Alas taikavirtaa

Mietin etukäteen, että kuinkahan sitä osaa heittäytyä lomalle, kun nämä joulun ja uudenvuoden välipäivät ovat ensimmäinen lomani vuoteen. Osaako sitä rentoutua ja lomailla tekemättä sen suurempia? Kirjat ovat olleet avuksi. Olen suorittanut syksystä alkaen hitaasti etenevää projektia "kirjahyllyn tyhjennys lukemalla ja laittamalla kiertoon". Useampi kirja on vielä kesken, koska ne vaativat erilaisia mielentiloja lukemiselle.

Joel Haahtela kuuluu tämän hetken suosikkikirjailijoihin viimeisimmillä kirjoillaan (Mistä maailmat alkavat, Adèlen kysymys, Hengittämisen taito). Luin kirjahyllystäni Haahtelan toisena ilmestyneen romaanin Naiset katsovat vastavaloon (2000). Pidin tutusta kuvailevasta kielestä, mutta kirjan sisältö ei lopulta sykähdyttänyt samalla tavalla kuin odotin. Joten kirja siirtyi poistopinoon. 

Kirjahyllyyn tuli puolestaan yksi lisäys, kun sain vinkin Eduard Uspenskin lastenkirjasta Alas taikavirtaa (Otava, 1980). Pidän mm. Tove Janssonin Muumi-kirjoista, Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintyttärestä ja Veljeni Leijonamielestä, F.H. Burnettin Salaisesta puutarhasta, Elsa Beskowin ja Rudolf Koivun saduista. Venäläiset sadut ovat vieraampia, vaikka minua viehättää esimerkiksi Ivan Bilibinin (1876-1942) kuvitukset. Lastenkirjoja on maailmassa niin paljon, että umpimähkään etsiminen tuntuu työläältä. Sen vuoksi tämä täsmävinkki tuntui kivalta. 

Vierastan, ehkä vähän turhaan, nykyisiä lastenkirjoja, sillä nautin enemmän menneen maailman tunnelmasta. Iloinen poikkeus oli kuitenkin Anja Portinin Radio Popov (Kustantamo S&S, 2020). Tämä kertoi lindgrenmäiseen tapaan lasten yksinäisyydestä ja yllättävästä ystävyydestä. Historiaa oli kiedottu mukaan sopivalla tavalla. Kirjan luettuani en ihmettele, että teos palkittiin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolla 2020.

Kuvitus: Viktor Tšižikov.

Alas taikavirtaa kertoo puolestaan moskovalaisesta Mitja-pojasta, joka matkustaa maalle mummonsa Siiri Sofian luokse viettämään kesälomaa. Mummo kertoo Mitjalle jännittäviä tarinoita "Vasilisa Viisaasta, prinsseistä ja hirmuisesta Kuolemattomasta Kassheista. Kertoi Satakieli-ryöväristä, joka vihellyksellään tainnutti ja surmasi ihmisiä, kunnes Ilja Muromalainen hänet nujersi. Kertoi Aa-aa-kissasta ja Iivari Pahasilmästä. Yhtenä aamuna mummo sanoi pojalle: -Kuulehan. Ota vähän viemisiä koriin ja mene käymään Emilia-mummon, minun äitini tädin luona. Olet siellä hänen vieraanaan, auttelet sen verran kuin osaat. Hän asuu yksin ja on nyt jo ikivanha. Katsokin vain ettei hän olisi muuttunut jo noita-akaksi."

Tästä alkaa Mitjan seikkailut lumottua polkua pitkin Emilia-mummon luo, joka asuu kananjalkaisessa, kävelevässä mökissä. Mökissä Mitja näkee lisää kummia: 

"Pöydällä oli laakea vati, johon vanhukset tuon tuostakin heittivät silmäyksen. Ja vadilla pyöriskeli omena, aivan omia aikojaan.
-Mikä tuo on? poika kysyi.
-Se on Omena Vadilla Vaeltava, vastasi noita-akka. -Lahja Vasilisa Viisaalta. Hän kävi täällä vierailulla ja antoi tämän minulle. Hän aina keksii kaikenlaista.
-Miksi te koko ajan katsotte siihen?
-Siitä voi nähdä mitä ikinä haluaa, Kikimora sanoi. -Me tässä katselemme mitä keisarikunnassa tapahtuu.
-Istu sinäkin vähän lähemmäksi ja katso, kehotti noita-akka ja veti Mitjaa varten jakkaran pöydän viereen.
Mitja kurkisti vatiin....ja kas tällaista hän näki:"

Kuvitus: Viktor Tšižikov.

Omena Vadilla Vaeltava näyttää Mitjalle tarinoita taikamaan keisarikunnasta, jonne hän pääsee lopulta myös itse mukaan. Tarina alkaa siitä, kun keisari Makar ei saa tehdä mitään vaikka haluaisi, koska hän on keisari. Eihän hänen arvolleen sopinut työn tekeminen:

"Pthyi olkoon! keisari puhahti. -Ja mitä elämää tämä tällainen on? Halkoja ei saa hakata - varomatonta. Lattiaa ei saa luututa - sopimatonta. Sano Gavrila, onko minulla tointa ja sijaa tässä talossa, sano?
-Ei, teidän korkeutenne, vastasi Gavrila. -Ei ole teillä tointa eikä sijaa tässä talossa."

Kirjassa on paljon huumoria ja ajattomia aiheita, jotka sopivat myös aikuisille. Itse asiassa näin aikuisena luettuna rivien välistä löytää huumoria ja linkkejä yhteiskunnallisiinkin aiheisiin todennäköisesti paljon enemmän mitä lapset näkevät. Palvelijat ovat surkuhupaisia miellyttäessään keisaria kommenteillaan ja muokatessaan mielipiteitä hänen ajatustensa mukaan. Diktatuurivaltioissa asiat lienevät hyvin samanlaisia tänäkin päivänä...

Kuvitus: Viktor Tšižikov.

Eniten nautin kohtauksista, joissa käsiteltiin Vasilisa Viisasta. Naisen asema puhututti lastenkirjassakin, mutta Uspenski on uskaltanut käsitellä aihetta ihailtavan ironisesti (venäjänkielinen alkuteos ilmestyi ensimmäisen kerran 1971). Keisari kutsuu koolle "mahtimiesten neuvoston", jonka on tarkoitus keksiä mitä tehdään keisarikuntaan palanneelle Satakieli-ryövärille:

"Mahtimiesten neuvosto pörisi kuin mehiläispesä. Parrakkaat pajarit eivät aikoihin olleet nähneet toisiaan ja kertoivat nyt kilvan kuulumisia. (---)
-Mitä me teemme tälle asialle? kysyi keisari.
-Olisi syytä panna sotilaat liikkeelle, ehdotti Fläkki. -He saisivat vangita sen rosvon.
(---) -Totta mikä totta, myönteli keisari, -mutta kalliiksi se käy. Aina kuluu rahaa, kun sotilaat pannaan liikkeelle. Ja sotilaat tarvitsevat hevosia, ja nyt ovat juuri peltotyöt käynnissä.
-No mutta mitä sitten tehdään? huudahti kirjuri.
-Kysykäämme neuvoa Vasilisa Viisaalta.
-Miksi me häneltä kysyisimme? Onko hänellä muka ymmärrystä enemmän kuin meillä? huusi Yölintu.
-Varmasti on! sanoi Makar tuimasti. -Onhan hänelle annettu nimeksi Viisas. Hei, lähetti tänne!
Saliin kipitti poika jolla oli jalassa uudet punaiset saapikkaat.
-Kuulehan poikaseni, juokse Vasilisa Viisaan luokse ja kysy häneltä mitä meidän pitää tehdä Satakieli-ryövärille.

(---) -Mutta teidän korkeutenne, setä hyvä! Miksi minä juoksen koko ajan Vasilisa Viisaan luokse ja takaisin? Eikö Vasilisaa voi kutsua tänne?
-Että nainen päästettäisiin keisarin neuvostoon. Onko mokomaa missään nähty? huolestui kirjuri.
-Ei käy! huusivat mahtimiehet kuorossa. -Ei naisen sovi istua neuvostossa. Istukoon kotona ja neuvokoon!
(---) Ja poika pinkaisi tiehensä. Viiden minuutin kuluttua hän palasi ja ilmoitti keisarille:
-Näin sanoo Vasilisa: kauppiaalta on perittävä sakko, puoli tynnyriä hopeaa. Heti se kauppias viisastuu.
-Hyvä! Tämä nainen puhuu asiaa, huusi pajari Lumiviitta. Ja hopean me voimme antaa sille joka saa kiinni Satakieli-ryövärin.
-Kas kas! hämmästeli Fläkki. -Kyllä se Vasilisa keksii. Harmillista että hänen pitää olla nainen."

Kuvitus: Viktor Tšižikov.

Keisari Makar kyllästyy hallitsemiseen ja lähtee maalle isoäitinsä luokse. Tämä aiheuttaa sekasortoa neuvoston jäsenissä: Miten käy keisarikunnan ja kuka nyt hallitsee? Mitä mahtimiesten neuvoston jäsenet tekevät, jos keisaria ei enää ole? Kuinka selvitä lohikäärmeestä ja Kassheista, jota kutsutaan kuolemattomaksi?

Tarinaan on kirjoitettu myös yllättävän ajankohtaisesti nyky-yhteiskuntaan nähden androgyyni Iivari Pahasilmä:

"Tietä pitkin kulkea kahnusti kummallisen näköinen olento. Sillä oli yllään sekä mekko että housut, pitkät harmaat suortuvat valuivat hartioille asti - ei se ollut ukko eikä akkakaan.

-Hei kuulkaa, ottakaa minut kyytiin! olento sanoi ohuella kirkuvalla äänellä. Äänestäkään ei voinut sanoa kuuluiko se miehelle vai naiselle."

Tarinan lopussa käydään taistelu Summanmutikan sillalla, johon osallistuvat kaikki kirjan päähenkilöt. Kirjassa on maltilliset 133 sivua, joista osa on kuvitettu, toisinaan jopa aukeamat. Teksti ja tarinan juoni kulkee siis nopeasti eikä kirjaa malttaisi laskea kädestään. Pidän Martti Anhavan suomennoksen kielestä ja paikoitellen kipakastakin puhetyylistä. Ainut vanhahtava sana, jota en ymmärtänyt (ja jonka näin kuvituskuvasta vasta kaksi aukeamaa myöhemmin) oli karttu. Mikä on karttu?

"Kirjuri kiersi huoneessa, katseli, kosketteli ja käänteli kaikkea, ihmetteli. Ja esineet käyttäytyivät aivan siivosti. Mutta hädin tuskin kirjuri ehti saada arkun kannen auki, kun sieltä lennähti tukeva karttu, joka alkoi suomia kirjurin päätä ja kylkiä."

Googlailu osoitti kartun tarkoittavan nuijaa, keppiä tai kapulaa. Aikoinaan karttua on käytetty esimerkiksi pyykin pesussa: "Karttua käytettiin vaatteiden puhdistuksessa, liotettuja vaatteita hakattiin pyykkikartulla." Lähde: Finna.

Kirjassa on huumoria, jännitystä, hieno kuvitus ja opettavaisia kappaleita. Teos on ajaton, sopivasti ironinen ja juuri oikealla tavalla satumainen Maitovirtoineen, lohikäärmeineen ja kävelevine mökkeineen.

Alas taikavirtaa nousi yhdeksi parhaimmista lastenkirjoista, jonka olen lukenut.

Onko kirja tuttu?
Otan mielelläni vastaan myös lisää lasten/nuortenkirjavinkkejä.
Mitkä ovat teidän suosikkejanne?

Ilja Repin

Ilja Repin: Sadko vedenalaisessa valtakunnassa, 1867, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Olen seurannut uutisointeja Ateneumiin kiemurtelevista näyttelyjonoista, kun toiveikkaat ovat halunneet päästä näkemään Ilja Repinin (1844-1930) näyttelyn. Edellisen kerran taiteilijan teoksia on ollut esillä Suomessa 1995. Tiesin, että näin tulisi koronarajoitusten vuoksi käymään, etteivät kaikki halukkaat pääse katsomaan näyttelyä. Siksi ostin oman lippuni ennakkoon jo keväällä. Vierailin museossa heinäkuun lopussa.

Toivon, että tästä postauksesta on edes vähän iloa teille, jotka ette ehtineet näyttelyyn. Esillä on runsaat 130 teosta yli 60 vuoden ajalta. Suurin osa on lainassa Tretjakovin galleriasta Moskovasta sekä Venäläisen taiteen museosta Pietarista. Osa on Ateneumin omista kokoelmista. Esillä on lähes kaikki Repinin taidehistorian klassikot, joita taidekirjat ovat pullollaan. En huomannut muita puuttuvia teoksia kuin Iivana Julma ja hänen poikansa Ivan 16. marraskuuta 1581, joka vaurioitui 2018 kävijän vahingoitettua teosta. Maalaus on edelleen korjattavana tuhotyön jäljiltä.

Näyttelysaliin astuessa katseen kiinnittää valtavankokoinen Sadko, jossa nuori mies on joutunut vedenalaiseen valtakuntaan. "Sadko on vanhan venäläisen runoelman myyttinen sankari, novgorodilainen kauppias ja kanteleensoittaja. Tarina innoitti monia taiteilijoita. (---) Sadko jättää vaimonsa kotiin, lähtee matkoilleen ja lopulta palaa takaisin varakkaana miehenä. Matkalla kuitenkin tapahtuu: hän muun muassa joutuu merenalaiseen valtakuntaan sen kuninkaan vangiksi. Hänen pitää valita puoliso eri kansalaisuuksia edustavista neidoista, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia. Sadko valitsee maalauksessa hieman taustalla olevan vaatimattomamman naisen, venäläisen Chernavan, joka valinta tuo Sadkolle vapauden. Tarinan lopuksi Sadko herää kotoaan vaimonsa vierestä. (---) Teos on maalattu perintöruhtinas Aleksandr Aleksandrovitšin (myöh. Aleksanteri III) tilauksesta, ja siitä myönnettiin Repinille Venäjällä 1876 akateemikon arvo. "

Ilja Repin: Omakuva, 1887, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.
Maalauksessa Repin on 43-vuotias ja kansainvälisesti menestynyt taiteilija.

Ilja Repin: Kivien keräämiseen käytetty hevonen, Veules, 1874, öljy kankaalle. Radishchev Art Museum, Saratov.

Minua on viehättänyt Repinin taiteessa se, kuinka taiteilija on onnistunut luomaan valokuvamaisen tarkan tulkinnan, vaikka teoksessa on yhdistetty realistisen tarkkaa sivellintyöskentelyä vapaampaan tulkintaan. Kivien keräämiseen käytetty hevonen on tästä hyvä esimerkki. Hevonen on kuvattu pikkutarkasti, mutta rannan kivinen hietikko ja taustan rakennukset ovat viitteellisiä. Silti teoksen ääressä katse tekee teoksesta yhtenäisen tarkan. Kun teosta tutkii lähempää, huomaa sivellintekniikan muutoksen. 

Ilja Repin: Kahlaavat lautturit, 1872, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ensimmäisessä salissa katseen vangitsee jo suurikokoinen Volgan lautturit, mutta halusin pitkittää jännitystä ja tutkin sitä ennen maalausta edeltävää pienempää teosta. Nämäkin "luonnokset" jaksavat hämmästyttää. Repin on kyllä luonnostellut useita aiheita ja yksityiskohtia isompiin maalauksiinsa, mutta ne ovat kuin itsenäisiä teoksia, jos ei tietäisi mitä varten aiheet on alun perin maalattu.

Ilja Repin: Volgan lautturit, 1870-1873, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Jokaisen vähääkään taidehistoriaa seuranneen tai historiaa lukeneen tulisi mielestäni tietää Volgan lautturit. Se on vaikuttava kuvaus laivaa vetävistä rujoista miehistä: "Yksitoista burlakkia, jotka olivat maattomia maatyöläisiä, vetää lihasvoimalla laivaa ylävirtaan helteisellä Volgalla. He edustavat Venäjän kansan etnistä moninaisuutta. Tositilanteessa näitä miehiä oli monin verroin enemmän, mutta Repin keskittyy teoksessa kuvaamaan jokaisen työläisen yksilönä, ponnistamassa raskaassa työssä. Repin oli seurannut lauttureiden työtä matkoillaan ja tehnyt paljon luonnoksia. Suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitš Romanov näki niitä ja tilasi Repiniltä aiheesta suurikokoisen maalauksen. Valmistuttuaan se oli ulkomaillakin esillä edustamassa venäläistä realismia ja Vaeltajat-taiteilijayhdistyksen taidetta. Repin sai tästä läpimurtoteoksestaan useita palkintoja. Aikalaisvaikuttajat, kuten arvostettu taidekriitikko Vladimir Stasov, kiinnittivät enemmän huomiota teoksen sosiaalisesti analyyttiseen sisältöön kuin sen taiteellisiin ansioihin."

Ilja Repin: Volgan lautturit, yksityiskohta, 1870-1873, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Ilja Repin: Volgan lautturit, yksityiskohta, 1870-1873, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Ilja Repin: Volgan lautturit, yksityiskohta, 1870-1873, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Volgan lautturit oli esillä Wienin maailmannäyttelyssä 1873, jossa vieraili myös Venäjän kulkulaitosministeri. Hänen kerrotaan loukkaantuneen maalauksesta syvästi ja ihmetelleen, miksi taiteilija kehtasi halventaa omaa maataan. Ulkomaista yleisöä rauhoitellakseen ministeri lupasi hankkia suuren määrän hinaajia, jotta ihmistyövoiman käytöstä kyseiseen tarkoitukseen luovuttaisiin. Lautturit olivat häpeäpilkku, sillä Venäjä oli ainut maa, missä turvauduttiin vielä ihmisjuhtiin. 

Ilja Repin: Rukoileva juutalainen, 1875, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Mies, jolla on paha silmä, 1877, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Näyttelyssä on esillä paljon muotokuvia. Huomasin viehättyväni enemmän köyhemmän kansanosan kuvaamisesta kuin rikkaiden muotokuvista. Ja siinähän Repin on parhaimmillaan. Muotokuvasuosikkini oli Mies, jolla on paha silmä:
"Maalaus on yksi varhaisista teoksista, joissa Repin pyrki antamaan luonteenomaisen kuvauksen venäläisen kansanihmisen olemuksesta. Hän maalasi sen kotiseudullaan Tšugujevissa, paikassa jossa '…unohdetun kansan suuri enemmistö elää meitä paljon vilpittömämmin…', kuten Repin totesi kirjeessään Vladimir Stasoville. Maalauksen nimi viittaa kuvatun mallin maailmankuvaa luonnehtivan kansanuskon ja ortodoksisuuden sekoittumiseen sekä häntä ympäröivän yhteisön uskomukseen siitä, että pahan silmän haltija voi halutessaan aiheuttaa harmia vihollisilleen. " 

Ilja Repin: Mies, jolla on paha silmä, yksityiskohta, 1877, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Paha silmä on monien kulttuurien uskomuksissa kulkenut käsite, jonka mukaan katse voi vahingoittaa, jopa tappaa. Paha katse on voinut olla tahallista tai tahatonta. Useimmiten on uskottu, että paha silmä johtuu pahantahtoisuudesta ja kateudesta esimerkiksi vaurautta, menestystä ja kauneutta kohtaan. Tämän vuoksi keskiaikaisessa Euroopassa kehujen ajateltiin tuovan huonoa onnea. Kehun sijaan käytettiin kiertoilmaisuja, kuten "Jumala siunatkoon". Juontaneeko tästä pahan silmän uskomuksesta suomalaisten nykyinenkin vaikeus näyttää menestystään muille? Olla ylpeitä saavutuksistaan? Tai huomion kiinnittämisestä pukeutumiseen: "rumat ne vaatteilla koreilee". On käännetty ajatus vaatteiden kauneudesta siihen, että niiden käyttäjä olisi ruma, kun todellisuudessa pelätäänkin pahan silmän katsetta?

Ilja Repinin maalauksessa vanha mies on itsevarma ja katsoo suoraan katsojaan. Hän ei vaikuta uhkaavalta, mutta toinen kulmakarva on kohotettuna kuin merkiksi piilevästä voimasta. Maalauksen sivellintyöskentely on myös kaunista. 

Ilja Repin: Ukrainatar, yksityiskohta, 1875, öljy kankaalle. Puškinin taidemuseo, Moskova.

Ilja Repin: Lepo (taiteilijan vaimon Vera Repinan muotokuva), 1882, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Kokous, 1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Tapahtumakuvauksista suosikkini oli Kokous, sillä se tarttui taidekirjoista verkkokalvoilleni aktiivisemmin sen jälkeen, kun olin nähnyt Rembrandtin maalauksen Nationalmuseumissa Tukholmassa 2011. Rembrandtin Claudius Civiliksen salaliitto (1661-1662) kuvaa antiikin kirjailija Tacituksen (n. 55-120) kuvausta, jossa batavianit kapinoivat johtajansa Claudius Civiliksen kanssa roomalaisia vastaan. Tämä teema nähtiin Rembrandtin aikalaisten rinnastuksena Hollannin vapautumiseen Espanjan ylivallasta 1600-luvun alussa. Kirjoitin Rembrandtin maalauksen historiasta aiemmin täältä.

Ilja Repin kuvaa puolestaan maalauksessaan narodnikkien salaista kokousta. Narodnikit olivat Venäjän keisarikunnan vallankumouksellisia 1860–1880-luvuilla. Liike syntyi maaorjuuden vapauttamisen jälkeen 1861. Sen jäsenet koostuivat pääasiassa yliopisto-opiskelijoista, jotka lähtivät maaseudulle valistamaan talonpoikia. He vastustivat yksinvaltiutta ja halusivat jakaa maata talonpojille. Maaorjuuden vapauttamisen jälkeen maaseudun köyhien olot eivät olleet juuri parantuneet, sillä maaomistus jäi rikkaille isännille, kulakeille.

Repinin maalauksessa on sisällöllisiä yhteyksiä Rembrandtin maalaukseen. Suurimman yhtäläisyyden muodostavat kuitenkin sommitelma ja valonkäyttö. Repinin on täytynyt olla tietoinen Rembrandtin maalauksesta alkaessaan maalata Kokousta parisataa vuotta Claudius Civiliksen salaliittoa myöhemmin. Hämärä valaistus, pöydän pinnasta ylöspäin hehkuva valo ja kuvauksen päähenkilö pöydän vasemmassa päässä tuovat Repinin maalaukseen taidehistoriallista voimaa. Siinä tuntuu tiivistyvän myös paljon Venäjän historiaa erilaisine salaliittoineen ja vallankaappausyrityksineen. Yksilö vai yhteisö? Demokratia vai yksinvaltius?

Rembrandt: Claudius Civiliksen salaliitto, 1661-1662, öljy kankaalle. Nationalmuseum, Tukholma. Kuva: Wikipedia.

Ilja Repin: Kokous, yksityiskohta, 1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Kokous, yksityiskohta, 1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

"Repin seurasi kiinnostuneena aikansa yhteiskunnallista liikehdintää, joka pyrki lisäämään kansalaisten oikeuksia ja vähentämään keisarin yksinvaltaa. Muutamassa maalauksessa hän käytti aiheenaan Venäjän menneisyyttä, mutta pääsääntöisesti hän kuvasi suoraan oman aikansa tapahtumia. Hän oli vapaamielinen uudistusten kannattaja, mutta tsaari Aleksanteri II:n murha vuonna 1881 etäännytti hänet radikalismista. Repinin maalauksissa kuvattu kapinallisten ja asioiden tilaan tyytyvän kansanosan välinen tunnetilojen jännite on käsin kosketeltavaa."

Ilja Repin: Odottamaton kotiinpaluu, 1884-1888, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

"Odottamaton kotiinpaluu on yksi Repinin tunnetuimpia teoksia. Se kuvaa poliittisten mielipiteidensä vuoksi vangittua perheenpäätä palaamassa kotiinsa vankeuden jälkeen. Vastaanottajien ilmeistä ja elekielestä voi kuitenkin päätellä, että jälleennäkeminen ei suju riemukkaissa tunnelmissa. Ainoa ilahtunut näyttää olevan oikealla istuva poika. Teoksessa Repin osoitti muuttunutta suhtautumistaan Venäjän uudistusmielisten narodnikkien politiikkaa kohtaan. Narodnikit olivat tahtoneet parantaa köyhien talonpoikien oloja ja vaatineet lisää maata talonpojille. Repin suhtautui heidän pyrkimyksiinsä aluksi myönteisesti, mutta liikkeestä irtautuneiden terroristien murhattua keisari Aleksanteri II vuonna 1881 hän ei voinut enää hyväksyä sen äärimuotoja. Maalaukseen kuvattu palaava mies edustaa näitä ihanteita, mutta hänen perheensä ja palvelusväkensä eivät näytä enää olevan sitä mieltä, että kaikki heidän kokemansa uhraukset olisivat olleet niiden arvoisia. Monille Repinin teoksille ominainen hahmojen tunnetilojen välinen jännite tuntuu tässä maalauksessa erityisen voimakkaalta."

Ilja Repin: Odottamaton kotiinpaluu, yksityiskohta, 1884-1888, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Odottamaton kotiinpaluu, yksityiskohta, 1884-1888, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Keisaru Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa, 1886, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria.

Yhdeksännessä näyttelysalissa maalausten koot ovat valtavia. Täällä olivat mm. esillä teokset Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, Ristisaatto Kurskin kuvernementissa ja Keisari Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa.

Ilja Repin: Keisaru Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa, yksityiskohta, 1886, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria.

"Keisarillinen hoviasiainministeriö tilasi kesällä 1884 maalauksen, joka oli tarkoitus sijoittaa Kremlin suureen palatsiin. Aiheeksi oli valittu Moskovassa Petrovskin palatsin pihalle järjestetty tilaisuus, jossa keisari pitää puheen talonpoikaisille pitäjänvanhimmille. Aleksanteri III:n ja paikallisen itsehallinnon edustajien tapaaminen kuului osana kruunajaisjuhlallisuuksiin toukokuussa 1883. Maalauksen tehtävänä oli havainnollistaa monikansallisuuden ideaa, kansan yhteenkuuluvuutta ja alamaisiaan kuuntelevan hallitsijan huolenpitoa. Maalauksen kehyksellä oli erityinen merkitys, ja siihen on kuvattu Venäjän keisarikunnan alue. Koristeaiheina on käytetty vallan tunnuskuvia, 25 kuvernementin ja hallinnollisen alueen vaakunoita sekä valtakunnan eri osien arkeologisia muinaismuistoja jäljitteleviä elementtejä."

Ilja Repin: Keisaru Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa, yksityiskohta, 1886, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria.

Ilja Repin: Luonnos maalaukseen Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, 1880-luvun loppu, lyijykynä paperille. Tretjakovin galleria.

Vaikka tapahtumakuvauksista suosikkini olikin Kokous, niin ihmiskuvauksista rikkain ja mielenkiintoisin oli ehdottomasti Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille. Ryhmäkemia, yksilöiden ilmeet, eleet ja ulkomuodot, asujen värikkyys ja monipuolisuus vetivät kaikki katsetta puoleensa. Teoksen yksityiskohtia tutkiessa meni hyvä tovi. Tästäkin maalauksesta Repin on tehnyt vaikuttavia luonnoksia.

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, harjoitelma, 1880, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, 1880-1891, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, yksityiskohta, 1880-1891, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

"Maalaus esittää Venäjää vuonna 1676. Kasakat, zaporogit, ovat kirjoittamassa uhmakasta ja pilkallista vastausta Turkin sulttaani Mehmed IV:n vaatimuskirjeeseen, jossa tämä vaatii zaporogeja antautumaan alaisuuteensa. [Kasakat olivat voittaneet turkkilaiset taistelussa.] (---)

Kuvauksen historiallinen todenmukaisuus on epävarma, mutta Repin uskoi omaan tulkintaansa. Hän teki maalausta pitkään ja palasi aiheeseen uudestaan ja uudestaan useissa luonnoksissa ja versioissa. (---) Keisari Aleksanteri III osti teoksen ja maksoi siitä 35 000 ruplaa, joka oli korkein Venäjällä elävän taiteilijan teoksesta maksettu summa."

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, yksityiskohta, 1880-1891, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Maalauksen alkuperäisen idean kerrotaan liittyneen Venäjän ulkopoliittiseen tilanteeseen. Venäjän ja Turkin sota  vuosina 1877-1878 heijasteli kiistoja, joiden alkuperä ulottui 1500-luvun lopulle. Dneprin rannoilla oli tuolloin eräänlainen kasakoiden asuttama "tasavalta". Turkkilaisten vallan alaisiksi joutuneet maaorjat löysivät pakopaikan kasakoiden luota. Zaporogien raa'at otteet herättivät turkkilaisissa pelkoa, joten sulttaani Mehmed IV päätti tehdä kapinallisista lopun. Hän lähetti zaporogeille kirjeen, jossa ehdotti heitä antautumaan. Maalauksessa pääosa on annettu naurulle ja riemuvoitolle. 

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, yksityiskohta, 1880-1891, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Ilja Repin paneutui aiheeseen syvällisesti. Hänen kerrotaan käyttäneen apuna arkeologian ja historian asiantuntijoita. Repin matkusti sekä Ukrainaan että Kubaniin saadakseen tarvittavaa historiatuntemusta. Repinillä oli henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen, sillä hän katsoi olevansa syntyperältään kasakka;  Tšugujevin alueen sotilassiirtolaisperheeseen syntynyt ulaani, josta hän oli ylpeä läpi elämänsä. Hän kirjoitti maalauksesta Vladimir Stasoville: "Kukaan maailmassa ei tuntenut vapautta, tasa-arvoa. Koko elämänsä zaporogit säilyttivät kuitenkin vapaan henkensä eivätkä alistuneet kenenkään valtaan. Vaikka teokseni tuntuisi hieman rienaavalta, uskon tekeväni sen loppuun."

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova. Ilja Repin: Kyttyräselkä, harjoitelma, 1881, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

"Ristisaatto-aihe kiinnosti Repiniä vuosia. Hän alkoi työskennellä aiheen parissa 1877 Tšugujevissa ja innottui lisää nähdessään ristisaattoja 1881 Kurskissa ja sen ympäristössä. (---)

Iso ihmisjoukko on liikkeessä. Uskonnollisen kulkueen laaja ihmiskirjo edustaa monia yhteiskuntaluokkia. Aurinko heijastelee kultapintaisista esineistä, niin talonpoikien kantamasta Jumalanäidin ikonin pyhäinkuvakaapista kuin aristokraattisen naisen pitelemästä ikonista.

Läheltä katsoen teoksesta löytyy purevaa sosiaalikritiikkiä. Vauraampia henkilöitä on maalattu osin karrikoidusti, kun köyhempi kansa on kuvattu arvokkuudella. Luokkaerot ja roolit erottuvat selkeästi. Pappi edustaa kirkon ja poliisivaltion valtaa. Konservatiivinen lehdistö koki teoksen suoran ja kansan sosiaalista levottomuutta ilmentävän realismin uhkaavana ja piti teosta vääristyneenä kuvana venäläisestä elämästä. Oli kuitenkin myös niitä, jotka pitivät teosta todenmukaisena, elämänläheisenä ja rohkeana. (---) Kriitikko Vladimir Stasovin mukaan maalauksen katsoja näki edessään 'venäläisyyden kaikessa loistossaan ja jokapäiväisessä kurjuudessaan'."

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Maalauksen hälinän ja kulkuetunnelman voi aistia. Yleisilme on kauempaa katsottuna yhtenäinen: ristisaatossa kulkevat kansalaiset, joiden askeleet pölisyttävät maasta hiekkaa ilmaan. Mutta pienikin tarkempi vilkaisu yksityiskohtiin alkaa paljastaa kokonaisuudesta vahvaa vastakkainasettelua: hartaus, tekopyhyys, pöyhkeys, hurskaus, itsetyytyväisyys ja vilpittömyys.

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Kyttyräselkä, harjoitelma maalaukseen Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, 1881, vesiväri ja lyijykynä. Tretjakovin galleria, Moskova.

Jo näyttelyn alkupuolella katseeni kiinnittyi eräässä salissa piirrokseen, johon oli kuvattu nuori mies. Teos oli nimetty Kyttyräseläksi, mitä ei istuma-asennosta juurikaan havainnut. Luonnos johdatteli Ristisaatto Kurskin kuvernementissa maalauksen äärelle, sillä Repin oli kuvannut kyttyräselkäistä miestä useamman teoksen verran. Henkilönä kyseinen mies jäi kiehtomaan: millainen elämä hänellä todellisuudessa oli? Ateneumin Ilja Repin -julkaisussa ristisaattoaiheista maalausta kuvaillaan näin: 

"Maalauksen väkijoukko hajoaa lukemattomiksi hahmoiksi, joita on yli 70, mutta jokaisella on oma yksilöllisyytensä. Tältä kirjavalta ja meluavalta ihmisjoukolta näyttää kadonneen se kaikkein tärkein, se miksi toivioretkeläiset olivat kokoontuneet, eli hurskauden aitous, joka on heikosti arvattavissa eri henkilöhahmoissa. Se ilmenee täysipainoisesti vain yksinäisessä raajarikkoisessa ja kyttyräselkäisessä hahmossa, jolta on jäänyt huomaamatta häntä uhkaava ruoskanisku."

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova. Stikari, 1800-luku, brokadi, Valamon luostari. RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo.

Ristisaattoa kuvaavassa maalauksessa huomioni kiinnitti kyttyräselän lisäksi teoksen keskivaiheilla oleva diakoni, jolla oli yllään brokadikankainen stikari. Oranssihopea brokadikangas näytti tutulta, sillä olin kuvannut RIISAn kokoelmissa olevia jumalanpalveluspukuja. Kokoelmiin kuuluu useampia hyvin samantyyppisiä asuja, jotka on evakuoitu Laatokan Valamon luostarista. Osa kuuluu edelleen Heinävedellä sijaitsevan Valamon luostarin kokoelmiin. Ilja Repin on kuvannut taidokkaasti päivänvalossa kimaltelevan stikarin.

Ilja Repin: Golgata, 1921-1922, öljy kankaalle. Princeton University Art Museum, lahjoitus.

Näissä taiteilijoiden elämäntyötä esittelevissä näyttelyissä on hienoa päästä näkemään ne kaikki klassikkoteokset läheltä. Mutta itse pidin myös siitä, että joukosta löytyi hieman tuntemattomampiakin töitä. Princeton University Art Museumin kokoelmiin kuuluu Repinin vanhuuden aikainen työ Golgata, joka on sommitelmaltaan erikoinen. 

Repin kiinnostui kristinuskon aiheista 1890-luvun lopulla ja matkusti jopa Palestiinaan Uuden testamentin oletetuille tapahtumapaikoille. Hän liittyi vanhemmalla iällä takaisin ortodoksiseen kirkkoon ja palasi taiteessaan Raamatun tapahtumiin. Golgata on kuva-aiheeltaan epätavallinen tulkinta ylösnousemuksen aamusta. Uuden testamentin mukaan Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisensa jälkeen. Kuvassa ristillä ovat edelleen kaksi ristiinnaulittua ryöväriä, mutta kolmas risti lepää tyhjänä maassa. Koirat haistelevat verta. Taustalla häämöttää avoin luola, tyhjä hauta, josta pilkistää valoa. Ilmassa on aamu-usvaa tai savua.

Maalaus päätyi helsinkiläisen taidekauppiaan välittämänä Norjaan, josta se lahjoitettiin myöhemmin Yhdysvaltoihin.

Ilja Repin: Omakuva, n. 1920-luku, vesiväri ja lyijykynä. Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo, kok. Kaunisto.

Repinin myöhemmissä teoksissa on paksumpi ja lennokkaampi sivellintyöskentely, sillä hänen oikea kätensä oli alkanut surkastua 1890-luvun lopulta lähtien. Tämän vuoksi hän joutui maalaamaan vasemmalla kädellä, mistä johtui ekspressionistisempi maalausote.

Vaikka en ole koskaan ollut mikään valtava Repinin taiteen ihailija, olen tiedostanut hänen taidokkuuteensa ja merkityksensä sekä venäläisessä että suomalaisessa kulttuurissa. Itse koen hänen arvonsa etenkin teoksissa, joissa kyseenalaistetaan yhteiskunnallinen tilanne. Hän tuli tunnetuksi etenkin aikalaiskuvauksistaan, ja tuntuu suorastaan hämmästyttävältä, että Repin saavutti sellaisen aseman, jossa hän saattoi piikitellä taiteen keinoin kirkon, kansan ja hallitsijoiden välisiä suhteita.

Ateneumin Ilja Repin -julkaisussa kerrotaan: "Ajoittain Repin oli epävarma roolistaan kansallisessa elämässä, ja hänen suhtautumisensa ailahteli. Venäjä pysyi kuitenkin aina hänen muusanaan ensimmäisistä teoksista viimeisiin saakka. Hän oli horjumattoman uskollinen venäläisille aiheille ja ihmisyydelle: todelliselle maailmalle ja ihmisten keskinäisille suhteille. Venäjän kansa ja sen elinympäristö hallitsivat ylivoimaisesti hänen aiheitaan. Repin pyrki ylistämään Venäjän ja sen kulttuurin ainutlaatuisuutta, ja tämä pyrkimys teki hänestä sukupolvensa ja maansa yhteiskunnallisen omantunnon. Muuan aikalainen sanoikin hänen asemastaan: 'Repiniä ei pysty ajattelemaan ilman Venäjää. Riippumatta siitä, hyväksyykö vai torjuuko hänet, hän on henkilökohtaisten arvoarvostelmien ulkopuolella; hän on kansasta ja kansan suosiossa.' "
  

Ilja Repin ateljeekotinsa Penatyn salongissa Kuokkalassa, 1920-luvun loppu. Kansallisgalleria, Arkistokokoelmat, Nikolai Schuvaloffin arkisto.

Kiitos Ateneumin taidemuseolle vaikuttavasta näyttelykokonaisuudesta. Vuosia kestänyt työ näyttelyn toteuttamiseksi on palkittu. Tässä vielä videokierros näyttelyyn:

Lähteet:

Lainaukset Ateneumin näyttelyteksteistä.
Ilja Repin, toim. Anne-Maria Pennonen. Ateneumin julkaisut nro 145. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, 2021, Livonia Print.

Mejias-Ojajärvi, Iliana: Venäjän maalaustaide - ikoneista avangarden kynnykselle, 2006, WSOY. 

Taivaallinen maisema

 *Näyttelyssä valokuvaaminen on kielletty ilman erillislupaa

Pjotr Balašov: Keisari Aleksanteri II vierailulla Valamossa 28. kesäkuuta 1858, öljy kankaalle.

Pjotr Balašov: Keisari Aleksanteri II vierailulla Valamossa 28. kesäkuuta 1858, yksityiskohta.

Helpotusta taide- ja kulttuurinälkään antoi päiväretki Valamon luostariin. Kulttuurikeskuksessa on esillä maisemamaalauksia esittelevä näyttely Taivaallinen maisema - Venäläiset mestarit Laatokan Valamossa. Maalaukset on koottu näyttelyyn Valamon luostarin omista kokoelmista. Teokset olivat esillä Pietarissa, Venäläisen taiteen museon Valamo - 200 vuotta venäläistä maalaustaidetta -näyttelyssä vuodenvaihteessa 2019-2020.

Pjotr Balašov: Maisema Valamosta, niittomies, 1860, öljy kankaalle. 

Pjotr Balašov: Maisema Valamosta, niittomies, 1860, yksityiskohta.

Näyttelyn maalauksissa heijastuvat akateemisen maalaustaiteen ihanteet ja eurooppalaiset kansallisromanttiset piirteet. Luonto, sen kauneus ja mahtavuus, on nostettu pääosaan. Omien kulttuurimaisemien esittäminen oli tärkeässä asemassa. Maisemamaalaus toimi erinomaisena välineenä myös luostariympäristössä: "Maisema toimii jumalallisen luonnon ilmentymänä ja taiteilija sen tulkkina", kuten FT Hanna Kemppi kirjoittaa Valamon maisemamaalauksia käsittelevässä artikkelissa ("Valamo venäläisten maisemamaalarien kuvaamana" osa 1, Ikoni & kulttuuri 2/2019).

Alexandr Gine: Niikkananlahti myrskyssä, 1859, öljy kankaalle, yksityiskohta.

Lev Kamenev: Näkymä Valamon luostarista Kazanin Jumalanäidin tsasounan eteläpuolelta 2,5 virstan päästä kuvattuna, 1858, öljy kankaalle, yksityiskohta.

Taiteilijoiden lukuisat vierailut Valamoon liittyivät akateemisen opetuksen muutoksiin 1820-luvulta alkaen. Pietarin taideakatemiaan perustettiin maisemamaalaukseen erikoistunut luokka, jonka ohjesäännön mukaan opiskelijoiden tuli viettää kesän oppituntinsa kaupungin ulkopuolella. Maisemien haluttiin olevan ilmaisuvoimaisia, jonka vuoksi Valamon saariston vaihteleva luonto tarjosi opintomatkoille otollisen maaperän. 1850-luvulla harjottelusta Valamossa tuli pakollista. Jotkut viehättyivät maisemista niin, että suorittivat harjoittelun useampaan kertaan. Taiteilijat saivat luostarissa täysihoidon, ja kiitoksena he lahjoittivat teoksiaan luostarin kokoelmaan. Venäläisille taiteilijoille Valamon luostarin kuvaamisesta tuli tärkeä siirtymävaihe ulkomaisista aiheista venäläisiin maisema-aiheisiin. 

Pjotr Balašov: Ahtojäitä Valamon rannalla, 1861, öljy kankaalle.

Taiteilijoiden vierailut Valamoon liittyvät myös aikakauden höyrylaivaliikenteen kehittymiseen ja sen myötä syntyneiden suhteiden laajenemiseen luostarista "maailmalle". Taivaallinen maisema -näyttelyn taideteoksia täydentävät aikakauden valokuvat, jotka kertovat paitsi Valamon sataman kesäisestä liikenteestä myös munkkien arkisista askareista saaren vaikuttavan luonnon keskellä.

Näyttelyn taiteilijoista tunnetuin on Ivan Šiškin (1832-1898), joka kuului mm. Ilja Repinin kanssa vuonna 1870 perustettuun Vaeltajat -nimiseen (Peredvižnikit) taiteilijaryhmään. He halusivat irrottautua akateemisen taiteen säännönmukaisuuksista ja kuvata romanttisten aiheiden rinnalle todenmukaisia tulkintoja. Vaeltajien teokset eivät päässeet esille gallerioihin, vaan he kiersivät pitämässä näyttelyitä kansan parissa maaseudulla vuosina 1870-1923.

Ivan Šiškin nautti opintojen aikaisista maalausmatkoistaan Valamoon. Hän on kirjoittanut keväisestä vierailustaan luostarin maisemiin 1858: "Akatemian neuvoston kokouksessa meille tarjottiin mahdollisuutta lähteä tänä kesänä Laatokan järvelle Valamoon, siellä on luostari, seutu on mahtavaa, harva se vuosi siellä ollaan ilman meikeläisiä. Sinne lähdetään usein miten milloinkin, koska siellä luonto on vaihtelevaa, jylhää, kesytöntä ja niin muodoin vaikeakulkuista."

Ivan Šiškin: Näkymä Valamon saarelta etelän puolelta nähtynä, 1859, öljy kankaalle, 113.5 x 216 cm.

Minulle tutuin ja läheisin näyttelyn teoksista on Ivan Šiškinin suurikokoinen maalaus Näkymä Valamon saarelta etelän puolelta nähtynä, sillä se sijaitsi vuosikymmeniä arkkipiispan residenssissä, Suomen ortodoksisen kirkon keskustalossa Kuopiossa (vuodesta 1969). Sain tehdä provenienssitutkimusta maalauksen omistajuus- ja sijaintihistoriasta ennen kuin maalaus lähetettiin Pietariin Valamo 200 vuotta venäläistä maalaustaidetta -näyttelyyn loppuvuodesta 2019. Maalaus myös konservoitiin ennen näyttelyä. 

Ivan Šiškin: Näkymä Valamon saarelta etelän puolelta nähtynä, 1859, yksityiskohta. 

Toisen maailmansodan myötä Ivan Šiškinin maalaus Näkymä Valamon saarelta evakuoitiin muun Valamon esineistön kanssa kanta-Suomen puolelle. Kyseinen maalaus vietiin talvisodan jaloista turvaan Rautalammin museoon helmikuun lopussa 1940. Valamon luostarin varajohtaja, pappismunkki Isaak, ajoi kesällä 1947 Rautalammille ja järjesti maalauksen kuljetuksen takaisin Valamon luostariin. Maalaus kulki Rautalammilta Kuopioon kuorma-autolla, Kuopiosta Juojärven asemalle rautateitse ja Juojärven asemalta luostariin hevosella 2. kesäkuuta 1947. Valamo 200 vuotta venäläistä maalaustaidetta -näyttelyn jälkeen 2020, Šiškinin maalaus on sijainnut jälleen Valamon luostarissa Heinävedellä.

Ivan Davydov: Valamon luostari lounaan puolelta kuvattuna, 1853, öljy kankaalle, yksityiskohta.

Andrei Ivanov & Vasili Rajev: Näkymä Valamon saarilta, auringonnousu, 1846-1852, öljy kankaalle.

1870-luvulle tultaessa taiteilijoiden opintomatkat Valamoon alkoivat vähentyä. Kansallisia kohteita etsiessään he suuntasivat katseensa Venäjän keskisempiin ja kaukaisempiin alueisiin. Luostarin taide-elämä kuitenkin jatkui. Kirkkojen kunnostaminen vaati mm. taitoa maalata ikoneja ja freskoja. Kuuluisan Vasili  Peshekhonovin ikoniverstaan pyhäinkuvien rinnalle syntyi munkkiveljien tekemiä toisintoja. Myös papiston muotokuvagalleria täydentyi merkittävästi. Muun muassa näistä on esimerkkejä sekä luostarin pääkirkossa, talvikirkossa että Kulttuurikeskuken alakerrassa sijaitsevassa Valamon luostarimuseossa.

Pjotr Balašov: Sisäjärvi, Valamo, 1860, öljy kankaalle, yksityiskohta.

Näyttelyn maisemat ovat vangitsevan kauniita ja vaikka luonto on pääosassa, minua kiinnosti enemmän ihminen luonnon keskellä. Lähempi teosten tarkastelu paljasti pienin siveltimenvedoin maalatut luostarin jäsenet ja siellä vierailleet. Arjen, joka luostarisaarella vallitsi: rukous, kalastus ja matkailu. Yksityiskohdat tarinallistivat maisemia ja loivat tunnelman, johon olisi tehnyt mieli jäädä pidemmäksikin aikaa. Näyttelyn jälkeen tuota rauhallista tunnelmaa voi hakea luostarin kirkosta ja Papinniemen luonnosta.

Ivan Šiškin: Kirkkotarhassa, 1858, öljy kankaalle.

Ivan Šiškin: Kirkkotarhassa, 1858, yksityiskohta.

Ivan Šiškin: Kirkkotarhassa, 1858, yksityiskohta.

Lähteet:

Valamo: 200 vuotta venäläistä maalaustaidetta. Venäläisen museon julkaisuja nro 574.

Hanna Kemppi: "Valamo venäläisten maisemamaalarien kuvaamana", osa 1, s. 70-75. Ikoni & kulttuuri 2/2019.

Hanna Kemppi: "Valamo venäläisten maisemamaalarien kuvaamana", osa 2, s.72-79. Ikoni & kulttuuri 1/2020.

Taivaallinen maisema on esillä Valamon Kulttuurikeskuksessa vuoden 2022 loppuun saakka.