Alas taikavirtaa

Mietin etukäteen, että kuinkahan sitä osaa heittäytyä lomalle, kun nämä joulun ja uudenvuoden välipäivät ovat ensimmäinen lomani vuoteen. Osaako sitä rentoutua ja lomailla tekemättä sen suurempia? Kirjat ovat olleet avuksi. Olen suorittanut syksystä alkaen hitaasti etenevää projektia "kirjahyllyn tyhjennys lukemalla ja laittamalla kiertoon". Useampi kirja on vielä kesken, koska ne vaativat erilaisia mielentiloja lukemiselle.

Joel Haahtela kuuluu tämän hetken suosikkikirjailijoihin viimeisimmillä kirjoillaan (Mistä maailmat alkavat, Adèlen kysymys, Hengittämisen taito). Luin kirjahyllystäni Haahtelan toisena ilmestyneen romaanin Naiset katsovat vastavaloon (2000). Pidin tutusta kuvailevasta kielestä, mutta kirjan sisältö ei lopulta sykähdyttänyt samalla tavalla kuin odotin. Joten kirja siirtyi poistopinoon. 

Kirjahyllyyn tuli puolestaan yksi lisäys, kun sain vinkin Eduard Uspenskin lastenkirjasta Alas taikavirtaa (Otava, 1980). Pidän mm. Tove Janssonin Muumi-kirjoista, Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintyttärestä ja Veljeni Leijonamielestä, F.H. Burnettin Salaisesta puutarhasta, Elsa Beskowin ja Rudolf Koivun saduista. Venäläiset sadut ovat vieraampia, vaikka minua viehättää esimerkiksi Ivan Bilibinin (1876-1942) kuvitukset. Lastenkirjoja on maailmassa niin paljon, että umpimähkään etsiminen tuntuu työläältä. Sen vuoksi tämä täsmävinkki tuntui kivalta. 

Vierastan, ehkä vähän turhaan, nykyisiä lastenkirjoja, sillä nautin enemmän menneen maailman tunnelmasta. Iloinen poikkeus oli kuitenkin Anja Portinin Radio Popov (Kustantamo S&S, 2020). Tämä kertoi lindgrenmäiseen tapaan lasten yksinäisyydestä ja yllättävästä ystävyydestä. Historiaa oli kiedottu mukaan sopivalla tavalla. Kirjan luettuani en ihmettele, että teos palkittiin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnolla 2020.

Kuvitus: Viktor Tšižikov.

Alas taikavirtaa kertoo puolestaan moskovalaisesta Mitja-pojasta, joka matkustaa maalle mummonsa Siiri Sofian luokse viettämään kesälomaa. Mummo kertoo Mitjalle jännittäviä tarinoita "Vasilisa Viisaasta, prinsseistä ja hirmuisesta Kuolemattomasta Kassheista. Kertoi Satakieli-ryöväristä, joka vihellyksellään tainnutti ja surmasi ihmisiä, kunnes Ilja Muromalainen hänet nujersi. Kertoi Aa-aa-kissasta ja Iivari Pahasilmästä. Yhtenä aamuna mummo sanoi pojalle: -Kuulehan. Ota vähän viemisiä koriin ja mene käymään Emilia-mummon, minun äitini tädin luona. Olet siellä hänen vieraanaan, auttelet sen verran kuin osaat. Hän asuu yksin ja on nyt jo ikivanha. Katsokin vain ettei hän olisi muuttunut jo noita-akaksi."

Tästä alkaa Mitjan seikkailut lumottua polkua pitkin Emilia-mummon luo, joka asuu kananjalkaisessa, kävelevässä mökissä. Mökissä Mitja näkee lisää kummia: 

"Pöydällä oli laakea vati, johon vanhukset tuon tuostakin heittivät silmäyksen. Ja vadilla pyöriskeli omena, aivan omia aikojaan.
-Mikä tuo on? poika kysyi.
-Se on Omena Vadilla Vaeltava, vastasi noita-akka. -Lahja Vasilisa Viisaalta. Hän kävi täällä vierailulla ja antoi tämän minulle. Hän aina keksii kaikenlaista.
-Miksi te koko ajan katsotte siihen?
-Siitä voi nähdä mitä ikinä haluaa, Kikimora sanoi. -Me tässä katselemme mitä keisarikunnassa tapahtuu.
-Istu sinäkin vähän lähemmäksi ja katso, kehotti noita-akka ja veti Mitjaa varten jakkaran pöydän viereen.
Mitja kurkisti vatiin....ja kas tällaista hän näki:"

Kuvitus: Viktor Tšižikov.

Omena Vadilla Vaeltava näyttää Mitjalle tarinoita taikamaan keisarikunnasta, jonne hän pääsee lopulta myös itse mukaan. Tarina alkaa siitä, kun keisari Makar ei saa tehdä mitään vaikka haluaisi, koska hän on keisari. Eihän hänen arvolleen sopinut työn tekeminen:

"Pthyi olkoon! keisari puhahti. -Ja mitä elämää tämä tällainen on? Halkoja ei saa hakata - varomatonta. Lattiaa ei saa luututa - sopimatonta. Sano Gavrila, onko minulla tointa ja sijaa tässä talossa, sano?
-Ei, teidän korkeutenne, vastasi Gavrila. -Ei ole teillä tointa eikä sijaa tässä talossa."

Kirjassa on paljon huumoria ja ajattomia aiheita, jotka sopivat myös aikuisille. Itse asiassa näin aikuisena luettuna rivien välistä löytää huumoria ja linkkejä yhteiskunnallisiinkin aiheisiin todennäköisesti paljon enemmän mitä lapset näkevät. Palvelijat ovat surkuhupaisia miellyttäessään keisaria kommenteillaan ja muokatessaan mielipiteitä hänen ajatustensa mukaan. Diktatuurivaltioissa asiat lienevät hyvin samanlaisia tänäkin päivänä...

Kuvitus: Viktor Tšižikov.

Eniten nautin kohtauksista, joissa käsiteltiin Vasilisa Viisasta. Naisen asema puhututti lastenkirjassakin, mutta Uspenski on uskaltanut käsitellä aihetta ihailtavan ironisesti (venäjänkielinen alkuteos ilmestyi ensimmäisen kerran 1971). Keisari kutsuu koolle "mahtimiesten neuvoston", jonka on tarkoitus keksiä mitä tehdään keisarikuntaan palanneelle Satakieli-ryövärille:

"Mahtimiesten neuvosto pörisi kuin mehiläispesä. Parrakkaat pajarit eivät aikoihin olleet nähneet toisiaan ja kertoivat nyt kilvan kuulumisia. (---)
-Mitä me teemme tälle asialle? kysyi keisari.
-Olisi syytä panna sotilaat liikkeelle, ehdotti Fläkki. -He saisivat vangita sen rosvon.
(---) -Totta mikä totta, myönteli keisari, -mutta kalliiksi se käy. Aina kuluu rahaa, kun sotilaat pannaan liikkeelle. Ja sotilaat tarvitsevat hevosia, ja nyt ovat juuri peltotyöt käynnissä.
-No mutta mitä sitten tehdään? huudahti kirjuri.
-Kysykäämme neuvoa Vasilisa Viisaalta.
-Miksi me häneltä kysyisimme? Onko hänellä muka ymmärrystä enemmän kuin meillä? huusi Yölintu.
-Varmasti on! sanoi Makar tuimasti. -Onhan hänelle annettu nimeksi Viisas. Hei, lähetti tänne!
Saliin kipitti poika jolla oli jalassa uudet punaiset saapikkaat.
-Kuulehan poikaseni, juokse Vasilisa Viisaan luokse ja kysy häneltä mitä meidän pitää tehdä Satakieli-ryövärille.

(---) -Mutta teidän korkeutenne, setä hyvä! Miksi minä juoksen koko ajan Vasilisa Viisaan luokse ja takaisin? Eikö Vasilisaa voi kutsua tänne?
-Että nainen päästettäisiin keisarin neuvostoon. Onko mokomaa missään nähty? huolestui kirjuri.
-Ei käy! huusivat mahtimiehet kuorossa. -Ei naisen sovi istua neuvostossa. Istukoon kotona ja neuvokoon!
(---) Ja poika pinkaisi tiehensä. Viiden minuutin kuluttua hän palasi ja ilmoitti keisarille:
-Näin sanoo Vasilisa: kauppiaalta on perittävä sakko, puoli tynnyriä hopeaa. Heti se kauppias viisastuu.
-Hyvä! Tämä nainen puhuu asiaa, huusi pajari Lumiviitta. Ja hopean me voimme antaa sille joka saa kiinni Satakieli-ryövärin.
-Kas kas! hämmästeli Fläkki. -Kyllä se Vasilisa keksii. Harmillista että hänen pitää olla nainen."

Kuvitus: Viktor Tšižikov.

Keisari Makar kyllästyy hallitsemiseen ja lähtee maalle isoäitinsä luokse. Tämä aiheuttaa sekasortoa neuvoston jäsenissä: Miten käy keisarikunnan ja kuka nyt hallitsee? Mitä mahtimiesten neuvoston jäsenet tekevät, jos keisaria ei enää ole? Kuinka selvitä lohikäärmeestä ja Kassheista, jota kutsutaan kuolemattomaksi?

Tarinaan on kirjoitettu myös yllättävän ajankohtaisesti nyky-yhteiskuntaan nähden androgyyni Iivari Pahasilmä:

"Tietä pitkin kulkea kahnusti kummallisen näköinen olento. Sillä oli yllään sekä mekko että housut, pitkät harmaat suortuvat valuivat hartioille asti - ei se ollut ukko eikä akkakaan.

-Hei kuulkaa, ottakaa minut kyytiin! olento sanoi ohuella kirkuvalla äänellä. Äänestäkään ei voinut sanoa kuuluiko se miehelle vai naiselle."

Tarinan lopussa käydään taistelu Summanmutikan sillalla, johon osallistuvat kaikki kirjan päähenkilöt. Kirjassa on maltilliset 133 sivua, joista osa on kuvitettu, toisinaan jopa aukeamat. Teksti ja tarinan juoni kulkee siis nopeasti eikä kirjaa malttaisi laskea kädestään. Pidän Martti Anhavan suomennoksen kielestä ja paikoitellen kipakastakin puhetyylistä. Ainut vanhahtava sana, jota en ymmärtänyt (ja jonka näin kuvituskuvasta vasta kaksi aukeamaa myöhemmin) oli karttu. Mikä on karttu?

"Kirjuri kiersi huoneessa, katseli, kosketteli ja käänteli kaikkea, ihmetteli. Ja esineet käyttäytyivät aivan siivosti. Mutta hädin tuskin kirjuri ehti saada arkun kannen auki, kun sieltä lennähti tukeva karttu, joka alkoi suomia kirjurin päätä ja kylkiä."

Googlailu osoitti kartun tarkoittavan nuijaa, keppiä tai kapulaa. Aikoinaan karttua on käytetty esimerkiksi pyykin pesussa: "Karttua käytettiin vaatteiden puhdistuksessa, liotettuja vaatteita hakattiin pyykkikartulla." Lähde: Finna.

Kirjassa on huumoria, jännitystä, hieno kuvitus ja opettavaisia kappaleita. Teos on ajaton, sopivasti ironinen ja juuri oikealla tavalla satumainen Maitovirtoineen, lohikäärmeineen ja kävelevine mökkeineen.

Alas taikavirtaa nousi yhdeksi parhaimmista lastenkirjoista, jonka olen lukenut.

Onko kirja tuttu?
Otan mielelläni vastaan myös lisää lasten/nuortenkirjavinkkejä.
Mitkä ovat teidän suosikkejanne?