keskiviikko 15. joulukuuta 2021

Vaahtofantasia

Timo Kokko: Vaahtofantasia, 2021, yksityiskohta.
Tänään julkistettiin Kuopion taidemuseon uusin teoshankinta, joka sijoittuu melko yllätyksellisesti taidemuseon asiakkaiden wc-tilaan. Teoksen tilaus kuuluu osaksi museon aulan visuaalista uudistamista. ”Annoimme taiteilijalle vapaat kädet toteuttaa teos. Emme halunneet perinteistä julkista teosta, jossa on määritelty asiakkaan toiveet vaan itsenäisen taideteoksen, joka on toteutettu taidemuseon asiakasvessaan”, kertoo Kuopion taidemuseon johtaja Anna Vilkuna.

Pääsin tutustumaan teokseen jo ennakkoon, enkä etukäteen tiennyt mistä olisi kysymys. Minut ohjeistettiin kurkistamaan vessaan: ”Mene sinne teokseen”. Avasin oven ja UV-valossa hohtava maali sai välittömästi hymyilemään ja hyvälle tuulelle. Tuntui kuin olisin astunut johonkin vedenalaiseen maailmaan.

Timo Kokko on tunnettu moniaistillisista teoksistaan, joissa yhdistyy kokeellisuus sekä tutkimuksellinen näkökulma. Teokset käsittelevät usein ekologisia arvoja ja ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä. Ihminen, luonto, aika, hetki ja hetkellisyys ovat hänen teostensa toistuvia teemoja. Vaahtofantasia on kuitenkin enemmän visuaalinen ja esteettinen kokonaisuus kuin Timo Kokon teokset yleensä. Tämä on leikkisä, mutta kokeellisuudessaan edelleen Kokon käsialaksi tunnistettava. Hän on hyödyntänyt paljon UV-valoa installaatioissaan, kuten Momentary Appearance -sarjassa.
Kuva: Timo Kokko.
Vaahtofantasia on toteutettu nestesaippuasta, fluoresoivista nesteistä ja UV-valosta. Timo Kokko kertoi saaneensa idean teokseen tutkimalla tilaa ja sen funktiota: 
”Tein empiiristä tutkimusta ja kävin vessassa, johon teos oli tilattu. Vedin pöntön, laskin vettä hanasta, pesin kädet saippualla - vaahtoa pöntössä, käsissä ja lavuaarissa. Hyvin pian hahmottui idea teoksesta. Käyttäisin teoksen materiaaleina vettä ja saippuaa. Olen hyödyntänyt aikaisemmissa teoksissa vettä ja käyttänyt fluoresoivia aineita, jotka reagoivat ultraviolettivalossa ja päätin käyttää samanlaista tekniikkaa tässä teoksessa. Lisäksi WC:n sai täysin pimennettyä, joten mahdollisuudet valoteokselle olivat hyvät. Päätin valmistaa fluoresoivaa vaahtoa ja maalata sillä. Pienen kehittelyn ja testauksen tuloksena sain valmistettua nestettä, josta voi puhaltaa saippuakuplia, se vaahtoaa ja fluoresoi. Aluksi teos näyttää punaisilta roiskeilta ja värialueilta seinillä, kunnes silmä alkaa havainnoida pienen pieniä yksityiskohtia. Aivan kuin katsoisi mikroskoopilla mikrobeja, paitsi nyt kohde onkin katsojaa suurempi.”

Timo Kokko sai kehitettyä nesteestä tarpeeksi vahvaa ja paksua, että vaahto pysyi seinällä eikä lähtenyt valumaan. Kuivuminen vei oman aikansa, jonka vuoksi koko tilaa ei voinut maalata kerralla. Vaahtoa ei myöskään voinut täysin kontrolloida, joten lopputuloksessa on säilynyt yllätyksellisyys.
Silmien tottuessa hämärään UV-valosta alkaa löytyä upeita yksityiskohtia. Poksahdelleita saippuakuplia, paksuja ja ohuita värikerroksia, juovia, kuplarykelmiä. ”Siinä voi nähdä mikro- tai makrokosmoksen, yhtä lailla mikrobeita tai avaruuden”, taidemuseon johtaja Anna Vilkuna kuvailee. Vaahtofantasia on ehdottomasti parhaimmillaan läheltä tutkittuna.
Timo Kokko pohti teosta suunnitellessaan sitä, kuinka taidemuseoiden wc-tilat ovat usein ”vain vessoja”. Ne eivät kerro instituutiosta juuri mitään, vaikka museoympäristössä niissä olisi hieno mahdollisuus rikkoa kaavaa. Kokko ei halunnut hyödyntää kauppakeskuksista tuttua ajatusta luonto-wc:stä, jossa äänimaailmalla ja muovipintaisilla maisematapeteilla tuodaan ”luonto sisälle”. Hän halusi jotain uutta. Hän kertoi esimerkkinä Berliinissä sijaitsevasta Urban Nation -museosta, jonka wc-tila on täynnä katutaiteesta tuttuja tageja. Se kuvastaa siis täydellisesti katutaidetta esittelevää museota.

Vaahtofantasia levittäytyy pääosin kahdelle seinälle ja kattoon. Peili- ja paperitelineseinä ovat puhtaat, mutta peilin kautta teos ottaa kävijän ikään kuin sisäänsä. Peili laajentaa teoksen suuremmaksi. Tilallinen kokemus on siis aistittavissa voimakkaasti, mikä on tuttua Kokon teosten äärellä. Minua viehättää ajatus, että jostain näin arkisesta tilasta on syntynyt jotain, jonka näkemistä ja kokemista odottaa. Toivon, että tämä on taidemuseomaailmassa suunta, jonka mahdollisuutta osattaisiin hyödyntää laajemminkin. Tällaiset yksityiskohdat (teokset) tiloissa ovat sellaisia, joilla luodaan kävijöille unohtumaton muistijälki. Erottaudutaan joukosta.

Yle Areenassa Timo Kokon haastattelu teoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti