Gothic Modern

Magnus Enckell: Ylösnousemus, Tampereen tuomiokirkon alttaritaulun vasemman puolen esityö, 1907, öljymaalaus. Kansallisgalleria, Ateneum.

Tässä on tullut tehtyä monenlaista tunnetyöskentelyä, jonka vuoksi Ateneumissa vielä hetken avoinna oleva Gothic Modern -näyttely sopi erinomaisesti teemaan. Gotiikan taide oli keskiajalla syntynyttä taidetta, joka oli sidoksissa arkkitehtuuriin ja katoliseen kirkkoon. Pariisin Notre-Dame (1345) on yksi upea esimerkki gotiikan arkkitehtuurista. Taiteen uskonnollinen ilmaisu käsitteli paljon kärsimysmystiikkaa ja kuolemaa.

Ateneumin näyttelyssä on esillä 1800-1900-luvun taiteilijoiden teoksia, jotka ovat ammentaneet inspiraationsa gotiikasta, mutta modernilla ja ilmaisuvapaammalla tavalla. Taiteilijat ovat käsitelleet vahvasti tunnelatautuneita aiheita; syntymän ja kuoleman lisäksi teoksissa on mukana kärsimystä, seksuaalisuutta, uskontoa, alastomuutta ja väkivaltaa. Kansainvälisen näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat Norjan Nasjonalmuseet ja Wienin Albertina Museum, joissa näyttely kiertää Ateneumin jälkeen.

Rolf Nesch: Näkymä Frankfurtin tuomiokirkolle, 1926, öljymaalaus. Nasjonalmuseet for Kunst, Arkitektur og Design, Oslo.

Gotiikka ja pyhimyslegendat

Näyttely alkaa esittelemällä teoksia kirkkoarkkitehtuurista ja muun muassa pyhien legendoista. Näin se kunnioittaa gotiikan juuria viemällä kokonaisuutta kuitenkin modernin ilmaisun suuntaan näyttelysali kerrallaan. Ensimmäisen näyttelysalin hieno yksityiskohta olivat goottilaiselle arkkitehtuurille ominaiset suippokaaret.

Pyhän Yrjön legendaa kuvaavassa maalauksessa hirviö oli yhdistelmä haukea ja lohikäärmettä. Hans Thoma: Ritari Pyhä Yrjö, 1889, öljymaalaus. Staatliche Museum zu Berlin, Alte Nationalgalerie. 

Salissa oli hienoja teoksia, mutta ohitin sen nopeasti, sillä mieltä kiehtoi nähdä pintaa syvemmälle kaivautuvia töitä.

Albrecht Dürer: Ritari, kuolema ja paholainen, 1513, kuparikaiverrus. Nasjonalmuseet for Kunst, Arkitehtur og Design, Oslo

Kärsimys

Modernin gotiikan teoksissa näkyy, kuinka "ihmisen psyyken pimeä puoli, outous ja pelottavien asioiden kuvaaminen kiinnosti taiteilijoita. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa taiteilijat pyrkivät myös kuvaamaan tapaa, jolla ihminen kuuluu ympäristöönsä tai osaksi luontoa. Yhteisöllisyyden ja trauman kuvaaminen tuli osaksi modernin taiteen aiheita."

Edvard Munch: Kärsimyksen kukka, 1906-1914, puupiirros. Nasjonalmuseet for Kunst, Arkitektur og Design, Oslo.

Näyttelyn teoksista tunteet, tai ainakin tunnelmat, välittyvät vahvoina. Sen sijaan useissa teoksissa on symboliikkaa, joka ei välttämättä ensinäkemältä katsojalle avaudu. Köynnöskasvina tunnettu kärsimyskukka tai kärsimyspassio on saanut nimensä 1500-luvulla. Lähetyssaarnaajat toivat Etelä-Amerikasta Eurooppaan kasvin, jonka yksityiskohdissa nähtiin Kristuksen piinavälineitä, joilla häntä kidutettiin. He näkivät esimerkiksi kukan terälehtien yläpuolella olevassa rihmaisessa lisäteriössä Kristuksen orjantappurakruunun. Kukan viisi hedettä edustivat Kristuksen oletettuja viittä haavaa.

Lucas Cranach vanhempi: Hautaan laskeminen, ajoittamaton, puupiirros. Kansallisgalleria, Sinebrychoffin taidemuseo, kokoelma Antell; Collan.

Käthe Kollwitz: Sorretut, 1900, viivasyövytys, akvatinta, kuivaneula. Albertina, Wien.

Akseli Gallen-Kallela: Kalman kukka, 1895, puupiirros. Kansallisgalleria, Ateneum.

Akseli Gallen-Kallelan teoksessa Kalman kukka on teksti:

"Mustan lammen reunalla kasvoi kaunis kalpea kukka, unessani poimin mä sen, vaan unesta en herää - se oli kalman kalpea kukka..."

Teos on taiteilijan henkilökohtaisen kärsimyksen vertaus, sillä se on [Kalle Pihlaista lainatakseni] "syntynyt surutyönä vuonna 1895, taiteilijan nelivuotiaan Marjatta-tyttären kuoleman jälkeen. (---) On helppo kuvitella sureva isä, jonka on heijastuksessaan jatkuvasti kohdattava itsensä ja muistonsa. Tyttärensä kuoleman jälkeen Gallen-Kallela kirjoittaa tunteistaan sanoen: 

'[Kun] hänen [Marjatta-tyttären] olemassaolonsa ennen oli minulle elämänilon uskonto, on se nyt tuskan ja ahdistuksen. Tietoisuudessani hän on vielä olemassa, mutta kurkkuni kuristuu kokoon ajatellessani tätä yhtäkkistä muutosta olosuhteissa.'

Kuvaamalla sydämen, joka muistaa, Kalman kukka rakentaa sillan elämän ja kuoleman välille."

Josef Sattler: Kuolema seppelöi Kristuksen, sarjasta Moderni kuolemantanssi, 1912, jäljennös piirustuksen mukaan. Letter Stiftung, Köln, Cologne.  

Kuolema - luuranko

Kärsimyksen, surun ja kuoleman yhteydessä taiteessa tavataan usein luuranko tai pääkallo. Nämä "elävät" luurangot ovat useimmille tuttuja esimerkiksi Hugo Simbergin taiteesta. Kuolema ei kuitenkaan Simbergin töissä ole pelkästään surullinen ja pelottava, vaan osa elämää ja arkea. Hahmo, jonka kanssa ollaan läsnä, keskustellaan ja kulutetaan aikaa.

Hugo Simberg: Kuolema pyytää kuvaa viikatteeseen, 1897, viivasyövytys. Kansallisgalleria, Ateneum.

Hugo Simberg: Kuolema kolkuttaa, 1900, pronssi. Kansallisgalleria, Ateneum.

Josef Sattler: Kolme arpanoppaa - Rutto, Kolera, Lavantauti, sarjasta Moderni kuolemantanssi, 1912, jäljennös piirustuksen mukaan. Letter Stiftung, Köln, Cologne.

Harvoin kuolemaa voi ennakoida, vaikka sen saapumisen voisikin aavistaa. Ennakoimattomuutta kuvaa hyvin Josef Sattlerin Kolme arpanoppaa-teos, johon on kuvattu kolme putkesta alaspäin pyörivää pääkalloa. Pääkallot kuvaavat kolmea kuolemaa tuovaa tautia: rutto, kolera ja lavantauti. Usein arvanheitto liitetään ihmisen kohtalon ratkaisevaan yli-inhimillisen voiman toimiin.

Josef Sattler: Pessimistin silmäkuoppa, sarjasta Moderni kuolemantanssi, 1912, jäljennös piirustuksen mukaan. Letter Stiftung , Köln, Cologne.

Silmäkuopassa näkyy hirttäytynyt luuranko. Josef Sattler: yksityiskohta teoksesta Pessimistin silmäkuoppa.

Edvard Munch: Kuolema ja nainen, 1894-1895, kuivaneula. Nasjonalmuseet for Kunst, Arkitektur og Design, Oslo.

Luurangon tanssiessa ihmisten kanssa puhutaan Kuolemantanssi-aiheesta. Taidehistoriassa muun muassa Edvard Munch on tunnettu tästä teemasta. 

Kuolemantanssi on ollut vertauskuva siitä, kuinka kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, eivätkä yhteiskunnalliset sääty- ja luokkaerot enää merkitse mitään. Kenties espanjalaisesta kirkkotaiteesta saatujen esikuvien pohjalta 1400-luvun alkupuolella syntyi ajatus luoda kuvasarja, jossa luurangot tai viikatemiehet pakottavat kaikenikäiset ja yhteiskunnan kaikkia kerroksia edustavat ihmiset "hurjaan tanssiin" (ransk. danse macabre). Noissa kuvauksissa ylhäiset yrittivät epätoivoisesti välttyä siltä, mikä heitä väistämättä odottaa, kun taas köyhät suostuivat nöyrästi kohtaloonsa.

Gothic Modern-näyttelyssä Kuolema ja nainen suutelevat viettelevästi toisiaan Edvard Munchin teoksessa. Piirroksen ympärillä kiemurtelevat siittiöt, jotka muuttuvat lopulta sikiöksi. Elämä ja kuolema ovat kuvassa yhtä.

Marianne Stokes: Kuolema ja neito, 1908, öljymaalaus. Musée d'Orsay, Pariisi.

Itselleni yksi kauneimmista näyttelyn teoksista oli Marianne Stokesin maalaus Kuolema ja neito. Kiehtovaa maalauksessa on se, että kuvaustavassa on lainattu kristillisen taiteen tyypillistä Marian ilmestyksen sommitelmaa. Siinä vasempaan reunaan asemoitu arkkienkeli Gabriel saapuu ilmoittamaan oikeassa reunassa olevalle Neitsyt Marialle Kristuksen tulevasta syntymästä. 

Andrea Vanni: Neitsyt Marian ilmestys, 1390-1400, temperamaalaus puulle. Galleria degli Uffizi, Firenze.

Marianne Stokesin maalauksessa neito säikähtää saapujaa samoin kuin Marian ilmestyksessä, mutta tunnelma ei ole kummassakaan uhkaava. Kuolema levittää vasemman siipensä neidon suojaksi puhutellessaan häntä. Kuoleman saapumisesta viestivät myös yöpöydän vesilasissa terälehtensä pudottaneet kukat.

Marianne Stokes: yksityiskohta maalauksesta Kuolema ja neito.

Yöpöydällä on myös helminauha, johon liittyy paljon symboliikkaa. Helmeä on pidetty neitsyyden, kallisarvoisuuden, kauneuden, puhtauden ja täydellisyyden vertauskuvana. Helmet on liitetty myös kyyneliin ja kuolemaan, mutta niitä on pidetty myös hyveiden symboleina. Raamatussa Jeesus vertasi taivasten valtakuntaa kallisarvoiseen helmeen, jonka saadakseen ihminen on valmis luopumaan kaikesta muusta (Matt.13:45-46).

Marianne Stokes: yksityiskohta maalauksesta Kuolema ja neito.

Ejnar Nielsen: Mies ja nainen, 1917-1919, öljymaalaus. SMK, National Gallery of Denmark.

Rakkaudesta kärsimykseen

"Rakkauden ja kärsimyksen välinen yhteys nousee yhä uudelleen esiin elokuvissa, musiikissa, kirjallisuudessa ja kuvataiteessa. Raamatun kertomuksessa ensimmäiset täydelliset ihmiset Aatami ja Eeva rakastivat toisiaan, mutta lankesivat kiusaukseen ja joutuivat karkotetuksi paratiisista. Vuosisatojen saatossa aihe on saanut lukemattomia ilmauksia taiteessa. Modernien taiteilijoiden käsittelyssä vakiintuneeseen kuvastoon liittyi uusia merkityksiä, kuten pohdintoja ruumiillisuudesta, seksuaalisuudesta, ristiriitaisista ihmissuhteista ja rakkauden mahdottomuudesta nykymaailmassa."

Edvard Munch: Silmästä silmään, 1899-1900, öljymaalaus. Munch Museet.

Edvard Munch: yksityiskohta teoksesta Silmästä silmään.

Eugène Laermans: Rakkaus!, 1889, öljymaalaus. Yksityiskokoelma.

Eugène Laermansin maalauksessa Rakkaus! tunteet suorastaan kuohuvat kankaalta katsojan silmille. Alaston pariskunta tuo mieleen Aatamin ja Eevan, mutta kyseessä voisi olla mikä tahansa vastarakastunut pari. He suutelevat toisiaan intohimoisesti, mutta mies näyttää kuin työntävän kädellään pois vieressään seisovaa pikkupoikaa. Poika on Eros, kreikkalaisen mytologian rakkauden jumala. Kreikkalaiset liittivät Eroksen hedelmällisyyteen, haluun ja seksuaaliseen rakkauteen.

Eugène Laermans: yksityiskohta teoksesta Rakkaus!

Eros näyttää purevan miestä sormesta. Yrittääkö se erottaa miehen naisesta vai onko kyseessä intohimon sytyttävä rakkauden puraisu? Pariskunnan taustalla seisoo mustakaapuinen kuolema luurangon hahmossa ja siivet selässään. Kaikki seisovat kivisen palkin päällä. Palkin jalustaa tarkemmin katsellessa huomaa, että siihen on kuvattu miltei kuolleeksi riutunut nainen, jonka vieressä makaa mahallaan Eros. Elämän ja kuoleman ääripäät ovat vahvasti läsnä. Mutta imeekö Eros naisen rintaa? Onko rakkaudella muuta päätöstä kuin kuolema?

Edvard Munch: Vampyyri II, noin 1902, värilitografia ja väripuupiirros. Nasjonalmuseet for Kunst, Arkitektur og Design, Oslo. 

Luonnon voima

"Keskiajalla katovuodet, luonnonkatasrofit ja kulkutaudit olivat jatkuva uhka ihmisen selviytymiselle. Nykyään ihminen on valjastanut luonnonvarat käyttöönsä, ja samalla ajanut luonnon tuhon partaalle. Pandemiat, sukupuutot ja sään ääri-ilmiöt osoittavat, ettei ihminen ole edelleenkään saavuttanut voittoa luonnonvoimista. Myös 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa teollistuminen ja teknologian kehitys synnyttivät pohdintoja  ihmisen suhteesta luontoon. Keskiajan luontokäsitys tarjosi pohjan näkemykselle, jonka mukaan luonto oli outojen voimien lähde. Modernissa maailmassa tällaiset voimat pysyttelivät pinnan alla, mutta säilyttivät silti mahtinsa."

Magnus Enckell: Kuoleman vaellus, 1896, vesiväri ja lyijykynä. Kansallisgalleria, Ateneum, kokoelma Ahlström.

Suuret nälkävuodet vaikuttivat traagisesti Suomeenkin 1866-68. Laajamittainen nälänhätä sai alkunsa jo 1850-luvulla, jolloin Iso-Britannia pommitti Oolannin sodassa (1854-56) Suomen länsirannikkoa ja tuhosi viljavarastoja. Toipuminen tuhoista oli erityisen vaikeaa, koska sadot olivat heikkoja sodasta alkaen seuraavan kymmenen vuoden ajan. Tämä ajoi nälkiintyneitä ihmisiä kerjäämään sinne, missä sadot olivat onnistuneet paremmin.

Vuosina 1866-68 sadon epäonnistumiseen ja tuhoutumiseen vaikuttivat muun muassa syksyn aikainen halla, sateiset kesät, mikä mädätti perunan ja juurekset peltoon, syysvilja kylvettiin vaikeissa olosuhteissa ja talvi oli ankara ja pitkä. Kevään ja kesän kasvukaudet jäivät lyhyiksi useampana vuonna, mikä kiihdytti nälänhätää. Talvi tuli vuonna 1867 niin aikaisin, että viljalaivat jäivät vieraisiin satamiin. Nälänhädän lisäksi epätoivoa lisäsivät kulkutaudit, kuten lavantauti, punatauti ja hinkuyskä.

Akseli Gallen.-Kallela: Jaskalan torpan tyttö, 1895, öljymaalaus. Kansallisgalleria, Ateneum.

Sascha Schneider: Riippuvaisuuden tunne, noin 1893, öljymaalaus. Yksityiskokoelma.

Vertauskuvallista "luonnonvoimaa" (tai ihmisluontoa) kuvasi näyttelyssä järisyttävän vaikuttavasti Sascha Schneiderin Riippuvaisuuden tunne. Siinä kahleisiin sidottu alaston nuorukainen on kuin kallion keskelle vangittu urhi. Kalliomainen musta olio tuijottaa päänsä painanutta kahlittua kuin osoittaen, että et pääse tilanteesta karkuun. Sellaiseltahan riippuvuus tuntuu. Riippuvuus voi olla tahdosta riippumatonta vankina olemista. Maalaus oli todella suurikokoinen, minkä vuoksi teos tuntui myös vaikuttavalta, ja vaikealta katsella. Painostava tunne.

Sascha Schneider: yksityiskohta maalauksesta Riippuvaisuuden tunne.

Surua, kipua ja tuskaa

Taidehistoriassa vahvat tunteet on ilmaistu usein kiemurtelevilla ja vääntelehtivillä kehoilla. Tätä tapahtui etenkin barokin aikakaudella 1600-luvulla, mutta se on osoittautunut toimivaksi tunneilmaisun keinoksi myös muulloin. Tuska ja kipu näyttäytyisivät kenties muuten maalauskankaalla tai veistoksissa hiljaisilta, mutta todellisuudessa ne ovat kaikkea muuta. Jokainen tietää, että tunnevyöry laittaa sisuskalut sekaisin.

Käthe Kollwitz: Kuolema ja nainen, 1910, viivasyövytys, kuivaneula, pehmeäpohja. Albertina, Wien. 

Käthe Kollwitz: Nainen ja kuollut lapsi, 1903, viivasyövytys, kuivaneula, pehmeäpohja. Albertina, Wien.

Ihmisluonteeseen sisältyy toisilla myös vaikeiden tunteiden tukahduttaminen tai suoranainen kylmyys - tunteettomuus. Ihminen kykenee valitettavasti kylmäverisiin ja pahoihin tekoihin, kuten esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan Velisurmaaja osoittaa.

Teos viittaa Kalevalan kohtaukseen, jossa veljekset Kalervo ja Untamo ajautuvat riitaan.  Untamon suku kalastaa luvatta Kalervon erävesillä, ja Kalervo katsoo oikeudekseen viedä saaliin. Tästä syttyy sota, joka tuhoaa Kalervon suvun, lukuun ottamatta raskaana olevaa piikaa, joka myöhemmin synnyttää Kullervon.

Akseli Gallen-Kallela: Velisurmaaja, 1897, tempera. Kansallisgalleria, Ateneum, kokoelma Antell.

Tarina on laajasti tunnetun veljessodan myytin paikallinen muunnos. Siinä poika tulee äitinsä luokse. Äiti kysyy, miksi pojan vaatteet ja miekka ovat veriset. Poika sanoo tappaneensa veljensä. Motiiviksi henkirikokselle hän sanoo veljensä halventaneen häntä, tai toisissa tarinoissa mustasukkaisuuden.

Kuoleman jälkeen eloonjääneet käsittelevät kuolleita - heidän ruumiitaan ja niitä tunteita, joita kuolema jättää jälkeensä. Käthe Kollwitzin teos Taistelukenttä oli vaikuttava. Mustan illan (tai aamun?) hämärässä vanha nainen kiertelee ruumiiden joukossa ja kokeilee pulssia, josko joku heistä olisi vielä hengissä.

Käthe Kollwitz: Raiskattu, sarjasta Talonpoikien sota, 1907, viivasyövytys, kuivaneula, pehmeäpohja. Albertina, Wien. 

Käthe Kollwitz: Taistelukenttä, sarjasta Talonpoikien sota, 1907, viivasyövytys, akvatinta, kuivaneula, pehmeäpohja. Albertina, Wien.

Sotiin ja lasten kuolemiin liittyvät kuvat olivat paikoin raskaita katsella. Mietin, että jos joku pystyy katselemaan kaikki näyttelyn teokset siten, ettei tunne-elämässä liikahda mikään, täytyy olla kylmä ihminen.

 

Heräämisiä ja valaistumisia

"Ennustukset, apokalyptiset aiheet ja ilmestykset olivat keskeisiä keskiaikaisessa taiteessa. Levottomassa ja kiihkeästi uudistuvassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen maailmassa tämän menneisyyden kuvaston kautta saattoi käsitellä modernin ihminen horjuvaa uskoa sekä hänessä asuvia pimeitä voimia ja tukahdutettuja tunteita. Ensimmäinen maailmansota [1914-1918] oli äärimmäinen katastrofi, joka näytti uhkakuvat toteen. Tuhovoimissa piili kuitenkin myös mahdollisuus uuteen alkuun, valaistumiseen ja heräämiseen."

Akseli Gallen-Kallela: Ad Astra, 1907, öljymaalaus. Villa Gyllenberg, Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö. Kuollut Lemminkäinen, 1896, öljymaalaus. Gallen-Kallela Museo. 

"Ad Astran ja Kuolleen Lemminkäisen kuva-aiheet olivat alun perin osa Akseli Gallen-Kallelan 1890-luvulla maalaamaa teosta, jossa taiteilijan elottomasta ruumiista irtautunut sielu kohosi korkeuksiin läpi avaruuden. Myöhemmin Gallen-Kallela leikkasi kankaan kahteen osaan. Ad Astran toisinnossa vuodelta 1907 kuolematonta sielua esittävä alaston nainen on saanut kämmeniinsä Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen viittaavat haavat, stigmat."

Emanuel Vigeland: Kuolema, luonnos Ihmiselämä uskon valossa-sarjaan, 1922-23, öljymaalaus. Emanuel Vigeland Museum, Oslo.

Vaikka näyttelyn aiheet ovat paikoin rankkoja, on kokonaisuus rakennettu todella hyvin. Teemallisuus avaa näyttelyyn eri näkökulmia ja koko kierroksen ajan oli into nähdä, että millaisia teoksia seuraavassa huoneessa olisi. Viimeisen näyttelysalin teokset käsittelevät nekin suurimmalta osalta kuolemaa, mutta lohdullisesti. 

Emanuel Vigeland: yksityiskohta teoksesta Kuolema, luonnos Ihmiselämä uskon valossa-sarjaan.

Gothic Modern liikuttaa tunteita ja saa ajattelemaan. Teema on mielestäni ajaton ja aina ihmismieltä kiehtova. Kuoleman, väkivallan, uskonnon, seksuaalisuuden ja alastomuuden aiheet on verhottu salaperäisyyteen ja yliluonnollisiin elementteihin. Näyttely on matka paitsi kuvattuihin aiheisiin, myös omaan mieleen, jossa tutkitaan taiteen tapoja käsitellä puistattaviakin aiheita kauniisti. 

Näyttelyn viimeinen teos on Edvard Munchin värikylläinen maalaus Aurinko. Teos tuntui aluksi irralliselta muuhun kokonaisuuteen liittyen. Huomasin sen kuitenkin ravistelevan, tai herättävän, positiivisella tavalla mielen paikoin melankolisestakin tunnelmasta kohti iloa.

Edvard Munch: Aurinko, 1910-13, öljymaalaus. Munch Museet.

Gothic Modern on esillä Ateneumissa 26.1.2025 saakka.

*Tekstilainaukset ovat Gothic Modern -näyttelyteksteistä, ellei muuta lähdettä ole mainittu/linkitetty tekstin joukkoon.

Ilja Repin

Ilja Repin: Sadko vedenalaisessa valtakunnassa, 1867, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Olen seurannut uutisointeja Ateneumiin kiemurtelevista näyttelyjonoista, kun toiveikkaat ovat halunneet päästä näkemään Ilja Repinin (1844-1930) näyttelyn. Edellisen kerran taiteilijan teoksia on ollut esillä Suomessa 1995. Tiesin, että näin tulisi koronarajoitusten vuoksi käymään, etteivät kaikki halukkaat pääse katsomaan näyttelyä. Siksi ostin oman lippuni ennakkoon jo keväällä. Vierailin museossa heinäkuun lopussa.

Toivon, että tästä postauksesta on edes vähän iloa teille, jotka ette ehtineet näyttelyyn. Esillä on runsaat 130 teosta yli 60 vuoden ajalta. Suurin osa on lainassa Tretjakovin galleriasta Moskovasta sekä Venäläisen taiteen museosta Pietarista. Osa on Ateneumin omista kokoelmista. Esillä on lähes kaikki Repinin taidehistorian klassikot, joita taidekirjat ovat pullollaan. En huomannut muita puuttuvia teoksia kuin Iivana Julma ja hänen poikansa Ivan 16. marraskuuta 1581, joka vaurioitui 2018 kävijän vahingoitettua teosta. Maalaus on edelleen korjattavana tuhotyön jäljiltä.

Näyttelysaliin astuessa katseen kiinnittää valtavankokoinen Sadko, jossa nuori mies on joutunut vedenalaiseen valtakuntaan. "Sadko on vanhan venäläisen runoelman myyttinen sankari, novgorodilainen kauppias ja kanteleensoittaja. Tarina innoitti monia taiteilijoita. (---) Sadko jättää vaimonsa kotiin, lähtee matkoilleen ja lopulta palaa takaisin varakkaana miehenä. Matkalla kuitenkin tapahtuu: hän muun muassa joutuu merenalaiseen valtakuntaan sen kuninkaan vangiksi. Hänen pitää valita puoliso eri kansalaisuuksia edustavista neidoista, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia. Sadko valitsee maalauksessa hieman taustalla olevan vaatimattomamman naisen, venäläisen Chernavan, joka valinta tuo Sadkolle vapauden. Tarinan lopuksi Sadko herää kotoaan vaimonsa vierestä. (---) Teos on maalattu perintöruhtinas Aleksandr Aleksandrovitšin (myöh. Aleksanteri III) tilauksesta, ja siitä myönnettiin Repinille Venäjällä 1876 akateemikon arvo. "

Ilja Repin: Omakuva, 1887, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.
Maalauksessa Repin on 43-vuotias ja kansainvälisesti menestynyt taiteilija.

Ilja Repin: Kivien keräämiseen käytetty hevonen, Veules, 1874, öljy kankaalle. Radishchev Art Museum, Saratov.

Minua on viehättänyt Repinin taiteessa se, kuinka taiteilija on onnistunut luomaan valokuvamaisen tarkan tulkinnan, vaikka teoksessa on yhdistetty realistisen tarkkaa sivellintyöskentelyä vapaampaan tulkintaan. Kivien keräämiseen käytetty hevonen on tästä hyvä esimerkki. Hevonen on kuvattu pikkutarkasti, mutta rannan kivinen hietikko ja taustan rakennukset ovat viitteellisiä. Silti teoksen ääressä katse tekee teoksesta yhtenäisen tarkan. Kun teosta tutkii lähempää, huomaa sivellintekniikan muutoksen. 

Ilja Repin: Kahlaavat lautturit, 1872, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ensimmäisessä salissa katseen vangitsee jo suurikokoinen Volgan lautturit, mutta halusin pitkittää jännitystä ja tutkin sitä ennen maalausta edeltävää pienempää teosta. Nämäkin "luonnokset" jaksavat hämmästyttää. Repin on kyllä luonnostellut useita aiheita ja yksityiskohtia isompiin maalauksiinsa, mutta ne ovat kuin itsenäisiä teoksia, jos ei tietäisi mitä varten aiheet on alun perin maalattu.

Ilja Repin: Volgan lautturit, 1870-1873, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Jokaisen vähääkään taidehistoriaa seuranneen tai historiaa lukeneen tulisi mielestäni tietää Volgan lautturit. Se on vaikuttava kuvaus laivaa vetävistä rujoista miehistä: "Yksitoista burlakkia, jotka olivat maattomia maatyöläisiä, vetää lihasvoimalla laivaa ylävirtaan helteisellä Volgalla. He edustavat Venäjän kansan etnistä moninaisuutta. Tositilanteessa näitä miehiä oli monin verroin enemmän, mutta Repin keskittyy teoksessa kuvaamaan jokaisen työläisen yksilönä, ponnistamassa raskaassa työssä. Repin oli seurannut lauttureiden työtä matkoillaan ja tehnyt paljon luonnoksia. Suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitš Romanov näki niitä ja tilasi Repiniltä aiheesta suurikokoisen maalauksen. Valmistuttuaan se oli ulkomaillakin esillä edustamassa venäläistä realismia ja Vaeltajat-taiteilijayhdistyksen taidetta. Repin sai tästä läpimurtoteoksestaan useita palkintoja. Aikalaisvaikuttajat, kuten arvostettu taidekriitikko Vladimir Stasov, kiinnittivät enemmän huomiota teoksen sosiaalisesti analyyttiseen sisältöön kuin sen taiteellisiin ansioihin."

Ilja Repin: Volgan lautturit, yksityiskohta, 1870-1873, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Ilja Repin: Volgan lautturit, yksityiskohta, 1870-1873, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Ilja Repin: Volgan lautturit, yksityiskohta, 1870-1873, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Volgan lautturit oli esillä Wienin maailmannäyttelyssä 1873, jossa vieraili myös Venäjän kulkulaitosministeri. Hänen kerrotaan loukkaantuneen maalauksesta syvästi ja ihmetelleen, miksi taiteilija kehtasi halventaa omaa maataan. Ulkomaista yleisöä rauhoitellakseen ministeri lupasi hankkia suuren määrän hinaajia, jotta ihmistyövoiman käytöstä kyseiseen tarkoitukseen luovuttaisiin. Lautturit olivat häpeäpilkku, sillä Venäjä oli ainut maa, missä turvauduttiin vielä ihmisjuhtiin. 

Ilja Repin: Rukoileva juutalainen, 1875, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Mies, jolla on paha silmä, 1877, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Näyttelyssä on esillä paljon muotokuvia. Huomasin viehättyväni enemmän köyhemmän kansanosan kuvaamisesta kuin rikkaiden muotokuvista. Ja siinähän Repin on parhaimmillaan. Muotokuvasuosikkini oli Mies, jolla on paha silmä:
"Maalaus on yksi varhaisista teoksista, joissa Repin pyrki antamaan luonteenomaisen kuvauksen venäläisen kansanihmisen olemuksesta. Hän maalasi sen kotiseudullaan Tšugujevissa, paikassa jossa '…unohdetun kansan suuri enemmistö elää meitä paljon vilpittömämmin…', kuten Repin totesi kirjeessään Vladimir Stasoville. Maalauksen nimi viittaa kuvatun mallin maailmankuvaa luonnehtivan kansanuskon ja ortodoksisuuden sekoittumiseen sekä häntä ympäröivän yhteisön uskomukseen siitä, että pahan silmän haltija voi halutessaan aiheuttaa harmia vihollisilleen. " 

Ilja Repin: Mies, jolla on paha silmä, yksityiskohta, 1877, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Paha silmä on monien kulttuurien uskomuksissa kulkenut käsite, jonka mukaan katse voi vahingoittaa, jopa tappaa. Paha katse on voinut olla tahallista tai tahatonta. Useimmiten on uskottu, että paha silmä johtuu pahantahtoisuudesta ja kateudesta esimerkiksi vaurautta, menestystä ja kauneutta kohtaan. Tämän vuoksi keskiaikaisessa Euroopassa kehujen ajateltiin tuovan huonoa onnea. Kehun sijaan käytettiin kiertoilmaisuja, kuten "Jumala siunatkoon". Juontaneeko tästä pahan silmän uskomuksesta suomalaisten nykyinenkin vaikeus näyttää menestystään muille? Olla ylpeitä saavutuksistaan? Tai huomion kiinnittämisestä pukeutumiseen: "rumat ne vaatteilla koreilee". On käännetty ajatus vaatteiden kauneudesta siihen, että niiden käyttäjä olisi ruma, kun todellisuudessa pelätäänkin pahan silmän katsetta?

Ilja Repinin maalauksessa vanha mies on itsevarma ja katsoo suoraan katsojaan. Hän ei vaikuta uhkaavalta, mutta toinen kulmakarva on kohotettuna kuin merkiksi piilevästä voimasta. Maalauksen sivellintyöskentely on myös kaunista. 

Ilja Repin: Ukrainatar, yksityiskohta, 1875, öljy kankaalle. Puškinin taidemuseo, Moskova.

Ilja Repin: Lepo (taiteilijan vaimon Vera Repinan muotokuva), 1882, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Kokous, 1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Tapahtumakuvauksista suosikkini oli Kokous, sillä se tarttui taidekirjoista verkkokalvoilleni aktiivisemmin sen jälkeen, kun olin nähnyt Rembrandtin maalauksen Nationalmuseumissa Tukholmassa 2011. Rembrandtin Claudius Civiliksen salaliitto (1661-1662) kuvaa antiikin kirjailija Tacituksen (n. 55-120) kuvausta, jossa batavianit kapinoivat johtajansa Claudius Civiliksen kanssa roomalaisia vastaan. Tämä teema nähtiin Rembrandtin aikalaisten rinnastuksena Hollannin vapautumiseen Espanjan ylivallasta 1600-luvun alussa. Kirjoitin Rembrandtin maalauksen historiasta aiemmin täältä.

Ilja Repin kuvaa puolestaan maalauksessaan narodnikkien salaista kokousta. Narodnikit olivat Venäjän keisarikunnan vallankumouksellisia 1860–1880-luvuilla. Liike syntyi maaorjuuden vapauttamisen jälkeen 1861. Sen jäsenet koostuivat pääasiassa yliopisto-opiskelijoista, jotka lähtivät maaseudulle valistamaan talonpoikia. He vastustivat yksinvaltiutta ja halusivat jakaa maata talonpojille. Maaorjuuden vapauttamisen jälkeen maaseudun köyhien olot eivät olleet juuri parantuneet, sillä maaomistus jäi rikkaille isännille, kulakeille.

Repinin maalauksessa on sisällöllisiä yhteyksiä Rembrandtin maalaukseen. Suurimman yhtäläisyyden muodostavat kuitenkin sommitelma ja valonkäyttö. Repinin on täytynyt olla tietoinen Rembrandtin maalauksesta alkaessaan maalata Kokousta parisataa vuotta Claudius Civiliksen salaliittoa myöhemmin. Hämärä valaistus, pöydän pinnasta ylöspäin hehkuva valo ja kuvauksen päähenkilö pöydän vasemmassa päässä tuovat Repinin maalaukseen taidehistoriallista voimaa. Siinä tuntuu tiivistyvän myös paljon Venäjän historiaa erilaisine salaliittoineen ja vallankaappausyrityksineen. Yksilö vai yhteisö? Demokratia vai yksinvaltius?

Rembrandt: Claudius Civiliksen salaliitto, 1661-1662, öljy kankaalle. Nationalmuseum, Tukholma. Kuva: Wikipedia.

Ilja Repin: Kokous, yksityiskohta, 1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Kokous, yksityiskohta, 1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

"Repin seurasi kiinnostuneena aikansa yhteiskunnallista liikehdintää, joka pyrki lisäämään kansalaisten oikeuksia ja vähentämään keisarin yksinvaltaa. Muutamassa maalauksessa hän käytti aiheenaan Venäjän menneisyyttä, mutta pääsääntöisesti hän kuvasi suoraan oman aikansa tapahtumia. Hän oli vapaamielinen uudistusten kannattaja, mutta tsaari Aleksanteri II:n murha vuonna 1881 etäännytti hänet radikalismista. Repinin maalauksissa kuvattu kapinallisten ja asioiden tilaan tyytyvän kansanosan välinen tunnetilojen jännite on käsin kosketeltavaa."

Ilja Repin: Odottamaton kotiinpaluu, 1884-1888, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

"Odottamaton kotiinpaluu on yksi Repinin tunnetuimpia teoksia. Se kuvaa poliittisten mielipiteidensä vuoksi vangittua perheenpäätä palaamassa kotiinsa vankeuden jälkeen. Vastaanottajien ilmeistä ja elekielestä voi kuitenkin päätellä, että jälleennäkeminen ei suju riemukkaissa tunnelmissa. Ainoa ilahtunut näyttää olevan oikealla istuva poika. Teoksessa Repin osoitti muuttunutta suhtautumistaan Venäjän uudistusmielisten narodnikkien politiikkaa kohtaan. Narodnikit olivat tahtoneet parantaa köyhien talonpoikien oloja ja vaatineet lisää maata talonpojille. Repin suhtautui heidän pyrkimyksiinsä aluksi myönteisesti, mutta liikkeestä irtautuneiden terroristien murhattua keisari Aleksanteri II vuonna 1881 hän ei voinut enää hyväksyä sen äärimuotoja. Maalaukseen kuvattu palaava mies edustaa näitä ihanteita, mutta hänen perheensä ja palvelusväkensä eivät näytä enää olevan sitä mieltä, että kaikki heidän kokemansa uhraukset olisivat olleet niiden arvoisia. Monille Repinin teoksille ominainen hahmojen tunnetilojen välinen jännite tuntuu tässä maalauksessa erityisen voimakkaalta."

Ilja Repin: Odottamaton kotiinpaluu, yksityiskohta, 1884-1888, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Odottamaton kotiinpaluu, yksityiskohta, 1884-1888, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Keisaru Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa, 1886, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria.

Yhdeksännessä näyttelysalissa maalausten koot ovat valtavia. Täällä olivat mm. esillä teokset Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, Ristisaatto Kurskin kuvernementissa ja Keisari Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa.

Ilja Repin: Keisaru Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa, yksityiskohta, 1886, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria.

"Keisarillinen hoviasiainministeriö tilasi kesällä 1884 maalauksen, joka oli tarkoitus sijoittaa Kremlin suureen palatsiin. Aiheeksi oli valittu Moskovassa Petrovskin palatsin pihalle järjestetty tilaisuus, jossa keisari pitää puheen talonpoikaisille pitäjänvanhimmille. Aleksanteri III:n ja paikallisen itsehallinnon edustajien tapaaminen kuului osana kruunajaisjuhlallisuuksiin toukokuussa 1883. Maalauksen tehtävänä oli havainnollistaa monikansallisuuden ideaa, kansan yhteenkuuluvuutta ja alamaisiaan kuuntelevan hallitsijan huolenpitoa. Maalauksen kehyksellä oli erityinen merkitys, ja siihen on kuvattu Venäjän keisarikunnan alue. Koristeaiheina on käytetty vallan tunnuskuvia, 25 kuvernementin ja hallinnollisen alueen vaakunoita sekä valtakunnan eri osien arkeologisia muinaismuistoja jäljitteleviä elementtejä."

Ilja Repin: Keisaru Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa, yksityiskohta, 1886, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria.

Ilja Repin: Luonnos maalaukseen Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, 1880-luvun loppu, lyijykynä paperille. Tretjakovin galleria.

Vaikka tapahtumakuvauksista suosikkini olikin Kokous, niin ihmiskuvauksista rikkain ja mielenkiintoisin oli ehdottomasti Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille. Ryhmäkemia, yksilöiden ilmeet, eleet ja ulkomuodot, asujen värikkyys ja monipuolisuus vetivät kaikki katsetta puoleensa. Teoksen yksityiskohtia tutkiessa meni hyvä tovi. Tästäkin maalauksesta Repin on tehnyt vaikuttavia luonnoksia.

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, harjoitelma, 1880, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, 1880-1891, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, yksityiskohta, 1880-1891, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

"Maalaus esittää Venäjää vuonna 1676. Kasakat, zaporogit, ovat kirjoittamassa uhmakasta ja pilkallista vastausta Turkin sulttaani Mehmed IV:n vaatimuskirjeeseen, jossa tämä vaatii zaporogeja antautumaan alaisuuteensa. [Kasakat olivat voittaneet turkkilaiset taistelussa.] (---)

Kuvauksen historiallinen todenmukaisuus on epävarma, mutta Repin uskoi omaan tulkintaansa. Hän teki maalausta pitkään ja palasi aiheeseen uudestaan ja uudestaan useissa luonnoksissa ja versioissa. (---) Keisari Aleksanteri III osti teoksen ja maksoi siitä 35 000 ruplaa, joka oli korkein Venäjällä elävän taiteilijan teoksesta maksettu summa."

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, yksityiskohta, 1880-1891, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Maalauksen alkuperäisen idean kerrotaan liittyneen Venäjän ulkopoliittiseen tilanteeseen. Venäjän ja Turkin sota  vuosina 1877-1878 heijasteli kiistoja, joiden alkuperä ulottui 1500-luvun lopulle. Dneprin rannoilla oli tuolloin eräänlainen kasakoiden asuttama "tasavalta". Turkkilaisten vallan alaisiksi joutuneet maaorjat löysivät pakopaikan kasakoiden luota. Zaporogien raa'at otteet herättivät turkkilaisissa pelkoa, joten sulttaani Mehmed IV päätti tehdä kapinallisista lopun. Hän lähetti zaporogeille kirjeen, jossa ehdotti heitä antautumaan. Maalauksessa pääosa on annettu naurulle ja riemuvoitolle. 

Ilja Repin: Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, yksityiskohta, 1880-1891, öljy kankaalle. Venäläisen taiteen museo, Pietari.

Ilja Repin paneutui aiheeseen syvällisesti. Hänen kerrotaan käyttäneen apuna arkeologian ja historian asiantuntijoita. Repin matkusti sekä Ukrainaan että Kubaniin saadakseen tarvittavaa historiatuntemusta. Repinillä oli henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen, sillä hän katsoi olevansa syntyperältään kasakka;  Tšugujevin alueen sotilassiirtolaisperheeseen syntynyt ulaani, josta hän oli ylpeä läpi elämänsä. Hän kirjoitti maalauksesta Vladimir Stasoville: "Kukaan maailmassa ei tuntenut vapautta, tasa-arvoa. Koko elämänsä zaporogit säilyttivät kuitenkin vapaan henkensä eivätkä alistuneet kenenkään valtaan. Vaikka teokseni tuntuisi hieman rienaavalta, uskon tekeväni sen loppuun."

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova. Ilja Repin: Kyttyräselkä, harjoitelma, 1881, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

"Ristisaatto-aihe kiinnosti Repiniä vuosia. Hän alkoi työskennellä aiheen parissa 1877 Tšugujevissa ja innottui lisää nähdessään ristisaattoja 1881 Kurskissa ja sen ympäristössä. (---)

Iso ihmisjoukko on liikkeessä. Uskonnollisen kulkueen laaja ihmiskirjo edustaa monia yhteiskuntaluokkia. Aurinko heijastelee kultapintaisista esineistä, niin talonpoikien kantamasta Jumalanäidin ikonin pyhäinkuvakaapista kuin aristokraattisen naisen pitelemästä ikonista.

Läheltä katsoen teoksesta löytyy purevaa sosiaalikritiikkiä. Vauraampia henkilöitä on maalattu osin karrikoidusti, kun köyhempi kansa on kuvattu arvokkuudella. Luokkaerot ja roolit erottuvat selkeästi. Pappi edustaa kirkon ja poliisivaltion valtaa. Konservatiivinen lehdistö koki teoksen suoran ja kansan sosiaalista levottomuutta ilmentävän realismin uhkaavana ja piti teosta vääristyneenä kuvana venäläisestä elämästä. Oli kuitenkin myös niitä, jotka pitivät teosta todenmukaisena, elämänläheisenä ja rohkeana. (---) Kriitikko Vladimir Stasovin mukaan maalauksen katsoja näki edessään 'venäläisyyden kaikessa loistossaan ja jokapäiväisessä kurjuudessaan'."

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Maalauksen hälinän ja kulkuetunnelman voi aistia. Yleisilme on kauempaa katsottuna yhtenäinen: ristisaatossa kulkevat kansalaiset, joiden askeleet pölisyttävät maasta hiekkaa ilmaan. Mutta pienikin tarkempi vilkaisu yksityiskohtiin alkaa paljastaa kokonaisuudesta vahvaa vastakkainasettelua: hartaus, tekopyhyys, pöyhkeys, hurskaus, itsetyytyväisyys ja vilpittömyys.

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Kyttyräselkä, harjoitelma maalaukseen Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, 1881, vesiväri ja lyijykynä. Tretjakovin galleria, Moskova.

Jo näyttelyn alkupuolella katseeni kiinnittyi eräässä salissa piirrokseen, johon oli kuvattu nuori mies. Teos oli nimetty Kyttyräseläksi, mitä ei istuma-asennosta juurikaan havainnut. Luonnos johdatteli Ristisaatto Kurskin kuvernementissa maalauksen äärelle, sillä Repin oli kuvannut kyttyräselkäistä miestä useamman teoksen verran. Henkilönä kyseinen mies jäi kiehtomaan: millainen elämä hänellä todellisuudessa oli? Ateneumin Ilja Repin -julkaisussa ristisaattoaiheista maalausta kuvaillaan näin: 

"Maalauksen väkijoukko hajoaa lukemattomiksi hahmoiksi, joita on yli 70, mutta jokaisella on oma yksilöllisyytensä. Tältä kirjavalta ja meluavalta ihmisjoukolta näyttää kadonneen se kaikkein tärkein, se miksi toivioretkeläiset olivat kokoontuneet, eli hurskauden aitous, joka on heikosti arvattavissa eri henkilöhahmoissa. Se ilmenee täysipainoisesti vain yksinäisessä raajarikkoisessa ja kyttyräselkäisessä hahmossa, jolta on jäänyt huomaamatta häntä uhkaava ruoskanisku."

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova.

Ilja Repin: Ristisaatto Kurskin kuvernementissa, yksityiskohta, 1881-1883, öljy kankaalle. Tretjakovin galleria, Moskova. Stikari, 1800-luku, brokadi, Valamon luostari. RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo.

Ristisaattoa kuvaavassa maalauksessa huomioni kiinnitti kyttyräselän lisäksi teoksen keskivaiheilla oleva diakoni, jolla oli yllään brokadikankainen stikari. Oranssihopea brokadikangas näytti tutulta, sillä olin kuvannut RIISAn kokoelmissa olevia jumalanpalveluspukuja. Kokoelmiin kuuluu useampia hyvin samantyyppisiä asuja, jotka on evakuoitu Laatokan Valamon luostarista. Osa kuuluu edelleen Heinävedellä sijaitsevan Valamon luostarin kokoelmiin. Ilja Repin on kuvannut taidokkaasti päivänvalossa kimaltelevan stikarin.

Ilja Repin: Golgata, 1921-1922, öljy kankaalle. Princeton University Art Museum, lahjoitus.

Näissä taiteilijoiden elämäntyötä esittelevissä näyttelyissä on hienoa päästä näkemään ne kaikki klassikkoteokset läheltä. Mutta itse pidin myös siitä, että joukosta löytyi hieman tuntemattomampiakin töitä. Princeton University Art Museumin kokoelmiin kuuluu Repinin vanhuuden aikainen työ Golgata, joka on sommitelmaltaan erikoinen. 

Repin kiinnostui kristinuskon aiheista 1890-luvun lopulla ja matkusti jopa Palestiinaan Uuden testamentin oletetuille tapahtumapaikoille. Hän liittyi vanhemmalla iällä takaisin ortodoksiseen kirkkoon ja palasi taiteessaan Raamatun tapahtumiin. Golgata on kuva-aiheeltaan epätavallinen tulkinta ylösnousemuksen aamusta. Uuden testamentin mukaan Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisensa jälkeen. Kuvassa ristillä ovat edelleen kaksi ristiinnaulittua ryöväriä, mutta kolmas risti lepää tyhjänä maassa. Koirat haistelevat verta. Taustalla häämöttää avoin luola, tyhjä hauta, josta pilkistää valoa. Ilmassa on aamu-usvaa tai savua.

Maalaus päätyi helsinkiläisen taidekauppiaan välittämänä Norjaan, josta se lahjoitettiin myöhemmin Yhdysvaltoihin.

Ilja Repin: Omakuva, n. 1920-luku, vesiväri ja lyijykynä. Kansallisgalleria, Ateneumin taidemuseo, kok. Kaunisto.

Repinin myöhemmissä teoksissa on paksumpi ja lennokkaampi sivellintyöskentely, sillä hänen oikea kätensä oli alkanut surkastua 1890-luvun lopulta lähtien. Tämän vuoksi hän joutui maalaamaan vasemmalla kädellä, mistä johtui ekspressionistisempi maalausote.

Vaikka en ole koskaan ollut mikään valtava Repinin taiteen ihailija, olen tiedostanut hänen taidokkuuteensa ja merkityksensä sekä venäläisessä että suomalaisessa kulttuurissa. Itse koen hänen arvonsa etenkin teoksissa, joissa kyseenalaistetaan yhteiskunnallinen tilanne. Hän tuli tunnetuksi etenkin aikalaiskuvauksistaan, ja tuntuu suorastaan hämmästyttävältä, että Repin saavutti sellaisen aseman, jossa hän saattoi piikitellä taiteen keinoin kirkon, kansan ja hallitsijoiden välisiä suhteita.

Ateneumin Ilja Repin -julkaisussa kerrotaan: "Ajoittain Repin oli epävarma roolistaan kansallisessa elämässä, ja hänen suhtautumisensa ailahteli. Venäjä pysyi kuitenkin aina hänen muusanaan ensimmäisistä teoksista viimeisiin saakka. Hän oli horjumattoman uskollinen venäläisille aiheille ja ihmisyydelle: todelliselle maailmalle ja ihmisten keskinäisille suhteille. Venäjän kansa ja sen elinympäristö hallitsivat ylivoimaisesti hänen aiheitaan. Repin pyrki ylistämään Venäjän ja sen kulttuurin ainutlaatuisuutta, ja tämä pyrkimys teki hänestä sukupolvensa ja maansa yhteiskunnallisen omantunnon. Muuan aikalainen sanoikin hänen asemastaan: 'Repiniä ei pysty ajattelemaan ilman Venäjää. Riippumatta siitä, hyväksyykö vai torjuuko hänet, hän on henkilökohtaisten arvoarvostelmien ulkopuolella; hän on kansasta ja kansan suosiossa.' "
  

Ilja Repin ateljeekotinsa Penatyn salongissa Kuokkalassa, 1920-luvun loppu. Kansallisgalleria, Arkistokokoelmat, Nikolai Schuvaloffin arkisto.

Kiitos Ateneumin taidemuseolle vaikuttavasta näyttelykokonaisuudesta. Vuosia kestänyt työ näyttelyn toteuttamiseksi on palkittu. Tässä vielä videokierros näyttelyyn:

Lähteet:

Lainaukset Ateneumin näyttelyteksteistä.
Ilja Repin, toim. Anne-Maria Pennonen. Ateneumin julkaisut nro 145. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, 2021, Livonia Print.

Mejias-Ojajärvi, Iliana: Venäjän maalaustaide - ikoneista avangarden kynnykselle, 2006, WSOY.