Meeri Koutaniemi, irti kuvasta

Outi Pieski ja Meeri Koutaniemi. Kuvakaappaus Irti kuvasta -jaksosta 8. Kieli jota vieras ei ymmärrä.

Jos ette ole vielä katsoneet, katsokaa. Yle Areenassa on Meeri Koutaniemen luotsaama sarja Irti kuvasta, joka esittelee kahdeksan taiteilijaa (yhden taiteilijaparin). Mukana ovat: Juhana Moisander, Antti Laitinen, Juliana Hyrri, Teija ja Pekka Isorättyä, Anne Koskinen, Henry Wuorila-Stenberg, Jussi TwoSeven ja Outi Pieski.

Sarjan jaksot ovat tiiviitä puolituntisia, joissa päästään suoraan asiaan. Koutaniemi osaa kysyä oikeita kysymyksiä, joissa mennään pintaa syvemmälle. Hän avasi sarjan ideaa vieraillessaan Puoli seitsemän -ohjelmassa (15.12.2021):

"Sarjan idea lähti siitä, että olis hienoa näyttää ja valottaa sitä ikkunaa taiteen prosessiin. Minkälainen se työskentelyprosessi on alusta loppuun. Me mennään museoihin ja näyttelyihin, saadaan eteemme valmis teos, ja syntyy siitä reaktioita, oivalluksia, tunnetiloja, mutta me saadaan täysin uusi ulottuvuus taiteeseen sillä, että me kuunnellaan taiteilijan mielenmaisemaa. Mistä kaikki on lähtenyt? Miksi ne tekee omaa taidettaan? Vahvana teesinä on myös taiteen filosofia."

Meeri Koutaniemi ja Antti Laitinen. Kuvakaappaus Irti kuvasta -jaksosta 2. Mies joka rakensi itselleen saaren.

Koutaniemi tiivisti Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa taiteilijoiden yhteisen tarpeen taiteen tekemiseen:

"Kaikkia heitä [Irti kuvasta-sarjan taiteilijoita], meitä, yhdistää se pakonomainen intohimo. On asioita, ideoita, tunteita, joita ei voi jättää elämättä tai luomatta. Silloin se ei ole edes niin rationaalinen päätös, että mitä teen ja miten teen. Henry Wuorila-Stenberg kiteytti sen hienosti omassa jaksossaan, että 'En minä voi mennä maalaamaan jotain tiettyä tunnetilaa, vaan mun pitää saada antautua sille prosessille niin vilpittömästi kuin vain mahdollista. Sieltä tulee mitä tulee ja hän on siinä välineenä'."

Törmään itse edelleen puheeseen siitä, että taidetta on vaikea ymmärtää. Meeri Koutaniemi sanoitti hienosti omatkin ajatukseni:

"Meillä on sellainen harhaluulo, että taiteen ymmärtämiseen on jonkinlainen kynnys. Tai että se ei kuulu just mulle. Sarja ja nämä tekijät osoittaa, että taide on kaunein ja autenttisin samaistumispinta ihmisyyteen. Ei tarvitse puhua enää edes taiteesta, vaan ihmisyydestä ja sen luomista ulottuvuuksista. Ehkä taide onkin tie sinne ihmisyyteen, eikä ihmisyys tie taiteeseen ja sen ymmärtämiseen." 

Aihetta sivuten linkitän tähän aiemman blogitekstini, mikä käsitteli kulttuurin merkityksellisyyttä otsikolla: Kuinka mitata kulttuuria? Taiteen ja kulttuurin ajatellaan usein olevan jotain "ylimääräistä". Unesco (United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization) määrittelee kulttuurin kuitenkin tyhjentävästi: "Kulttuuri on yhteiskunnan tai ihmisryhmän henkisten, aineellisten, älyllisten ja emotionaalisten ominaisuuksien koostumus, ja se sisältää taiteiden ja kirjallisuuden lisäksi elintavat, yhteiselämän, arvojärjestelmät, traditiot ja uskomukset."

Juhana Moisander ja Meeri Koutaniemi. Kuvakaappaus Irti kuvasta -jaksosta 1. Papit ja pirut huussin seiniltä museoihin.

Ihmisen taipumiskohdat ja murtumapisteet

Meeri Koutaniemi saa välittömällä ja vilpittömällä olemuksellaan taiteilijoista esiin kiehtovia puolia ja ohjaa mielenkiintoisiin keskustelunaiheisiin. Juhana Moisander kertoi sarjan ensimmäisessä osassa (Papit ja pirut huussin seiniltä museoihin) ihmisen eri puolista:

"[Ihmisessä kiehtovat eniten] Ongelmalliset ja pimeät puolet, sellaset taipumiskohdat ja murtumispisteet, että missä sä menetät - on se sitten oman yksilösi tai kontrollin - tai petät tai petyt itseesi. Joka ei ole sitä kulttuurista ideaalia myötäilevää. Miksi me mielletään se hyvä ihminen? Ne taitekohdat kiinnostaa."

Koutaniemi pohtii samaisen jakson lopussa: "Jäin miettimään Juhanan sanoja siitä, missä on ihmisen taitekohdat ja missä murtumapisteet tapahtuu. Ihminen on venyvyydessään soljuva olento, jonka vallanhimo ja hierarkian pelko vääntävät yhtäaikaisesti kättä. Ovatko hyvä ja paha keskenään vihollisia vai yhteenkasvaneita kaksosia? Taiteen tehtävänä on luoda tarttumapintoja, jotka osoittavat hyvän ja pahan samanaikaisen olemassaolon. (---) Taide voi läpinäkyvyydessään olla portti, joka kutsuu tarkastelemaan ihmisen omaa ristiriitaisuutta."

Juliana Hyrri ja Meeri Koutaniemi. Kuvakaappaus Irti kuvasta -jaksosta 3. Muistijälkiä sarjakuvan ruuduilla.

Identiteettiä määrittelee menneisyys

Sarjan kolmannessa osassa (Muistijälkiä sarjakuvan ruuduilla) Koutaniemi haastattelee sarjakuvataiteilija Juliana Hyrriä, jonka jaksossa keskiössä ovat muistot ja muistaminen. Hyrri käsittelee taiteessaan mm. kuolemaa ja lapsen seksuaalisuutta. Koutaniemi kuvailee muistin merkitystä jakson alussa:

"Muistijälki, eletty tarttumapinta. Häilyväinen, yksityiskohtainen, kirkas, sumea. Muistot luo meidän identiteetin rajapinnat. Se luo meille uria, mihin heijastamme persoonaamme. Mistä tiedämme mitkä muistomme pitävät paikkaansa? Muisti on kyky tallentaa ja palauttaa mieleen menneitä kokemuksia. Muistin toiminnassa on neljä vaihetta: tallentaminen, säilyttäminen, palauttaminen ja tunnistaminen. Osa tiedoista on muistissa vain muutaman sekunnin ajan. Traumat, pelot ja shokit piirtyvät mieleemme varoittamaan meitä psyykettämme vahingoittavista kokemuksistamme. Sanotaan, että ihmisen suurin identiteettiä määrittelevä hetki ei ole nykyhetki, vaan menneisyys."

Meeri Koutaniemi ja Henry Wuorila-Stenberg. Kuvakaappaus Irti kuvasta -jaksosta 6. Häpeä on hyvä opettaja, romahdus vielä parempi.

Ego katoaa maalatessa

Henry Wuorila-Stenberg kertoo Koutaniemelle maalaamisen pakonomaisesta tarpeesta ja kuinka se on osa hänen syvintä olemustaan (Häpeä on hyvä opettaja, romadus vielä parempi): 

"Oli mulla mikä huono mielentila, suru tai ahdistus tai aggressio tai mitä tahansa, niin maalaus, se eheyttää. Semmoset tunteet häviää. Eli toisin sanoen, silloin kun mulla on ollut hyvin vaikeeta elämässä mä olen tosi pitkään työhuoneella, koska se on niin lohdullista. Mutta se ei tarkoita sitä, et mä maalaisin sitä kipua tai hätää tai vihaa, vaan ne muuntautuu maalauksessa tilaks, jossa ei ole tämmöistä. Mun egoa ei ole maalaamisessa. En maalaa sillä ajatuksella, että minä maalaan nyt, tai siitä ei tuu mitään."

Taiteilijan luottamus toiseen

Jokaisen jakson keskustelujen lomassa Koutaniemi ottaa taiteilijoista muotokuvan. Nämä olivat keskusteluaiheiden lisäksi katsojalle, minulle, tärkeitä hetkiä. Taiteilija luottaa itsensä avoimesti toisen taiteilijan (Koutaniemi) kuvattavaksi. Toiset tuntuvat antautuvan tilanteille ennakkoluulottomammin, toiset hieman pidättyvämmin. Hetket, joissa Koutaniemi näyttää ottamiaan kuvia kuvattavilleen ovat lämpimiä. Epäilyjen jälkeen vilpittömät hymyt lopputuloksen herkkyydestä ja kauneudesta, voimasta tai puhuttelevuudesta saavat katsojankin hymyilemään. Sarja tekee hyvää suomalaiselle kuvataiteelle ja taiteilijoille. Näkökulma on raikas ja tervetullut. 

Olen iloinen, että jaksoissa kohtaavat kaksi taiteilijaa; Koutaniemi ja haastateltava. Näin molemmat tuntevat taidekentän, ainakin omasta näkökulmastaan, läpikotaisin. Haastatteluissa ei tarvitse lähteä siitä iänikuisesta kysymyksestä, että miksi taidetta tehdään ja mikä merkitys sillä on? Se on merkityksellistä itsessään. Haastattelija ja haastateltava ovat samalla puolella, tietävät mitä taiteen tekeminen vaatii, vaikka tekniikat olisivatkin erilaisia. Koutaniemi selvittää onnistuneesti taiteilijoiden suhdetta kulttuuriin laajemmin, ja kaivaa esille sen Unesconkin määrittelemän sisällön, jossa kulttuuri on "henkisten, aineellisten, älyllisten ja emotionaalisten ominaisuuksien koostumus, ja se sisältää taiteiden ja kirjallisuuden lisäksi elintavat, yhteiselämän, arvojärjestelmät, traditiot ja uskomukset."

Kiitos Meeri ja Yle! Joko uuden kauden jaksot ovat työn alla? ;)