Kiireen keskellä

Tämä viikko on tuntunut erityisen mukavalta kenties siksi, että pelkäsin etukäteen ehtisinkö tehdä kaiken mitä kalenteriin oli merkitty. Ehdin, ja kokea paljon mukavaa siinä sivussa. Niistä kohta lisää. Taiteen vakuutusarvojen laatimisen lisäksi erinäiset taidebudjettiasiat ovat työllistäneet. Olin jumissa erään kilpailutuksen kanssa, josta mainitsin ohimennen kahvihuoneessa. Yksi työkavereistani otti asian saman tien käsittelyyn sanomalla (itsestäänselvällä äänensävyllä): "Eikö sinun kannattaisi tehdä näin....", ja antoi suoran ratkaisun ongelmaani. Olin hämmästynyt, sillä ratkaisu oli nerokas, enkä olisi koskaan itse osannut kyseisestä näkökulmasta asiaa lähestyä. Oli jälleen myönnettävä ääneen, että olin kiitollinen insinöörin taulukkomaisesta tavasta lähestyä asioita.

KYSin Instagram-tilillä (@kys_sairaala) on ollut mielenkiintoista seurata eri ammattialojen arkea sairaalassa. Työtänsä ovat esitelleet jo mm. fysioterapeutit, heräämössä työskentelevät, valokuvaaja ja videokuvaaja sekä sairaalaoptikko. Tämän inspiroimana ajattelin, että tekisin tänne blogiin jonkinlaisen taideasiantuntijan "my dayn". Joka itse asiassa sisältää yllättävän vähän esimerkiksi taiteen katselua tai taideteosten käsittelyä. Minun on välillä hankala itsekin kertoa ja tiivistää, että mitä minä konkreettisesti siellä sairaalassa taideasiantuntijana teen, joten olen pitänyt eräänlaista päiväkirjaa, jonka pääsette jossain vaiheessa lukemaan. 

Se, mitä työstäni ulospäin tavallisesti näkyy on vaihtuvien taidenäyttelyiden järjestäminen. Se, että käyn tasaisin väliajoin seisomassa askeljakkaralla ja ripustamassa näytteilleasettajien kanssa teoksia seinille. Tämä vääristää työnkuvaani melkoisesti, sillä näyttelytoiminta kuuluu itse asiassa KYSin kulttuurihyvinvointitoimintaan, jossa minä kyllä satun organisoimaan näyttelytoimintaa, mutta se ei ole varsinainen asiantuntijatehtävä miksi minut on sairaalaan palkattu. Taideasiantuntijan tehtävä koostuu pääasiassa useiden pienten ja suurten taiteeseen liittyvien asioiden suunnittelusta ja koordinoinnista. Mutta näistä tarkemmin lisää myöhemmin.

Mari Arvinen: Yhdessä, 2017, akryyliseinämaalaus.

Tämän viikon tapaisten "katastrofiviikkojen" keskellä tuntuu hyvältä, jos voi ja osaa työn lomassa iloita pienistä asioista. Kahvihuoneessa saatu insinöörivinkki asian hoitamiseen ilahdutti useita päiviä, koska se helpotti ja nopeutti työtäni, mutta olen tällä viikolla hymyillyt sisäisesti ja ulkoisesti myös näille:

• Olen löytänyt Projektiuutiset (rakennusalan asiantuntijoiden) -lehdestä jo monta hyvää artikkelia, vaikka kieltäydyin aluksi lukemasta kyseistä julkaisua kun ajattelin, ettei siinä ole minulle mitään.
• Ensimmäinen joulupuuro. Ruokalassa oli tunnelmallinen jouluvalaistus.
• Yhden työkaverin kauniisti kiharretut hiukset innostivat minutkin kihartamaan kutreja.
• Toisella työkaverilla oli tyylikkäät kengät. [Kiinnitän huomiota toisten pukeutumiseen ja pieniin yksityiskohtiin, mutta aina en uskalla kommentoida, etten anna ymmärtää itseäni väärin. Lähtökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki hyvää mieltä tuovat asiat pitäisi sanoa ääneen, koska ne levittävät hyvää.]
• Kolmas työkaveri hemmotteli työyhteisöä kahvihuoneessa itsetekemillään sienipiirasilla.
• Neljäs työkaveri kertoi nähneensä minusta unta, jossa pohtivat mm. erään toisen työkaverin kanssa älykkyysosamäärääni ja ammattitaitoani (positiivisessa mielessä). Tämä unitarina nauratti (ja naurattaa vähän vieläkin) ääneen, mutta samalla olin liikuttunut, että hän jakoi asian kanssani.
• Viidennellä työkaverilla oli niin pehmoisen näköinen neulepaita, että olisi tehnyt mieli mennä silittelemään (en mennyt).
• Kuudennelle työkaverille ilmoitin, että "[henkilön nimi], tarvitsen sinun apua". Henkilö ilahtui sanomalla: "Tähän pitäisi iloisen hennamaisesti sanoa, että 'Ihanaa, kun joku tarvitsee minua'." :D
• Ilahduin, kun seitsemäs työkaveri oli keittämässä aamukahvia juuri oikeaan aikaan, että sain tuoretta kahvia.
• Kahdeksas työkaveri tiedusteli, että eihän minua kiusata negatiivisessa mielessä. [Miettikää nyt, kuinka herttaista!] Hän on todistanut useampia hyväntahtoisia "huumorin kädenvääntötilanteita", joissa olen ollut osallisena. Sanoin kyllä ilmoittavani ääneen, jos huumori menee yli rajojeni. Tai pyytäväni hänet apuun, jos tarvitsen "kädenvääntöön taustatukea".  
• Kahvihuonekeskustelu liittyen miesten toistensa halaamiseen.

Kiireen tunne on töissä yleistä, mutta onneksi riittämättömyyden tunnetta en ole juurikaan havainnut. Välillä vaatii enemmän ponnisteluja, että pysähtyy ja keskittyy priorisoimaan asioita ja siirtämään vähemmän kiireellisiä jonoon, vaikka se tuntuisi ikävältä. Mutta usein auttaa myös se, että käy istumassa hetken työkavereiden kanssa kahvihuoneessa. Ja jatkaa sitten töitä. Yhteisöllisyydestä on ollut paljon iloa ja apua, vaikka työnkuvani on itsenäistä.