Juankosken ruukki (ruots. Strömsdalsbruk) - sittemmin Juantehdas - perustettiin vuonna 1746 Juckaisjoen rannalle Kuopion pitäjän alueelle. Perustajina olivat manttaalikomissaari Brynolf Brunou (1720-1749) sekä kanssaosakas Kuopion silloinen kirkkoherra Henrik Argillander (1673-1756). Ruukin erikoisuutena oli ainoastaan järvi- ja suomalmin käyttäminen raudan valmistuksen raaka-aineena.
 |
| Ruukkialueen pienoismalli vuoden 1905 mallin mukaan. Mallin rakentajat Juha ja Mika Castorman. |
Hävettävän vähän tiedän loppujen lopuksi Savon alueen teollisesta historiasta, vaikka olen täällä käytännössä koko elämäni asunut. Tiedän huomattavasti enemmän alueen taidehistoriasta (mm. Halosten suku, Juhani Aho, Juho Rissanen, Minna Canth jne.), jonka vuoksi halusin tehdä tutkimusmatkan Juankosken ruukkihistoriaan. Olen vieraillut aiemmin Fiskarsin ja Billnäsin ruukkialueilla.
Savon järvimalmiruukit ovat merkittävä osa Suomen teollisuushistoriaa. Ne osoittivat rautateollisuuden uuden painopisteen syntymistä Itä-Suomeen, jossa raudan lähteenä olivat järvi- ja suomalmi. Etelä- ja länsirannikon ruukit käyttivät Ruotsista tuotua kaivosmalmia tai takkirautaa.
Pohjois-Savon alueella merkittävimmät ruukit olivat Sonkajärven Jyrkkä, Vieremän Salahmi, Karttulan Souru ja Etelä-Savossa Pieksämäen Haapakoski. Juankosken ruukki on Suomen vanhin, pisimpään toiminut ja parhaiten säilynyt järvimalmia hyödyntänyt ruukkikokonaisuus.
Järvimalmi
Järvimalmista on valmistettu kansanomaisesti rautaa jo noin 2000 vuotta sitten. Järvimalmi on vuorilajien rapautumisen yhteydessä pohjaveteen liuenneista rauta- ja mangaanisuoloista saostunutta rautamangaanihydroksinia, joka syntyy pohjaveden tullessa ilmakosketukseen. Järvimalmia on helmen, kolikon ja kilven muotoisina kappaleina, joka uusiutuu noin 10 vuoden välein.
Järvimalmin nostoon lähdettiin veneillä ja lautoilla yleensä kesällä. Toisinaan malmia nostettiin myös talvella, jolloin malmi nostettii jäälle. Työtä tehtiin parin hengen ryhmissä. Malmia kannatti etsiä matalahkoilta järvenrannoilta, purojen ja virtapaikkojen läheisyydestä, 1.3 metrin syvyydestä.
Itä-Suomessa järvi- ja suomalmilöytöjä tehtiin sora- tai hiekkamaaperäisistä järvistä. Hyvä malmijärvi antoi jopa 2000kg malmia päivässä.
Savossa malmikiveä nostettiin eniten 1890-luvun puolivälissä. Vaikka järvimalmi uusiutui noin 10 vuoden välein, alkoivat malmivarat ehtyä kovan käytön seurauksena. Kertyminen ei yltänyt korvaamaan poistettua mineraalia. Nostua tehtiin 1900-luvun alussa edelleen käsityönä. Koneellistettu nosto ei yrityksistä huolimatta onnistunut.
Malmi sulaa taikinaksi 1100 asteessa ja on punaista/oranssia velliä 1200 asteessa. Sulatus on pyrittävä pitämään mahdollisimman lähellä tätä lämpötilaa. Jos lämpötila nousee 1528 asteeseen, raudan sulamispisteeseen, sekoittuu rauta kuonan kanssa palaen valkohehkuiseksi kuonaksi.
Valumuotit
Valumuotteja on tehty kivestä, savesta, raudasta, puunkäävästä, puusta ja hiekasta. Rakenteeltaan muotit ovat avo- tai umpimuotteja. Avomuotit ovat tasaiselle pinnalle tehtyjä esineen muotoisia syvennyksiä, joihin metalli kaadetaan ylhäältä käsin. Umpimuoteissa on puolestaan esineen muotoinen onkalo, johon metalli valetaan muotissa olevan valuaukon kautta.
Järvimalmista valmistettu raakarauta oli 1850-luvun aikaan hyvässä suhdanteessa. Hinta kohosi ja menekki lisääntyi, lähinnä Venäjän markkinoilla, sillä Krimin sota (1853-56) vaikutti kysyntään. Strömsdalsbruk-Juantehdas sai suuria tilauksia. Venäjällä raaka-aineen ja valurautatuotteiden kysyntä oli suurta erityisesti armeijan ja aseteollisuuden tarpeisiin.
Juantehtaan tuotteet
Juantehtaalla valmistettiin ensisijaisesti valutavaroita, kuten kattiloita, patoja, pannuja, helloja, silitysuuneja, kaakeliuunin peltejä, painoja, hautapatsaita ja aitoja, myllyjen ja valssilaitosten tarpeita, silinteri- ym. puhalluslaitteita, mutta sepät takoivat myös nauloja ja maanviljelystyökaluja. Nämä tuotteet menivät pääasiassa kotimaan markkinoille, kun taas Venäjälle kankirataa vietiin sellaisenaan.
Työyhteisön olot
Tehtaan patruuna omisti maat ja rakennukset ja hallitsi yhteisön elämää. Hallitsemiseen kuului myös sosiaalinen vastuu. Tehdas huolehti työväestään kehdosta hautaan.
Ruukin hoitaja, isännöitsijä, kantoi käytännössä tehtaanjohdon raskaimman kuorman ja hänellä oli pääasiallinen vastuu. Hänen vastuunsa oli monipuolinen etenkin venäläisellä kaudella, kun tehtaan omistajat oleilivat pääasiassa Venäjällä.
1900-luvun alkupuolella yhteiskunnalliset erot olivat selvät: herrat olivat herroja ja työläiset työläisiä. Työväen ja ruukinhoitajien suhteissa ei kaihdettu myöskään fyysistä kontaktia. Ruukinhoitajat kurittivat työläisiä kepillä, jotka tosin humalapäissään saattoivat antaa takaisin. Tehtaanjohtajat pitivät kovaa kuria perusteltuna, sillä 1800-luvun lopulla irtolaisten määrä kasvoi vapautuneiden asetusten myötä.
Mukavuudet olivat tehtaan virkailijoilla toista kuin työväenasunnoissa. Päärakennuksessa oli sisävessa jo 1922, kun taas osassa työväenasunnoista asioitiin ulkohuusseissa vielä 1970-luvulla.
Kurista huolimatta, tai siitä johtuen, yrityksen tärkein menestystekijä on ollut tunnollinen ja ammattitaitoinen henkilökunta. Vaikka työnteon luonne aikojen kuluessa oli muuttunut, tehdastyöhön tottunutta työväestöä oli paikkakunnalla kouliintunut jo sukupolvien ajan.
 |
| August Myöhäsen suku on ollut palvelussuhteessa Juantehtaalla viidessä sukupolvessa. |
Palkkaa maksettiin ammattitaidon ja arvostuksen mukaan. Osalla työntekijöistä oli kiinteä vuorokausi- tai vuosipalkka, osalla palkkaus oli sidottu tuotantoon. Ammattitaitoinen työmies sai suuremman palkan, ammattitaidoton vähemmän. Ammattitaidon merkitys korostui valimossa ja konepajassa, joiden työläiset olivat yhteiskuntansa "eliittiä".
Palkat Juantehtaalla verrattuna muihin, lähialueiden ruukkeihin, eivät olleet suuria, mutta toisaalta asuminen sekä muut luontaisedut, kuten polttopuut ja perunamaa olivat ilmaisia tai lähes ilmaisia. Tehdas rakennutti työläisilleen 1860-luvulta alkaen suuria asuinkamareita eli pytinkejä.
Raskas arki
Raudantekijän työ alkoi aamulla klo 5.00 ja kesti klo 20.00 asti illalla. Ruokataukoa ei ollut, vaan vaimot veivät ruoat miehilleen työpaikalle. Ateria lämmitettiin sopivan hetken tullen astiassa jonkin tulisijan päällä. Lauantaina työt loppuivat klo 14.00 ja päästiin viikonloppulomalle. Arki-iltaisin ei aina ehditty kotiin, vaan nukahdettiin johonkin nurkkaan.
Raudan valmistuksesta kartongin valmistukseen
Järvimalmimasuunit eivät enää 1900-luvun alkupuolella kyenneet raudanvalmistuksessa kilpailemaan markkinoilla. Juankosken ruukin masuuni hiljeni syksyllä 1910. Pelastajaksi osoittautui paroni Anton von Alfthan, joka osti ruukin 1904. Hänen aikansa oli merkittävä käännekohta Juantehtaan historiassa. Tehdasyhdyskunta siirtyi rauta-ajasta puunjalostukseen. Puuhiomon (1906-08) ja kartonkitehtaan (1913) perustaminen merkistivät selvää suunnanmuutosta. Järvimalmin jalostus lopetettiin kokonaan 1913.
Juantehdas Kymin Osakeyhtiön (nyk. UPM) omistuksessa 1915-1987
Juantehdas siirtyi 1915 Kymin Osakeyhtiön haltuun, joka oli Suomen suurin osakeyhtiö ja pohjoismaiden suurin paperinvalmistaja. Suurin artikkeli oli ns. olutpahvi, josta tehtiin olutlasien alusia. Lisäksi valmistettiin laatikko- ja rasiakartonkia. Kymiyhtiön aika Juankoskella oli toistaiseksi pisin yhtäjaksoinen yhden omistajan kausi tehtaan historiassa.
Olutlasin alusen tarina
"1960-luvun lopussa valmisteltiin uutta peruskoululakia tulevaksi voimaan 1970-luvulla. Monet pienet kunnat olivat uudistuksesta huolissaan ja arvoivat, etteivät kunnan resurssit riitä yksin toteuttaa uudistusta aluellaan.Huoli sai Säyneisen, Juankosken ja Muuruveden kuntien edustajat suunnittelemaan kuntaliitosta. Koska kunnilla ei ollut yhteistä maarajaa Säyneisen suuntaan, todettiin että tarvittaisiin mukaan myös pieni pala Kaavin ja Nilsiän kunnista. Kunnat pääsivät asiasta yhteisymmärrykseen ja ryhtyivät yhdessä ajamaan asiaa."
"(---) Kuopion läänin maaherra vastusti suunnitelmaa ankarasti. (---) Kuntien edustajat eivät eivät maaherran täystyrmäyksestä lannistuneet, vaan pyrkivät ajamaan asiaa entistä sisukkaammin. Tukea saatiin vahvasti myös Kymi Oy:n Juantehtaalta. Tehdas teetti olutpahvisia olutlasin alusia, joissa oli hahmoteltu uuden Juankosken kunnan rajat. (---) Näitä lasinalusia kuntien edustajat jakoivat ahkerasti kansanedustajille, ministereille ja kaikille mahdollisille päättäjille.(---) Vuonna 1970 lähti Helsinkiin Juankosken, Säyneisen ja Muuruveden päättäjien lähetystö tapaamaan sisäministeriä ja vaatimaan kuntaliitoksen hyväksymistä. (---) Lähetystön ajellessa yhteisellä kyydillä kohti Koillis-Savoa, kuultiin autoradiosta uutinen, että valtioneuvosto on hyväksymässä kuntaliitoksen."
Stromsdal Oyj 1988-2008
Juantehdas siirtyi vuoden 1988 alusta Savon ensimmäisen pörssiyhtiön, Stromsdal Oy:n omistukseen. Tuotevalikoima koostui erilaisista kartongeista, joita käytetään mm. vaativissa graafisissa painotöissä. Tuotteista vientiin meni yli 90%, pääasiassa Eurooppaan. Maailmanlaajuinen lama päätti velkaantuneen Stromsdal Oyj:n konkurssiin vuonna 2008.
Juankosken kartonkitehtaan toimintaa on 2010-luvulta lähtien koettanut käynnistää Premiun Board Finland Oy. Yrityksistä huolimatta tehtaalla on ollut vain lyhyitä tuotantojaksoja, eikä jatkuvaan tuotantoon ole päästy.
Viiratehdas jatkaa Kymin jalanjäljissä
Ennen Helsinkiin vuonna 1931 perustettua viiratehdasta kaikki paperiteollisuuden tarvitsemat viirat tuotiin Suomeen ulkomailta. (Märkäviira on paperikoneen märkäosan viira, joka on vastuussa paperikuidun muodostamisesta.)
Viiratuotannon siirryttyä Helsingin Malmilta Juankoskelle 1978, vaihtui yhtiön nimi Viira Oy:ksi. Viira fuusioitiin vuonna 1984 Tamfeltiin, jonka alaa olivat puristinhuovat ja kuivatusviirat. Nykyään Juankoskella toimii Valmet Oy:n märkäviiratehdas, joka on Suomen ainoa märkäviiratehdas. Suurin osa tuotannosta viedään ulkomaisille paperi- ja kartonkitehtaille. Juankosken tehdas työllistää nykyisin noin 200 työntekijää.
Ruukkialue
Historiallisen ruukkimiljöön useat vanhat rakennukset ovat osittain uusiokäytössä. Omatoimisesti aluetta pääsee katselemaan Museo Brunouta lukuun ottamatta vain ulkoa. Rakennuksista vanhin on empiretyylinen Patruunanpytinki vuodelta 1826. Monet rakennukset ovat 1800-luvun jälkipuoliskolta. Museo Brunou Juankosken tehtaan- ja työväenmuseo toimii Kahvilapytingissä, osoitteessa Laivarannantie 2, 73500 Juankoski.
Juankosken ruukkialueeseen voi tutustua myös virtuaalisesti. Ruukkialueen AR-kierroksen kohteet nähtävissä täällä.
Tekstilähteet: Museo Brunoun näyttelytekstit, Juankosken verkkosivut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti