolinna-nimistä taideteosta.
Kuvanveistäjä Samuli Alosen Valon lähettiläs Matkakeskuksella.
Oikeus- ja poliisitalon seinälle heijastuu Harald Karstenin tuulimobile Maan ja taivaan välillä, 2000.
Oikeustalon seinään projisoitiin videoteoksia Valtion taideteostoimikunnan kokoelmasta. Marja Helander: Trambo, 2014, kesto 3:22.
David Muth: Christmas Piece, 2011, kesto 3:58.
Ravintola Huviretken porttikäytävässä hohti sinisenä kuvanveistäjä Kari Alosen Energianlähde.
Kirkkopuistossa Jonna Jantusen SuperBOW.
Kirkkopuiston kioskikahvilassa pyöri viiden valokuvataiteilijan Kangas-niminen valokuvateos. Mikko Auerniitty, Jussi Jäppinen, Kapa, Jyrki Markkanen ja Rune Snellman dokumentoivat Kankaan tehdasalueen muutosta kolmen vuoden ajan. Esillä oleva teos yhdistää heidän valokuviaan vanhoihin arkistokuviin tehdasalueelta.
Merja Puustinen ja Andy West: Päivästä päivään. Kuolemansyntien keskellä hehkuva sydän kärsi Valio-myrskystä, mutta se saatiin onneksi korjattua ja takaisin paikalleen.
Runoilija Suvi Vallin tekstin saattoi lukea Yläkaupungilla Kauppakatu 2:n seinästä.
Ei tuolla pimeässä kävely harmita yhtään niin paljon näiden teosten keskellä.