Opiskelijasta työntekijäksi

Kiirettä pitää ja blogi on ollut parisen viikkoa hunningolla ja huonolla hoidolla. Tässäpä syy. Jo viime keväänä pohditutti muun muassa lyhyen ajan sisällä elämääni vaikuttaneet suunnanmuutokset. Päätin valmistua tämän vuoden loppuun mennessä ja suljin samalla (melkoisesti epäröiden) yhden oven nenäni edestä. Luotin kuitenkin siihen, että oven sulkeutuessa joskus avautuisi toinen ovi, jossakin. Kovin kauas ei lopulta tarvinnut liikkua, sillä minulle tarjoutui mahdollisuus tutkimusavustajan hommaan omassa yliopistossa ja omalla laitoksella. Näin opiskelija-titteli vaihtui vähän lennossa työntekijäksi, ja kun muut viettelivät syyslomaa, minä aloitin työt. 

Gradu ei ole valmis, joten opiskelija-titteliä en ole ihan vielä kokonaan hylännyt. Mutta tämä on aiheuttanut sitä kiirettä, kun olen kirjoittanut gradun nyt sille mallille, että loppusuora alkaa häämöttää. Kokopäivätyön ohessa graduilu alkaisi olla jo melko työlästä. Ennen ensimmäistä työpäivää oli kaikenlaista hässäkkää verokortin ja muiden paperi- ja käytännön asioiden kanssa. Virallisena työpäivänä jännitin vietävästi ensimmäisiä aamukahveja ja henkilökunnalle esittäytymistä. Ihan naurettavaa, kun ne ihmiset olivat jo entuudestaan tuttuja! Mutta niin se oman aseman muutos vain sai perhosia vatsaan. Sitä kun on nyt hetken aikaa työntekijä niiden ammattilaisten joukossa, joita olet katsonut vähän ylöspäin koko opiskelu-urasi ajan.

Kuittasin avaimet käyttööni, valloitin J. Vilkunan työhuoneen ja uin informaatiotulvassa. Käytännön asioiden keskellä yritin hahmottaa kuvaa myös varsinaisesta tehtävästäni tutkimusavustajana. Tämä alkoi mikrofilmien dokumentoinnila Jyväskylän maakunta-arkistossa. Olin saanut mukaani paperinipun, jossa oli pitkä lista materiaalista, jonka ääreen minun pitäisi päästä. Olin käynyt maakunta-arkistossa tasan yhden kerran aiemmin (tutustumiskäynnillä) ja kyseisestä visiitistä oli aikaa kenties 4 vuotta. Astuin arkistolaitoksen ovesta sisään, mutta ongelmia ilmeni jo siinä vaiheessa, kun en ymmärtänyt mvtop-lyhennystä. Vuosia valokuvien keskellä työskennelleenä ja toimineena minulle "mv" on tarkoittanut kyseiseen päivään saakka mustavalkoista (valokuvaa). Piti siis soitella tarkennuspuhelu kunnes selvisi, että lyhennys tarkoitti museoviraston topografista arkistoa.

Kaikki informaatio ei siis mahtunut yhdellä kertaa muistiin, vaikka tuosta museoviraston arkistosta olikin hetkeä aiemmin puhuttu. Seuraavana päivänä arkistovierailu meni jo rutiinilla ja ehdin työskennellä kokoelmahallintaohjelmankin parissa.

Kuvistakin varmaan jo saa vinkkejä, että kirkkojen kanssa sitä ollaan tekemisissä. Omalla alueella siis hyvin vahvasti. Varsinaisena tehtävänä on inventoida kirkkoesineistöä ja kentällekin päästään jossain vaiheessa. Viime päivät on viety materiaalia kokoelmanhallintaohjelmaan ja etsitty taustatietoja. Nyt kun siitä alkujännityksestäkin on päästy yli, yksi parhaimmista jutuista on ehdottomasti se, että talo on täynnä oman alansa ammattilaisia. Mikäli homma pysähtyy omaan tietämättömyyteeni, sen kun lampsii vain koputtelemaan naapuriovelle tai kerrosta ylemmäs. Yksi osaa auttaa konkreettisen inventoinnin kanssa, toinen ohjeistaa sähköisten arkistoaineistojen äärelle, kolmas tunnistaa epämääräiset esineet ja avaa kulttuurihistoriallista kontekstia ja neljäs auttaa esimerkiksi latinankielisten tekstien kanssa. Ei taida olla olemassa sellaista kysymystä, johon en saisi joltakin kollegalta vastausta tai ohjeistusta kyseiseen projektiin liittyen. Aika huikea fiilis.

Joulukuun loppuun saakka mennään siis enemmän tai vähemmän jännittävissä tunnelmissa Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella. En tiedä vielä onko tämä vain alkuinnostusta vai jatkuva tunne, mutta vitsit että on kivaa!

Ps. Yritän etsiä tasapainoa päivätyöläisen ja bloggaajan kesken.